Luuviulujen aika ohi

Miehen mallit ovat muuttumasssa. Pariisin muotishowuihin etsitään jo oikeita miehiä. Enää eivät kelpaa luisevat, lonttoposkiset, pillifarkkuiset laiheliinit. Damien Amsallem muotitalo Ungarosta kertoo, että heidän miehensä näyttävät tällä kaudella teksasilaisilta maanviljelijöiltä. On lihaksikkuutta mutta ei läskiä. Ja 20-vuotiaana on oikea ruumiinrakenne ja näyttää mieheltä. Johtava pariisilainen mies-mallien agentuuri vahvistaa, että jo parin kuukauden ajan muotitalot ovat etsineet kavereita, joilla on jo kroppaa eikä vain pitkäksi kasvaneita nuoria. Äskettäin muotitalo kyseli 25-30-vuotiaita tai ainakin heidän pitää näyttää yli 25-vuotiailta.

Luuviulujen aika alkoi 1990-luvun laussa, mutta se on nyt passee. Silloin esim. belgialainen muotisuunnitelija Raf Simons etsi mallinsa kadulta, sellaisia, joilla oli kapeat hartiat. Myös Hedi Slimane suunnitteli 1990-luvulla pukuja, jotka olivat superhoikkia. New York Times kirjoitti äskettäin muotishowsta ja ihmetteli niitä aliravitun näköisiä langanlaihoja malleja.
(gayboy.at)

Muoti on käsitteenä ollut minulle aina käsittämätön. En ymmärrä, miksi suuren ihmisjoukon pitäisi tanssia muutaman "muotigurun" pillin mukaan ja muuttaa ulkoasuaan milloin mihinkin suuntaan. Arvostan vahvoja ja individualistisia ihmisiä, ja mielestäni muodin seuraaminen osoittaa tietynlaista heikkoutta, hyväksynnän hakemista ympäröivältä yhteisöltä. Muotigurujen motiivit toki ymmärrän, onhan kyseessä iso bisnes.

On eriäviä mielipiteitä siitä, seuraavatko ihmiset muotia, vai seuraako muoti ihmisten muuttuvia mielipiteitä. Kysymys on samankaltainen kuin se, päättävätkö poliitikot ihmisten asioista vai päättävätkö ihmiset, millaista politiikkaa tukevat. Eihän mikä tahansa muoti menesty vain siksi, että sitä kutsuu muodiksi. Sen pitää tavoittaa jotain, jonka ihmiset tahtovat ottaa vastaan, jonka ihmiset näkevät upeana juuri nyt. Mä en pidä muodikkuutta ja trendien tuntemista huonona asiana, musta se osoittaa kykyä poimia ympäristöstä muutoksia, sopeutua niihin ja omaksua yhteinen muutos osaksi itseä. Tavallaan se on sosiaalista taitavuutta.

Mutta mä en ole koskaan ihaillutkaan sitä, mitä jotkut kutsuvat individualismiksi, vaikka oikeastaan tarkoittavat erilaisuuden ihailua. Musta ei ole mitään erityisen hienoa siinä, että pyrkii tietoisesti olemaan erilainen, joskaan siinä ei ole mitään erityisen huonoakaan. Kuitenkin se on aivan yhtä muista riippuvaista pyrkimystä kuin laumasieluisuuskin, aivan yhtä sitovaa, eikä pidä väittää muuta. Ei ole mitään erityisen hienoa siinäkään, että pyrkii olemaan samanlainen. Itse olen taipuvainen väittämään että se on kyllä hienompaa kuin erikoisuuden tavoittelu, mutta se on palkkä makuasia.

Se on hienoa, että on juuri sellainen kuin on, tekee aitoja ja osin tiedostamattomia valintoja oman persoonan pohjalta eikä välittä siitä, onko se samanlaisuutta vai erilaisuutta verrattuna muihin ihmisiin.

