Homoutta kuten myös skitsofreniaa on esiintynyt kautta aikojen eri kulttuureissa. En tarkoita tällä vertauksella yhdistää näitä kahta eri ilmiötä toisiinsa; skitsofrenia on yksilön kannalta aina vahingoittava, tuhoisa ilmiö, kun taas homoseksuaalisuus ei sitä ole. Homoseksuaalit voivat elää täysipainoista, onnellista elämää "taipumuksineen" ja tämä oli käsittääkseni se alkuperäinen syy, miksi APA aikoinaan kääntyi puoltamaan homoseksuaalisuuden poistamista sairausluokituksesta. Homoseksuaalin mahdollinen masennus tai itsetuhoisuus ovat ympäristön tuotetta, ei sisäsyntyistä. Tuota em. rajanvetoa pidetään käsittääkseni ratkaisevana erona sairauden ja normaaliuden välillä; vaikuttaako jokin ominaisuus haitallisesti yksilön elämään ja kehitykseen. Normaalius käsitetään valitettavan usein pelkkänä tilastollisena keskiarvona ja poikkeamat siitä sairautena: "homous on sairaus, koska vain alle 1% väestöstä on homoseksuaaleja."
Homoseksuaalisuus on osa diversiteettiä ja siten normaalia, vaikkakaan se ei ole kovin yleistä. Ihmisten seksuaalisuus on erityisen monimuotoista, kuten se vaikuttaa olevan kaikilla kehittyneillä nisäkkäillä delfiineistä apinoihin; seksuaalisuus on olennainen osa lauman ja lajin yksilöiden välistä kanssakäymistä; esim. bonot ratkaisevat kiistatilanteet sovintoseksillä. Tällaiset seikat ohitettiin kokonaan rottakokeissa, joissa seksuaalisuus redusoitui pelkäksi mekaaniseksi suvunjatkamiseksi, vaikka ihmisen kohdalla myös naaras voi nauttia seksistä (klitorista ei löydy kaikkialta eläinmaailmasta), eikä ihmisillä ole myöskään mitään erityistä kiima-aikaa, joten mahdollisuus hedonistiseen mielihyvään on rakennettu jokaiseen ilman tarvetta suvunjatkamiseen. Sairaus tai normaalius eivät ole biologista vaan yhteiskunnallista perua ja määritellään suhteessa johonkin (ideaaliin). Homoseksuaalit ovat valitettavan defensiivisiä keskusteluissa, eivätkä ota haastajan roolia esittämällä vastakysymyksiä tyyliin: "Miksi homoutta pitäisi pitää sairautena?" Tuon kaltaiset kysymykset pakottaisivat vastapuolen raottamaan motiivejaan (ideaaleja); esim. rottakokeiden taustalla on oletus siitä, että pariutuminen ja seksi ovat vain lisääntymiseen tähtäävää toimintaa, joten ilmiselvästi tarvitaan mies ja nainen. Mikäs muu se siellä kummittelee kuin luutuneet, uskonnolliset käsitykset.
Mutta palatakseni kuitenkin tuohon kulttuureja koskevaan huomioon; homoseksuaalisuutta on esiintynyt kaikissa kulttuureissa, ja kaikkina aikoina. Sitä on esiintynyt myös sellaisissa kulttuureissa, joissa ydinperhe on ollut tuntematon yksikkö. Tästä lienee helppo päätellä, että kyseessä on biologista alkuperää oleva ilmiö, kuten on skitsofrenian laitakin. Vielä mielenkiintoisammaksi tämä vertailu muuttuu, kun tiedetään, miten vanhempia syyllistettiin vielä muutamia vuosikymmeniä sitten lastensa skitsofreniasta - freudilaista psycho babblingia pidettiin silver bullettina. Huomio kohdistui skitsofreniassa ristiriitaiseen viestintään ja homoseksuaalisuudessa kaukaiseen isään ja dominoivaan äitiin. Tässä keskustelussa "rikkinäisistä perheistä ja homoseksuaaleista" tökkii erityisesti se, että vastapuoli pyrkii lyömään kerralla monta kärpästä; ensin saadaan tietysti esitettyä homous kehityshäiriönä, sitten naisille (äidille) osoitetaan kaapin paikka suhteessa mieheen ja kolmanneksi siunataan pyhä perheinstituutio. Kukaan normaali, tieteelliseen objektiivisuuteen pyrkivä taho ei moiseen moskaan suostuisi koskemaan tikullakaan ja siinä lienee syy, miksi monet heteroseksuaalit tieteilijät (esim. Dawkins) suhtautuvat homoseksuaalien agendaan sympaattisesti; heillä on kokemusta uskonnon korruptoivasta vaikutuksesta älykkään suunnittelun muodossa - eikä siitä pidetä.
