Mitä tehdä kun poikaystävä lyö?

Että näin. Tässä olen jo hieman kauemmin ollut poikaystävän kanssa yhdessä. On tullut huomattua ja koettua myös kuinka alkoholi saa hänet muuttumaan. Se tekee hänet melko äkkipikaiseksi. Ei siis yleensä ole ongelmia alkoholin suhteen, koska hän ei humalassa minuun väkivaltaansa kohdista. Ongelmana olen näytettävästi minä. Ainakin hänelle, kun hän on selvinpäin.

Voin olla ajoittain melko provosoiva ja tehdä kantani selväksi vähän erikoisilla tavoilla. Esimerkiksi tässä oli jokin aika sitten riitaa jossa sitten yritin selittää kantaani hänelle, ja jouduin turvautumaan hieman radikaaliin tapaan jotta saisin hänet kuuntelemaan. En nyt ala selittää sitä, mutta sain hänen huomion ja kilpaa huutamisen jälkeen hän löi nyrkillä silmäkulmaan. Tuli siihen pieni mustelma, mutta se nyt on pientä. Isoveljeni pisti pienempänä paljon pahempaa jälkeä. Syytän itseäni tuosta enemmän kuin häntä. Taisin kerjätä sitä.

Mutta tuosta alkoholista. En oikeasti voi sietää sitä kännäilyä mitä hän välillä harrastaa. Ja me kaikki varmasti tiedämme kuinka hölmöjä ihmisiä välillä ovat humalassa. Yhden kerran hän on jo tullut hakattuna koska oli riidellyt joidenkin kanssa. Hän on vähän tuollainen agressiivinen ja kovasti puolustaa omaa kantaansa. Ja onhan sitä paljon muutakin mitä voi tapahtua. En ymmärrä miksi hänen pitää aina päästä näyttämään jollekin kuka on oikeassa, tai ylipäänsä haastaa riitaa.

Onko niin väärin jos haluan että hän joisi hieman hillitymmin tai että asiat voisi selvittää ilman väkivaltaa? On minullakin ollut ongelmia, ja on yhä, mutta en minäkään pura niitä häneen. Hassua miten sinulle rakas ihminen voi satuttaa niin pahasti välillä.. Olen minä ennenkin paikat ruhjeilla ja silmä mustana kulkenut. Koko lapsuuteni ihan teini-ikäiseksi asti sain kokea väkivaltaa kotona, joten en haluaisi sitä enää. Ongelma onkin siinä, että tosissaan rakastan häntä, ja aina hän on pahoitellut ja hyvittänyt tekonsa. Ehkä olen vain sokea hänen virheilleen, koska välitän hänestä niin paljon.

Pyysin, että jos hän menisi terapiaan ja että voisin tulla mukaan jotta voisimme vähän selvittää tätä, mutta ei suostunut. Yritin sitten itse puhua hänelle, ja vähän hän kertoi asioitaan, joiden vuoksi ymmärrän jos hän stressaa. Mutta ei se oikeuta häntä olemaan tuollainen. Jos jokin ei muutu, niin tämä ei voi jatkua tällä tavalla. En tiedä haluaako hän edes muuttua.

Jo monet kerrat olen joutunut itseäni paikkailemaan hänen jäljiltään. Kummallisinta onkin, että kertaakaan en ole itkenyt niiden kertojen jälkeen. Ehkä lapsuuteni aikana itkuni itkin. Olen vain tuijottanut aina peilistä, että mikä paikka tällä kertaa on turvoksissa tai että mihin jää jälki. En vain jaksa enää välittää. Jos joku on kysynyt, että mistä jäljet ovat tulleet, olen vain hymyillyt ja keksinyt aina jonkin typerän valheen.

Teenkö väärin vain, koska haluan pitää minulle tärkeästä ihmisestä kiinni?

Aggressiivinen ja väkivaltainen käytös humalassa saattaa johtua pohjimmiltaan heikosta itsetunnosta. Joidenkin ihmisten on vaikea hyväksyä sitä, että itseään ei pysty helposti muuttamaan itsevarmemmaksi eikä ympäristöään ja sen toimintaa hallitsemaan. Kun sitten saa alkoholia päähänsä, sitä helposti turhautuu ja haluaa saada itsensä ja ympäristönsä kontrolliin vaikka väkisin, väkivallalla. En tietenkään tiedä, onko poikaystäväsi kohdalla kyse tällaisesta, mutta tällaisesta tiedän joskus olevan kyse.

