avioero,äitiys,myöhäinen herääminen.

Lisää uusi viesti
Joo tarkoitin toisaalta tuota, minkä Kukkakeppikin jo totesi, eli että voimakkaasti näkyvä ulkoinen kauneus voi estää näkemästä ihmisen muita puolia, mutta toisaalta tarkoitin myös sitä, että silmät ovat turhankin harjaantuneet havaitsemaan juuri sellaisen voimakkaasti huomiota herättävän kauneuden, ja silloin helposti unohtuu tai jää näkemättä, että kauneutta on myös toisenlaista: vähäeleisempää, ei yhtä näkyvää eikä ”silmille hyppäävää” kauneutta, joka on todellisuudessa yleensä paljon viehättävämpää, kiinnostavampaa ja syvemmältä kouraisevaa kauneutta kuin se perinteinen, femmemäinen, missimäinen, tai miksi sitä nyt sitten haluaakin kutsua – siis se kilometrien päähän näkyvä kauneus. Vähän sama juttu kuin kaksi taloa, joista toinen on valtava, häikäisevä, pompöösimäinen, kullattu ja koristeellinen huvila ja toinen taas pieni talo, josta puuttuvat prameat kultakoristukset sun muut, mutta joka on tarkemmin katsottuna todella tyylikäs, vähän niin kuin korkeatasoinen pohjoismaalainen design, ja täynnä hyvällä maulla sommiteltuja finessejä. Apua, nyt joudun varmaan syytetyksi siitä, että vertaan naista TALOON, enkä tiedä onko se yhtään parempi juttu kuin vertaus autoon, mutta toivottavasti te fiksut naiset oivalsitte, mitä yritin tässä sanoa! Siis tarkoitus ei ollut verrata naista taloon, vaan selittää sitä katsomisen ja kauneuden sokeutta, havaitsemisen vaikeutta, sitä miten katsoja menee siinä joskus metsään, tämä katsoja ainakin.

PS. Ilahdun aina, kun tänne ilmestyy joku uusi kirjoittaja. Hienoa! Vaikka olette te ”vanhatkin” edelleen ihan ylivetoja! :)
KIITOS KIITOS KIITOS KIITOS!!! Te kaikki ihanat naiset :) Jälleen yksi, jonka on pakko tunnustaa, että omaa elämääni teidän tarinoistanne luen. Ihan rehellisyyden nimissä on pakko tunnustaa, että ihan just kaikkia en ole jaksanut läpi käydä, mutta ei sillä väliä: kaikki on niin tuttua. Täällä tuntuu olevan jotenkin hyväksyvä ja levollinen ilmapiiri, Suomi 24:ssä saa vähän varoa sanojaan, aina on joku piikittelemässä ja vetämässä lokaan. Mä olen myös aikamoisen koulun läpi käynyt masennuksineni, terapioineni, " näin-kuuluu-tehdä" liittoineni ja lapsineni. No, liitto vetelee viimeisiään, lähinnä siksi, että mä en vain enää halua. Roikutan miesparkaa löyhässä hirressä, ja molemmat voimme huonosti. Mä yllättävästi rakastunut (valitettavasti vain kovin yksipuolisesti) ja pelkään tulevaa. Haluaisin roikkua tässä tutussa ja tunnetussa (olkoonkin, että mahdottomassa) yhtälössä. Miten kannan itse elämäni, lapseni, oman onneni ? Pelkään, etteivät voimat riitä kestämään syyllisyyttä, yksinäisyyttä ja vihaa. Toivon löytäväni sen naisen, joka on puolikkaani, joka tekee minusta kokonaisen. Sen osan minua, jota olen etsinyt vääriä teitä koko elämäni, sen joka minusta puuttuu. Sen, jota haluan haluta niin fyysisesti kuin henkisestikin. Sen, jonka kanssa vihdoin saan tietää, mitä on intohimo, elämä. Mun on pakko uskoa, että se nainen jossain lymyilee ja minulle piilostansa hymyilee :)
Pihlaja, ei hätää, en aio siteerata sinua "talo-naiseksi" :D :D

Luulen, että meillä ihmisillä on kuitenkin erilainen kuva mielessämme, kun puhumme kauniista tai kauneudesta. Itse huomaan, että useimmat yleisesti kauniina pidetyt näyttelijät, mallit tms julkkiset eivät ole omissa silmissäni mitenkään poikkeuksellisen kauniita. Valtaosa heidän kasvoistaan ei yksinkertaisesti edes jää mieleeni, koska niissä ei ole sellaista erityisyyttä, niillä ei ole minulle merkitystä. Silti voin puhua pitäväni kauneudesta, ja silloin viittaan tietenkin siihen, mikä on minun mielestäni kaunista. Jos siis täällä kirjoitan kauneudesta, niin en tarkoita klassista kauneuskäsitystä, vaan viehätystä, vetovoimaa, sitä miä on minusta esteettistä.

Kauneus ei myöskään ole aina samanlaista. se on pieniä nyansseja, yksityiskohtia. Joku juttu juuri sopivasti vinossa tai kohdallaan. Sellaista kauneutta on miellyttävää nähdä ja aistia ympärillä. Sellainen kauneus voi myös sokaista niin, että sulkee silmät joiltakin muilta piirteiltä, joista toisessa ei niin välitä. Ja vasta aikanaan suostuu muodostamaan kokonaiskuvan toisesta.

Naiset, toivotan teille kaikille oikein KAUNIITA unia.
Femmeys ei minun mielestäni ole missimäisyyttä eikä kauneutta tai sitä, että pukeutuu johonkin persoonallisuuden peittävään rooliin. Olen mielestäni itse naisellinen nainen ja nautin naiseudestani, mutta persoonallisuudessani on monia puolia ja ominaisuuksia. Se että pukeudun mm. mekkoihin, ei tee minusta sen kepeämpää tai pinnallisempaa ihmistä kuin farkut ja paitakaan tekisivät.

Pieni huomautus vain keskusteluun, jossa on tullut esille joitakin supistavia johtopäätöksiä ulkonäön ja "sielun" korrelaatiosta ;)
Olen samaa mieltä ja lisään tämän: Meissä kaikissa on oma ulkoinen puolemme, joka näkyy pinnalle, olipa se pinta sitten minkä näköinen tahansa. Ja kenenkään pinta – millainen se onkin – ei sinänsä varmasti tee ihmisestä itsestään pinnallista. Jos joku on ns. ”pinnallinen ihminen”, niin sellainen pinnallisuus on oikeasti nimenomaan sisäpuolella, ei ulkopuolella, näin tuumin minä. Ja se voi olla ihan hyvin myös lumetta, jonkinlainen suojamuuri, eli edes pinnalliselta tuntuva ihminen ei välttämättä ole oikeasti pinnallinen, jos hänet oppii tuntemaan paremmin. Joskus voi käydä myös toisinpäin: joku voi tuntua aluksi ”syvälliseltä” ihmiseltä, mutta lähempi tuttavuus paljastaakin, että sisäpuolella kolisee tyhjää. Oikeastaan on aika kiehtovaa, millaisia arvoituksia erilaisten pintojen alle saattaa kätkeytyä!
Pihlaja, hyvin kirjoitit: on kiehtovaa millaisia arvoituksia erilaisten pintojen alle saattaa kätkeytyä. Minusta erilaiset ihmiset käsityksineen, tapoineen on elämän suola. Toisillemme olemme heijastavia peilejä ja siten kasvamme, ja opimme tuntemaan itseämme paremmin. Sitä tämä foorumikin tukee. Myöhäisheränneenä olen ajatuksiani saanut purkaa, onneksi, yhden ystäväni kanssa, joten tämän foorumin naisten kirjoitusten lukeminen on paljon antanut tukea tuntemuksilleni.

Edellisiin kirjoituksiin lisäten: Meillä kaikilla on oma kauneus- ja naiseuskäsityksemme. Ja se miten mm. tuomme itsessämme näitä asioita esiin. Itse nautin kauneudesta ympäristössä, ihmisissä, luonnossa ja parhainta nautintoa tuovat ne pienet, nopeat , ohikiitävät hetket joissa näen kauneuden , lumovoiman ja viehkeyden esiintyvän. Naiseudestani nautin ja ilmaisen monin tavoin.

Toivotan Tiinuliinulle voimia selvittää asiat parhain päin.
Seuraaviin kuulumisiin te ihanaiset naiset!
hesake: Se että pukeudun mm. mekkoihin, ei tee minusta sen kepeämpää tai pinnallisempaa ihmistä kuin farkut ja paitakaan tekisivät.

Tästä olen täysin samaa mieltä. Minusta olisi täysin typerää yhdistää hameet ja pinnallisuus. Tai tyylikkyys ja pinnallisuus jne. Vaattet ja ulkoinen olemus antavat toki vihjeitä ihmisestä, mutta kyllä ihmisen sisältä säteilee todellinen olemus, ja kuten joku jo kirjoittikin, niin se on useimmiten arvoitus. Meissä kaikissa on monia tarinoita.

Jos joku aikaisempi viestini on monitulkintainen, niin haluan vielä korosta, että minusta kauneus ja pinnallisuus eivät kulje käsi kädessä. Lähtökohtaisesti en edes usko, että maailmassa olisi kovin paljon täysin "tyhjiä" ihmisiä. Meillä kaikilla on tarinamme, joka on enemmän tai vähemmän aistittavissa tai piilossa. Se voi olla kipeämpi, piiloteltu tai tuntematon henkilölle itselleenkin. Jokaisessa kuitenkin on tarina sisällään. Monia tarinoita.

Useimmat ihmiset ovat kiinnostavia, mutta kaikki eivät ole romanttisesti tai eroottisesti kiehtovia. Kaikista ei syty. On rikkaus kohdata sytyttävä henkilö. Voi sitä tunteen paloa...
Hei Mystere,


Yhdyn mielipiteeseesi pinnallisuudesta ym. mutta mekoista ja tästä asiasta kirjoitti Gila.
Juu kiitos, kyllä ne voimat jostain tulevat. :) Musta on ollut ihana lukea teidän mietteitänne siitä, millaisiksi naisiksi itsenne koette. Jollain lailla on hämmentävääkin löytää itsestään hyvin miehisiä piirteitä niin fyysisiä , että henkisiä: suhteessa muihin naisiin. Joku teistä kirjoitti haluavansa koskea naista kuin mies, minä myös, ja tämän ajatuksen loppuun asti ajatteleminen on hieno ahaa-elämys. Toisaalta, tunnen itseni paljon enemmän naiseksi naisen kanssa kuin miehen. Eli mun loppupäätelmäni on se, että jokainen on jonkinasteinen sekoitus ( luonnollisesti ) ja yhtä aikaa voi olla sekä mies että nainen ( haluta naista kuin mies, mutta nauttia siitä, että on naisellinen ( ja muodokas :) ) nainen. Kiehtovaa, suunnattoman kiehtovaa! Mä ajattelen myös niin, että kaikki ihmisten välinen kommunikointi ja läheisyys alkaa ainakin jossain kohdassa tietynlaisesta ihastumisesta. Se voi " iskeä" kuin salama vain pelkän ulkonäön voimasta. Tällöin kohteessa on jotain, joka muistuttaa alitajuisesti jostain jo koetusta ja johon liittyy positiivinen lataus. Toisaalta ihastuminen voi alkaa pikkuhiljaa, ja tällöin toisen ulkonäkö "muuttuu" ihastuttavaksi sen mukaan, kuinka hyvin voi kokea olevansa olevansa " yhtä" toisen kanssa. Tai ainakin kaikki mun kaveruussuhteet ja muutkin, joilla on jotain pidemmän ajan merkitystä, ovat alkaneet ihastumisesta. Itse en osaisi luokitella sitä, minkä "tyyppinen" naisen pitäisi olla. Minä haluan nähdä ihmisen sielun, naisen tai miehen. Ikäänkuin " kuoria" ihmisyyden ydin esiin kerros kerrokselta. Tämä ei tokikaan onnistu kaikkien kanssa eikä kaikilta, mutta luottamuksen vallitessa voi antaa niin paljon niin paljon... samalla riisun alastomaksi myös itseni, ja olen hyvin haavoittuvainen. Ja vitsi, seuraava juttu onkin oikeassa seurassa sitten jo selvä... ;)
Lisäys vielä edelliseen, jos ei tullut selväksi, se on nainen jonka haluan ;)
Hyvä että selvensit;)

Terveiset kaikille naisille ruskaretkeltä -miljardeja eri värejä ja tuhansia kasveja ja puita. Myös pari pihlajaa näkyi tunturin rinteellä.

