avioero,äitiys,myöhäinen herääminen.

Lisää uusi viesti
Kiitos toivotuksista -kolmen lauseen kulttuuriarviot ovat just mun juttu joten laitan viimeistään huomenna:)

Ja haluaisin kans törmätä teihin detmissä juhannukseen (2010) mennessä.
Annan saman tien kritiikit eli yhteenvetona sanoisin että, leffa on ihan laadukas lepakkogenressä.

Tempo on rauhallinen olematta kuitenkaan pitkästyttävä -no ehkä se, että opettajaa näytetään runsaasti pitää katsojan hereillä;) Visuaalinen ilme oli yhtenäinen ja juonien välillä ei turhaan pompittu -tämä lisäsi harmoniaa.

Loppu olisi voinut olla kirjoitettu ehkä hieman huolellisemmin.

Voin kyllä ihan suositella katsomista ottaen huomioon sanonnan että "jotkut lepakkogenren leffat ovat niin kamalia, että ne tekevät sinusta heteron".

Seuraavaksi ajattelin tutkia ranskalaista tarjontaa amazon.fr:n avulla. Siellä näytti olevan paljon kaikkea mielenkiintoista.
Siispä Annabelleä Makuunista etsimään. Mahtaakohan löytyä...

Ranska saa minut sulaksi. Pitää varmaan itsekin tsekata tuo mesta - tai sitten odotan Kukkakepin mainioita kommentteja löydöistäsi.

Eiköhän me ennen juhanusta saada detmi-detit kehiin?
Pakko täten kysyä oletko nähnyt 8 naista - 8 femmes? Se varmasti löytyy jostain vuokraamosta. Leffa on huippua -en aluksi tajunnut mikä ihmeen sillisalaatti se on, mutta lopulta olin koukussa tosi pitkään.
8 femmes oli minusta vähän erikoinen - vaikea sanoa, mitä mieltä olen siitä. Juoni on mainio, mutta toteutuksessa oli jotain säröä joka vaivasi minua. Ehkä se musikaalisuus tms. En sanoisi ihan huipuksi, mutta voisin suostua katsomaan uudelleen.
Ymmärrän mikä siinä mättää. Ne musanumerot olivat minustakin aluksi vähintäänkin erikoisia mutta sitten aloin tajuta ne sellaisina extreme-komediallisina ja sitä paitsi ne ovat aivan periranskalaisia, mikä puree minuun. Sitä paitsi leffassa on saman aikaisesti ranskan upeimmat naiset: Deneuve ja Ardant... Dialogi on mieletöntä tykitystä -tekstitys pudottaa osan hienouksista pois.

Pakko selittää omaa näkökulmaa.
Vaikka olenkin opiskellut ranskaa monta vuotta, en silti osaa sitä niin hyvin, että pystyisin seuraamaan elokuvaa ilman tekstejä. Mulle kaikissa vieraissa kielissä on kuullun ymmärtäminen kaikkein vaikeinta. Puhun ja höpötän kyllä, mutta natiivin puheen ymmärrys... onnetonta.
Pakko vielä kommentoida leffoista... Katoin just pitkästä aikaa sen Ja paholainen loi naisen, ja siinähän on mukana myös Fanny Ardant. Olin vallan unohtanut. Suosittelen elokuvaa, siinä on omalaatuinen asetelma ja hyvä juoni. Viihteellinen mutta oivaltava. Highly recommended.
Ai joo.. Ardant taisi olla joku johtaja helvetissä. Olin kokonaan unohtanut. Muistan leffasta vain Penelope Cruzin, que sorpresa:)
Itse asiassa mulla on leffa himassa. Katson sen uudelleen uusilla silmillä.
Tsekkasin alkua ja se vaikutti jeesiltä -innostuin oikeasti. Kesken Victoria Abrilin bosisnumeron mun 4v. ranskatar napsautti tv:n kiinni, joten virittäydyn tunnelmaan muutaman tunnin päästä uudelleen.
Kun en noita leffoja valitettavasti tunne, niin tyydyn raportoimaan musiikkikriitikkona. Sen verran nimittäin pitää vielä todeta dtm:stä, että tanssimusa oli siellä ihan mitäänsanomatonta. Siis varmaan ihan samanlaista kuin kaikissa muissakin paikoissa (?). (Enkä kyllä päässyt tanssimaan mitään hitaita kenenkään 23-vuotiaan kanssa, koska hitaita ei soitettu sinä aikana kun itse olin paikalla, muutenhan TOTTA KAI olisin päässyt niitä tanssimaan, heh heh...) Olen musiikin suhteen kauhean herkkä, ja senkin takia on suuri ihme, että tulin tanssineeksi, vaikka siis musiikki ei kolahtanut. Mutta se kai kertoo vain siitä, että en kuulunut ikäkaliiperiltani kohderyhmään... Nalle Puh -videon tunnusmusakin sai muhun eilen enemmän svengiä, ja ihan pelkän aamukahvin voimalla!
Ps. Edelliseen pitää lisätä, että bändi oli sentään ihan hyvä. Tai en oikeastaan tiedä, mitä porukka soitti, koska keskityin vain katsomaan saksofonistia. Toivottavasti en tuijottanut ihan suu auki. Tai jos tuijotin, niin toivottavasti ei ihan kieli roikkunut suusta.
Kävin perjantaina DTM-ssä.. korkkareilla tällä kertaa:)
2 kerroksessa oli Hehku - naisten-bileet, mutta siellä oli aivan kamalaa vanhanaikaista musaa (esim. niinkuin Novasta tulee...), niin en jännyt sinne. Alakerrassa sen sijaan tuli ihan normaalia nykypäivän klubi-musaa ja se sopisi tosi hyvin:) Tietenkin on se makuasia. Itse olen aivan club- tai ehkä enemmän electro-progressiven kuuntelija. Siis sitä kuuntelen, kuna haluan bilettää ja/tai tanssia. Mutta ihan jokapäiväisenä kuuntelen jazziä tai muuten jotain rauhallisempaa.
Mulla oli todella hauska ilta, kun tapasin vanhoja ystäviä ja tuli tanssittu kovasti.
Mä tunnen AINA kun käyn "sellaisissa" paikoissa, että tänne mä kuulun. :)
Pihlaja tarkoitatko sitä "Mitä vaan missä vaan, me Supernuuskijat se ratkaistaan" -groovea? Joo se on ainakin tosi menevä.

Mullekin tulee sellainen aivokuoleman kaltainen tila jos joudun kuuntelemaan esimerkiksi novaa tms. tai jos dj soittaa vanhoja mitään sanomattomia hittejä -en viitsi silloin mennä tanssimaan. Kuuntelemme autossa usein bassoradiota, joka paremman puutteessa on ihan jees.

Mun ipod on nyt täynnä Natacha Atlasta. N on belgialainen mutta taustaltaan pohjois-afrikkalainen ja todella taitava sekoittamaan eri tyylilajeja biiseissä. Palstan francofiil(e)ille tiedoksi, että myös tietyt chansonit ovat pääseet Natchan arabialaiselle mixauspöydälle käsittelyyn. Tosi sensuellia meininkiä korvien kautta.
Hellou. Mäkin meinasin olla detmissä perjantaina :) Mutta en ollutkaan. Naisten bileitähän siellä on about parin kuukauden välein, treffataan jossain niistä?

Musiikki on jännä asia. Mä tykkään kyllä tanssia melkein mitä vain, mutta kuuntelemisen suhteen olen jo vaativampi. Tanssin ilo tulee mysiikin rytmistä ja beatista, se hakkaa ja keho sulaa sen mukaan. Kuunnellessa musiiikilla on mulle eri merkitys. Radiosta fanitan eniten Radio Helsinkiä, Bassoradio tai Radio Rock voisi olla kakkonen. Kulutan kuitenkin mieluummin levyjä. Eri mielialoissa kuuntelen erilaista musiikkia. Ehkä juuri viime aikoina olen jamitellut Soundsilla, Paramorella (kuinka mainstreamia...) ja massive attackilla. Mutta toisena päivänä taas toisenlaisella. Mun musalla on kuitenkin yleensä vähän melankolinen tai muuten vahvasti tunnelmallinen soundi.

