Mikä on kuvan ja kirjoituksen ero?

Keskustelin ystäväni kanssa siitä, mikä on kuvien ja kirjoituksen ero. Onko olemassa määritelmää sille, mikä on kirjoitusta mikä kuva. Voiko erotusta edes tehdä noiden kahden välillä?

Milloin kirjoitus muuttuu kuvaksi/taiteeksi ja päinvastoin?

Itse pystyn tarjoamaan näkemystä kasvatustieteestä, mutta en pysty sanomaan mitään taiteen tai kielitieteen (tai minkä tahansa muun tieteen) näkemyksistä. Miten edellä mainitut määrittävät taiteen/kielen/kirjoituksen yms.? Kasvatustieteessä lähinnä ajattelu (niiltä osin kuin tällainen laiska opiskelija voi todeta) nähdään kielelliseksi; ajattelua ei ole ilman kieltä; kaikki todellisuus on kielellistä. Lienee hieman sivuun aiheesta, mutta...

Oman näkemykseni mukaan kuva ja kirjoitus ovat tasa-arvoisia tapoja välittää (kielellistä, käsitteellistä) ajattelua symbolein. Mutta tuokaan määritelmä ei todellakaan ole ilmatiivis.

Näkemyksiä?

Mielenkiintoinen, mutta vaikea kysymys. Kun kuva ja teksti ovat työmaatani, niin seuraavassa joitakin yrityksiä lähestyä asiaa. En ole tieteilijä tässä asiassa. Muut viisaat ovat asiaa varmasti jo pohtineet.

Mielestäni taide ei tunne rajoja. Rajanvetoa ei voitane kenties edes tehdä: kirjoitus -> kuva -> kirjoitus.

Olen ymmärtänyt, että tekstiä ja kuvaa käsiteltäisiin jopa eri aivopuoliskoilla, niin erilaisia asioita ne ovat.

Teksti on sarjallista informaatiota, kuva taas rinnakkaista. Missä kohtaa muutos tapahtuisi? Onko se edes mahdollista?

Kerrotaan Olavi Paavolaisen 30-luvulla jo ennustaneen, että ajan myötä kuva alkaa olla voimakkaampi kuin sana. Nykyinen teknologia on tätä kehitystä tuntuvasti vauhdittanut. Seitsemänpäivää-lehti on tästä mainio esimerkki. Se on ehdottomasti kuvalehti. Kuvatekstit ovat siellä jopa lyhyempiä kuin kännykkäviestit.

Olen törmännyt erinäisiä kertoja siihen, että aivan normaalilla ällillä varustetut ihmiset eivät kykene enää helposti omaksumaan uutta tekstiä ja sen tarkoitusta.

Televisio kaikissa sen ilmenemismuodoissaan onkin sitten varsinainen kuvasyöppö. Televisio hallitsee nykyisin tiedonvälitystä. Jos jollain ei ole kotinsa nurkassa kuvansyöttövälinettä, häntä katsotaan hiukan alaspäin. Häntä pidetään mitä ilmeisemmin hieman jälkeenjääneenä tai syrjäytyneenä. Todellisuudessa hän saattaa olla tietoinen maailman tapahtumista lehdistön kautta paremmin, kuin valmiiksi valikoituja ja meille lusikoituja tv-uutisia seuraaville. Meidän asenteissammekin pidetään jo nyt kuvaa parempana informaation siirtotapana, kuin tekstiä. Kummallakin on kuitenkin edelleen oma tonttinsa. Kuinkahan ilmaistaisiin kuvallisesti vaikkapa käsite "välinpitämättömyys" tai "läheisriippuvuus"?

Tässä ekat aivoitukseni.

Kuva vastaa tuhatta sanaa, sanotaan. Itse koen hyvin voimakkaina kuvat ja niihin käykeytyvät "piiloviestit".
Saman mystiikan pystyy kuitenkin luomaan myös sanoilla ja kielikuvilla. Runous ja sanoitukset esimerkkeinä mainittakoon.
Sanat ja kirjaimet kuitenkin vaativat toiselta niiden osaamista ja hallitsemista, kun taas lähes kaikilla on mahdollisuus saada viesti kuvan välittämänä.