Kaikki kauniita. Eikö olekin mahtava lopetus kauneuskeskustelulle?
Kyllä, aivan mahtava, Kukkakeppi. :)

Eilen hämmentävä kokemus: Näin naisen, jota en ollut nähnyt pitkään aikaan ja jota olin aina pitänyt aika maskuliinisen oloisena. Hän ei ollut muuttunut millään lailla, mutta yhtäkkiä eilen tajusin, että hän oli tosi viehättävä ja suloinen ja minun silmissäni omalla tavallaan jopa naisellinen. Kuinka se on mahdollista? Väitän, että hiuskarvakaan hänen päässään ei ollut muuttunut sitten viime näkemän, ja silti ajattelin hänestä viimeksi ihan päinvastoin kuin nyt.
Mitä sinun KKK & SSS konsepteille ja erityisesti niiden toteutukselle kuuluu? Satuin huomaamaan ne kun tuolla mobillilaitteella pitää scrollata kaikki 300 viestiä ennen kuin pääsee alas.... (Palstan pitäisi näyttää uusimmat viestit ensin)

Ajattelin kesälomalla heinäkuussa, että mun elämä pyörii tunnetun PPP konseptin ympärillä. (PPP = Pillu, Pallo ja Pullo). PPP sopii heikohkosti perheenäidille, mutta eipä voi mittään jos kiinnostaa. Onneksi kiinnostus kahta viimeistä kohtaan on laimentunut syksyn myötä.
Kerronpa nyt teille oman tarinani! Olen 31v. perheenäiti, ollut mieheni kanssa jo 13 vuotta. Minun kohdallani tämä "prosessi" alkoi reilu vuosi sitten, kun tutustuin netin kautta minua hieman vanhempaan naiseen. Meillä synkkasi hyvin yhteen, ja keskustelimme jonkin aikaa hyvin intensiivisesti kaikesta maan ja taivaan väliltä, myös seksistä ja seksuaalisuudesta yleensä. Tämä nainen on biseksuaali, joten sain kuulla sellaisista kokemuksista ja tuntemuksista joista minulla ei ollut aavistustakaa...

Huomasin tuntevani vetoa naista kohtaan ja pian jopa haaveilevani hänestä! Tämä tuli minulle ihan puun takaa, koska en ollut koskaan aikaisemmin tuntenut mitään sellaista. Ymmärsin kyllä että on olemassa biseksuaaleja, mutta minä, tavallinen perheenäiti? Olisinpa löytänyt tämän keskustelun silloin! Pitkään pähkäiltyäni tunnustin asian ystävälleni, ja hän suhtautui aivan ymmärtäväisesti vaikkei tuntenutkaan samoin minua kohtaan. Tulimme siihen tulokseen, että olin siihen asti tietämättäni ollut biseksuaali, ja samanlaisen ihmisen kohtaaminen oli kolahtanut minuun niin että se oli poistanut sisältäni sen eston joka oli pitänyt tämän puolen piilossa.

Aluksi olin aivan omissa maailmoissani, katselin naisia uusin silmin ja haaveilin naisen pehmeästä ihosta, annoin itselleni luvan nauttia tästä löytämästäni uudesta maailmasta. Sitten alkoi kuitenkin painaa mieltä todellisuus, olihan naimisissa miehen kanssa enkä vaihtaisi perhettäni mihinkään... Kirjoittelu ystäväni kanssa hiipui, ja tunsin olevani jotenkin hukassa. Mietin, olenko vain kyllästynyt ja mitä eroa tällä olisi siihen jos haaveilisin muista miehistä? Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että tämä on eri asia - minähän en haaveile muista miehistä, puolisoni riittää minulle enkä tarvitse miestä yhtään enempää!

Tuossa viime kesänä sitten rohkaistuin kertomaan miehelleni, että olen löytänyt tällaisen uuden piirteen itsessäni. Sanoin että en ole häntä jättämässä, en ole rakastunut kehenkään, ja tunnen että hän on miehenä minulle täysin riittävä. Että kyse on enemmän fantasioinnista, ja kaipuusta johonkin joka on minulle täysin eri asia kuin seksi miehen kanssa, mihin sinänsä olen tyytyväinen. Hän otti asian oikeastaan ihan hyvin, pienen ensijärkytyksen jälkeen. Mies oli myös tyytyväinen siihen että kerroin asiasta, olinkin kuulemma vaikuttanut viimeisen puoli vuotta niin poissaolevalta. Kun asia ei enää painanut mieltäni, suhteemme lähentyi, mutta kaipaukseni ikävä kyllä jäi... Nykyään fantasiani kohdistuvat lähes pelkästään naisiin, ja ne ajatukset ovat läsnä joka päivä.

Pari viikkoa sitten mies sitten yllättäen kysyi minulta, olisiko minulle tärkeää että saisin joskus kokeilla seksiä naisen kanssa. Minulla meni ihan pala kurkkuun ja sanoin vain etten varmaankaan olisi siihen valmis, kun samalla ajattelin, että se olisi unelmieni täyttymys... En ole palannut asiaan vielä, mietin miten tämän kanssa nyt olisi viisasta edetä. Miten se vaikuttaisi suhteeseemme? Mistä minä nyt ylipäätään löytäisin jonkun, olen niin nirso kumppanien suhteen, ja mitä jos sitten ihastuisin?... Osaisinko olla naisen kanssa? En kuitenkaan haluaisi vanhana mummona ajatella, että miksi en koskaan kokeillut...
Kuunlilja, kiitos! Tosi hienoa, kun avauduit ja kerroit tarinasi niin vilpittömästi, että ihan vihlaisi. Luulin jo, että kun olen jo niin monta kertaa löytänyt tämän palstan tarinoista omani, se ei tuntuisi enää missään, mutta olen ollut näköjään väärässä: sinun tarinasi kosketti niin, että se pakotti vastaamaan heti, vaikka periaatteessa en ehtisikään. Ilmaiset asiasi jotenkin ihan samaan tapaan kuin itse omat asiani koen, ja kuulostat jotenkin yhtä epävarmalta ja toisaalta yhtä vuorenvarmalta kuin itse koen (ja olen kokenut) itseni. Varsinkin tuo viestisi viimeinen kappale jysähti. Juuri tuolta minustakin tuntuu tai siis tuntuisi, jos mieheni kysyisi minulta samaa. Vaan eipä ole kysynyt, vaikka olen pelännyt sekä toivonut, että kysyisi. Olen jopa omasta mielestäni melkein yrittänyt itse ajaa kysymystä hänen suuhunsa, ja hän on varmaan sitä jopa mielessään ajatellut, mutta asian sanominen ääneen taitaa olla liian kova pala.

Tässä ehkä samalla vähän vastausta tuohon Kukkakepin hellyttävään kysymykseen... Itse olin tosin jo autuaasti unohtanut koko KKK- ja SSS-jutun ja jouduin palaamaan mainittuun tammikuiseen viestiin tajutakseni, mistä oli oikein kysymys. Samalla tuli mieleen, että ehkä olisi terapeuttistakin palata aina välillä viestiketjun alkupäähän. Voisi saada vähän käsitystä siitä, millä tavalla omatkin ajatukset ovat tänä aikana (vuoden sisällä!) kehittyneet ja muuttuneet. Silti olen itsepintaisen kiinnostunut vain nykyhetkestä ja tulevaisuudesta... Ehkä en vain ole vielä tarpeeksi kypsä tutustumaan ”lähihistoriaani”. Kukkakeppi onnistui nyt kuitenkin sopivasti ”herättelemään” mua myös menneisyyteen. Elikkä siis...

KKK:sta on tullut kiinteä osa elämääni, tietynlainen tukipilari, mutta olen myös jo niin tottunut siihen enkä enää yhtä ihmeissäni siitä kuin vielä talvella, että mielen sopukoista on vapautunut entistä enemmän tilaa SSS:n ajattelulle. Siis sen AJATTELULLE. Toisaalta oloa on helpottanut oikeasti se, että hiljaa omassa mielessäni olen antanut itselleni ajat sitten luvan ”toimia”, jos siihen tulee ”tilaisuus”. Pitkään ajattelin, että en voisi, ja painiskelin syyllisyydentuntojen kanssa jo pelkästä ajatuksestakin. Ajan mittaan selvitin asian itselleni kuitenkin siten, että uskon nyt pystyväni toimimaan ilman pahempia syyllisyydentuntoja, vaikka olenkin helposti syyllistyvä ihminen.

Toki olen joutunut samalla avartamaan radikaalisti koko parisuhdekäsitystäni, tai siis se on avartunut väistämättä ihan itsekseen, ja on tietysti tavallaan epäreilua, että parisuhteen toinen osapuoli ei ole vastaavasti pystynyt avartamaan omaa käsitystään, eikä sellaista voi keneltäkään myöskään vaatia. Itse olen päätynyt tähän ajatukseen kai vain siksi, että toinen vaihtoehto olisi ollut lakata hengittämästä. Tai erota, mutta sitä en halua edelleenkään eikä halua mieskään. Olen ainakin ajatustasolla löytänyt mielestäni jonkinlaisen tavan olla lesbo heteroliitossa, mutta tietysti haluaisin myös joskus päästä soveltamaan sitä käytännössä (muutoinkin kuin vain KKK:n kautta). Kuitenkin jo pelkkä ajatus, luvan myöntäminen itselleen, on helpottanut niin, että en ole enää yhtä levoton ja tuskaisen kärsimätön kuin vielä talvella. Tuntuu, että näillä eväillä jaksan periaatteessa odottaa vaikka kuinka kauan. Vaikka tietysti, koska olen vain ihminen, ajoittain tulee hetkiä, jolloin SSS meinaa murtautua kaapinovesta läpi ja ajattelen, että nyt on kerta kaikkiaan pakko saada naista... Mutta tiedän tasan tarkkaan, että jos sellaisella hetkellä oikeasti ryntäisin vain hakemaan jostakin seksiä (mitä en ikinä ujona ihmisenä pystyisi tekemään, mutta jos siis ajatellaan nyt TEORIASSA), niin jälkeenpäin tulisi hirveä morkkis ja varmaan häpeäkin, ei avioliiton takia, vaan ihan oman itseni takia, koska enhän mä sitä sillä tavalla halua kokea. Mieluummin odotan vaikka loppuikäni. Tai no en nyt sentään...Mutta odotellessa saattaa keksiä ehkä uusia tapoja hengittää. Ulospäin voi vaikuttaa siltä, että olen ihan pysähtyneessä tilassa, mutta omasta mielestäni en ole. Kannan naisia mukanani kaikkialle mielessäni ja rakastan heitä unissani.

