Kenkä puristaa...

  • 1 / 17
  • Eiköjoriittäisi2008
  • 2.9.2008 16:41
Vaeltaja, Vaeltaja, Vaeltaja, Vaeltaja, Vaeltaja, Vaeltaja...

Vaeltaja kuusi kertaa peräkanaa täälläkin, keskustelemassa itsensä kanssa. Eikä ikinä vahingossakaan mistään muusta aiheesta kuin aina vain homoilusta ja lesboilusta. Eikö mikään muu aihe maailmassa ole kirjoittamisen väärtti?

Minua itseäni askarruttaa tässäkin kaikkein eniten se, mitä varten homoilla on oltava "muistomerkki"? Ensinnäkin, eikös muistomerkki ole sellainen, joka on pystytetty jonkin keskuudestamme jo poistuneen ihmisen, ihmisryhmän, asian, ilmiön tms. muistoksi, ja toiseksi, jonka poistuminen on ollut menetys jälkeenjääneille? Näistä kohdista tuskin kumpikaan sopii homoihin ja lesboihin.

Itse en ainakaan keksi mitään, mitä sellaista homot ja lesbot olisivat meille antaneet, jota ilmankin emme mainiosti tulisi toimeen. Tyhjälle pystyttivät sen kivenlohkareensa ne berliiniläiset.

Vaeltaja jatkaakin sitten tästä, ellen ihan väärässä ole.
  • 2 / 17
  • Public eye
  • 2.9.2008 16:56
Hmm, arvon Eiköjo... taitaa olla väärällä foorumilla. Tämän sivuston säännöissä sanotaan, että "ranneliike.netin ja lepakkolaakso.netin keskustelualueet on suunnattu erityisesti homoille, lesboille ja näiden ystäville". Kaikesta päätellen edellä mainittu kirjoittaja ei kuulu tähän ryhmään. Ja väärässä olit myös viimeisessä oletuksessasi.
EJR, ihan hyviä pointteja sinulla, mutta vääriä. Nämä asiat ovat nimenomaan kirjoittamisen väärtti, etteivät uudet ja tulevat sukupolvet unohtaisi. Aikaisemmin koetettiin itsetuntoa ja arvostusta saada sillä, että kerrottiin senkin suuren merkkihenkilön olleen homon. Viime aikoina vähemmän. Ei enää tarvita.

Hitlerin tuhoamiskoneisto onnistui kyllä tappamaan monia merkittäviäkin homohenkilöitä. Heidän kuolemansa oli ilman muuta menetys jälkeen jääneille ja myös yhteiskunnalle.

Olisi tuosta EJR:n kirjoituksesta muutakin mielessä, mutta jääköön jotain muillekin.

Onkohan tuo EJR vain provo, johon ei oikeasti pitäisi edes reagoida?
Avautuminen "Berliinissä tihutyö homomuistomerkillä" -ketjusta siirrettiin tänne.
Berliinin homomuistomerkki on minusta aika ruma. Olisivat valinneet kauniimman. Olisivat tehneet sen vaikka vaaleanpunaisesta graniitista.
Miksi meillä ei ole muistomerkkiä AIDSiin kuolleille, koska jotkut heistä ovat omaisten unohtamia?
  • 7 / 17
  • Dragon-85
  • 4.9.2008 13:08
Miksei myös pykättäisi muistomerkkiä malarian uhreille? Tarvitseeko joka tauti oman muistomerkkinsä? (viitaten siis tuohon AIDS-muistomerkkiin) :P
  • 8 / 17
  • vaeltaja2006
  • 4.9.2008 15:16
AIDSiin kuolleille on Euroopassa useita muistomerkkejä. Esim. Frankfurtissa ja Hampurissa on. Hampurin muistomerkki on homokapunginosan kirkon edessä: kiviin on kaiverrettu ensimmäisten aidsiin kuolleiden nimet ja Olsdorfin hautausmaalla on erityinen paikka ja muistomerkki aidsiin kuolleille.
Tuohon aloitusviestiin voisin kommentoida, että itse lähes täysin ainoastaan tätä forumia homoasioissa seuraavana olen ollut todella kiitollinen Vaeltajan uutisoinneille. On mahtavaa saada tietää näistä asioista, erilaisten homoihmisten elämäntarinoista ja muusta aiheeseen liittyvästä. Joskus jopa vähän häiritsee ettei kukaan kommentoi noita uutisia, mutta silti mua ei häiritse se että vaeltajalta on tullut useita uutisia putkeen. Voisin siis tehdä tästä aloitusviestiin täysin päinvastaisen kommentin: Kiitos Vaeltaja.
Täällä myös toinen joka kumartaa syvään ja kiittää vaeltajaa hänen kirjoittamista uutisista. On mahtavaa huomanta että joku viiitsii etsiä homoskeneä koskevia uutisia ympäri maailmaa. KIITOS!
Minä myös esitän kiitokseni sekä omasta että koko sivuston ylläpidon puolesta Vaeltajalle - sekä näistä uutisista että myös tämän lukuisista kimmoliisa.net -sivustolle tuottamista ääniklipeistä.
Miten olisi, jos Vaeltajan annettaisiin tuoda uutisensa suoraan foorumin sijasta pääsivulle? :)
"...mitä sellaista homot ja lesbot olisivat meille antaneet, jota ilmankin emme mainiosti tulisi toimeen. "

