Want some (Harvey) Milk?
Syksyn puheenaihe elokuvamaailmassa, Harvey Milkin tarina, lähestyy.
Elokuva 70-luvun San Franciscosta ja USA:n ensimmäisestä julkiseen virkaan vaaleilla valitusta avoimesti homosta poliitikosta Harvey Milkistä tulee ensi-iltaan marraskuun lopulla.
Tuoneeko ennakkokeskustelu elokuvasta lisävivahteita myös Yhdysvaltain presidentinvaaliin? Vahinko, että ensi-ilta on vasta kolmisen viikkoa vaalien jälkeen.
Traileri löytyy esim. osoitteesta
http://www.firstshowing.net/2008/09/03/must-watch-gus-van-sants-milk-trailer/Vuonna 1984 valmistunut dokumentti "The Life and Times of Harvey Milk" (suomalaiselta nimeltään Ehdokkaana Harvey Milk) on nähtävissä kokonaisuudessaan YouTubessa.
Linkki ensimmäiseen osaan kymmenestä on osoitteessa
http://www.youtube.com/watch?v=7Rgam0H9_A4
ja seuraavaan osaan pääsee aina kohdasta "Video responses".
Suomi oli ensimmäisiä maita Yhdysvaltojen jälkeen, jossa tämä dokumentti julkaistiin. Imdb:n mukaan se esitettiin Suomessa ensimmäistä kertaa 20. syyskuuta 1985, vajaa vuosi Yhdysvaltain ensi-illan jälkeen.
http://www.imdb.com/title/tt0088275/releaseinfoKatsoin dokkarin ja upeaa siinä olivat muistokulkue kynttilöineen; se, että Milk edusti myös muita vähemmistöjä ja viimeisen osan puhe. Edelleen ajankohtainen dokumentti ja vaikuttava sellainen.
Voisiko viettää Harvey Milk päivää ?
Helsingin Sanomissa on ylistävä arvio "Sean Pennin roolisuoritus tekee julkihomosta kuolemattoman" Amerikassa jo ensi-iltansa saaneesta Milk-elokuvasta. Pekka Mykkänen toteaa:
"Elokuvassa on uskomaton yhtymäkohta marraskuun vaaleihin, joista suurimmiksi uutiseksi nousivat Barack Obaman historiallinen voitto ja demokraattien kongressienemmistön vahvistuminen.
Obaman ja republikaani John McCainin kamppailun varjossa käytiin valtavan kallis ja intohimoinen taistelu Kaliforniassa, jossa Proposition 8 -kansanäänestyshanke julisti avioliiton miehen ja naisen väliseksi ja kaatoi samaa sukupuolta edustavilta pareilta mahdollisuuden avioitua."
Artikkelia seuraava lukijakeskustelu onkin sitten aivan omaa luokkaansa avauspuheenvuorosta alkaen "Eikö ole enää muuta kuin homoaiheita"...
Kavimme eilen katsomassa tuon leffan. Sen enempaa sisaltoon puuttumatta tai sita paljastamatta taytyy sanoa, etta olin vaikuttunut. Jonkinlainen epatoivo ja raivokin paasivat minussa valilla pinnalle. Tapahtumista on kuitenkin vain kolmekymmenta vuotta.
Elokuvaa enemman olin liikuttunut erittain iakkaasta, edessamme istuneesta miesparista, joka hauraasti mutta arvokkaasti kaveli paikoilleen. Heista jotenkin huokui keskinainen huolenpito ja pitka yhdessa eletty elema. Mietin vain kunka he ovat ehka kokeneet Stonewallit sun muut ja myos elokuvassa kaydyt tapahtumat. Samalla tajusin kuinka onnekas on tallinen nuoro homo, joka on koko ikansa voinut avoimesti olla mita on.
Oscareita en tassa ryhdy jakamaan, mutta sellaisen voisi antaa vaikka seksikkaimmaista miesosasta. Sen antaisin Milkin ensimmaista miesystavaa esitteneelle nayttelijalle (sen jalkeen kun leikkasi leffassa tukkansa).
Lisää palkintoja:
Screen Actors Guild, Yhdysvaltain näyttelijöiden yhdistys ja etujärjestö, on jakanut palkintonsa vuoden 2008 parhaista näyttelijäsuorituksista.
Parhaan miespääosan palkinnon voitti Sean Penn roolistaan Harvey Milkinä.
Sean Penn sanoi kiitospuheessaan, että näyttelijät eivät näyttele homo- eikä heterorooleja, vaan ihmisiä. Hän ja koko Milkin tiimi ovat erityisen ylpeitä juuri tästä elokuvasta ja saamastaan tunnustuksesta, koska tarina kertoo yhdenvertaisista oikeuksista, jotka kuuluvat kaikille ihmisille.