Kuunlilja: mulle voi meilata Laakson kautta myös privaatisti, jos haluaa.

Ja Amanda: jos vielä seuraat tätä keskustelua, niin anna vain kuulua lisää itsestäsi! Jatkoa odotetaan innolla.
Olin 8 vuotta suhteessa naisen kanssa, joka suhteemme alussa oli ns. hetero, avioliitossa ja pienen lapsen äiti.

Rakastuimme, mutta hän ei halunnut erota miehestään tavanomaisista syistä (hoh hoijaa ajattelevat kaikki fiksut ihmiset tässä kohtaa). No sitä puljutusta kesti noin 2 vuotta kunnes hänen miehensä lähti kävelemään. Siinä sitten oltiin uuden tilanteen kanssa. Olin jo vähän menettänyt toivoni koko asian suhteen mutta olimme kuitenkin yhdessä nuo 6 seuraavaa vuotta. Eroon johtaaneet syyt ovat ihan oma tarinansa enkä nyt kuormita tätä palstaa niillä.

Tällä hetkellä en ole parisuhteessa ja kun/jos sellainen tulee harkintaan ihmettelen miten saadaan aikaan sellainen aidosti toimiva uusperhesynteesi kun pitää ottaa huomioon lasten koulukäynnit ja kaikkien asumis ja harrastuspreferenssit jne jne... Help.

Tässä teille siis näkökulmaa aidan toiselta puolelta:)
Itse olen biseksuaali ja olen ollut naimisissa jo 6 vuotta miehen kanssa. Mieheni on alunperin tiennyt että pidän myös naisista. Eikä tämä asia ole meillä ongelmana. Mieheni tietää/ymmärtää myös että naisen kaipuuni on välillä kova ja saan olla naisen kanssa jos löytäisin jonkun ihanan ihmisen läheiseksi ystäväksi. Mitä mieltä sinun miehesi on yleisesti homoista, lesboista ja biseksuaaleista? Siitä varmasti saa jonkinlaista käsitystä miten hän voisi reagoida, jos kuulisi sinun olevan bi. Ymmärrän huolesi täysin, kun lapsiakin on ja ajatuksesi varmasti todella sekaisin. Olisi kiva jutella lisää..
Kukkakepi, kiitos tarinastasi. Sinulla on ollut hyviä kommentteja tässä keksutelussa. On mukava kuulla myös taustasi. On mukava saada keskusteluun näkemys myös aidan toiselta puolelta. Myös uudelle kumppanille täytyy olla vastuullinen. Rivien välistä luen, että teidän suhteessa uusi arki olisi kuitenkin rakennettu ihan sovussa. Haluatko kertoa siitä enemmän?

Vaikka kauneuskeskutelu tulisin jo kauniisti päätetyksi, haluan vielä jakaa ajatuksen, joka jäi mielessäni muhimaan. Olen tullut sihen tulokseen, että on ainakin kolme erilaista tapaa nähdä ja kokea toisen ihmisen kauneus.

Ilahduttava kaunes - "Tuo saa minut hyvälle tuulelle"
Tällaista kauneutta näkee päivittäin paljon ihan missä vain - ehkä vähän omastakin mielialasta riippuen. Se voi olla vaikkapa jonkun tuntemattoman ihanan pörröinen kiharapilvi, johon haluaisi upotta sormet ihan vain kokeillakseen, kuinka pehmeää tai karheaa hius onkaan. Tai se voi olla iloisen pirteät pisamat, korvanlehti, kävelytapa mitä vain. Sellaista, johosta tulee vain vilpittömän iloiseksi.

Kiihotava kauneus - "Haluan tuota"
Tästä ollaa jo kirjoitettu paljon. Millainen ulkomuoto saa halun pintaan, koskettamisen halu onkin jo ihan eri tavalla virittynyttä.

Kadehdittava kauneus - "Haluaisin olla tuollainen"
Joskus huomaa ihailevansa jotain piirteitä tai ominaisuuksia ihmisessä nimen omaan siitä näkökulmasta, etä olisinpa itse tuollainen, tuon jutun haluaisin omaksua itsekin jne. Tällainen ei välttämättä kuvasta sitä, mitä haluan toisessa, vaan mitä haluan korostaa itsessäni.

Tällaisin ajatuksin tähän sunnuntaipäivään.
Väärinkäsitysten minimoimiseksi täytyy tarkentaa, että olin viimeeksi miehen kanssa parisuhteessa v. 1994-1996 eli pitkästi viime vuosisadalla. Naiset ovat mun syvimpien kaipausten ja fantasioiden kohde vaikka ymmärrän miehiäkin sielullisesti ja pidän monia jopa komeina.

Kiitos Mystère kannustuksesta:) Mielelläni jaan asioita, joiden kuvittelen olevan mielenkiintoisia. Kuten sanottua äsken kuvaamani suhde oli vähän palanut pohjaan, koska minulla oli se hankala rakastajattaren rooli (johon en enää ryhdy). Kun aloimme olla yhdessä vain exclusiivisesti toisillemme suhteemme alkoi vähitellen muistuttaa enemmäkin sellaista sisarellista järjestelyä -jotekin suhteen seksuaalinen puoli alkoi hyytyä. Ääh en jaksa kuvailla sitä enempää edes anonyymisti....Sitä paitsi se masentaisi teitä kaikkia;) Olimme pitkään yhdessä koska meillä synkkasi muuten todella mahtavasti. Seksin hyytyminen oli tietysti osa sitä miksi suhde loppui.

Tuo kauneuden kategorisointi osui kans nappiin. Joissain tapauksissa voisi Kadehdittavan korvata sanalla Ihailtava?
Hei,
Mietin miten jaksoit olla ns. rakastajattaren roolissa 2 vuotta, kun selvisi että kumppanisi ei halunnut erota miehestään. Mutta se asia selvisikin juuri kun kerroit että rakastuitte ja teillä synkkasi hyvin keskenänne, ja olitte suhteessa vielä 6 vuotta. Oliko teillä molemmilla lapsia jo suhteen alussa? Ja muutitteko lopulta yhteen? Anteeksi kysymykset. Ymmärrän jos et halua sen enempää asioita tuoda esiin. 8 vuotta on pitkä aika olla suhteessa.... ja miten selvisit kun suhde loppui... myötätuntoni on sinun puolellasi kun ajattelen kuinka jaksoit ja rohkenit jatkaa suhdetta vaikka tunsit että menetit toivosi jo sen asian suhteen.
Kukkakeppi: "Joissain tapauksissa voisi Kadehdittavan korvata sanalla Ihailtava?"
Kyllä varmasti voisi. Kateellisuus on niin negativinen sana, että korvataan se ihailulla :)

Kukkakeppi, en tiedä oletko lukenut jo tarinani aikaisemmista viesteistä. Olen niissä kirjoittanut ensimmäisestä naissuhteestani. En tainnut ihan selvästi avata sitä että tuon suhteen toinen osapuoli oli silloin (ja edelleen) suhteessa mieheen. Hänen tarinansa oli hyvin paljon täällä kirjoitettujen tapainen, ja minä olin hänelle se ensimmäinen naissuhde. En halua kirjoittaa hänestä paljon, maailma on niin pieni että joku teistä saattaa vaikka tunnistaa hänet. Mutta vuosien sisäisen kamppailun jälkeen hän antautui ihastukseen ja koki tarinan kanssani. Meille ei tullut parisuhdetta, ei tullut yhteistä elämää. Jaoimme vain kauniin sadunomaisen parin kuukauden romanssin. Mutta se oli meille molemmille hyvin merkityksellinen. Vaikka tarina olikin niin lyhyt, voisin minäkin miettiä, miten kestin tilanteen tai miksi lähdin mukaan siihen. Tiedän myös vastaukset. Se oli ensimmäinen naissuhteeni. Se oli minun myöhäinen heräämiseni. Se oli turvallinen asetelma tutustua uuteen sisälläni heräävään maailmaan.

Minä pidän tarinoista. Luen mielelläni jokaisen tarinan, oli se kannustava ja ilahduttava tai sitten takse jäänyt kiputarina.
Sanonpa suoraan, että taidan olla suuri raukka. Uskottelen itselleni muuta selittämällä, että kuljen omaa tietäni enkä ryhdy eroamaan miehestäni vain sen takia, että se näyttäisi rohkealta teolta. Kuvittelen, että todellista rohkeutta on se, ettei piittaa yleisistä rohkeuskäsityksistä, vaan uskaltaa olla tekemättä ratkaisuja juuri silloin, kun eniten tuntee painetta niiden tekemiseen. Mutta oikeasti kyse on vain itsepetoksesta ja pelkuruudesta! Se ainoa tapa, jolla voisin kuvitella eläväni tässä elämäntilanteessa kohtalaisen tyydyttävästi, on tietysti käytännössä tuo ”rakastajatar”-kuvio, jota olisi pelkästään jo käytännön seikkojenkin takia liki mahdoton toteuttaa (viitaten Kukkakepin mainintaan ”lasten koulunkäynnit ja kaikkien asumis- ja harrastuspreferenssit jne jne...”). Ja muutenkin! Varsinkin sen jälkeen kun luin Kukkakepin rakastajatar-roolista, mua alkoi nolottaa oma haaveeni. Kuinka muka voisin ”pitää” ketään ihmistä moisessa roolissa, varsinkin jos en aikoisi erota? Olenkin tullut siihen tulokseen, että ainoa vaihtoehto olisi se, että se toinenkin olisi naimisissa miehen kanssa ja täsmälleen samassa tilanteessa (pieniä lapsia) ja ajattelisi samalla tavalla kuin minä. Silloin voitaisiin olla ikään kuin samalla viivalla. Kun ajatellaan kaikkia kriteerejä – molemmilla pitäisi olla sama elämäntilanne ja samat aikomukset ja ajatukset avioliittonsa suhteen, kummankin pitäisi tuntea vetoa toista kohtaan, asua suunnilleen samalla alueella ja pystyä järjestämään joskus yhteistä aikaa kaikista lapsi-, koti- ja työkuvioista huolimatta – niin mahdollisuudet supistuvat kyllä aika marginaalisiksi!

