Ystävyys seurustelun jälkeen? (onko sitä)

Mitä tapahtuu kun ihmissuhde loppuu? Itse koen että se aikakausi jää taakse, se on läpikäytävä ja sitten siirrytään eteenpäin. Ihminen, jonka on tuntenut syvältä ja läheltä muuttuu osaksi omaa historiaa, koskaanikinä ei enää tule olemaan sitä samaa keskinäistä yhteyttä joka oli. Mutta voi toki olla muuta, muuttunutta.

Se miten toisen kohtaa tulevaisuudessa (jos kohtaa) on haastava laji. Osaanko koskaan ajatella suhdetta ilman samaa fyysistä läheisyyttä, kuinka paljon muisto toisen ihosta satuttaa aina tavatessa, alitajuisesti jopa. Elämässä ehkä vaikeinta on oppia yksinkertaisimmat jutut. Ettei elääkseen tarvitse mitään ihmeellistä. Ettei mikään suorittaminen vie kohti parempaa elämää. Että luopumalla voi vain löytää.

Ja että mitään aikarajoja ei todellisuudessa ole, on vain aikaa joka vaihtaa asemia ja liikkuu eri suuntiin. Kuinka pitkä aika täytyy kulua että toisen ihonjäljet kaikkoaa omalta?

Ystävyys exän kanssa voi onnistua. Itse olen nykyään ystävä ex-poikaystäväni kanssa. Seurusteltiin aikoinaan pari vuotta. Ero oli vaikea ja riitaisa. Sen jälkeen kului kolme vuotta, ettei oltu juuri missään tekemisissä, hän muuttikin toisella puolelle Suomea. Mutta sitten hän muutti uudelleen tähän kaupunkiin, kohtasimme toisemme ensin pari kertaa sattumalta, sitten hän ehdotti tapaamista kahdestaan ja siitä sitten pikku hiljaa ystävystyttiin uudelleen. Nyt ollaan oltu ystäviä jo vuosia. Mutta ystävyyden rakentaminen edellytti sitä, että erosta oli kulunut tarpeeksi paljon aikaa. En minä olisi pystynyt olemaan hänen kanssaan ystävä esim. puoli vuotta eron jälkeen, kun oli vielä kipeät muistot pinnassa. Oli myös tärkeää, ettei kumpikaan enää tuntenut katkeruutta toista kohtaan, ei syytellyt vanhoista jutuista, vaan kohteli niin kuin ystävää.

"Osaanko koskaan ajatella suhdetta ilman samaa fyysistä läheisyyttä, kuinka paljon muisto toisen ihosta satuttaa aina tavatessa, alitajuisesti jopa."

Tämä oli minulle helppoa sen takia, etten seurusteluaikoinanikaan oikein koskaan tuntenut tarpeeksi fyysistä vetoa exääni kohtaan, seksi tuntui lähinnä ikävältä velvollisuudelta. Vuosi eron jälkeen sitten tajusinkin, että naisethan minun juttuni ovat. En sitten tiedä millaista olisi ystävyys sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa on päässyt kokemaan todellisia intohimon hetkiä, siitä ei ole kokemusta.

Olen huomannut, että ystävyys tämän ihmisen kanssa toimii paljon paremmin kuin parisuhde aikoinaan. Eikä se johdu pelkästään seksuaalisten suuntautumistemme erilaisuudesta vaan monesta muustakin jutusta. Oikeastaan ainoa ikävä juttu ystävyydessämme oli hänen nykyisen tyttöystävänsä mustasukkaisuus. Sai oikein rautalangasta vääntää ja moneen kertaan, että kumpikaan ei ole enää kiinnostunut toisesta romanttisessa eikä seksuaalisessa mielessä. Onneksi tämäkin ongelma on jo takanapäin.