Täytyy tsekata toi Kukkakepin mainitsema artisti. Mutta ensi ranskan kotitehtävien pariin...
HAH! No meikä sitten on kai ihan kamalan vanhanaikainen (mikä ei sinänsä ole mikään uutinen), kun tykkään Novasta. Ja HYVÄ, jos Hehkussa soitetaan joskus jotain sentapaista, niin sitten on TOIVOA viihtyä sielläkin joskus jatkossa... Tarkennettakoon silti, että Nova-musa ei ole sellaista, mitä viitsisin kuunnella huvikseni, en siis varsinaisesti lämpene sille, oma musaihanteeni on ihan muualla. MUTTA tanssimusaksi se kyllä kelpaisi mulle paremmin kuin hyvin, varsinkin siihen DTM:ssä soineeseen pum-pum-takomiseen ("klubimusaa?") verrattuna. Mieluiten tanssisin kasarihittejä, niistä tulee niin nostalginen ja nuori olo. Tästä ei varmaan voi päätellä mitään muuta kuin sen, että taidan olla jo toivottoman vanha... :( Miten muuten hitaita tanssitaan? Tanssivatko niitä vain jo valmiiksi pariutuneet ihmiset, vai voiko jonkun tuiki tuntemattomankin kanssa ruveta "hidastelemaan"? Entä jos toinen on kauhean pitkä ja toinen kauhean lyhyt? Mä kun aina haluaisin koskettaa naista vähän niin kuin mies, niin voisin kuvitella, että (hitaita) tanssiessa siinä olisi tietynlainen ristiriita tai ainakin mieltä voisi vähän häiritä, jos toinen olisi mua 20 senttiä pidempi...
:) Ihania kysymyksiä. Ehkä kannattaa ratkaista ne kun tilanne on käsillä? Kirjaimellisesti.

Ja Bon Dieu... Ranskan kotitehtäviä. Siis mun täytyy alkaa skarpata jos tulee jotain menus propos en francais kun tavataan.

Viime syksynä luin hulluna ranskaa kun exä järjesti mut illalliselle yhden brysseliläisen kolleegansa kanssa, josta epäili että saattaisi olla bi. Se nainen oli mieletömän kuuma- sellainen 179 cm/58kg/C80 (=ei tarkoita että sillä oli volvo), tummat luonnonkiharat jne jne, mutta valitettavasti illan lopputuloksena oli ainoastaan että mä olin pää sekaisin.
Lisäys edelliseen: 35 v., vai oletko JO 36 (...kohta 40...), EI ole vanha ja musamaku ei suoraan korreloi iän kanssa..
heh, voin kuvitella että on ollut pää sekaisin... Mun ei tartte ku kattoa suuta ja silmiä, jotka joka puhuu ranskaa, mutta jos se on vielä kehystetty kaikella tuolla, niin uskon sun olleet todellakin sekaisin. Muistaakseni pidät naisellisista naisista...

Ranskan kielessä ja ranskalaisuudessa on jotain... hmm. Siihen liittyy fantasioita ja ajatuksia, joita ei voi kirjoittaa auki tässä...

Pihlajalle lohdutukseksi, että jos joskus satun autoilemaan Helsingin ulkopuolella (mulla kun ei siis ole sitä autoa), niin saatan kuunnella Novaa. Ei se ihan kauhean paha ole :)

Miten hitaita tanssitaan? Riippuu varmaan osapuolista. Kannatan Kukkakepin neuvoa käytännön kokeilusta :) Ihmiset ovat erilaisia, kaikki kontaktit ovat omansa laisia. Nopeitakin biisejä voi tanssia toisen kanssa.
Pakko osallistua tähän musiikki-keskusteluun vielä…
Tunnustan, että minäkin kuuntelen Novaa, varsinkin, kun ajan autoa. Ja joskus töissäkin.. Sanoin sitä tylsäksi yöelämän baarissa tai yökerhossa.
Minun mielestä hitaita voi tanssia ketkä vaan.. kun siltä tuntuu..
Pihlaja, mä kun luulen, että olet kaukana vanhanaikaisuudesta.. tämä ”pum-pum” ja kasarihitit ovat vain makuasiaa:)
Toivon kovasti, että ne soittaa siellä Hehkussa just kasarihittejä, jotta Sä tulisit siellä käymään jatkossakin:)
Muuten, Loving Annabelle näykyy olevan yhä 11.99 eur play.comissa, jos sitä ei löydy vuokraamoista.

Oli pitkästä aikaa kiva katsoa lauantaina ihan oikea leffa (siis se Sin noticas de dios vai mikä lienee) joten kiitos mysterelle kun potkit katsomaan sitä. Lepakkogenren leffoja seuratessa agenda on yleensä mulla 2-osainen: päähenkilöiden aivoton tuijottaminen koko leffan ajan sekä leffan viimeisellä kvarterilla olevan rakastelukohtauksen odottelu.
Täällä on ollut tosi mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää keskustelua.

Ehkä minutkin voi laskea myöhäisheränneeksi. Tajusin 24-vuotiaana, nyt olen 31. Takana oli yksi pitkähkö parisuhde ja kaksi lyhyttä, kaikki miesten kanssa, enkä ollut koskaan ajatellut olevani muuta kuin hetero. Sitten rakastuin naisystävääni enkä ollut sellaista vetovoimaa ja tunteen paloa tuntenut ketään miestä kohtaan. Minun tilanteeni oli helpompi kuin monien teistä, siinä mielessä että olin ystävään rakastuessani sinkku ja lapseton, mutta oli se silti melkoisen hämmentävää huomata yhtäkkiä rakastuneensa naiseen. Meidän välille ei tullut muuta kuin ystävyyttä, koska ystäväni on hetero. Minulla kesti tosi kauan päästä hänestä yli.

Myöhemmin tutustuin ja rakastuin naiseen, joka tunsi samoin ja hänen kanssaan sain luotua kaipaamani parisuhteen. Haluttiin sit kuitenkin vähän liian eri asioita tulevaisuudelta (esim. hän halusi lapsia ja minä en), joten päädyttiin eroamaan. Nyt olen ollut taas vuoden sinkkuna.

Vaikkei sydänsuruilta ole minun elämässäni vältyttykään, olen onnistunut säilyttämään ystävyyden molempien naisrakkauksieni kanssa. He ovat yhä minulle tärkeitä ja rakkaita ihmisiä mutta eivät enää seksuaalis-romanttisessa mielessä. Ensirakkaus on onnellinen miehensä kanssa ja exälle toivon sydämestäni, että hän vielä löytää naisen, jonka kanssa voi hankkia lapsia.

Kuten moni teistä tähän ketjuun kirjoittaneista, en minäkään ole koskaan nauttinut seksistä miehen kanssa. Poikaystävän kanssa oli kyllä kiva pussailla, halata ja olla lähekkäin, mutta sen enempää en olisikaan halunnut. Olisin halunnut haluta, ajattelin, että poikaystävän kanssa kuuluu haluta seksiä, mutta kroppa vaan pisti vastaan ja koin siitä voimakasta riittämättömyyden tunnetta. Minäkin ajattelin, että en sitten kai vaan pidä seksistä, olen aseksuaali. Sinänsä hassu päätelmä, koska olin kuitenkin masturboinut niin kauan kuin pystyin muistamaan ja seksifantasioita oli aina ollut paljon. Niin, ne naisiin liittyvät fantasiat kuittasin vain sillä, että onhan niitä muillakin heteronaisilla. Satuin sopivasti vielä lukemaan jostain, että fantasiat naisista eivät ole mitenkään epätavallisia heteronaisilla, joten ajattelin, että ei minulla ole syytä huoleen. Kun jälkeenpäin ajattelen, oli paljon merkkejä, joista olisin voinut huomata jo aiemmin, etten ole hetero, mutta yritin epätoivoisesti olla näkemättä niitä. Kunnes minun oli pakko myöntää, että olen ihan umpirakastunut naisystävääni.

Kun alkujärkytyksestä selvisin, tunsin oloni tosi hyväksi. Enhän minä aseksuaali ollutkaan, olin vaan seurustellut väärän sukupuolen edustajien kanssa. Minulla oli muutenkin vahva tunne, että hukassa olleet palat loksahtivat kohdalleen. Tunsin olevani oma enemmän oma itseni kuin koskaan aiemmin.

Kun tulin eräälle ystävälleni kaapista, hän ihmetteli, miten voin sen tietää, että pidän naisista, vaikka minulla ei ollut silloin vielä minkäänlaista seksikokemusta naisen kanssa. No, minä vaan tiesin.

Kuitenkin ennen toisen naisrakkauteni kohtaamista kävi niin, että ihastuin mieheen, joka hänkin oli ystäväni. Taas uutta hämmennystä, koska luulin, ettei niin enää kävisi. Mutta minulla ei ollut tippaakaan halua harrastaa seksiä hänen kanssaan, se oli ihastumista hänen luonteeseensa, hyvää oloa hänen lähellään yms. Halusin siis olla vain ystävä, ja se sopi hänelle. Meillä oli jonkin aikaa tiivis ystävyys, jossa oli paljon lämpöä ja läheisyyttä mutta ei seksiä (sittemmin hän teki melkoisen ikäviä asioita, joiden takia laitoin välit poikki). Tajusin, että juuri tällaista tunnetta minä olin tuntenut aiemminkin niitä miehiä kohtaan, joiden kanssa olin seurustellut.

