Perheitä hallinnoivat lemmikit

Lapsuudessani maatilalla koiran tehtävä oli vartioida ja käydä metsällä riistaa haukkumassa isännän ohjeistamana. Jos koira muuttui hankalaksi tai sairasteli, se lopetettiin. Minullekin tehtiin lämpimät rukkaset yhden pystykorvan nahkasta. Saksan paimenkoiria meillä oli monta. Kun perhe muutti työn perään Helsinkiin koira ammuttiin. Se ei olisi sopeutunut ahtaisiin kaupunkioloihin.

Tänä päivänä koirat ja muutkin lemmikit ovat ottaneet perheissä vallan. Joillakin naapureilla perheen päivärytmi määräytyy koiran pissavälien mukaan. Kun seuraan perheiden ja lemmikin suhdetta, niin aika usein lemmikki onkin perheen kunkku, jota muut alamaisesti tottelevat. Eräässä perheessä koiran takapää mätäni ihan oikeasti. Ilmoitin kantanani, että eläin kärsii ja se tulisi lopettaa. Perheen isä ilmoitti tappavansa minut. No jonkin ajan kuluttua koira kuoli itsekseen. Useita mielisairaita koiria olen nähnyt. Niille ei kuitenkaan tehdä mitään ennen kuin raatelevat jonkun.

Naapuristossamme on suuri eläinruokakauppa. Sillä menee loistavasti, koska on laajentanutkin.

Koirien teollisesta tuotannosta minulla olisi paljonkin pahaa sanottavaa. Tuotetaan pentuja, joista osa on rodunjalostuksen seurauksena elinkelvottomia ja ne on pakko lopettaa tai myydä jollekin hölmölle.

Mikseivät ihmiset anna huolenpitoaan ja hellyyttään sellaisille ihmislapsille, joilla ei ole ketään joka välittäisi?

Kun meidän perheeseen tuli koira, se mullisti aika paljon. Sen kanssa käydään monta kertaa päivässä lenkeillä, Eteläsatamassa pelataan potkupalloa, kesällä vaellellaan metsissä, sienestetään, käydään uimassa. Ja öisin se tulee viereen nukkumaan, vaikka kuinka aluksi estelimme. Koira määrää aika paljon elämänrytmiä.

Mutta vastalahjaksi saa varauksetonta ystävyyttä. Se ei kyräile eikä pidä mykkäkoulua. Mielenterveyspotilaille koira olisi kuin lahja taivaasta, mutta monikaan heistä ei jaksaisi hoitaa koiralle välttämättömiä asioita. Meillä oli maalla lapsuudessa lehmä (yksi), kissoja, ankkoja, kanoja, kukkoja, jopa kaniineja. Koirasta sain kokemusta vasta nyt, kun se hankittiin. Se on sosiaalisesti älykäs. Se tietää aina, mitä minä isäntänä aion tai haluan. Joskus se haluaa itsekin - palloa pelaamaan. Kun tulee riita, se on välissä sovittelijana.

Moni asia on saanut jäädä. Ei enää pitkiä ulkomaanmatkoja (tai ainakin vähemmän). Ei yötä bilettämässä, koska koiran kanssa on kiva olla kotona. Joskus on hoitopaikkaongelma.

Järkyttävää katsoa jalostuksen epäonnistumisia. Saksanpaimenkoirat ovat kaikki kyttyräselkäisiä ja lonkkavammaisia, pienestä pitäen. Monet kalliisti jalostetut koirat ovat tyhmiä tommppeleita. Rotu pysyy hyvälaatuisena, kun siihen sekoitetaan ripaus toisen rodun geenejä. Me suomalaisetkin pysymme elinvoimaisempina, kun sekoitumme ulkomaalaisiin.

Aikaisemmin naureskelin koirahautausmaata esim. Maunulan metsissä. Nyt tajuan hyvin sen surun, jonka perheenjäsenen menettäminen aiheuttaa.

Tässä lähipuistoissa liikkuu useampiakin poikapareja koiran kanssa. Yleensä gayt näköjään harrastavat vähän isompia koiria, uroita tietenkin. (Huom. epätieteellinen tutkimustulos meidän kulmilta).

On totta, että koiran (samoin kuin kissankin) rooli on muuttunut hyötyeläimestä lemmikiksi ja se on tuonut mukanaan inhimillisemmän kohtelun ja eläimen olemassaolon itseisarvon myöntämisen. Eläin ja sen elämä, tunteet ja kokemukset ovat merkityksellisiä sen itsensä takia, ei pelkästään ihmisen hyötyajattelun kautta.

Lemmikin ottaminen tarkoittaa musta yksiselitteisesti vastuun ottamista toisen elävän olennon koko elämästä. Siihen ei pidä ryhtyä, jollei ole vastuuta valmis kantamaan. Sitoutuminen tuo mukanaan vastuun ja vastuun kantaminen edellyttää aina myös luopumista omista impulsiivisista mielihaluistaan. Mä en ymmärrä ihmisiä, joiden empatiakyvyn piiri on niin pieni, etteivät he myönnä muiden olemassa olevien lajien oikeutta omaan elämäänsä.

Mulle ei olis mahdollista muuttaa asuntoon, jossa lemmikkien pito on kielletty. Mutta olisi muuton motiivit mitkä tahansa, niin olisi ihan selvää, että puntaroidessa omaa tietynlaisen asunnon halua siihen, että ottaisin pois toiselta sen elämän, josta olen luvannut vastuuni kantaa, ei valinta todellakaan olisi vaikea. Mä teen omassa elämässä valintani yksiselitteisesti niiden velvollisuuksien pohjalta, jotka mulla on.