Niin, ihan mielenkiintoinen kommentti. Oma kokemukseni ystävyydestä ex-poikaystävän kanssa on huono, sillä se oli pitkään loputonta irtiottoa. Sittemmin naisten kanssa seurusteltuani (ja erottuani) olen todellakin huomannut että erilainen intohimo tekee erosta vaikeampaa, paljon satuttavampaa. Ja toki siihen liittyy menneitä kokemuksia menetyksistä ja yksin jäämisestä.

Toisaalta mulla on todella läheiset välit ex-tyttöystävääni. Suhde häneen on tärkeä jo pelkästään siksi, että sen ihmisen kanssa jokin vaan aikoinaan napsahti jostain tosi syvältä, vaikka seurustelusta ei mitään syntynytkään. Tavallaan ystävyys exien kanssa liittyy kaiketi paljon siihen missä määrin kokee ystävyyttä jo suhteen aikana, kuinka vahvat on siteet ja millä tavoin ymmärtää toisen. Lähelle päästäminen uudelleen suhteen päätyttyä on pitkä juttu ja sitä läheisyyttä ja erillisyyttä saa ja pitääkin koetella. Itse jokainen kuitenkin määrittelee omat rajansa, mutta tiettyjen henkilöiden kanssa sitä on ehkä enemmän joustavampi. Läheisyydellä en muuten tarkoita tässä yhteydessä seksuaalista läheisyyttä, vaan henkistä sellaista.

On tullut kyllä huomattua että tästä asiasta on monenlaisia variaatioita ja mielipiteitä.

Tavallaan joo, mut yleensä käy niin, että ne ristiriidat ei ole mihinkään kadonneet( syyt eroon ) eikä mulla ainakaan ole mitään kaipausta seksiin edellisten kanssa, jos ne on olleet muuten mänttejä. Ei todellakaan. Aina kaipais enempi ystäviä kuin oikeesti on. Miten voi olla sängyssä kundin kanssa joka on epäluotettava, joka on pölliny rahaa tai muuten pettänyt...

Vähän on kundeja, jotka auttaa tai voi luottaa, kun oot pulassa....ihan tavallisissa asioissa...rare breed, indeed.

mut mitä jos ainut syy eroon oli se et piti päästä irralleen toisesta, löytää itsensä ja sit ku se oli tehty ni tajuaa et toi tyyppi oli maailman rakkain ja hienoin.

Joidenkin ihmisten välillä / kanssa se onnistuu, toisten ei millään. Itselläni on kokemusta molemmista versioista - yksi eksäni kuuluu edelleen (meidän molempien) ystäväpiiriin. Hänen kanssaan asiat vain todettiin, ettemme ole "luodut toisillemme".

Pahin tilanne on silloin kuin toinen osapuoli on ollut "ripustautuja" - eli riippuvainen suhteesta. Vaikka virheitä olisi tehty, kaikki pitäisi unohtaa...

Tellus kijoitti.

"mut mitä jos ainut syy eroon oli se et piti päästä irralleen toisesta, löytää itsensä ja sit ku se oli tehty ni tajuaa et toi tyyppi oli maailman rakkain ja hienoin."

Uskooko teistä kukaan, että suhde voisi "syttyä" uudelleen jos vaikka kyseessä olisi telluksen kirjoittama esimerkki? Eli jos on lähtenyt kävelemään suhteesta (ilmeisesti kaappihomona/lesbona) ja sitten kun viimein on itsensä hyväksynyt ja kaipaa, entistä. Toimisiko siis jos ottaisi entiseen yhteyttä puhuttais asiat läpi ja pyydettäisiin anteeksi?
Itse voisin antaa anteeksi tuossa tapauksessa. Yhden pettämisenkin voisin antaa anteeksi, mutta useamman kerran jälkeen varmaan kannattaa todeta, ettei toinen ole uskollista sorttia.

