Kanadan konserv.hallitus yritti salata tutkimuksen

Samaa sukupuolta olevat vanhemmat ovat ainakin yhtä hyviä tai jopa parempia kasvattajia, kuin heterovanhemmat. Näin on pääteltävissä Kanadassa tehdyssä vertailututkimuksessa, jossa käytiin läpi 100 vanhemmoimiseen liittyvää tutkimusta.

Kanadan edellinen liberaalihallitus, joka toteutti homoavioliitot, oli tilannut tutkimuksen homovanhemmuudesta. Homoavioliitot tulivat voimaan tuon hallituksen aikana. Sen jälkeen konservatiivit voittivat ja ovat yrittäneet saada homoavioliitot kielletyiksi. Edellisen hallituksen tilaama tutkimus valmistui nykyisen hallituksen aikana. Kanadan Parlamentissa viime vuonna käytiin keskustelu, jossa homoavioliittolaki yritettiin saada uuteen käsittelyyn ja perutuksi. Konservatiivit vetosivat Ranskassa tehtyyn tutkimukseen, jonka mukaan samaa sukupuolta olevat vanhemmat eivät ole hyväksi lapselle. Hallitukselle valmistunut tutkimus puhuu aivan päinvastaista. Epäillään, että nykyisen hallituksen pääministeri yritti salata konservatiiveille epämiellyttävän tuloksen. Nyt kuitenkin julkisuuslakiin vedoten tutkimus on saatu esille.

"Muutamat tutkimuksista osoittavat, että kahden lesbonaisen kasvattamat lapset olisivat sosiaalisesti hiukan taitavampia, kuin 'traditionaalisten ydinperheiden' lapset. Tuotakin vähäisempi määrä tutkimuksia osoittaa vastakkaista käsitystä. Useimmissa tutkimuksissa ei löydetty minkäänlaista eroa eri perhemuotojen välillä." todetaan tutkimuksessa.

Lisäksi huomautetaan, että vieläkin on liian vähän tutkimuksia kahden miehen muodostaman perheen vanhemmuudesta.

Lähden 365GayCom, May 7, 2007 - 5:00 pm ET

http://www.365gay.com/Newscon07/05/050707parent.htm
Minusta tutkimukset ovat yleensäkin jonkin asian perusteluna ongelmallisia. Niiden kysymyksenasetteluun ja tulosten arviointiin vaikuttaa esiymmärrys. Juuri esiymmärryksen erilaisuudella saadaan erilaista kerrottavaa.
Hallituksen salailuyritys on itsessään vastenmielinen.
Mikä on esiymmärrys? Martinin viestien sanavalinnat muuttuvat oudommiksi koko ajan. En saa selvää.
Esiymmärrys on hermeneutiikassa (en nyt selitä tätä tässä, mutta halutessaan kuka tahansa voi esim. googlata) käyttöön otettu käsite. Se tarkoittaa sitä ymmärrystä, joka ihmisellä on jostakin asiasta aiemmin kertyneen tiedon ja kokemuksen ansiosta. Alkaessaan tutkia jotain teemaa ihminen ei ole siis mikään täysin TYHJÄ tiedon- ja kokemuksen osalta, vaan hänellä on keräämänsä tiedon ja kokemuksen muodostama esiymmärrys teemasta.
Käytännössä esiymmärrys tarkoittaa esim. sitä, että tutkimuksen tuloksien suhteen ihminen on jo (jotenkin) aikaisemman tiedon ja kokemuksen perusteella o h j a u t u n u t. Esiymmärrys vaikuttaa siihen, millaisiksi tulokset muotoutuvat.
Mikään tutkimus ei ole siis täysin puolueetonta, neutraalia, vaan perustuu myös esiymmärryksessä oleviin seikkoihin. Sellaisia esiymmärryksen seikkoja voivat olla valinnat arvomaailman suhteen, joita tutkija on tehnyt aiemmin, ennen tutkimustaan.
Ajattelinkin että tässä on takana jotain sellaista, että liikaa kirjoja lukenut ei enää osaa ilmaista mitään selvällä suomella.
  • 6 / 10
  • kesäpoika
  • 9.5.2007 0:45
Ennakkokäsitys on varmaan tutumpi tapa sanoa sama asia. Musta sanan merkitys kävi hyvin ilmi kirjoituksen asiayhteydestä.
Martin yritti tuon esiymmärrys-käsitteen selittää rautalangasta, mutta siitähän helposti tulee rullasta vapautettu pianonkieli. Joka tapauksessa ennakkokäsitys on täysin eri. Ennakkokäsityksen voi kumota jälkikäteen, esiymmärrystä ei välttämättä edes kukaan huomaa kumota.
  • 8 / 10
  • kesäpoika
  • 10.5.2007 0:33
En mä ymmärrä miten se on eri kun se musta täyttää juuri kaiken tuon, mitä tuossa on selitetty.. Ilmeisesti olen sitten koko ikäni käyttänyt ennakkokäsityssanaa väärin, kun oon käyttänyt sitä nimenomaan merkitsemään ihmisen kokemusten ja opitun vaikutusta siihen, miten hän ympäröivät asiat kokee, joko tiedostaen omien kokemuksiensa merkityksen tai mahdollisesti tiedostamatta.

Ennakkoluulo on sitten jotain ihan muuta. Tai tutkimuksesta puhuttaessa jokin tutkimuksessa oleva alkuoletus tai -asetelma.
Martinin termi esiymmärrys on minulle uusi. Termi maistuu hyvältä. Se tuntuu varsin hyvin kuvaavan tutkimusten lähtökohdissa vaikuttavaa tilannetta.

Kokeilen, josko sille löytyisi vastinetta muualta. Taiteen tekemisessä ei lähdetä myöskään tyhjästä. Taiteilijalla on jonkinlainen esiymmärrys omasta alueestaan, jolla hän itseään ilmaisee. Hän on opiskellut, vertaillut muiden taiteilijoiden töitä. Sen pohjalta hän alkaa luoda uutta taidetta, joka on sävyttynyt tai suodattunut hänen mielensä kautta.

Toivon Martinilta kommenttia, onko tämä lähelläkään omaa määritelmääsi tuolle käsitteelle.

Kanadan konservatiivihallituksella oli esiymmärrys. Tutkimuksen tulos ei vain istunut siihen, joten koko asia koetettiin unohtaa. ;-)
Ennakkokäsitys ilmeisesti lähempänä reliabiliteetiongelmaa ja ensiymmärrys lähempänä validiteettiongelmaa?