Miehen pahin pelko: Olla homo?

Tuoreimmassa IMAGE-lehdessä (03/2002) on Tuomas Enbusken kirjoittama Artikkeli "Epäilyksen varjo". Jutun perusajatus on lyhyesti se, että monet miehet pelkäävät leimautuvansa homoksi ja pyrkivät siksi nostamaan miehistä imagoaan. Kirjoittaja arvelee, että tuollaista "imagokriisiä" potee monikin, ja pohtii, mistä asiassa on kyse.

Enbuske kertoo omakohtaisia kokemuksiaan aiheesta, kuinka häntä on homoteltu, miksi, miten hän on suhtautunut siihen jne. Jari Sarasvuon näkemyksiä aiheesta kuullaan "miehisyyskouluttajan" roolin takaa. Parivaljakko vierailee naisten aerobick-tunnilla ottamassa "siedätyshoitoa" - paikassa, jonne on kynnys mennä.

Rupesin miettimään sitä, miksi heteromies pelkäisi leimautumista homoksi. Kuten artikkelistakin käy ilmi: syynä on ehkä heikko itsetunto ja miehisen statuksen menettämisen pelko, sillä homomies mielletään yleisesti vähemmän miehiseksi kuin heteromies. Ehkä syystä, ehkä syyttä.

Homomiehen ei tarvitse pitää yllä miehisyysshowta koko ajan - jos on hyväksynyt itsensä sellaisena kuin on. Silloin ei kasvojen menettämisen pelkoa enää ole, ei ole enää "heteromies-illuusiota", joka voisi särkyä.

Noh... Miksi kirjoitan asiasta tänne?

Siksi, että päädyin taas kerran siihen ajatukseen, että monien (ei välttämättä uskonnosta näkemystään ammentavien) ihmisten - erityisesti miesten - alitajuntaisen pelokkaan suhtautumisen homouteen (pahimmillaan homofobian) taustalla todella on pelko omasta mahdollisesta homoudesta ja niiden ajatusten torjumisesta. Ja koska homomiehet mielletään heteromiehiä heikommiksi, niin asetelma on valmis.

Olenko ihan väärässä?

Artikkeli voisi olla todella mielenkiintoista luettavaa: se varmasti avaisi muutaman tämän kirjoituksen pohjalta nousseen kysymyksen (esimerkiksi: millä tavalla Enbuske sitten suhtautuu häneen kohdistettuihin homotteluihin tms) ja muutenkin.

Mutta sitä en ymmärrä (tai ainakaan suostu purematta nielemään), että mihin, s_mo, perustat ajatuksesi siitä, että monien miesten homofobisuuden taustalla piilee oman homouden pelko? Onko aiheesta tehty jotain sellaista tutkimusta, johon voisi luottaa ja jota voisi katsella. Mielenkiintoinen aihe kyllä, mutta en ole kanssasi samaa mieltä tällä erää. Koska jos noin olisi (tämä on hyvinkin karkeasti ottaen ajateltu!), niin suuri osa araknofobiasta kärsivistä ihmisistä pelkäisi oikeasti olevansa hämähäkkejä. Ehkä olen liian kärkäs tarratutumaan tällaiseen asiaan ja tällä tavalla, mutta minusta se on hieman epärealistista ajatella että moni homofobinen ihminen on vain kaappihomo, joka ei uskalla tunnustaa totuutta itselleen. Tietenkin sellaisia ihmisiä on, mutta (tietämättä tarkemmin) voisin veikata, että sellaiset ovat loppujen lopuksi kohtalaisen vähälukuinen määrä.

En minä ainakaan haluaisi leimautua erityisesti mihinkään ryhmään, varsinkaan johonkin sellaiseen, jossa käsitellään seksuaalisuutta tms aihetta, joka on kuitenkin hieman tabu nyky-yhteiskunnassa. Se voisi olla omalta osaltaan yksi syy siihen (taaskin ilman taustatietoja asiasta!), miksi heteromiehet eivät halua tulla leimatuiksi homoiksi.

Onhan se totta, että etenkin isommissa kaupungeissa homot, kuten heterotkin, kerääntyvät enimmäkseen omiin ympyröihinsä, joissa sitten pidetään hauskaa omanlaistensa ihmisten kera. Ja jos sitten tähän, mahdollisesti tiiviiseenkin porukkaan, tulee jonkun homon heterokaveri, niin kyllähän sitä kohtalaisen helposti leimautuu. Tai samoin voisin kuvitella käyvän, jos heteroporukalle selviää sellainen tapaus, että jonkun kyseiseen porukkaan kuuluvan tyypin kaveri on homo, niin se saattaa jo olla tarpeeksi leimatakseen tämän ihmisen.