En oikein tiedä, olenko lesbo vai bi. Koen olevani jotain siltä väliltä. Pystyn todistettavasti ihastumaan ja rakastumaan molempiin sukupuoliin mutta seksuaalista vetoa koen vain naisiin. Joskus stressasin siitä, etten sovi oikein mihinkään kategoriaan mutta nykyään olen oppinut, ettei minun tarvitsekaan väkisin itseäni luokitella. Sanoin kerran eräälle ystävälleni, että olen fyysisesti lesbo mutta emotionaalisesti bi. Sellainen määritelmä minua kai kuvaisi kaikkein parhaiten.

Rohkeutta ja voimia kaikille teille oman tienne löytämisessä, jotka näiden asioiden kanssa painiskelette.
Hienoa, kun tänne tuli taas uutta verta! Mariannan kirjoituksessa on ainakin kaksi kohtaa, jotka voisin omalla kohdallani ilmaista täsmälleen samoilla sanoilla: 1) ” Enhän minä aseksuaali ollutkaan, olin vaan seurustellut väärän sukupuolen edustajien kanssa”, ja 2) ” -- hän ihmetteli, miten voin sen tietää, että pidän naisista, vaikka minulla ei ollut silloin vielä minkäänlaista seksikokemusta naisen kanssa. No, minä vaan tiesin.”

Tuo itsensä kategorisointi ja määrittäminen on tietysti tavallaan turhaa tai ei ainakaan välttämätöntä, mutta itse olen ihan ilman ”väkisinkategorisointia” tullut siihen tulokseen, että olen TIETENKIN lesbo. Kun vuosi sitten aloin varovasti kirjoittaa tänne, taisin vielä ajatella, että olen hetero, jolla vain on tällaisia tuntemuksia... Sitten siirryin ajattelemaan, että olen bi, koska lesbolla ei voi olla miestä. Tai ainakaan lesbo ei voi rakastaa miestä, ja minähän kuitenkin rakastan omaani. Nyt vuotta myöhemmin mulle on aika itsestään selvää, että olen aina ollut lesbo, mutta rakastan silti miestäni – hänen luonnettaan ja persoonaansa. ”Fyysisesti lesbo mutta emotionaalisesti bi” on loistava määritelmä, juuri siitä on mielestäni kyse.

”Emotionaalinen biseksuaalisuus” tuntuu minusta niin luontevalta ajatukselta, etten ihmettelisi, vaikka se koskisi useimpia ihmisiä (vaikkakaan useimmat eivät ajattele sitä tietoisesti). Ja jos ympäristö ohjaa kovasti heteroksi ja eteen sattuu vastakkaisen sukupuolen edustaja, jolla on sopivan viehättävä luonne, niin ei ole oikeastaan mikään ihme, että (nuori) ihminen humpsahtaa heteromuottiin. Siihen on helppo humpsahtaa, kun ympäristö ja oma mieli ajavat sitä kohti. Toiseen suuntaan on paljon vaikeampi pyristellä, silloinhan joutuu menemään vastavirtaan, eikä sinne tule välttämättä käännyttyä, jos on nuori ja epävarma eikä tunne itseään muutenkaan vielä kovin hyvin, saatikka että olisi tullut ajatelleeksi kriittisesti omaa seksuaalisuuttaan. Joskus tuntuu käsittämättömältä, kuinka sitä on voinut herätä näin myöhään, mutta ainakin kun itse alan ajatella asiaa tarkemmin, ei se niin käsittämättömältä enää tunnukaan vaan oikeastaan ihan loogiselta.
Ilmoittaudun minäkin nyt tänne myöhään heränneiden joukkoon. Kesällä aloitin tätä ketjua lukemaan ja nyt pääsin loppuun..=) eli meitä on todella muitakin.. Ihanaa! Tarinani on kutakuinkin samallainen kuin Pihlajalla.. Kiitos ihanista kirjoituksistasi. Minulle ei paljon sanottavaa ole jäänytkään, olet niin hyvin kuvaillut tunteitani=) Sillä eroituksella, että minä haluaisin todella erota miehestäni ja rakentaa oman elämäni alusta asti itse. Jostain olisi saatava vain rohkeutta toteuttaa se. Luulen että elämämme parantuisi kaikilta osilta eron myötä, mutta jostain kumman syystä se on vaan ihan pirun vaikeaa!
Pihlaja, arvaa vaan, miten mä aikoinaan pohdin ja ihmettelin, että miten vasta näin vanhana tajusin :). Nykyään ajattelen, että 24-vuotias ei ole todellakaan vanha lesbouden/bi-seksuaalisuuden löytämiseen, mutta siltä musta silloin tuntui. Ei minunkaan nuoruudessani oikein ollut muita malleja seksuaalisuudelle kuin heterous. Lapsuudenperheeni oli (ja on edelleen) hyvin konservatiivinen, en tuntenut ketään homoa enkä lesboa, eikä homoseksuaalisuus ollut esillä medioissa ollenkaan niin paljon kuin nykyään. Homoseksuaalisuus oli minulle jotain marginaalista, joka ei kuulunut lähipiiriin eikä varsinkaan omaan elämään. Jos olisin ollut teini 2000-luvulla, ehkä olisinkin "herännyt" aiemmin.

Muistan kuitenkin, kun luin teininä puolisalaa eroottisia tarinoita, niin jos sattumalta hyvin harvoin löytyi lesboaiheinen tarina, se oli minusta aivan erityisen kiinnostava. Siltikään en vielä silloin ajatellut, että haluaisin itse niitä asioita kokea.

Joskus suorastaan hämmästelen ihmisiä, jotka ovat jo lapsesta asti tienneet mitä ovat (siis jotka ovat jotain muuta kuin heteroja) ja muutenkin tienneet, mitä elämältä haluavat. Kun minulla se on mennyt niin, että mitä enemmän on tullut ikää, sitä paremmin olen ymmärtänyt, mitä haluan ja ennen kaikkea mitä en halua (tämä siis koskien muitakin asioita kuin seksuaalista suuntautumista). Ja tuskin tämä itsensätuntemisprosessi tähän päättyy. Jos eläisin nyt sellaista elämää, mistä vielä 20-vuotiaana haaveilin, se olisi varsin erilaista kuin nykyinen elämäni, enkä varmasti olisi onnellinen.
Marianne ja sawaku, tervetuloa joukkoon! Kiitos tarinoistanne.

Marianne kitjoittaa hyvin siitä, ettei lapsuudessa tai nuoruudessa ole osannut kyseenalaistaa heteroutta. Mulla on ihan samanlainen olo menneistä - kuvittelin toki, että rinnalle tulee hankkia mies. Vaikka se ei tuntunut minusta houkuttelevalta, mutta eihän sitä tullut edes kyseenalaistettua. Vielä 25 ikäisenä haaveilin vain _kumppanuudesta_ ja _parisuhteesta_, joka olisi tietynlainen. Silloinkaan en osannut ajatella, että suhde voisi olla sellainen nimenoaan naisen kanssa.

Kirjoitit lukeneesi joskus lesboeroottisia tekstejä ja kokenut ne kiinnostaviksi, vaikka et tunnistanut sitä itsestäsi. Mulla on tästä samanlaisia kokemuksia. Tai ylipäätään eroottisissa kuvauksissa olen kiihottunut aina siitä naisen kuvaamisesta - mikä ei sinänsä tee kenestäkään lesboa, on ihan luonnollista että nainen kiihottuu naisen kiihotuksen kuvauksista. Tarkoitankin sitä, että kuvaukset kiihottuneesta miehestä eivät ole säväyttäneet minua. Mutta ne naistenja naisten kokemusten kuvaukset ovat vieneet mennessään...

Mielenkiintoinen aihe. Jään miettimään tätä vielä työpäivän lomassa :)
Moikka kaikille!