Usein on silti myös niin, että kuva vaatii sanoja seurakseen, jotta oikea viesti välittyisi.

"Kuva vastaa tuhatta sanaa, sanotaan."

Kuva valehtelee myös tuhat sanaa - tunnelman joka on vallinnut kuvaushetkellä, ajatuksen, joka kuvaajalla on ollut kuvatessaan.

Kun itse kuvan ja kirjoituksen eroa ajattelen, mieleeni palautuvat muutamat kirjat, joissa olen nähnyt yhdistettävän upeita kuvia,
ja niihin liitettyjä runoja tai tarinoita...

Jos ajatellaan kirjoitusta, sitäkin on kirjoittajasta riippuen monenlaista. Kalle Päätalon jahkaava kuvaus maisemasta, tai vastaavasti Harri Nykäsen,
tai Ilkka Remeksen lyhyt ja kuvaava kieli - esimerkkeinä.

Kuva on kirjoitusta ja kirjoitus kuvaa. Ne yhdistyvät. Kuvakirjoitus ja kirjoituskuva ovat molemmat manipuloitavissa. Ero ei ole siis ainakaan tekijässä tai katsojassa/lukijassa.
Kuva näkyy ja kirjoitus kertoo. Kirjoitus näkyy, mutta se ei ole kirjoituksen tehtävä. Kuva saattaa kertoa, mutta kuvan perustehtävä on näkyä. Tässä tulemme siihen, mitä haluamme kielemme sanojen tarkoittavan. Lähtökohta ja määritelmämme käsitteille ratkaisevat suunnan mahdolliselle vastaukselle.
Myyttisessä ajattelussa kaikki liittyy kaikkeen. Silloin ainoastaan on olemassa aspektuaalisia eroja.

Kieli on niin rajallinen, että pelkästään Ranneliikkeen keskusteluissa jo huomaan sanojen loppuvan kesken, olevan liian konkreettisia ja rajattuja. Sanoilla on vaikea ilmaista mitään, mikä ei ole normaaliin kokemuspiiriimme kuuluvaa. On kyllä olemassa esimerkiksi sana ajattomuus, mutta siitä ei pysty keskustelemaan, niin tiiviisti niin iso osa muista sanoista on aikaan tai ajan ilmiöihin sidottuna. Jatkuvan kädenväännön Jumalan olemassaolostakin koen ongelmallisena, koska olemassaolo on niin kovin rajallista, ettei se ole lainkaan oikea sana kuvaamaan asiaa, josta yritän kertoa.

Määritelmien kapeuteen törmää jatkuvasti. On monia tapauksia, joissa on vaikea määritellä vaikka miehen ja naisen rajaa. Joillekin se on todiste siitä, ettei sukupuolia ole, minusta se on vain todiste sanojen merkitysten kapeudesta. Koska sanojen merkitykset ovat niin kapeita, mun on lähes mahdotonta kirjoittaa mitään ilman, että se sisältää symboliikkaa, vertauskuvia ja sanaleikkejä. Sanojen merkitykset sellaisinaan eivät yksinkertaisesti kata kovinkaan montaa asiaa.

Sanoja pyörittämällä ei ratkaista isoja asioita. Mä uskon oikean ajattelun tapahtuvan käsitteellisesti ja sanojen ulkopuolella.

Kuvalla voi ilmaista paljon vapaammin, mutta voiko sitä tulkita siten, miten ilmaisija on tarkoittanut, onkin jo paljon vaikeampi kysymys. Kieltäkin tulkitaan usein väärin, koska sanojen tunnelataukset ovat eri ihmisille niin erilaiset. Samoin muotojen. Musta tuntuu hyvin usein, etten tule ollenkaan ymmärretyksi. Ehkä juuri siksi, että ettei sanoja niille asioille, joista yritän kertoa, ole olemassa.