Tässäpä minun korteni kekoon, toivottavasti saitte edes jotain selville. =)

Vielä lisäys edelliseen.. Ralf Königin heterohahmo Axel toteaa (homobileissä) kirjassa "Vapautunut mies" vallan mainiosti asiaan liittyen:

"Mikä muhun tekee vaikutuksen, on se että te homot ette näytä ottavan ongelmia tästä miehisyyspakkomiellepaskasta..."

=)

Tossa Druusin kirjoituksessa oli hyviä pointteja seksuaalisuuden tabuna olemisesta meikäläisessä yhteiskunnassa. Sellainen on varmasti suuressa roolissa homofobian taustalla. Ja varmasti paljon muitakin syitä on, miksi leimautumista pelätään.

En kuitenkaan epäillyt, että homofobian taustalla olisi kaappihomous. Ajoin takaa sitä, että fobikko pelkää miehisyytensä puolesta ja sitä kautta omia "homoja" piirteitään - oli sitten kaappihomo tai ei. Pelätään, että "jos mussa sittenkin asuu se pieni homo, enkä oliskaan 100% mies..." - ehkä täysin syyttä suotta.

Noiden pelkojen vuoksi tämä torjuu pelkoaan tekemällä mahdollisimman suuren "irtioton" homoista, ehkä jopa "vastustamalla homoutta". Tällä tavoin mies voi rauhoittaa mieltään ja korostaa miehisyyttään.

Druusi: Homofobia eroaa tosiaankin muista fobioista - kliinisessä mielessä sitä ei voi varsinaisesti pitää samanlaisena fobiana kuin vaikkapa mainitsemaasi araknofobiaa. Siihen ei siis liity samanlaisia fysiologisia reaktioita kuin muihin fobioihin.

Ehkä parempi termi homofobialle voisi olla seksuaalinen ennakkoluulo (sexual prejudice):

"Scientific analysis of the psychology of antigay attitudes will be facilitated by a new term. Sexual prejudice serves this purpose nicely. Broadly conceived, sexual prejudice refers to all negative attitudes based on sexual orientation, whether the target is homosexual, bisexual, or heterosexual. Given the current social organization of sexuality, however, such prejudice is almost always directed at people who engage in homosexual behavior or label themselves gay, lesbian, or bisexual (Herek, 2000)."

"Conceptualizing heterosexuals' negative attitudes toward homosexuality and bisexuality as sexual prejudice – rather than homophobia – has several advantages. First, sexual prejudice is a descriptive term. Unlike homophobia, it conveys no a priori assumptions about the origins, dynamics, and underlying motivations of antigay attitudes."

"Second, the term explicitly links the study of antigay hostility with the rich tradition of social psychological research on prejudice."

"Third, using the construct of sexual prejudice does not require value judgments that antigay attitudes are inherently irrational or evil."

Luin tutkimuksen jossa homofobia liitettiin homoseksuaalisiin tunteisiin, joko tiedostettuihin tai tiedostamattomiin, ja niiden kieltämiseen. En vaan nyt löytänyt sitä tähän hätään jotta voisin tuoda esille tutkimuksen tuloksia tarkemmin. Johtopäätöksenä kuitenkin oli että homofobiaa voi osaltaan selittää se että henkilöllä itsellään on homoseksuaalisia tuntemuksia joiden kieltäminen itseltä synnyttää homofobista käyttäytymistä.

Kaapista ulos tulevasta homosta sanovat jotkut, että kyllä se menee ajan kanssa ohi. Läheisen ihmisen ”sairastuminen” lisääntymiskyvyttömäksi on perheelle aikamoinen shokki ja tilanne koetaan kuin läheisen kuolema. Homouden kokeminen suureksi synniksi on uskonnollisten piirien kurinpitoa yksittäisestä jäsenestään. Myös lapsettomiinkin pariskuntiin on aikamoinen paine sukulaisten taholta. Selittäminen on samanlaista kun naimattomallakin ihmisellä.