Ihanaa lukea teidän kirjoituksia. Oma elämäni tällä hetkellä melkoista kaaosta. Olen ollut naimissa yli 11-vuotta ja mieheni kanssa yhdessä 14-vuotta. Lapsia meillä on kolme (10-v,8-v ja 4-v). Nyt elämässäni kuitenkin tapahtunut suuria asioita. Olen tavannut ihanan naisen, jonka kanssa haluan viettää loppuelämäni. Kauheaa satuttaa läheisiä, mutta jos haluaa olla onnellinen niin pakkohan se on tehdä. En vain tiedä miten kertoisin asian miehelleni. Päätöksen olen jo tehnyt ja kertoa aioin parin viikon sisällä. En tiedä miten kaikki järjestyy, mutta uskon, että jotenkin tästä selviän. Minäkin siis kuulun näiden myöhäisheränneiden joukkoon. Olen jo kuitenkin 35-v. No ehkä ensi kerralla lisää...kunhan saan aikaa kirjoitella, kerron ehkä koko tarinan...
Tänne on kirjoittanut ehkä vasta 0.1 promillea kaikista suomenkielisistä "myöhäisheränneistä" (tuo sana on alentava.. ihan kuin aikaisemmin herääminen olisi jotenkin hienompaa)

Ja jos puskee itsensä ja perheen esim yllä kuvatusta muutoksesta läpi niin oletan että ei juurikaan jää aikaa dokumentoida elämää keskustelupalstalle.
Ei ollut tarkoitus dokumetoida koko elämääni keskustelupalstoille...se miksi yleensä olen rohjennut tänne kirjoittaa on, että on pakko saada purettua ajatuksia jonnekin joilla mahdollisesti sama elämäntilanne...ehkä joku voisi auttaa ja antaa tukea...lähipiirissäni ei valitettavasti ole ihmisiä kenellä olisi kokemuksia tällaisesta tilanteesta...eksyinkö sittenkin väärälle palstalle?...
Hei Juliaana!
ET EKSYNYT väärälle palstalle! Olet aivan oikeassa paikassa.
Me ja varmaan useat muutkin odottaa tänne uusia tarinoita ja AINA olen itse NIIN iloinen kun uusia ihmisiä tänne tulee.
Olen ollut keskustelun mukana ihan alusta asti ja huomannut miten lämminsydämiset, fiksut ja kaikin puolin ihanat naiset tänne on tullut ”avautumaan”.. ja olen aivan varma,
että useat ovat saaneet täältä toinen toiselta paljon rohkeutta.. ymmärtämistä..jonkunlaista apua..tai vain hyvän mielen..
Ja varmasti on myöskin pudoteltu kyyneleitä.. joko lukiessaan tai kirjoitellessaan..
Jos vaan jaksat ja viitsit lukea, niin täältä saat varmaan paljon todisteita siitä, että Sä et ole yksin!
Juliaana: tämä palstahan on kuin sinulle räätälöity!

Ja Marianna: lapsuudenkotisi kuulostaa aika samanlaiselta kuin omani, varsinkin homoseksuaalisuuden kannalta, koko asiaa kun ei oikeastaan ollut edes olemassa. Ja itsestään on vaikea löytää asiaa, jota ei ole edes olemassa... Minä löysin oman identiteettini vielä paljon myöhemmin kuin sinä, yli kolmekymppisenä. Jälkeenpäin ajatellen oli varmaan hiuskarvan varassa, etten hoksannut sitä jo parinkympin puolivälissä – nyt se tuntuu olleen silloin kuin tarjottimella, mutta juuri sen ikäisenä tapasin nykyisen mieheni ja halusin jääräpäisesti toteuttaa toiveeni ”tavallisesta heteroelämästä”, joka todistaisi kaikille, etten olekaan ”outo”. Halusin myös suuresti miellyttää vanhempiani. Oma tahtoni ei ollut tuohon aikaan kovin vahva, ja ihailenkin kaikki nuoria ihmisiä, joilla on vahva oma tahto. Yritän nyt tarjota omille lapsilleni sellaiset eväät, että heillekin muodostuisi vahva oma tahto. Olen edelleen sitä mieltä, että olisin löytänyt omani jo paljon aikaisemmin, jos olisin saanut lapsena erilaiset eväät. Toisaalta sitä ei kannata jäädä liikaa miettimään, muuten voi katkeroitua, ja sitä yritän välttää.
hei kaikki ja kiitos rohkaisusta, että olen sittenkin oikeassa paikassa...

myös minulla lapsuudenkoti samanlainen kuin Pihlajalla ja Mariannalla...Itselläni ollut tosi heikko itsetunto ja sitä on pitänyt pönkittää miehiä "keräilemällä" ja vaihtamalla aina muka parempaan ja koskaa kuitenkaan mikään ei ole riittänyt...sitten kun "oikea" mies osui kohdalle, perhe täytyi perustaa, koska niin kuuluu elää ja tehdä...

Tilanne nyt siis aivan toinen ja olen vihdoin löytänyt seksuaalisuuteni...luulin aina, että olen vain haluton enkä pysty mistään nauttimaan...mutta en siis vain ollut löytänyt vielä sitä puolta itsessäni mikä olen aina ollut....Minullakin nuoruudessa kokemuksia erottisten kirjojen, lehtien ja elokuvien myötä naisista...kiihotuin vain oikeastaan naisten välisestä seksistä...ja muistan vielä hyvin nuoruudestani sellaisen elokuvan kuin Emmanuelle...en tiedä miten tämän kaiken tunnustamiseen näin kauan saattoi mennä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan...vaikka vielä vähän aikaa sitten luuliin, että perheenä eletään loppuelämä yhdessä...niin ei sitten elämä kuitenkaan mennyt...
Vaikka en itse enää eläkään sitä vaihetta, kun lesbous/bi-seksuaalisuus oli uusi ja hämmentävä asia, minulle on ollut voimaannuttavaa lukea tämän palstan tarinoita. Niin monia samankaltaisia kokemuksia kuin minullakin on ollut.

Esim. palstan alkupuolella pähkäiltiin, miten kertoa tunteistaan rakastumisen kohteelle. Oi voi, tuli niin elävästi mieleen, kun kerroin tunteistani sille ystävälleni, joka oli ensinaisrakkauteni. Ei varmaan mikään ole jännittänyt niin paljon! Pelkäsin, että jos hän ei sen jälkeen halua olla enää edes ystäväni (se olisi ollut minulle kaikkein kamalin vaihtoehto, etten olisi voinut olla tämän ihanaisen kanssa missään tekemisissä). Kuitenkin koin, että kertominen oli ainoa vaihtoehto. Ääneen lausumattomat tunteeni olisivat kuitenkin olleet jatkuvasti välissämme. Sitä paitsi minusta tuntui välillä siltä, että tunteeni ovat niin eläviä, että ne näkyvät varmasti kilometrien päähän :). No ihan näin ei sentään ollut, ei ystäväni aavistanut mitään.

Kaikkea en kertonut kerralla. Kerroin ensin, että olen yllätyksekseni rakastunut naiseen, ja kun sain häneltä vain tukea ja hyväksyntää, muutaman viikon kuluttua uskaltauduin vihdoin tunnustamaan, että hän on se nainen. Hyvin ja ymmärtäväisesti hän suhtautui, vaikka sattuneista syistä ei voinut edelleenkään olla minulle muuta kuin ystävä. Mutta jotenkin tunnustukseni silti lähensi ystävyyttämme entisestään, sen jälkeen huomasin myös ystäväni uskoutuvan minulle entistä henkilökohtaisemmissa asioissa. Vaikka kertominen ei tosiaan ollut helppoa, olin iloinen, että sain sen tehtyä, koska muuten olisin varmasti jäänyt jossittelemaan, että entäs jos tästä olisi sittenkin voinut tulla jotain, jos olisit saanut suusi auki. No, kesti minulla muutenkin tosi kauan päästä hänestä yli, mutta kertomatta olisin hyvinkin voinut elätellä turhaa toivoa ties kuinka pitkän aikaa ja sitten olisi ollut entistä vaikeampi päästä tunteistani yli.

Voi sitä tunteenpaloa! Jälkeenpäin olen miettinyt, miten hienoa ja varmaan harvinaistakin on, että ystävyytemme kesti kaiken sen minun tunnemyllerrykseni. Nykyään ystävyys on tietysti seesteisempää ja tietyllä tavalla parempaa, kun voin olla ihan rennosti häntä tavatessani, rakastumiseni aikaanhan olin aina ihan täpinöissäni, kun hän oli edes samassa huoneessa :).

Olen myös ollut tässä tilanteessa toisella puolella, eli ystävä (mies) tunnusti rakastuneensa minuun, ja minä en tuntenut muuta kuin ystävyyttä. Olisin mieluusti pitänyt tämän miehen edelleen ystävänä, mutta hänelle se oli “kaikki tai ei mitään” ja kun ei hän kaikkea voinut saada, hän häipyi elämästäni kokonaan. Se satutti, mutta siitä olin iloinen, että hän uskalsi kertoa tunteensa. Jos hän ei olisi kertonut, minulle olisi tullut jotenkin huijattu olo ja olisin ihmetellyt, miksei minuun voi luottaa tarpeeksi. No joo, tietysti miehen on helpompi tunnustaa tunteensa naiselle kuin naisen naiselle, mutta pointtini on se, että kannatan tunteista kertomista ihastuksille, vaikka tilanteet ovat usein kaikkea muuta kuin helppoja.

