Arvoisa eliitti

Synnyin mäkitupalaisten Johanin ja Marian kaukaisena jälkeläisenä etäällä Hämeessä. Se on leimannut elämääni niin, etten koskaan ole päässyt eliitin pöytiin eikä eliitti ole tarjonnut suosionosoituksiaan. Tähtisade ei ole osunut kohdalleni. Kuokkavieraiden joukkoon varmaan kelpaisin.


Jo lapsesta asti olen kulkenut sivussa. Koulussa häpesin sitä, että isäni oli kirvesmies ja muurari. Meidän luokka oli valioluokka, jossa kaikkien isät olivat johtajia, metsänhoitajia, liikkeenharjoittajia, eläinlääkäreitä, pappeja ja opettajia. No, oli siellä yksi Ahtiainen, jonka isä oli sekatyömies. Se tieto helpotti. Mutta se tieto taas ahdisti, että epäilin isän olleen aikaisemmin kommunisti ja sellaiset olivat vielä 1960-luvulla maanpettureita. Sen takia koko perhe oli siinä kylässä sivuraiteella. Muut suhtautuivat epäillen. Kuitenkin kirvesmiehen ja muurarin palveluja tarvittiin, ja moni navetta ja talo on isäni käsialaa.

Olen aina viihtynyt surkimusten seurassa. Koulussa paras kaveri oli lyhytkasvuinen "kääpiö". Hän viritti kiinnostukseni luontoon ja vaelteluun. Armeijassa parhaita kavereita olivat surkimukset Pohjan kunnasta. Toinen änkytti, ja toinen oli hieman heikkolahjainen, mutta meille syntyi kummallinen keskinäinen luottamuksen tunne. Kun sitten häivyin aliupseeerikouluun ja RUKiin, jouduin vastenmieliseen maailmaan, jossa käytiin keskinäistä taistelua paremmuudesta ja suunniteltiin karriääriä.

Sitten opiskelin ja menin töihin. Työpaikka oli täynnä ihmisiä, jotka olivat äärimmäisen tärkeitä ja heidän työnsä arvokasta. Heistä on tullut myöhemmin poliittisia sihteereitä, presidentin neuvonantajia, ja muuta mahtavaa. Kunniamerkkejä on iso liuta. Viime vuosiin saakka he ovat järjestelleet niitä toisilleen. Istuin usein tulevan eliitin pöydissä, mutta ne jutut olivat kuin muusta maailmasta ja tiesin aina, ettei minulle kuulunut paikka eliitissä.

Muutama vuosi sitten oma osastoni lakkautettiin. Siellä oli paljon uutta väkeä, jota oli värvätty taidekorkeakouluista ja yliopistomaailmasta. Varmaan ammattiliitto tuli apuun, kun alkoi tulla lopputilejä. Ei tullut, koska meitä liittoon kuuluvia oli vain kaksi. Muut olivat eliittiä, joka ei tarvitse ammattiliittoja.

Kuin kohtalon ivaa on, että päädyin asumaan Eiraan. Täällä eliittiä häärii joka puolella. Meidänkin talossa on tunnettuja sukuja, kartanonomistajia, pankkiireja, lääkäreitä. Onneksi on yksi pienipalkkainen sairaanhoitaja, jonka kanssa voi puhua tavallisia asioita.



Miten tässä näin kävi? Mäkituvan painolasti kummittelee kolmanteen ja neljänteen sukupoveen.


Ja sitten tuli päälle vielä tämä homous. Tai ehkä juuri sen takia? Ensimmäinen miesystävä oli etuoikeutettu. Itse asuin kurjassa 20 neliön yksiössä. Hänelle isäpappa osti heti alkajaisiksi kaksi huonetta ja keittiön. Hän avasi silmiäni monille uusille asioille, mutta maailmamme olivat niin erilaiset, ettei suhdetta kestänyt kuin muutaman vuoden.

Homoelämässäkin rakastuin aina ressukoihin ja kurjimuksiin. Lempibaari oli Escales ja sen kurjat karaoketähdet. Kuitenkin siinä samalla koko ajan olin kurkkimassa eliitin pöydän kulmalla. Ilmaisia teatteri- ja oopperalippuja virtasi, käytiin taidenäyttelyissä ja tanssiesityksissä. Linnanmäelläkin käytiin vapaalipuilla. Mutta se elämäntyyli ei oikein kolahtanut.

Sitten yritin tiirailla, missä on homoelämän eliitti. Aina tuntuu valikoituvan joukkoja, jotka joko hyötyvät muiden surkeudesta ja pääsevät nousujohteiselle uralle tai jotka muuten vaan marssitetaan näytille ikään kuin sanoen: näin hyviä me olemme. Huvittavinta kaikista oli Pride-marssi, jossa akateemiset sateenkaariperheet panssarivaunuineen oli sijoitettu etummaiseksi iskujoukoksi. Tänä iltana taas lasketaan, montako sateenkaarilipun heiluttajaa on Tarjan kutsuissa.



Mutta jotkut on tuomittu ikuisiksi ajoiksi marginaaliin, eikä heistä paljon tiedetä. Lapsuudenkaverini, naapurin poika, elää naimattomana omakotitalon yläkerrassa. Toinen, entinen tuttu pitää hallussaan koko omakotitaloa, kun vanhemmat ovat kuolleet. Kävin aikoinaan saunassa siellä, ja rivien välissä hän ilmaisi halunsa tehdä joskus itsemurhan. Monesti mietin, mihin ovat joutuneet ne monet iloiset ihmiset, jotka Sirkan tansseissa tai Palokuntatalon salissa tanssivat myöhäiseen yöhön tai ne, jotka puistossa ikuisesti etsivät ystävää. Enoni poika, minunikäiseni naimaton ja työtön poika Sisä-Suomesta, joutui psykoosiin ja terveyskeskuksen osastolle, kun hänen isänsä yllättäen kuoli keväällä. Nyt hän yrittää pitää kotitaloa yksin.

Arvoisa akateeminen homo/lesboeliittimme! On saatu homoliitot, satuhäät, sateenkaariperheet, Finlandia-palkinnot ja BigBrother-voittajat. Nyt toivon, että ryhdytään miettimään, miten saadaan tietoa niistä, joilla ei mene hyvin ja jotka eivät vastaile internet-kyselyihin. Mihin he kaikki ovat kadonneet ja miten heidän arkensa sujuu? Millaista on elämä, jos on homo tai lesbo ja samalla on työtön, mielenterveys horjuu, työssä kiusattu, on HIV tai on vanha. Adoptio-oikeusasiat ovat näiden rinnalla tosi elitistisiä.

Mä en ymmärrä, en kerta kaikkiaan vain ymmärrä.

En ymmärrä sitä, miten suhtaudut omaan elämääsi Vaeltaja. Mä tarkistin kahteen kertaan, ettei se ollut Pora-liikkeen kirjoittama. Ei ollut.

Mikä on eliitti? Keistä sinä puhut? Kuka on tuo salaperäinen ryhmä, jolla on kaikkea ja jota ei voi edes naapurina puhutella?

Ei mäkitupalaisuus sinua ole leimannut. Olet tehnyt sen itse, suostumatta irrottamaan. Paikkaa eliitin pöydässä on kertomasi mukaan melkein kultalautasella tarjottu, mutta sinä sanot ei. Sinä sanot ei, koska olet päättänyt, että otsassasi oleva leima näkyy muillekin kuin sinulle, ja että se ohjailee kohtaloasi.