ID:stä päästään takaisin homoseksuaalisuuteen. Aristoteleen kautta kristilliseen filosofiaan päätyi sellainen oppi kuin teleologia; kaikella on jokin syy olemassaololle ja johtuen tuosta syystä ne pyrkivät jotain täyttymystä tai järjestystä kohti. Kristityille tuolla jossain on jokin luova taho, joka on antanut alkusysäyksen ja luonut järjestyksen. Sama idea toistuu kehitysbiologiassa - tosin ilman luojaa; joskin luontoa on mystifioitu siihen saakka, että sen kohdalla voidaan puhua jo jumaluudesta. Naisen kohdalla tämä tarkoittaisi sitä, että koska naisella on kohtu, nainen on "luotu" tekemään lapsia ja koska naista tarvitaan lisääntymiseen ja jälkikasvun hoitoon, mies hoitaa ne muut tehtävät. Tästä seuraa "luonnollinen" roolijako ja se, että mies on "luonnollisesti" kompetentimpi älyllistä suoritusta vaativissa tehtävissä, josta päästäänkin sitten naisen yhteiskunnalliseen rooliin ja suosituksiin... Kehitysbiologia on selvää jatkoa kristinuskolle. Mitään syytä/suunnitelmaa/järjestystä ei ole kuitenkaan olemassa; vaikka evoluutio on yksinkertainen ja tehokas algoritmi, se on myös sokea ja päämäärätön - ja toimii todistetusti jopa bittiavaruudessa ilman DNA:n olemassaoloa. Siksi evoluutioselitykset tulisi hylätä homoseksuaalisuuden suhteen uskon lisäksi. Luultavasti ihmisen tietoisuus on sattumaa, alempien prosessien sivutuote, aivan kuten on seksuaalinen mielihyväkin, eivätkä ne palvele mitään sen suurempaa tarkoitusta kuin yksilöä itseään. Kyseessä on emergentti ilmiö, jota ei voida redusoida alas päin biologiaan. On kiehtovaa ajatella, että järjen kautta ihminen voi ylittää luonnon rajoitteet esim. siinä, että kaksi miestä voisi saada biologisia jälkeläisiä.
Siksi yksilö ja yksilön oikeudet tulisikin ottaa sekulaarisuuden (uskonto ulos päätöksenteosta) lisäksi korkeimmaksi tavoitteeksi, kun ajetaan seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia. Ihmiset saavat toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan parhaakseen näkemällään tavalla niin kauan, kun se ei rajoita/vahingoita kenenkään muun seksuaalisuutta. Homoseksuaalisuuteen johtavien syiden pohtiminen voi olla mielenkiintoinen kuriositeetti ja vielä mielenkiintoisempaa olisi pohtia, miksi niitä syitä pohditaan edelleen, mutta mihinkään biologisiin, psykologisiin tai sosiaalisiin selitysmalleihin ei pidä hirttäytyä, kun etsitään oikeutusta seksuaalisuuden ekspressiolle. Tämä jakoi jo 1900-luvun alussa Saksan homoliikettä; yksi fraktio pyrki Magnus Hirschfeldin johdolla todistamaan homouden "nainen miehen ruumiissa" -ilmiöksi ja sitä kautta saamaan erikoisoikeuksia, eli jatketaan yhteiskunnan medikalisaatiota ja tekeydytään "sairaaksi", kun taas se toinen, jota kutsuttiin nimellä Gemeinschaft der Eigenen, korostivat yksilöiden itsemääräämisoikeutta oman seksuaalisen ekspressionsa suhteen ja hymistelivät Hirschfeldin jutuille. Heidän mukaansa suuntautumisen voisi jopa valita, eikä siinä olisi mitään kyseenalaistamista. Jostain kumman syystä tästä Adolf Brandista ei puhuta missään, vaikka herra perusti jo vuonna 1896 homolehden, joka jatkoi toimintaansa aina vuoteen 1931 saakka (
http://www.glbtq.com/social-sciences/brand_a.html).