Gaykuoro Out ´n loud julkaisee ensimmäisen levynsä

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 7
Out ´n loud. Kuva: Aki Väilä

Kuoron nimeä Out ’n loud kantavan levyn julkaisukonsertti järjestetään lauantaina 10. toukokuuta Helsingissä Kulttuuriareena Gloriassa, Euroviisujen finaali-illan euroviisukatsomon yhteydessä.

- Uutuuslevy Out ’n loud sisältää tunnelmallisia sävelmiä, jotka kertovat rakkaudesta ja ihmisten kohtaamisesta, kerrotaan kuoron tiedotteessa.

Levyllä on esimerkiksi kolme nimenomaan kuorolle sävellettyä laulua: Kaupungissa, Väg möter väg ja Tuuli. Uusina sovituksina kuullaan Kaj Chydeniuksen ja Aulikki Oksasen Sinua sinua rakastan, Eva Dahlgrenin Ängeln i rummet sekä Ranskan klassinen euroviisukappale Penkki, puu ja puistotie, joka tuli Suomessa tunnetuksi Suomessa Carola Standertskjöldin hittinä.

- Levy on jotakin muuta kuin perinteistä mieskuoromusiikkia. Se on mosaiikkimainen eri tyyleistä muodostuva kokonaisuus. Balladien lisäksi levyllä on mm. Seasons of Love rock-musikaalista Rent sekä soul-hitti Ain’t No Mountain High Enough, kertoo vuodesta 2007 kuoronjohtajana toiminut Hilkka Kangasniemi.

Levy on määrä julkaista digitaalisesti kesäkuussa.

Euroviisukatsomo jo perinne

Euroviisukatsomo ja sen yhteydessä nähtävä levynjulkistuskonsertti järjestetään Helsingin Pienellä Roobertinkadulla sijaitsevassa Kulttuuriareena Gloriassa 10. toukokuuta 2014 klo 20 alkaen. Liput tapahtumaan maksavat 17 euroa.

Illan alun julkaisukonsertissa kuullaan uutuslevyn kappaleita sekä illan teemaa noudattaen myös euroviisukappaleita: esimerkiksi esimerkiksi Lapponia ja viimeaikaisia euroviisuhittejä, kuten Marry Me.

Eurovision laulukilpailu 2014

Vuoden 2014 Euroviisut järjestetään Tanskan pääkaupungissa Kööpenhaminassa. Ensimmäinen semifinaali järjestetään tiistaina 6.5., toinen semifinaali torstaina 8.5. ja finaali lauantaina 10.5..


Kuoro esiintyi 11. kesäkuuta 2011 yhdenvertaisuutta edistävässä Oma Festival
-tapahtumassa ulkoilmakonsertissa Tallinnan Rotermannin korttelissa

Vuonna 2004 aloittanut Helsingin gaykuoro Out 'n loud laulaa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kuoron toimintaa ylläpitää ja tukee taustayhdistys Helsingin gaykuoro Out 'n loud ry – Helsingfors gaykör Out 'n loud rf. Kuoro on esiintynyt lukuisissa suurtapahtumissakin.

Yhtye on esiintynyt mm. Tampereen Teatterikesässä, Helsingin Senaatintorilla uutena vuotena sekä Tallinnassa, Pariisissa ja Lontoossa. Suomessa yhtye esiintyy seuraavaksi 11.7.2014 Helsingin Musiikkitalolla Out ’n loudin ja Sydney Gay And Lesbian Choir -kuoron yhteiskonsertissa. Kesäkuussa Out ’n loud matkustaa Dubliniin Various Voices -festivaalille, mikä on maailman suurin gaykuorofestivaali. Tänä vuonna siellä esiintyy yli 2000 laulajaa eri puolilta maailmaa.

www.outnloud.fi
Out ´n loud Facebookissa

7 kommenttia

Tää kuoro saa julkisuutta vain siksi, että se on homokuoro. Tasoltaan se on ainakin ollut keskinkertaisen mieskuoron alapuolella. Tosin ehkäpä taso on kohentunut, kun kuoro on laajentunut pienen porukan sisäpiiristä isommaksi. Kuoro esittää viihdemusiikkia, mutta voihan sen ylevöitää musiikiksi, joka kertoo "ihmisten kohtaamisesta". Ilmeisesti viihde ei ole tarpeeksi ylevää gay-kuorolle.