Oman taustani takia mä tulen välillä valtavan vihaiseksi kun kuulen luovuttajien puhetta ja kohtalon syyttelyä omista valinnoista. Elämä voi kyllä potkia. On paljon sellaista, mitä ei voi kontrolloida, kuka vain voi sairastua ja väsyä ja luovuttaa.

Matti on syntynyt alkoholistiperheeseen. Isona Matti alkoi itsekin juoda. Matti meni joka ilta baariin ja aamulla joi Alkosta kotiin kannettuja viinoja. Matti piti naisista, meni naimisiinkin muutaman kerran, mutta kohtalo pakotti hänet lyömään kumpaistakin ja niinpä ne lähtivät. Tänään Matilla ei enää ole asuntoa. Matti istuu puiston penkillä ja kiroaa miksi hänet on elämäänsä tuomittu. Joka päivä on ryypättävä, ja aina on pakko lyödä ja uhota. Ja miksei kukaan tule ja pelasta.

Kukaan ei voi tulla pelastamaan ketään, joka ei itse myönnä, ettei ongelmien syy ole se, että se osa on hänelle tuomittu ja hänen kohtalonsa. Joka ei myönnä, että ainut joka voi elämän valintoja uusille urille muuttaa, on hän itse. Joka ei myönnä, ettei kukaan tee työtä hänen puolestaan. Ja joka ei myönnä, että se tilanne, missä elää nyt, on kaikkien aiempien elämänvalintojen seuraus.

Kyllä, mä olen ehdottomasti sitä mieltä, että niitä ihmisiä on mentävä auttamaan, jotka sen oikeasti aikovat uuden elämän oppimiseksi käyttää ja sanovat nöyrästi kiitos. Niille, jotka syyttävät edellisiä sukupolvia siitä, että oma käsi kaataa viinaa suuhun joka päivä, ei ole juuri mitään tehtävissä. Kun valitsee elää toivottomuudessa, saa rauhassa omaan toivottomuuteensa hukkua.

Mä arvosta ihmisiä, jotka ovat nähneet elämää ja ymmärtävät sitä. Arvostan ihmisiä, jotka pitävät huolta itsestään ja muista. Niitä ihmisiä tahdon lähelleni, ja toivon kaikkien muidenkin lähelle, täysin siitä riippumatta, onko heidän vanhempansa syntyneet ladossa vai ovatko he käyneet yliopiston, vai kenties molempia.

Niinhän se on... Jokainen on oman onnensa seppä.

Pikkuisen naiivi väite, että kaikki on vain itsestä kiinni. Näppärä tapa syyllistää niitä, jotka syystä tai toisesta eivät ole olleet yhtä onnekkaita kuin jotkut toiset.

Työttömyys on Suomessa edelleen historiallisen suurta. Työttömiä on yli 200000. Tässä Tilastokeskuksen tietoa työttömyydestä pitkällä aikavälillä:

http://www.stat.fi/tup/verkkokoulu/data/tvt/07/10/index.html

Samasta lähteestä lainaus: "Kansainvälinen taantuma, niin sanottu suuri lama 1930-luvulla aiheutti ensimmäisen kerran suurtyöttömyyttä ja muutti samalla suhtautumista siihen. Ymmärrettiin, että työttömyys ei johtunut työttömistä itsestään ja että valtion tuli hoitaa työttömyyttä."

Vanhempiaan ei voi valita. Tämän uutisen mukaan vanhemmat auttavat lapsiaan Suomessa enemmän kuin muualla Euroopassa:

http://www.yle.fi/uutiset/haku.php?action=page&id=268205

Kun yrittää pääkaupunkiseudulla ostaa asuntoa, vanhempien apu on tosiaan tarpeen. Tämä tosin edellyttää, että vanhemmilla on mitä antaa.

Ei ole sellaista asiaa kuin onni (aka tuuri) - sitä kutsutaan sattumaksi... Aina on helppo syyttää tai kiittää omaa onneaan tai onnettomuuttaan, mutta pidemmällä tähtäimellä kaikki on kuitenkin itsestä kiinni. Voi joko odottaa, että joku sattuisi tulemaan keskellä korpea kiskomaan ylös suosta, tai sitten voi itse yrittää kamppailla itsensä kuiville. Mikään ei ole niin säälittävää, kuin jäädä vellomaan omassa onnettomuudessaan, sen sijaan että oikeasti yrittäisi. Jo itse yrittäminen on palkitsevaa, vaikka lopputulos epäonnistuisikin.

Ja ennen kuin joku ottaa asian puheeksi, niin ei - en ole syntynyt kultalusikka suussa (en edes hopea- tai muukaan arvometallilusikka, jos niikseen tulee), vaan aina olen joutunut pärjäämään sillä vähällä mitä on. Mutta se ei lannista; päinvastoin, olen vain entistä päättäväisemmin nousemassa siihen ns. "eliittiin" - en onnella vaan työllä. Ja totisesti työmies on palkkansa ansainnut.

Mielestäni saavutettuja yhdenvertaisuuden merkkipaaluja ei pitäisi missään oloissa laittaa vastakkain vielä olemassaolevien ongelmakysymysten kanssa, oli kyse marginaaliin ajautumisesta tai jostain muusta. Ne ovat eri asioita. Ja ne eivät mitenkään syö toisiaan.

Esimerkiksi (vielä saavuttamattomissa) adoptio-oikeusasioissa ei ole mitään elitististä. Niitä perheitä - niin rikkaita kuin köyhiäkin - asia koskee ihan arjen tasolla. Köyhiä ehkä vielä syvemmin kuin rikkaita, sillä rahalla voi aina fiksailla asioita. Etenkin perheen sisäisen adoption pitäisi olla perusoikeus. Tämän perusoikeuden puuttuminen voi pahimmillaan sysätä ihmisiä marginaaliin.

Eliitti?

Itsekään en taatusti ole "eliittiä", mutta en kyllä koe olevani millään tavalla syrjäänkään sysätty. En minä toisaalta ole hirveästi muilta koskaan odottanutkaan, vaan tehnyt asioita itse sen minkä olen pystynyt. Jos on apuja omiin pyrkimyksiin tullut, olen pyrkinyt jotenkin hyvittämään avun - tai ainakin kiittämään. Ehkä luonteeni on sellainen (kaiketi toimihenkilö- ja sittemmin yrittäjätaustaisen kodin peruja) että jos jokin suunta vaikuttaa hyvältä, niin sinne mennään niin pitkälle kuin kyvyt sallivat - ja jos ei niin kokeillaan vähän toisella tavalla. Toisaalta ehkä perusturvallisen kodin jälkiä on se, että en ole ensimmäisenä luovuttamassakaan.

Menneisyyden asioihin realistisesti suhtautumalla voi koettaa ammentaa sieltä myönteisiäkin asioita. Jotenkin tuntuu siltä, että kun on hajulla omista vahvuuksistaan ja heikkouksistaan, niin kyllä sitä aina pystyy luovimaan. Ainakin niin kauan kun asiat ovat omissa käsissä - eli lähinnä fyysinen ja henkinen terveys hallinnassa. Ja kaiketi nykymaailmassa uteliaisuus, halu tietää ja osata sekä vastaavat luonteenpiirteet ovat hyödyllinen ominaisuus näköalattomuutta vastaan.

Mutta sitten tämä marginaali?

On tietysti aina niitä, joilla ei vain yksinkertaisesti ole sosiaalisia kykyjä pitää yllä sellaisia kestäviä ja merkityksellisiä ihmissuhteita, jotka olisivat turvaverkkona elämän tiellä. Tällaisia on vain paha auttaa, jos eivät syystä tai toisesta kuulu omiin ympyröihin.