Mä en ole kovin kiinnostunut muodista. Jotkut huippumuotiluomukset ovat kyllä lumoavan kauniita, mutta eivät kiehdo sen enempää. Mä olen ihan tavis, omaksun peruskatumuodin ja alan pitää siitä oikeasti. En kaikesta siinä, mutta monista asioista ja käytän samanlaisia vaatteita kuin monet muutkin, enkä tee sitä kuuluakseni ryhmään, vaan kuulun ryhmään, koska koen samoin. Näillä asioilla on aika iso ero.

Olivatko Vaeltajan rumat kommentit kapeasta ruumiinrakenteesta Vaeltajan omia, vai referointia?

"I never thought you'd be a junkie because heroin is so passe..."
-keisarin uudet vaatteet.

Sanat "laiheliini" ja "luuviulu" ovat minun termejäni, ja ne ovat hieman kärjekkäämpiä kuin alkuperäistekstin ilmaisut.

kesäpoika kirjoitti: "Mutta mä en ole koskaan ihaillutkaan sitä, mitä jotkut kutsuvat individualismiksi, vaikka oikeastaan tarkoittavat erilaisuuden ihailua."

Otaksun, että viittaat tuossa minun kommenttiini. Termin "jotkut" käyttö lienee keino suunnata piikki minun kommenttiini sanomatta sitä kuitenkaan suoraan.

Itse en tarkoita individualismilla erilaisuuden ihailua, vaan riippumattomuutta muista ihmisistä. Ja vielä nimenomaan sosiaalista riippumattomuutta. Mielestäni yksittäinen ihminen ei koskaan voi kehittyä sisäisesti, jos sortuu liikaan sosiaalisuuteen, koska tällöin käyttäytymismallit ja ajatukset eivät ole hänen itsensä luomia, vaan sosiaalisesta yhteisöstä valmiina poimittuja. Päälle ja sydämelle ei siis jää todellista käyttöä. Sitäpaitsi sosiaaliseen käyttäytymiseen liittyy aina jossakin määrin vastuun siirto omasta käyttäytymisestä sosiaaliselle yhteisölle. Esim. toimitaan jollain tavalla koska sosiaalisessa yhteisössä "niin on tapana".

Ihminen tuskin koskaan pystyy olemaan täysin individualistinen, mutta mielestäni se ei ole syy olla pyrkimättä siihen suuntaan.

Individualistisen ihmisen ei ole mikään pakko olla erilainen. Itse asiassa hän voi pukeutua täysin samalla lailla kuin "laumasielu", kunhan lähtökohta pukeutumisvalinnalle on peräisin omasta päästä eikä "yhteisön päästä".

Meillä tuntuu olevan melkoinen maailmankatsomusero. Saan vaikutelman, että arvostat korkealle sosiaalisia taitoja. Minulle taas muut ihmiset ja heidän tekemisensä eivät ole koskaan olleet tärkeitä, enkä ole pitänyt sosiaalisia taitoja tarpeellisina. Olen aina viihtynyt mainiosti omassa seurassani ja hyvä niin. Omassa seurassa kun on oltava 24/7 mutta yhteisöjä voi välttää kun sosiaalisena oleminen uuvuttaa.

Oikeastaan aloitin kirjoittamaan kommenttia sulle, ihan nimellä, sitten se muotoutui eri suuntaan ja muutin alkuakin. Lopputulos ei ollut enää viittaus sun sanomaan, vaan sun sanomasi inspiroima itsenäinen ajatelma. :)

Nyt mennään ihan ohi otsikosta, mutta aihe on niin kiinnostava että.. Musta taas yksin ei voi kehittyä. Yksin on helppo olla oikeassa ja todeta vain että kaikki muut ovat väärässä. Se on ihan ok niin kauan kun omat arvot ovat toisia kunnioittavia, mutta henkilöllä, jolle sosiaalisuus ei merkitse paljoa, niin ei välttämättä olekaan. Syntyy oikeassaolemisen kupla, jossa itse on vapaa sanomaan ja tekemään mitä vain riippumatta siitä, miltä se muista tuntuu.