Sekin oli niin osuvasti sanottu, että mieheen rakastuminen on ollut tavallaan suunnitellumpaa ja naiseen rakastuminen on tullut aivan puun takaa. Minulla oli just se tilanne, että poikaystävän löytäessäni olin ns. haku päällä. Kun ihmisiä tapasi, oli jo valmiiksi vähän tuntosarvet pystyssä “hmmm... kiinnostava tyyppi, komeakin, olisikohan tässä mies, johon voisin rakastua?” Kun taas naiseen rakastumista en todellakaan suunnitellut, en edes olisi halunnut. Päinvastoin, yritin kovasti vastustaa ja kieltää tunteitani, kunnes oli pakko katsoa peiliin.

Oi kun nyt tulikin oikein nostalgiafiilikset :).
Moi Julianna, pahoittelen yllä tapahtunutta väärinymmärrystä... Kuvittelin komppaavani sun omaa viestiä ja olevani jotenkin empaattinen haastavalle tilanteelle. Tällaista tämä viestintä on. Mun mielestä kenenkään ei tarvitse pohtia voiko tänne kirjoittaa ja mitä voi kirjoittaa -senkun antaa palaa vaan! Se on sitten lukijoiden valinta mitä tekstistä ajattelee ja lukeeko ylipäänsä. Paitsi mä itse en aio nyt härassoida palstaa mun kultturivihjeillä tai autojutuilla;)
Hei,

tällä palstalla keskustelu on kasvanut ja kehittynyt minusta aivan ihanalla tavalla. Olemme tulleet yhteen samojen teemojen innoittamina (tai kiusaamina) ja täällä saamme jakaa oloja ja saada tukea, rohkaisua, näkökulmia, kuten tässä jo pari muutakin on todennut. On tilaa kaikille ajatuksille ja tunteille. Ja todella mieluusti myös uusille henkilöille.

Se mikä täällä on poikkeuksellista on se, että ydinkeskustelun rinnalle on syntynyt välillä pieniä muita turinoita. Se muistuttaa vähän kahvipöydän tai käyttääkseni rohkeaa ilmaisua ystäväporukan viestintää. Sehän on käsittääkseni nettifoorumille vähän epätavallista, mutta tällä palstalla se on minusta kiehtovaa. Ymmärrän toki, että joku toinen haluaisi lukea palstalta vain otsikon aiheeseen liittyvää keskustelua. Minusta taas on mukava lukea pieniä välähdyksiä teistä itse keskusteluaiheen ympäriltäkin. Ja sitten on hyvä, että joku taas palauttaa meidät oikean aiheen äärelle.

Toivottavasti tämä ei ollut liian rohkea kannanotto. Lähinnä haluan ilmaista, että nautin tästä palstasta ja teidän teksteistänne. Kaikkien.

Ihanaa perjantaita ladies - ja syksyistä viikonloppua!
Hei taas..
Kiitos lämpimästä vastaanotosta. Yksi asia minua mietityttää (hah, olipas hauskaa.. vai vaan yksi! siis tuhat, mutta tässä yksi niistä.)
Kun olen tässä pienessä mielessäni kuvitellut millaista olisi oikeasti olla naisen kanssa, siis ihan vaan tapailla, niin olen huomannut että hyvin usein olen verrannut itseäni tähän naiseen. Eli jotenkin olen miettinyt kumpi on ns. parempi jossain asiassa tai osaa tehdä jotain mitä toinen ei. Vaikea selittää, mutta toivottavasti bongaatte jujun.
Jännää, että koet noin, Sawaku. Jostakin syystä minulla tuo juttu on mennyt ihan päinvastoin. Aikaisemmin – siis silloin kun vielä kivenkovaan yritin todistaa itselleni, että olen hetero – vertasin aina itseäni muihin naisiin. Ja kyllä miehiinkin. Halusin olla miehiä etevämpi. Ja aina musta tuntui, että muilla naisilla oli jotakin, mitä mulla ei ollut (ja niin heillä olikin: heterous!), ja pyrin peittämään sen, minkä koin itseltäni puuttuvan. Tajusin olevani erilainen, yritin olla samanlainen, ja kun omassa mielessäni kuitenkin aina koin, etten siihen pystynyt, niin ainekset olivat aika hyvät kateuden syntymiseen.

Nykyään en enää erityisemmin vertaa itseäni muihin. Tai kai kaikki sitä jossain määrin tekevät, mutta itse en tee sitä enää ollenkaan yhtä paljon kuin ennen. Kai siihen vaikuttaa myös iän karttuminen ja elämänkokemus ynnä muut kliseet, mutta eniten luulen vaikutusta olevan kuitenkin sillä, että tiedän kuka olen (klisee tuokin, mutta niin totta). Varsinkin tuo vertailu muihin naisiin on jäänyt, ja siitä tunnen suurta helpotusta. Mutta omalla kohdallani se johtuu varmaan siitä, että en edes enää ajattele olevani ”samaa jengiä” kuin ”muut naiset”. Jos en olisi nainen ja tyytyväinen omanlaiseeni naiseuteen, niin voisin melkein sanoa, että koen olevani mies. Siinä mielessä asetelma ehkä onkin sama kuin miehellä – ei heteromieskään varmaan vertaa itseään naisiin, ei ainakaan samalla tavalla kuin muihin miehiin. Minua viehättävät nimenomaan naiset, jotka ovat monella tapaa erilaisia kuin minä itse, eikä vertailulle ole siinä oikein sijaa. Haluan heidän olevan sellaisia kuin he ovat, ja haluan itse olla sellainen kuin olen, joten vertailulle ei ole liiemmin tarvetta. En osaa sanoa, muuttuisiko tämä jotenkin, jos olisin suhteessa naisen kanssa. Mun kuvitelmissanihan suhde olisi sellainen, että minä ajaisin sitä autoa ja ostaisin toiselle kukkia jne. Kuvitelmiini ei oikein mahdu se, että toisella osapuolella olisi samanlaisia ominaisuuksia kuin itselläni. Jos olisi, niin siitä voisi syntyä tiettyä skismaa ja vertailuakin...

Tosin vaikka olen ollut aika tyytyväinen omaan olemukseeni sen jälkeen kun aloin ajatella, että tällainen sen kuuluukin olla, niin silti ihan viime aikoina päähäni on ujuttautunut ärsyttävä ajatus, ettei olisi pahitteeksi saada ripaus jonkinlaista vetävyyttä omaan habitukseensa – sellaista mitä niin monilla muillakin on! Dtm:ssä käynnin jälkeen tosiaan ekan kerran ajattelin, että olenkin jo aika vanha, vaikka olen pitänyt itseäni nuorena. Olen aina jotenkin intuitiivisesti ajatellut, että ikä on vain plussaa, mutta se johtuu kai vain siitä, että tykkään itse vähän kypsemmistä naisista. Itseni ikäisetkin ovat yleensä ihan ok, mutta kovin nuoret tuntuvat raakileilta. Mua viehättää se, että toisella on elämänkokemusta, ja sitä saa mielellään olla enemmän kuin itselläni. Siinä on suorastaan jotakin seksikästä. Samoin kuin vähän kypsemmässä kropassa, johon vuodet ovat jättäneet merkkinsä, toisin kuin ihan timmissä nuoressa kropassa, joka on minun silmissäni toki omalla tavallaan houkuttava, mutta kuitenkin vasta raakile... Tietysti jollakulla voi olla rankka elämä takanaan jo 25-vuotiaana, mutta sellainen elämänkokemus ei vetoa muhun samalla tavalla kuin vuosien ja kypsymisen myötä karttunut. Jos joku on niin nuori, että ei henkilökohtaisesti muista esim. Berliinin muurin murtumista, niin hohhoijaa... (Anteeksi kaikki ihanat naiset, jotka ette muista ko. tapahtumaa!) Joka tapauksessa tämän oman mieltymykseni takia olen kai luullut, että kaikki muut kokevat samoin ja pitävät ikää plussana. Mitäköhän varten mulla on ollut tällainen illuusio, vaikka kaikkialla yhteiskunnassa annetaan ymmärtää, että nuoruus ja nuorekkuus on valttia? No, nyt alan tajuta, että se tosiaan on ollut suuri illuusio, ja sen tajuaminen on vähän karvas pala – varsinkin tällä ikää! :)

PS. Mystere: kiteytit hyvin minunkin ajatukseni tästä palstasta.
"ärsyttävä ajatus" -> Mun mielestä on hienoa jos nainen osaa realisoida itsessään piilevän esteettisen potentiaalin. Go for it Pihlaja!

