Milloin oikea aika tulla kaapista?

Olen jo pitkään pohtinut sopivinta aikaa tulla kaapista. Muutan pian ulkomaille opiskelemaan ja mietin, tulisiko asiasta kertoa läheisille ennen muuttoa vai vasta sitten, kun löydän poikaystävän uudesta kaupungista? Jostain syystä poikaystävän esitteleminen tuntuu luonnollisemmalta tavalta tulla kaapista, sillä siinä asiasta ei tehdä suurta numeroa enkä joudu muutenkaan määrittelemään tarkalleen olenko bi vai gay. ''Olen homo'' lause kun tuntuu vain alleviivaavan homouden erilaisuutta ja poikkeavuutta. Toisaalta aion elää ulkomailla avointa elämää ja esitellä itseni kaikille uusille ihmisille sellaisena kuin olen. Mitä jos tästä kantautuu sanaa Suomeen? Mitä jos joku kirjoittaa Facebook-sivulleni asiasta ja suomalaiset kaverini huomaavat ja vanhempani kuulevat asiasta joltain muulta kuin itseltäni? Tärkeintä minulle olisi saada kertoa itse. En osaa päättää kumpi olisi järkevämpi vaihtoehto. Jos kertoisin vasta ulkomailla ollessani, saisin etäisyyttä vanhemmistani ja he voisivat sulatella asiaa -- tuntuu ahdistavalta asua samassa pienessä asunnossa vielä viikkoja sen jälkeen, kun olen pudottanut pommin. Mitä jos jäähyväisetkin muuttuisivat jäätäviksi?

Esitän tässä vain oman mielipiteeni, en halua yleistää mitään. :)

Itse varmaan kertoisin ennen ulkomaille lähtöä. Hyväksynnän saaminen vanhemmilta voi toki viedä pitkänkin aikaa, mutta ehkä yksi tärkeimmistä asioista on osoittaa ettet kertomisen jälkeen muutu miksikään stereotyyppiseksi homoksi, vaan että että olet edelleen se sama jätkä kuin aina ennenkin. Jos kerrot vasta ulkomaille lähdettyäsi että olet löytänyt sieltä jonkun poikaystävän, niin ehkä se voi aiheuttaa ihmetystä tyyliin "Millaista elämää hän siellä viettää?"

Toki jos yhteiselo vanhempien kanssa on kertomisen jälkeen vaikeaa, on varmasti parempi jos lähtö ulkomaille tulee nopeasti.

Ja eihän ole pakko kertoa sanoilla "Olen homo", vaan voi sanoa vaikka että "Olen kiinnostunut myös pojista".

Jos vanhempasi kuulevat asiasta vasta muutettuasi ulkomaille, saattaa syntyä vaikutelma, että häpeät ja peittelet homouttasi. Oletko siis päättänyt elää avoimesti homona vasta muuttosi jälkeen?

Kannattaa kertoo vasta, kun sulla on joku, jonka sä voit vanhemmilles esitellä, muuten kaapista ulos tulemisessa ei oo mitään järkee - etenkään, jos sä asut vielä vanhempies luona. Ulkomaille muuttaessas sä itsenäistyt ja alat elää omaa elämääs, joten kannattaa kertoo niille vasta, kun sä oot ulkomailla ja sulla on poikaystävä. Ulkomaillakaan sitä homoutta ei kannatta mainostaa tyyliin "moi, mun nimi xx ja mä oon homo".

Riqumän: "Ulkomaillakaan sitä homoutta ei kannatta mainostaa tyyliin "moi, mun nimi xx ja mä oon homo"

Useissa maissa aviostatus, lapset, palkat, koulutus, asuminen, arvoasema ja sun muut kuuluvat samaan joukkoon nimen kanssa, eli ne kyllä udellaan heti ensikättelyssä - myös se, miksi ei ole vaimoa tai tyttöystävää. Jos ikää on 30+, eikä perhettä, vastapuolelta saattaa tulla "tietäväinen hymy" vastaukseksi. Suomalaiset ovat loppujen lopuksi aikas jäyhää porukkaa ja meillä annetaan yksilölle elintilaa.

Vaikka homoudesta ei puhuta, eikä sitä hyväksytä, se kyllä tunnistetaan. Luin joskus teininä jonkun suomalaisen kirjeenvaihtajan kirjoittaman kirjan Kiinasta; siinä 27 vuotias, suomalainen uranainen joutui tavan takaa epäillyksi lesboudesta, kun ei ollut aviomiestä eikä lapsia. Arki oli jatkuvaa törmäämistä sosiaalisiin tilanteisiin, joissa piti selvittää sosiaalista statusta, kuten avioliittoa ja ikää, jotka määrittelivät ihmisen aseman yhteiskunnassa. Elämä kaappina olisi tuon kuvauksen mukaan ollut tuskaista ja sanoisin melkoisen mahdotonta ilman kulisseja. Vähän sama kuin olisit Suomessa lukutaidoton kolmekymppinen. Missä kävit koulun vai kävitkö ollenkaan ja miten mahdollista, ettet ole oppinut lukemaan.