Väkivaltaa ei kenenkään tarvitse eikä pidä sietää. Ulkopuolisen on vaikea neuvoa, mitä tilanteelle pitäisi tehdä. Voisi olla hyvä käydä keskustelemassa jonkun ammattiauttajan luona, mutta sinne vain on nykyisin hankala päästä ellei ole mielenterveysongelmia tai tukkua seteleitä. Ellei olo tunnu onnelliselta, parisuhteeseen ei kannata jäädä. Eikä parisuhteeseen kannata jäädä myöskään yksinäisyyden pelosta, koska väkivaltaisessa parisuhteessa sitä saattaa vasta todella yksin ollakin.

Lapsuudessa opitut roolit istuvat tosi vahvassa. On oppinut käyttäytymään tavoin, jotka herättävät toisissa ihmisissä tiettyjä reaktioita. Ne ovat tuttuja, oudolla tavalla ymmärrettäviä. Hakeutuu juuri niiden ihmisten seuraan, jotka reagoivat tutulla tavalla, koska se tuntuu oikealta ja kotoiselta, vaikka se olisikin kamalaa. Rakastuu ihmisiin, jotka toistavat tuttua mallia. Käyttäytyy tavalla, joka ruokkii muissa tiettyä käytöstä.

Ei ole ihmisen oma syy, jos hänestä tulee helppo uhri. Ei ole myöskään oma syy, jos tulee hyökkääväksi. Mutta oli nykytilanteeseen pätyminen minkä seurausta tahansa, on jokaisen omalla vastuulla se, mihin suuntaan tästä jatkaa. Uhriudestakin voi kasvaa pois.

Mä ymmärrän väkivaltaiseen suhteeseen jumittumisen. Mullakin on niin suuri tarve todistaa kaikki ihmiset pohjimmiltaan kivoiksi, että kun joku on ilkeä, mä kuvittelen aina voivani selittää tilanteen parhain päin. Kyllä mä oon oppinut huomaamaan sen, milloin mä yksin yritän etsiä virheitä molemmista ja tunnustaa omia ongelmakohtiani, ja toinen ei teekään samaa vaan keskittyy myös syyttämään vain minua, eikä kanna omaa vastuutaan. Mutta toivon silti niin kovaa, että asia olisi toisin, että kieläydyn näkemästä sitä miten se todella on. Että kaikki ihmiset eivät ole oikeasti mukavia. Kaikki eivät toimi tarkoittaen hyvää muille, moni toimii ajatellen vain omien reaktioidensa oikeutusta ja ainaista oikeutta.

Rakastatko poikaystävääsi, vai haavetta siitä, millainen hän voisi olla? Hän ei tule toisenlaiseksi vain siksi, että toivoisit niin käyvän. Mitä nopeammin osaa lopettaa toivomisen ja kohtaa faktat, sen helpommalla pääsee, vaikka idealisminsa mukana kadottaa aina palan itseään. Mä uskon sen voivan kasvaa takaisin aidon itsetunnon muodossa myöhemmin.

Ulkopuolisena on vaikea sanoa, kenessä on vikaa. Lyöminen on väärin, mutta olen nähnyt sellaisiakin tilanteita, joissa sympatiani ovat olleet silti lyöjän puolella. Sillä perässä kulkeminen nalkuttaen antamatta toiselle mahdollisuutta paeta sietämättömästä tilanteesta on sekin väärin.