Mitä ystävyyteen suhteen jälkeen tulee, niin en oikein osaa kuvitella sitä itseni kohdalle. Musta tuntuu, että saattaisin olla mustasukkainen uusista kumppaneista, vaikkei enään yhdessä oltaisikaan. Tämä on hieman hankalaa jos piirit ovat pienet. :/

Tätähän sitä nyt sitten tullaan henkilökohtaisesti testaamaan jatkossa. Siis onko ystävyyttä seurustelun jälkeen. Suhteemme kesti reilu viisi vuotta, josta ajasta noin puolet olimme rekisteröidyssä suhteessa. Suhden päättyi joulun aikaan - tai siis lopetettiin ja eropaperit vietiin käräjäoikeuteen uuden vuoden aattona. Syynä nopeaan toimintaa oli osaltaan hänen loppumassa oleva joululomansa (hänhän opiskelee vaihto-oppilaana ja oli joululomalla käymässä kotona).

Suhteemme kariutui vastakkain asettelussa ura - parisuhde. Parisuhde jäi hopealle.

arkadas, voimia ja paljon lämpimiä ajatuksia sinne.

Hyvin epäaktiivisestikin keskustelua seuraavana muistan, että juuri teidän suhteestanne on tullut aina tosi lämmin vaikutelma. Suorastaan se tuntui todisteelta, että kyllä se suuren ikäeronkin suhde voi olla onnellinen ja toimiva.

Toivotaan, että ystävyyskin on onnellista ja toimivaa, jos sellaiseen vaiheeseen yhdessä päädytte.

Kiitos, på. Vähän kerrallaan tässä välejämme paikkaamme - kipeää tekee tietysti vielä joidenkin asioiden käsittely. Molemmille ne ovat yhtä vaikeita.
Ehkä osaltaan tuo välimatka myös hillitsee jonkun verran - samalla paikkakunnalla voisi liian usein törmätä toiseen ja silloin tulisi helposti "miksi mua kyyläät" - tunne jommalle kummalle.

Antaa ajan kulua. Uskon vakaasti, että pystymme säilyttämään ystävyyden. Kaikesta huolimatta.

Ystävyys on onnistunut suhteen jälkeen.

> Unelmillakin on siis kallis hinta.



Kamalaa. :( Jos oikeasti rakastaa toista niin miten voi asettaa uransa hänen edelleen? No, ihmisillä on tietysti erilaisia orientaatioita. Toisille ihmissuhteet ovat ykkössijalla, toisille ura. Mietin vain, kumpi elämänalue onnistuessaan tuottaa enemmän tyydytystä työuran loputtua ja eläkevuosiin rauhoittumisen koittaessa.

"Mietin vain, kumpi elämänalue onnistuessaan tuottaa enemmän tyydytystä työuran loputtua ja eläkevuosiin rauhoittumisen koittaessa."
Ilopilleri, en tiedä oletko seurannut millään muotoa kommentointejani saati blogiani täällä. Tilanteemme kuitenkin oli se, että hän on parhaassa opiskeluiässä (24v),
opiskelemassa u n e l m a-ammattiinsa. Minä puolestani vähitellen lopettelemassa n. 10 - 14 vuoden sisällä työelämässä vaikuttamista. Siis - olemme isolla ikäerolla
olleet yhdessä. Ja itsehän häntä kannustin lähtemään unelmansa perään, joten ei se niin kamalaa sillä lailla ajateltuna ole. Itselläni ei ole ollut vastaavia mahdollisuuksia
opiskella sitä mitä halusin. Eikä edes kotoa siihen olisi kannustettu. (Isäni sanoin - meidän pennuista ei herroja kasvateta!)

Miksi siis olisin ollut itsekäs ja vaatinut toistatekemään jotain vastakkaista, vastenmielistä vain sen takia, että saisimme olla yhdessä. Tietysti, olihan yhtenä vaihtoehtona minun muuttoni Britteihin. Mutta tuskin olisin tämän ikäisenä työtä saanut, saati sitten muutaman vuoden perästä Suomeen palatessa (entistä vanhempana) täältä saanut enää mitään. Käänteisesti: Olisin toiminut hänen asemassaan melkein samoin. Joten ymmärrän hyvinkin toisaalta hänen päätöksensa. Miksi siis rikkoa enempää sitä mitä on saavuttanut?