Tuolta voi tarkastella (homo) merkkihenkilöitä jos ihmettelee mitä tietyn seksuaalisuuden suuntautumisen omaava henkilö on "meille antanut". Mini -elämänkertoja blogimuodossa. Ainakin itselle tunnetuimmat henkilöt näyttää olevan hyvin tutkittuja (..researched).

http://gayfortoday.blogspot.com/

Valtsulle kiitos ahkeruudesta...vaikka suurin osa "menee ohi" tai "yli hilseen", mutta kivoja kurkistuksia kuitenkin siihen "missä mennään". Miettinyt olisiko Herra 2005 helpompi luettava blogimuodossa...kun kyseessä on kuitenkin yhden(?) harrastuksesta uutisoida.
On ihanaa, että vaeltaja jaksaa ja viitsii kirjoittaa päivittäin useita eri uutisia tälle saitille!
Mutta missä ovat suomalaiset uutiset?
Vaeltaja muistaakseni joskus kirjoitti että yrittää referoida Ranneliikkeen lukijakuntaa kiinnostavia uutisia kansainvälisistä (ehkä painotuksena saksankielisistä) medioista. Suomen uutiset pystyy varmasti jokainen lukemaan itse. (Edit: Korjaa jos muistan väärin, Vaeltaja.)

Täytyy kyllä sanoa, että vaikka asun Saksassa ja yritän seurata mitä täällä tapahtuu niin Vaeltajan tiivistelmissä on silti minullekin aina jotain mitä en ole muualta tullut lukeneeksi. Tarkkaavainen kaveri.
Kyllä minusta on hyvä saada Suomenkin tapahtumat kootusti tänne. Näillä raukoilla rajoilla kuitenkin on melko hiljaista. Meillä sateenkaaririntamalla tuntuu tapahtuvan enemmän lähinnä kirkon piirissä ja adoptioasian ympärillä. Niitä asioita onkin nostettu esiin suunnilleen sitä mukaa kuin jotain kirjoitettavaa on. Helsingissä sentään oli ja on yhä käynnissä Jugend-salin jupakka.

Järjestötoiminnasta ei tule viime vuosilta juuri mieleen muuta merkittävää kuin parin yhdistyksen perustaminen ja joitain henkilövaihdoksia - ja pari taloudellista väärinkäytöstä.

Paikallisesti huomioitavia asioita ovat olleet lähinnä yöelämään liittyvät asiat, joita niitäkin on viime vuosina ollut lähinnä sormin laskettava määrä.

Toisinaan joku höyrähtänyt paikallislehden kolumnisti kirjoittaa ennakkoluulonsa ja pelkonsa julki, mutta silloin kyse ei ole välttämättä uutisesta "uutisesta". Ja juorujahan aina kuuluu korvaan, mutta ei niistä ole uutisiksi ennen kuin asiat on varmistettuja. Juoruissa taas usein on korkeintaan savua ilman tulta - jos sitä savuakaan loppujen lopuksi.

Mutta hei! Jos eteen sattuu kiinnostavia uutisarvoisia tapahtumia, niin ne tai vihjaukset niistä ovat enemmän kuin tervetulleita.