Älähtivätkö hyväosaiset

Eduskunnassa ja tiedotusvälineissä on tänään näkyvästi esillä hoitomaksujen korotukset. Demarit hyökkäsivät erityisesti päivähoitomaksujen korotuksia vastaan. HS:n mukaan hyökkäys vähän lysähti eduskunnassa, kun hallitus peruspalveluministeri Paula Risikon (kok) johdolla pystyi todistamaan, että pienituloisten, yksinhuoltajien ja monilapsisten perheiden päivähoitomaksut alenevat.

Raja lienee jossain 4 000 euron tuloluokassa. Jos tulo menevät yli, päivähoitomaksut nousevat. Hesarissa tänään perheitä haastateltiin ja siellä valitetliin päivähoitomaksujen nousuja.

Jos tulot menevät yli 4 000 euroa kuussa, puhutaan minun mielestäni hyvätuloisista. Minä on ole ikinä päässyt sellaiselle tulotasolle. Hyvistä tuloista on hyvä maksaa. Vai onko tässä jokin koira haudattuna. Kyselen asiantuntijoilta eli sateenkaariperheläisiltä.

Terveydenhoitomaksujen korotus on ilman muuta eriarvoisuutta lisäävä.

En ole tarkemmin perehtynyt asiaan, mutta eikös ne perheen tulot lasketa yhteen. Useimmiten päivähoitopalveluja käyttävissä perheissä on kaksi tulonsaajaa, joiden tulot per nenä keskimäärin 2000 euroa kuussa ei enää olisi kovin kummoinen tulotaso. Yksinhuoltajalla taas harvemmin tuo 4000 euron raja ylittyy.

Jos perheen tulot ovat yli 4000 euroa kuussa, ei päivähoitomaksujen pitäisi tuottaa vaikeuksia jos taloudenpito on vähänkin terveellä pohjalla.
Suomessa on valtaisa määrä ihmisiä, jotka tienaavat hieman reilut 4000 euroa - vuodessa. Niin kauan kuin tuota ihmisjoukkoa ei rasiteta korotuksilla, asia on mielestäni ok.

Harvasta asiasta olen niin ärtynyt, kuin hyvätuloisten älähtämisestä päivähoitomaksujen noston yhteydessä. Katselen A-talkia, ja Marko ansaitsee 4 800 euroa kuussa. Akateeminen perhe valittelee, että talous menee melkein nurin. 48%:ssa perheistä maksut laskevat, 12% maksut säilyvät ennallaan ja lopuilla, isompituloisilla nousee. Vaikka olen ns. "perintösosialisti", pidän nyt sosiaalidemokraattien marinaa suuripalkkaisten maksujen nostosta vain äänestäjien kosiskeluna. Vaihdan puoluetta - ensimmäistä kertaa elämässäni.

Siitä huolimatta puolustan niitä, joilla menee huonommin elämässä. On kammottavaa, että on suuri määrä lapsia, jokta elävät köyhyydessä. Ei ole varaa mihinkään ylimääräiseen. Kuitenkin esim. koulukiusaamista syntyy siitä, millaisissa vaatteissa lapsi kulkee.

Sosiaalidementiapuolueen kannattajan on helppo vaihtaa puoluetta, kaikki muut ovat parempia vaihtoehtoja.

Tuomas Enbusken keskusteluohjelmassa kerrottiin tämä aamuna, että suomalaisen miehen keskipalkka on 2 300 euroa. Naisen keskipalkka on 2 000 euroa, tilastokeskuksen mukaan. Edelleen olen sitä mieltä, että hyväosaiset yhä enemmän nurisevat veroista ja maksuista. 4 800 euroa ansaitseva ihmetteli A-talkissa, miten nyt tullaan toimeen, kun päivähoitomaksu nousi 30 euroa kuussa. Otan osaa, ahdinko on varmaan kova, kun pitäisi saada ympärille mahdollisimman paljon maallista mammonaa ja sittten pitäisi vielä perheen kanssa lomailla ympäri maailmaa. Halpamatka Torremolinokseen tuskin kelpaa.

Monilla ihmisillä ei ole mitään suhteellisuudentajua antamaan rajoja sille, millainen määrä taloudellista hyvinvointia on kohtuullinen ja ansaittu. Huonotuloisen pitää ymmärtää, ettei hän vain voi elää niin kuin amerikkalaisissa sarjoissa ja tv-mainoksissa kerrotaan oikeaksi tavaksi elää, mutta yhä useampi ei ymmärrä. Nuoria pahasti velkaantuneita on todella paljon, ja velkojen syyt merkkituotteiden ostelu ja matkustelu, pelkkä ylikorkea elintaso.

Suomen kielessä mua häiritsee se, että sanaa "ansaita" käytetään sekä palkan suuruudesta puhuttaessa, että ikäänkuin eettisenä arvona. Musta on hölmöä, että joku puolustelee valtavaa omaisuuttaan sillä, että on sen itse "ansainnut". Ansainnut ehkä, mutta onko ansainnut niin suuret ansiot?

Tietyn alan korkea palkkataso ei ole mikään mittari sille, että sitä työtä tekevät ansaitsisivat saada enemmän kuin muut. Hyvinvointimaahan syntyminen ei ole mikään mittari sille, että ansaitsee saada enemmän kuin muut.

