Heteromiehen seksuaalinen kriisi?

Hei,

olen 35-v nainen, 2 lapsen äiti ja naimisissa ikäiseni miehen kanssa. Meillä on viimeisen vuoden aikana ollut parisuhteessa hetkittäin todella vaikeaa ja olemme yhdessä/erikseen käyneet mm. perheneuvolassa. Luulimme jo tilanteemme helpottavan, mutta jokin aika sitten kriisi kärjistyi todella pahaksi. Mieheni on ajoittain hyvin tuskainen ja ahdistunut, hetkittäin taas oma rauhallinen itsensä (alkoholia tm ei käytä). Ahdistukseen on haettu syytä ammatillisesta kriisistä, oman persoonan kehittymisestä, parisuhteen ongelmista, mutta tilanne ei tunnu helpottavan.

Ahdistuksen ja tuskan iskiessä mies on epätoivoisen oloinen ja kohdistaa pahimmillaan tunteensa minuun ja se tunne on valtava viha. Väkivaltaisesti hän ei käyttäydy, mutta pari kertaa tilanne on ollut siinä mielessä uhkaava, että minusta on vakavasti tuntunut, että hän on täysin sekaisin. Itse hän kiistää tämän. On tässä kohtaa sanottava, että rakastan ja kunnioitan miestäni syvästi ja vilpittömästi haluan auttaa ja tukea häntä. Mieheni joskus suorastaan tivaamalla vaatii minua auttamaan, mutta keinoni ovat vähäiset.

Olen varannut hänelle lääkäriaikoja ym. ja terveyskeskuksesta hän puoli vuotta sitten saikin mielialalääkereseptin. Siinä vaiheessa perheneuvolassa saimme solmuja niin paljon auki, että lääkkeen aloittaminen ei tuntunut tarpeelliselta (lääke poistaa oireet mutta ei syytä)

Nyt tilanne on sellainen, että odotamme miehen omaa käyntiä perheneuvolassa ja tilapäisesti emme asu yhdessä koko aikaa (minä aiheutan miehessä yllättäviä vihan tunteita, hän on hyvin epävakaa). Itse kävin yksin neuvolassa muutama päivä sitten ja sieltä sainkin kimmokkeen kirjoittaa tälle palstalle.

Terapeutti totesi kertomani (hän siis tuntee meidät molemmat hyvin ennestään) perusteella, että vaikuttaa siltä kuin miehelläni olisi todella iso psyykkinen prosessi menossa ja hän olisi todellakin "raskaan" psykiatrisen konsultaation tarpeessa. Hän myös kyseli mieheni seksuaalisuudesta. Terapeutti otti asian erittäin varovasti esiin, mutta ei minua todella hätkähdyttänyt, sillä olen usein vuosien saatossa miettinyt mahdollisuutta että mieheni olisi bi/homoseksuaali. En siis pitäisi tätä ollenkaan järkyttävänä yllätyksenä. Itse asiassa olen vakuuttunut, että mieheni ahdistuksen syy on seksuaalinen kriisi. En usko hänelle pysyvää psyykkistä sairautta olevan, mikä on toinen mieleentuleva vaihtoehto... Ja on tietysti sanottava, että minulle on mieheni henkinen hyvinvointi tosi paljon tärkeämpää kuin hänen seksuaalinen suuntautuneisuutensa. Vaikka tilanteessa paljon miettimistä.

Terapeutti aikoo keskustella aiheesta mieheni kanssa seuraavan tapaamisen yhteydessä ja samalla suositella hänelle hyvää psykiatria avuksi (tällä hetkellä "tiedän" asiasta enemmän kuin mieheni, mutta en tästä hänen kanssaan keskustele). Kevyt perheneuvolakonsultaatio ei enää häntä auta. Mieheni kieltää tällä hetkellä täysin avuntarpeensa, mutta on kyllä niin fiksu, että aidosti voi terapeutin kanssa keskustella ja jopa hakeutua tämän ohjauksesta järeämpään hoitoon. Ja jos mieheni löytää itsestään bi/homomiehen, uskoisin että hän melko nopeasti on asian kanssa sinut. Luulen siis näin.

Nyt kysyisinkin, mistä voisin löytää lisää tietoa/infoa tähän meidän tilanteeseen? Siis tilanteeseen, jossa heteroelämää viettänyt mies alkaa aikuisena tutkiskella/kipuilla seksuaalisuutensa kanssa?

Ja onko täällä ketään joka voisi kertoa vastaavasta tilanteesta omalta kohdaltaan?

Haluaisin kovasti tietoa, mutta en onnistunut googlettamaan mitään. Enkä keksinyt muuta paikkaa josta asiaa tiedustella.