Oma tapani ilmaista itseäni on liike. Jotkut näkevät siinä paljon kaikkea. Sitä, että joku voisi nähdä sen, mitä tarkoitan, en usko. Itselleni kelpaisi mikä tahansa väylä saada kerrotuksi, näytetyksi, koettavaksi jollekin toiselle se ajatus elämästä, joka mielessäni on, mutta jolla ei ole väylää ulos.

"Sanoja pyörittämällä ei ratkaista isoja asioita. Mä uskon oikean ajattelun tapahtuvan käsitteellisesti ja sanojen ulkopuolella."

Sanojen ulkopuolella? Kielitä, sanoja ja käsitteitä ei voida erottaa toisistaan, joten nähdäkseni ei voi sanoa ajattelun tapahtuvan noiden ulkopuolella.

Kesäpoika sivuaa myös aihetta, jota en uskaltanut tuoda esiin: mihin päädytään, jos eroa lähdetään etsimään symbolin tuottajan tarkoituksesta. Mikä on hänen tarkoituksensa ollut hänen tuottaessaan symbolin? Ongelma on tietysti filsofinen: voiko toisen tarkoitusta saada selville, toisen mieltä tulkita,tulkita tulkintaa, subjektiivinen tulkitsee subjektiivista.

Jos emme pysty selvittämään toisen tarkoitusta, emme voi myöskään selvittää, onko tarkoituksena ollut tuottaa kirjoitus vai kuva. Ongelma on ylittämätön, varsinkin kun tutkitaan vanhoja symboleita.

Kuten todettu, on tuokin teoria täynnä ilmaa.

"Kielitä, sanoja ja käsitteitä ei voida erottaa toisistaan, joten nähdäkseni ei voi sanoa ajattelun tapahtuvan noiden ulkopuolella."

Ehkä me annamme sanalle ajatus eri merkityksen. Kyllä minä pystyn prosessoimaan ajatuksia, joille ei ole kuvaavia sanoja. En usko olevani niin erityislaatuinen, etteivätkö muutkin siihen pystyisi.

Tämä eksyy nyt aiheesta, mutta mä jaan ajattelun kolmeen eri tasoon. On tiedostamaton, sanoiksi prosessoitumaton ajattelu, jota käytetään monissa arkielämän tilanteissa ja valinnoissa. Jos ruokalassa on tarjolla kahta salaattia, valitsee niistä itselleen mieluisemman ilman, että valintaa täytyy älyllistää sanoihin asti. Kuitenkaan kyseessä ei ole mikään refleksi, kysehän on opitusta asiasta ihmisen saamista kokemuksista eri salaateista. Mieluisan salaatin valinta vaatii ajatuksen ja tiedon, mutta sanoja se ei vaadi.

Sitten on se ajattelu, joka pitää sisällään sanat. Tätä ajattelua on kaikki se jaarittelu, jota ihminen käy päässään kaiken aikaa.. tekisinkö näin vai näin.. mutta tuossa on se ja se hyvä puoli ja tässä taas..

Näiden lisäksi on tietoista ajattelua asioista, joille ei ole sanoja. Tällaisia ovat esimerkiksi juuri nuo kaikki ajattomuutta käsittelevät asiat. Tai toinen esimerkki: jos uskotaan esimerkiksi Jumalan luoneen kaiken mikä on, pitää Jumalan itsensä olla jotain, jota ei voi kuvata sanalla on. Mutta jo yksistään tuo lause pitää sisällään monta virhettä. Kuten sana "itsensä", joka viittaa olevaan olentoon. Tai sana "luoneen" joka on sidottu ensinnäkin aikaan, joka on tämän luomisen seuraus, eikä ollut siis luodessa olemassa, sekä se on sidottu olemassa olemiseen, tekijään, jota ei oikeastaan ole olemassa. Ja jälleen kerran yritän kertoa asiaa, jota olen miettinyt, ja tiedän mitä tarkoitan, mutta sanat ovat niin sidottuja tietynlaisen todellisuuden kahleisiin, etteivät ne toimi lainkaan siten miten toivoisin niiden toimivan.