Tässä joitain ajatuksia perheväkivallasta:
-vain niitä asioita voi muuttaa, jotka tiedostaa. Jos toisen selite lyömisen jälkeen on, että ei hän oikeasti satuttaisi koskaan ja että se johtui vain huonosta päivästä/stressistä/paineista/sinusta/maailmasta tai naapurin rumasta naamasta, hän ei tule muuttumaan. Miten voisi muuttua, jos jo aluksi väitää, ettei oikeasti satuta, vaikka juuri on tehnyt niin? Miten voisi muuttua, jos ei edes kanna vastuuta itsestään, vaan syyttelee muita? Vastaus on, että ei mitenkään. Ei, vaikka lupaisi muuttua ja haluaisi muuttua.
-roolit ovat ihmisten välisiä, niiden luomiseen ja ylläpitoon vaikuttavat molemmat osapuolet. Alistavassa suhteessa alistettu käyttäytyy alistuneesti ja ruokkii sillä lisää alistavaa käytöstä. Alistava käyttäytyy hallitsevasti ja painaa toisen syvemmälle maan rakoon. Kummankaan rooli ei ole tietoisesti valittu, ne ovat reaktioita toisiinsa, eivätkä pahuus ja hyvyys ole yksiselitteisiä. Kunnioitusta voi saada vain, kun uskoo itse olevansa siihen oikeutettu. Yksi keino on olla hyväksymättä tekosyitä ja jatkamatta suhteessa, jos mikään siinä ei ole muuttunut.
- huonossa suhteessa kumpikaan ei välttämättä todella rakastaa toista sinä ihmisenä kuin tämä on. Kumpikin voi olla rakastunut pelkkään toiveeseen, ihmiseen, joka toivoisi toisen olevan. Kirjoita lista asioista, joita haluaisit häneltä ja suhteeltanne. Katso häntä ja vertaa listaasi. Rakastatko häntä, vai rakastatko kuvitelmaasi hänestä?
-vain itseään voi muuttaa. Rooleja voi kehittää, muttei toisia ihmisiä. Ihmiset kehittyvät vain suuntaan, jonne valitsevat kulkea siitä missä ovat nyt, sekä hän että sinä.

Jos yrität kysyä, pitäiskö sinun jättää hänet, vastaan, että mitään ei oikeataan pidä. Et voi kuitenkaan tehdä muuta kuin sen, mikä tuntuu oikealta ja toistaa sitä, kunnes se lakkaa tuntumasta.

Perheväkivaltaa on homosuhteissa siinä kuin heteroillakin.

Sinun kannattaisi keskustella ammattilaisten kanssa asiasta. Omalle kohdallesi sopivin olisi Miesten keskus. Se auttaa erityisesti väkivallan kohteeksi joutunutta osapuolta. Keskus avautuu lomien jälkeen 28.7.2008.

http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/miestenkeskus/

Lyömätön linja pyrkii auttamaan niitä henkilöitä, jotka kokevat itsensä väkivaltaisiksi.
http://www.lyomatonlinja.fi/

Tarkistin Lyömätön linja -palvelupuhelimesta, että homomiehet otetaan vastaan aivan samoin kuin heteromiehetkin. En ole keskustellut Miesten keskuksen kanssa, mutta oletan asian olevan siellä täsmälleen samoin.

Suosittelen sinua lähtemään liikkeelle asiasi kanssa.

Miksi jäät niihin tilanteisiin paikan päälle? Lähde pois ja pakene, kun alkaa polttaa. Riidasta ei ole hyötyä eikä tappelemisesta eikä siitäkään, että jää ottamaan turpaan. Lähde pois ja odota, kunnes tilanne on ohi.

Tiedän ihmisiä, jotka provosoivat ja toisia, jotka provosoituvat. Negatiivisilla keinoilla opittu huomion saaminen on toisen väärinkohtelua ja voi muistuttaa kiusaamista ja tahallaan ärsyttämistä. Tiedän ihmisiä, jotka valittavat suhdettaan ja ovat olevinaan tyytymättömiä, mutta kun tulisi aika tehdä jotakin, he eivät lähde suhteesta, koska jotakin hyötyä he siitä saavat tai eivät kykene itsenäiseen elämään. Huono suhde on parempi kuin ei suhdetta ollenkaan. Silloin valittamisella on jokin tarkoitus ja päämäärä esim. myötätunnon hakeminen seurassa ja toisen syyllistäminen. Tällaista tekevät usein alkoholistien vaimot. Joskus miettii, että onko se " fiksumpi " osapuoli sittenkin sairaampi ja enemmän hoitoa tarvitseva.

Vinoutuneen suhteen voi muodostaa ihmissuhteeseen yhtä lailla kuin päihteeseen. Suhteesta tulee huumeen kaltainen. Ilman ei voi olla.

Napalmia, kyse on läheisriippuvuudesta. Läheisriippuvuudesta kärsivä tarvitsee varmasti hoitoa yhtä paljon kuin itse alkoholistikin, mutta tapasi syyllistää ei musta ole lainkaan mielekäs. Toisen riippuvuus juoda ja toisen riippuvuus jäädä juovan viereen ovat samankaltaiset. Joskus kyseessä voi olla aito rakkauskin. Kun rakastaa, on valmis antamaan anteeksi paljonkin. Siitä huolimatta että toivoo toisen saavan käyttäytymisensä hallintaan ja että se satuttaa jatkuvasti.