Varoitus tulevasta suuresta nälänhädästä maailmassa on jo annettu. Saa nähdä vaikuttaako toisten tuska mitään siihen, mitä länsimaalaiset ajattelevat "ansaitsevansa". Kun kysymyksen esittää ihan suoraan; ansaitsevatko nämä kymmenen perhettä ruokaa vai minä uuden television, ei uskoisi miten moni päätyy omaan plasmalaajakuvaan.

Oliko tuossa 4000 eurossa kyse brutto- vai nettotuloista? Jossain keskustelussa muistelen kuulleeni että tuossa olisi kyse nimenomaan nettotuloista.

Enpä tiedä noista keskiansioista... Löysin tilastokeskuksen sivulta vuoden 2005 keskiansioiksi miehille 2813 euroa ja naisille 2275 euroa (yhteensä 2555 euroa). Tämä vastaa aika tarkkaan omaa käsitystäni uutisten perusteella. Toki tuosta on tultu hyvän matkaa ylös kolmessa vuodessa.

Olen samaa mieltä kesäpojan kanssa siitä, että ansaitseeko ansionsa on hyvä kysymys. Sitten taas toisaalta: jos johtaja tai muu vastaava ei saa valtavaa palkkaansa, niin ne rahat menevät osakkeenomistajalle. Jos ne taas annetaan työntekijälle, niin inflaatio syö palkankorotukset... ja julkisen puolen työntekijä ei kuitenkaan saa yhtä suuria korotuksia. :|

Lisäys: Ah, olisivatko nuo Enbusken arvot käteen jäävä palkka? Se olisi kai ihan mahdollista...

Kesäpoika, aikamoinen yleistys huonotuloisten elämäntyylistä ja velkaantumisen syistä. Kun kiertelen kotikaupunkini suurimmassa, huonomaineisessa vajaan parin kymmenen tuhannen hengen lähiössä, en näe kovin paljoa merkkituotteita tai leveää elämäntyyliä niillä huonotuloisilla... Väitän, ettei heidän elämäntyylinsä ole omaksuttu mainitsemistasi amerikkalaisista sarjoista ja tv-mainoksista.

Toisten tuska ei ole aiheuttanut länsimaalaisten elämänmenoon ennen, eikä se tule vaikuttamaan tulevaisuudessakaan. Karu totuus on, että ihminen on itsekäs, eikä siitä koskaan tule miksikään muuksi muuttumaan. Myös jokseenkin kaikki muut eliölajit maapallolla ovat itsekkäitä.

Huonomaineisten lähiöiden todellisuus on toinen kuin keskusta-alueen, mutta se ei tee keskustan elämisestä yhtään sen epätodempaa.

Muiden lajien älykkyys ei ole riittävän kehittynyt, jotta ne kykenisivät tuntemaan empatiaa, siksi sitä ei voi niiltä vaatiakaan. Ihmisellä sen pitäisi olla.

Kesäpoika, keskustassa ei asu velkaantuneita ihmisiä. Heillä ei ole varaa siihen. Tai sitten heillä on varakkaat puolisot.

En aivan menisi allekirjoittamaan tuota älykkyyden ja empatian välistä yhteyttä. Älykkäämmät ihmiset eivät tunnu olevan ainakaan selkeästi empatiakykyisempiä kuin vähemmän älykkäät.

Ei se niin menekään, että mitä älykkäämpi, sen empaattisempi, mutta siitä huolimatta empatian kokeminen vaatii tietyn asteista älyä. Tunteakseen empatiaa pitää sen tuntijan kyetä ymmärtämään mitä on olla minä, sekä ymmärtämään että on toisiakin minuja. Minä-käsitteen ymmärtänyt ymmärtää peiliin katsoessaan näkevänsä itsensä, siihen eivät eläimet pysty. Ne eivät erota omien kokemustensa ja ympäristön rajoja, eivätkä ymmärrä, että kaikki eivät koe samaan aikaan samoja asioita. Siksi ne eivät kykene monimutkaisiin tunteisiin. Aivan kuin pienet lapset.

Ihmisen älyllinen kapasiteetti antaa mahdollisuuden kokea monimutkaisia tunteita, mutta se ei tarkoita että ihminen automaattisesti kokisi niitä.

Simsalabim Jim, yritätkö sanoa, ettei ole mahdollista, että nuoret velkaantuvat liian korkean elintason vuoksi? Sillä jos sitä yrität sanoa, voin kertoa, että kyllä ne velkaantuvat. Mä tunnen monia sellaisia ihmisiä, joilla on kulutusluottoa kulutusluoton päälle, eikä kykyä hallita tuhlailuaan. En mä ole väittänyt, etteikö joku voisi olla velkaantunut jostain muustakin syystä.

Kesäpoika, en toki yritä sanoa, etteiko nuorten velkaantuminen liian korkean elintason vuoksi olisi mahdollista. Sen sijaan yritän sanoa, että on väärin yleistää nuorten velkaantumisen johtuvan liian korkeasta elintasosta. Se on väärin niitä kohtaan, joiden velkaantuminen johtuu muista syistä.

kesäpoika kirjoitti: "Mä tunnen monia sellaisia ihmisiä, joilla on kulutusluottoa kulutusluoton päälle, eikä kykyä hallita tuhlailuaan. "

Minä puolestani en tunne. Luultavasti tämä näkemysero johtuu juuri siitä. Itse tunnen nuoria, jotka ovat velkaantuneet opintolainan tai yllättäen muuttuneiden elinolosuhteiden myötä. Jokainen muodostaa käsityksensä sen mukaan, millaisia ihmiskohtaloita juuri omaan kokemuspiiriin on osunut, ja niinpä näitä erilaisia käsityksiä syntyy.

