Kun ei tiedä mitä tekis

Jouduin tänään itselleni täysin odottamattomaan ja valmistautumattomaan tilanteeseen. Minulla oli yhtäkkiä ainakin seitsemän tuntia täysin vapaata aikaa. Alkuun olin aivan äimän käkenä, että mitäs nyt.

Tilanne meni alkuun jotenkin seuraavasti. Jouduin akuutin syyn vuoksi menemään aamulla HYKSiin. Otaksuin asioiden hoituvan saman tien. Ensin tuli ilmoitus ehkä parin tunnin odotusajasta. Hieman myöhemmin selvisi, että tohtoria pääsisi tapaamaan aikaisintaan kuuden tunnin kuluttua. Totesin, etten aio tuota aikaa lojua odotustilassa. Toisaalta kotona ei ollut mitään akuuttia ja matka turhan hankala. Olinkin saanut yllättäen loman, jota en minä eikä kukaan muukaan ollut ohjelmoinut.

Ajattelin viettää ajan kirjastossa. HYKSin kupeessa on lääketieteellinen kirjasto, jossa en ollut ikinä käynyt. Kesän vuoksi siellä oli tilaa vaikka kuinka paljon. Muutama ihminen koko kirjastossa. Se osoittautui kiinnostukseni todelliseksi aarreaitaksi, niinkuin kirjastot yleensäkin. Ulkona oli loistava ilma, joten päätin hieman reippailla. Kävin keskustassa hoitamassa pari pikku juttua ja Ateneumin näyttelyssä, kahdessa kirjakaupassa, hellittelin itseäni muutamassa kahvilassa. Nautin ihmisten katselusta. Bongasin muutaman miesparin, joista nuorimmat jopa kävelivät iloisesti käsi kädessä. Kaiken kaikkiaan olo oli suorastaan eufoorinen.

Palatessa kuljin syöpäklinikan ohitse. Nuorehko sairaalavaatteissa ollut kuihtunut mies istui ulkona tupakkaa posket lommolla imien. Hänellä oli työntötelineessä näyttävä arsenaali tiputuspulloja. Silloin tajusin, kuinka tärkeä terveys minulle onkaan. Se on syytä tiedostaa ja kun terveyttä on, antaa sille kuuluva arvo. Kun pääsin lääkärin luokse, hän totesi vaivan lopulta vähäiseksi ja määräsi lyhyen lääkityksen.

Tänään tajusin, että en osaa koskaan vain olla. Aina on oltava muka jotenkin hyödyllinen. Ehkä selkäytimessä toimii edelleen äitini slogan: "Luoja ei laiskoja elätä!" Olemisen taito on nyt se, joka minun on opeteltava. Tuo pelkkä oleminen ja meneminen suunnilleen sinne minne nokka milloinkin osoitti teki niin mielelle kuin kropalle todella hyvää.

Kuinka sinä olet selviytynyt kun aikaa on ja ei keksi mitä tekisi?

Kuvittelin, että nyt heinäkuisen kesälomakuukauden aikana voisi tulla eteen tilanne, etten tiedä mitä tekisin. Viime vuodet ovat olleet turhankin hektisiä ja olen ollut oikeasti lomalla viimeksi vuonna 2000 (ellei vajaan 2 vuoden työttömyysjaksoa sen jälkeen lasketa lomaksi). Olen yleensäkin ihminen, jonka on vaikea olla pitkään aloillaan toimettomana. Saatan kyllä viettää vapaapäivinä puolet vuorokaudesta vaakatasossa ja olla sillä tavalla täysin toimeton, paitsi että ajatukset tietysti rullaavat... En ole kuitenkaan varsinaisesti "tumput suorina kattoon syljeksivä tyyppi", vaan puuhailen mieluiten koko ajan jotain pientä. Jos en muuta, niin vähintään katson tietokoneelta tv-sarjaa tms.

