Male bonding - miesten välinen yhteisöllisyys

Minua on jo kauan kiinnostaneet syyt miksi heteromiehet hankkiutuvat toistuvasti tilanteisiin, joissa on jopa tapana halata tai jopa pussata toista miestä ilman kummempia morkkiksia. Näitähän ovat vaikkapa urheilukilpailut ja -ottelut. Joku on jopa vitsaillut, että ainoa syy miksi miehet noihin tapahtumiin hakeutuvat on toisen miehen läheisyyden kokeminen. Mitä on sitten tuon läheisyyden kokemisen tarpeen takana? Minä tietenkin tulkitsen asiaa omasta näkökulmastani ja taustastani. Se ei taatusti ole heteromiesten mieleen.

Tuomas Enbusken toimittama, pari kertaa viikossa ajettava keskusteluohjelma on minun ehdoton suosikkini radion keskusteluohjelmien joukossa. Yhdessä hänen ohjelmassaan oli teemana fanitus. Siinä tuli lyhyesti esille käsite "male bonding", jolle ei ole yksiselitteistä nimeä suomeksi. Sillä ymmärretään miesten välistä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta taikka yhteisöllisyyttä.

Tuohon käsitteeseen pitänee hieman tarkemmin perehtyä. Jos joku on törmännyt aiheesta tehtyyn kunnolliseen materiaaliin, niin sellainen kiinnostaisi.

Juuri nyt pohdin, miksi kahden miehen kävely julkisesti käsi kädessä, taikka miesten keskeinen avoin hellyyden osoittaminen muualla kuin kilpailupaikalla on niin kovin vaikea asia heteromiehelle.

Jos mieheyden kokeminen, mieheksi kasvaminen ja miehenä eläminen kiinnostaa, niin suosittelen lukemaan Hite-raportin miehen seksuaalielämästä. Se on vanha, mutta tietyt asiat ovat ajattomia. Hite-raportteja (sekä miehestä että naisesta) saa pääkaupunkiseudulla kirjastosta. Hite-raportti naisista keskittyy pitkälti naisen seksuaalisuuteen, josta puhuminen on tehdyn tutkimuksen aikana sisältänyt paljon tabuja, ja vastineensa miehistä paljon asiaa nimenomaan "miesten maailmasta", miehiin kohdistuvista paineista ja niistä selviytymisestä ym, muunmuassa miesten ystävyydestä sekä toisiin miehiin että naisiin.

Homoutta ei käsitellä paljoa, mutta ihan asiallisesti ja positiiviseen sävyyn. Sitä ei tosin tässä kysyttykään. :)

Edit: tekijä on Shere Hite

Itseäni kummastuttaa joskus nämä meikälisten pohdinnat, miksi heteromiehet halailevat toisiaan/hakeutuvat tilaisuuteen halata toisiaan.. (Jalkapallossa maalin tehneen halaaminen esimerkiksi). Kummastuttaa siksi, että näemmekö me jonkun piilomerkityksen, piiloitetun homousviestin tms tuossa käyttäytymisessä. Sen seurauksena alamme mielikuvituksessamme pohtia heti halaajan mahdollista homoutta. Näemmekö me homoutta jopa viattomassa "hyvä tyyppi" - tunnustuksessa?

Lähtökohtaisesti suomalainen heteromies ei paljoa halaile. Halaus ei kuulu perinteiseen suomalaiseen kulttuuriin. Kuitenkin monissa muissa Euroopan maissa miesten välinen halaus on jokapäiväistä, sisältämättä sen enempää viitteitä homoudesta. Noissa maissa halauksella / poskisuudelmilla miesten välillä on aivan toisenlainen merkitys, kuin mitä kuvittelemme. Sama pätee todennäköisesti myös suomalaisiin joukkuelajien harrastajiin. Ei se halaus tai poskisuudelma kuvasta yksioikoisesti heteromiesten piilotettua homoutta. Se on mitä todennäkoisimmin vain spontaani tapa osoittaa kunnioitusta onnistumisesta. Vaikka kuinka toivoisimme jotain muuta merkitystä sille...

Miesten välinen yhteisöllisyys on osa sosiaalisuutta, joka heteromiesten kesken on huomattavasti näkyvämpää ja laajempaa (käsittääkseni), kuin homomiesten piirissä. Yhteisöllisyys lähtee siitä, että yhdessä tehdään samanhenkisen porukan kanssa jotain sellaista kivaa, joka tyydyttää niin henkisiä kuin fyysisiä tarpeita (kilpailuvietti, liikunta).