Jos toisten omista ongelmistaan kertominen saa sinut tuntemaan syyllisyyttä, seon sinun oma tunteesi. Se ei tarkoita, että hän kertoisi herättääkseen syyllisyyttä. Yleensä ongelmista puhutaan, jotta saisi tukea.

Ongelmaisen tukeminen ei ole helppoa. Aika usea tekee sen virheen, että kuuntelemisen ja tukemisen sijaa alkaa neuvoa, miten toisen pitää elää elämäänsä, (lopeta vaan juominen, jätä vain se paskiainen) ja kun tämä ei tottelekaan, turhautuu ja suuttuu. Kannattaa miettiä omia auttamisen motiivejan. Auttaminen on läsnäoloa, toisen kunnioitusta ja kuuntelua, ei komentelua ja vaatimuksia, vaikka ne älyllisesti kuulostaisivat kuinka viisailta neuvoilta. Autatko tukeaksesi toista vai saadaksesi tahtosi läpi, saadaksesi esiintyä pelastajana?

Ei elämä ole niin helppoa, että ihminen toimisi vain sen mukaan, minkä älyllisesti ymmärtää kannattavaksi. Ulkoapäin on vain helppo osoittaa ylemmyyttä ongelmia kohtaan, joita ei ymmärrä. Ihminen valitsee kuitenkin aina tunteella, ja niiden muuttuminen on hidasta. Se voi olla vielä hitaampaa, kun itsetuntoa josta käsin toimia elämässä, ei ole.

Auttamiseen, alkoholistin läheisenä elämiseen, väkivallan uhrina oloon, pätee kaikkiin se sama sääntö siitä, että vain omasta puolestaan voi päättää. Kaiken muun yrittäminen on energianhaaskausta.

Tarkoitin, että alkoholistin puoliso voi myös liioitella partnerinsa aiheuttamaa kärsimystä itselleen. Olin kerran paikalla, kun tällainen puoliso kertoi juhlissa vedet silmissä partnerinsa läsnä ollessa avoimesti toisille vieraille, kuinka kamalaa on olla alkoholistin puolisona. Tällä tavalla hän julkisesti nöyryytti ja syyllisti omaa puolisoaan. Minä sattumalta tiesin, että tämä kärsivä osapuoli petti salassa omaa aviopuolisoaan, ei kerran, vaan useasti. Samalla hän käytti jokaisen mahdollisen hetken pilkatakseen omaa miestään. Minusta hänen valituksensa oli pelkkää teeskentelyä ja kun kehotin häntä lähtemään, jos hän kerran kärsi niin kamalasti, niin hän tiuskaisi ärtyneesti, ettei sitä tee. Hän oli rahan takia suhteessa, vaikka oli oma työ, mutta ei viitsinyt maksaa kaikkia laskujaan itse, jonka olisi joutunut tekemään, jos olisi muuttanut erilleen, vaan mielellään maksatti niitä miehellään. Tuli vain mieleeni, että valehteliko hän myös miehensä viinan käytöstä. Kummallista peliä.

Sitten tiedän toisen, joka etsi itselleen miehen rapajuoppojen seurasta kirjaimellisesti katuojasta. Tämä mies oli hänen uskonnollisen laupeudentyönsä kohde, jota hän yritti muuttaa, mutta epäonnistui. Viimein hän erosi ja muutti pois. Ihminen voi tehdä itselleen hankalan liiton tarkoituksella. Siitä tulee elämänsisältö ja tehtävä. Mustan, kun tämä tuli sitten itse kerran kirkon penkkiin saunalonkerojensa kanssa ja sillä tyylillä kertoi sen, että ei tarvitse olla niin pikkumainen, mutta paasasi oman ukkonsa viinaan menevyydestä, joka yhdisti häntä samanmielisten rouvashenkilöiden kanssa. He tukivat toisiaan omissa teennäisissä suhteissaan, joiden otsikkona oli " kärsivä alkoholistin puoliso ". Siihen olisi voinut tehdä lisäyksen " hartaasti ( kärsivä ..)tai hurskas ( kärsivä..) " Ehkä se oli heille " kristuksen risti " tai " sopiva ies ", kuka tietää. He elivät omaa fasadimaista uskonnollisuuttaan, vaikka eivät koskaan tajunneet kuinka surkeita he olivat omissa pakkomielteenomaisissa suhteissaan.