Ilokseni huomasin, että osaan yhä olla tekemättä aktiivisesti mitään "hyödylliseksi katsottavaa", kun siihen tarjoutuu paria päivää pitempi jakso. Katson netissä surffaamisen, satunnaisen lukemisen, tv:n katselun, kuntosalilla käymisen tai ajan viettämisen kaupungilla olevan "ei juuri minkään tekemistä". Kaupungilla menee helposti päivä tai useampi käymällä Juhaninkin mainitsemissa paikoissa (kirjastot ja kahvilat, vaikka en juuri kahvia juokaan), törmäämällä satunnaisesti tuttuihin, syömällä kodin ulkopuolella ja lähtemällä hetken mielijohteesta elokuviin,... Toimettomaksi heittäytyminen on helppoa silloin, kun ei ole mitään keskeneräisiä ja pitkäkestoisia töitä, joiden edistämiseksi tulisi ajatuksia koko ajan vapaallakin. Nyt on sellainen elämänvaihe, että työ on työpaikalla eikä ole mitään keskeneräistä tehtävää, mikä veisi huomiota loma-aikoina. Keskeneräiset ja pitkään työstettävät tekstit ovat sikäli rasittavia, että ne eivät oikein anna rauhaa ennen kuin ne valmistuvat. Ne vähintään vaivaavat mieltä, vaikka kirjoittamisessa voi olla usean viikon tai kuukausienkin taukoja.

Yhteenvetona voi todeta, että selviydyn hyvin silloin, kun on aikaa eikä mitään tekemistä. Keksin kyllä kaikenlaista pientä "ei tekemistä", joka toimii minulla kuitenkin käytännössä laiskotteluna ;). Jos joku muu hoitaisi tylsät ja pakolliset kotiaskareet, toisin sanoen siivoaisi ja tiskaisi, olisi loma ja laiskottelu varsin täydellistä.

"Olemisen taito on nyt se, joka minun on opeteltava. Tuo pelkkä oleminen ja meneminen suunnilleen sinne minne nokka milloinkin osoitti teki niin mielelle kuin kropalle todella hyvää."

Joskus tekee jopa syntisen hyvää olla vain tekemättä mitään - kuitenkin puuhastella kaikenlaista. Me kilpailuyhteiskunnan asukit, kun tuppaamme unohtamaan ihan sellaisen perusjutun, että joskus kannattaa antaa asioiden vain olla, tekemättä niille hetkeen mitään. Asioilla kun on taipumus "loksahtaa paikoilleen" ajan kanssa. Kuten ikivanha sananlasku sanoo: "Kyllä se siitä, kun hintoihinsa tulee..."

Suosittelen Juhanille toki toistekin "hallitsematonta" ajankäyttöä - eli ei kaikkea kannata suunnitella minuuttiaikataululla. Joskus tekee tosiaan ihan hyvää sanoa (jopa puolisolle), että teen sen kunhan sen aika on...

Nykypäivän teema on todeta: "hanki elämä" - se on varsin negatiivinen lausahdus niille, joiden tapana on hallita omaa elämäänsä aikataulujen kautta. Junat, bussit, metro ja lennot toimivat aikataulun kautta - minuutilleen (poikkeuksiakin tosin on), mutta mielestäni on oman elämänsä aliarviointia (ja oman pas**ntärkeyden korostamista) suunnitella joka päivälle ja joka rutiinille minuuttiaikataulu. Emmehän me kuitenkaan osaa ottaa huomioon meistä riippumattomia muutoksia huomioon elämäämme kellottaessa.

Rentoudu Juhani joskus toistekin - ja kaikki muutkin - elämä on lyhyt, ei sitä sekunttikellon kanssa kuitenkaan kannata elää...

Joo olemisen taito on ehkä yksi maailman tärkeimmistä. Olla paikallaan on mulle sitä etten avaa mitään toosaa, teeveetä tai radiota, kuuntelen lehtien suhinaa vaan puissa ja samalla tapahtuu jotain taikaa. Kuulee kaikkein tärkeimmän, ensin itsensä ja sitten hiljaisuuden joka on kaiken ajatusmassan alla. Siinä hiljaisuudessa on jotain järkyttävän keskittynyttä ja jotain mitä ei voi kuvailla sanoin. Tulee sellainen fiilis ettei ihminen oikeasti tarvitse paljon mitään ollakseen onnellinen. Perustarpeet toki.