"On tärkeää tuntea oma tyylinsä" sanottiin mullekin pariisilaisessa vaatekaupassa kun olin ostoksilla 22 vuotiaana.. varmasti melko au naturel silloin.

-> siis pakko muokata tätä siten että en tarkoita Pihlaja että sä olet 36-vuotiaana yhtä jurpo tyylillisesti kun mä 22-vuotiaana!
Pihlajan edellisestä tekstistä tuli mieleen: Kun olen viime vuosina ollut tekemisissä heteropariskuntien kanssa, mulle on tullut tosi monta kertaa sellainen ahaa-elämys, että mähän ajattelen tästä asiasta ihan samalla tavalla kuin mies (kyseessä siis asioita, joista mies ja nainen ajattelevat eri tavalla). Hieman on hämmästyttänytkin nämä havainnot, koska minussa on myös paljon perinteisen naisellisena pidettyjä piirteitä (herkkä, empaattinen, puhelias, pohdiskeleva, töissäkin hyvin naisvaltaisella alalla).

Silloin kun tajusin seksuaalisen identiteettini, se vaikutti minulla myös niin, että tunsin itseni naisellisemmaksi kuin aiemmin. Sitä on vaikea täysin sanoiksi pukea, mutta niinkin sen voi sanoa, että ennen "heräämistäni" koin olevani etupäässä tyttö ja "heräämiseni" jälkeen nainen. Koin olevani epäonnistunut seksuaalisena olentona ja jotenkin "lukossa". Kun sitten tajusin, että ei minun tarvitse enää edes yrittää olla miesten kanssa, on toinenkin vaihtoehto, se oli valtavan vapauttava tunne.

Withyoulle haluan vielä sanoa, että kirjoitat aivan ihanasti vaimostasi ja teidän suhteesta :).
Tämä sai minutkin mietteliääksi. Ennen seksuaali-identiteettini kyseenalaistamista toiset naiset olivat mullejotenkin todella vaikea pala. Toki minulla on ollut läheisiä ystäviä (myös naisia), mutta mun oli oikeasti vaikea määrittää itseni suhteessa naisiin. En yksinkertaisesti halunnut kuulua ryhmään nimeltä naiset. En tiedä olisiko ajatuksissani ollut jopa hieman sovinistisia piirteitä, mutta halusin tehdä selvän eron minun ja "tavallisten naisten" välille. Näin oikein vaivaa, että pääsin osaksi erästä kundiporukkaa - edelleen läheisiä ystäviäni. Tämän rinnalla minäkin olen yleensä löytänyt yhteyden helpomminmiesten kuin naisten kanssa. Sitä tapahtuu edelleen. On toki myös naisia, jotka ovat minulle rakkaita ystäviä ja heidän miehensä minulle vähemmän tuttuja. Mutta yleensä tulen hyvin juttuun näiden miesten kanssa. Jos minun oletettaisiin esim jossaon kekkereillä seurustelevan vain naisten kanssa ja jättävän osallistumatta miesporukkaan, niin olisin todella ulkopuolinen ja lähtisin kotiin.

Tuntuu julmalta kirjoittaa näin teille naisille. Mutat toisaalta, me olemmekin saman pienen populaation edustajia :)

Ja onneksi tilanne on hieman helpottanut. Silloin kun ihastuin ensimmäiseen naiseen ja aloin tarkestelemaan itseäni uudella tavalla, löysin minulle sopivan kolon sukupuolten taistelukentältä. Se on pienempi kolo, vähän sivussa valtaväestöstä, mutta ah niin seesteinen ja sopiva. Sieltä katsoen minun on mahdollista nähdä, ettei minun tarvitsekaan kuulua siihen valtaväestön ryhmään "tavalliset naiset". Sieltä katsoen minun ei tarvitse lähestyä miehiä perhostelumielessä, vaan voin olla ihan aidosti kaveri ja ystävä. Ja sieltä katsottuna voin ymmärtää, miksi jotkut saman populaation yksilöt saavat sisukset hypähtämään. Nyt koen itseni enemmän naiseksi. Nyt olen seksuaalisesti vapautuneempi, nyt osaa haluta toista ja osoittaa oman haluni. Nyt osaan nähdä itseni suhteessa naisiin yleensä.

Kirjoittamani kuulostaa selkeältä ja suoraviivaiselta, mutta ei se sitä aina ole. Minä en ole suoraviinainen ihminen. Maailma ei ole minulle yksiselitteinen, mutta oma paikkani näyttäytyy minulle nyt paremmin ja parempana kuin hetero-elämässäni.
Böö! Ei ole olemassa yhtä yhtenäistä ryhmää nimeltä naiset, jossa kaikki ovat samanlaisia, joten mysteren näkökulma ei ollut kovinkaan offensiivinen.

Mutta ymmärrän mitä tarkoitat. Esimerkkinä vaikkapa naisvaltainen työpaikka tai urheilukerhon naistoimikunta.. help!

-> selitä mystere vielä mitä tarkoitat ettet ole suoraviinainen? Otitko ensin viiniä ja sitten vasta gin tonicin?
En ehkä osaa pukea sitä sanoiksi. Toisaalta tunistan, että tähän vaikuttavat myös esimerkiksi lapsuudessani oppimat sukupuoliroolit, joita vastaan olen koko ikäni taistellut. En halua kuulostaa typerän yleistävältä, mutta tällainen sisäinen klikki mun maailmassani on minua vaivannut.

ÖÄhtökohtaisesti en niputa naisia samanlaisiksi keskenään. Mutta hyvin harvoin tunnen itse olevani samanlainen kuin heteronaiset.
Joo, ja sit me tehdään näin, että ME rohkeammat sovitaan joku paikka DTMssä ja sitte ne VÄHEMMÄN rohkeat tulee niinkuin mukamas myöskin samaan paikkaan, mutta kävelee ohi.. tai seuraa ensin jostain nurkan takaa.. minkälaista.........keitä on paikalla..:)
Voisitteko arvoisat Ladyt w & m julkaista kaiken sen mitä äsken jostain syystä sensuroitte?
No minä en ole yhtään kännissä ja silti tuo "dtm ennen juhannusta 2010" on niin kiehtova, NIIN kiehtova ajatus... Kerroinko muuten jo, paljonko join dtm:ssä? Join koko illan aikana kaksi lonkeroa ja yhden siiderin, vai oliko se toisinpäin, joka tapauksessa kolme virallista alkoholiannosta. Toisin sanoen kaikki kokemani oli aitoa ja todellista eikä ollenkaan promillehuuruisten lasien läpi nähtyä.

Joskus joku (Amanda?) huomautti täällä, että onko tämä joku sisäpiiri, joka täällä keskustelee, eikä oikeastaan mikään ihme, että voi tulla sellainen (väärä!) käsitys, jos tupsahtaa tälle palstalle uutena tulokkaana. Mutta emmehän me mikään sisäpiiri ole, mukaan mahtuvat kaikki, ja kaikki uudet ovat enemmän kuin tervetulleita. Jossain vaiheessa jopa pelkäsin, ettei tänne tulisi enää ketään uusia, ja me samat vanhat tyypit jauhaisimme samoja asioita hamaan ikuisuuteen... kaikella kunnioituksella teitä kaikkia ihania samoja vanhoja tyyppejä kohtaan, jotka toivottavasti pysytte täällä vastakin!

Tuosta mies-nais-jutusta ja sukupuolen kokemista haluaisin vielä jatkaa, mutta valitettavasti se saa jäädä paremmalle ajalle, ja ehkä se olisikin liian syvällinen aihe näin perjantai-iltana pohdittavaksi... Viikonloppuja kaikille!

PS. Dtm:n jälkeen ajattelin, että ehkä mulle sopisi paremmin Mummolaakson bileet, mutta sitten kuulin, että niissä soitetaan humppaa - apua! Humpasta tulee mieleen oma äiti... Jos joku saa tietää, milloin Hehkussa on luvassa jotain MUN MIELESTÄ hyvää musaa (eli sitä Nova-tyyppistä, kasarikamaa), niin vinkkiä tännepäin kiitos.
hehh.. I am totally With You :)
Just kerroin Vaimolleni,.. Hän ei ainakaan ole ihan mukana.. mutta kyllä varmaan tulisi loppuillasta.. :)
Muokkasin viestejäni, koska korjasin omia kirjoitusvirheitäni ja sitten kompuroin w:n kommentin kanssa.

Ollaanko me sopimassa jotain bold and the beautiful -tapaamista? :)

Detmissä on Hehkun lisäksi naisteniltoja myös L-World -bileissä. Käymme niissä puolisoni kanssa aika ahkerasti. Vaikka jengi onkin vähän nuorempaa, niin nautin fiiliksestä ja koko alakerran täyttävästä naiskansasta.