Puheen koko teksti löytyy sivulta
http://www.sagawards.org/15_awards_acceptHelsingin seurakuntayhtymän äänenkannattaja Kirkko & Kaupunki arvostelee Milk-elokuvaa erittäin näkyvästi ja myönteisesti Marja Kuparisen kirjoittamassa kokosivun jutussa.
Pari otetta:
"Milk on loistava elokuva, syvästi tunteita koskettava, monitasoinen ja toivoa herättävä. Se vaikuttaa samoin kuin Harvey Milkin sanoma aikoinaan häntä yhteiseen työhön seuranneisiin: Se antoi toivoa, erityisesti yksinäisille nuorille, jotka luulivat olevansa vääriä ja viallisia, Jumalan ja kanssaihmisten hylkäämiä."
"Elokuvan väittelyissä kuullaan samoja argumentteja, joilla meilläkin on kannettu huolta perheen säilymisestä ja vastustettu parisuhdelakia, hedelmöityshoitoja tai ylipäätänsä ihmisten yhdenvertaisuutta. Jotkut kun tuppaavat aina olemaan yhdenvertaisempia kuin toiset ja tietämään, mikä muille on hyväksi. Ei ole pitkä aika siitäkään, kun meillä kunnallispolitiikkaan pyrkinyt henkilö pilanpäiten kehotti Facebookissa hakkaamaan nimeltä mainitun julkihomon heteroksi. Hän sai kymmeniä kannattajia."
Juttu on myös lehden verkkoversiossa:
http://www.kirkkojakaupunki.fi/?newsid=10501&deptid=134&showmodul=20&languageid=3&news=1Ylen TV2 esittää Dokumenttiprojekti-sarjassaan:
Ehdokkaana Harvey Milk (The Times of Harvey Milk, 1984)
ke. 25.2.2009 klo 22.55
ja uusinta
su. 1.3.2009 klo 17.05
Oscar-palkittu dokumenttielokuva Harvey Milkin noususta poliittisen valtaan ja hänen murhastaan.
Ohjaus Robert Epstein ja Richard Schmiechen.
Tänä iltana tulee tuo edellä mainaittu dokumentti, klo 22.55
Enpä voisi olla enempää eri mieltä kuin Harvey Milk.
Minusta homopoliitikot ja homoeliitti ylipäätään olemassaollaan ei edistä prekaaristen hlbt-ihmisten asemaa sen enempää kuin mitä rikkaat edistävät leipäjonossa olevien asemaa.
En myöskään kannata ulostuloa kaapista. Ehkä ihmiset näkevät, että me olemme kuin heidän omia lapsiaan, mutta entäpäs jos he näkevät, että me olemme juuri niitä suvun mustia lampaita joita he eivät halua kohdata.
Taidankin ottaa tämän teemaksi seuraavassa Pridessä: "Olen sukuni musta lammas! Hei, isä ja äiti, varmasti ette halua nähdä minua televisiossa, koska häpeätte minua niin kovin".
Jonkinlaista etuoikeutta ja naiivutta osoittaa sen uskominen, että joku ihan oikeasti välittäisi ja että me merkitsisimme joillekin ulkopuolisille jotain. Törmään tähän asenteeseen silloin tällöin. Tanskan Ungdomhuset-aktiivit joutuivat käymään psykologilla koska he olivat traumatisoituneita pelkästään sen tajuamisesta, ettei Tanskan väkivaltio halua heitä eikä sitä kiinnosta heidän asiansa.
Vanha dokumentti oli kestänyt hyvin aikaa. Rauhallisempi ja asiallisempi tempo kuin nykyajan vakavammissakin amerikkalaisdokumenteissa, ja turhalta sekä ärsyttävältä asioiden ylidramatisoinnilta oli vältytty. Nykyisin se ei kaupallisuuden vaatimusten puristuksessa kai olisi enää mahdollista.
Huomiota kiinnitti myös se, että dokumentti ohitti täysin Harvey Milkin yksityiselämän, puhe oli hänestä yksinomaan poliitikkona, kampanjoinnista ja julkisista esiintymisistä.
Ajankuvalle tyypillisesti - muuten asia, josta kuulee toisinaan moitittavan myös tuon ajan kotimaisia homoaktivisteja - Harvey Milk vaati, että jokaisen homon velvollisuus on tulla ulos kaapista, jotta ihmiset näkevät, kuinka paljon meitä on ja kuinka monenlaisia me olemme. Siihen aikaan toki olikin paljon yleisempi se eräänkin dokumentissa haastatellun tädin mielipide, että homot voivat toki aivan mainiosti toimia kampaajina ja sisustussuunnittelijoina, mutta ei sentään opettajina!
Myös alkuperäinen 80-luvun suomennos taisi olla löytynyt Ylen arkistojen kätköistä. Silloin homot tulivat vielä "esiin" tai pysyivät "komeroissa".