Realiteettejähän nämä ovat - tunteet piti jättää hetkeksi sivuun - molempien. Katkeruus jätetyksi tulemisesta on laimentunut. Puheväleissä ollaan ja säännöllisesti viestitellään toisillemme. Ei aina ehkä niin kiihkottomasti, mutta tunteet ovat tosiaan pinnassa, eikä kumpikaan halua loukata toista tässä vaiheessa. Miksi riitelemällä pilata ne muistot ja kokemukset, joista toisen kanssa on saanut vuosia nauttia. Miksi riidellä? Elämässä tapahtuu kaikenlaista, eikä tässä ole ruumiita tullut. Molemmat olemme elossa. (Kiitos Coco ajatuksesta).

Kirjoitan nyt uudestaan tähän ketjuun, kun on uutta sanottavaa. Olen nykyään ystävä myös naisexäni kanssa. Meillä oli sellainen tilanne, että oltiin ystäviä jo ennen seurustelua. Niin tuntui luontevalta palata siihen, mistä on liikkeelle lähdettykin.

Ihan sovussa erottiin. Jos olisi ollut toisin, tuskin minä silloin hänen kanssaan pystyisin ystävä olemaan. Mutta nyt molemmille oli selvää, että vaikka parisuhteelta haluttiinkin eri asioita, halutaan pitää toisemme ystävänä.

Koen tietyssä mielessä entisen seurustelusuhteemme vaikuttavan vain positiivisesti ystävyyteemme. Koska aikoinaan päästimme toisemme niin lähelle henkisesti ja jaoimme paljon asioita, pystyn nykyäänkin jakamaan hänen kanssaan varsin henkilökohtaisia asioita. Harva minut niin hyvin tuntee kuin hän.

Mutta, mutta... vaikken hänen kanssaan enää haluaisi seurustella, kyllä välillä tavatessa tulee niin mieleen muistoja fyysisestä suhteestamme, etten enää yhtään ihmettele, miksi niin monet ovat päätyneet harrastamaan seksiä exän kanssa.

voi olla! Meidänkin luokalla oli yksi tyttö joka seurusteli yhden tyypin kanssa ja ne on vieläkin kavereita vaikka ne on eronnu... ;)

Miten uudet kumppanit ovat suhtautuneet ystävyyteen exän kanssa? Onko heillä oikeutta puuttua asiaan?

Aihe taitaa olla ikuisuuskysymys ja riippua hyvin paljon tilanteesta.

^ En osaa sanoa, koska en ole vielä löytänyt uutta kumppania. Mutta jos ihminen ei ymmärtäisi, että exän kanssa voi olla vain ystävä ilman taka-ajatuksia, eipä hän silloin taitaisi olla tarpeeksi samalla aaltopituudella kanssani, että siitä voisi vakavaa suhdetta tulla.

Varmaan eksän voi kaverina pitää, jos on ns. kuluttanut rakkauden loppuun eli saanut toisesta tarpeekseen ja saanut olla hänen kanssaan enemmän kuin tarpeeksi. Mutta jos ihastuminen tai rakkaus on toisen puolelta katkaista kuumimmassa huipussa, sellaisen kanssa ystävyys... sallikaa minun epäillä. Itselläni se ei onnistunut, sillä jos käy niin ikävästi, että hänet tahtomattaan näen, sydäntä vihlaisee, ja kovaa. Ja siitä on nelisen vuotta.

Tuttava ja kaveripiirissä on kyllä ihmisiä joilla on ystävyys eron jälkeen onnistunut. Itsellä ei niinkään.

