Sivuston avustajaksi?

Aina silloin tällöin herää keskustelu siitä, miksi siitä ja siitä asiasta ei ole ranneliike.netissä ja lepakkolaakso.netissä artikkelia tai miksi jotain asiaa ei muuten ole huomioitu. Vastaus on yksinkertainen; ylläpito ei voi revetä kaikkialle ja toisaalta etenkään "artikkelitasoisia" juttuja ei mahdottomasti ole muualta tarjolla.

Näillä sivuilla julkaistaan muidenkin kuin ylläpitoon kuuluvien kirjoittamia artikkeleita oikein mielellään, joko koko nimellä tai nimimerkillä. Artikkeleita voi tarjota julkaistavaksi päätoimittajalle. Yhteystietoihin pääsee palautesivun kautta.

Jos siis löytyy intoa kirjoittaa artikkeleita jostain aiheesta (tai ryhtyä vaikka ihan sivuston vakiavustajaksi), niin ei muuta kuin näppis laulamaan ja kameranputki ojoon. Kirjoituspalkkioita ei makseta, kuten ei ylläpitokaan nettoa tekemisistään mitään. Jos henkilökohtaista hyötyä etsii, niin ainakin kokemusta kirjoittamisesta on luvassa.

Muutamia ehdottomia vaatimuksia on: Jutun on oltava lakien ja hyvän tavan mukainen, tekstin pitää olla omaa käsialaa (eli kaikkeen pitää olla täydet oikeudet), aiheen pitää olla sidoksissa seksuaalivähemmistöihin, eikä juttu saa olla pelkkä mainos. Toivottavaa on tietysti kohtuullinen kieliasu, sillä ylläpidolla ei ole mahdollisuuksia suurimittaiseen oikolukemiseen ja korjailuun.

Ranneliike.net / lepakkolaakso.net -sivustoille julkaistavaksi lähetetyn materiaalin oikeudet säilyvät tekijällä, mutta ranneliike ry:llä on sen jälkeen oikeus hyödyntää materiaalia omilla sivuillaan ja muussa omassa toiminnassaan.