Joskus sinkkuilun kanssa voi käydä kuten eräälle tutulle, jolle itäeurooppalainen kämppis yritti naittaa serkkuansa. Oli muuten aika sähäkän näköinen mimmi verrattuna valjuihin suomalaisvarpusiin ja vastavalmistunut lääkäri. Kun ei kelvannut, seuraava kysymys olikin, eiks naiset kiinnosta, kun sinkkukin oot. Riqumän ja muut matalan profiilin kannattajat varmasti naisivat sitten sen naisen maineenmenettämisen pelossa? Kauhu leimautumisesta asuu selkäytimessä. Niinhän siinä usein sitten käy kaapihomojen kanssa ja yhteiskunta saa lähes huomaamatta tahtonsa lävitse. Seuraava etappi ovat lapset, joita vaimo ja suku himoavat, ja kun sille tielle on lähdetty, sieltä ei enää takaisin tulla...

"Jos ikää on 30+, eikä perhettä, vastapuolelta saattaa tulla "tietäväinen hymy" vastaukseksi"

Ehkä, mut alkuperänen kirjottaja ei ollukaan mikään 30+ peräkammarin poika, joka nyhjää vanhempiensa nurkissa, vaan todennäkösesti 18-20-vuotias, joka on vasta muuttamassa omilleen ja alottamassa opiskelut ekaa kertaa ilman vanhempien tukee. Ei sitä sillon mitenkään outona pidetä, jos sen ikäsellä ei oo tyttöystävää. Ja myöhemminkin voi sanoo, et ei oo löytäny sitä oikeeta.

Aika paljon riippuu ammatista se, et kysellääks yksityisasioita (lue: kulissit kunnossa). Jos on ihan tavallisissa ammateissa, niin ei ketään oikeesti kiinnosta toisen yksityisasiat eikä niistä tarvi työpaikallakaan puhuu.

"Riqumän ja muut matalan profiilin kannattajat varmasti naisivat sitten sen naisen maineenmenettämisen pelossa?"

Miks naisin? Jos jollakulla on mielestään oikeus udella mun yksityisasioita, niin mä voin väittää sille, et mä en oo löytäny sitä oikeeta. Enkä mä muutenkaan pyöri niissä paremmissa piireissä, missä yksityisasiatkin pengotaan läpikotasin.

Niin, no jos Rikumän nyt huomasi, niin kommentti koski lähinnä niitä "ulkomaita", joissa pelataan hiukka eri pelisäännöillä kuin Suomessa. Suomi on aikas ei-perhesidonnainen maa. Joku ulkkisopiskelija siitä joskus lausuikin (englanniksi), että KELA on suomalaisten äiti...

Tulin itse kaapista vasta kun muutin pois Suomesta ja se meni aivan ongelmitta. Uuden ystäväpiirin kanssa on helppo aloittaa alusta. Vähän ehkä kaduttaa (totta puhuakseni en juuri ajattele asiaa) etten tehnyt sitä aikaisemmin, mutta vanhemmille kerroin asian niin kuin se oli "tulin kaapista kun muutin pois Suomesta", ja se riitti kaikille osapuolille hyvin selitykseksi.

Saattaa olla että joissain maissa tulee ongelmia joten kannattaa ainakin selvittää onko homous laitonta tulevassa asuinmaassa. Kaikkialla missä olen tähän mennessä asunut (Suomi/pk seutu mukaan lukien) on kuitenkin oikeasti ollut ihan ok sanoa "olen Matti ja olen homo". (Pari ystävää on hyvä hankkia sitä ennen jotta on muutama olka jota vasten itkeä onnellisena).

Joten jos ulos tulo ei onnistu muuten, niin sinulla on käsillä erinomainen mahdollisuus tehdä asia askelta helpommin!

Kiitos tuhannesti kaikille vastanneille, vaikka olenkin edelleen hieman hukassa siitä, mikä on lopulta oikea valinta... Tällä hetkellä taidan kallistua kertomaan asiasta vasta ulkomaille muuton jälkeen, sillä kuten äitini sanoi, tämä on mahdollisuus ''etsiä itseäni''. Kuulostaa täydelliseltä seksuaalisuusviittaukselta, tiedän, vaikka tuskin hän aivan sitä tarkoitti. Joka tapauksessa muutto avaa jotenkin luonnollisemman reitin kertoa asiasta. ''Olen tehnyt paljon itsetutkiskelua...'' jne.

Mitä tulee ulkomaalaisten suhtautumiseen, siitä en olisi huolissani. Muutan maailman metropoliin, joka on tunnettu gay-keskuksena. Se on minulle toisin sanoen taivas.

Suosittelisin kertomista ennen matkaa. Silloin ei kukaan pääse ajattelemaan, kuinka paha maailma turmeli ihmistaimen, joka muutoin olisi elänyt idyllisen marttawendelinmäisen elämän. Samoin, jos tunteet kotona roihahtavat, on niitä aikaa pohtia eron aikana. Muutenkin kannatan rehellisyyttä ja avoimuutta huomattuani itse, kuinka kaapissa asuminen oli raskasta, monimutkaista ja ahdistavaa. Usein ulostulopelot ovat kuitenkin itse keksittyjä; itse kun jännitin suhtettomasti sekä punaniskaveljeäni että asioista ehdottomia mielipiteitä omaavaa isääni. Kun sitten asiasta heille kerroin, ei minkäänlaista ongelmaa ollut. Veli vielä ihmetteli, että olisinko muka voinut lakata olemasta hänen veljensä.

