Kirkko, kirkko ja kirkko.

On tullut jonkin verran kriittistäkin palautetta siitä, että keskustelufoorumilla ei puhuta muusta kuin kirkosta, Päivi Räsäsestä, kristillisdemokraateista, homoavioliitoista, uskonnosta ja uskosta, Jumalasta, siunaamisesta, kirkosta, kirkosta eroamisesta, piispoista ja papeista. Uutisten laita on ollut vähän samoin.

Asia nyt vaan on niin, että tuo ryväs aiheita on tällä hetkellä Suomessa homoihin liittyvän keskustelun kuuma peruna (tai pottumuusi). Uusia käänteitä ja ulostuloja on (ollut) joka päivä. Suomalaisista neljä viidestä kuuluu kirkkoon. Jos ei itse kuulu, niin lähipiirissä taatusti joku kuuluu.

Oletettavasti nämä aiheet ovat esillä vielä hyvän aikaa. Keväällä on eduskuntavaalit, ja mitä todennäköisimmin esimerkiksi kristillisdemokraatit pitävät homoasiaa aktiivisti esillä, koska näyttävät nostaneen homojen kurmoottamisen vaaliteemakseen. Mikäs siinä. Mitä enemmän puhetta, sen parempi. Homot tulevat ihmisille tutuiksi.

Keskustelufoorumilla on edelleen tilaa muullekin keskustelulle. Jos jokin aihe kiinnostaa, niin ei muuta kun näppis laulamaan. Jos aihe on muidenkin mielestä kiinnostava, niin siitä syntynee oikea keskustelukin.

Uutisissa on ollut esillä muitakin aiheita, vaikka Ajankohtaisen kakkosen homoillan jälkeen em. aiheet ovat kieltämättä olleet merkittävässä roolissa. Mutta... mitä tapahtuu, siitä kerrotaan.
  • 2 / 2
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 23.10.2010 10:02
Juu, niin on puhuttu, kun on juuri nyt pinnalla muualla ja täälläkin, kiitos Räsäskän vaalikampanjan. Edes Kauppalehti ei jättänyt aiheeseen kajoamatta.

Nuo ylläpidon saamat valitukset ovat selvä merkki siitä, että edes joku lukee Ranneliikkeen juttuja. ;-)