Mutta detmiin voi sopia treffit vaikkei naistenilta olisikaan.
heh.. nyt jo varmuuden vuoksi puhutaan vaimoista, jotta homma ei lähtisi ihan käsistä;)
Mä ajattelin tavata teidät ilman puolisoani - kaikella kunnioituksella häntä kohtaan. Olen tulossa tapaamaan teitä. Rehellinen ollakseni, mä odotan jo aika paljon sitä tapaamista :)
Joo meillä on yksi yhteinen intressi ainakin;)

Relax, mä olen huumorimielellä liikkeellä palastallla ja detmissä. En aio yrittää iskeä ketään. Pihlajakin voi kokeilla niitä hitaita ihan turvallisesti mun kanssa, tosin olen 173cm, joten hänen ongelmaskenarionsa saattaa toteutua jos hän itse on 160 cm ja matalat korot.
Hyvä withyou kun otat Vaimon mukaan -mäkin olen sellainen kypsempi buzinesslady joten voimme sitten hänen kanssaan bondata sillä sektorilla.
nooooh, milloin sovitaan? :) Juhannukseen on tieten pitkä matka......... Tämä 09.10.09 on melko maaginen päivä täällä Lepiksessä...:)
Me ollaan jo suunniteltu menevämme (ehkä isommallakin porukalla) seuraavaan L-Worldiin 24.10. Jos saan esittää toivomuksen, niin tapaisin teitä mieluummin toisissa merkeissä. En haluaisi risteillä kahden porukan välillä, vaan olla rauhassa teidän seurassanne.
Sovitaan pvä lokakuun viimeisellä viikolla, OK? Tarkoittaen että sovimme silloin päivän. Kuvittelen että tapaamme täten marraskuun aikana.
No voi vitsi, kun meillä on lento 30.10 illalla myöhään Kauko-Itään.. palmun alle... useaksi viikoksi..
No voi harmi, että on tuollainen lento.... Lucky you, kuulostaa ihanalta :)
Nähdäänkö jo ennen teidän matkaa?
Mulla on menoa molemmissa. Tai siis 24.10. oon siellä detmissä... Jos haluatte muut sopia sen, niin en kai voi asettua esteeksi.
Entä su 25.10.? Vai haluatteko nähdä ihan baari baari meiningillä?
Su... haloo.. Joo brunssi töölönrannassa klo 12 ja lapset, nykyiset vaimot ja miehet mukaan;)

Yllä olevasta päätellen sopii 23.10 tai sitten withyou:n matkan jälkeen. Koska tuut takaisin?
DTM tapaaminen ois tosi kiva, mutta valitettavasti mä en asu lähelläkään pääkaupunkiseutua :(
Marianna, tuu jouluostoksille :)
No joo, ymmärrän että välimatkat voivat olla este tapaamiselle. Ethän silti lakkaa kirjoittamasta palstalle.

Kukkakepin ehdotus joulukuun ekasta viikosta suits me très bien.
Uusi idea: Sopisisko sitten esim 15.10 klo 20?

Eihän tässä jaksa chattailla joulukuuhun asti tällä teholla.
Äh oon turhan luova ja nopea käänteissäni. Kerätään vielä vähän palautetta. Suomennos y.o tekstiin että arvoitukselle sopii oikein hyvin joulukuun alku.
Centre ville me va très bien.

Siis ei välttämättä detmi, tarkoitatko sitä? Ehkä sä voit järkätä kynttiläillallset aka "candlelight supper" sun residencessä;)
Kiitos tulkkauksesta.

Musta alkaa kohta tuntua, että mulla ei ole elämää. Olen koukussa nettipeliin, ja samalla teihin. Hoh.
Taidanpa lähteä koiruuksien kanssa pihalle :)
Detmi on tosi jees, ja onhan siellä vähintään kahvila auki arkenakin. Enpä osannut ajatella sitä tuossa pari viestiä sitten...
Mystere recidence aukeaa teille sitten aikanaan :) mutta sun luonahan voidaan tehdä palapelejä ennen sitä :P
Jos tuutte meille joudutte ensin pururadalle juoksemaan tunniksi ja sitten saunaan joten be prepared;)

Ehkä pitää lopettaa jos sun addiktio alkaa ahdistaa.. Hyvä että menet treenaamaan woffeleiden kanssa.
On lohduttavaa että monilla on ollut samoja tuntemuksia kuten minullakin vuosien aikana. Koen paljon yhtäläisyyttä Mariannan kertomukseen. Olen myös jo nuorena kokenut etten koe olevani samanlainen muiden heteronaisten kanssa. Seurustelusuhteita oli miesten kanssa mutta ne aina 'takkusivat' ja se joka lopetti suhteen oli aina minä. Ihmettelin mikä on kun en tunne vetoa mieheen seksuaalisesti. Miksi 'rakastelu' on 'pakkopullaa'. Ainoa mitä olisin halunnut oli läheinen hellyys, sylissäolo ja keskustelut ja siihen olisi saanut jäädäkin.

Menin melkein kihloihin miehen kanssa jonka kanssa koimme henkistä yhteenkuuluvuutta ja läheisyyttä. Olimme toisillemme rehellisiä ja pystyimme puhumaan mistä vain. Mutta tiemme sitten erosivat kun lähdimme eri opiskelupaikkakunnille.

Mietin, jos olisimme menneet naimisiin ja saaneet lapsia, niin olisin nyt yksi teistä joka kokee ristiriitaa avioliitossaan, miettii sen jatkuvuutta ja mahdollista suhdetta naiseen. Lopulta minun oli katsottava itseäni peiliin ja itselleni rehellisesti myöntää että olen aina sisimmässäni kokenut vetoa naiseen, mutta tyrmännyt ajatuksen. Tämä on ollut todella vapauttavaa. Enää ei tarvise olla 'lukossa' kuten miehen kanssa seurusteltuani ja eikä tarvitse etsiä sitä 'elämäni miestä'.

Kuulun samaan kategoriaan withyoun vaimon että Kukkakepin kanssa eli suunnilleen samaan ikäluokkaan. Muille lohdutuksena voin sanoa ettei koskaan ole liian myöhäistä 'herätä' ja tunnistaa oma seksuaalinen identiteetti vaan se on todella ihanaa ja vapauttavaa!
Minustakin olisi kiva tavata....mutta kuten Mariannakin..... en asu aivan pääkaupunkiseudulla.
Mutta en kovin kaukanakaan...joten se on vain järjestelykysymys.
Tää on kyllä aivan ihana palsta, vaikka en juuri ookaan ottanut osaa keskusteluun mutta oon hengessä mukana =) Tää on ihan poikkeuksellinen niin kuin Mystere kirjoitti. Ja tuo paljon iloa päivään!
Myöhäisheränneille (joka itsekin olen) joilla ei ole vielä paljon kokemusta naisista (ei minullakaan ole) pieni varoituksen sana ;). Myös sydänsurut tulevat paljon voimakkaampina naisen kanssa, mutta ehkä se riski kannattaa ottaa... :D. Nimimerkki kokemusta on...
Tää on just niin ku joku aiemminkin sanoi että kun lukee näitä juttuja niin ymmärtää vahvemmin omat tunteensa kun huomaa että joku toinen ajattelee just samoin niin tietää silloin että itse ei vain kuvittele. Ja että tää on ihan normaalia. Niinku tuokin kun joku aiemmin sanoi että se tapahtuu ihan yhtäkkiä että rupee kadulla katselemaan vaan naisia kuola valuen. Oon ajatellu että se on jotenkin epänormaalia että se tapahtuu noin yhtäkkiä mutta jos se jollekin toisellekin on tapahtunut niin sit se on ok. Ja kaikki toi mitä ootte puhunut siitä kun rakastuu tai ihastuu naiseen. Huh huh! Tai saa koskea...

Ootteko te suurin osa Etelä-Suomesta vai onko joku Etelä-Pohjanmaalta päin tai läheltä? Olishan se kiva jutella näistä "herännäis" asioista kasvotustenkin. Helsinkiin ei oo niin helppo yhtäkkiä lähteä baariin kun on kaikki yöpymisongelmat.
Juu ei ehkä ihan viikon sisään mielellään tapaamista, mutta jos vaikka tän vuoden puolella saisi jonkun porukan kasaan esim. sinne DTM:n... Itse ainakin lähtisin mielelläni mukaan! Ehdottakaa päivämääriä, niin katsotaan kuinka monta olisi tulossa mukaan ja mikä päivä sopisi sitten kaikille.
Kukkakeppi, mä asun Tampereella. Eihän se kovin kaukana ole, mutta käyn töissä hitusen pohjoisempana, joten keskellä viikkoa en ainakaan millään pääse Hesaan. Palstalle aion kirjoitella, toki :).