Mä olen opetellut olemaan jo pidemmän aikaa, eri paikoissa. Aina kun huomaan että tahti kiristyy liikaa niin hidastan vauhtia ja kuvittelen itseni jotenkin täysin erilliseksi kaikesta ja kaikista. Vaatii joskus vähän pinnistelyä ja hiljaista nurkkaa mutta onnistuu usein. Sitten vaan seuraamalla kaikkea ympärillä tapahtuvaa huomaa että oho mitä kaikkea täällä oikeesti tapahtuu.

En voi olla lisäämättä otetta taannoin eräältä ystävältäni tulleesta mailista - sopii tähän keskusteluun:
"Tämän haluan sanoa sinulle tänään: hanki itsellesi elämä. Tarkoitan oikeaa elämää, en ylennystä työpaikalla, en palkankorotusta enkä isompaa taloa.
Elä niin, että sinulla on aikaa pysähtyä katselemaan taivaalla kiertelevää haukkaa. Elä niin, että huomaat, kuinka keskittynyt on vauvan ilme, kun hän yrittää tarttua leluun pienillä sormillaan.
Älä elä yksin. Hakeudu rakastamiesi ihmisten seuraan, jotka rakastavat sinua. Ja muista, ettei rakkaus ole joutenoloa vaan työtä. Muista, että olet yhä oppilas, opiskelet edelleen ihmissuhteiden jaloa taitoa...
Näe hyvä elämä niin arvokkaana, että haluat kaikkien pääsevän siitä osallisiksi... Kaikki me haluamme onnistua, mutta ellemme lisäksi tee hyvää, onnistuminen ei riitä.
On kovin helppo tuhlata elämänsä, päästää päivät, tunnit ja minuutit käsistään. On kovin helppo pitää itsestään selvänä. On kovin helppo olla vain olemassa sen sijaan että eläisi."

Huomasin itse keväällä, että tässä on monta vuotta eletty luterilaisen ihanteen malliyksilönä. Uraa on rakennettu ja hirveällä vimmalla luotu puitteita sille, että saisi luvan elää ja olla. Huvittavinta on, että en ole koskaan pitänyt noista paskantärkeistä ihmisistä, jotka elävät elämäänsä omien saavutuksiensa kautta. Tulee mieleen vanhat koulukaverit, joita tapaa vuosien jälkeen ja jotka kilvan luettelevat saavutuksiaan ja menestymistään...ja auto pitää tietenkin mainita. Tottakai teidän, että tuollaisessa on kyse usein huonosta itsetunnosta ja epävarmuudesta. Länsimainen yhteiskunta elää noista asioista ja monet noista seikoista ovat sisäänrakennettuina meille kasvatuksessa. Ymmärrän että niinhän sen pitää ollakin. Koko järjestelmä vaatii pysyäkseen pystyssä, että ihmiset tekevät mitä sanotaan ja käyvät sen normiputken läpi, ja suurin osa tekee juuri niin. En kuvitellut itseäni sellaisena, ammattinikin on varsin epäporvarillinen. Huomasin kuitenkin että olin itse luisumassa samaan suuntaan. Lisää piti koko ajan saada ja se tarkoitti enemmän työtä, kiirettä, tylsiä palavereita täynnä samanlaisia ihmisiä, huonosti nukuttuja öitä...pitää olla jatkuvaa kasvua. Urakehityksen keskeinen ajatushan on, että stabiilia tilannetta ei ole, joko mennään eteenpäin tai taaksepäin.

Eräänä päivänä kaikki vaan kirkastui, näin ikäänkuin tilanteen ulkoapäin. Pöydän ääressä joukko tärkeileviä ihmisiä nyökyttelemässä suuressa konseksuksessa hyvin kyseenalaiselle asialle ilman kritiikkiä, koska juuri nyt kyseistä asiaa pitää ajatella noin...huomenna noudatetaan taas uutta "totuutta". Päätin, että nyt alan valikoida hommia ja alan ottaa rennommin. Hetkeäkään en ole katunut ja en koe menettäneeni mitään, päinvastoin.