Nyt oleminen tuntuu taas vähän vaikealta, vaikka vielä jokin aika sitten hehkutin, että pystyn elämään näin. Tämä on tällaista aaltoilua, välillä on vaikeampaa, välillä helpompaa... Huomaan, että jos töissä on oikein kiire, elämä tuntuu kaikin puolin helpommalta. Juuri nyt on aika raskas olo, tuntuu kuin ajaisin koko ajan väärä vaihde päällä tai käsijarru lievässä lukituksessa.

Minäkin luen mielelläni kaikki täällä jaetut tarinat!

Aava: Kenelle kysymyksesi oli osoitettu...?
Haaveilu on ihan sallittua ja sitä ei tarvitse hävetä. Jokin rakastajatarkuvio saattaa toimiakin. Tunteet ovat kuitenkin usein yllättäviä; tulee helposti turhaumia ja mustasukkaisuutta jos järjestely ei ole ihan vesiselvä. Toinen pointtini on oikeastaan se, että vaikka tänään jokin asia tuntuu kiveenhakatulta ja ikuiselta, huomenna se saattaa olla historiaa. Uuh.. mitä ympäripyöreätä filosofointia tämä onkaan, mutta perustuu omaan kokemukseeni ja siksi kirjoitan.

Omaan draamastani vielä sen verran että erosimme kun oli raskaana... Heh. Turha kuvailla miltä se tuntui. Pääsin vähitellen ahdistuksesta ja nyt olemme exän kanssa toimivalla tavalla ystäviä.
Piti lisätä, että olin noteerannut Mysteren tarinan aiemmin -juuri noin pitää tehdäkin, että lopettaa ajoissa:) Lisäksi tsekkasin kuka oli se jolla on dieseliä suonissa.. Mun mielestä on ihanaa, kun tuollaiset akateemiset humanistit kuten te (.."ajan väärällä vaihteella käsijarru päällä, nainen vieressäni mekko päällä") ovat autohulluja.
On huojentavaa ja lohdullista, että jonkun mielestä on "ihanaa", että "akateemiset humanistinaiset" suhtautuvat autolla ajamiseen kuten minä. Itseäni se nimittäin nolottaa, mutta en halua panna kaappiin sitäkään puolta itsestäni. Olen ollut nuorempana ihan fillarifriikki! Siis kauan sitten... Jännää sinänsä myös, että tuo "akateeminen humanisti" on ilmeisesti vain (kylläkin oikeaan osuva) mielikuva, koska kukaan täällä ei ole suoraan tainnut itseään noin kuvata. Jos oikein rupeaisi näitä viestejä analysoimaan, voisi piirtyä esiin aika tarkkojakin profiileja.
Olin vähän hätäinen, kun kirjoitin. Löysin sivut vasta äsken enkä ollut varma miten pitää toimia. Joten luin vain yhden jutun ja vastasin/kirjoitin siihen, sitten vasta luin eteenpäin.. Kysyin sinulta Pihlaja tätä kysymystä. Teidän keskustelu olikin tosiaan jo mennyt paljon eteenpäin siitä mitä alunperin luin.
Pihlaja, kiitos kommentistasi.

Aava, oletko löytänyt tällaista ystävää, kiinnostaisi kovasti kuulla miten sellainen on käytännössä toiminut... Itse olen ajatellut, että pitäisi olla juuri sellainen hyvä ystävä, jonka kanssa voisi kokeilla rauhassa ja niin, että kumpikin tietäisi missä mennään. Tietäisi jo valmiiksi ne rajat, että se pysyy ystävyytenä (johon toki liittyisi välillä seksuaalinen puoli). Ja jotta näin voisi olla, niin parasta ehkä olisi, että toinen olisi samassa tilanteessa kuin itse olen. Ettei olisi tarvettekaan muuhun. Tällaisesta näen päiväunia... :)
En ole vielä löytänyt läheistä ihanaa naista ystäväkseni ja ihanaisekseni. Kiinnostus, kaipuu ja halu naista kohtaan on kova. Mistä saisin sinun sähköpostiosoitteesi?
Mä olen kaappiautohullu ja semifillarifriikki (fillari on tip top maastopyörä vaikka autoni on hieman epäseksikäs). Kesän vakioreitti oli kiitää rantaraittia pitkin Matinkylän kahvilaan. Ehkä tapaamme siellä joskus:)
Mulla kesti järkyttävän kauan huomata, että täällä jokaisen nimimerkin takaa löytyy myös privaattisähköpostilaatikko. Nolotti, kun pari viestiä oli odottanut omassani monta kuukautta... Ja omaan profiiliinhan voi myös laittaa yksityisen sähköpostiosoitteensa, kuten mä olen tehnyt.
Heh, mulla on dieseliä suonissa, silloin kun on appiukon asuntoauto alla :)
Meillä ei puolisoni kanssa ole autoa, mutta mä olen AINA ollut autoilufiilistelijä :) Muistan silloin kun sain ajokorin, niin halusin aina olla kuskina ja ajaa 30 km keskustan baareihin sen sijaan, että olisi käyttänyt yöllä julkisia. Ratissa saa kicksejä :)

Olen myös akateeminen humanisti... heh.
Joo, sen huomaa tyylistä. Lääkärit ja FM:t on mun ykkössuosikkeja vaikka eräänä päivänä tajusin että olen seurustellut vain Diplomi-insinöörien kanssa. Ilmankos tilanne on screwed-up.
Kuunlilja, kuvaat hyvin sen, kuinka juttu voisi toimia, ainakin teoriassa siis. Jotain tuollaista olen tietty itsekin ajatellut. Samalla jännittää, että käytännössä tilanne voisi olla ihan toisenlainen, ja miten ne kaikki käytännön järjestelytkin saisi onnistumaan... Hassua sinänsä, että joku ajatus voi jännittää tämänikäistä ihmistä yhtä paljon tai enemmän kuin teiniä, vaikka mikään muukaan asia ei oikeastaan jännitä enää samalla tavalla kuin nuorempana. Ei kai sitä voi tietää, ellei vain kokeile. (Itselleni muuten lasten syntymä oli sellainen kokemus, että sen jälkeen muutuin kaikin puolin suurpiirteisemmäksi ja varmemmaksi ihmiseksi - niin, ja tuon muutoksen myötä kai tämä identiteettikin alkoi vähitellen löytyä, tai ainakin sen oli huomattavasti helpompi piirtyä esiin kuin aikaisemmin, joten siksi edelleen väitän, että nimenomaan äidiksi tulolla on ollut omalla kohdallani yllättävän suuri merkitys. Jollekulle toiselle alkusysäyksen voi antaa tietysti jokin muu asia.)

Nyt katkesi ajatus... Mutta täällä joka tapauksessa yksi tekniikkaa ymmärtämätön akateeminen humanisti ihmettelee, että mitä varten joidenkin viestit ovat tällä palstalla vaaleammalla fontilla kuin muiden eikä nimimerkkiä pääse silloin klikkaamaan niin, että voisi lähettää privaattimeiliä?
Tässä vielä lisäksi yksi fillarifriikki (maastopyöräily rules! Olen kuin satulassa syntynyt:) Eniten tykkään ajaa metsissä ja rantaviivaa pitkin. Luonnossa tietenkin.
Ja autofriikki olen myöskin:) Olenkin aina salaa haaveillut, että voisin olla taksikuski jotta saisi ajaa tarpeeksi:) Vaikka ammatti on muuten ihan kamala, kun joutuu näitä kännipäisiä kuskaamaan ja mitä kaikkea..
Ajelen kuitenkin työpäivänä pitkän matkan kotiin-töihin-kotiin. Se siitä..
Minun "ykkössuosikit" on ollut opettaja, lääkäri, pomo.. Viimeisen kanssa otin ja menin naimisiinkin:)!!!
Kyllä se kielletty hedelmä on aina kaikeista makeampi:):) Ai että!

Terkuin. Akateeminen Humanisti.
Ou nou. Sinäkin... Siis olet mennyt pomosi kanssa naimisiin? No se on aika yleistä. Täytyy tunnustaa että minäkin olen jossain määrin ihastunut pari kerrosta ylempänä olevaan naiseen mutta ei siitä sen enempää. Mun pitäisi ottaa loparit jos kuvailisin kaikenlaista täällä ja sitten se tulisi julki.

Muista sitten kun olet raskaana niin syke ei saa nousta yli 150:n:)
Withyou, tajuatko ollenkaan, kuinka kiihottavia juttuja kerrot meille puutteessa eläville...? ;)
Pihlaja :"Mutta täällä joka tapauksessa yksi tekniikkaa ymmärtämätön akateeminen humanisti ihmettelee, että mitä varten joidenkin viestit ovat tällä palstalla vaaleammalla fontilla kuin muiden eikä nimimerkkiä pääse silloin klikkaamaan niin, että voisi lähettää privaattimeiliä?"

Ne vaaleammalla olevat viestit, joihin viittaat, ovat sellaisten kirjoittajien, jotka eivät ole rekisteröineet nimimerkkiään.

nimim. yksi tekniikkaa ymmärtävä femme ;)
Kukkakeppi, hauska tässä vielä sekin, että mulla sattuu olemaan Mercedes.. jolla kurvailen:)
Pihlaja, sait minut nauramaan.. Enhän mä mitään sanonut??!:)
Haluatko mä kerron lisää..miten polttava se kaikki onkin..?? Ensinnäkin se, että sä haluat naista.. se on vähän niin kuin kielletty. Toiseksi se, että sä haluat esim. sun pomoa.. No tällainen suhde on täysin kielletty. Ja kolmanneksi.. sä haluat hetero-naista.. no chance at all! Ei tule onnistuu. Ja vaikka mitä sä yrität.. yrität karkottaa näitä ajatuksia päästä.. tai sielusta pois…pois! Ne eivät mene. Ne tunkeutuu aina ja aina sun uniin.. sun päähän.. ihan sun pöksyihin asti! (Sori) Kun hän astuu huoneeseen.. punastun punajuureksi asti. Kädet hikoilee.. En tiedä mihin silmäni kääntäisin. Minä. Minä, joka on aina niin cool.. mua ei hetkauta mikään! Justjoo.. Hän kävelee ohi. ja mitä minä teen.. tuijotan hänen pyllyä! Sairasta! Ja kuinka ihana se onkin.. hmmm. Jotenkin kummasti (korkeampi voima?) satuttiin useasti samaan hissiin.. aaah.. pyörryttää.. mihin mä nyt katson?! Hänen avokas paita..ne rinnat.. Se hajuvesi (Chanel Chance)…..pyörryttää vielä enemmän.. Katson maahan. Punastun. Vaihdetaan pari sanaa tyhjän-päivästä. Ilmassa oli ilmiselvästi pientä flirttailua. Noniin, nyt jälkeenpäin ajatelleen.