Sitten on heitä, joiden unelmat ovat niin utopistisia, ettei toteutumisen mahdollisuuksia ole kuin ehkä jonkin suuren onnenpotkun kautta. Tällainenkin voi lannistaa ja viedä syrjäpoluille. Useimmat meistä eivät ole hannuhanhia.

Mitä tehdä sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat laskeneet kaiken sen varaan, että Sirkan tai palokunnantalon salin (tai Hercun, dtm:n, Mannisen tai Connan...) tanssit jatkuvat ja jatkuvat - tai puistoista löytyy ikuisesti uusia ystäviä? Parhaatkin kemut päättyvät joskus ja - niin valitettavaa kuin se onkin - ystävän etsinnässä markkina-arvo väistämättä laskee ajan kuluessa.

Ehkä osa on löytänyt yhden (tai muutaman) pysyvän ystävän ja kadonneet "ympyröistä" tai kenties ajatelleet asian vapaasta toisin ja vetäytyneet kokonaan omiin oloihinsa. Ne, ketkä ovat valinneet itse vähemmän yhteisöllisyyden ovat niin tehneet kuka mistäkin syystä.

Ihmisen on mielestäni viime kädessä otettava vastuu itsestään ja ratkaisuistaan. On eri asia tietysti, jos fyysinen tai henkinen terveys estää tämän. Silloinkaan ei voi olettaa, että kukaan pyytämättä tulee pelastavana enkelinä paikalle. Vielä pahempi, jos apua tarjoava ajetaan pois.

Vaikkapa työttömyys ei välttämättä vie marginaaliin, jos hyväksyy tilanteen ja käyttää ajan vaikkapa itsensä kehittämiseen. Tietysti taloudellisen tilanteen heikkeneminen aiheuttaa harmia, mutta siinä kohdassa pitää hyväksyä elintason putoaminen. Myös eläkkeelle siirtyminen vaikuttaa taloudelliseen tilanteeseen.

Sen sijaan reistaava mielenterveys tai fyysinen terveys (vaikkapa HIV), työpaikkakiusaaminen ja vanhuus ovat asioita, joille ei mitään voi. Nämä koskettavat niin homoja kuin heteroitakin. Ja nämä ovat asioita, joista soisi puhuttavan enemmän. Mutta puhemieheksi pitäisi löytyä ihmisiä, jotka itse ovat näitä kokeneet. Muut eivät voi asioista kokemusperäisesti kertoa. Ja mahdolliset selviytymistarinat voisivat olla avuksi kohtalotovereille - vertaistukea parhaimmillaan.

Nämä "elitistiset" homoliitot, satuhäät, Finlandia-palkinnot ja BigBrother-voittajat airueenaan priden akateemiset sateenkaariperheet toivottavasti auttavat siinä, että sivuraiteelle joutuneilla on yksi risti vähemmän kannettavanaan; kaiken muun niskaan satavan paskan lisänä ei ole enää "homoutta" - se kun lakkaa olemasta kielteinen asia. Vai voiko tällainen kehitys sittenkin olla jonkun mielestä kielteinen asia? Ei olekaan enää sellaista "homoutta", jota voisi pitää syntipukkina sille, ettei mene hyvin. Ongelman syyt pitääkin yht'äkkiä etsiä toisaalta.

Vaeltajan avaus ja sitä seuranneet kommentit sisältävät valtavan paljon mietittävää. Itse haluan tuoda mukaan ajatuksen omien valintojen tärkeydestä elämässä ja perimmiltään omasta vastuusta elämästään.

Eräs hyvä kaverini istui tiukasti kaapissa asemansa ja merkittävän suvun vesana. "Piireihin" hän uskalsi vain varovasti kurkistella, mutta ei varsinaisesti mihinkään mukaan mennyt. "Heteronoloinen" poikamieskulissi on pitänyt pitää pystyssä ja niin on edelleen. Kun hän aloitti eläkevaiheen elämässään, hän alkajaisiksi ilmoitti, että nyt hän haluaa miehen. Tuolle miehelle hän määritteli tarkat vaatimukset, eivätkä ne olleet vähäisiä. Eihän siitä tietenkään mitään tullut. En kehdannut sanoa, että hänen olisi pitänyt opetella sosiaalisia taitoja homoelämääkin varten paljon aikaisemmin. Tuohon ikään myös "markkina-arvo" homomaailmassa oli varsin tarkoin nollaantunut.

Hän oli elänyt uralleen ja luuli voivansa kytkimestä kääntäen aloittaa toisenlaisen elämän. Kyllä hän itse on ollut vastuussa omasta elämästään. Ei kukaan toinen ole hänelle hänen elämäänsä voinut rakentaa ja valintoja tehdä. Tilanne on meillä kaikilla aivan sama. Mitä valintoja elämässämme teemme niillä elämää rakennetaan. Valintoja tehdään myös elämän karikkopaikoissa. Seurauksena voi olla pohjanaarmujen jälkeen kypsempi elämä, jumittuminen karille taikka jopa uppoaminen. Toki vakavassa karilleajossa on syytä kutsua pelastusalus apuun. Sen avulla voi tilanteen saada hetkeksi hallintaan.

Juksteri "Pikkuisen naiivi väite, että kaikki on vain itsestä kiinni. Näppärä tapa syyllistää niitä, jotka syystä tai toisesta eivät ole olleet yhtä onnekkaita kuin jotkut toiset."

En minä ole väittänyt, että kaikki on itsestä kiinni. En ole myöskään syyllistänyt ketään. On aivan eri asia sanoa, että on omaa syytä, jos tapahtuu huonoja asioita kuin sanoa, että ihminen on itse ratkaisu omiin ongelmiinsa.

Kukaan ei varmaankaan valitse tulla alkoholistiksi. Mun esimerkkitapaukseni Matti tuskin löi vaimoa huvin vuoksi. Varmaan sillä oli paljon syitä ja asioilla pitkä ja monimutkainen tausta. Lapsena ei oppinut sosiaalisia taitoja, myöhemminkään ei ollut itsevarmuutta yrittää mitään. Sen kaiken voi antaa itselleen ja toisille anteeksi.

Syyt ongelmiin voivat olla monimutkaisia ja muiden ihmisten aiheuttamia. Ratkaisu pitää silti tehdä itse, vaikka se olisi kuinka epäreilua. Kun tunnistaa käytöksensä syyt on riittävän viisas kasvaakseen niistä yli. Jos sen sijaan jää osoittamaan keksimiään syitä sormella niitä elämästään syyttäen, ne eivät ole enää syy, vaan tekosyy sille, ettei muutu ja tee toisin, vaikka tietää jo paremmin.

"Yhteiskunnan tehtävä ei luoda onnellisuutta vaan lievittää kärsimystä."

Samaa voi varmaan soveltaa omaan toimintaansa kansalaisena, lähimmäisenä, ystävänä, yms. Itse olen varmaan eliittiä, mutta nykyisin aika köyhä ja välitän kyllä muista. Kun on joskus mennyt tosi kurjasti, niin sen tiedostaminen, että monet kärsivät vielä enmmän ja että ehkä voin hieman sitä lieventää, on auttanut vältämään katkeruutta ja aika hyvin masennustakin.

"Yhteiskunnan tehtävä ei luoda onnellisuutta vaan lievittää kärsimystä."