Samasta syystä usein olen huomannut, että ne, joiden omaan elämään ei ole esimerkiksi vähävaraisia tai vaikkapa alkoholisteja juurikaan osunut, eivät usein tunnu ymmärtävän rahtuakaan näiden ihmisten elämästä.

Mutta minä en puhunut niistä ihmisistä tuossa viestissä Simsalabim Jim, koska eivät he liittyneet aiheeseen.

Enkä minä kuulu tuohon viimeisessä kappaleessa mainittuun ryhmään. Mä kuulun siihen ryhmään, joka tietää ongelmaisista ihmisistä riittävän paljon, jottei toimi kenenkään ongelman jatkumisen edistäjänä, suojaajana, joka estää ongelmaista heräämästä omaan todellisuuteensa. Alkoholisti ei ole herännyt.

Kesäpoika, sanoit viestissäsi "Huonotuloisen pitää ymmärtää, ettei hän vain voi elää niin kuin amerikkalaisissa sarjoissa ja tv-mainoksissa kerrotaan oikeaksi tavaksi elää". Minun mielestäni tuo on selkeä vihjaus, että yleisesti ottaen huonotuloiset eivät mielestäsi tuota asiaa ymmärrä. Siis myöskään ne ihmiset, joista edellisessä viestissä puhuin.

Alkaa mennä kauas alkuperäisestä aiheesta, mutta väitätkö siis kesäpoika, että alkoholisti ei ole enää alkoholisti siinä vaiheessa, kun on "herännyt omaan todellisuuteensa"? Kun sanot, että "alkoholisti ei ole herännyt", eikö tuohon sisälly sellainen merkitys, että omaan todellisuuteensa herännyt ei voi olla alkoholisti?

Olen asiasta eri mieltä. Niin yhteiskunta kuin ympäröivä ihmisyhteisökin pyrkivät pääasiassa alkoholistin itsetunnon musertamiseen moittimalla ja tuomitsemalla. Sitten, kun siinä on onnistuttu, alkoholisti kyllä myöntää ja tiedostaa oman tilanteensa. Mutta on silti alkoholisti, heräämisestään huolimatta.

En mä ole kannattanut itsetunnon tuhoamista tai moittimista. Mutta niin kauan kun alkoholisti on alkoholisti, hän ei ole herännyt. Hän turruttaa todellisuuden pois joka päivä. Asiasta tietäminen ja sen ymmärtäminen eivät ole sama asia. Ihminen joka ymmärtää, toimii ymmärryksensä mukaan. Tieto on pelkästään älyllistä, ja vain tunne ohjaa valintoja.

Ne jotka ovat heränneet, hakevat apua. Surullista on, että sitä on niin huonosti saatavilla.

Yhteiskunnan pitäisi reagoida apua lisäämällä ja ongelman mahdollistaminen lopettamalla. Jos alkoholismi saisi itse valita, se ottaisi halvan viinan ja tinkisi hoidoista. Ulkopuolisten tehtävä on kyetä erottamaan, milloin puhuu ihminen ja milloin alkoholismi, silloinkin, kun riippuvuus kärsii suuria tuskia ja näyttää säälittävältä.

Kaikilla ei ole voimia hakea apua. Voimia ei ole, koska heidän itsetuntonsa on vuosien varrella muserrettu niin, etteivät he enää usko ansaitsevansa apua.

Olen saatellut hautaan useita alkoholisteja, lähisukulaisianikin. Kaikkien kohdalla tarina on ollut sama: ympäröivä maailma viestittää vuosikausien ajan "et ole minkään arvoinen, kun olet deegu", kunnes alkoholistin itsetunto lopulta murtuu, ja hän alkaa uskoa tuohon ulkopuolelta tulevaan viestiin. Ja siinä vaiheessa paranemisen ennuste on kovin huono.

Eipä enää kamalasti liity päivähoitomaksuihin, mutta toisaalta ainahan keskustelu polveilee johonkin suuntaan.

Jos jokin asia tuntuu tärkeältä, niin silloin se pitää saada sanoa, keskustelun suunnan voi palauttaa sitten myöhemminkin. Kyllä netissä riittää tilaa.

Mä olen todella pahoillani niiden menetysten puolesta, joita alkoholi on aiheuttanut sille elämänsä menettäneille, ja sullekin välillisesti. Taustaasi vasten mä ymmärrän, miksi reagoit kirjoitukseeni niin kuin reagoit, mutta en mä tarkoita asioita niin kuin ehkä pelkäsit. Sillä tavalla, mitä vastaan halusit puolustautua.

Mä kun oon uskossa, niin näen nuo asiat sitä kautta. Ihmisen pitää varoa päästämästä pahaa sisälleen, koska kun sille avaa oven, ei sitä voikaan itse hallita. Riippuvuudet on kaikki siitä loistavia esimerkkejä. Kaikilla ei ole voimaa ajaa pahaa enää pois kun se on kerrat kotiutunut. Masennus yhdistettynä riippuvuuteen on tuhoisa yhdistelmä.