Sitten on paljon niitä, jotka jäävät suhteisiinsa pelkästään seksin takia.

Toisen provosoimisessa ei lähtökohtaisesti ole mielestäni mitään pahaa - kekseliäät tavat provosoida voivat olla hedelmällisiä. Väkivallan ei pitäisi astua kuvaan ollenkaan. Opimme yleensä luomaan ja käsittelemään provokaatiot väkivallattomasti niin, että ketään ei esim. nolata. Syitä toisenlaiseen käytökseen on monia.
Konkreettisesti voi turhautuminen omissa valta- ja niihin liittyvissä tilapyrkimyksissään purkautua fyysisenä väkivaltana.

Rakkaudessa voi antaa anteeksi kaiken - ja lähteä pois suhteesta rakkauden takia. Parisuhteen lopettaminen ei ole mikään ilmoitus siitä, että ei usko toiseen. Ei ole välttämättä minusta kovin hedelmällistä arvottaa ennalta yhtä ratkaisua vääräksi ja siten toista oikeaksi. On myös eri asia tukea toista ihmistä kuin olla hänen kanssaan yhdessä parisuhteessa.
Suhdetta ja väkivaltaa ei ole h y v ä nähdä yhteenkuuluvina.

Isä oli alkoholisti, äiti on läheisriippuvainen. Isä kuoli viinaan, äiti kuolee varmaan siihen ettei ole enää ketään jonka vierellä kärsiä. Meni kauan ennen kuin todella näin missä suossa olen kasvanut, mutta nyt kolmen kympin hiljalleen lähestyessä asiat ovat hiljalleen selkeytyneet. Homman tekee monimutkaisemmaksi se, että jossain vaiheessa perhetaustan tutkiskelua on myönnettävä kuinka hävettävän paljon omat käyttäytymismallit muistuttavat omien, halveksittujen vanhempien vastaavia. Tämän tajuaminen on kuitenkin itseensä löytämisen ja omien mallien kehittämisen lähtökohta.

Se vie perkeleesti aikaa ja hermoja yrittää selvitä lapsuudesta moniongelmaisten vanhempien kanssa, jotka vielä uskottelevat itselleen ja lapsilleen että alkoholismista lähtee kaikki kirot. Tietystä katkeruudesta en ole kyllä vieläkään päässyt eroon, enkä siitä että minulle syötettiin valheita vuosikausia ja yritetään syöttää välillä vieläkin. Sanomattakin on varmaan selvää, että kontaktit perheeseen ovat nykyään aika vähissä, mutta tämä on ollut oman selviämisen hinta. Ei mikään erityisen helppo koulu, mutta muutakaan tietä ei ollut. Tietysti sitä voi paeta uskontoon tai laillisiin/laittomiin huumeisiin, mutta en uskonut oman onneni löytyvän sitä kautta.

En mä usko alkoholistien läheisten liiottelevan kärsimyksiään, se ON yhtä helvettiä. Itse olen kasvanut mielenterveysongelmaisen äidin rinnalla, ja omat kokemukset vastaa aika pitkälle niitä kokemuksia, joita alkkisperheiden kasvatit ovt kertoneet. Virtahepo olohuoneessa. Nyt jos oma mieheni sairastuisi psyykkisesti, en minä sitä jättäisi. Olen nimenomaan sitoutunut olemaan vieressä silloinkin, kun se ei ole helppoa. Hänkin on ollut mun vieressäni. Uskon sitoutumiseen, silloin kukaan ei jää yksin. Kyllä mä silti voiisn välillä tuntea tarvetta rääkyä omaa pahaa oloa pois, jota läheisen ihmisen sairaus aiheuttaa.

Peterin kirjoittama oli koskettavaa. Hienoa, että olet löytänyt lähtökohdan uudelle. Vaatii valtavasti voimia ja tahtoa tehdä rakastavia tekoja.

Huomio minulta: Uskontoon 'pakeneminen' ei ole oikein. Uskossa tulee tunnustaa totuus elämästä ja elää Jumalan armossa (se on kaikkialla!).

kesäpoika!

