Väitökirja queer-kirjallisuudesta Suomessa

Sanna Karkulehto väittelee tulevana lauantaina Oulussa Saision, Sinisalon ja Sinervon Finlandia-palkituista romaaneista. Olen ehtinyt vilkaista opusta vasta aivan pintapuolisesti, mutta se vaikuttaa todella hyvältä. Antaa myös eväitä täälläkin käytyyn keskusteluun, että mitä v'''tua se queer oikein on referoidessaan queerin keskeisiä teoreettiikkoja.

Väikkäri löytyy suomeksi osoitteesta http://herkules.oulu.fi/isbn9789514286117/isbn9789514286117.pdf

G

Karkulehdon tutkimusongelmana näyttäisi olevan "millaisia sukupuolen ja seksuaalisuuden merkityksiä [kyseiset romaanit] tuottavat ja miten
aiheet tulevat esille vastaanotossa".

Ehkäpä joku aiheeseen perehtynyt osaisi kansantajuistaa mitä "merkityksien tuottamisella" oikein tarkoitetaan ja miksi edellä mainittua tutkimusongelmaa olisi pidettävä ratkaisemisen arvoisena.

Merkityksen tuottaminen on vaikkapa sitä, että aslanistit todistavat homojen olevan rikki ja tarvitsevan tuubin jeesusliimaa eheytyäkseen. Kun homot todistavat, että ihan terveitä ollaan ja meillä on kivaa, tuotetaan homoudelle toisenlaisia merkityksiä.

Kukin arvioikoon itse näiden meriktysten tuottamisen merkityksen.

G

Ahaa, eli "merkitysten tuottamisella" tarkoitetaan yksinkertaisesti mielipiteisiin vaikuttamista, vai?

Eikö JohnnyFinland tiedä, että akateemisessa maailmassa uusien asioiden oivaltaminen ei ole lainkaan niin tärkeää kuin saada itsestäänselvyydet kuulostamaan komeilta ja tärkeämmiltä kuin ne ennen olivat? :) Sanojen pyörittely luovin tavoin on päämääristä jaloin..

Akateemista sivistystä minulla ei sanan varsinaisessa merkityksessä eikä muodollisesti ole, mutta silti minusta merkityksen tuottaminen on enemmän kuin pelkkää mielipiteisiin vaikuttamista.
On asioita, joista puhuttaessa on hyvä pystyä käyttämään täsmällisiä käsitteitä. Se, kuinka onnistuneeseen tulokseen tuolla 'käsitteeen tuottamisella' on päästy, tietenkin vaihtelee.

Public eye on aivan oikeassa. Olen edennyt po. teoksen lukemisessa niin pitkälle, että voin referoida kirjoittajaa itseään: (kirjallisten) representaatioiden tutkiminen on tärkeää siksi, että ne ja keskustelukäytännöt vaikuttavat todellisiin ihmisiin. Ne ovat vallankäytön muoto, ja materiaalinen sorto oikeutetaan tuottamalla kuvauksia, kuvia etc. Huomautan itse, että kulttuurisiin esityksiin kuuluvat myös tieteellinen ja popularisoitu tieto, ja populaarikulttuuri elokuvista vitseihin. Esimerkkejä voisi luetella loputtomiin. Karkulehdon väikkärissä tämä on s. 67 ja representaatiosta väänetään rautalankaa nootissa 14.

Vielä tiedoksi, että en ole queer, tai minkään muun alan tutkija. Yliopistolla on toki tullut notkutuksi joskus aikoja sitten.

G

Merkitysten tuottaminen kuulostaa musta enemmän.. niin kuin.. ööh.. näkemysvaihtoehtojen kehittämiseltä ja esittämiseltä kuin varsinaiselta mielipidemuokkaukselta. Eli että siitä puuttuu ikäänkuin se muokkaava elementti.. tai jotain..

Silmäilin väitöskirjan johdantoluvun läpi. Päällimmäiseksi jäi kalvava tunne epämääräisyydestä. En osannut sanoa johtuuko se vain siitä, etten ymmärrä alalla käytettyjä käsitteitä, vai johtuuko se jostakin muusta. Onneksi sivulla 21 silmiini sattui seuraava kappale:

"Aiemmat tutkimukset seuranani esitän tutkivia puheenvuorojani nykykulttuurista ja toivon, että ne kantavat myös tulevaan ja herättävät uusia, kriittisiä keskusteluja ja kysymyksiä ja synnyttävät uusia tutkimuksia. Tavoitteenani ei ole myöskään rakentaa lukkoonlyötyjä queerin, queer-kulttuurin tai queer-kirjallisuuden merkityksiä tai tulkintoja vaan pohtia, mitä mahdollisia merkityksiä niille on annettu ja voidaan antaa."