Homomiehet puolestaan ovat enemmän erakoita luonteeltaan, julkinen halaaminen voi olla hyvin pinnallinen ja teennäinen - kuin varottaisiin antamasta puheenaihetta halaamisesta. En myöskään ole kuullut monestakaan säännöllisesti jotakin joukkuelajia harrastavasta homomiesten ryhmästä, jossa vastaava yhteisöllisyys tulisi esiin.

Onhan se totta, että edelleen suomalaisessa kulttuurissa homona joudut miettimään julkisia tekemisiäsi ja niiden seurauksia. Vaikka kuinka vapautunut ja sinut itsesi kanssa olisit. Oma käyttäymisemme muodostuu siitä, mitä ajattelemme mielessämme sopivaksi. Siitä ei pääse mihinkään...

Olen Arkadaksen kanssa samoilla linjoilla sen suhteen, ettei miesten väliseen yhteyteen tarvi liittyä mitään seksuaalista. Ei pidä sortua yleistämään omia tuntemuksiaan muihin ihmisiin, vaan hyväksyä, että homona kokee itse tietyt tilanteet toisin kuin valtaosa miehistä. Tätä kautta on toisaalta helppo ymmärtää heteromiesten epäluuloista suhtautumista homoja kohtaan; miten ne voisivat tietää mitä meidän päässä liikkuu, kun mekään ei yhtään ymmärretä, mitä niiden. Ei pidä myöskään sortua patologisoimaan heteroutta, etsiä siitä viitteitä siitä, etteikö se olisi aitoa tai luonnollista.

Homoilla miehillä on usein lämpimiä ystävyyssuhteita naisten kanssa, aivan toisenlaisia kuin heteromiehillä, eikä sekään ole viite piilotetusta heterotaipumuksesta. Halaus taas on fyysinen ilmaus jaetulle tunteelle, ja tunteita on paljon muitakin kuin seksuaalisia. Epäseksuaalisten tunteiden ilmaisua taas eivät kaikki miehet lainkaan ymmärrä, ja sortuvatkin siksi pitämään -sekä homot että heterot - kaikkea halaamista homoiluna. :) Uskoisin halauksen joukkuepelitilateessa ilmaisevan mielummin iloa kuin seksiä.

Homojen välisestä halailusta vielä; musta tuntuu, että homot halailevat eri tavalla ja eri tilanteissa siksi, että toisin kuin heteromiehillä, homoilla miesten välisessä kosketuksessa nousee vastaan seksuaalisuuden yksityisyyden muuri. Ei heteromieskään mene noin vain halailemaan naisia, (siitä voi saada vaikka syytteen,) eikä se tunnu samalta henkilön kanssa, jonka mieltää potentiaaliseksi partnerikseen kuin sellaisen kanssa, jonka kanssa välit ovat selkeästi vain ystävälliset.

Väitän, että suomalainen heteromies on yksinäinen. Hänellä ei ole yhteisöllisyyttä. Tämän huomaa kaikessa, kun tarkastelee heitä. Harkimokin valittaa yksinäisyyttään julkisesti kirjassaan.

Minusta seksuaalisuus (ei siis itse seksi pelkästään) on koko ihmisen persoonaa läpäisevä ulottuvuus, jota ei voi rajata minkään olemisen tai tekemisen ulkopuolelle. Olemme kauttaaltaan seksuaalisia. Tämä seksuaalisuus on meissä monimuotoista.
Niinpä heteromiesten halatessa toisiaan he saavat purkaa itsessään olevia homoseksuaalisuuden muotoja - kulttuurin rajaamilla hyväksyttävillä tavoilla. Suurimmalla osalla heteromiehiä heidän homoseksuaalisuutensa on niin alisteisessa asemassa verrattuna heidän dominoivaan heteroseksuaalisuuteensa, että homoseksuaalisuus ei toteudu seksinä, sinä kuin tuon sanan pääasiallisesti ymmärrämme.
Ulkopuolelta tuotu tiedostava suhtautuminen seksuaalisuuden monimuotoisuudesta voi olla hyvin ahdistavaa - varsinkin kulttuurissa, jossa vallitsevat tiukat ja ahtaat normit.