Mielenkiintoista, minä kun olin aina kuvitellut, että yhteiskunnan tehtävänä olisi puuttua niihin rakenteisiin, jotka aiheuttavat kärsimystä - ja niitähän löytyy. Näin maalaisjärjellä ajatellen, parempi puuttua syihin, kuin lääkitä oireita, mutta toisaalta, ehkäpä se on poliittisesti epäkorrekti ajatus tässä uusliberalismin luvatussa maassa, jossa yhteiskunnalliset selitysmallit ovat pannassa. Vaeltaja taisikin näin saada tyhjentävän vastauksen häntä askarruttaneeseen kysymykseen; jokainen tulee toimeen omillaan, se on nyt se zeitgeist aivan kuten Jokelan ammuskelutkin. Mutta sitten on se hyväntekeväisyys, sekään ei ole poissuljettu optio. Ehkäpä näin pyytettömästä toiminnasta voitaisiin ryhtyä jakamaan USA:n tyyliin myös veronkevennyksiä >:)

Kaikella on rajat.

On aivan eri asia puhua yhteiskunnasta ja ympäristöstä joka vaurioittaa, tai puhua konkreettisten valintatilanteiden vääristä valinnoista. "Sain kutsun linnanjuhliin, mutta tiesin heti, ettei minua ole sinne tarkoitettu. En mennyt. Se siis oli kohtaloni. Toiset juhlivat ja pitävät ja hauskaa, minä katselin ikkunan takaa ja surin kohtaloani.." vrt. "Synnyin maahan, jossa minun syntyperäni omaavilla ihmisillä ei ole ihmisoikeuksia. Olen käyttänyt elämäni taistellakseni niiden puolesta. Silti pääsy maan johdon läheisyyteen näyttää vielä kaukaiselta haaveelta, eikä varmaan toteudu elinaikanani. Katselen juhlijoita kaukaa ja mietin, josko mekin vielä joskus olemme tuolla. Toivon, että eliitti huomaa epäkohdat yhteiskunnassamme."

On myös eri asia etsiä asioille syitä, ja lopettaa keskustelu siihen, tai yrittää hahmottaa nykytilanne historiansa kautta parhaalla mahdollisella tavalla, jotta voisi tehdä siihen muutoksia. Itse. Mitä useampia itsejä muutosta on tekemässä, sen laajemmat ovat sen seuraukset.

Jokainen tilanne syntyy jostain lähtökohdista. Lähtökohta on fakta. Tämän tilanteen lähtökohtaa ei voi muuttaa. Se pitää vain hyväksyä, oli se epäreilu tai ei. Tästä lähtökohdasta katsotaan eteenpäin, mitä tänään on tehtävä, jotta huomenna lähtökohta olisi toinen.

Historiaa ei voi muuttaa. Se ei tarkoita, etteikö yhteiskunnallisia rakenteita voisi muuttaa.

Ransom: miten yhteiskunta voi poistaa yhteiskunnan rakenteiden aiheuttamaa kärsimystä? Vallankumouksistakaan ei ole kovin hyviä kokemuksia.

Vanhana anarkistina ja kantilaisena luulen, että kärsimystä voisi lievittää ihmisten vapaaehtoisella yhteistyöllä, ihmisyhteisössä. Tämä taas on jotain ihan muuta kuin valtionapua nauttivat organisaatiot tai hyvän omantunnon ostaminen verovähennyskelpoisten lahjoitusten kautta.

Luokkaretkellä


Tähän eliittiteemaan sopii hyvin Aija Salon blogissaan kertoma tieto. Hän sai joululahjaksi ja on lukenut Katriina Järvisen ja Laura Kolben kirjan "Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa". Koko käsite ‘luokkaretki’ on peräisin Ruotsista. Sillä tarkoitetaan, että alemmasta sosiaaliluokasta tulevat ihmiset ehkä onnistuvat koulutuksen ansiosta pääsemään keskiluokkaan, mutta he ovat vain ikuisella retkellä siellä. Asioita katsellaan hieman sivullisina. Olo ei tunnu kotoiselta.

Ylemmän yhteiskuntaluokan lapsille on jo pienestä pitäen luonnollista, miten seurapiireissä jutellaan, miten viinilasia pidellään ja miten cocktail-kutsuilla liikutaan sujuvasti seurueesta toiseen. Kaikki se on outoa ihmiselle, joka tulee sekatyömiehen tai pienviljelijän perheestä, jossa ei ehkä ole ollut edes puhelinta. Kaikki keskiluokan seurustelutavat ovat outoja. Ne on opeteltava. Tällainen ihminen ei välttämättä pidä keskiluokkaisesta elämänmenosta. Tai hän on ainakin hyvin epävarma. Hän on vain luokkaretkellä.

Se homoelämä, jonka minä tunnen, on hyvin keskiluokkaista. Käydään iltapäiväkävelyillä, taidenäyttelyissä, konserteissa, teatterissa. Baareissakin on voimassa cocktail-kutsu-meininki: kaikki rupattelevat seisten ja kiertävät lasi kädessä seurueesta toiseen. Aikoinaan Escale-baarissa oli pöydät, ja seurusteltiin pöydissä istuen. Mutta muistan, että monet pitivät sitä liian rahvaanomaisena paikkana. Luokkaretkeläiset viihtyivät siellä. Niin minäkin.

Aija Salon blogi:
http://www.vihreat.fi/fi/node/2570

Olen joskus yrittänyt käydä luokkaretkellä tuollaisissa hyvien ihmisten piireissä, mutta ne eivät ole olleet oikein minua varten, minulle ne ovat ahdistavia. Jo pelkkä murre käräyttää minut siitä tosiseikasta, että en ole pelkästään rahvasta vaan kaiken lisäksi maalta ja vieläpä Pohjois-Suomesta. Ainoat asiat, mitkä minua eliitissä tällöin enää kiinnostavat ovat, että enkös viihdykkin Etelä-Suomessa paljon paremmin kuin kylmässä pohjolassa ja olenko koskaan nussinut poroja. :D

Minä kävin IB-lukion Italiassa kalliissa, hyvämaineisessa koulussa. Nyt olen Yhdysvalloissa, 40 000$ vuodessa maksavassa ylipistossa opiskelemassa kuvataiteita ja ranskaa.

Minä käyn taidenäyttelyissä ja teatterissa. Minä osaan pitää viinilasia oikein, melkein liiankin hyvin, ja nauraa sofistikoituneille vitseille. Pukeudun merkkivaatteisiin.

Minä kuitenkin synnyin ilman mitään lusikkaa suussa.

No, sanotaan että muovilusikka.

Äiti on sairaanhoitaja ja isä oli suutari. Isä joi itsensä hengiltä kun minä olin 6v. ja äiti jäi yksinhuoltajaksi. Ei meidän perheessä siis käyty taidenäyttelyissä tai oopperoissa. Ei käydä vieläkään kuin aniharvoin TTT:ssä. Viimeksi varmaan 3 vuotta sitten. Minua kiusattiin koulussa ja kävin psykologilla noin puolet peruskoulusta.

Pointtini on se, että kaiken eteen on tehty töitä. Mikään tästä nykyisestä "kunniastani" ei ole tullut pudottamalla. Opintoni on kaikki rahoitettu stipendiaatilla joka on pitänyt itse hakea, ja jotka on myönnetty oman osaamisen perusteella taustaa katsomatta. Teen opiskelun ohella helvetisti töitä jotta pystyn pitämään itselläni edes jonkinlaisen elintason, samalla kun yritän kouluttaa itseäni tarpeeksi niin ettei jonain päivänä tarvitsisi tehdä kaikkia paskaduuneja.

Minun näkemykseni on, että kaikki riippuu omasta itsestä. Jokaiseen tilaisuuteen on tartuttava, ja niistä on rakennettava oma tulevaisuutensa. Minulle mikään ei ole tullut ilmaiseksi. Voin vain toivoa, että jonain päivänä tulee. Kuten me kaikki.

