Nuorten miesten tuhottu identiteetti
Millaisia menetelmiä käytetään poikapedagogiikassa (poikien kasvatuksessa). Yksi suuntaus on herättänyt huomiota. Berliiniläisen pedagogiyhdistyksen ns. ”ei-identiteettiin sidottu poikatyö” haluaa tuhota poikien identiteetin. Spiegel on kirjoittanut asiasta. Dissens –niminen yhdistys järjesti projektiviikon, jossa pedagogiikan tavoitteena oli identiteettien tuhoaminen.
Kuulostaa hälyyttävältä. Sosiologi ja miestutkija Gerhard Amendt on internetissä ottanut kantaa. ”Se joka tuhoaa identiteetin, tuhoaa ihmisen”. Nuoren identiteettiä pyritään järkyttämään niin että siitä tulisi taipuisampaa. Tämä vaikuttaa väkivaltaiselta.
Dissensin konsepti on, että nuoren miehisyys puretaan, sanoo Spiegel-lehti. Yhdistyksestä puolustaudutaan, että tarkoituksena on pehmittää nuorten jäykkiä miehisyysmalleja. Nuorille korostetaan, että vaikka sulla ei olekaan superlihaksia, olet siitä huolimatta hieno tyyppi.
Teoreettisena pohjana on konstruktivismi. Sukupuoliroolit eivät ole kiinteitä vaan ne syntyvät joka tilanteessa uudelleen. Erottaudutaan toisesta sukupuolesta ja käyttäydytään roolin mukaisesti. Teoria ilmaisee sen näin ”Doing gender” eli sukupuoli on tehtävä. Esim. poika, joka itkee, saa joukossa ”homon” tai ”tyttön” leiman. Niinpä poika ei itke ja niin hän rakentaa (konstruoi) itsestään pojan. Uuden ajattelutavan ylevä aikomus on, että poika tunnistaa näiden lauseiden mielivaltaisuuden, kuten että ”poika ei itke”. Pojan on opittava, että hän on poika vaikka itkisikin. Ja voi leikkiä poikaa vaikka olisi biologisesti tyttö. Tämäntapaisilla menetelmillä poikia provosoitiin workshopissa.
Saako noin tehdä ja edistääkö se miehisyyttä? Vai sekoitetaanko entisestäänkin epävarmojen nuorten päät? Tällainen poikatyö on kehittynyt käytössä olleesta tyttötyöstä. Keskeistä on ollut poikien dominoiva hallitsemiskäyttäytyminen. Pojista yritetään tehdä ”pasifisteja”, eli dominoivaa öykkärikäyttäytymistä vähemmän. Jotkut pedagogit haluaisivat pojissa enemmän esiin pehmeitä naisellisia ominaisuuksia. Mutta toiset pedagogit ovat eri mieltä. Heidän mukaansa miehisiä ominaisuuksia tulee tukea ja miehiset tarpeet pitää ottaa vakavasti.
Useimmat nuorisopedagogit liikkuvat kuitenkin jossain näiden kahden ääripääsuuntauksen välillä keskitiellä. Esim. Reinhard Winter on kirjassaan "Praxis der Jungenarbeit” (poikatyön käytäntö) määritellyt suuntaviivoja näin. Poika oppii olemaan poika ilman että koko ajan pitää ryskytellä rajoja. Hän oppii sosiaalisen yhteiselämän määräämät ja lain määräämät rajat. Mutta Winterin mukaan konstruktiivinen lähtökohta on järkevä. Nuoret oppivat arkitilanteissa rakentamaan identiteettinsä ja myös muuttamaan sitä tarpeen tullen. Dissens-yhdistyksen koulutuskokeilu on sen takia vakavasti otettava ja hyvä.
Yhdistyksestä kerrotaan, että kokeiluryhmään ei otettu epävakaita probleemanuoria,vaan he kaikki olivat ysiluokkalaisia yhdestä koulusta. He olivat hyvin vakaita, stabiileja ja ymmärsivät, mistä on kysymys. Kokonaisuutena tämä oli vain yksi yhdistyksen erilaisista metodeista.
Yhdistyksestä sanotaan, ettei tällainen yhden viikon kurssi tuhoa ketään. Ongelmallisempaa on, että kouluissa elävät toisenlaiset ihanteet. Poikien on oltava jatkuvasti machoja ja jalkapallon pelaajia ja toisena ääripäänä feministiset opettajat, jotka tahtovat kokonaan ”pasifisoida” poikaoppilaat, eli kitkeä irti kaiken aggressivisuuden..