Yleensä sitä on vain erkaantunut toisesta. Ensimmäisestä tyttöystävästäni erottuani en kyennyt katselemaan vierestä, kun hän löysi toisen. Viimeisen eron jälkeen exäni uusi tyttöystävä oli sen verran mustasukkainen, että katsoin parhaaksi vain "kadota takavasemmalle".

repiviä tunteita, verta, jäämöhkäle sydämenä, tyhjyyttä...

Seurustelussa voidaan olla myös ystäviä samalla. Miten kumpikin rakastaa toista, vaikuttaa paljon sitten seurustelun ulkopuolellakin.

Lienen jatkossa jäävi osallistumaan tähän keskusteluun, koska palasimme yhteen. Totesimme vain kumpikin, että kohdallamme on "elämän rakkaus", eikä sellaista sovi laskea karkuun. Lyhyeksi tuo ero onneksi jäi - molempien mielestä. Eron ajan kinat ja syyllistämiset pyyhitään pois - annetaan anteeksi. Jotain opimme sentään yhdessä tästäkin asiasta. Kuten sen, että anteeksianto on helpompaa, kun todella rakastaa toista.

Erosin syksyllä pitkästä suhteesta, kun oli pakko oman kunnian vuoksi, kun huomasin, että exäni oli ihastunut toiseen, vaikka ei myöntänyt vielä silloin mitään. Ensimmäisen kuukauden olin täynnä vihaa ja katkeruutta enkä nähnyt exääni, mutta muutama tekstari vaihdettiin, niissä hän esitti, että ovat vain ystäviä tämän ko.naisen kanssa. Meni taas muutama viikko ja sovittiin, että vaihdetaan tavarat. Asuimme siis erillään. Hän tuli sitten luokseni käymään ja juttelimme muutaman tunnin ja vasta sitten myönsi, että oli suhteessa tähän uuteen. Kuinkas sitten kävikään? Harrastimme seksiä...ja olin seuraavalla viikolla yhden yön hänen luonaan. Olin aivan rikki. Taas kului muutama viikko ja tapasimme ja molemmilla oli kova ikävä ja taas seksiä. Saman viikon aikana niitä kohtaamisia tuli useampiakin jostain syystä. Jälkeenpäin sain tietää, että exäni oli mennyt kihloihin juuri sillä samalla viikolla tämän uuden rakkaansa kanssa! En voi käsittää tapahtumien ristiriitaisuutta. Nyt erostamme on kulunut jo yli 1/2 vuotta ja sama peli jatkuu. Tapailemme satunnaisesti ja halailemme ainakin joka kerta. Fyysinen vetovoima on todella voimakasta vieläkin ja henkinen yhteys. Meillä on siis ollut alusta alkaen intohimoinen suhde, mihin on kuulunut myös rajua riitelyä ja on/off meininkiä. Yritän päästä irti tästä touhusta, mutta se on todella vaikeaa. Olen ajatellut, että exäni ajautui uuteen suhteeseen, koska olin hänelle ensimmäinen naissuhde. Kai se on luonnonlaki ettei ihminen yleensä vain yhteen suhteeseen tyydy vaan se kokeilunhalu tulee väistämättä jossain vaiheessa? Onko samantapaisia kokemuksia?

Entinen tyttöystäväni on nykyisin paras ystäväni, ja minä sitä samaa hänelle. Seurusteluamme kesti on/off -mentaliteetilla neljä vuotta, joista kaksi olimme virallisesti seurustelukumppaneita. Olen äärimmäisen onnellinen, että päätimme pysyä läheisissä väleissä eron jälkeenkin. Voimme puhua toisillemme kaikesta (mukaan lukien nykyisistä ihastuksista ym.), koska olemme käsitelleet eromme loppuun. Olimme ennen seurustelua jo hyviä ystäviä, se on varmasti ollut suurena apuna tässä prosessissa.