Minua oma taustani ei ole leimannut. Onpa ainakin jotain muistuttamassa siitä, minkä takia koulutan itseäni.

"Lempibaari oli Escales ja sen kurjat karaoketähdet."

Heh, Escale oli hauska paikka, oli kiva kuunnella kun köriläät vetivät tunteella karaokea, joskus osui oikea nuottikin kohdalleen, mutta eiköhän enempi vahingossa.

Yhteiskuntaluokat on kuin Berliinin muuri. Tässä Berliinissä on kaikki mahdollinen kiva ja viihdyttävä, mutta se on siellä muurin toisella puolella. Esimerkiksi narikkamaksu + sisäänpääsy erilaisiin tilaisuuksiin maksaa helpostikin kympin ja juomiakin olisi syytä tilata. Se on kerta kaikkiaan köyhälle liikaa!

Suomessa köyhän ainut huvitus on vilkas mielikuvitus.

Minusta siellä täällä haiskahtaa aika vahvasti uusliberalismi. Vahvan on helppo sanoa heikolle että ota itseäsi niskasta kiinni helvetti. Eliittiä taas ei enää ole, on vain "osaajia" ja luusereita. Olisikin eliitti, ajatteleva eliitti, myötäelävä eliitti, älymystö, jotakin muuta kuin uusliberalistiset akuankkahymyä venyttävät jenkkipaskan apinoijat.

Nyt en kyllä ymmärrä kehen viittaat "eliittinä"...

Tarkoitin siis toki "uusliberaaleilla".

nonconformist kirjoitti: "Minusta siellä täällä haiskahtaa aika vahvasti uusliberalismi. Vahvan on helppo sanoa heikolle että ota itseäsi niskasta kiinni helvetti. Eliittiä taas ei enää ole, on vain "osaajia" ja luusereita. Olisikin eliitti, ajatteleva eliitti, myötäelävä eliitti, älymystö, jotakin muuta kuin uusliberalistiset akuankkahymyä venyttävät jenkkipaskan apinoijat."

Kiitos, nonconformist!
Minusta kyllä romantisoit eliittiä. Eliitti ei ole ikinä ollut erityisemmin ajatteleva eikä intellektuelli tässä maassa. Esimerkiksi rahaeliitin metsävarat uhkasivat joutua kansallistetuksi, niin kansallisuushöpinöillä saatiin lahtaripenskoja eliitin käskyläisiksi Aunukseen sotimaan. Nämä eliitin käskyläiset sitten harrastivat tarkkuusammuntaa ampumalla suomalaisia työläisiä Suomen alueella ja tämä kun oli nähty 1918 ja vankileirit.
Tällaisia eliitin juoksupoikia tässä maassa riittää nykyäänkin.

Jenkkipaska on oikeastaan humaanimpaa kuin nämä uuslahtarit, joista osa kuuluu sosiaalidementiapuolueeseen, joka on orjatyölain taustalla. Kaikenlainen itsekritiikki tästä puolueesta tuntuu puuttuvan rökäletappion jälkeenkin. Lahtaripuolue Keskusta haluaa lievästi ajaa Suomen naiset hellan ja nyrkin väliin hoitamaan "omaishoitajina" vanhenevia sukulaisiaan ilmaiseksi aitoon 1800-luvun tyyliin. Onneksi Suomi on niin periferiassa, ettei amerikkalaiset hihhulit ikinä tajua, että on olemassa valkoihoisten muodostama valtio jossain, missä arvot ovat suunnilleen amishien ajoilta. Työtkin teetetään "vapaaehtoisilla" niin kuin jossain perkeleen kommarivaltiossa.

Itse olen lama-ajan tipukki. Opiskellessani tuli Suomeksi kutsutulle Suomen valtion miehittämälle alueelle lama, joka jäi lopulliseksi ja luokkaerot jämähtivät paikoilleen ikuisiksi ajoiksi. Minulla on toistuvia vaikeuksia ymmärtää vaikkapa JuhaniV:tä, kevyttuotteita ja kuluttajuutta. Kun tuolla toisella puolen Berliinin muuria on kulutusjuhlat, tällä puolen on pimeää. En minä silti kadehdi -kun en ymmärrä eliitin ajatusmaailmaa, mutta nuo turistit voisivat käyttäytyä vähemmän röyhkeästi.

Vermillion, sairaanhoitajan ammatti on keskiluokkainen. Mikäli isäsi olisi vielä ollut insinööri, kyseessä olisi ollut esimerkkitapaus suomalaisesta, keskiluokkaisesta perheestä. Keskiluokka merkitsee omakotitaloa, kahta autoa ja kahta lasta. Määritelmä itsessään on klisee, mutta niin on elämäntapakin, joka merkitsee normatiivisuutta, keskinkertaisuutta. Sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa: (http://www.symposed.com/portfolio/S_suburbia/scale/suburbia_01-obs.jpg ja http://envplan240.pbwiki.com/f/Suburban%20housing%20development.JPG).

Keskiluokka on ihmiskarjaa. Keskiluokan määritelmä on kovin häilyvä; yksi seikka on kuitenkin fakta; se on puskuri pienen eliitin ja työväenluokan välissä. Keskiluokan hyvinvointi on ollut perinteisesti päättäjien sydäntä lähellä. Yhteiskunnallinen kapina pysähtyi Länsi-Saksassa wirtshaftswünderiin ja Ruotsissa volvoon ja rivariin. Suomessa "lahjonta" onnistui parin vuosikymmenen heitolla ja 80-luvun alussa Satu Hassi naureskeli kirjassaan sille, kuinka hyvinvoivat työläiset rallattavat internationaalia, veti tilanteesta johtopäätökset ja hyppäsi SKP:stä Vihreisiin.

Aija Salo, Laura Kolbe ja Katriina Järvinen ovat pari vuosikymmentä myöhässä; sosieteetin sisustus- ja viinimakua käsittelevällä kirjalla olisi ollut sosiaalista tilausta ehkä 80-luvun juppiaikakaudella. Nyt puhaltavat ihan muut tuulet; työväenluokan ei hyödytä enää apinoida keskiluokan eleitä, koska keskiluokka valuu kiihtyvällä vauhdilla työväenluokkaan - tai työväenluokan ohitse suoraan mappiin Ö. Mappi Ö on se ihmisluokka, missä ihminen on täysin tuottamaton ja siten yhteiskunnan kannalta hyödytön tekele. Sinne mappiin Ö voi päätyä hyvällä koulutuksellakin; mm. humanistit ovat siellä yliedustettuina. Pudotuspeli senkun kiihtyy ja konkurssikypsän keskiluokan kuolinkorina täyttää USA:n median; ei ole rahaa sairasvakuutuksiin, ei ole rahaa eläkkeeseen, ei ole rahaa lasten koulutukseen, koti lähtee alta ja hyväpalkkaisia työpaikkoja ei ole: (http://www.cnn.com/2006/US/10/10/Dobbs.Oct11/index.html ja http://www.msnbc.msn.com/id/3079221/).