Nyt ymmärsin mikä minua vaivasi. Olin tottunut siihen, että tieteellisessä tutkimuksessa esitetään väitteitä ja sitten esitetään väitteille perustelut. Väitteiden on oltava sellaisia, että ne ainakin periaatteessa voi osoittaa vääriksi. Tiede edistyy nimenomaan siten, että aikaisemmat väitteet osoitetaan vääriksi ja korvataan uusilla, paremmin perustelluilla väitteillä.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että queer-tutkimuksen alalla voi tehdä väitöskirjan väittämättä yhtikäs mitään. Riittää, että pyörittelee näkemyksiä, tulkintoja ja mielipiteitä. Niitä ei ilmeisesti tarvitse muotoilla väitteiksi, joille voisi esittää empiiristä tukea tai jotka voisi empiirisesti kumota.

Toivottavasti olen saanut asiasta virheellisen käsityksen. Geschwitz voinee arvioida asiaa väitöskirjan loppuun päästyään.

Johnnyn mainitsema ongelma epämääräisyydestä liittyy kaikkeen humanistiseen tutkimukseen. Ne eivät ole empiirisiä, saati kokeellisia tieteitä kuten fysiikka tai biologia tai astronomia. Täysin ilmasta ei silti väitteitä/hypoteeseja niissäkään vedetä, vaan esimerkiksi entisellä omalla alallani, filosofian historian tutkimksessa, tutkin esmes sellaista hypoteesia, muotoituiko ja missä määrin ns. karteesinen dualismi jo aristotelismissa. Oletukselle löytyykin tukea useista aineistoista, mutta kysymys on myös evidenssin tulkinnasta.

Tiede on siitä hupaisa juttu, että vääriä tietoja osoitetaan vääriksi toisten väärien tietojen avulla. Niin se tiede edistyy :)) Sinänsä induktioon perustuva empiirinen tiede ei koskaan todista mitään sen paremmin oikeaksi kuin vääräksikään samassa mielessä kuin vaikkapa formaali logiikka.

G

PS:tulipas aikamoista munkkilatinaa. Mutta tieteen filosofia ei nyt oikein ole sellainen ala jonka sanastoa hirveästi esiintyisi arkikielessä.

Merkityksistä:
Merkityksiä meille ihmisille EI ole ennenkuin me ihmiset luomme ne. Luomme aina merkityksiä toimiessamme ja ilmaistessamme.
Tämäkin tutkimus luo - halusi tai ei - merkityksiä queeristä ja sen tutkimisesta. Se muodostuu osaksi tutkimustraditiota. Tieteessä erilaiset tutkimuslähtökohdat seuraavat toisiaan. Niiden keskinäinen paremmuus on filosofinen kysymys. On filosofiaa pohtia, edistyykö tiede. Vakuutumme eri aikoina eri perusteluista erilailla.

"hypoteesia, muotoituiko ja missä määrin ns. karteesinen dualismi jo aristotelismissa. Oletukselle löytyykin tukea useista aineistoista, mutta kysymys on myös evidenssin tulkinnasta."

On hyvin vaikea arvioida, mitä merkityksiä joillekin ilmaisuille (esim. kootussa mahd. evidenssissä) on annettu. Semantiikka on ongelmallista kielen yleistys-tavan takia. Emme ilmaise tarkasti koskaan. Nihilistiksikö tutkimuksen suhteen?
Joka tapauksessa ymmärrämme kaikki jollakin tavalla.

Geschwitz kirjoitti: "Johnnyn mainitsema ongelma epämääräisyydestä liittyy kaikkeen humanistiseen tutkimukseen. Ne eivät ole empiirisiä, saati kokeellisia tieteitä kuten fysiikka tai biologia tai astronomia."

Jos väitöskirjan mainitsemat tuotetut merkitykset ovat asioita, joita ihminen kykenee ilmaisemaan vaikkapa kysymyksiin vastaamalla, niin en oikein ymmärrä miksei niitä voisi tutkia empiirisesti. Ehkäpä käsityksemme empiirisyydestä on hieman erilainen.