Osaan rentoutumisen ja aivojen nollaantumisen niinkuin delete, mutta liika nothing tekee minut restless (en tieda oikeaa sanaa) odottaminen mitaan/ketaan raivostuttaa. Anna minulle edes suunnilleen aika milloin tulet/mennaan/ tapahtuu/loppuu/kestaa. Hiljaisuus /idleling on hyvaa puoli tuntia. Sitten taas kuunnella (suomessa) puhetta non stop jossa kaytetaan turhia sanoja 80% lauseista kuin etta tota noin,kylla,siis,ja viela extra kijaimia niihin kuin' kin,kaan,kohan jne, drive me up to wall. Hello's, How are you's ,have a nice day's myos usein ei kiinnosta. Olen asiaan mies, cut the shit.

Coco, olen pitkälti samaa mieltä kanssasi. Kohtuullinen määrä hiljaisuutta voi joskus tuntua taivaalliselta. Nykyisin ihmisille pitää peräti opettaa hiljaisuutta ihan maksua vastaan. Sellaisia ovat retriitit.

Unohdit täytesanoista yhden merkittävän, nimittäin vittu. Se on erityisesti nuorten käyttämä tehostussana, joka on kulunut niinkuttelun tasoiseksi.

Eivät kaikki ole turhaa tuosta mainitsemistasi 80%. Sillä bullshitilla, eli joutavia puhumalla voidaan luoda myös hyvää tunnelmaa ja haistella vastapuolen tunnelmia vastauksista, ilmeistä ja eleistä. Sillä voi myös yllättää. Puhuin miehelleni niitä näitä ja pudotin väliin, että olemme muuten saaneet kutsun coctail-tilaisuuteen ja päivällisille. Näin heti ilmeestä, ettei juhliminen häntä miellyttänyt. Totesin, että ei tarvitse vastata, tiedän sen jo.

Suomalaiseen liike-elämän tyyliin kuuluu mennä suoraan asiaan. En pidä sitä hyvänä. Ensin pitää haistella, missä mielentilassa vastapuoli on. Muualla maailmassa sellaista pidettäisiin epäkohteliaana. Kun valmistauduin elämäni ensimmäiselle liikematkalle USA:han minua opastettiin, että unohda suomalainen tuppisuisuus. Olet heille uhkaava tai kummallinen, ellet puhu ja keskustele ihmisten kanssa.

***********

Tähän kun-ei-tiedä-mitä-tekis-ongelmaan olen löytänyt pitkän tauon jälkeen uudelleen äänikirjat. Mitättömän kokoiselle palikalle voi ladata kokonaisen äänikirjan ja kuunnella sitä lähes missä vain. Bussimatkatkin ovat nyt aikaisempaa rentouttavampia hyvää kirjaa kuunnellessa. Liiallisesta mainonnasta johtuen olin päättänyt olla koskematta Da Vinci -koodiin. Se on nyt ilmestynyt äänikirjana ja siihen kuitenkin sorruin. Tom Sawerin seikkailut oli myös hyvä kuuntelukokemus.

Pelatkaa pöytäpelejä!

Ihan aikuisten oikeesti...

Puoliskoni rakastaa kesämökkiämme; sen rauhaa ja hiljaisuutta, saunaa ja järveä, takkatulta ja makkaranpaistoa jne, mutta äitini (hänen anoppinsa siis) suorastaan älytön hinku patistaa minut(+hänet) töihin (puunhakkuu, maalaus, katonpuhdistus jne.) ajaa hänet raivokohtauksen partaalle. Itsekin vuosia ulkomailla asuneena olen tottunut siihen, että työt tehdään silloin kun pitää, mutta niitä ei tarvitse erikseen keksiä silloin, kun ei ole tekemistä.
Valitettavasti puolisonikin on protestanttisesta kulttuurista (Church of Scotland) ja tällainen on hänelle ihan tuttua jopa oman äitinsä puolellta... Äiskänsä soittelee kysyäkseen miksei hän tule auttamaan myrskyssä rikkoutuneen katon korjauksessa, vaikka puolisoni vanhin veli asuu äitinsä naapurissa, ja on ammatiltaan "roofer", eli katonrakentaja.