Uusinta vielä sunnuntaina iltapäivällä, jos joltakulta meni vahingossa ohi.
Minä en ole vielä katsonut tätä dokkaria, joten siitä en vielä saata esittää käsityksiäni. Tässä keskusteluketjussa esiin nousseisiin ajatuksiin sen sijaan ajattelin muutaman rivin kirjoittaa.
Minusta Pora-liike on väärässä väittäessään, ettei "homopoliitikkojen" ja "homoeliitin" olemassaolo (tai näkyminen) parantaisi ns. prekariaattia edustavien sateenkaari-ihmisten asiaa. Leipäjono-vertauskin ontuu. Minusta Pora-liike hieman sekoittelee toisistaan riippumattomia asioita hieman rankalla kädellä.
Kerronpa.
Ei kyse ole siitä, ajatteleeko "eliitti" homojen oikeuksia edistäessään kuninkaallisten, ruhtinaiden, porvarien, proletariaatin, prekariaatin tai jonkin muun ryhmän olemassaoloa. Tai vaikka näihin ryhmiin kuuluvien ihmisten lemmikkieläinten. Olennaista vaikkapa tässä homokysymyksessä on asian edistäminen sinänsä.
Se, että joku kuuluu ns. prekariaattiin ei lähtökohtaisesti liity mitenkään homoseksuaalisuuteen (tai laajemmin seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuulumiseen).
Toki vähemmistöön kuulumisen lieveilmiöistä kumpuava syrjäytyminen voi olla osasyyllisenä heikentämässä ihmisen jaksamista - ja vähentämässä mahdollisuuksia pärjätä enemmän tai vähemmän kilpailuhenkisyyttä vaativassa yhteiskunnassa.
Kun homoseksuaalisuus ja muut edellämainitut tulevat ilmiönä tutummaksi ja sitä kautta hyväksytymmäksi laajemmin, vähenee niiden vaikutus "polttomerkkinä". Tämä tuskin ainakaan heikentää näihin vähemmistöihin kuuluvien syrjäytyneiden asemaa. Sanoisin, että jollain aikavälillä jopa parantaa.
Asiat harvemmin tapahtuvat kuitenkaan just heti nyt tässä paikalla. Asioiden edistyminen vaatii aikaa. Lyhyellä aikavälillä kanssaihmisten silmien avautuminen ja ilmiöiden tunnistettavuuden lisääntyminen voi tietysti aiheuttaa joissain tapauksissa harmia - kun silmien avautuminen ja ilmiöiden tunnistettavuuden lisääntyminen ei käy aina samaa tahtia ymmärtämisen ja hyväksymisen lisääntymisen kanssa. Jälkimmäiset tulevat jälkijunassa. Jostain on kumminkin alettava jos johonkin halutaan pyrkiä.
Perheen musta lammas...
Pora-liikkeen mainitsema "mustan lampaan ongelma" on mielestäni ihan hyvä näkökulma lähestyä asiaa. Aiheen tuominen esiin asiallisesti voi auttaa kanssaihmisiä kiinnittämään tämänkaltaiseen homofobiaan huomiota. 17.5. on kansainvälinen homofobian vastainen päivä. Etenkin sen päivän teemaan "mustan lampaan ongelma" olisi mitä sopivin huomio! Eikö ole hyvä tuoda esiin se, että niinkin voi käydä.
Se ettei mustavillaisesta lampaasta pidetä, ei ole kuitenkaan lampaan vika, vaan sen joka ei tästä lampaasta pidä. Se kelle tilanne on ongelma, on jo toinen juttu. Ja me tiedämme, että homofobiaa (ja vastaavia ilmiöitä muiden vähemmistöjen kohdalla) esiintyy yhä Suomessakin. Ja siinä on se maali, jonka Pora-liikkeen soisi huomaavan. Väärään maaliin ampumisesta ei saa pisteitä.
PS. Minä olen tullut ulos kaapista. Ja minusta se on ollut harvinaisen kannattava ratkaisu.
Jos ei vanha dokumentti kertonut Harvey Milkin yksityiselämästä, Gus Van Santin elokuva korjaa hieman puutetta. Elokuvassa esitellään kaksi kumppania, Scott Smith ja Jack Lira, molemmat Milkiä huomattavasti nuorempia miehiä. Heidän rooleihinsa oli armollisesti valittu vilkkusilmäiset näyttelijät James Franco ja Diego Luna. Milkin ahkera kampanjointi, kaupunginvaltuutetun työ ja ihmisoikeuskampanjat verottivat suhteita, jotka lopulta raukesivat. Elokuvasta ei selviä, oliko suhteita enemmänkin, mutta sellaisenkin käsityksen voi saada, että Milkillä oli silmää etenkin nuorempia miehiä kohtaan.