Jos heteromiesten väliseen halaukseen liittyy väistämättä homous, niin liittyykö kumisaappaiden käyttöön väistämättä fetisismi, joka joillain vain on vapaasti toteutuvassa muodossa ja toisilla piilotettu? Sama koskisi tietenkin myös kaikkia muita esineitä, asioita ja ihmisiä. Olenko piilotetusti pedofiili ja omaan eläimiinsekaantumistaipumuksen, jos haaveilen lapsesta ja meillä on koira? Mä esitän äänekkään vastaväitteen sille, että kaikki teot kietoutuisivat seksuaalisuuden ympärille ikäänkuin kohdetta hakien. Eiväthän pelkkä homous vs. heterous ole seksuaalisuuden koko kirjo, jos kaikki teot olisivat seksuaalisia. Siksi en oikein osaa nähdä asiaa noin kuinka Martin sen esittää.

Siitä olen samaa mieltä, että ihminen on kokonaan seksuaalinen ja että se on aina mukana, kaikissa tilanteissa. Mä vain tulkitsen tuon saman niin, että heteroseksuaalinen on yhä läpensä heteroseksuaali ja heterous on hänessä läsnä, riippumatta siitä halaako hän toista miestä vai ei, joka taas on kulttuurista ja muista ympäristöön sidotuista asioista riippuvainen seikka. Samaa suuntautumista hän kuitenkin kantaa täysin riippumatta ympäristön hyväksyvyydestä tai hyväksymättömyydestä.

Toki osalla itsensä heteroksi määrittelevistä miehistä on ihan varmasti biseksuaalisia taipumuksia, mutta mä en usko, että niin olisi kaikilla. Ja jos niin olisi kaikilla, niin näin olisi silloin oltava myös homoksi itsensä määrittelevillä miehillä.

Mä uskon homoudesta syyttämisen olevan niin loukkaavaa siksi, että siinä kyseenalaistetaan jotain hyvin omaa ja ihmiselle pyhää ulkoapäin arvioiden, vaikka sitä ei voi nähdä kuin sisältä. Kyllä mäkin loukkaannut verisesti jos mun suuntautumiseni kyseenalaistetaan ja muut kuvittelevat tietävänsä tunteeni paremmin kuin minä itse. Tätähän tekevät esim. eheyttäjät väittäessään, että homot ovat vain eksyneitä heteroja.

Suuntautumisesta erehtyminen on eri asia kuin sen kyseenalaistaminen. Jos joku luulee homoa heteroksi tai heteroa homoksi, ei kummankaan ole oikeasti syytä loukkaantua. Musta kummallakin on kuitenki syy loukkaantua, jos heidän kokemuksensa omasta seksuaalisuudestaan hylätään vääränä.

Eikös tohtori Kinsey päätellyt jo 40-luvulla, että suurin osa meistä on todellisuudessa bi-seksuaaleja? Vain mitätön vähemmistö on joko puhtaasti heteroseksuaaleja taikka homoseksuaaleja. Mielestäni kulttuurimme kapeuttaa tätä aluetta.

Olen Martinin ajatuksen kannalla, että seksuaalisuus on ihmisen persoonaa läpäisevä ulottuvuus. Olisi liian yksiniitistä ajatella kaiken hiukankin eroottisen kohtaamisen tavoitteena olevan vain kopulaatio. Erotiikka kuuluu myös liukasteena ihmisten sosiaalisiin suhteisiin. Valitettavaa, että länsimainen nykykulttuuri vierastaa vaikkapa samaa sukupuolta olevien läheisyyttä. Vuosikymmeniä sitten Suomessa oli aivan yleistä, että naiset kävelivät käsikoukkua. Nyt sitä ei enää näe juurikaan. Välimeren maissa miehet kävelivät sujuvasti käsikoukkua. Suomessa nähtynä heidän tapansa aiheutti vähintään kulmakarvojen kohottelua. Havaintoni viime aikoina Välimeren maista on sen suuntainen, että tapa olisi vähenemään päin.

Ehkä amerikkalaisen kulttuurin (elokuvien) kautta tännekin levinnyt poskisuudelma on minusta lähinnä tekopyhä läheisyyden osoitus.

Mihin Kinseyn väite perustuu?

Miten biseksuaalisuus määritellään? Jos joku tahtoo määritellä kaiken kosketuksen seksuaalissävyiseksi, niin sillä tavoin mitaten kaikki varmaan ovatkin bissejä. Musta suuntautumiseksi asti määriteltävä biseksuaalisuus taas vaatii kykyä seksuaaliseen rakkaudentunteeseen kumpaakin sukupuolta kohtaan, eikä kaikki kosketus ole olemassa seksuaalisuuden vuoksi. Ei pidä seksualisoida kaikkea, eikä liikaa. En usko että se on lainkaan ainut ihmisten väliseen kanssakäymiseen vaikuttava tekijä, vain yksi pieni tekijä monen muun joukossa. Kosketus liittyy sosiaalisuuteen ja sosiaalisuus on määrävä tekijä ihmisen elossapysymisen kannalta, kun eletään yhteisössä. Ei se liity seksiin, ei yksin.