Kyseessä on ehdottomasti protestanttinen ahkeruussyndrooma, jonka mukaan "idle hands do the devil's work) eli jos ei tee jotakin työtä koko ajan, joutuu helvettiin. Outoa sinänsä, koska äitini on ollut kommunisti/yleisvasemmistolainen ja ateisti koko ikänsä.

Noh. Olemme lähdössä viikoksi ravustamaan mökillemme, ja äitini aikoo olla mukana kuvioissa koko ajan. Puoliskoni idea on pelata hänen kanssaan Monopolia! Pitää hänet puuhastelemassa jotakin ja näin uuvuttaa hänet seuraavaa päivää varten (paljon viiniä).

Pete kirjoitti: "Pelatkaa pöytäpelejä!"

Lautapelien pelaaminen on hauskaa - jopa ystävämme ovat alkaneet vaatimaan meitä tuomaan "jonkun kivan pelin " illan istujaisiin. Varastoomme kuuluu lautapeleistä Manilla (strategiapeli, jossa tarkoitus on hankkia paljon omaisuutta), Finanssi (lähes samanlainen kuin Monopoli), Scrable (ehdoton suosikkimme), RummiCup (numeropeli), Master of Movies (elokuva-aiheinen trivia, pitkäkestoinen), Trivial Pursuit x 3(Millenium edition, Julkkispainos ja Genuspainos) ja pari kolme muuta peliä. Lautapelaaminen seurassa on sitä paitsi hauskaa. Lautapeleistä arvosteluja löytyy osoitteesta http://www.lautapelaaja.net .

Me, ja samoin alakerran poikapari, järjestetään silloin tällöin lautapeli-iltoja. :) Se ON hauskaa. (Vaikka taskulamppupiilo onkin edelleen mun lempipelini.. :D ) Scrable on munkin suosikkeja ja Pictionary, mutta mun lautapelisuosikki on kyllä ehdottomasti Alias, se sanaselityspeli. Rahankeräys ei niinkään jaksa kiinnostaa, noi yhteistyöpelit on enemmän mun juttu, ja sanapelit..

Kiitos linkistä Arkadas. Harmi, että pelit on niin kalliita.

Ei ole sielläpäin paljon työttömyydestä saatu nauttia, jos noin kummalliselta tuntuu yhtäkkiä löytää elämästään seitsemän tuntia aikaa. Voi herranlettas!

Ole hyvä, kesäpoika - pienenä vinkkinä myös, että kirppareilta saattaa joskus tehdä jopa löytöjä noiden lautapelien suhteen - silloin tosin kannattaa tarkistaa, että kaikki palikat ovat tallella. Noppia ja pelinappuloitahan voi ostella muualtakin tai käyttää vaikkapa toisesta pelistä. Ja näyttääpä tuolla huuto.net´issäkin olevan noita lautapelejä kaupan.

Omaan suosikkilistaani pääsi nyt juuri lauantai-iltana kälyn hankkima Rappa-Kalja - yhdenlainen sananselityspeli, jossa voit hankkia pisteitä hyvillä selityksillä - kunnollinen porukkapeli (isommallekin porukalle) ja nauru on taattua selitysten aikana. (Jos pelin hankitte, niin suosittelen tupla versiota.)

http://www.pelitalo.fi/product_info.php?products_id=74&osCsid=5214bbf8d2a9cb9c38a782f9d97b13e0

Minulle ei tuota vaikeuksia olla joutilaana silloin, kun ylimääräistä aikaa sattuu jotenkin siunaantumaan. Luova joutilaisuus on mielestäni eräs onnellisimmista tiloista mitä ihmisellä voi olla. Kun ylimääräistä aikaa on, vietän sen yleensä jossakin, esimerkiksi ulkona tai kirjastossa istuen, ympäristöäni tarkkaillen tai lukien. Nautin, kun on aikaa miettiä asioita. Ja ennen kaikkea olla yksin, ilman että tarvitsee jatkuvasti skarpata sosiaalisena pysyäkseen.

Monet tuntuvat ajattelevan, että ottavat rennosti sitten, kun pääsevät eläkkeelle. Itse arvelen olevani eläkkeelle päästessäni sen verran rapakunnossa, että mieluummin nautin elämästäni nyt kun olen voimissani. Työnteko ja opiskelu lohkaisevat suurimman osan ajasta, mutta ne pienet rauhalliset tuokiot tuntuvatkin sitten sitäkin hedelmällisemmiltä.