En tarkoita ,että sä et välittäisi muista, tai että kaikkien, jotka eivät ole sosiaalisia, arvot olisivat väistämättä huonot. Tarkoitan vain sitä, että silloin kun ne ovat, ja kaiken lisäksi niiltä puuttuu sosiaalinen kontrolli, ollaan jo vaarallisilla vesillä.

Tämän toteaminen on sikäli turhaa, että kukaan ei valitse, onko toisten sanomalla itselle merkitystä vai eikö ole, vaikka sitäkin voi tietoisesti opetella jossain määrin.

Mä en koe sosiaalisten normien noudattamista vastuunpakoiluna, vaan nimeomaan vastuun kantamisena. Toimitaan sen mukaan, millaisia reaktioita oma käytös muissa herättää. Se on huomioonottamista.

Mä väitän, ettei omaa ja yhteisön mielipidettä voi täysin erottaa koskaan, sillä kaikki me olemme paitsi perintötekijöiden, myös kokemustemme tuotos. Mä pidän ihan oikeasti sellaisista farkuista jotka nyt ovat muotia. Ihan aidosti ja oikeasti. Mutta en kuvittele, etteikö siihen, että pidän, vaikuttaisi monta tekijää. Yksi niistä on varmasti hyväksyttävyyden ja ihailtavuuden viestien poimiminen ympäristöstä, sillä kukapa sitä valitsisi olla epäkunnioitettu, jos voi valita toisinkin. Ja tahdon korostaa, että en mä ole päättänyt alkaa pitää mistään ollakseni hyväksytty, vaikka tunnistankin tiedostamattomiakin motiivejani. Ja niitä on kaikilla. Tunnisti ne tai ei, tahtoi myöntää tai ei.

Ja kyllä, mä arvostan sosiaalisuutta hyvin korkealle. Hyvä sosiaalisuus pitää sisällään myös individualismin hyvät puolet. Individualismi toteutuu vain, kun ympärstö on riittävän hyväksyvä tunnistamaan yksilöjen omat tarpeet ja sopeutumaan niihin. Mä en näe ihmisiä yksilöinä, vaan kokonaisuuden osina. Ihailen käytöstä, jossa ihminen tiedostaa olevansa osa jotain suurempaa, vastuussa muustakin kuin itsestään. Musta ihminen on vajaa yksin. Sillä on varmasti paljonkin tekemistä sen kanssa, että koen itse olevani vajaa yksin. Musta tuntuu, etten tiedä, mitä todella olen, jollen näe reaktoita itsestäni muissa ihmisissä. Ne tekevät mut eläväksi ja merkitykselliseksi.

Ihmisen sosiaalisen perusluonteen luomat tunteet ovat läsnä kaikissa psyykkisesti ehjissä ihmisissä, vaikka ei olisikaan luonteeltaan jatkuvaa seuranpitoa kaipaava. Yhteisöllisyyden ymmärtäminen ja sen mukaan toimiminenkaan ei vaadi sitä, että on kaiken aikaa jonkun kanssa.

kesäpoika kirjoitti: "Syntyy oikeassaolemisen kupla, jossa itse on vapaa sanomaan ja tekemään mitä vain riippumatta siitä, miltä se muista tuntuu."

Ei se ole mikään kupla. Jos oikeassa olemista mittaa vain suhteessa itseensä eikä yhteisöön, on todellakin aina oikeassa. Jos on aidosti individualisti, ei voi ajatella noin kuten kommentoit että "kaikki muut ovat väärässä", koska niiden muiden mielipiteet eivät silloin ole merkityksellisiä. Ihan sama ovatko ne oikeassa vai väärässä. Sanat ja teot eivät minunkaan mielestäni saa olla täysin individualistisia. Tarkoitan individualismilla ainoastaan ihmisen sisäistä tilaa, en ulkoisia tekoja. Muut tulee teoissaan ottaa huomioon humanistisista syistä. Individualismi on minulle ennen kaikkea sitä, että omat ajatukset ovat puhtaasti omia ajatuksia eivätkä yhteisön häiritsemiä. Muiden huomioonottaminen on sitten asia erikseen eikä kuulu tähän.