Onko muuten ketään mietityttänyt, miksi seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat niin hyvällä tolalla? Eihän nyt eletä varsinaisesti seksuaalivallankumouksen aikaa. Kukaan ei ole perustamassa kommuuneja, missä naiset huolehtisivat toistensa lapsista ja vapaa rakkaus kukoistaisi. Pikemminkin päinvastoin; homotkin haluavat hirttäytyä vanhoihin perinteisiin. Patomäen uusliberalismia käsitellyt kirja antaa tähän osittain vastauksen; kapitalismi ei ole enää patriarkaaista; miksi ihmeessä turhaan ajaa perhekeskeistä politiikkaa kotimaassa (ja suosia keskiluokkaa), kun lisääntyvän ihmiskarjan saa alehintaan Kiinasta ja Intiasta; esim. tämä USA:laisten ylläpitämä Job Destruction Directory on karua luettavaa; 9/10 IT-alan työpaikasta täytettiin H-1B visalla maahan tulleella työntekijällä (http://www.zazona.com/ShameH1B/). Näin ollen väestön lisääntyminen tai työvoiman jatkuva saanti on joka tapauksessa taattu ja yksilön seksuaalisuus on täysin yhdentekevää, eikä sitä pyritä enää säätelemään. Montakohan ääntä Hillary Clinton menetti tässä puheessa, jonka hän piti Piilaakson johtoportaalle? (http://www.youtube.com/watch?v=UhLBSLLIhUs).

"sairaanhoitajan ammatti on keskiluokkainen."

"Tehyläisten keskimääräinen peruspalkka oli kuntasektorilla lokakuussa 2006 1897 €/kk. Säännöllisen työajan ansio oli 2331 €/kk ja kokonaisansio ylityö- ja vastaavine korvauksineen 2386 €/kk. Sairaanhoitajatehtävissä toimivan alkupalkka on kuntasektorilla tällä hetkellä 1.744,49 €/kk." (http://www.tehy.fi/edunvalvonta/palkkaus/)

Jos 1897 €/kk sinun mielestäsi tässä maassa ostetaan omakotitalo ja pidetään kahta autoa, haluan sinulta finanssineuvoja. Sairaanhoitajat ovat alipalkattuja, jopa uusien palkankorotusten jälken. Äitini harkitsee alan vaihtoa tehdastyöläiseksi, koska näin voi tienata yli 1000€ enemmän kuussa. Ilman mitään koulutusta. Haluaisin kuulla perustelut sairaanhoitajien keskiluokkaan sijoittamiseksi.


"Keskiluokka on ihmiskarjaa. Keskiluokan määritelmä on kovin häilyvä; yksi seikka on kuitenkin fakta; se on puskuri pienen eliitin ja työväenluokan välissä."

Työväenluokka tekee pääsäntöisesti reilusti isompia tilejä kuin sairaanhoitajat. Joko määritelmässäsi keskiluokasta on jotain vikaa, tai sitten hoitsut eivät siihen kuulu. Koulutuksensa puolesta monilla hoitajilla on kuitenkin aivan yhtä paljon asiaa eliittiin kuin siihen perinteisesti kuuluneilla lääkäreillä.

"Keskiluokan hyvinvointi on ollut perinteisesti päättäjien sydäntä lähellä."

Ja silti sairaanhoitajat oltiin laittamassa orjatyöhön, ihan hallituksen voimin...

Eliitti, duunari, pikkuporvari, keskiluokka,... Minusta nämä käsitteet ovat jälkimodernissa yhteiskunnassa niin hämärtyneet, ettei niille juuri ole sijaa.

Tulotaso, elintaso, koulutus eivät nykyisin ole mitenkään sidottuja toisiinsa. Ammattitaitoiset duunarit ovat jo pitkään saaneet paljon parempaa palkkaa kuin perinteiset akateemiset 'keskiluokkaiset' kuten kirjastonhoitajat ja lastentarhanopettajat puhumattakaan tieteen ja taiteen pätkätyöläisistä. Ei niin eikö työmies olisi palkkaansa ansainnut, mutta voiko toimeentulon rajalla ilman eläke-etuja kituuttava kuulua keskiluokkaan?

Harrastukset, yms. Voiko duunari kuunnella sinfoniamusiikkia ja pitää modernista taiteesta tai keskiluokkainen innostua rokista? Finlandia talolle pääsee opiskelija tai työtön viidellä eurolla ja taidegallerioihin ilmaiseksi, joten ei se voi ainakaan tuloista olla kiinni. Toisaalta jatsi ja rock ovat jo aikoja sitten menettäneet kapinallisuutensa (ja mitä konserttiliput maksanevatkaan?). Voiko kuulua eliittiin, jos seuraa Euroviisuja ja jääkiekkoa? Ainakin Esa Saarisen mielestä voi.

Monien mielestä kait porvarit ja duunarit erottaa ideologia ja puoluekanta, mutta ainakaan en itse näe suurta eroa Suomen kolmen valtapuolueen välillä.

Usein eliitillä ei tarkoiteta tuloja, ammattia, politiikkaa vaan asemaa mielipidevaikuttajana. Sellaisena oman alansa tai kulttuuriympäristönsä ihmisten joukosta erottuvana yksilönä, jonka mielipiteitä kuunnellaan ja arvostetaan, vaikka oltaisiin vahvastikin erimieltä. Minusta siis vaikka Pentti Linkola kuuluu eliittiin, tai Thomas Walgren, tai (rokkareita en nyt tunne). Ei tarvitse olla kaikkien tuntema, mutta jossain määrin itsenäinen ja originaali.

Yllä on tietysti eliitin positiivinen määritelmä. Miten rajata pois missit tai big brother voittajat tai toisaalta pankkiirit ja muut?

Negatiivinen määritelmä voisi perustua moraaliin ja asenteisiin. Eliittiä ovat vallankäyttäjät ja rikkaat (ei siis kukaan palkansaaja), tai ainakin ne, jotka katsovat olevansa jotenkin muita parempia ja yläpuolella, jotka ovat omasta mielestään eliittiä ilman mitään vastuuta ja jotka halveksivat ihmisiä kaveripiirinsä ulkopuolella.

Näiden erilaisten määritelmien sokkeloissa, ehkä pitäisi yrittää löytää uusia käsitteitä ja sanoja.

Mikään ei ole niin suuri tilastovalhe kuin keskipalkka ja keskimääräinen ansiotaso. Se ei ota prekariaatin tulotasoa lainkaan huomioon. Koeta nyt Vermillion motivoida äitiäsi pysymään työssään ja jos hän haluaa välttämättä tehdastyöläiseksi, muiluta hänet Kemijärvelle!

Uskomaton kuvitelma keskiluokalla omasta korvaamattomuudestaan ja tärkeydestään! Kunnes tehtaan portti takana sulkeutuu.

"Työväenluokka tekee pääsäntöisesti reilusti isompia tilejä kuin sairaanhoitajat."

Minä teen kuusi tuntia työtä saaden siitä noin kymmenen euroa puhtaana käteen sen jälkeen kun palkasta on vähennetty vero, kelan soviteltu päiväraha ja toimeentulotuki. Se on työväenluokkainen tapa tehdä rahaa. Herää jo hypnoosista, naps naps!

Viime vuonna alin tuntipalkka Suomessa oli 36 senttiä tunti (ennen veroja). Siihen verrattuna minun vajaan kahden euron tuntipalkka puhtaana käteen on jo muhkea tuloero. Minä kuulun eliittiin. Ikäni kun säästän työrahoja niin saan vielä kaksi kanaa ja neliön aaltopeltiä vanhuuteni rurvaksi.

Hyvä Pora,

onko niin, että pieni palkka = duunari. Entäs kovapalkkaiset äijät paperiteollisuudessa tai raksoilla, onko ne eliittiä vai muuten vaan porvareita? ?Vai enkö minä ole riittävän luokkakantainen? Itse en viitsi teeskennellä olevani duunari, vaikka tulot onkin pienet, ei niin että siinä olisi mitään häpeällistä, mutta ei se vielä riitä ylpeilyynkään.