Musta kaikki sairaudet pitää yrittää nähdä sairauksina, ja ihminen siellä sisällä ihmisenä, olipa sairauden merkkinä sitten epämuodostuma, laihuus, pyörätuoli tai rähjäinen ulkomuoto.

Alkoholismin paraneminen on kiinni tahdon voimasta, siksi se on niin erilainen verrattuna muihin sairauksiin. Ja kyllä mä ymmärrän niitäkin, jotka tuntevat vihaa juoppoja kohtaan sen vuoksi, miten paljon ovat itse menettäneet elämästään, kun läheinen on valinnut viinan kaiken muun yli. Eikä alkoholistilla ole muuta tapaa korjata tekemiään vaurioita, kuin alkaa valita toisin, valita läheinen yli pullon. Aika moni vain valitsee pullon niin kauan, että läheiset ovat jo menneet, ja musta se on heidän oikeutensa lähteä.

Mun kommenttini ylikorkeasta elintasosta: rajojen ymmärtäminen ei ole tietenkään ongelma niillä ihmisillä, jotka eivät yritä elää kuin amerikkalaisissa tv-sarjoissa, vaan ihan kohtuullista elämää.

Kenties offtopiccia, mutta käsittääkseni monet alkoholistit kokevat olevansa alkoholisteja myös päästyään aineesta eroon. He joutuvat taistelemaan aktiivisesti ainetta vastaan - tämä tekee heistä alkoholistin (vaikka eivät käyttäisi alkoholia). Tavallaan samaa tukee geneettinen alttius päihderiippuvuudelle (joku vaan on alttiimpi eikä siitä pääse eroon).

Mutta itse en ole kokenut omakohtaisesti päihderiippuvuutta, en edes läheisten kautta, joten siksi en välttämättä ymmärrä asiaa aivan niin hyvin kuin joku muu.

Kesäpoika taas pudottelee korkeimpia totuuksia tietämättömyyden syvällä rintaäänellä. Alkoholismista eroo tahdonvoimalla - mitä se tarkoittaa? Toisaalla kesäpoika on kirjoittanut, että aivot ohjaavat ihmisen käyttäytymistä. Miten sitten kemiallisesta riippuvuudesta päästään eroon noin vain tahdonvoimalla? Entä se kontrollikyvyn menetys, joka on palautumaton muutos? Tarkoitatko että doku toipuu tahdonvoimalla niin, että pystyy normaaliin sosiaaliseen juomiseen?

Alkoholismikeskustelun seuraaminen on kyllä hupaisaa: aa:n väki vakuuttaa ettei tahdonvoimasta ole hyötyä vaan peremminkin haittaa ja kesäpojat vakuuttavat että sillä se hoituu. Itse dokaamisen lopettaneena sanoisin että motivaatio oli kaikkein oleellisin ehto. Sen löytäminen oli kyllä ns. haasteellista.

"Alkoholismista eroo tahdonvoimalla - mitä se tarkoittaa?"

Eiköhän se tarkoita jonkinlaista modernin terveydenhoidon tahtotilaa, verorahoilla ylläpidetään alan "ammattilaisia" jotka sitten toitottavat että itse olet alkoholismisi/masennuksesi/diabeteksesi/luunmurtumasi/jne aiheuttanut, hoida se itse (ja omilla rahoillasi) myös kuntoon.

Alkoholismista pääsee eroon vain ja ainoastaan omalla tahdolla, ei millään muulla. Se on kaikkein olennaisinta. Kukaan ei voi ulkopuolelta tulla ja pelastaa, sillä alkoholisti löytää kyllä keinot juoda niin kauan kuin haluaa sitä jatkaa.

Mä en tiedä yhtään alkoholismin hoitomenetelmää, joka väittäisi, etteikö ihmisen omalla halulla olisi ratkaiseva osa parantumisessa.

Mä en ole tietämätön. Enkä mä pudottele mitään TAAS. Musta tuntuu, että sen sijaan Geschwitz tahtoo taas lukea mun sanoneen jotain sellaista, mitä en ole sanonut, eikä se ole ensimmäinen kerta.

Aivot ohjailevat ihmisen käytöstä, mutta myös käytös muokkaa aivoja. Mä voin luvata, että yhtäkään elämästään kontrollin menettänyttä ei auta uhriksi heittäytyminen. Sillä ei ole mitään merkitystä, mikä oman tilanteen on aiheuttanut, vain sillä on merkitystä, että siitä toipumiseen voi itse vaikuttaa. Ja VAIN itse.

Ei kai Geschwitzkään sentään väitä, ettei alkoholistin oma tahto vaikuta hänen käytökseensä? Silloinhan ei tarvittaisi muuta, kuin pari jäsenhankkijaa baaritiskeille ja kaikki alkoholistit olisivat pelastuneet.. Anteeksi, mutta minusta tuosta jos jostain paistaa läpi syvä ymmärtämättömyys.