Kiitän todella sydämestäni, jos joku pystyy auttamaan!
En varsinaisesti osaa auttaa pyytämälläsi tavalla. Kirjoituksesi kuitenkin kosketti minua, koska olen itse "löytänyt" biseksuaalisuuteni aikuisena ollessani avioliitossa miehen kanssa. Seksuaalisen suuntautumisen hyväksyminen oli vuosia kestävä prosessi. Minun kohdallani se ei kuitenkaan ollut noin vaikea, vaan selvisin siitä hitaasti mutta varmasti. Ja sitten kun olin lopulta valmis, elämä on tuntunut paremmalta kuin koskaan. Puolison ymmärtäväisyys on ollut tärkeä tuki.
  • 3 / 13
  • Napalmia
  • 27.10.2007 16:47
Jos mies ei itse kerro, että syy on seksuaalisuuteen liittyvät ongelmat, niin en kyllä painostaisi sitä tunnustamaan. Olisiko mahdollista, että hän menisi johonkin laitokseen lepäilemään? En tiedä kuinka nykyään pääsisi, mutta voisiko siitä ottaa selvää. Psykiatrin lähete varmaan tarvitaan. Nopeasti vaan psykiatrin vastaanotolle, niin hän osaa neuvoa.

Toivon, että tilanne laukeaa. Ehkä ei kannata ottaa vastaan järjetöntä vihaa, vaan ottaa hetkeksi etäisyyttä, ettei tapahdu vahinkoa.

On mahdollista mennä psykiatriseen päivystykseen.
  • 4 / 13
  • JohnnyFinland
  • 28.10.2007 23:52
kallas kirjoitti: "- - - olen usein vuosien saatossa miettinyt mahdollisuutta että mieheni olisi bi/homoseksuaali. En siis pitäisi tätä ollenkaan järkyttävänä yllätyksenä. Itse asiassa olen vakuuttunut, että mieheni ahdistuksen syy on seksuaalinen kriisi. - - - Nyt kysyisinkin, mistä voisin löytää lisää tietoa/infoa tähän meidän tilanteeseen? Siis tilanteeseen, jossa heteroelämää viettänyt mies alkaa aikuisena tutkiskella/kipuilla seksuaalisuutensa kanssa?"

Toivottavasti olet huomannut kuinka valtavia oletuksia teet miehesi ongelmien syystä.
  • 5 / 13
  • kesäpoika
  • 29.10.2007 0:08
Mäkin jäin miettimään, miksi tuohon johtopäätökseen on tilanteessa tultu. Ehkä kirjoittaja ei halunnut kertoa intiimeistä asioista, se on ymmärrettävää. Näin ulkopuolisena on vähän vaikea hahmottaa tilannetta pelkästään tässä kerrotun perusteella, varsinkaan kun kertoja ei ole itse edes se, josta puhutaan. Ei lainkaan sillä, etteikö seksuaali-identiteetti voisi olla kriisin syy, etteikö vaimo voisi haistaa tuollaista asiaa ja varmaan aika usein on niin, että kaapissa olevan identiteetti ei oikeasti ole lainkaan niin piilossa kuin hän itse tahtoisi kuvitella.
Hei, itsekin mietin kirjoitettuani, että ilmaisin asian kenties turhan voimakkaasti. Ja tosiaan en näe mieheni pään sisälle. Ajatuksen toi esille perheneuvolan terapeutti ja se vain jotenkin kolahti minuun heti, on vaikea yksilöidä miksi... Yksi syy on ehkä se, että mieheni kriisi vaikuttaa olevan todella voimakas ja jotenkin minuuden perusteita järkyttävä, joskus mietin että hän on ikään kuin tulossa joksikin, löytämässä jotain.En tiedä lopputulosta, mutta jotain isoa hänelle on sisäisesti tapahtumassa. Ja seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset ovat isoja.

Tähän muutokseen liittyy valtavasti pelkoa, epävarmuutta, tuskaa ja vihaa, joista suuren osan hän kohdistaa minuun. Tietysti hänellä on nyt kaikkein raskainta, mutta itsekin olen todella väsynyt.

Ajattelen samalla kuin kirjoitan...mikä edellämainitun lisäksi saa minut arvelemaan että kyseessä on seksuaalisuuteen liittyvä kriisi? Mieheni on olemukseltaan melko herkkä ja feminiininen (ei mikään karvainen raavas könsikäs;)), olemme usein aiemmin vitsailleet, että minä olen meidän perheen äijä ja tavallaan näin onkin, olen itse mielestäni melko maskuliininen..., suhteemme ei ole koskaan seksin suhteen kovin aktiivinen, mieheni on aina ollut mielestäni (ehkä hän on itse eri mieltä?) melko kiinnostunut kaikista homokulttuuriin liittyvistä ilmiöistä.... No ainakin nämä.