En ollut huomannut nimimerkin Empty kommenttia.

Totta, en ole ollut elämässäni päivääkään työttömänä. Koulusta valmistuttua ottajia oli, koska juuri silloin ammattiryhmäni ihmisistä oli pula työmarkkinoilla.

Kymmenisen vuotta sitten päätin tehdä muutakin kuin töitä toiselle yritykselle. Ryhdyin itse yrittäjäksi. Ainoa asia mikä on harmittanut, on se etten tehnyt tuota päätöstä paljon aikaisemmin. Nyt olen eläkeiän saavuttanut, mutta jatkan edelleen yrittäjänä. Töitä on piisannut. Joskus joutuu pakosta vain olemaan, kuten tänään kuuden tunnin automatkalla. En edes itse ajanut. Se oli puuduttavaa ja turhauttavaa.

Luulen, että selitys omaan työllistymiseeni on ollut tekemäni valinnat, hyvä tuuri ja asenne työtä kohtaan.

Jäi soimaan muutama päivä sitten korvaani ohimennen kuulemani kommentti: "Miksi tehdä töitä, kun sossusta voi käydä hakemassa rahaa!"

JuhaniV kirjoitti: "Jäi soimaan muutama päivä sitten korvaani ohimennen kuulemani kommentti: "Miksi tehdä töitä, kun sossusta voi käydä hakemassa rahaa!" "

Sossusta saa rahaa asumis- ja sairaanhoitokulujen jälkeen n. 400 euroa kuukaudessa, edellyttäen että asuu riittävän halvassa asunnossa eikä ole kieltäytynyt työstä. Enpä tiedä montaakaan työpaikkaa, jossa palkasta jäisi käteen vähemmän kuin tuo 400. Työnteko on siis lähes aina kannattavaa. Näin siis tietysti vain siinä tapauksessa, että arvostaa elintasoa. Jotkut ihmiset voivat löytää onnellisuutensa jostakin muustakin. Ilmeisesti henkilö, joka tuon lausahduksen on sanonut, on sellainen henkilö.

jep, näin se käsittääkseni on: Sossusta voi kyllä käydä hakemassa rahaa...
Kunhan avaa rahallisen elämänsä levälleen, lomake lomakkeelta, ja
ker ta kaik kiaan
tyytyy sitten siihen, että rahaa voi kyllä "hakea", mutta sillä rahamäärällä ostetaan sitten lähinnä pirkan sekavihanneksia ja halpaa lauantaimakkaraa.
Kuukaudesta ja ehkä vuodesta toiseen.

Arkadasin toisessa yhteydessä sanomaa lainatakseni: sori että olen tosikko. (Mutta ei hymiötä tähän perään.)

Ja tää ketjun toinen juttu kaipaa kommentin myös:
Korttipelit! Hertta, Rommi eli 500 (eli köyhänmiehen Bridge, puolitettu), jacasino - varzinkin laistocasino, jossa saa kiusata rrrakkaita pelikavereitaan kympillä -!

(Siis korttipelit.
Ei Shakki.
Suostuin toistuvien pyyntöjen jälkeen Pölhö-kumppaninini kanssa lopulta ihan pari päivää sitten.
Mutta ei. Tylsää.
Lopulta päädyin tekemään Yllättäviä Siirtoja ihan sillä motiivilla että EDES JOTAIN TAPAHTUISI.
Hävisin - mutta pelissäpä lopulta tapahtui edes jotain. Totesimme että ehkä ei hyvä ajanviete sittenkään.)

JuhaniV kirjoitti: "
Kuinka sinä olet selviytynyt kun aikaa on ja ei keksi mitä tekisi?"

No, minä teen silpputyötä. Keikkojen väliin jää joskus paljonkin aikaa. Haasteen vuoksi kerron kuitenkin siitä, kun vietin sunnuntaina kahdeksan tuntia aikaa Tapiolassa.