Kun ollaan myöhemmin puhuttu siitä kaikesta, nauretaan ja muistellaan.. Olin aina silloin sitä mieltä, että silloin hän ei huomannut minua ollenkaan.. esim. palavereissa.. tai muuten, käytävällä..kahvihuoneessa. Luulin , että hän ei näe minua.. Totta on se, että näki. Hän osasi NIIN kavalasti katsoa, että jopa MINÄ, vanha kettu, en nähnyt. Vaikka olenkin sellainen tyyppi, joka huomaa erittäin paljon asioita ihmisistä ja niiden käytöksestä. Hän oli aina kuullu mun naurun (kukapa sitä ei kuulis:).. ja huomannut minun ilmeet.. Ja miten minä sitä ei nähnyt?? hehh… Uskomatonta. (Tiedoksi vaan, että hän ei ole mun pomo enää.., elikkä ei mitään "sääntöjä" ollaan täällä rikkomassa)

Nyt tänä päivänä.., kun joka ilta heitän pyrstöni hänen syliin ja hän kietoo kädet ympärilläni.. valot sammuu.. ja me jäädään nukkumaan kuin kaksi rakastunutta palapeli-palasta.. mietin itsekseni, kuinka silloin häntä salaa kurkistin.. tai pyllyä tuijotin… ja nyt hän on siinä. Hän on juuri siinä.. sen saman pyllyn ja tisujen ja kaiken kaa.. Uuuuh….! Tulipa kuuma teksti. Halusin vaan jakaa teidän kanssa tätä maailmaa.
Nainen on kuuma. Totally another story.. Suosittelen. :):):)
Heh, you see. Mä tiedän teistä kaiken;) Ja nimitän sut saman tien lesbouden globaaliksi markkinointijohtajaksi.

Muuten, tuleeko kultasi mersulla perässä vaihtovaatteiden kanssa kun poljet aamulla töihin?
Withyou ja Kukkakeppi, ootte tehneet keskiviikkopäivästäni riemastuttavan! :)
Niin mä päätin.. Oli ihana taas avautua pitkästä aikaa täällä.. kun olen ollut vähän sivusta katsoja jonkun aikaa ..
kuitenkin kaikki viestit ajatuksella lukenut.
Olen yrittänyt kirjoittaa useitakin viestejä tänne.. mutta aina vaan poistanut tekstin.. enkä ole jotenkin löytänyt oikeita sanoja, vaikka tuntuu että sanottavaa ja mielipiteitä on niin paljon.
Se on totta, että kun laittaisi täällä sivulla esiintyjien tekstit yhteen,
niin alkaa muodostua niistä henkilöistä jonkunlaiset kuvat..
Joskus mietin, jos meidät laitettaisi kaikki riviin.. tunnistaisiko jonkun pelkällä silmällä niiden tekstien takaa?:)

Kiitos. Minunkin keskiviikko on riemukas, kiitos Teille täällä..
ja voihan peruna.. työtkin on jäänyt Teidän takia osa tekemättä!:):)
Joo...kiitos vielä kerran:) Oli hauskaa vetää sellaisia keskivaikeita ja monikultturisia hinta&sopimusneuvotteluita iltapäivällä kun aina välillä kesken keskuteluiden tuli aivoihin syvä kaula-aukko ja täyteläiset rinnat hississä ym...
vau... teillä on ollut kuuma keskiviikkoaamu :) withyoun viestin lämpö tuntuu vielä näin illallakin... :)

Ja saa minutkin kertomaan... Mun on helppo samaistua withyoun tarinaan, koska mulla oli joskus romanssi työkaverin kanssa. Se oli omalla tavallaan hauskaa ja kiihottavaa, mutta toisaalta koin sen myös vaikeaksi.

Mun nykyinen avovaimoni on myös entinen työkaverini - tai teknisesti oikeammin mä olin hänen asiakkaansa ;) Meidän välille tuli romantiikka ja erotiikka vasta työsuhteen päätyttyä, silloin välillemme aukesi tilaa nähdä toisemme ja suhteemme uudella tavalla. Ja kun minä painun illalla hänen syliinsä ja rintoja vasten (withyouta mukaillakseni), tuntuu työsuhteemme todella kaukaiselta - onko tämä tosiaan se sama ihminen? Ja sitten ihmettelen, että kuinka en tajunnut asioita jo silloin... mutta ei - silloin oli vielä toiset typyt mielessä ;)

withyou - saanko kysyä, oletteko edelleen samassa työpaikassa puolisosi kanssa? Jos olette, niin tiedetäänkö suhteestanne? Ja jos, niin millaisen vastaanoton se on saanut? Kysyn uteliaisuuttaani, en halua tungetella.

Mullakin on mielessäni tietyt valmiit "kuvat" teistä :) Olisi jännää tietää, kuinka paljon ne vastaavat todellisuutta. Kukkakeppi on osoittanut ihailtavaa analyysi-taitoa.

Ja suureen ammatti/alakeskusteluun osallistuakseni: minä sytyn käsillään tekevistä!

Hyvää yötä!
:) Haluaisin näyttää tuon palautteen pomolle.

Ihan tilastointia varten, että mullakin on yksi pomosuhde -hän otti avioeron ja muutti 2 vuodeksi talooni asumaan. Ja tuo edellä kuvattu 8 vuoden setti oli kolleegan kanssa. On selvää että työkuvioissa tapahtuu koska ihmiset viettävät siellä enimmän aikansa ja vuorovaikutus on usein läheistä ja aitoa. Olen tekemisissä jonkin verran mm. englantilaisten kanssa ja olen aina valmiiksi ihan sulaa vahaa, jos joku puhuu hyvää kieltä selkeästi puhelimessa (olen asiakas joten tietysti ne ovat vielä ihanan kohteiliata jne jne..). Odotan f2f tapaamista erään ladyn kanssa joka on aivan fantastinen kommunikoimaan -päässä pyörii aina kun olen lopettanut puhelun.

Saisimme oletetttavasti taas aikaan mahtavat naurut jos paljastaisimme näitä mielikuvia toisistamme;) Mystere on jo kertonut millainen hän on fyysisesti, mutta ehkä laitan tänne luvallanne jotain arvailuja muista? Sanokaa sitten jos se tuntuu epäsopivalta.
Hei Pihlaja, et sinä ole raukka. Minä tunnen itseni aina välillä raukaksi juuri siksi kun erosin miehestä. Tavallaan se oli liian helppo ratkaisu, olisi ollut jollainlailla uljaampaa yrittää saada se perhekuvio vielä toimimaan, mutta minä luovutin. Vaikka eroon oli muitakin syitä kuin tämä minun heräämiseni, silti tuntuu tältä toisinaan.

Ja toisaalta, vaikka olisin nyt periaatteessa vapaa mihin haluan, niin käytännössä ainoa mikä minulle sopisi olisi juuri tuo sama rakastajatar-kuvio, jota olen kanssa miettinyt siltä kannalta, että ei se olisi mahdollista koska olisi väärin tuota toista kohtaan. Tai toisen täytyisi olla liikkeellä samoin ajatuksin kuin minäkin, mutta kuten Pihlaja sanoit, mahdollisuudet löytää sopiva kumppani ovat aika marginaaliset. Ja kuitenkin kun minä haluan naista, haluan tuntea ja koskea ja kokeilla, uneksin naisista lähes joka yö ja katselen täällä vain naisia, mutta en todellakaan ole valmis mihinkään suhteeseen enkä uusperhekuvioon. Kun saisin lapsen tottumaan tähän nykyiseen kuvioon, ja sittenkin kun on tottunut niin en halua hänen elämäänsä uusia ihmisiä heti tuoda. Ja yksinhuoltajana ei tässä oikein ole liiemmälti aikaa yhtään mihinkään ilman lasta tapahtuvaan, varsinkin kun tapaamisjärjestelykuviot ovat vielä vähän niin että menen lapsen mukana tämän isälle useimmiten erinäisistä käytännön ja lapsipsykologian syistä jne. Enhän minä ehdi tavata ketään missään kun vapaa-ajan olen lapsen kanssa. Olisikohan jossain lesbo/bi-naisille lapsiperhetapahtumaa, missä voisi tavata toisia lasten leikkiessä siinä sivussa puistossa tms.?

Yksi akateeminen humanisti mietiskelee.
Kommentoin rohkaisevasti, että on ihan eri juttu olla yksinhuoltajaäidin rakastajatar kuin aviovaimon. Pitääkö mun selittää miksi?
Nojaa.. jos meinaa että ”……..MAHDOLLISUUDET OVAT SUPISTUNEET MARGINAALISIKSI…….”
..voi käydä näin, että sitten 85 vuotiaana siellä keinutuolissa miettii.. mitä jos olisinkin……
Mitä te selitätte, naiset??
Maailma on viehättäviä naishenkilöitä täynnä!!!!
Ai että, mä haluaisin Teitä RAVISTAA, Pihlaja ja Arnaia:)!!!
Jos ihania naisia on maailma täynnä, niin miksi minä en ole löytänyt sellaista.. Yritys on kyllä kova:) Ehkä etsin vääristä paikoista. Mistä kannattaa etsiä?
Eron jälkeen ihminen on usein sillä tavalla mäsänä ettei heti jaksa ajatella jatkoa. Lisäksi lapset monikertaistavat tilanteen aiheuttaman haasteellisuuden ja kuormituksen.

Elämä on sellaista, että joskus tulee kriisejä ja sitten niistä selvitään -pohjakosketukset ovat osa kehitystä... (taas mä saarnaan)

Jotenkin olisi hyvä, että olisi aivoissa jokin sellainen pidemmän tähtäimen visio joka tuntuu hyvältä ja omalta. Sitten voi vain huomata että jotain päivänä se on totta.

Kaiken ei tarvitse tapahtua heti -päiväkotilaisetkin opettelevat sitä.
Ihania on joka puolella, mutta koska kaikkien kanssa ei voi seurustella monestakaan syystä niin voi vain nauttia muuten vain:)

Sellaiset match made in heaven -tyyppiset ratkaisut joita withyou markkinoi (ks. nimitys yllä) kolahtavat yleensä silloin kun tietää kuka on ja mitä haluaa.
Komppaan Kukkakeppiä: kun elämässä on tärkeämpää keskittyä itseen, omaan eheytymiseen ja oman elämän rakentamiseen, sokeutuu muille ihmisille. Tai oikeammin, näkee ympärillään terävimmin ne, jotka auttavat sen hetkisissä "kehitystehtävissä" tai tarpeissa. Kumppani ei ole oikea ihminen korjaamaan ravisteltua elämää, vaan se on tehtävä itse, samalla vuorovaikutus läheisten ja luotettavien ihmisten kanssa on erityisen tärkeää. Tulee myös aika, jolloin olet eheämpi ja tukevammin jaloillasi. Silloin näet ympärilläsi ihmisiä, jotka voivat olla sinulle jotain uutta, jännittävää, sellaista mikä saa jalkasi ihanalla tavalla pehmeiksi. Nyt minä saarnaan...