Olet kertonut paljon lapsuudestasi blogissasi. On hienoa lukea, kuinka olet selvinnyt ja saanut tukea.
Jos sitoutuu toiseen parisuhteen muodossa, on pyrittävä sitoutumaan sekä hyvässä että pahassa. Parisuhde (yhdessäolo) koskee molempia ja tarkoittaa yhteisistä sitoumuksista huolehtimista rakkauden tekoina (silloin kun kykenee). Psyykkinen sairaus ei ole sinänsä mikään este parisuhteelle. Silloin kun suhde (mikäli sitä vielä todellisuudessa tukevana on) merkitsee sitä, että on ja/tai toimii niin, että vahingoittaa toista, olisi hyvä päästä rakastaviin tekoihin. Toisen vahingoittaminen tai edes sen salliminen ei ole hyvästä. Hyvin radikaalit teot voivat tulla kysymykseen.

Kesäpoika, en vähättele yhtään alkoholistien läheisten taakkaa. Jatkuvaa hermolla elämistä sen kanssa, onko tänään taas huonompi päivä ja meneekö lauantain sukujuhlat ilman että täytyy hävetä silmät päästään. Tai saako ehkä nyrkistä, ja jos niin kuka saa.

En ole varma menenkö liian henkilökohtaiselle alueelle kun sanon, että on hyvin kuvaavaa kuinka sanot kasvaneesi äitisi rinnalla. Tavallisestihan se kai menee niin, että lapset kasvavat vanhempiensa luona eikä ja elävät omaa lapsuuttaan eivätkä vanhempiensa rinnalla yrittäen pitää paikkoja pystyssä. Meillä on varmaan aika samanlaiset kokemukset lasten ja aikuisten roolien sotkeutumisesta oman kasvamisen aikana, ihan niinkuin sanoit.

Parisuhteesta ja sen rajoista on todella hankala mennä tapauskohtaisesti väittelemään. Jos kumppanilla menee heikosti, niin tietysti sitä on tukena. Mutta sitten mennään jo reilusti yli kumppanin ja minkä tahansa suhteen kestokyvyn jos toinen ei enää ota vastuuta itsestään ja omista tekemisistään vaan ulkoistaa sen parisuhteelle tai kumppanille (no mä löin kun sä tolla lailla provosoit). Tämän rajan vetäminen on vain todella vaikeaa, varsinkin kun riippuvuussuhteet eivät kehity parissa päivässä vaan hivuttaen. Vaan jos useammin turpiin tulee tai viina alkaa viedä miestä viereltä, niin ei muuta kuin vaihtoon. Varsinkin jos mies ei itsestään löydä mitään vikaa.

Tästä taisi tulla jonkin sortin vertaisterapiakeskustelu enkä ole enää ihan varma, saako ketjun aloittaja näistä viesteistä enää mitään irti. Sorry.

En minä tarkoittanut, että kaikilla olisi valehtelua ja liioittelua, mutta joskus käy niinkin, ettei näe totuutta ja kokonaisuuksia ja omaa osuuttaan niissä. Jokaisella on omat heikkoutensa ja puutteensa, mutta yleensä se toinen osapuoli saa enemmän ääntään esille toisen kustannuksella.

Minulla ja Peterillä on näytettävästi jotain yhteistä, nimittäin isiemme kohtalo. Oma isä kuoli jokin aika sitten alkoholin pitkäaikaisen käytön takia. Ei ollut kuin vähän päälle 46-vuotias. Tulihan sitä hänen kännäilyjään todistettua pienempänä ihan liikaa, jonka vuoksi itse pidättäydyn alkoholista melko paljon. Eli juon todella vähän. Enkä liioin pidä siitä, että joku josta välitän juo itsensä ihan kamalaan kuntoon.

Perheessäni siskolla on ollut vakavia ongelmia. Todella masentunut ja yrittänyt itsemurhaa monesti. Monesti olen puhunut hänet niistä ulos. Mielestäni olin kovin nuori käsittelemään niitä, olin tuolloin jotain 13-vuotias kun hän pahasti itseään vahingoitti yms. Hän aina pyysi minulta tukea, koska olin hänelle meistä läheisin. Muutenkin koko perheemme koostuu 'tyypillisistä suomalaisista' kuten psykiatri totesi. Eli olemme tällaisia luonteelta kylmiä ja 'masentuneen' oloisia.

Mutta palatakseni itse aiheeseen.. En usko että etsin sellaista seuraa joka minua menneistä muistuttaisi. En todellakaan usko että edes alitajuisesti niin tekisin, sanoi ihmiset mitä hyvänsä. Koko nuoruuteni olen yrittänyt jättää ne ajat taakseni ja aloittaa uuden elämän. Enkä ole myöskään läheisriippuvainen.