Niin, ja ei, en tarkoita, että juoposta voisi tulla kohtuukäyttäjä. Johan sen sanoin, kun pahan päästää elämäänsä, sitä ei voi enää itse kontrolloida. Sen sijaan sen voi kyllä ajaa pois.

kesäpoika kirjoitti: "Sillä ei ole mitään merkitystä, mikä oman tilanteen on aiheuttanut"

Anteeksi suorasanaisuuteni, mutta tuo kommentti on silkkaa puutaheinää. Alkoholismi on paitsi fyysinen, myös hyvin voimakkaasti psyykkinen sairaus, ja siihen johtaneet syyt ja niiden käsittely ja puiminen ovat ensiarvoisen tärkeitä sairautta hoidettaessa. Väittäisin, ettei alkoholismin hoidossa millään muulla ole merkitystä, paitsi sillä, mikä tilanteen on aiheuttanut. Olen tottunut näkemään tällä foorumilla fiksuja ajatuksia monissa kirjoittamissasi viesteissä, ja siksi tuo lausahdus tuntuu ajattelemattomuudessaan suorastaan käsittämättömältä sinun kirjoittamaksesi.

Alkoholismi ei ole mikään elämäntapavaiva, kuten ylipaino tai korkea kolesteroli. Ei siitä pääse eroon pelkästään tahtomalla tarkastaa omia elämäntapoja. Ongelmat ovat paljon syvemmällä. Ei ihme, ettei alkoholismi vaikuta vähenevän yhteiskunnassamme juuri lainkaan, jos tuollainen käsitys on kovinkin yleinen.

Se on toki selvää, että oma halu parantumiseen pitää olla. Ongelmana vain on, ettei sitä halua voi koskaan tulla, ennenkuin omanarvontunto ja itsetunto on saatu edes jonkinlaiseen kuntoon. Sen sijaan, että toitotetaan alkoholistille oman halun merkitystä, olisi mielestäni tärkeää viestittää, että alkoholisti on arvokas ihminen ongelmistaan huolimatta. Kun sen oivaltaa, energia saattaa riittää jopa sen oman paranemisen halun löytämiseenkin.

Miksei esimerkiksi maanis-depressiivistä tautia tai skitsofreniaa sairastaville sanota, että "tarvitset vain omaa tahtoa, niin kyllä paranet". Ihan samanlaisia pään sisäisiä sairauksia nekin ovat. Ryhdistäytyisivät, perhana, eivätkä "heittäytyisi uhreiksi"!

En mä ole esittänyt yhtään pahantahtoista ajatusta ongelmaisista ihmisistä. Jos vain voisitte lukea kirjoittamani sen ymmärtäen, niin viesti ei vääntyisi noin omituiseksi.

Ei se, että alkoholismista parannutaan itse, ole mikään syytös. Se on iloinen, hyvä, toivoa herättävä ja pelastava oivallus. Jos joku on sitä väärin käyttänyt, niin ei se minun syyni ole tai totuutta omista mahdollisuuksista muuta.

En oikeastaan tiedä, mitä sitten toivoisitte mun sanovan. Että joillekin ihmisille kohtalon koura juottaa väkijuomaa, ja that`s it. Elä sen kanssa, kärsi ja juo, koska ei sinusta muuhunkaan ole.

?

kesäpoika kirjoitti: "En oikeastaan tiedä, mitä sitten toivoisitte mun sanovan."
Ei mulla sen kummempia toivomuksia ole, mutta toki olisi kiva kuulla oletko eri mieltä kanssani viestissä nro 24 esittämistäni väittämistä ja jos olet, niin millä perusteella.

kesäpoika kirjoitti: "...kärsi ja juo, koska ei sinusta muuhunkaan ole."
Olen jo pariinkin otteeseen sanonut, että juuri tuollaista viestiä ihmiset alkoholistille yleensä antavat. Ja se on ongelma.

Edit: En toki syytä sinua pahantahtoisista ajatuksista tms. Asiathan tässä on tapetilla eikä keskustelijat. Pahoittelen, jos viesteistäni on saanut kuvan, että kritisoin sinua, vaikka tarkoituksena on ollut kritisoida puheena olevia asioita.

Sillä, mikä ongelman on aiheuttanut ei ole mitään tekemistä sen kanssa, etteikö alkoholismista voisi parantua. Ongelmaan johtaneet syyt voivat olla monimutkaisia, ja harvoin alkoholistin omaa syytä, mutta ne eivät ole mikään peruste olla raitistumatta. Vaikka äiti ja isä olisivat tuttipullosta asti juottaneet lapselle viinaa, voi aikuisena kyseinen lapsi valita itse toisin. Siinä vaiheessa kun se juoma kumotaan suuhun itse. Enkä mä väitä, etteivätkö opitut mallit olisi tiukassa tai ettäkö lopettaminen olisi helppoa. Se ei kuitenkaan voi onnistua niin kauan, kun alkoholisti itse pitää sairauttaan jonkin ulkopuolisen langettamana tuomiona, jonka edessä hän on voimaton.

Vastuuta juomisesta ei voi siirtää. Alkoholismi on sairaus, jonka syntyminen ei ole ihmisen oma syy, mutta jonka lopettamisesta hänellä on vastuu.