Mitä minä muka olen kirjoittanut ulkonäöstäni - apua - mähän olen varmaan ihan tunnistettavissa :P Pitää alkaa johtamaan teitä harhaan :)

Ei vaineskaan...
Huh, meinasin jo pahoitella tuota omaa paasaustani -työt saavat mut joskus tiukkapipoiseksi. Jos withyou olisi julkaisut taas jonkin kuuman jatkokertomuksen iltapäivällä olisi ehkä ollut rennompi sävy:) Vajosin jo niin alas että surfailin autosivuilla -ehkä munkin pitää ostaa mersu. Mellevä menopeli tunnetusti vetää naisia puoleensa ja sehän on nyt myös MOT.

Mystere olisi kyllä tunnistettavissa kuvasarjasta ihan helposti:) Tsekkaa nyt taaksepäin; se meni jotenkin niin että olen viehkeä, lyhyet hiukset ja hento whatever mukavaa sä nyt sanoitkaan.
*busted*

(hentous tosin on tulkinnanvaraista...)

Mä ottain kyllä jaggen. Vihreä, linjakas jaguar ja kaasu pohjaan ... olen valmis yö-unilleni...
Luin eilisen iltapäivän jälkeen syntyneet viestit yhteen menoon ja kiteyttäisin niistä muodostuneet ajatukseni näin: Naisia on maailma pullollaan, mutta heihin ei välttämättä kannata tarttua, jos oma elämä on yhtä sotkua, tai siis jos ei vielä tunne itseäänkään, niin toisen kautta ei ainakaan voi itseensä tutustua. Paitsi että juuri nyt kun tuon äskeisen kirjoitin, mieleen tuli kyllä voimakkaasti ajatus, että minähän nimenomaan kyllä tunnen itseni. Sen sijaan olin aikaisemmin vuosikausia hukassa itseltäni. No niin tai näin... Joka tapauksessa olen edelleen sitä mieltä, että vaikka naisia olisi maailma täynnä, niin juuri minulle ja mun elämäntilanteeseeni sopivia naisia on maailmassa marginaalisen vähän jos lainkaan. Neulaa heinäsuovasta... Kun ei se vielä riitä, että niitä naisia tapaa ja että heihin ihastuu - on niin paljon muitakin asioita, joiden täytyy natsata kohdalleen, ennen kuin mitään voi tapahtua. Ennen kaikkea kiinnostuksen pitää olla tietysti molemminpuolista. Olenhan mäkin ollut korviani myöten hurmaantunut erääseen, mutta koska olen alun alkaenkin tiennyt hänet täysin toivottomaksi tapaukseksi, oon nykyään jo aika onnistuneesti pystynyt siirtämään tunteeni syrjään, olemaan noteeraamatta niitä sen kummemmin. Sitten oli eräs, jota pidin periaatteessa potentiaalisena (vaikka nyt tajuan, ettei hän sitä ollutkaan), ja tein hyvin hienovaraisen lähestymisyrityksen, joka ilmeisesti kuitenkin tulkittiin oikein, koska sain hyvin hienovaraiset pakit. Että näin... Nyt töihin.
Sori, että olen noin tyhmästi hyökkäävä joskus.. :)
Itsellä kun ei VIELÄ ole lapsia ja kaikkea sitä.. ja vaikka kuinka yritän laittaa itseäni teidän asemaan..
en voi ymmärtää kaikkia asioita.
Pointtini oli ehkä se, että rakkaus ei kysy lupaa tulessaan.. vaikka tunteekin, että mikään ei oikein sopisi...olisi vaikeata.. tai että et ole vielä löytänyt itseäsi..
Jonkunlainen avoimuus olisi hyvä olla olemassa.
Siis että sen "supistuneen marginaalin" takia ette heittäisi lusikkaa nurkkaan!:):)
Hei withyou, tässä vielä yksi tätimäinen neuvo: Lapsi muuttaa KAIKEN.

Jagge is very stylish indeed, mutta siinä on hieman sellaista hmm... Hyacinth Bucket pronounced "Bouquet" tyyppistä händicäppiä. Suomen kielen opet, koittakaa kestää tätä tekstiä:). Lisäksi mun naapurusto, joka siis pursuaa audeja ja bemareita, repeäisi naurusta jos mä ostaisin jaggen ja ajelisin sillä tukka sekaisin, jaloissa vaelluskengät, joilla on kävelty varmasti jo 3000km. Puhumattakaan jaggen persuksissa törröttävästä vetokoukusta, johon on kiinnitetty peräkärry täynnä hevostallilta tuotua puutarhalannoitetta.
Olen itsekin joskus miettinyt, onko naisystävän löytäminen jotenkin vaikeampaa kuin miehen löytäminen aikoinaan oli. Uskon molempien tapahtuvan periaatteessa samalla tavalla: kaksi ihmistä viehättyvät toisistaan, kiinnostutaan, tutustutaan jne. Koska me seksuaalivähemmistöt (tai miten itsesi koetkaan) olemme tosiaan vähemmistö, niin potentiaalista materiaalia on varmaan vähemmän kuin heteromaailmassa. Varmaan tilastollisesti ajatellen näin onkin. Mutta toisaalta ei tarvita kuin kaksi toisistaan viehättynyttä ihmistä - ja siihen toiseen voi törmätä ihan missä vain.

Ystäväni ovat joskus kysyneet, että mistä tunnistan toiset lesbot/bi-naiset. Täytyykö heidät tunnistaa ensin, ennen kuin heistä voi viehättyä? Väitän, että kipinän toisen naisen kanssa aistii yhtä helposti tai arastellen kuin miehenkin kanssa. Ilmassa on sama jännitys ja vire ja... epävarmuus toisen ajatuksista ja tunteista. Tulkintoja, arvailuja ja toiveita. Sitä kaikkea, mikä saa vatsanpohjan kiharalle. Näkisin siis, että naisystävän löytäminen tapahtuu kuta kuinkin samoilla tavoilla kuin miehen löytäminen.

Ehkä olen naivi ajatuksineni, koska en ole oikeastaan elänyt parinetsintävaihetta heteroelämäni jälkeen.
Varmasti asialla on käytännön merkitystä jos aidosti potentiaalisen kohderyhmän koko on 1% koko populaatiosta... Puhumattakaan muista hidasteista joista on keskustelu jo satojen viestien voimalla.

Pakkien saaminen on sitäpaitsi kamalaa. Mitä enemmän niitä tulee sitä taitavammaksi "pelissä" kehittyy, trust me.

Satuin eilen illalla katsomaan leffan Bridget Jones, Elämä jatkuu; siinä on se mainio kohtaus kun Bridget antaa pakit sille ihanalle juristille; ah kuinka tuttu tilanne.
"mystere recidence - lady of the house speaking"

Jos autokeskustelussa pitää miettiä OIKEAA elämää, niin joutuisin varmaan korvaamaan jagge-haaveeni käytännöllisellä citymaasturilla tai -farmarilla, jossa kulkisi koirien lisäksi kaikenlaista rojua kätevästi kaupunkiolosuhteissakin.

Edelisen viestini main point on se, että kumppanin löytymiseksi tarvitaan se jokin kipinä siihen välille. Sen aistii, jos se on - huolimatta sukupuolista. Uhmaan tilastoja ja uskon, että myös pienessä populaatiossa yksilöt voivat löytää toisensa.
:) Mä uskon ja haluan uskoa tuohon mitä juuri sanoit.

Operatiivisen elämän suurin haaste aamulla oli se, etten taaskaan päässyt autokauppaan, koska mun lapsi ei halua uutta autoa... Olin jo bongannut yhden RAV4:n joka olisi meille jees, mutta kauppareissun tulos oli uusi nalle puh palapeli.
Onhan se vaikeampaa tutustua ihmisiin , kun kiinnostus kohdistuu omaan sukupuoleen. Kavereita on hankala saada , koska perusoletus on se , että "iik , nyt toi lesbo yrittää iskeä mua", ja sitten jos on jostakin oikeasti kiinnostunut , niin hankalaa se on tehdä mitään aloitteita.
Sinkkuna on ihan hyvä olla.
Mielestäni miehiin on paljon helpompi tutustua, esim. tansseissa. Jostain syystä en pysty menemään mihinkään gay-klubiin. Jostain syystä en myöskään voi antaa naisen koskettaa itseäni, ellei viehättyminen ja kiinnostus ole jo olemassa. Miesten kanssa sensijaan voi tanssia, vaikkei mitään kemioita olisikaan. Kun tähän vielä lisää sen, että miehet eivät ole minusta kiinnostuneita, vaikka ulkonäköni on ihan standardi normaalipainoinen ja huoliteltu naismoodi, niin yksinäisyys on taattu. Varmaan lähetän jotain l-signaalia ympäristööni. Alitajuisesti odotan sinnikkäästi, että jostain valintamyymälän hyllyn takaa ilmestyy minulle rakas. Siten asetelma olisi sama kuin aikoinaan kohdatessani Naiseni.
Minunkin mielestäni miehiin on paljon helpompi tutustua, valitettavasti. Ainakin kavereina miehet ovat paljon reilumpia ja rennompia kuin naiset. Eikä miesten kanssa ole samanlaista kateutta ja kilpailua kuin naisten välisissä kaveruussuhteissa. Minusta on aina tuntunut että olen väärännäköinen noissa lesbopiireissä, koska olen hoikka naisellisen näköinen nainen pitkine tukkineni ja meikattuna. Itse mielelläni tanssisin naisen kanssa vaikka mitään sen suurempia kemioita ei syntyisikään.
Uuh, täytyy kohta aloittaa jatko-opinnot HY:ssa, jos haluan pysytellä palstalla jotenkin järkevällä tavalla.

Edellisen perusteella esitän sellaisen hypoteesin, että yksilön ihmissuhteiden muoto, laatu ja määrä riippuvat enemmän hänen persoonastaan kokonaisuutena kuin seksuaalisesta suuntautumisesta.

withyou, laita nyt seuraavaksi jotain joka pursuaa estrogeenia ja kareliaanista elämäniloa...
Jos ei vaan ihastu kehenkään , niin ei kai sitä voi silloin mitään suhdettakaan luoda ? Pitäis olla se molemminpuolinen kiinnostus , eikä sellaisia ihmisiä kävele vastaan - etenkään kun käy vaan töissä ja ruokakaupassa , eikä usko ollenkaan baarituttavuuksiin tms.
Ja kun kaikki kaverit seurustelee , mulla alkaa olla sen verran ikää , ettei sinkkuihin enää törmää - kaikilla on jo oma elämä , ei ne siihen mitään muuta kaipaa.

Helpointa olis , jos pystyis ( edes kuvitelmissaan ) olemaan yhdessä miehen kanssa - niitä tuntuis olevan tyrkyllä alituiseen :D
Kukkakeppi; Kiitos! Puit sanoiksi juuri sen mitä itse en osannut suoltaa lauseeksi. Olen siis vahvasti samaa mieltä edellisen kommenttisi kanssa.