Eikä ulkomaillakaan kannata itseään hävetä. Tai toki, jos muuttaa vaikkapa Iraniin tai Saudeihin, ei kovin isoon ääneen pidä suhteistaan kertoa. Mutta jos suuntaa länteen, miksi ihmeessä rakentaisi itselleen saman häkin uudestaan? Kun kerran saa mahdollisuuden uuteen alkuun, eikö se kannata käyttää hyväkseen. Pääsääntönä pitäisin, ettei maailmaa kannata alkaa tieten tahtoen pelkäämään. Se kun ei hyödytä ketään.

Aboa kiteytti juuri ne pointit, joita olin itsekin kirjoittamassa.
"Etsiä itseään" - sitähän ennenkaikkea nuoruus on. Seksuaalista suuntautumista ei mielestäni etsitä, se löydetään. Voisin ajatella, että olet löytänyt jo sen, mikä alusta saakka on ollut omasi. Sinä olet jo alusta saakka ollut Sinä - mikään ei muutu puhuessasi niin, että suuntautumisesi on selvä. Suuntautumisesi on hyvä asia. Eihän kyseessä ole mikään paha asia?! Minusta itsetutkiskelun tekeminen ei ole "luonnollinen" tapa kertoa. Eihän hetero tutkiskele itseään kertoakseen, että on hetero. Hetero vain on hetero ja on k i i n n o s t u n u t vastakkaisesta sukupuolesta. Homo on k i i n n o s t u n u t omasta sukupuolestaan - unelmistaan ja kiinnostuksistaan tulisi sentään voida kertoa omalle perheelle. Minä luottaisin perheenjäsentesi rakkauteen Sinua kohtaan!

Totta puhutte tekin. Olisi parempi saada kyseinen taakka harteilta pian ja pitkän harkinnan jälkeen kallistun taas kertomaan asiasta ennen muuttoa. Pirusti se kyllä jännittää, enkä tiedä yhtään miten asian muotoilisin. Kaikki tuntuu töksähtelevältä. Apua.

Nuorillepojille ja muille! Kyllä äidit tietää...vaikka ei asiasta olisi puhuttu.

Äidit eivät ole niin vieraita lapsilleen - koskaan...

SaintJudy kirjoitti: "Nuorillepojille ja muille! Kyllä äidit tietää...vaikka ei asiasta olisi puhuttu.

Äidit eivät ole niin vieraita lapsilleen - koskaan..."

No enpä nyt ihan noinkaan lähtisi sanomaan. Varsinkin tuo "koskaan" on tuossa aikamoista liioittelua. On äitejä, jotka eivät millään voisi kuvitellakaan omasta lapsestaan homoa, ja joille ei kyseinen asia edes tule mieleenkään. Joskus jompi kumpi vanhemmista asian osaa jostain päätellä ennen kertomista, ja joskus taas ei. En kyllä osaa sanoa kumpi näistä kahdesta vaihtoehdosta on yleisempi.

Lapset eivät ole niin vieraita äidilleen - Judyn toisinpäinlogiikkaa taas, sori.

Kyllä vanhemmat lapsensa tietää, osaa vähintään aavistaa tai "pelätä pahinta". Itse en ole vanhempi joten en tiedä, mutta en oikein ymmärrä miten, varsikaan äidit eivät olisi jollain tasolla tietoisia kenet ovat kasvattaneet. Miten EIVÄT tietäisi? Luulen tosin että tässä kohdin on käynyt myös murros sukupolvien välillä. Ihmiset ovat nykyään valveutuneimpia.

Ite alunperin oli tarkotus tulla kaapista kun muutan pois kotoa. En sitä tehny. Ajattelin että kerron kun mulla on toimeentulo etten oo missään nimessä taloudellisesti riippuvainen. Viivytin ja viivytin. Tilanne veny sitten siihen että en kertonu itestäni oikeestaan mitään kellekään koskaan ja ajoin itteni todelliseen kaappiin. Se surkastuttaa ihmistä ja jälkeenpäin se kaduttaa.

Lopulta sit kävi niin ku kävi, eli äiti oli arvannut ja sai mut kertomaan asiasta. Kyllä ainakin jotkut äidit aistii hyvin paljon ja silloin tajusin että ois pitäny vaan uskaltaa paljon aikasemmin. Onhan se iso asia kertoa ja kaikki tavat tuntuu vaikeilta, mutta kuitenkin loppuviimein me homot tehdään siitä isompi asia itellemme kuin mitä monet muut tekee kun kuulee asiasta :)

Eli rohkeesti vaan kertomaan, pahimmassakin tapauksessa viimeiset hetket suomessa on vaivaannuttavia, mutta silti olet tehnyt sen niinkuin on parasta, kasvotusten :)