Yleinen sanonta ja toivekin vakavan sairauden kohdattua perhettä on: ”Kyllä sinä paranet kun taas kesä tulee.” Siis toivotaan parasta ja yritetään lohduttaa omaa pahaa mieltään. Tietysti jokainen ”sairastunut” toivoo itsekin paranevansa ja saavansa lisää tahdonlujuutta. Näitä epäilijöitä koittaa kaikenlaiset terapeutit auttaa. Kuinka moni meistä laihduttaa saamatta tulosta aikaiseksi. Tupakointikin aluksi koetaan itselle harmittomaksi ja siitä kuvitellaan pääsevän eroon helposti kunhan tulee sellainen itselle hyvä ajankohta. Kuitenkin jos on monen monta tupakkalakkoa kokenut alkaa itselleenkin myöntämään, että minä olenkin tupakanpoltosta riippuvainen. Ehkä se on samanlaista kaikissa muissakin riippuvuuksissa. Pikkuhiljaa itsekin pitää tunnustaa olevansa homo, siis itsekin voi kokea epävarmassa tilassa tuntevansa homofobiaa.

en ole ihan varma, mutta ajatus piilosta, tiedostamattomasta itsestä eli idistä, kumpuavista (vaikkapa homoseksuaalisista) mielikuvista ovat sigmund freudin tai muiden psykoanalyytikkojen käsialaa. (siis puheenollen siitä tutkimuksesta.)

ja kun sigmund-sedästä tuli puhe niin hänhän esitti väitteen, että jokaisessa meissä asuu pieni bi. kenties tämän asian tunnustamisen vaikeus voisi aiheuttaa seksuaalisia ennakkoluuloja.

en kyllä itse täysin allekirjoita freudin mielipiteitä, mutta siinäkin on järkeä.

Ajattelin nostaa tätä runsas yhdeksän vuotta sitten käytyä keskustelua tipan ylemmäs, koska mielestäni aihe on yhä ajankohtainen.

Toki asiasta on kyetty keskustelemaan avoimemmin, mutta toisaalta esimerkiksi perussuomalaisten kasvussa näkyy merkkejä siitä, että tällaisten vanhojen asioiden-pitää-olla-näin -asioiden kyseenalaistuminen pelottaa monia.

Onhan täällä ranneliike.netissäkin ollut puheenvuoroja, joissa kauhistellaan homoseksuaalisuuteen liittyvää "epämiehisyyttä". Jopa homoksi tunnustautuvia kirjoittajia on vaivannut tämä asia kovastikin.

PS. Tuon Imagen artikkelin jälkeen Tuomas Enbuske on mennyt naimisiin ja saanut lapsen.

Hei!

Itse koitin tätä artikkelia löytää, mutta Imagen varastoista en sitä päässyt lukemaan. Tietääkö joku, mahtaako juttu vielä olla luettavissa jossain netissä, vai kannattaako marssia kirjastoon katsomaan, mitä sen valikoimasta löytyy?

Todennäköisesti tuota ei ole sähköisesti jaossa, vaan pitää kaivaa paperilehti käsiin.

Ihminen inhoaa muissa sitä mitä itsessään pelkää. Mä uskon että myös kasvatus vaikuttaa monella asiaan. Kun mies on kasvatettu pikkupojasta asti hyväksymään ja tunnistamaan itsessään vain miehille sopivaksi laskettuja tunteita, hän helposti vaatii samaa rooliia myös muilta miehiltä, koska on omaksunut vain tietyt ajatusmallit miehisyyteen kuuluviksi. On vaikea suhteutua ihmisiin, jotka eivät pysy totutuissa malleissa.

Varsinkin sellainen ihminen, joka joutuu, tai on joutunut, taistelemaan omia tunteitaan vastaan sopiakseen rooliin, joutuu tarkkailemaan rooliin sopivuutta itsessään kaiken aikaa, ja samalla myös muissa. Jos ei pukeutumisessaan, harrastuksissaan, puheenaiheissaan tai muissa itseä ilmaisevissa asioissa pyst y valitsemaan itselleen asioita joista pitää, vaan joutuu valitsemaan tiettyyn rooliin (olipa se miehisyys, homous tai vaikka uskonnollisuus) sopivia asioita, elää tukahtunutta elämää.

On hyvin vaikea sallia muille sitä, mitä ei salli itselleen. Tämä ilmiö näkyy vaikkapa tällä palstalla jatkuvasti uskonnollisista syistä homoseksuaalisuutensa tukahduttaneissa ihmisissä. Heille ei riitä, että he elävät mielestään oikein, heidän pitäisi saada kaikki muutkin elämään samoin, vaikkei asia heille millään tavalla kuulu.

Homouden pelko ei tosiaankaan ole varsinainen fobia, oikeaa kauhua, jos joutuu esim. kohtaamaan homon, vaan se lienee pikemminkin vihan tai vastenmielisyyden tunnetta. Mä uson otsikon olevan totta monen miehen kohdalla. Ja on paljon myös niitä, joille homous ei ehkä ole pahin pelko vaan se, että muut ihmiset pitäisivät heitä homoina, oli se sitten todenmukainen ajatus tai ei.

Jos itse pitää homoutta likaisena ja vastenmielisenä asiana, lienee vaikeaa mieltää, että iso osa ihmisistä ei ajattele niin.