Nalle Puh -palapeli voisi tehdä hyvää minullekin ;)
Varmasti:) Avoimuuden nimissä täytyy sanoa että kutsuisin sut rakentamaan, jos se vain olisi korrektia.
Saa minua ravistella :)
Elämä on vaan niin täynnä kaikkea, että vaikka päivisin viehättäviä naisia tapaakin niin ei ole mitään koloa (noin ajallisesti), missä välissä niitä naisia vapaa-ajalla tapaisi. Ja kun tämän hetken asenne on se, että ne pienet hetken kun saan olla yksin, haluan olla ajatuksineni yksin, niin en haluaisi edes juuri nyt ihastua, saati sitten mitään suhdetta. Tai no, vähän olen ihastunut, mutta kun toinen on varattu ja minä en halua mitään suhdetta, niin mitään flirttiä kummempaa ei ole luvassa. Mutta en minäkään sano ettei joskus, sitten kun lapsi on isompi ja isän kanssa olo -kuviot sujuu, päiväkoti sujuu ja kun minä olen saanut olla tarpeeksi omaa aikaa itsekseni jne, niin sitten se rakastajatar sopisi :)

Miksi täällä puhutaan vaan autoista kun en niistä mitään ymmärrä, ei ole autoa eikä ajokorttia enkä edes tykkää olla kyydissä?!?
Puhuin tänään exän kanssa puhelimessa... hän on ollut nyt 4 vuotta miehen kanssa ja nyt koko setup (massivinen kiinteistö+uusioperhe jne jne...) kyllästyttää vakavasti. Hän kuulemma tarvii Pirkkoa (=psykologi). Sanoin, että niin minäkin, mutta eri tarkoitukseen. Heh heh.

Hän oli kai jotenkin kuvitellut jo hätäpäissään että joku tyttöystävä olisi vaihtoehto ahdistuksen poistoon -ei sentään ajatellut mua siihen rooliin.

Huh.. koko hilpeän ja konsultoivan keskutelun beef oli lopulta varmaan se, että moni pitkäaikainen suhde palautuu enemmänkin strategisen kumppanuuden muotoon kun aikaa kuluu (kuten tiedätte) ja exä parka oli taas kohdannut tämän tilanteen. Hän kyseli missä mahtaa olla vika. Ilmoitin, että 99%_iin ongelmista löytyy ratkaisu pelin ääressä. Oli kuulemma "väärä vastaus ;)"


Mietin just että pitäisi documentoida kaikki ihastukset ja kohtaamiset ja pakit -niistä tulisi ainakin 100 sivuinen novelli mutta en kyllä laittaisi sitä internetiin.
Tuollaisiin exän kohtamisiin voi liittyä monenlaisia tunteita ja ajatuksia. Mutta mitä tarkoitat, että ratkaisu löytyy pelin ääressä?
OMG, tarkoitin peilin... Miten ihmeessä näitä kirjoitusvirheitä tulee jatkuvasti? Onneksi niitä on muillakin (paitsi Pihlajalla ei koskaan).

Asian vierestä, liittyen menneisiin keskusteluihin, että aloitin katsomaan Spooks'in 6. kautta eilen (alkoi ma mtv3:lla). Siinä oli sellainen uusi naisagentti ja meinasin pudota sohvalla pyrstölleni, koska se oli täysin saman näköinen kuin millaiseksi mä olin kuvitellut sinut. No, tämä varmasti kertoo enemmän minusta kuin todellisuudessa sinusta, mutta tulipahan sanottua koska näin tapahtui:)
En tunne ohjelmaa, mutta googlen kuvahaku näyttää sekä blondin että punatukkaisen naisen. Kumpaakohan tarkoitit? No, anyway, annan sinun elää illusiossasi :)
Ymmärrän, sen katsominen on yleensä ajanhukkaa. Mäkin katson lähinnä siksi, että oppisin esiintymään paremmin englannin kielellä koska se on osa mun ammattia.
Luin just Michael Cunninghamin "Tunnit" loppuun. Palstan rouvat ovat kaikki tietysti jo lukeneet sen, mutta jos ette niin suosittelen lämpimästi.
En ole aikaisemmin hoksannut miten tänne pystyy rekisteröitymään, ei mikään ihme mun tietoteknisillä taidoilla :) Mutta lopulta onnistuin!

Olen miehen kanssa jatkanut keskustelua, kyselin oliko hänellä kenties joku kimppakiva mielessä mutta kuulemma oli ihan vain kiinnostunut siitä mitä minä ajattelen asiasta. Kerroin että se on usein mielessäni ja tavallaan se pelottaakin mutta silti tuntuu että se pitäisi kokea jotta voisin tuntea olevani oma itseni... En varmaankaan pystynyt ilmaisemaan itseäni kovin selkeästi, näistä asioista on paljon helpompi kertoa täällä anonyymisti. Juteltiin sitten siitä ajatuksesta, että olisi ystävä jonka kanssa voisin toteuttaa haaveeni olla naisen kanssa. Ei hän sitä ihan tyrmännytkään, mutta sanoi että sellainen vaatisi kyllä sulattelua...
Kuunlilja - tervetuloa keskuuteemme rekisteröityneesti :) Ihailen kaikkien teidän rohkeuttanne, jotka olette keskustelleet miehenne kanssa kiinnostuksestanne tai halustanne naisiin. Minusta se kuulostaa rohkealta. Ihailen myös miestenne valmiutta keskustella ja mahdollisesti jopa sulatella vaihtoehtoja. Toivon asioiden kulkevan suotuisaan suuntaan - mikä se sitten onkaan.

Kukkakeppi: en ole lukenut Tunnit-kirjaa. Yllättävää kyllä, en muistaakseni pitänyt elokuvaa kovin erityisenä. Siksi en ole kiinnostunut kirjastakaan. Erikoista sinänsä, sillä yleensä pidän edes jossain määrin useimmista elokuvista joita näen ja kirjoista joita luen. Tarinat ovat minulle tärkeitä. Pidän siitä tunteesta, kun elokuva tai kirja vie minut ihan toiseen maailmaan - todellisuus muuttuu hetkeksi toisenlaiseksi. Silloin löytää jotain itsestä ja ympäröivästä elämästä.

Hyvää yötä naiset.
Minulla oli sama epämääräinen kokemus leffasta joskus vuosia sitten.

Kirjan tapa kuvata ihmisiä ja tilanteita on hienoviritteistä, tarkkaa ja oivaltavaa sellaisella tavalla, että voi vain ihmetellä miten joku osaa kirjoittaa noin hyvin. (Olen itse ihan kirjallinen idiootti ja siksi ihailen alan ihmisiä). Kirjan jälkeen katsoin leffan ja sekin avautui ihan eri tavalla. Toivottavasti kirjan käännös on ok eikä leikkaa parasta terää pois.

Hehkutan tästä palstalla siksi, että kirjan naiskuvissa on paljon samaa kuin tällä olevissa persoonissa.
Hmm... ehkäpä sille kirjalle voisi antaa mahdollisuuden. Yleensä kirjat ovat kuitenkin paljon laajempia tarinoita kuin niistä tehdyt elokuvat.
Phoebe,

jos vielä seuraat tätä palstaa, niin kirjoittaisitko mitä sinulle tänään kuuluu. Nainen, jonka olet tuntenut yli 5 v; miten teidän suhde on kehittynyt? Muutitteko yhteen ja miten lasten hoito ja muu arkinen työ on sujunut? Olisi mukava kuulla sinusta pitkästä aikaa.
Olen viikon ajan odottanut, että tulisi tilaisuus keskittyä kirjoittamaan tänne edes vartin verran, ja nyt näyttää siltä, ettei sitä hetkeä liikene seuraavankaan viikon aikana, joten taidan tiivistää juttuni pariin minuuttiin ja näihin muutamiin niukkoihin riveihin... Siitäkin huolimatta, että tekisi myös mieli kommentoida kaikkea sitä hauskaa ja mielenkiintoista, mitä tänne on viime aikoina kirjoitettu. Mutta en siis nyt kommentoi, vaan tyydyn pelkästään täräyttämään tämän: Kävin ekan kerran elämässäni dtm:ssä. Ja tämä on aivan totta. Ja se oli aivan mahtava paikka. Ja vaikka ei olisi ollutkaan, niin aivan mahtavaa ja mullistavaa ja mieletöntä oli se, että sain ylipäätään paikan oven avattua ja käveltyä sisälle. Vielä vuosi sitten en olisi ikinä, ikinä, ikinä voinut kuvitella tekeväni koskaan niin. (No, täytyy tosin tarkentaa, ettei sitä ovea tarvinnut oikeasti avata laisinkaan, koska se oli jo valmiiksi auki, mutta yksin en edelleenkään olisi siitä pystynyt kävelemään.) Valitettavasti loput kommentit dtm-kokemuksesta sekä kaikesta muusta jäävät ensi kertaan, koska aika loppuu taas, mutta halusin vain julistaa asiani for your information, ladies. :) :)
Vautsi mikä rohkeus Pihlajalta. Jään malttamattomana odottamaan raporttiasi (ja kerään olematonta rohkeuttani tehdä saman jollain muulla foorumilla).
Hienoa Pihlaja! Kerrohan toki millainen ilta oli, millaisia oloja kävit läpi. Vastasiko baari odotuksiasi - oliko jotain yllättävää?
Olin ihan sanaton, kun luin Pihlajan mielettömän rohkeasta askeleesta.
Siis ihan oikeasti, en olisi uskonut!
Eiiii vitsiii!:)
Se meidän Pihlaja, joka vielä joku aika sitten oli NIIIIIN sitä mieltä, että hänellä sinne ei tule mentyä.. ja blablablaablaa:)

Noniin, alapahan kertoa, miten ilta meni ja minkälaisia tuntemuksia Sinussa herätti?

Koita nyt löytää joku hetki aikaa.. kun janoamme Sun tarinoita täällä:)
Ihanaa kun meitä on näin paljon! Meitä on varmasti paljon enemmän kuin kukaan kuvittelisi! Tullaan kaikki joukolla ulos kaapista yhtenä rintamana! =)
Moi! Olen uusi sivustolla enkä tosin ole myöhäisherännyt tai eronnut, lesbo kylläkin. Pitää sanoa, että kävin tuossa loppukesästä myös ekaa kertaa dtm:ssä ja oli valaiseva kokemus. Oli tosi tärkeää, että yleensä uskalsin mennä. Ainoa juttu mikä ehkä häiritsi vähän, oli korosteisuus ja se, etten tiennyt sovinko kuitenkaan formaattiin (jonka olevinaan havaitsin olevan olemassa). Kaapissa olo alkaa kuitenkin riittää - viime viikolla kerroin vanhemmilleni! Liityn siis mielelläni kaapistatulorintamaan! :)
Mä en oikein tuolle DTM:lle lämpene muulloin kuin Hehku - iltoina. Sehän on muuten ihan pullollaan heteroita , enkä juurikaan innostunut siitä miehestä , joka runttasi mut kesken illan seinään ja yritti kovasti tunkea kieltä kurkkuun. Enkä ole edes nuori femme , jonka luulisi olevan enemmän miesten mieleen kuin mun kaltaiseni jokseenkin miesmäisen lepakon.

DTM taitaa olla nykyään trendipaikka , ja pahoin pelkään että sille käy kuten Lostarille kävi ; heterot tuli jäädäkseen ja nykyäänhän lesbot taitaa olla ihan suosiolla missä tahansa muualla.