Mä uskoisin ihmiskunnan historiasta löytyvän lukuisia biseksuaalisia kulttuureja, jos se olisi ihmisen luonnollisin tila.

Muistelin tuota Juhanin mainitsemaa Kinsleyn raporttia, jossa taidettiin väittää, että noin 25% ihmisistä on enemmän tai vähemmän homoseksuaalisuuteen taipuvaisia. Biseksuaaleja siinä ei muistaakseni sen erityisemmin eroteltu. Tosin Kinsleyn raportin lukemisesta on sen verran kauan aikaa, etten muista kokonaisuutta kovin tarkkaan (eikä se niin hirveästi kiinnostakaan).

Välimeren maiden kulttuurit ovat todellakin olleet yhdellä lailla homoeroottisia - heteromiehien käyttäytymisessä on ollut paljon homoseksuaalisia piirteitä. Siihen lienee selityksensä vanhoissa kulttuureissa, mutta en nyt itse lähtisi ensimmäisenä miettimään henkilöiden homoutta, nähdessäni kahden miehen / naisen kulkevan "käskynkkää" kaupungilla.

Slaavilaisissa maissa poskisuudelma on ollut kautta aikain tapa tervehtiä - niin myös monissa Välimeren maissa. Tapa on siirtynyt myös Amerikan mantereelle, jossa se on huomattavasti teennäisempää kuin alkuperäisessä ympäristössään.

Fetisismi ei ole rinnasteinen homo- ja heteroseksuaalisuudelle. Toki se on seksuaalisuuden muoto, mutta on olemassa vain fetissiensä kautta. Homous ja heterous eivät ole olemassa vain kohteensa kautta - katson näiden molempien olevan itse seksuaalisuus sen koko laajuudessa. Olet seksuaalinen - (homo)/(hetero)seksuaalinen, mutta et fetisistinen samalla tasolla ajatellen. Homous ja heterous limittyvät ja lomittuvat ihmisessä muodostaen hänen koko seksuaalisuutensa. Tämä seksuaalisuus näkyy kaikessa toiminnassamme.
Fetisismille on vaikea keksiä paria - ei-fetistinen? Homona emme ole ei-heteroita - jo senkin takia, että nämä kietoutuvat toisiinsa. Homous on myös jotain omaa - eikö totta?!
En usko kenenkään olevan läpeensä hetero tai homo. Toki on ihmisiä, jotka lähestyvät näitä ääripäitä ja he voisivat väittää olevansa - t o t e u t t a e s s a a n seksuaalisuuttaan - "vain" sitä tai tätä. Suurin osa ihmisistä toteuttanee seksuaalisuuttaan tavalla tai toisella - johtuen lähinnä omasta vahvasta seksuaalisuuden muodosta. Se ei poista mielestäni koko seksuaalisuuden potentiaalia ihmisestä. Jokaisella ihmisellä on siis piilevänä suuri itse seksuaalisuuden potentiaali, mutta toteuttaa lähinnä hallitsevia muotoja. Piilevät muodot voivat myös saada mahdollisuuden ilmaista itseään - silloin kun esim. heteromiehet kokevat läheisyyttä. Eikä sen tarvitse olla toteutuksessaan muuta kuin läheisyyttä.

Mitä tulee eheyttäjiin, niin heidän ongelmansa on mielestäni juuri ihmisen kompleksisuuden kieltäminen. Se on rikkaus, jota ei tulisi ahtaa, rajata ja väärin irrottaa yhteen hyväksyttyyn muotoon.

jos naiset saa suudella, halailla, pitää toisiaan kädestä ja istua toistensa sylissä ihan kaverimielessä niin että siitä ei leimaudu lepakoksi, niin miksei myös miehetkin (heterotkin)?
miesten kesken ollaan aika pidättyväisiä naisiin verrattuna, miten lähellä juttukaveriaan saa istua ja saako puistonpenkillä istua käsi kaverin seläntakana. tällästen rajojen rikkominen on vaan parasta, vaikkei sitä tarvitsekkaan.

Martin esitti mielenkiintoisia kysymyksiä.

