Perussuomalaisten kansanedustaja Oinonen: Ei höpö-höpö -lakia

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 23

Aamu-tv:ssä perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen esitteli erilaisia perusteita sille, että lakia tasa-arvoisesta avioliitosta ei pidä hyväksyä. Oinoselle asia on tärkeä, koska hän mielestään on niitä vanhan kansan miehiä, joilla on vielä vanhat arvot kohdallaan. Se on iso kysymys, jolla ei ole mitään tekemistä tasa-arvon kanssa. Tasa-arvoista olisi, että mukaan otettaisiin moniavioisuus, lähisukulaisuusavioliitot ja monet muutkin parisuhteet.

Oinonen luetteli syitä siihen, että hän vastustaa: biologia, raamattu, terve järki ja monta muuta syytä ja tietenkin arvot. Biologia jo sanoo, että lapsi ei synny kahden miehen liitossa. Avioliiton perusteena tulee suurelta osalta olla se, että liitossa syntyy lapsia. Muutenkin kahden homon liitto on luonnotonta.

Lapsikysymys on tärkeä: lapsi tarvitsee isän ja äidin. Jos lapsi jää orvoksi, se ei ole tietoinen valinta, mutta naimisiinmeno on tietoinen valinta. Lasta käytetään pelinappulana.

Onko kahden samaa sukupuolta olevan avioliitto pois muilta? Ei ole pois muilta, sanoo Oinonen, mutta olemme kristittyä kansaa eikä voi mitenkään hyväksyä, että kahdella samaa sukupuolta olevalla on lapsi.

Perinteet ja arvot on yhteiskunnasta hävinnyt, ja jos tämä laki hyväksytään, sen jälkeen voidaan vaatia ihan mitä vaan.

Oinonen paheksuu, että eduskunnassa on miljoona tärkeämpää asiaa kuin tämä laki. Tällä asialla ei ole mitään tekemistä kansakunnan kehittämisessä.

Juontaja kyseli, että yleensä perussuomalaiset sanovat, että "kyllä kansa tietää". Taloustutkimuksen selvityksen mukaan enemmistö kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia. Voisiko asian viedä suoraan kansan päätettäväksi? Oinosen mielestä eduskunnan on päätettävä tämä asia.

Oinosen mielestä tämä "höpö-höpö-laki" ei tule menemään eduskunnassa läpi. Terve järki voittaa salissa.

Aamu-tv:n keskustelussa oli mukana myös vasemmistoliiton Aino-Kaisa Pekonen, ja hän oli lain puolella.

23 kommenttia

Edelleen, jos lapsen saaminen on se ratkaiseva peruste avioliiton solmimiselle, miksi Oinonen ei kiellä liian vanhoja ja lisääntymiskyvyttömiä solmimasta avioliittoa? Miksei hän vaadi vapaaehtoisesti lapsettomien avioliittojen purkamista? Samoin, jos lapsi muka tarvitsee ehdottomasti kaksi erisukupuolista vanhempaa, eikö yksinhuoltajuus tulisi Oinosen logiikan mukaan kieltää? Perusteeksi ei riitä se, miten ihmiset lisääntyvät. Lisääntyminen ei tee kenestäkään pätevää vanhempaa, mikä on todistettu jo moneen kertaan, ja joka pitäisi havainnollistaa ihan sillä terveellä järjelläkin. Adoptio-oikeudesta puhutaan tarkoituksella harhaanjohtavaan tapaan ikään kuin lastensuojeluviranomaiset jakaisivat lapsia liukuhihnalta. Samaa sukupuolta olevat parit kävisivät läpi saman tiukan syynin kuin muutkin. Tähän Oinonen ei halua antaa edes mahdollisuutta, koska kävelee vuosikymmenten tieteellisen tutkimuksen yli. Sentään tyyppi myöntää avoimesti, ettei kyse ole hänelle mistään oikeudenmukaisuudesta, reiluudesta tai tasa-arvostakaan, vaan mielivallasta.
  • 2 / 23
  • lastenoikeudet
  • 20.2.2014, 10.39
jälleen lapsia käytetään tekosyynä ahadasmielisyyden ylläpitämiseen ja vanhoissa tavoissa pitäytymiseen. lapsi varmasti hyötyy eniten jos on rakastavat vanhemmat kuin ei vanhempia?