"Teenkö väärin vain, koska haluan pitää minulle tärkeästä ihmisestä kiinni?"

Teet. Tämä voi kuulostaa tylyltä, mutta itse lähtisin kävelemään tuollaisesta suhteesta heti.

Ensimmäinen lyönti ja peli poikki. Elämä on liian lyhyt väkivaltaisen parisuhteen sietämiseen.

Vastaan vain otsikon kysymykseen...jaksa lukea jaaritteluja.

Minua on lyöty kaksi kertaa...ekalla kertaa käänsin "toisen posken", melodraamaan taipuvainen kun olen.
Toisella kertaa löin takaisin, lujempaa.
Se riitti siitä suhteesta.

Jätä se äijä ja heti!

Kari

Suosittelen hyypän laittamista kiertoon. Jos ei kerta edes terapiaan ressu uskalla niin voin sanoa ettei se elo tuosta parane. Itsellä kokemusta miesystävästä jolla tosin tuotakin pahemmat taipumukset tuon hujomisen suhteen. Itse pistin ukon kiertoon.

En usko, että hänen jättäminen juuri nyt olisi järkevää. Tai siis, onhan se ikävää että riitaa tulee aina välillä ja tapahtuu mitä milloinkin, mutta hänessä on myös ne hyvät puolensa. Kuten sanoin aikaisemmin, hän on parasta mitä minulle on tapahtunut pitkiin aikoihin. Ihminen joka oikeasti välittää minusta ja minä hänestä. Toki hänellä on myös nuo huonot puolensa, mutta kenellä ei olisi? Oikeasti hän on melko herkkä ja tunteellinen ihminen, vaikka ulkokuori onkin hieman hämäävä. Hänet pitää vain tuntea paremmin.

Ja sain hänet suostuteltua tulemaan terapiaan tälle viikolle. Ei minuakaan huvittaisi mennä sinne, mutta haluan että hän selvittäisi asioitaan puhumalla, oli kuuntelija sitten minä tai joku muu. Lähinnä menen vain hänen tuekseen sinne. Vaikka asiat eivät ole sujuneet mitenkään erikoisen hyvin, en luovu toivosta hänen suhteensa. Tämä vaatii vain aikaa. En tiedä olenko turhan sinisilmäinen, vai näenkö todellista toivoa asioiden suhteen? Aika näyttäköön.

Light, yksi asia. On eri juttu ymmärtää, että molemmissa on vikoja ja sitten muuttaa asioita yhdessä, kuin vain hyväksyä, että vikoja on ja piste. Väkivalta on niin iso vika, ettei sen kanssa asetuta asumaan samaan taloon hyväksyen. Hienoa, jos hän on suostunut terapiaan. Terapiasta ei vain ole juuri hyötyä, jos hän menee sinne sinun takiasi, eikä itsensä. Jos hän menee sinne sanoen, mitä olettaa häneltä haluttavan kuulla, eikä repien itseään auki parantuakseen ,vaikka se sattuu.

Musta sulla ei ole välttämätön kiire hänen luotaan pois vaan voit odottaa niin kauan kun asioille koko ajan tehdään jotain, niin kauan kun muutosta tapahtuu. Mutta ole rehellinen itsellesi, äläkä suostu näkemään muutosta siellä, missä sitä ei ole, vain siksi, ettet tahdo kohdata totuutta. Kun alkaa ummistamaan silmiään oikeilta totuuksilta, hyväksyy sen, mitä toinen tekee. Jos käy joka viikko terapiassa, ja yhä lyö, se ei ole mikään muutos.

Usko tekoja, älä sanoja. Niin hänkin tulkitsee sinua. Jos sanot "älä lyö", mutta jäät kuitenkin lyönnin jälkeen, on aivan sama olisitko sanonut mitään. Jääminen kertoo sen, että niin voi tehdä, etkä arvosta itseäsi niin paljoa että kävelisit nyrkkien ulottumattomiin.

Voin tässä nopeasti ilmoittaa, että minua ei tule täällä näkymään pitkään aikaan. On mahdollista etten enää tule takaisin, joten halusin nopeasti kertoa sen teille kaikille. Olette kaikki olleet mahtavia tämän koko ajan jonka olen täällä ollut. Minun pitää vain päästä pois ja kadota joksikin ajaksi. En vain kestä tätä juuri nyt. Mutta kiitos kaikille tuesta ja pitäkää tämä paikka elossa.