Riippuvaiset valehtelevat itselleen ja muille ylläpitääkseen riippuvuuttaan. Aina löyty syy ja selite, miksi juoda tänään. Oikeasti niitä ei ole. Ihminen toivoo, että joku tulisi ja pelastaisi, ilman että hänen tarvii irrottaa riippuvuudesta itse ja käydä läpi sen aiheuttamaa ahdistusta. Ihminen ei pelastu, ennen kuin sekä hän itse, että ympäristö lakkaa kuuntelemasta riippuvuuden selityksiä ja alkaa keskittyä ihmisen pelastamiseen riippuvuuden, sen selittelyjen, syiden ja valheiden alta.

Maanis-depressiivisyydessä, skitsofreniassa ja alkoholismissa auttaa kaikissa, että ihminen osataan erottaa sairaudesta. On ihmisen oman persoonan ajatuksia, ja on ajatuksia, joita sairaus tuo mieleen. Viinanhimo on riippuvuuden tunne, sen ei tarvi olla ihmisen tunne. Sairautta voi hallita paljon helpommin, kun osaa pitää itsensä siitä erillään. "En minä halua juoda. Riippuvuus haluaa minun juovan ja ruokkivan itseään. Minä haluan raitistua." on paljon pidemmälle ehtineen ihmisen ajatusmalli kuin "Minä haluaisin raitistua, mutta en pysty, koska himoitsen viinaa."

Alkoholismi on käytösmalli. Se ei ole samanlainen tunnetila tai ajatteluhäiriö kuin maanis-depressiivisyys tai skitsofrenia, vaan se on opittu tapa reagoida tunnetiloihin.

kesäpoika kirjoitti: "Jos vain voisitte lukea kirjoittamani sen ymmärtäen, niin viesti ei vääntyisi noin omituiseksi."

Vikahan on tietysti aina viestin vastaanottajissa. Kannattaisi harkita myös sellaista mahdollisuutta, että itse viesti olisi jo alunperin joko sisällöltään ja/tai muotoilultaan siinä määrin _omituinen_, että vika ei olisi lukijan ymmärryskyvyssä tai lukutaidossa vaan viestissä.

Toki sitä kannattaa miettiä, ren. Siksi luinkin kirjoittamani uudestaan, ja kyllä mä oon edelleenkin ihan varma, etten sanonut alkoholistin voivan oppia kohtuukäyttäjäksi tai että alkoholisteja pitäisi haukkua. Tiedän sen jo siitä, etten ole ollenkaan sitä mieltä. Niin että jos mulle osoitetaan vähän pilkkaava viesti siitä, miten oon sellaisia taas puhunut, niin kyllä musta on ihan oikeus ja kohtuus huomauttaa, että en oo, nyt enkä ennenkään. Sellainen lisäys on rivien väliin käynyt lukuvaiheessa.

Sen mitä minä olen asiaa sivusta seurannut, niin olen saanut käsityksen että alkoholismi on sairaus josta ei koskaan parane.
Sen kanssa joutuu kamppailemaan koko elämänsä.
Mutta miten joku voi väittää ettei alkoholismi ole alkoholistin omaa syytä??? Tuskin sitä alkoholia on kukaan kaatanut väkisin kurkusta alas. Jos on henkisesti huono olo, niin siihen pitää hakea apua. Ja nykypäivänä sitä hoitoa pitää osata vaatia. Nykypäivänä lääkärit eivät kauheasti välitä jos ollenkaan. Ja jopa näin hoitotakuun aikana aikaakin on vaikea saada. Että mihinkäs ne meidän verorahat menee?? Etteivät menisi herrojen taskuun ja kaiken maailman älyttömyyksiin, kuten musiikkitaloon tai johonkin sen suuntaiseen.

turre82!

Ajattelen paljolti kuin sinä - mutta musiikkitalo älytön?
Miksi nämä on rinnastettava?

Mikä moraali tässä on? Alkoholismi on sairaus, mutta omaa syytä? Yhtälailla voi sanoa masentuneelle, että miksi et ole reippaampi, ulkoile, ole ystävien kanssa, etc.

Alkoholistille alkoholi on huume, ei hän juo siksi että se on kivaa ja hauskaa, vaan koska ei pysty olemaan juomatta. Siitä huolimatta, että hyvin tietää tulevansa vain surkeammaksi ja onnettomammaksi. Siitä alkoholisti toki on vastuussa, että ytittää etsiä apua, hakeutuu lääkärille tai AA:han. Kummatkaan eivät vain kovin usein onnistu.

Yksi lähtökohta toipumiselle on, että vapautuu osasta syylliyyttä ja syyttelyä, tyyliin "oma vikasi, miksi kaadoit viinaa kurkkuusi".

Akoholismiin vaivutaan yleensä hitaasti ja huomaamatta, se alka viattomasta sosiaalisesta juomisesta, muuttuu suurkulutukseksi, kunnas jossain vaiheessa havahtuu, ettei paluuta ole. Alkoholisti on saisras lopun ikäänsä ja yleensä arvioidaan, että ehkä pari prosenttia voi palata ns. kohtuu käyttöön.

