Paljonko Peter-Sebastian Lehtosessa on Paavoa?

Peteristä...

Ossi Halme tapasi Porin Teatterin tuoreimman näytelmän, ”Paavo 1,5:n” päätähden.

Teatterilamppujen valokeilojen ulkopuolella virtuoosinäyttelijäksi itseään kutsuvasta Peter-Sebastian Lehtonen on yhtä kaukana näytelmän Paavosta kuin yö on päivästä. Paavon huppari ja nahkarotsi ovat vaihtuneet kauluspaitaan ja pikkutakkiin. Suusta ei kuulu …ttua eikä …kelettä, vaan ammattilaisen ajoittain melankolisiakin kommentteja niin nuorison, koulutuksen kuin luovan työnkin tilasta. Mutta miten 24-vuotiaasta, intellektuellin oloisesta miehestä loihditaan näyttämölle mummonpotkijalta näyttävä vihainen teini?

- Sain ohjaaja Reino Braggelta varsin vapaat kädet työstää tätä roolihahmoa aina vaatetuksesta vuorosanoihin. Haluan olla nimenomaan tekninen näyttelijä, joten teiniksi muuntuminen onnistui kivuttomasti. Seurasin kadulla, miten teinit liikkuvat, puhuvat ja pukeutuvat. Halusin tehdä Paavosta mahdollisimman aidon, mutta kuitenkin teatterillisesti stilisoidun, Lehtonen kertoo hahmonsa rakentamisesta. Alkujaan ruotsinkielistä tekstiä muokattiin luonnollisemmin ja aidommin suomalaiseen suuhun sopivaksi puhekieleksi. Ainoastaan Rami (Hannu Müller) puhuu näytelmässä kirjakieltä.

...Paavoksi

Peter-Sebastian Lehtonen on valmistunut Suomen ensimmäisestä yksityisestä näyttelijöitä kouluttavasta laitoksesta, Teatterilaboratorio ECS:stä. Valtakunnalliseen tietoisuuteen hän astui v. 2002 tv-elokuvan ”Koko maailma muuttuu” pääosassa vasta muutaman opiskelukuukauden jälkeen.

Siviilissä Lehtonen vakuuttaa olevansa hiljainen, tylsäkin, mutta kun puhe siirtyy työhön, niin puhevauhti kiihtyy ja temperamentistakin saadaan esimakua. Teatterissahan on kysymys siitä, että luodaan kuvaa tapahtumista, jotka eivät välttämättä ole koskaan tapahtuneetkaan oikeasti, mutta yleisö täytyy saada vakuuttuneeksi siitä, että kyseessä olisi autenttinen tilanne, joka tapahtuu juuri tässä ja nyt. Teatterilla ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa, mutta näyttelijällä on oltava ylikehittynyt totuudentaju. Vihaan Stanislavskin näyttelemisteorioita raiskaavaa amerikkalaista metodinäyttelemistä ja ylipsykologisointia. Se kuuluu telkkariin, jos sinnekään, pamauttaa Lehtonen. Muutoinkin mies kaipaa koulutukseen enemmän tekemistä, tekemistä ja tekemistä. - Pitäisi oppia ja opettaa paremmin miten jokin asia tehdään ja jättää joutavuudet omaan arvoonsa, hän linjaa. Omat akateemiset muodolliset kannuksensa hän hankkinee sitten joskus pietarilaisesta Akatemiasta.

Peterin työtään kohtaan tuntema ankaran pietistinen työtapa näkyy kahden kuukauden mittaisen harjoittelun tuloksena Paavon roolissa; tämä mies näyttelee joka lihaksellaan. Ei olisi kovinkaan yllättävää, jos hän tulevaisuudessa olisi Suomen Jim Carrey, jonka tanssinomaiset rytmiset roolisuoritukset kertovat kehon pienimpienkin yksityiskohtien hallinnasta.

Kysymyksen siitä, oliko uhkarohkeaa laittaa Porin Teatterin näytelmäkalenteriin homoparin adoptiotoimista kertova näytelmä hän kuittaa sanomalla: näyttelijän tehtävä on näytellä, hallinnon hoitavat muut. Vaikka ”Paavo 1,5” onkin Lehtosen mukaan enemmän nuoren kohdeyleisön esitys, hän pitää sitä myös varttuneellekin väelle sopivana tuuletuksena. Vaikka hän myöntääkin monessa asiassa olevansa aika konservatiivinen ajatusmaailmaltaan (”nuoriso on menossa ihan päin helvettiä”), hän ei kuitenkaan pitäisi välttämättä ollenkaan huonona ajatuksena samaa sukupuolta olevien pariskuntien adoptio-oikeutta. Porin Teatterin siirtyessä kesätauolle toukokuussa Peter suuntaa kohti Naantalia, jossa hän vanhan tutun porukan kanssa tekee kesäteatteria lapsiyleisölle.

Nykytilannettaan ja tavoitettaan Peter ei kainostele sanoa: - Mä olen helvetin hyvä näyttelijä, ja tahdon tulla maailman parhaaksi näyttelijäksi.

... ja takaisin. Taustalla Porin Raatihuone ja Emil Cedercreutzin veistämä Porin Karhu.

Peter-Sebastian Lehtonen on hyvin lähellä ihannehaastateltavaa. Hän ei pannut pahakseen allekirjoittaneen keskeytyksiä ja asian vierestä heittämiä pitkiäkin rönsyjä, eikä ”no comment” -vastauksiakaan tullut kuin yksi tai kaksi. Haastattelu sovittiin vain parin tunnin varoitusajalla, mutta silti ensi-illan jälkeisenä päivänä mies jaksoi perinpohjaisesti sekä puhua että kuunnella. Haastattelijakin sai kokeilla ohjaajan paikkaa kun tämän jutun kuvitusta otettiin Porin Raatihuoneenpuistossa. Polkujemme erotessa kuvausten jälkeen mielessäni häivähti, että olikohan hän vain sittenkin näyttelijänä ottanut vetääkseen haastateltavan roolin. Tätä en kuitenkaan usko, tai sitten hän on vain todella hyvä näyttelemään. Peter-Sebastian Lehtonen on Näyttelijä isolla N-kirjaimella, ja keskiverto-nostradamuksena sanon, että on ihme jos hänestä ei tule suurta kirkasta tähteä Suomen teatterinäyttämöille.

File: Peter-Sebastian Lehtonen
Ikävuosia takana: 24
Lapsuus: hentona runoilijapoikana
Alun perin: Naantalista, suonissa virtaa myös venäläistä verta.
Asuu: ”mahdollisimman mobilisoitavasti”, nyt Porissa
Työskentelee: virtuoosinäyttelijänä
Kello: vain kännykässä
Autoilee: jonkun muun kyydissä
Valitsee oluesta ja siideri: siiderin, vain seuran vuoksi sekin
Rakastaa leffoja: Tohtori Outolempi, Teksasin moottorisahamurhaaja sekä Hohto
Kuuntelee: klassista, jazzia ja ”sellaista minkä tahdissa voi tanssia”. Tunnustaa myös pitävänsä The Crashista ja omistavansa Justin Timberlaken levyn.
On siviilisäädyltään: mysteeri. Parempaa tietoa ei herunut siiten millään.
Sitaatti: ”Homot ovat arvokas ja varjeltava luonnonvara.”

» Lue artikkeli näytelmästä Paavo 1,5.