Geschwitz kirjoitti: "Sinänsä induktioon perustuva empiirinen tiede ei koskaan todista mitään sen paremmin oikeaksi kuin vääräksikään samassa mielessä kuin vaikkapa formaali logiikka."

Eikä sitä kukaan ole pyytämässäkään. Lopullisia "totuuksia" esiintyy vain uskonnoissa. Karrikoiden voisi sanoa, että kaikki tieteen tuottamat tulokset ovat jollakin tapaa vääriä, mutta pitkän ajan kuluessa todennäköisesti yhä vähemmän ja vähemmän vääriä. On kuitenkin hankalaa ymmärtää miten tutkimus edistää tietämystämme, jos se vain pyörittelee näkemyksiä, tulkintoja ja mielipiteitä. (En tiedä onko tilanne tämä Karkulehdon väitöskirjassa.)

Saatamme hyvinkin olla eri mieltä empiriasta. Mutta onko meillä empiiristä menetelmää ratkaista, mikä eroavuus on, vai joudummeko tekemään vain tulkintoja tulkintojen perään siitä, mitä empiiirisyys on? Jos meillä on asiasta aivan eri käsitys, voidaanko sitten empiirisesti ratkaista, kumpi niistä on parempi? Minusta myös tulkinnat, ja varsinkin ne, lisäävät tietoa/ymmärrystä maailmasta.

G

Bla bla bla...

Onnea huomisen lauantain väitökseen, Sanna, jos vaikka luet tätä.

Terv, -Rokkihomo, joka on humanisti, joka on kysymyksiä ohi vastauksiin sitoutumisen

On kiitollista lukea Rokkihomon kannustavia ajatuksia kysymysten ja vastausten keskinäisestä luonteesta. Toivon väitöksen kriittistä tarkastelua!

Geschwitz kirjoitti: "Saatamme hyvinkin olla eri mieltä empiriasta. Mutta onko meillä empiiristä menetelmää ratkaista, mikä eroavuus on, vai joudummeko tekemään vain tulkintoja tulkintojen perään siitä, mitä empiiirisyys on?"

Empiirisyyden käsitteestä yleisesti keskusteleminen oikeastaan suistaa keskustelun pois kysymyksestä, joka itseäni kiinnostaa eniten: mitä on se uusi tieto, jota Karkulehto väitöskirjassaan esittää. Empiirisyyteen viittasin Karkulehdon tutkimuskysymyksen vuoksi: "millaisia sukupuolen ja seksuaalisuuden merkityksiä [kyseiset romaanit] tuottavat ja miten aiheet tulevat esille vastaanotossa".

Vaikken ihan täysin ymmärräkään mitä sukupuolen ja seksuaalisuuden merkityksillä tarkoitetaan, niin minullakin lienee sellaisia, vaikken olekaan lukenut Karkulehdon mainitsemia romaaneja. Jos nyt lukisin yhden tai useamman kyseisistä romaaneista, romaanien lukeminen ilmeisesti tuottaisi minulle uusia merkityksiä sukupuolesta ja seksuaalisuudesta (tai jotenkin muuttaisi vanhoja).

Ketkä kuuluvat siihen ihmisjoukkoon, joille tuotettuja uusia merkityksiä tai joissa tapahtuneita merkitysten muuttumisia Karkulehto tutkii? Kuuluvatko joukkoon kaikki romaanin lukeneet? Romaanista kirja-arvostelun laatineet? Kuuluuko joukkoon vain Karkulehto itse? Tämän kysymyksen pohtiminen ehkä auttaa ymmärtämään miksi otin esille empiirisen tutkimuksen, eli tutkimuksen, jossa uuden tiedon oikeellisuutta perustellaan suorilla tai epäsuorilla havainnoilla todellisuudesta eikä vain esimerkiksi laaditun ajatusrakennelman sisäisellä johdonmukaisuudella.

Mutta ymmärrän hyvin, Geschwitz, jos kyllästyt kysymyksiini. Esitänhän niitä sinulle vain siksi, että yritän hyväksikäyttää sinua, väitöskirjan lukenutta, sen sijaan että alkaisin kahlaamaan väitöskirjaa itse. :)