Baariin on kumminkin pakko mennä , jos haluaa johonkin ihmiseen joskus tutustua , rakkaus harvemmin tulee ovikelloa soittelemaan. Ne on noi mormonipojat ja jehovantodistajaleidit ainoat ovikellonsoittelijat näillä leveysasteilla ...
Pihlaja varmaan laskeutuu työmatkalta suoraan perjantain liikennevalobileisiin ja antaa joskus sunnuntai-iltana kaksinkertaisen raportin?
No en nyt sentään heti ole ryntäämässä uudestaan DTM:ään (vaikka uteliaana vähän jo informoinkin itseäni niistä liikennevalobileistä), joten voin antaa raporttini yhtä hyvin nyt. Tämä raportti koskee siis Tribadien yötä.

Minä olen niin onnellisen sinisilmäinen, että en erota trendipaikkoja ja ei-trendipaikkoja toisistaan (vrt. Misminan viesti) eikä mulla ole myöskään minkäänlaista tutkaa havaita, kuka on hetero ja kuka ei (paitsi tietysti jos kyseessä on selkeä pariskunta). Ehkä siksi pelkästään vain nautin DTM:n tunnelmasta enkä osannut sitä sen tarkemmin ekakertalaisena analysoida. Kaikki nyanssit jäivät varmasti huomaamatta. Olin kuin lapsi, joka on kasvanut televisiottomassa kodissa ja pääsee ensimmäistä kertaa elämässään töllöttimen ääreen – kaikki ohjelmat kelpaavat! Eli olipa DTM millainen mesta tahansa objektiivisesti nähtynä, niin mun täyssubjektiivisesta vinkkelistäni se oli tuona iltana ihan mahtava ja tunnelma hieno. Näin jälkeenpäin kyllä tiedostan, että tunnelma tuli enemmän sisältäni kuin ympäristöstä. Olin euforiassa pelkästään jo siitä, että onnistuin todella vastoin kaikkia odotuksiani kävelemään DTM:n ovesta sisään, ja siksi katsoin paikkaa varmasti tietynväristen lasien läpi koko illan. Mutta ei se minua haittaa. Meninkin sinne enemmän oman itseni kuin varsinaisesti DTM:n takia. Objektiivisesti katsottunahan se on loppujen lopuksi vain pelkkä baari/yökerho/bilepaikka (ja siksi Withyoun ja muiden kehut vähän nolottavat mua!), mutta mulle se oli paljon enemmän, sille oli muodostunut jo suorastaan symbolinen merkitys mielessäni. Myönnän, että jos joku mies olisi tullut siellä mua lähentelemään (vrt. Mismina), niin tunnelma olisi ollut pilalla ja mielikuva koko paikasta romahtanut, mutta mitään sellaista ei tapahtunut. Sitä paitsi olin niin viattoman sinisilmäinen, että kuvittelin, ettei mitään sellaista voisi DTM:ssä tapahtuakaan.

Kun olin matkalla DTM:ään, tunsin itseni jotenkin tosi vanhaksi, vaikka yleensä kuvittelen aina olevani ikäistäni nuorempi. En osaa enää jälkeenpäin edes arvioida, mikä oli illan keski-ikä, mutta ainakin kuvittelin olevani siellä yhtä nuori kuin muutkin (siis 25-vuotias, jollainen jostain syystä yleensä muistan olevani ja sitten aina hämmästyn, kun tajuan että ikää onkin oikeasti yli kymmenen vuotta enemmän). Tosin nyt jälkeenpäin olen taas tuntenut itseni kauhean vanhaksi... Mutta hui hai, sillä hetkellä DTM:ssä oli hyvä ja hämmästyttävän rento olo, vaikka olin etukäteen kuvitellut, että mua jännittäisi siellä hirveästi. Kävikin päinvastoin. Kuulostaa ällöttävän kliseiseltä, mutta tunsin kuuluvani joukkoon paremmin kuin useimmissa muissa paikoissa, missä olen koskaan ollut. Samalla tiedostan, että tunne oli tavallaan illuusiota, enhän mä tuntenut niitä ihmisiä henkilökohtaisesti, ja joukossa oli varmasti idioottejakin, joita yleensä mahtuu joka paikkaan. SILTI se tunne oli sillä hetkellä todellinen ja mulle tärkeä. Vaikka en ole baari-ihmisiä ja vaikka DTM edustaa vain marginaalista osaa sateenkaariyhteisöstä, niin sain siellä jotenkin viimeisteltyä mielessäni sen ajatuksen, että sateenkaaren värinen maailma on oikeasti mun maailmani. Tämä olisi varmaan voinut tapahtua jossain muussakin paikassa, mutta DTM täytti tarkoituksen myös hyvin. Sitä paitsi siellä oli yksinkertaisesti ihan vain hauskaa! Miksei kukaan ole kertonut, että saksofonia soittava nainen voi olla NIIIIN seksikäs?! Tietysti katselin myös kaikkia naisia, joita näköpiiriini sain, ja nautin siitä, ettei tullut tarvetta piilottaa katsettaan tai katsoa sivuun niin kuin tavallisissa heteronormatiivisissa ympyröissä. Paikalla oli KAIKENnäköisiä ihmisiä enkä kokenut ollenkaan erottuvani joukosta. No, ehkä se johtui sitten siitä, että siellä käy niitä heteroitakin ja siitä on tulossa "trendipaikka", mutta tarkemmin ajatellen en olisi varmaan kokenut erottuvani joukosta siinäkään tapauksessa, että siellä olisi ollut vain "lesbon näköisiä" naisia, koska en loppujen lopuksi itsekään ollut kauheasti "heteron näköinen" (miksiköhän vielä viime syksynä kuvittelin olevani???). Nautin siitä, etten tuntenut itseäni kummajaiseksi, vaan koin olevani juuri oikeanlainen sellaisena kuin olin ja niissä vaatteissa, jotka olin kerrankin valinnut ajattelematta, mitä mun "kuuluisi" laittaa päälle, ja ajatellen vain sitä, millainen oikeasti olen ja haluan olla. (Luulin muuten olevani ainoa, jolla olisi jalassa tennarit – miksei kukaan kertonut, että joka toisella naisella on siellä tennarit?! Tai no ehkä ei ihan joka toisella, mutta ainakin JOLLAKIN toisella oli myös...)

Henkilökohtainen läpimurto oli se, että uskaltauduin lopulta myös tanssimaan ja nautin siitä. Asian merkitystä on varmaan vaikea tajuta, jos itse tanssii aina estoitta, mutta mulle se oli valtavan iso juttu, koska en ole IKINÄ tanssinut missään, mutta olen AINA halunnut. Joskus nuorena kun kävin jossain tavallisissa heteropaikoissa, olisi usein tehnyt mieli mennä tanssimaan, mutta en ikinä uskaltanut, ja nyt tiedän miksi. Se tuntui liian kiusalliselta. Tunsin itseni aina jotenkin ulkopuoliseksi, ja tanssiessa ulkopuolisuus olisi korostunut ihan liikaa, ainakin mun omassa mielessäni. Silloin sitä jotenkin aina halusi miellyttää miehiä eikä kuitenkaan halunnut, ei ainakaan tanssiessa, se kun on niin intiimiä, siinä näkyy oma vartalo paremmin kuin vain paikallaan istuessa, enkä halunnut miesten katsovan. En kyllä naistenkaan – jotka olivat tietysti heteroita. DTM:ssä tämä este oli poissa, se ei enää jarruttanut mun mieltäni.

DTM oli mulle henkilökohtaisesti hieno kokemus, mutta totesin samalla itsekseni, ettei se ole se paikka, josta voisin löytää itselleni oikeanlaista seuraa - mitä se "oikeanlainen" nyt sitten tässä tilanteessa olisikin. No, tiesin kyllä asian oikeastaan jo etukäteenkin, mutta paikan päällä ajatus tietysti konkretisoitui: vaikka siellä sattuisikin tapaamaan jonkun oikeasti kiinnostavan ihmisen ja vaikka kiinnostus sattuisi olemaan molemminpuolista, niin siinäkö tilanteessa mä muka täräyttäisin, että ”niin joo, mä olen muuten miehen kanssa naimisissa oleva perheenäiti, mutta ei kai se haittaa?” Ja jos taas en täräyttäisi sitä silloin, niin vielä ikävämpää sitä olisi täräyttää jossain myöhemmässä vaiheessa. Käyn DTM:ssä varmasti joskus uudestaankin, mutta en tuossa mielessä, vaan ihan vain pitämässä hauskaa. Vaikka se ottaakin aika koville jo tällä ikää... Ja voi tietysti olla, että ensi kerralla kokemus ei ole enää yhtä ihmeellinen ja huomaan ne nyanssitkin, jotka jäivät ekan kerran huumassa huomaamatta. Ans kattoo...
Kiitos Pihlaja! Sait mun kauhean stressaavaan ja kiirelliseen työpäivään paljon iloa!:)
Nauroin Sun "joka-toisella-tennarit" -jutusta oikein näin kovalla äänellä, että varmaan työkaverit kuuli joka suuntaan asti... :)
Olen niin iloinen, kuin olisin itse käynnyt siellä ensimmäistä kertaa!
Noniih, seuraavaksi sitte Naistenbileisiin! (Milloin niitä taas onkin tulossa..?)

Now back to work.
Raportti oli jees, kiitos:) Siis sä tanssit hitaita jonkun 23 v. seksipommin kanssa just ennen valomerkkiä?

No tähän teemaan sopii hyvin se, että postista tuli tänään Loving Annabelle; leffassa enkunope rakastuu oppilaaseen. Tsekkasin vähän alkua, ainakin ope oli kuuma kypsempi nainen joten loppuillaksi on luvassa visuaalista nautintoa;)
Pihlaja, kiitos raportista. Hyvin samanlaisissa tunnelmissa olin itsekin pari ekaa kertaa detmissä. Edelleen, joka kerta, se tuntuu todella omalta paikalta. Se on oikeastaan jopa vähän hassua, koska valtaosa väestä on kuitenkin itseäni nuorempia ja muutenkin vähän eri meiningillä liikkeellä. Mut anyway, olis kiva törmätä siellä joskus - tennarit jalassa :)

Mulle posti toi tänään sekä Gian että Ja paholainen loi naisen. Jälkimmäisen olen nähnyt jo pari kertaa, mutta on vaan niin törkeen hyvä leffa, että piti saada se omaan hyllyyn. Lovin Annabellea en ole nähnyt - saanko tiivin arviosi, Kukkakeppi?

Hyvää leffailtaa!
Loving Annabelle on ihan hot.. Se ope varsinkin..:) Ja muutenkin.. heidän kuuma suhde. Hyvä leffa. Suosittelen.
Ja minulle tilattiin tänään lahjaksi postiin ihan ikioma Diva leht Englannista astii:) En malta odottaa, että tulisi jo seuraava numero!

Jooooooo, minä kans DTM-ään tennarit jalassa. Kertokaa, kun olette menossa:)!!!
Lisää uusi viesti