Saksan parlamentti äänesti tasa-arvoisen avioliiton puolesta

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 7

Perjantaina 30.6.2017 Saksan parlamentti, Bundestag äänesti avioliittolaista. Äänin 393- 226 Saksan parlamentti on nyt hyväksynyt sen, että myös homot ja lesbot voivat mennä avioliittoon. Asia eteneee vielä Bundesratiin ja varsinainen lainvalmistelu tehdään seuraavalla parlamenttikaudella.

Jo klo 8.30 parlamentin eri ryhmät kokoontuivat omiin kokouksiinsa. Niillä kokouksilla varmistettiin, että edustajat ovat heränneet ja paikalla.


Parlamentin puheenjohtaja Norbert Lammert avasi klo 9 Suomen aikaa parlamentin istunnon. Hän oli ilahtunut, että sali oli täynnä lähes viimeistä istuinta myöten. ”En ole koskaan näin epätavalliseen aikaaan nähnyt näin paljon kansanedustajia”. Hän vaati kunnioittavaa puhetta edustajilta.

Aluksi äänestettiin uusitusta päiväjärjestyksestä. Tämä ensimmäinen kynnys ylitettiin ja istunto voi alkaa. Parlamenttiryhmien puheenvuorot seurasivat toisiaan lähes tunnin ajan. Yksi puheenaihe on: tarvitaanko perustuslain muutosta. Se olisi hyvä tehdä mutta ei ole pakollinen. Perustuslaissa avioliitosta ja perheestä sanotaan, että ne ovat valtion erityisessä suojeluksessa. Miten? Tarkempaa määrittelyä ei ole.

Kristillisdemokraattien ryhmän puheenjohtaja Volker Kauder edelleen pitää kiinni siitä, että avioliitto on miehen ja naisen liitto. Hän myöntää, että hänen parlamenttiryhmässään on niitä, jotka äänestävät tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Hän itse on pitkään pohtinut asiaa ja pitäytyy vanhassa kannassaan: avioliitto on mies-nainen -liitto.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Vihreden ryhmän puheenjohtaja Katrin Göring-Eckart iloitsee, että nyt tehdään historiaa. Hän kiittää myös homokansanedustajaa, Volker Beckiä, joka on vuosikymmenen ajan toiminut tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Volker Beck vetäytyy pois parlamentista tämän kauden päättyessä syksyllä 2017.

Sosialidemokraattien ryhmän puheenjohtaja Eva Högl kertoo, että perustuslain muutos ei ole tarpeen. Nyt parlamentti tekee päätöksen ihmisten yhdenvertaisesta kohtelusta.

Erika Steinbach, kristillisdemokraateista eronnut ryhmien ulkopuolinen edustaja sanoo, että nyt on käynnissä pikasynnytys. Merkel oli se, joka avasi ovet tämän päivän päätökselle. Steinbach kuitenkin torjuu kaikkien avioliiton.

Myös vihreiden Volker Beck käytti puheenvuoron. Hän on ollut tämän lakimuutoksen esitaistelija. Kun hän päätti puheensa, vihreä parlamenttiryhmä osoitti suosiotaaan nousten seisomaan ja taputtamalla.

Sosialidemokraattien Johannes Kahr haukkui Angela Merkelin. Vuosikausia Merkel on estänyt homojen ja lesbojen tasa-arvon toteuttamista. Se oli keskustelun voimakkain hyökkäys Merkeliä vastaan.

Kristillisdemokraattien Gerda Hasselfeldt muistutti, että avioliitto ja perhe ovat valtiojärjestelmän suojeluksessa. Avioliitto ymmärretään miehen ja naisen liitoksi eikä sitä käsitystä noin vain voi pyyhkiä yli. Hän ihmettelee, miten vaatimus perustuslain muuttamisesta ohitetaan olankohautuksella. Tämä ei nyt mene sillä tavoin kuin oikeusvaltiossa pitäisi.

Äänestyksessä Merkel äänesti vastaan, hän laski uurnaan punaisen kortin.

Kun lopputulos julistettiin, vihreiden kansanedustaja Volker Beck sai päälleen konfettissateen.

7 kommenttia

Saksan päätöksellä saattaa olla myönteinen vaikutus ainakin Itävaltaan ja Tsekkiin. Tasa-arvoisen avioliittolainsäädännön vaikutuspiirissä elää pian 82 miljoonaa ihmistä aiempaa enemmän. Hienoa!

Ja mitä tulee perustuslakiin, niin näinhän myös samaa sukupuolta olevien vanhempien vanhemmoimat perheet tulevat paremmin valtion erityisen suojeluksen piiriin. Super!