Monissa muuten laadukkaissakin esseissä tai tutkimuksissa (vanha Kinsey on poikkeus) ei juuri pohdita määritelmiä homo – bi – hetero.

Asiaa voidaan lähestyä toiminnallisesti. Kuinka monta parisuhdetta tai seksi/eroottista kokemusta (miten ne sitten määritellään?). Jos on ollut kymmenen eri kertaa naisen kanssa ja sitten 30 vuotta parisuhteessa miehen kanssa tai toisin päin. Olisiko raja vaikka yli 80% suhteista tai kokemuksista omaan sukupuoleen = homo/lesbo; yli 80% vastakkaiseen = hetero; siltä väliltä =bi. Mikä olisi hyvä raja.

Identiteettiin perustuvat määritelmät ovat hankalampia. Jokainen kokee käsitteen identiteetti eri tavoin. Haastatteluissa on helpompi kysyä kenestä olet kiinnostunut, kenen kanssa olet ollut.

Itse olen miettinyt, että yksinkertaisimmillaan asiaa pitäisi lähestyä vähintään kaksiulotteisesti. Eroottinen kiinnostus omaan sukupuoleen voi vaihdella intensiteetiltään nollasta ylöspäin (vaikka x-akseli) ja myös kiinnostus vastakkaiseen nollasta ylöspäin (vaikka y- akseli). Origossa (x & y =0) ovat a-seksuaaliset ja suora x=y jakaa homoihin ja heteroihin.

Tämä kuulostaa turhan tekniseltä, mutta jos oletetaan, että seksuaalisuudet ovat jonkinlainen jatkumo, niin sen voi jakaa eri tavoin: kahtia (on homoja ja heteroita), kolmeen (homo – bi – hetero) tai vaikka kuuteen (Kinsey, muistaakseni). Kaikki ovat teoriassa yhtä hyviä ja huonoja.

Miksi sitten pitää luokitella. Minusta pitää, asioista puhuminen on muuten vaikeaa ja minusta on aivan paikallaan tunnustaa ihmisten jakautuminen erilaisiin ryhmiin. Ainakin nykyisen kaltaisessa yhteiskunnassa en voi yksipuolisesti ilmoittaa, että juuri minä olen niin ainutlaatuinen, että mitkään tilastot tai lait eivät minua tavoita.

Seksuaalisuuksien jatkumo ei myöskään ehkä ole aivan tasainen. Aikoinaan puhuttiin, kuinka jokaisen pitää löytää sisäinen naiseutensa, kuinka kaikissa on jin ja jang yms. Pitääkö? minusta ainakaan ei löydy paljoakaan heteroa (enkä tiedä mitä se naiseus/mieheys on, paitsi kulttuurisia ennakkoluuloja).

Kuinka monet sitten ovat biseksuaaleja (miten se määritelläänkin)? Olen aina vähän ennakkoluuloisesti epäillyt, että monet jotka ilmoittavat olevansa bi, eivät vain vielä kehtaa tunnustaa (olevansa homoja tai epätrendikkäästi heteroita). Toisaalta tunnen monia miehiä, joilla oli opiskelijapoikina seksiä myös miesten kanssa, ja jotka ovat sittemmin olleet vuosikymmeniä avioliitossa. He eivät miellä itseään bi-seksuaaleiksi, vaan sanovat että olihan se kivaa, mutta ei ole sittemmin kiinnostanut.

Transnäkökulma avaisi tähän vielä paljon lisää ulottuvuuksia

Olen pitkälti samaa mieltä.

Jotenkin määrällisesti rajattavalle ryhmälle on helpompi ajaa esimerkiksi oikeuksia, kuin joukkiolle jonka taipumukset tuntuvat valtaväestöstä "liveilmiöltä", joka muuntuvat suuntaan jos toiseen.

Silti voi säilyttää option, että identiteetti muuttuu ajan oloon (muuttuuhan ihminen jo ikääntymisprosessinkin kautta), mikään ei ole pysyvää tai lopullista.

Slaavilaiset miehet kyllä tervehtivät toisiaan ihan reippaasti halauksella ja kunnon kielisuudelmalla. Poskisuudelma on enemmänkin länsieurooppalainen tapa.

Poskisuudelma on muunnelma kristillisestä miesten välisestä pyhästä suudelmasta. Neukkuvaltio, joka kopioi paljon kristinuskosta, otti nimenomaan suulle suutelemisen omaksi tunnuksekseen. En tiedä suutelivatko antiikin roomalaiset ja kreikkalaiset miehet toisiaan tervehtiessään suulle.