"Mä väitän, ettei omaa ja yhteisön mielipidettä voi täysin erottaa koskaan, sillä kaikki me olemme paitsi perintötekijöiden, myös kokemustemme tuotos."

Olen samaa mieltä. Mutta kuten sanoin, individualismi on kuitenkin se suunta, johon itse haluan pyrkiä. Totta kai myös individualismi on kokemustemme tuotos. Esimerkiksi omalla kohdallani koen sen syntyneen siitä, että kun lapsena minua ei huolittu sosiaalisiin yhteisöihin kun olin jotenkin erilainen, olen päättänyt että okei, minäkään en sitten edes vilkaise yhteisöihin päin. Kehittyi varhain maailmankuva, jossa yhteisöt hylkäävät, mutta yksittäiset ihmiset saattavat joskus hyväksyäkin.

Ehkä samasta syystä minulla ei esimerkiksi ole missään elämänvaiheessa ollut "kaveripiiriä" vaan 1-2 kaveria.


"Mä en näe ihmisiä yksilöinä, vaan kokonaisuuden osina. Ihailen käytöstä, jossa ihminen tiedostaa olevansa osa jotain suurempaa, vastuussa muustakin kuin itsestään."

Mun mielestä taas kokonaisuus ei ole tärkeä. Ei metsuri pärjää jos se näkee metsän, muttei puita. Jos joku kokonaisuus on olemassa, siitä huolehtiminen ei ole ihmisten asia. Me ei tätä maapalloa pyöritetä, me ollaan vain "töissä" täällä. Vastuunkantokysymys on hieman monimutkaisempi, koska mielestäni ihmisten tulee huolehtia heikompien yksilöiden hyvinvoinnista. Mutta silloin puhutaankin aineellisesta pärjäämisestä, ja se on jo ihan eri asia kuin mistä puhun.

Mielestäni ihminen ei lopulta voi tietää maailmankaikkeudessa mitään mistään muusta kuin itsestään. Minusta on väärin edes käyttää adjektiivia kuten "suurempaa" puhuttaessa kokonaisuudesta, koska se kokonaisuus ei loppupeleissä ole välttämättä edes kuvattavissa sanoilla. Oletus, että maailmankaikkeuden kokonaisuus perustuisi ihmisen tiedostettavissa olevaan logiikkaan suuruuden tai pienuuden käsitteineen, on mielestäni aika rankka. Kaiken kaikkiaan maailmankaikkeuden kokonaisuus tuskin on ihmisen kannalta mielenkiintoinen, riittää kun huolehtii omasta elämästään,.

"Yhteisöllisyyden ymmärtäminen ja sen mukaan toimiminenkaan ei vaadi sitä, että on kaiken aikaa jonkun kanssa."

Vaatii se sen, että on kaiken aikaa itsensä kanssa. Siksi individualismi.

Ymmärrän kyllä näkökulmasi. Se nyt vaan on erilainen kuin minun. Mutta joo, meneehän tää muotikeskustelu kieltämättä hieman korkealentoiseksi... :)

Musta ei voi olla hyvä kokea, että muiden mielipiteillä ei ole väliä. Silloin voi individualismin tavoittelussaan tuhota toisten mahdollisuuden omiin oikeuksiinsa. Individuaalisuus ei voi keskittyä vain omaan olemiseen. Sen tavoitteet ovat kauniita, kunhan ymmärretään, että muillakin ihmisillä pitää olla samat oikeudet. Se taas vaatii omien mielihalujen rajoittamista toisten vuoksi, jota minä kutsun jo yhteisöllisyydeksi. Esim. ei voi toteuttaa omaa uskonnonvapauttaan niin laajasti, että se vie joltakulta toiselta mahdollisuuden toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan, vaan toisenkin mielipiteistä ja tarpeista pitää olla kiinnostunut.

Ihminen ei varmaankaan tiedä kaikkea oleellista kokonaisuuksista, mutta uskon silti siihen pyrkimiseen. Ihminen ei voi olla vastussa toisten ihmisten Teoista, mutta ihminen on vastuussa Omien tekojensa Vaikutuksista Muihin ihmisiin, ja vaikutuksia on aina. Jokaisesta teosta jää jälki.