Onko joku kisa kuka tienaa vähiten, niin saa jonkun moraalisuus/katkeruus palkinnon? Ei köyhyys ole ansio, paisi ehkä jos sen on itse tietoisesti valinnut. Onko tämä jotain pseudokristillisyyttä, että köyhät on moraalisesti muita ylempänä. Vai oliko se niin, että kaikki omaisuus on varkautta.

Hesassa Sossu laskee 520 vuokraan ja noin 420 muihin kuluihin, jos tulot jää alle, voi hakea vapaasti.

"krister @ 26 / 26
16.01.2008, 18:20 Hyvä Pora,

onko niin, että pieni palkka = duunari."

Ei. Prekaaristen työsuhteiden ansioiden poisjättäminen keskipalkan laskemisesta vain vääristää tilastoja.

"Entäs kovapalkkaiset äijät paperiteollisuudessa tai raksoilla, onko ne eliittiä vai muuten vaan porvareita? ?"

Pitäis vissiin mennä niiltä kysymään paljonko ne tienaa. Ei tuolla musiikkitalon raksalla duunarit palkkojen suuruuden takia kuuluisiksi tulleet. Ulkomaalaistenkaan tekemät työt eivät varmasti virallista keskiansiotasoa alas paina.

"Onko joku kisa kuka tienaa vähiten, niin saa jonkun moraalisuus/katkeruus palkinnon?"

Ei, mutta se on terveellinen muistutus sellaiselle, jonka mielestä oma kahden tuhannen euron kuukausipalkka on pieni kun se ei ole kaksi ja puoli tuhatta niin kuin tuo virallinen keskiarvo. Nämä ihmiset melkein käyvät sääliksi kun ne itkevät kovaa kohtaloaan joka mediassa ja niillä on sentään työ, jossa noudatetaan lakia.
Kun tutkittiin 40 työnvälitysvirmaa Helsingissä, niin työlakeja ei täysin puhtaasti noudatettu ainoassakaan niistä.

Sellaiset asiat kuin lain noudattaminen ja palkan maksu ajallaan ja se, että työ on vakinaista ja täyspäiväistä, ne rupeavat olemaan ylellisyyttä tänä päivänä. Vähenevää ylellisyyttä: http://www.ihmisarvo.org/ia-indeksi.htm
Kun hallitus puhuu työpaikkojen lisäämisestä niin tiedät, minkä työpaikkojen lisäämisestä he EIVÄT puhu. Nämä työpaikat tulevat esille lähinnä kun puhutaan YT-neuvotteluista ja irtisanomisista televisiossa.

Uudet työpaikat, jotka tulevat näiden tilalle, niissä onkin sitten toisenlaiset säännöt ja toinen palkka.

"Onko tämä jotain pseudokristillisyyttä, että köyhät on moraalisesti muita ylempänä."

En tiedä. Raamatun mukaan ainakaan rikas ei pääse taivaaseen. Suomen terveydenhuollossa köyhät kuolevat sen verta nuorempana, että Suomen köyhä sen sijaan pääsee taivaaseen etuajassa. Kun en usko taivaaseen niin se ei minua jaksa lohduttaa.

"Hesassa Sossu laskee 520 vuokraan ja noin 420 muihin kuluihin, jos tulot jää alle, voi hakea vapaasti."

Kyllä, mutta rikkaittenkaan palkkatuloihin ei lasketa optiotuloja eikä osinkotuottoja. Ihmisen pitäisi pärjätä työnsä hedelmillä, ei sossun orjana, eikä pelastusarmeijan jonossa. Niin kuin vielä vaikkapa 1930-luvulla pärjättiin vielä.

"Mikään ei ole niin suuri tilastovalhe kuin keskipalkka ja keskimääräinen ansiotaso. Se ei ota prekariaatin tulotasoa lainkaan huomioon. Koeta nyt Vermillion motivoida äitiäsi pysymään työssään ja jos hän haluaa välttämättä tehdastyöläiseksi, muiluta hänet Kemijärvelle!"

Ensinnäkin, ainakaan tässä tapauksessa keskipalkassa ja keskimääräisessä ansiotasossa ei ole mitään huijausta. Tämä on kunnallisen terveyshuollon sairaanhoitajien peruspalkka. Mahdollisella uudella työpaikalla on perhetuttuja, joiden kautta on tullut ilmi, että jo peruspalkka on noin 1000€/kk korkeampi kuin sairaanhoitajalla. Tämä vaan on fakta. Onko oikein että yli 8 vuotta koulutettu, 20 samassa työpaikassa työskennellyt ammattilainen tienaa KORKEIMMALLA PALKKATASOLLA vain vähän yli 2000€ peruspalkkana? Ihmettelen vaan.

Toisekseen, äitini valinnat eivät liity minuun mitenkään. Jos hän haluaa tehdä paskaduunia josta saa noin 1/3 enemmän palkkaa kuin alasta johon on itseään vuosikaudet kouluttanut, minulla ei ole siihen mitään sanomista.

"Viime vuonna alin tuntipalkka Suomessa oli 36 senttiä tunti (ennen veroja). Siihen verrattuna minun vajaan kahden euron tuntipalkka puhtaana käteen on jo muhkea tuloero. Minä kuulun eliittiin. Ikäni kun säästän työrahoja niin saan vielä kaksi kanaa ja neliön aaltopeltiä vanhuuteni rurvaksi."

Mitähän sinä mahdat tehdä työksesi? Ja mistä tämän 36 senttiä tuntipalkan olet onkinut? Kuullostaa varsin erikoiselta.

Enkä nyt selvyyden vuoksi tuolla "paskaduunilla" tarkoita yhtään vähätellä tehdastyötä. Loppujen lopuksi tässä tilanteessa näistä kahdesta vaihtoehdosta sairaanhoito on paskaduuni; henkisesti ja fyysisesti raskasta työtä jonka palkkataso ei millään tavoin vastaa koulutustasoa. Tarkoitan vain, että hyvin koulutetulle ihmiselle tehdastyö on hanttihomma, jota tehdään vain rahan takia. Monelle hoitotyö on kutsumusammatti, jolla ei kuitenkaan pysty itseään elättämään ja on näin ollen haettava töitä muualta.

Vermillion kirjoitti: "Onko oikein että yli 8 vuotta koulutettu, 20 samassa työpaikassa työskennellyt ammattilainen tienaa KORKEIMMALLA PALKKATASOLLA vain vähän yli 2000€ peruspalkkana? Ihmettelen vaan."

Se on markkinoiden jakamaa oikeutta.

"Mitähän sinä mahdat tehdä työksesi?"

Siivousta keikkatyöläisenä.

"Ja mistä tämän 36 senttiä tuntipalkan olet onkinut? Kuullostaa varsin erikoiselta."

36 senttiä tunti on pomittu sosiaalisten yritysten työehtosopimuksesta joka meni viime syksynä umpeen, tuoreempaa en ole löytänyt, palkkaus alkaa siitä. Vaativatkin työt sosiaalisessa yrityksessä olivat jotain kahdeksan euroa per tunti. Brutto.

Voidaan ajatella, että vaikka sellunkeittäjä Kemijärvellä, kun hänellä on 500 työttömyyspäivää takana, niitä kertyy tuolla päin herkästi, määrätään viranomaisten perustamaan "sosiaaliseen yritykseen" joka paikkaa kunnan aiemmin palkatulla ammattityövoimalla hoitamia tehtäviä joutuu karenssin uhalla ottamaan vastaan työtä pennipalkalla ja superministeriön tilastoissa pennipalkkalainen on yhtä työssäkäyvä kuin mitä hän aiemmin oli sellunkeittäjä.