Ihanainen: " Niinku tuokin kun joku aiemmin sanoi että se tapahtuu ihan yhtäkkiä että rupee kadulla katselemaan vaan naisia kuola valuen."

Onkin mielenkiintoista pohtia, mikä "heräämisen" sai aikaan ja miksi se tapahtui juuri silloin kun tapahtui. Minulla se liittyi hyvin selkeästi rakastumiseen yhteen tiettyyn naiseen. Olinhan minä aina kauniita naisia ihaillut ja fantasioitakin oli ollut naisista, mutten kuitenkaan ennen rakastumistani ajatellut, että olisin muuta kuin hetero. Miten en sitten jo aiemmin rakastunut johonkin naisystävääni, olihan minulla ollut 24 ikävuoteen mennessä ystävänä monia naisia, jotka olivat kauniita, fiksuja, joiden kanssa oli hyvä olla ja juttu luisti? Eli monta ystävää, joihin olisin periaatteessa voinut rakastua. Mutta ei se kenenkään muun kohdalla tullut mieleenkään. Ehkä tuolloin sitten vaan oli oikea aika minulle, ehkä en olisi aiemmin ollut henkisesti valmis käsittelemään asiaa.

Tuli mieleeni vielä tällainen juttu lapsuudestani. Tykkäsin katsella missikisoja. Ei sitä kukaan ihmetellyt, kaikki niitä meidän perheessä katsoi. No sitten tuli Mr. Suomi ym. kisat. Äiti vitsaili, että tässäpä on meille tytöille ihan eri lailla silmäniloa, kun on komeita miehiä. Minä ajattelin itsekseni, että näähän on paljon tylsempiä kuin missikisat.

Pidän kyllä tiettyjä miehiä hyvännäköisinä, ja kyllähän niitäkin ihan ilokseen katsoo. Mutta komeimmatkaan miehet eivät ole lähellekään niin minun silmääni vetoavia kuin kauniit naiset :).
Marianna, mulla on ollut samanlaisia missikisakokemuksia :) Toisaalta en yhtään ihmettele, jos tytöt tykkää missikisoista - tyttöjä ja naisia sosiaalistetaan niin paljon kauneuden ja kauneuden vaalimisen maailmaan. Ja sihen, että kauniimmalla on paremmat chanssit melkeinpä mihin vain.

Mutta sitten kun ollaan opiskeluporukalla levitetty kahvilan pöydälle suomen kiekkomaajoukkue ja pojat kysyy sen yleisen kyssärin: kenet noista valitsisit? Kaikki muut tytöt osaa osoittaa jonkun viehättävän miehen kuvasta ja mä vaan pyörin vaikeena. En oikeesti osannut koskaan osoittaa ketään. "No älä ota sitä noin vakavasti, kuka nyt vaan näyttää silleen kiinnostavalta, et voisit edes mennä juttelee". Ja sit mä takeltelen, että kun en nyt kyllä näistä kenellekään ketään toista enempää... Silloin tunsin itseni hetkellisesti vialliseksi. Tunne meni nopeasti ohi, mutta vastaavia tilanteita oli usein. Olin porukan silmissä niin tiukkis, että en voinut edes kuvista innostua. Joku siveyden sipuli tms. Ja totta puhuakseni, oma seksuaalisuuteni oli silloin solmussa. Elin heterosti, mutta mun suhde seksiin ei ollut aukoton (voiko noin kirjoittaa :)).

Mariannan tapaan mäkin olen miettinyt, että miksi ihastuin naiseen vasta 27 vuotiaana. Mä en oikeastaan usko, että olisin ollut syntyjäni lsataprosenttisen lesboksi luotu. Uskoisin, että olisin havainnut tämän vähän aikaisemmin. Ympäristö sosiaalisti minua heteroksi, mutta ei se kovin väkivaltaiselta tuntunut. Jos ei helpoltakaan. Mulla on aina ollut skismaa heteroseksuaalista parisuhdemallia kohtaan. Osa johtuu varmaan musta itsestäni, mun sisäisistä ominaisuuksista ja taipumuksista. Mutta ukson, että siihen on vaikuttanut myös se maailma, jossa olen kerännyt kokemuksiani heteromallista. Se ei vain ole näyttäynyt mulle haluamisen arvoisena.

Nyt minulla on suhde naiseni kanssa ja tässä minun on parempi olla kuin heterosuhteissani. Silti voin samaan aikaan pohtia, että jos elämässäni olisi tietyt asiat olleet silloin joskus toisin, olisinko nyt heterosuhteessa? Ja onnellinen? En tiedä. Ei sitä voikaan tietää. Mutta olen iloinen, että olen tässä nyt. Tässä hetkessä tämä tuntuu oikeammalta.
Niin ja treffeistä.
Kukkakeppi on ehdottanut 15.10. Se käy mullekin.
Tai sitten nähdään withyoun matkan jälkeen.
Tai sitten nähdään kahdesti - ensi viikolla kahvilatreffit ja myöhemmin baari-ilta :)

Jos ei saada tapaamista sovittua täällä, niin otetaan doodle käyttöön. Kaikki jotka haluaa osallistua tapaamiseen, lähettää meiliosoitteensa privaviestinä yhdelle meistä (ensin päätetään kuka se on) ja se tekee doodlen, lähettää linkin meileihin ja sitten vaan ruksaillaan päivämääriä :)
Juuri tismalleen se on noin niinkuin Marianna kirjoitti. Ihan kuin olisin itse kirjottanut. Siis toi että herääminen johtui rakastumisesta tiettyyn naiseen ja että miksi ei oo aiemmin rakastunut niin johonkin kaveriin ja noi missikisat ja kaikki! Ja kaikki muukin mitä kirjoitit Marianna, yhdyn siihen! =)
Muistan myös lukioaikana kuinka ensimmäisen kerran rakastuin parhaimpaan ystävääni. Haaveksin hänestä päivittäin ja kirjoitin päiväkirjaani yhteisistä hetkistämme. Molemmat tunsimme toisiamme kohtaan syvää ystävyyttä ja en halunnut tunnustaa syvimpiä tunteitani hänelle ystävyyden menettämisen pelossa. Aika kului ja tunne laantui ja asuimme eri paikkakunnilla. Hän on nykyään onnellisesti naimisissa ja on täysin hetero. Edelleen olemme parhaimpia ystäviä. Minäkään en ihastunut muihin ympärilläni oleviin mukaviin naisystäviini. Ihastumisia on ollut myöhemminkin jatkuvasti ja tunne ollut molemminpuolista mutta nämäkään eivät minua ns. herättäneet. Aina tyrmäsin ajatuksen mahdollisesta lesboudestani.... mutta lopulta viime vuosien aikana olen vihdoinkin tehnyt itselleni 'nuijaherätyksen' ja halunnut alkaa elää oman näköistäni elämää ja se on kannattanut :)
Mäkin tunnistan viime viestien pointin omalta kohdaltani. Teinivuosina olisi ollut paljon ystäviä, joihin olisin voinut ihastua, mutta niin ei varsinaisesti tapahtunut. Nyt jälkeen päin huomaan, että eräässä minulle hyvin läheisessä ystävyydessä oli joitain ihastumisen piirteitä. En osannut niitä silloin nimetä, mutta muistan, miten katselin ystävääni. Yläasteela opettaja luki meille kirjaa äikäntunneilla. Kirjassa nuori kundi oli ihastunut tyttöön ja kuvaili tätä ihastumista. Minä kuuntelin ja kaikki huomioni oli tuossa kirjan tytössä. Kuvitten tyttöön paljon tuon ystäväni piirteitä. Ihania piirteitä. Joskus puhuimme siitä kirjasta ja sanoin, että kuvittelen sen kirjan tytön olevan samalla tavalla ihana kuin tämä ystäväni... Noh, vuosia myöhemmin olimme lukion ruokatunnilla puolityhjässä ruokalassa, kun ystäväni hermostui minuun ja sanoi kovalla äänelleä, että me emme seurustele, ei meidän tarvitse jakaa koko ajan kaikkea keskenämme. Olin varmaan vähän ripustautunut häneen :) Ja minä olin hämilläni. Niin kuin useinmeidän suhteessamme.

Mutta tämänkin kaiken näen tässä valossa vasta nyt. Silloin ei mieleeni tullut, että olisin voinut olla eroottisesti ihastunut häneen. Enkä ainakaan tietoisella tasolla ollutkaan. Nuoret tytöt opettelevat ihmissuhdetaitoja läheissä ystävyyssuhteissa - eihän siinä ole mitään ihmeellistä, ei se tee tytöistä lepakoita.
Lisää uusi viesti