Kiitos vielä kaikille kommentoijille!
Kallas hyvä!

Sinulle lähettämäni privaattiviestin lisäksi (toivottavasti en tehdessäni niin pahastuttanut mieltäsi?) toivottaa Sinulle paljon voimia, oli miehesi olemuksen muuttumiseen syy mikä tahansa. Voin kuvitella, että olet hyvin väsynyt. Yritä ymmärtää omia tunnereaktioitasi, sillä se on juuri hyödyllistä sekä itsesi että hänen kannaltaan. Enempää en uskalla enkä osaa sanoa. Näin siis minun mielestäni.
(Kertomuksesi kuulostaa minulle hyvin tutulle, sillä olen ollut konstellaatiossa 15 vuotta sitten, jossa oli näin. Kyseessä olivat vähän toiset syyt kuin Sinulla. Viha oli todella kouriintuntuvaa , vaikka hillityn ulkokuoren sisällä. Viha kohdistui myös henkilöön, joka ei ollut mitenkään syyllinen tilanteeseen. Tilanne hyvin vaikea, tunnustan.)
Kaikkea Hywää!
  • 8 / 13
  • Napalmia
  • 29.10.2007 19:22
Oli syyt mitkä tahansa, mutta voi olla vaarana hermoromahdus, psykoosi. Se ei ole mikään kevyt asia, vaan vakava sairastuminen. Kiirehtisin edelleen asianmukaisen hoidon ja diagnoosin saamista. Voi olla, että ei ole ollenkaan kysymys seksuaalisuudesta, vaan jostakin aivan muusta.
Todella koskettavaa, itse elän luultavasti aika paljon miehesi tilanteessa.
Olen sulkenut itseltäni kaikki ne tunteet ja halut joita sisälläni on ja mukautunut siihen että velvollisuuteni vaimoani ja muita kohtaan on olla poissa "homoseksuaalisuuden kuvioista" Katselen siis vain kaukaa ja teen työtä kuin hullu.
Olenkin töissä melkein kellon ympäri ja puran ahdistuneisuuteni siihen.
En uskalla avata niitä salpoja joita sisälläni on, muut ihmiset ympärilläni tulisivat kärsimään ja kääntäisivät minulle selkänsä.
Ja olla yksin siinä tilanteessa kun "kaapista" astuu ulos, on luultavasti vaarallista ihmiselle joka on tottunut elämään ihmisiä ja ystäviä ympärillään.
Toivon kuitenkin sinulle ja miehellesi parasta lopputulosta. Halauksin. Jarod
Kallas,
Setojen sosiaalisihteereiltä saa keskusteluapua tällaisissa tilanteissa. Kun tänne on pienen ajan sisällä ilmaantunut kaksi samantapaisessa tilanteessa olevaa puolisoa, teidän kannattaisi verkottua vertaistuen merkeissä joko privana keskenänne tai yhdessä jonkun paikallisen Setan kautta. Vilkaisepa aiempaa keskusteluketjua nimeltä neuvoa vailla...: http://ranneliike.net/keskustelu.php?act=rthrd&grpid=4&thrdid=5237
Kriisi saattaa liittyä myös sukupuoli-identiteettiin. Tässä kulttuurissa on hyvin vähän sanoja kuvaamaan sukupuolen kirjoa, joten asiaa on vaikea käsitellä kenen tahansa ihan noin vain teoreettisena pohdiskeluna ilman omaa eksperimentaatiota. Hän toisaalta varmasti tuntee vastuuta perhettään kohtaan eikä lähde sen takia kevytmielisesti mihinkään sellaiseen, joka saattaisi vaarantaa perheen maineen.

Itselläni oli aikoinani heteroavioliitto, joka kariutui. Kerroin puolisolleni lopuksi, ettei vika ollut hänessä, vaan että kyllä kyseessä oli minun oma kriisini, että kun näin sateenkaarilippujen hulmuavan (asuessani Yhdysvalloissa), tiesin että elämäni tilaisuus oli tässä, mutta että tiesin, että hän suhtautui kaikkeen heteronormista poikkeavaan nuivasti, niin minä en voinut kertoa. Hän suhtautui yllättävän ymmärtäväisesti. Seurakuntani ei suhtautunut, minut erotettiin seurakunnasta keskellä päivää. Illalla olinkin jo West Hollywoodin yössä.
Voiko kyseessä olla turhautuminen tai tyytymättömyys parisuhteeseen? Siis heteromiehenä.