Alkoholin juominen on omaa syytä (kenen muun???), omaa tekoa. Ei kyse ole syyttelystä, syyllistämisestä. Nämä kaksi eri termiä on erotettava toisistaan. Sen ymmärtäminen, että MINÄ juon tässä nyt ja jatkuvasti sekä aiheutan MINÄ itselleni pahaa, on osa mahdollisuudesta pysyä erossa alkoholista. Ilman juomista ei ole sairauden aiheuttamaa ongelmaa. Taustalla voi olla jokin tekosyy, kun ei voi olla juomatta. Tekosyyn hoitaminen on hyvä, mutta ei (välttämättä) poista juomista.
Ilman omaa motivaatiota ei avullakaan ole mahdollisuuksia. MINÄ en juo. MINÄ en halua pahaa itselleni (minä arvostan omaa hyvinvointiani). Sanat: "Sinä olet arvokas ihminen vain, kun et juo" tai "Sinä voisit olla juomatta" eivät ole ollenkaan johdonmukaisia juomisen lopettamisen kanssa.

Krister, musta masennus ja alkoholismi eivät ole toisiinsa verrattavia ihan noin. Syy on siinä, että masennus on kyvyttömyyttä tuntea mielihyvää, tunnetason ongelma. Masennus ei ole kotiinjäämisen aiheuttamaa eikä masennus poistu sillä, että masentunut lähtee kotoa ja on kavereiden kanssa. Silloin masentunut on kavereiden kanssa hengaava masentunut, ei terve.

Alkoholismi taas on käytösmalli. Alkoholismi on nimenomaan sitä, että juo, se on tekemistä. Juominen aiheuttaa masennusta, syrjäytymistä, ongelmia. Alkoholismi ja sen aiheuttamat ongelmat katoavat, kun käyttäytyminen (juominen) loppuu. Juomisen taustalla on kemiallista riippuvuutta ja monesti myös tunneongelmia, mutta niihinkään ei päästä käsiksi, ennen kuin riippuvuus katkaistaan.

Krister kirjoitti: "Yksi lähtökohta toipumiselle on, että vapautuu osasta syylliyyttä ja syyttelyä, tyyliin "oma vikasi, miksi kaadoit viinaa kurkkuusi"." Mä oon samaa mieltä, kuten sanoin, niin toipumisvaiheessa syillä ei ole väliä. Ne saa unohtaa kokonaan. Sekä oman syyn, että muiden syyt. Vasta sitten, kun juominen on katkaistu, aletaan penkoa syitä, ja mä itse tykkään kovasti sen kaltaisesta mallista kuin minnesota-hoito, jossa osa hoitoa on alkoholismin aiheuttamien ongelmien kohtaaminen ja vastuunotto niistä, jossa läheiset saavat puhua suunsa puhtaaksi siitä, miten juominen on heitä satuttanut, ja se, että riippuvainen on valinnut juomisen etusijalle elämässä. Osa hoitoa on myös sopimus, että asiat käsitellään kerralla kunnolla, sen jälkeen niihin ei enää palata. Katkeruus ei ole eteenpäinvievä voima.

Alkoholismin alla piileviin ongelmiin ja vastuuseen on aika tarttua vasta, kun ensimmäsiet, pahimmat vieroitusoireet on käyty.
Ihminen jossa on riippuvuus ei ole sama kuin sama ihminen ilman riippuvuutta. Riippuvuuden kanssa taas ei voi järkeillä, se on hallitsematon. Järkeily tehdään vasta, kun esillä on Ihminen.

Silloin kun juomisen taustalla olevat tunneongelmat ovat suuria, ei Ihminen ehkä uskalla tulla esiin. Sitä ei auta tuomitseminen, päinvastoin, siinä Simsalabim Jim ja Krister on ihan samoilla linjoilla, kuin miten itsekin ajattelen.

Edit: Martin toi esiin tärkeän asian; juomisen taustalla olevien syiden poistaminen ei välttämättä poista riippuvuutta. Riippuvuudet ovat myös kemiallisia, ja vaikka ne olisivat jonkin toisen ongelman edesauttamina syntyneitä, niistä kasvaa itsenäisiä ongelmia. Silloin on hoidettava sekä syy, että riippuvuus. Jos riippuvuus jää hoitamatta, se säilyy ennallaan. Jos syy jää hoitamatta, riippuvuuden tilalle kehittyy toinen ongelma tai toinen riippuvuus, tai se ei parane.

Jos lähimmäiset eivät syyllistä ja haluavat auttaa, ei lien alkoholismin syillä suurta merkitystä. Edelleenkin mielestäni alkoholistin juominen on kuitenkin oire taudista, ei pelkästään valittu käyttäytymismalli. Taustalla on muutakin kuin "tekosyitä" juoda.

Alkoholismista on erittäin vaikea toipua. Pelkkä katkaisuhoito ei asiaa ratkaise ja päätös olla juomatta ei auta. Se on vain oireiden hoitamista, tärkeä osa prosessia, mutta ilman muuta hoitoa potilas yleensä ratkeaa uudestaan juomaan. Useimmiten alkoholismi on lisäksi sikäli suomalaisessa yhteiskunnassa invalidisoiva sairaus, että viinasta pitää luopua loppu elämäksi. Monesti vaikeaa meidän kännäämistä tai vaikka viinisnobbailua ihannoivassa kulttuurissa.