Millaisia menetelmiä käytetään poikapedagogiikassa (poikien kasvatuksessa). Yksi suuntaus on herättänyt huomiota. Berliiniläisen pedagogiyhdistyksen ns. ”ei-identiteettiin sidottu poikatyö” haluaa tuhota poikien identiteetin. Spiegel on kirjoittanut asiasta. Dissens –niminen yhdistys järjesti projektiviikon, jossa pedagogiikan tavoitteena oli identiteettien tuhoaminen.
Kuulostaa hälyyttävältä. Sosiologi ja miestutkija Gerhard Amendt on internetissä ottanut kantaa. ”Se joka tuhoaa identiteetin, tuhoaa ihmisen”. Nuoren identiteettiä pyritään järkyttämään niin että siitä tulisi taipuisampaa. Tämä vaikuttaa väkivaltaiselta.
Dissensin konsepti on, että nuoren miehisyys puretaan, sanoo Spiegel-lehti. Yhdistyksestä puolustaudutaan, että tarkoituksena on pehmittää nuorten jäykkiä miehisyysmalleja. Nuorille korostetaan, että vaikka sulla ei olekaan superlihaksia, olet siitä huolimatta hieno tyyppi.
Teoreettisena pohjana on konstruktivismi. Sukupuoliroolit eivät ole kiinteitä vaan ne syntyvät joka tilanteessa uudelleen. Erottaudutaan toisesta sukupuolesta ja käyttäydytään roolin mukaisesti. Teoria ilmaisee sen näin ”Doing gender” eli sukupuoli on tehtävä. Esim. poika, joka itkee, saa joukossa ”homon” tai ”tyttön” leiman. Niinpä poika ei itke ja niin hän rakentaa (konstruoi) itsestään pojan. Uuden ajattelutavan ylevä aikomus on, että poika tunnistaa näiden lauseiden mielivaltaisuuden, kuten että ”poika ei itke”. Pojan on opittava, että hän on poika vaikka itkisikin. Ja voi leikkiä poikaa vaikka olisi biologisesti tyttö. Tämäntapaisilla menetelmillä poikia provosoitiin workshopissa.
Saako noin tehdä ja edistääkö se miehisyyttä? Vai sekoitetaanko entisestäänkin epävarmojen nuorten päät? Tällainen poikatyö on kehittynyt käytössä olleesta tyttötyöstä. Keskeistä on ollut poikien dominoiva hallitsemiskäyttäytyminen. Pojista yritetään tehdä ”pasifisteja”, eli dominoivaa öykkärikäyttäytymistä vähemmän. Jotkut pedagogit haluaisivat pojissa enemmän esiin pehmeitä naisellisia ominaisuuksia. Mutta toiset pedagogit ovat eri mieltä. Heidän mukaansa miehisiä ominaisuuksia tulee tukea ja miehiset tarpeet pitää ottaa vakavasti.
Useimmat nuorisopedagogit liikkuvat kuitenkin jossain näiden kahden ääripääsuuntauksen välillä keskitiellä. Esim. Reinhard Winter on kirjassaan "Praxis der Jungenarbeit” (poikatyön käytäntö) määritellyt suuntaviivoja näin. Poika oppii olemaan poika ilman että koko ajan pitää ryskytellä rajoja. Hän oppii sosiaalisen yhteiselämän määräämät ja lain määräämät rajat. Mutta Winterin mukaan konstruktiivinen lähtökohta on järkevä. Nuoret oppivat arkitilanteissa rakentamaan identiteettinsä ja myös muuttamaan sitä tarpeen tullen. Dissens-yhdistyksen koulutuskokeilu on sen takia vakavasti otettava ja hyvä.
Yhdistyksestä kerrotaan, että kokeiluryhmään ei otettu epävakaita probleemanuoria,vaan he kaikki olivat ysiluokkalaisia yhdestä koulusta. He olivat hyvin vakaita, stabiileja ja ymmärsivät, mistä on kysymys. Kokonaisuutena tämä oli vain yksi yhdistyksen erilaisista metodeista.
Yhdistyksestä sanotaan, ettei tällainen yhden viikon kurssi tuhoa ketään. Ongelmallisempaa on, että kouluissa elävät toisenlaiset ihanteet. Poikien on oltava jatkuvasti machoja ja jalkapallon pelaajia ja toisena ääripäänä feministiset opettajat, jotka tahtovat kokonaan ”pasifisoida” poikaoppilaat, eli kitkeä irti kaiken aggressivisuuden..