Tapiolassa oli jokin urheiluturnaus, jota en katsonut, mutta kun pyöräilin ympäri Tapiolaa, näin Herman Alaskalaisen kirkon, johon minulla oli nyt kirkon ollessa auki tilaisuus tutustua.
Kello 12 aukenivat kaupat, kävin Niittykummun Lidlissä ja palasin Tapiolan keskustaan. Minulla oli mukana kirja "Lesbian Couples", jota luin penkillä, joka oli sateensuojassa leikkipuiston luona. Tarkkailin leikkiviä lapsia ja huomasin, etteivät lapset olleet ahdistuneita eikä pelokkaita kuten minä itse olin ollut lapsena. Vanhemmat myös näyttivät aidosti välittävän lapsistaan.
Menin Satakielitalon edustalle penkille syömään eväitäni. Mietin, onko altaan annettu rutakoitua tarkoituksella, vai onko se laiminlyöty.
Akateeminen kirjakauppa oli auki, joten menin sinne. Sieltä löysin Santahaminan sotilashistoriaa käsittelevän kirjan, jota luin pitkät pätkät. Kirja oli tosi kiinnostava, mutta liian kallis. Minä olen tutustunut saareen aika perinpohjaisesti ottaen huomioon sen, että olen siviili.
Kävin Stockmannin ruokakaupassa.
Koska olin pakannut mukaan teetä, iski minuun hätä ja käytin Stockmannin vessaa hyväkseni. Silloin eräs sisään astuva heteronainen katsoi oikeudekseen halventaa sukupuoleni esittämisasua katsomalla uudestaan kumman sukupuolen WC-tilat olivatkaan kyseessä.

Lueskelin lehtiä myyvässä kaupassa Fillari-lehteä. Maailmanmatkaaja oli päässyt Etiopiaan. Siellä lapset heittelivät pyöräilijöitä kivillä. Etiopia oli myös maa, missä matkaaja sanoi ihmisten kulkevan pääasiassa jalan. Hän kertoi polkeneensa 65 km kirkkoon vaikka Suomessa hän olisi polkenut 65 kilometriä ettei tarvitsisi mennä kirkkoon. Addis Abebassa hän päätti kokeilla jotain mitä ei ollut ennen kokeillutkaan: Olla tekemättä yhtään mitään.
Lehdessä oli myös Tuusulanjärven ympäriajamisesta juttua.

Seuraavaksi luin retkeilyyn liittyvää toista lehteä. Kalvotakit kärsivät pesukoneessa.

---------------------

Lauantaina oli vastaava työpäivä: aamukeikka, iltakeikka ja tyhjää välissä. Kiersin otaniemen rantapolkua myöten. Kävin Servinniemessä, jossa näin elämäni ensimmäisen ruskouunilinnun. Maarin lintutornilta näkyi 27 lapinsirriä, suosirrejä, tyllejä, harmaasorsa, ruskosuohaukka. Lintuharrastajia oli paikalla paljon. Ihmettelin sitä kunnes juolahti mieleen, että niin, ihmisillähän on yleensä lauantai vapaana. Kävin Laajalahdella Oili Mäen galleriassa, joka oli kiinni, kuten mitä ilmeisimmin aina. Ikkunasta näkyi kuitenkin sisään ja sisällä näkyivät teokset. Siellä oli myös Israelin lippu ja seitsenhaarainen kynttelikkö. Gallerian takana oli huussi, jossa oli "Jeesus tulee - oletko valmis?"-julisteklassikko. Totesin Oili Mäen olevan sen verta vakaa uskovainen, etten halunnutkaan häntä tavata, vaikka hän on Mantsinsaarelta. Oili Mäen gallerian takana oli runsaasti puolukoita, joita rupesin poimimaan suuhuni.
Aamulla Satakielitalon edessä olevassa altaassa, joka oli rutakoitunut, oli uimasillaan kaksi miestä. Lihaksikkaat miehet sytyttivät minussa halun ja olin entistä vakuuttuneempi biseksuaalisuudestani.
Istuskelin Silkkiniityllä puiston penkillä lätäkön luona. Yritin turhaan kontrolloida valkoposkihanhea eli siis lukea jalassa olevan renkaan numerosarjaa. Hanhi rahjusti syvässä ruohikossa ja lopulta meni uimaan.