New York: Stonewall Inn nimettiin kulttuurimuistomerkiksi

  • Uutinen
  • Yleiset
  • vaeltaja2006
  • 11
Stonewall Inn, kuva: Pekka Saukkonen 24.6.2015

New Yorkin Stonewall Inn -baari, josta kesän 1969 mellakat ja amerikkalainen järjestäytynyt homoliike saivat alkunsa, on nimetty kulttuurimuistomerkiksi. Kaupungin ”Landmarks Preservation Commission” päätti asiasta yksimielisesti tiistaina. Ensi viikonvaihteessa on New Yorkissa jälleen suuri pride-paraati.

Ensimmäistä kertaa kulttuurimuistomerkiksi on nimetty hlbti-historian kannalta tärkeä paikka. Kesäkuun 28. päivänä 1969 poliisit jälleen tekivät ratsian baariin. Asiakkaat olivat kyllästyneitä jatkuviin ratsioihin ja nousivat vastarintaan. Siitä alkoivat kolmen päivän mittaiset mellakat. Kulttuurimuistomerkkien valintakomissiossa käytiin tarkasti läpi 46 vuoden takaiset tapahtumat. Levottomuuksissa mukana olleet kertoivat tapahtumista. Kun päätös julistettiin, monet vanhat aktivistit puhkesivat kyyneliin.

Ensimmäinen osa Christopher Street 51-53 sijaitsevasta rakennuksesta on rakennettu jo 1830-luvulla.

Kolme muutakin homoliikkeelle tärkeää paikkaa haluttaisiin kulttuurimuistomerkeiksi: Julius’ Bar, ”Lesbian, Gay, Bisexual, and Transgender Community Center“ ja entinen ”Gay Activists Alliance Firehouse“.

Lehtiotsikko 1969
Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

11 kommenttia

Hienoa!

Nyt kun vielä annettaisiin tunnustus niille, jotka aloittivat mellakan: eli ne näkyvimmät tyyppit, jotka eivät oikein muualle päässeet: drag queenit, latinot ja tummaihoiset, transseksuaalit, genderbleding tyttöpojat, poikahuorat. Eli ne, jotka olivat silmätikkuja homojen alakulttuurissa ja joilla ei ollut mitään menetettävää. Joukkio, joka vieläkin on homoliikkeen paariaa.

Pitää muistaa myös se, että Stonewall oli mellakka, vaatimus oli oikeus juhlia ja oikeus omaan tilaan. Politiikka tuli mukaa myöhemmin.