Joten mä väitän ihan omassa päässäni tapahtuviin prosesseihin vedoten, että on mahdollista ajatella ilman sanoja.

Ovatko oppiminen ja ymmärrys ajattelua? Ymmärtää voi paljon, vaikkei osaisikaan kieltä. Mitään kieltä. Ainut minkä kieli mahdollistaa on välittää toisille, mitä itse ajattelee, ja ymmärtää asioita, joita joku toinen kokee. Sekään ei voi koskaan olla tietenkään täydellistä, eikä edes lähellä sitä.

Sellaisella filosofialla, joka pohjautuu sanoille annettuihin merkityksiin, ei pääse kovinkaan pitkälle. Sellainen filosofia perustuu ajatukseen, jossa kaikki olisi riippuvaista kokijansa kyvystä tuottaa kieltä. Ei totuus muokkaudu kielen mukaan, vaan kieli on väline, jolla yritetään kuvata totuutta siinä kovin hyvin onnistumatta.

Henkilökohtaisesti koen turhautumista kommunikaatiokeinojemme alkeellisuuden vuoksi.

Kiasmassa avattiin juuri näyttely Kuvan jälkeen, jossa tutkaillaan mikä voi olla kuva. En ole vielä ehtinyt nähdä.

Noin alkajaisiksi kuvan ja sanan eroista tulee mieleen se, että sekä puhuttu että kirjoitettu kieli ovat ajassa tapahtuvia prosesseja, kun taas kuvassa ´kaikki´on läsnä yhtäaikaa ilman ajallista järjestysstä. Elokuva on toki taa toinen juttu. Tosin kuviakin on monelaisia, kartta ja käyrät ja käppyrät vaikkapa Suomen BKT:n kasvusta ovat aika toisenlaisia kuin esimerkiksi van Goghin maalaukset. Toisaalta myös matematiikka ja formaali logiikka ovat kieliä, joilla voidaan ilmaista asioita joihin sanat eivät pysty. Entä sitten musiikki kielenä? Tai liikekieli? Ihmisillä on lukemattomia tapoja luoda merkityksiä.

G

Geschwitz, mitä tarkoitat sillä, että kirjoitettu kieli on ajassa tapahtuva prosessi, mutta kuva ei? En ihan hahmottanut.

Aasiassa kirjoitus muuttuu kuvaksi (tai vielä enemmäksi) kalligrafiassa.

Tuuppasen toiseen suuntaan.

Todellisuudessa teksti ja kuva ovat vain määrätyssä järjestyksessä paperilla tai pinnalla olevia väritahroja. Näyttölaitteen kuvapinnalla ne ovat pikkuruisia, eri väreissä hehkuvia pisteitä.

Aivomme muodostavat monimutkaisen prosessin kautta noista väritahroista mielekkään sanan taikka kuvan. Olemme oppineet, että Pariisin eräässä taidemuseossa olevan kehystetyn levyn pintaan Leonardo Da Vincin 1500-luvulla tuhrimat väritahrat muodostavat naisen hahmon, jota yleisesti kutsutaan nimellä Mona Lisa. Wanuatulta näyttelyssä vieraileva henkilö, joka ei ole koskaan lukenut länsimaista taidehistoriaa, mieltää sen joka tapauksessa naishahmoksi.

Paperilla oleva väritahrajoukko "sika" käy aivoissamme läpi myös pitkän tunnistusprosessin. Onneksi meillä on korvien välissä tehokas prosessori. Väritahrajoukon havainnut suomalainen (!) henkilö mieltää mahdollisesti mielessään nelijalkaisen, saparovarusteisen eläimen. Joku voi saada samassa tilanteessa mielikuvan kädellisestä, kaksijalkaisesta otuksesta.

Mielenkiintoista on se, että kuva voi välittää viestin, joka ymmärretään samansuuntaisesti hyvinkin erilaisissa kulttuureissa. Teksti on rajattu kieleen varsin tiukasti. Sama tekstiryväs jossakin toisessa kielessä merkitsee aivan muuta. Esimerkiksi "sika" on rakennusteollisuudessa käytetyn kemiallisen tuotteen nimi. Se on alun perin sveitsiläisen Sika AG:n tuote.

