Kiasman näyttelyvalinnat

Minulla oli tänään pari tuntia turhaa aikaa ja päätin käydä katsastamassa todella pitkän tauon jälkeen, mitä museonjohtaja Berndt Arell on saanut aikaan.

Kerron heti, että olen tähän asti löytänyt Kiasman näyttelyvalinnoista kovin vähän mitään hyvää. Tämä kertakaan ei tehnyt poikkeusta.

Innostuin ensin, että vihdoinkin videotaiteesta voisi löytyä jotakin järkeä. Elixir-videotaidenäyttely! Tänne voisin ottaa tuttavan lapset tutustumaan nykytaiteeseen, mietin. Lasten äitikin on sitä toistuvasti pyytänyt. Suuressa tilassa projektoreilla heijastettiin seinille ja kattoon kuvia. Toisessa huoneessa voi kävellä lattiaan heijastetussa kuvassa. Esityksiä saattoi katsella selällään maaten, pää tyynyllä. Tähän asti kaikki OK, mutta sitten särähti ja pahasti. Kuvastossa kuukautisveri valumassa vulvasta kohden napaa. Toisessa esityksessä tarkkoja värikuvia klitoriksesta. Paikalla oli perheitä pienten lasten kanssa. Heitä kävi sääliksi.

Kiasman muiden näyttelyiden töistä sanoisin, että 90% joutaa oitis kaatopaikalle. Joidenkin teosten tekijöille antaisin suosituksen hankkiutua pätevän kallonkutistajan pakeille. En pidä siitä, että julkisuuteen tehtävää taidetta käytetään oman terapian välineenä ja minä joudun olemaan maksavana yleisönä.

Toki näyttelyissä oli muutamia onnistuneitakin nykytaiteen töitä. Niiden esittelyyn olisi riittänyt Kiasman sisääntuloaula.

Olen vähän samaa mieltä Juhanin kanssa Kiasmasta. Useimpien näyttelyiden kohdalla on tullut todettua, että talo on hienompi kuin sen näyttelyt.

Ehkä Kiasman olisi syytä harkita näyttelyihin ikärajasuositukset? Tai varoituskyltit "Saattaa järkyttää herkempiä katsojia" tai "Teoksen äärellä saatat joutua pohtimaan sen sisältöä".
Joskus ARS -näyttelyissä taisi olla oppaat rankempien teosten rinnalla, ilmeisesti herkkähermoisempien katsojien varalta. Luulisin että se mitä pilteille esitetään olisi pikemminkin vanhempien vastuulla kuin nykytaiteen museon.
Maailma olisi aika tylsä paikka loputtomine pallomereineen. Tosin käsittääkseni lapset ovat hyvinkin avoimia nykytaiteelle...eivät pelkää katsoa ja esittää tulkintoja samalla tapaa kuin vanhemmat.

"Elixir" – Pipilotti Ristin kuusi video- ja ääni-installaatiosta.
http://www.kiasma.fi/index.php?id=2242&FL=1&L=NaN
http://www.pipilottirist.net/

Turvallista kauhua huvipuistoissa

Wikipedia kertoo, että huvipuisto on rentoutumiseen, vapaa-aikaan ja hurvitteluun suunniteltu paikka. Se on hyvä. Helsingin Linnanmäki on tietysti kotimaan huvipuistojen klassikko. Sinne lähdetään luokkaretkille maakuntia myöten. Esimerkiksi Turusta lähdetään Lintsille silloin, kun Suomen Joutsen ja Turun linna on tarpeeksi monta kertaa käyty läpi.

Laitteita on paljon, ja ne ovat kivoja. Kammokuja-sokkelossa pelottaa aikuistakin ihan oikeasti. Raketti on kuitenkin laitevoittaja. Se sinkoaa matkustajan 60 metrin korkeuteen 2,5 sekunnissa. Koko homma on ohi noin viidessätoista sekunnissa, mutta silti kokemuksen jännittävyys tyydyttää.
Parempaa kuin Kiasmassa.

Miltä kaikelta lapsia täytyy suojella – vai tarvitseeko. Siinä UltraBran loistavassa biisissähän tosin luvataan, että ”minä suojelen sinua taiteelta”. =)

Luulisin vanhempien, päiväkoti- ja koululaisryhmien vetäjien jo ennakkoon ottavan selvää minkälaiseen taidenäyttelyyn minkäkin ikäisiä lapsia vievät. Koko maailmaa ei voi rakentaa lapset huomioiden. Kiasma on sentään suljettu tila. Ei siellä olevia teoksia yksikään lapsi vahingossa ohikulkiessaan joudu kohtaamaan.

Lapset ja aikuiset näkevät ja kuulevat asiat aivan eri näkövinkkelistä. Tuttu gynekologi joutui aikoinaan tiukan paikan eteen, kun joutui selittämään ”kuukautiset” pahimmassa kyselyiässä oleville alle kouluikäisille lapsilleen. Pitkän ja perusteellisen vastauksen jälkeen kysyi sitten, oliko selittänyt asian riittävän selvästi. ”Joo kai… mutta sä et vieläkään vastannut siihen, että mikä se kuukausi on”. (Ja toinen hymiö)

"Joidenkin teosten tekijöille antaisin suosituksen hankkiutua pätevän kallonkutistajan pakeille. En pidä siitä, että julkisuuteen tehtävää taidetta käytetään oman terapian välineenä ja minä joudun olemaan maksavana yleisönä."

Kenen terapian välinenä taidetta pitäisi pitää? Maksavan yleisön, joka osaa muodostaa hyvinkin terävää kritiikkiä taiteesta ("90% joutaa oitis kaatopaikalle"). Luulen että taiteen teko pikemminkin estää joitakin taiteilijoita Joutumasta terapiaan...ja ilmeisesti samaa teke myös kansalaispuhteena esitetty taidekritiikki mitättömän pääsylipun hinnalla? Mikäs siinä, säännöllinen käynti Kiasmassa tulee halvemmaksi kuin terapia...
Klassinen esimerkki, jos Van Gogh olisi saanut apua ajoissa niin kenenkään ei tarvitsisi katsella niitä hiton auringonkukkia. "Meidän" onneksi hän pimahti lopullisesti vasta sen jälkeen kun oli jo luonut pääteoksensa. Harva taiteilija on uusi Van Gogh mutta en usko että vähänkin lukeneena tai kohtalaisen yleisivistyksen omaavana Kenelläkään olisi varaa samanlaisen ylenkatseeseen.

Mutta eihän tässä keskustelussa ole kysymys taiteesta vaan Kiasman tarjonnasta joka henkilöityy..?

Lapsiryhmillä oltiin heti perustelemassa myös Lempäälän sensuuria.

Ainoa kerta jolloin lapsiperhettä varoitettiin oli muutama vuosi sitten Taidehallissa järjestetty taiteilijaseuran näyttely. Lippukassa kehotti jättämään videohuoneen väliin. En hoksannut kysellä Kiasmassa näyttelystä ulostautuvilta lapsiperheiden vanhemmilta mielipidettä näyttelystä ja se sopivuudesta lapsille. Olisi voinut olla kiinnostavaa kuulla heidän mielipiteensä.

Sinällään kannatan laajaa taiteellista vapautta, mutta jossakin kohdassa taidekin muuttuu joksikin aivan muuksi. Vrt. vuosikymmenten takainen nuorten näyttelijöiden "performanssi" Oulun kaupunginteatterissa, josta mentiin jopa lakitupaan ja tuomiot tulivat, eikä niitä tuomioita ole koskaan peruttu.