Uutisaineiston yksilöinti

  • 1 / 1
  • JuhaniV
  • 27.12.2010 8:17
Me uutisia Ranneliikkeeseen toimittavat olemme alkaneet saada enenevässä määrin uutisvinkkejä lukijoilta. Se on mainio asia siksi, että useammat silmät löytävät enemmän kiinnostavia juttuja maailmalta.

Tärkeää meille lähetettävän aineiston suhteen on se, että lähde tulee tarkasti tiedoksemme esimerkiksi linkkinä alkuperäiseen uutiseen. Päivämäärä on myös mainittava. Lähettäjän yhteystieto on tarpeellinen, koska joskus joutuu pyytämään vaikkapa jotakin tarkennusta. Rekisteröitymätön tunnus ei mahdollista yhteydenottoa lähettäjään.

Olen joutunut hylkäämään joitakin kiinnostaviakin uutisaineistoja siksi, että en ole pystynyt tarkistamaan mitenkään alkuperäistä uutista.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asioista kerrottaessa on oltava erityisen herkkänä sille, kuka asian kertoja on. Erilaiset intressiryhmät käyttävät uutisia painottamaan omaa asiaansa ja maailmakuvaansa. Esimerkiksi amerikkalaiset viharyhmät käyttävät mediaa tehokkaasti ja taitavasti oman agendansa markkinointiin. Aina ei suoranaisesti valehdella, mutta kerrotaan korostetusti omaa näkökulmaa tukevat seikat. Asia voi kääntyä päinvastaiseksi, jos kerrottaisiin kaikki yksityiskohdat. Kiihkouskonnollinen propaganda onkin sitten oma lukunsa. Sen haistaa useimmiten jopa kilometrien päästä.