Taisin pohdinnoissani upota suohon*.

*Suo ei tarkoita tässä yhteydessä luonnossa olevaa kosteaa aluetta, vaan se on kuvaamassa symbolisesti takertumista johonkin vaikeuteen.

Kesäpoika kirjoitti: "Geschwitz, mitä tarkoitat sillä, että kirjoitettu kieli on ajassa tapahtuva prosessi, mutta kuva ei? En ihan hahmottanut."

Kirjoitetun tekstin tuottaminen samoin kuin sen lukeminen, vaatii yleensä pitkähkön ajan. Esimerkiksi Sodan ja rauhan lukemisessa teoksen elementit ja kokonaisuus avautuvat vasta kun koko tiiliskivi on luettu, sen sijaan esimerkiksi Napoleonia esittävä maalaus on nähtävissä yhdellä vilkaisulla, sen elementeillä ei ole ajallista järjestystä. Toki sekä uudelleen lukeminen että kuvan pitkä tarkastelu yleensä tuovat jotain uutta esille.

Sinänsä tietysti kirja ja teksti ovat merkkeinä ja esineinä ei-prosessuaalisia¨ilman ajallista ulottuvuutta.

G

G, tuo minullekin tuli mieleen, mutta vaikka se monissa tilanteissa meneekin noin, ei tekstin hahmottamisen ajallisuus suhteessa kuvaan ole tuolta kannalta mitenkään ehdotonta. Kirjoitettu teksti voi olla hyvin lyhyessäkin muodossa, niin lyhyessä, ettei sitä tarvi varsinaisesti lukea, vaan lukutaitoinen hahmottaa sen yhdellä silmäyksellä. Toisaalta kuva voi olla niin iso, että se on vaikka huoneen kaikki neljä seinää täyttävä maalaus.

Kuvalla ja kirjoitetulla tekstillä on ainakin se ero, että kuva antaa kohteestaan tietoa selllaisellekin henkilölle, joka ei ole lukutaitoinen. Kirjoitus vaatii symbolien opittua ymmärtämistä, kuvan hahmottaminen ei vaadi. Kuvakin voi olla symbolien täyttämä, mutta se ei välttämättä ole sitä.

Voidaanko kirjoituksella esittää sitten määritelmä kuvalle?

Entä voidaanko kuvalla määritellä kirjoitus?

Kirjaimet ovat kuvia joista muodostetaan sanoja/lauseita joita luetaan?

Höh...kokeile lukea Roland Barthes "Valoisa huone".

mopsi22!

Toki voidaan määritellä, ei kuitenkaan kaikenkattavasti, sillä toinen kuva/kirjoitus on toinen kuva/kirjoitus.
Määrittely riippuu kovin tulkinnasta määriteltävässä olevassa.

Kirjoitus, jossa on kuvaavia sanoja, on aina kirjoittajansa kokemus jostain tilanteesta. Kirjoittaja voi kuvata kävelleensä raikkaan kuulakkaassa syysilmassa keskellä kirjavia lehtiä, jonka lauseen lukija hyväksyy sellaisenaan, koska hänellä on tilanteesta vain kirjoittajan antama tieto. Kuitenkin, jos hän tilanteessa olisi ollut kävelemässä kirjoittajan vierellä, hän olisi voinut kokea kävelevänsä kylmässä ja masentavassa säässä, jossa ohiajavat autot roiskuttivat rapaa hänen päälleen ja luonto teki kuolemaa.

Samasta tilanteesta otettu valokuva antaa katsojalleen suuremman vapauden poimia asioita, jotka ovat hänelle merkityksellisiä. Tilanteesta tehty maalaus taas toistaa tekijänsä kokemusta, muttei välttämättä yhtä alleviivaavalla tavalla kun sanat.

Kirjoituksella ilmaistaan rajatummin, sekä hyvällä että pahalla tavalla.