Me ollaan varmaankin oikeastaan hyvin samaa mieltä siitä, mikä on oikein ja mikä on väärin suhteessa kokonaisuuteen ja muihin ihmisiin, vaikka sinulle yksinviihtyvänä asian nimi onkin individualismi ja mulle sosiaalisena yhteisöllisyys.

"Minä olen mikä olen ja muiden pitää se hyväksyä" on yleisesti väärin käytetty lause, jolla yritetään luistaa vastuusta kun muiden elämä on kärsinyt omista teoista. Siksi tuon lausahduksen kaltaiset mietteet saavat mut varautuneeksi. Sellaiselle, joka on aina suostunut tallautumaan toisten jalkoihin on oman olemisen oikeutus silti tärkeä kasvuvaihe. Lähtökohdasta riippuu, mitä on opittava. Siksi totuuksia oikeista tavoista elää on mahdoton määritellä.

*Edit* En ole varma siitä, käytänkö sanaa individualismi oikein, koska oon kuullut sille niin monta erilaista määritelmää, enkä tiedä, mikä niistä on virallinen. Oma sivistyssanakirjani sanoo sen olevan näkemys, jonka mukaan yksilöä ja hänen tarpeitaan pidetään tärkeämpinä kuin yhteisöjä ja sen tarpeita. Sitten pitäisi vielä määritellä, mikä on yhteisön tarve. Onko yhteisön tarve sama asia kuin yhteisöön kuuluvien yhteinen etu, vai onko se jotain muuta? Oon kuullut individualismi-ilmausta käytettävän myös näkemyksestä, joka pyrkii jokaisen yksilön hyvään, joka yhdessä muodostaa yhteisen hyvän. Sellaista ajatusta kannatan.

Fundamentalistiuskovien ja seksuaalivähemmistöjen yhteenotoissa oon kuullut useimmiten ajateltavan, että uskovat ajavat yhteisön etua yli yksilön etujen, ja vähemmistöt ovat individualismin kannalla. Silloin olen individualisti. Itse oppimani määritelmän mukaan tuo jaottelu on väärä, ja individualistisia oman edun tavoittelijoita ovat fundamentalistit, jotka ajavat henkilökohtaisia oikeuksiaan niin, että tallaavat muiden yhteisöön kuuluvien oikeudet jalkoihinsa.

Tätä tarkoitin, vaikka kenties käytin termejä väärin niiden oikean määrittelyn vaikeasti löydettävyyden vuoksi..

Ei vaikuta muihin kuin malliympyröissä hengaileviin..
Niin ja tietysti niihin jotka muotia seuraavat intohimoisesti/orjallisesti.

Itse olen hyvin kiinnostunut muodista,
mutten kuitenkaan anna sen vaikuttaa ajatuksiini niin,
että minulle tulisi tarve muuttaa itseäni fyysisellä tasolla.

Vaatteita saa tulla ja mennä.
Kehoani en ala muokkaamaan "trendien" mukaan.
(itse malleille pahempi juttu tietenkin :/)

I have no regrets;
There's nothing to forget;
All the pain was worth it;

Not running from the past;
I tried to do what's best;
And know that I deserve it

<3
Just Perfect

Niin, lihaksien hankkminen on huomattavasti vaikeamman työn takana kuin se luuviulun. Valitettavasti.

Eivät laihat mallit ole lihaksettomia. Pelkkä laihuus ei tee kenestäkään kiinteää, eikä roikkuvan takamuksen omistaja menesty mallina. Lihasten koko ei ole mittari sille, kuinka paljon työtä niiden ylläpidoksi tehdään. Voimaharjoittelu kehittää lihaksessa vastakkaisia ominaisuuksia kuin kestävyysharjoittelu ja jos valitsee treenata lihaksiin suuta kokoa ja voimaa, luopuu kestävyydestä. Bodaajat eivät juokse maratoneja, maratonjuoksijan lihakset ovat kuivat ja kiinteät.