Näytännöstä lähti kesken elokuvan muutama katsoja. Mitä lie muita kiireitä ilmennyt kesken elokuvan... Itse olen jaksanut katsoa useita heterosuhteita ja ihmisoikeuksia käsitteleviä elokuvia loppuun asti, joten tuntuu ihmeelliseltä, että yhä edelleen joidenkin katsojien vastaanottokyky ylittyy kevyestä homokuhertelusta ja ihmisoikeuskampanjoinnista. Suurin osa katsojista kuitenkin jaksoi keskittyä yli kaksituntisen elokuvan loppuun asti.
Vaikuttava elokuva ja yhä edelleen ajankohtainen.
smo 14 / 15
26.02.2009, 11:47
"Kun homoseksuaalisuus ja muut edellämainitut tulevat ilmiönä tutummaksi ja sitä kautta hyväksytymmäksi laajemmin, vähenee niiden vaikutus "polttomerkkinä". Tämä tuskin ainakaan heikentää näihin vähemmistöihin kuuluvien syrjäytyneiden asemaa. Sanoisin, että jollain aikavälillä jopa parantaa."
Sinä sanot "kun", minä sanon "jos". Minä näen ulostulojen vain lietsovan lavender scarea. Se alun perinkin alkoi ulostulosta. McCarthy ei keksinyt sitä omaan ajanpuutteeseensa, vaan koska Yhdysvalloissa tehtiin maan ensimmäinen sukupuolenkorjausleikkaus, joka sai kansainvälistäkin huomiota. Noitavainottavia ei tarvinnut etsiä päivän lehteä kauempaa.
Nykyaikana esimerkiksi Dana Internationalin euroviisuvoitto sai aikaan oman lavender scarensa, jolloin Krook puhui jopa "homojen salaliitosta". Se kuulosti ikävästi "juutalaisten salaliitolta". Vanhat aktiivit tykkäävät näytellä 1966 ilmestynyttä kellastunutta lehteä, jossa "homopesä" paljastetaan. Krookin puheet ovat ihan samaa kaliiberia. Päinvastoin kuin IS toimittaja, Krook ei ole pyydellyt lausuntojaan anteeksi, vaikka on tässä ollut kymmenen vuotta aikaa.
Kun sitten oli tämä syksy Aallon ja Korhosen kanssa, niin vanhat stereotypiat kaiveltiin esille. Aallosta tehtiin jopa pilkkalaulu ja Imatran seurakuntakeskus sai uhkauksen. Telanne ei ole vieläkään eronnut eikä osoittanut minkäänlaista katumusta.
"Jälkimmäiset tulevat jälkijunassa. Jostain on kumminkin alettava jos johonkin halutaan pyrkiä. "
Olen eri mieltä. Ensin on jouduttu aloittamaan ilman mitään hajua siitä, mihin sillä ollaan oikeasti pyrkimässä.
"PS. Minä olen tullut ulos kaapista. Ja minusta se on ollut harvinaisen kannattava ratkaisu."
Onneksi olkoon! Sinä sait ratkaista sen itse, minulla ei ollut sitä luksusta.
En oikein pidä lyhyiden pätkien lainailusta, koska siten kokonaisuus hämärtyy, mutta kai sitä pitää vähän pala palalta...
Sanon edelleen "kun". Uusi ja vieras tuppaa aiheuttamaan aluksi (pitkäänkin) torjuntaa, pelkoa ja outoja reaktioita. Ajan myötä tilanne tasaantuu. Muistan hyvin Dana Internationalin voiton ympärillä velloneen keskustelun - ja Marika Krookin sammakot. Itse pidin sitä häviöstä katkeroituneen jo laskusuhdanteessa olevan artistin puheenvuorona - ja sellaisen vastaanoton Krookin sanomiset mielestäni julkisuudessa saivatkin. Ei juuri ymmärtämystä, vaan lievää huvittuneisuutta.
Ja syksy oli ja meni. Ja kohta on kesä. Olisi ihana ajatella että kaikki olisi oikein sormia napsauttamalla. Mutta ei se niin mene. Asiat eivät etene hetkessä. Pilkkakirves heiluu, mutta eräänä päivänä se ei enää tavoita maalia. Silloin sitä on turha heilutella. Ja silloin se viimeistään loppuu.
Rohkenen sanoa, että ensimmäisilläkin alkajilla oli jonkinlainen haju siitä, että pyrkimyksenä on parantaa omaa ja samassa tilanteessa olevien asemaa. Tänä päivänä ei ole enää täysin utopiaa puhua täydellisestä tasa-arvosta. Siitä pisteestä, missä nyt olemme, on katsottava eteenpäin ja pyrittävä tasa-arvoa kohden.
Niin. Minä saatoin ratkaista asian itse. Eikä minulla ole koskaan ollut poliittista tai uskonnollista taakkaa.