Julmaa asiassa on se, että ystävät ja läheiset eivät voi kovin paljon auttaa, ainakaan alkuvaiheessa Minun neuvoni alkoholistien puolisoille on yleensä: paras lopettaa suhde ajoissa ja tehdä vain oma surutyönsä

eiköhän stadissa ja muuallakin suomessa ole jo tarpeeksi tiloja konserttie ym. pitämiseksi.. ja jos vanhat ei muuten kelpaa ni kunnostetaan ne. ja kyllä noi niin sanotut kansanedustajat muistavat palkkojansa nostaa ja onhan niillä se niin sanottu sopeutumiseläkekin.... kyllähän niillä rahoilla muutakin käyttöä löytyisi kuin herrojen taskut, esimerkiksi terveydenhuolto tai muiden sosiaalisten palvelujen parantaminen.

krister kirjoitti: "Jos lähimmäiset eivät syyllistä ja haluavat auttaa, ei lien alkoholismin syillä suurta merkitystä. Edelleenkin mielestäni alkoholistin juominen on kuitenkin oire taudista, ei pelkästään valittu käyttäytymismalli. Taustalla on muutakin kuin "tekosyitä" juoda. "

Olen aivan samaa mieltä kristerin kanssa. Väittäisin myös, että alkoholismin taustalla on AINA masennusta. Siksi kesäpojan ajatus, että alkoholismi ja masennus olisivat kovin erilaisia vaivoja tuntuu oudolta.

Kaiken kaikkiaan tästä keskustelusta jää vaikutelma, että monen mielestä alkoholismia potevalla masentuneella tulee olla suurempi vastuu itsestään kuin raittiilla masentuneella. En ymmärrä miksi niin pitäisi olla. En myöskään menisi syyllistämään alkoholistia omasta juomisestaan kuten turre82. Jos ihminen sairastuu alkoholismiin esimerkiksi siksi, että hänen identiteettinsä ja itsetuntonsa on vaikkapa huonojen lapsuuden olosuhteiden vuoksi jäänyt rikkonaisiksi, ei minun oikeustajuni mukaan syy juomiseen ole henkilössä itsessään.

Päihdeongelma peittää usein alleen mielenterveysongelman tai tukahdutetun homoseksuaalisuuden....sanon minä.

Katsoin kerran kauan sitten yhden TV ohjelman kristillisestä parisuhdeleiristä, missä mies ei kyennyt seksiin aviovaimonsa kanssa, vaan runkkasi vessassa ( homo?) ja ravasi AA- liikkeen tilaisuuksissa.

"Päihdeongelma peittää usein alleen mielenterveysongelman tai tukahdutetun homoseksuaalisuuden....sanon minä."

Nimen omaan peittää alleen, kyse ei ole välttämättä syy/seuraus suhteesta.

Kliininen masennus voi laukaista taipumuksen alkoholismiin, ja vastaavasti alkoholismi usein johtaa masennukseen. Yleensä lähtökohtana on, että juovan alkoholistin muita mahdollisia mielenterveysongelmia ei kannata yrittää hoitaa ennen muutaman kuukauden raitistumista, ja niitä on vaikea edes diagnostisoida alkoholismin alta. Joskus masennus hellittää jo pelkän raittuiden myötä, monesti raittiuden ylläpitäminen vaatii muiden ongelmien hoitamista. Vastaavasti masennus ei väistämättä johda alkoholismiin.

Nähdäkseni siis ihmisellä voi olla taipumus alkoholismiin, joka ei kuitenkaan aina toteudu. Sen voi monesti laukaista kliininen masennus tai ahdistus; suru tai pettymykset elämässä; ja toki myös pelkkä ylemääräinen iloinen rilluttelu, alkoholin suurkulutus, mikä ei sinällään vielä ole alkoholismia. usien erotetaan myös ns. primaarinen alkoholismi, joka alkaa jo murrosiässä melkein ensimmäisistä ryypyistä; siihen voi liittyä muita vaikeuksia, mutta ne eivät sitä selitä.

Kun alkoholismi on kerran puhjennut, ei parannuskeinoa ole. Siihen ei auta tipaton kuukausi eikä useankaan vuoden raittius. Jos alkaa uudestaan juoda, niin (melkein) kaikilla kaikki alkoholismin oireet palaavat nopeasti.

Tietenkään jos ei koskaan elämässään nauti alkoholia vaikkapa vakaumuksellisista tai uskonnollisista syistä, ei voi sairastua alkoholismiin, vaikka olisi siihen kuinka taipuvainen tahansa.

Olen tässä erottanut alkoholismin suurkulutuksesta. Jälkimmäinenkin on vakava juttu; nuoreten ja keski-ikäisten miesten yleisin kuolinsyy on alkoholin liikakäyttö. Näitä suurkuluttajia eivät myöskään ole spurgut, vaan ahkerat bilettäjät ja reippaat opiskelija nuorukaiset.

Hyväosaisuus ja huono-osaisuus - aika monitahoisia käsitteitä.

Palaisin vielä tuohon alkoholismiin. Merkki masennuksesta voi olla alkoholismi. Sen sijaan ei tule hämärtää pullon sisällön siirtymistä omaan vatsaan (eikä muitakaan vastaavia käytösmalleja) väittämällä alkoholismia huonon itsetunnon syyksi. Huono itsetunto on yleensä alkoholismille - ikävä kyllä - myönteinen tahtotila, mutta ei ole alkoholismin aiheuttaja.

Ei se pullo ilmesty kaikkien masentuneiden tai huonolla itsetunnolla varustettujen eteen vääjäämättä. Eri asia on, että siitä voi olla vaikea pysyä erossa.