Jos hän kieltäytyy moisesta pelleilystä, niin tulee karenssi ja sosiaalitukea lasketaan 20%, Suomen oloissa leipäjonoon siis.
Työstä kieltäytyminen on yhtä iso rikos Suomessa kuin murha siinä mielessä että se ei vanhene koskaan. Jos vaikka kyseinen sellunkeittäjä kieltäytyy uudestaan työtarjouksesta 20 vuoden päästä tai edes osoittaa muuta kuin innostuneisuutta pennipalkkaisenkin työn ottamista kohtaan, häntä pidetään toistuvasti työstä kieltäytyneenä ja hänelle määrätään työssäoloehto, joka tarkoittaa putoamista paarialuokkaan ikuisesti.

Aika sekaisin pitää yhteiskunnan olla kun murha ja pitkäaikaistyöttömyys johtavat monelta osin samanlaiseen kohteluun. Ilmankos täällä murhataankin paljon.

Luokkaretkiteemaa käsitteli myös viime vuonna tv:stä tullut laadukas brittisarja Luvaton leikki (The Line of Beauty). Siinä päähenkilö Nick Guest sai nauttia konservatiivisen poliitikkoperheen vieraanvaraisuudesta, vaikka hän onkin homo. Kaiken yhteisesti koetun jälkeen hän pysyi perheelle vain vieraana, guest. Sarjasta ei noussut tällä foorumilla keskustelua. Löysin vain keskusteluavauksen vuosi sitten, kun sarjaa esitettiin SVT:llä.

Myös Mennyt maailma (Brideshead Revisited) käsitteli samaa teemaa. Rikas, aristokraattinen Flyten perhe ottaa Charles Ryderin lemmikikseen.

Ei nyt tule heti mieleen, olisiko aihetta käsitelty myös suomalaisessa kirjallisuudessa/näytelmässä. Se varmaankin edellyttäisi taustaksi selkeämpää luokkayhteiskuntaa. Ehkä senkin aika tulee...

"Jos työnantaja ei kuulu työehtosopimuksen tehneeseen työnantajain yhdistykseen, eikä alalla ole häntä velvoittavaa yleissitovaa työehtosopimusta, työnantajan on maksettava työstä tavanomaisena ja kohtuullisena pidettävää palkkaa.

Jos alalla on jokin muu kuin yleissitova työehtosopimus, tavanomaisena ja kohtuullisena voidaan pitää siinä työstä määrättyä palkkaa. Jos alalla ei ole lainkaan työehtosopimuksia, tavanomainen ja kohtuullinen palkka voi perustua esimerkiksi alan järjestöjen palkkasuosituksiin. Ellei näitäkään ole, suositellaan, että kokoaikatyöstä maksettaisiin ainakin niin paljon, että työttömyysturvalain työssäoloehdon mukainen päivärahaoikeus täyttyy. Tämä tarkoittaa peruspäivärahan 40-kertaista määrää kuukaudessa. Palkan tulee tämän mukaan 1.1.2007 lukien olla vähintään 956,40 euroa kuukausipalkkana, 44,47 euroa päiväpalkkana tai 5,55 euroa tuntipalkkana."
Lähde: Työsuojelupiirit http://www.tyosuojelu.fi/fi/palkanmaksu

Kyllä se Poris niin taitaa olla, että Sinun kannattaa ottaa (kukka-)hattusi nätisti kouraasi ja käydä, kaikesta katkeruudestasi huolimatta tekemässä syrjintäilmoitus työsuojelupiiriin palkan osalta. Olkoonkin, ettet usko heidän saavan mitään aikaan... Ethän Sinä ainakaan mitään menetä, vaikka etujesi perään huuteletkin...
Pah... vai vielä kymmenien senttien palkat... kaikkea sitä kuuleekin...

Koska keskustelussa on tullut esiin myös kunnallisia toimia ja niiden palkkoja, linkitän kunta-alan (keskiarvo)palkat Tilastokeskuksen sivuilta : http://www.stat.fi/til/ksp/tau.html

Poris, ei siitä kannata katkera olla, ettei ole syntynyt Herlingiksi, Hartwalliksi, tai muuhut 20 rikkaaseen perheeseen / sukuun, joista - monille tuntemattomalla 60-luvulla
jopa lauluissa laulettiin.

Terveisin liberaali punaperheen poika ;)

arkadas kirjoitti: "
Kyllä se Poris niin taitaa olla, että Sinun kannattaa ottaa (kukka-)hattusi nätisti kouraasi ja käydä, kaikesta katkeruudestasi huolimatta tekemässä syrjintäilmoitus työsuojelupiiriin palkan osalta. Olkoonkin, ettet usko heidän saavan mitään aikaan... Ethän Sinä ainakaan mitään menetä, vaikka etujesi perään huuteletkin... "

Menetän työpaikkani jos huutelen etujeni perään eikä rähinöijää ota kukaan muukaan firma töihin. 9,38 euroa per tunti on palkka ja se on kaikkien sopimusten mukainen, mutta sitä ei sopimukset sano, kuinka monta noita yhdeksän euron tunteja pitää kuukaudessa olla.

"Pah... vai vielä kymmenien senttien palkat... kaikkea sitä kuuleekin..."

Lähde: "Työehtosopimus koskien työehtosopimuksia ja sosiaaliseksi yritykseksi muuttuneita työkeskuksia 16.2.2005-30.9.2007", sivu 18, Palkkaryhmä A 0,36 euroa.

A tarkoitta "työntekijä, jonka työpanos on hyvin vähäinen ja/tai joka on kuntouttavassa tai terapeuttisessa työssä" eli tässä viedään heikolta tikkari kädestä niin sanotusti. Ihminen joka on sairas saa vielä kärsiä nöyryyttävästä palkkauksestakin. Kukahan pitää huolta siitä, että työpanos jää hyvin vähäiseksi?

Palkkaryhmä 8 tietää usamman ammattiryhmän töiden hallintaa, ryhmän vetäjänä olemista, muiden ohjausta ja opastamista. Palkka 8 euroa 58 senttiä.

Minä saan moppia heiluttamalla enemmän kuin sosiaalisessa yrityksessä toimiva dirika. Onko järkeä? : o

Lauri Ihalainen on vielä tarkastanut. Täysin laillinen asiakirja.

"Poris, ei siitä kannata katkera olla, ettei ole syntynyt Herlingiksi, Hartwalliksi, tai muuhut 20 rikkaaseen perheeseen / sukuun, joista - monille tuntemattomalla 60-luvulla
jopa lauluissa laulettiin. "

Ei siitä kyse olekaan. Kuten ketjussa on käynyt ilmi, tuskin siinä porukassa viihtyisinkään. Olen ollut elämässäni aatelisen kanssa naimisissa, seurustellut entisen kansainvälisen mallin kanssa ja viimeksi minua on kosinut yksi joka kuuluu yhteen noista 20. suvusta. Asemastaan huolimatta kaikki ovat olleet vaatimattomia, sydämellisiä ihmisiä. Sisin on tärkein.

Anteeksi Poris - taisin lukea huolimattomasti kommentoimani tekstin - siitä kuka sai tuollaista olematonta palkkaa...
Tosin L.Ihalainen ay-ihmisenä ei välttämättä ole oikea valinta sopimusten laillisuuden tarkistamiseen, työtuomioistuin on...

A lopettaa elitistiset keskustelut tältä erää...