Elämän ylläpito ei ole ainut tärkeä asia lemmikin pitämisessä. Pitää olla myös valmis näkemään vaivaa sen eteen, että eläin pystyy viettämään mahdollisimman lajityypillistä elämää ja täyttämään omia tarpeitaan, jotka on kovin erilaiset kuin ihmisen. Koira on tiettävästi kokonaan ihmisen muokkaama eläinlaji ja syntyi suden kesyyntymisestä ihmislauman jäseneksi, eikä sen tarpeiden täyttäminen ole mikään mahdoton ponnistus. Todella paljon riippuu tietenkin siitä, millaiset luonteenominaisuudet valitussa rodussa on.

Joissain perheissä koira on oikeasti pomon paikalla. Musta se on yleensä tietämättömyyttä tai sitten vaan välinpitämättömyyttä. Pomon paikalle koira nousee, kun ei myönnetä sen lajityypillisyyttä, vaan inhimillistetään se. Se on väärin koiraa kohtaan, ja yleensä aiheuttaa ongelmia. Musta on pelottava huomata, miten harva ihminen osaa esimerkiksi oikeasti tulkita eläimen elekieltä.

Luonneviat ovat koirilla todella harvinaisia. Käytösongelmaisten koirien ongelmat taas olisivat korjattavissa ihan kuten perheen ongelmia tai kasvatuksen puutetta oireilevien lastenkin ongelmat on. Se ettei niille tehdä mitään, on vastuun pakoilua, mutta musta pakoilua on myös ratkaista koiralle aiheutettu ongelma tappamalla se.

Kaikki ihmiset ei pidä eläimistä, eikä heidän tarvi tehdä eläinsuojelutyötä tai ottaa lemmikkiä. Kaikki ihmiset ei pidä lapsista, eikä heidän tarvi tehdä lapsia tai ottaa heitä huollettavakseen. Musta kaikki hyvän tekeminen on yksiselitteisesti arvokasta ja kohteen saa jokainen valita oman tunteen pohjalta, koska yleensä sen vaihtoehtona olisi olla tekemättä mitään. Eläinten empaattinen kohtelu ei tee maailmasta yhtään huonompaa paikkaa.

...

Seuraa kissojen puolustuspuhe: Kissa on paljon käytännöllisempi kuin koira, jos "kusetus"reissut tökkivät. Meillä oli aikoinaan maalla kissa, ja se oli oikein helppo sikäli, että naukui päivisin jonkun avaamaan oven, jotta pääsi ulos hiirijahtiin sekä kaivelemaan omia jätöskuoppiaan. Öisin se kävi istumassa omassa sahanpurulaatikossaan. No okei, raapi se ovea kyllä öisinkin ja naukui - se oli harvinaisen puhelias katti... Mutta pointti olikin se, että se pystyi tyhjentämään rakkonsa sujuvasti sekä "sisävessaan" että jonnekin pihalle. Sahanpuruja päätyi usein sänkyyn asti, mutta mitä pienistä. Kaikkeen tottuu :P

En nyt oikein löydä pointtia tuosta aloitusviestistä... Kyllähän lemmikit rytmittävät omistajaansa aikaa, sehän on selvä. Ja lemmikit sitovat aika lailla, mutta järjestelyillä saa paljon helpotusta.

Kaikissa asioissa löytyy ääripäitä. Niin on esim. koirien pidossakin. On tapauksia joissa koiran hoitoa laiminlyödään ja toisaalta eläimen kärsimyksistä välittämättä ylihoidetaan. Se että ennen koiralle nalli napsahti kun perhe muutti paikkakuntaa, niin siinähän ei mikään ole muuttunut. Monttuun saattaa koira joutua mitä ihmeellisimmistä syistä myös nykyäänkin. Jo se ettei koira täytä niitä odotuksia joita sille on hankintavaiheessa asetettu; se ei aja riistaa, ei ole tarpeeksi hyvä johonkin harrastukseen jne. Joten sillä saralla ei mitään uutta auringon alla.

Mitä tulee rotujen jalostukseen, niin siitä(kin) voidaan olla montaa mieltä. Nykyään on selvästi koirien terveyden ja rakenteen tärkeys ykkössijalla jalostuksessa. Esim. perinnöllisten sairauksien tutkiminen ja siitä saadun tiedon hyväksikäyttö jalostuksessa alkaa kantamaan hedelmää. Juhanin mainitsema koirien mielisairaus kuulostaa vieraalta ja uskon sen olevan todella harvinaista. Luulenkin että Juhani tarkoittaa esim. koirien häiriökäyttäytymistä, joka johtuu aivan muista seikoista kuin mielisairaudesta... vai miten sen mielisairauden koirissa tunnistaa?

klips* Mikseivät ihmiset anna huolenpitoaan ja hellyyttään sellaisille ihmislapsille, joilla ei ole ketään joka välittäisi? *klips

Elämä on täynnä valintoja. En usko etteikö eläimistään huolehtivilta ja helliviltä sitä huolenpitoa ja hellyytä riitäisi myös muihin kohteisiin. Pitäisikö tässä kolmen koiran omistajana kantaa huonoa omaatuntoa hyysätessäni koiria ja käyttäessäni rahojani niiden hoitoon... kun voisin käyttää nekin resurssit vaikkapa kehitysmaan lapsille... mutta onhan niitä lapsiressuja täällä kotimaassakin... tai jos kuitenkin käyttäisi kaiken energian ja maallisen mammonan luonnonsuojeluun, siitähän olisi iloa tulevillekin sukupolville. No juu..

Alexis kirjoitti:
>>Itse olen huomannut, että nyky-yhteiskunnassa hankitaan liian pieniin asuntoihin liian suuria koiria. Omistajat saattavat olla pitkiä aikoja poissa jättäen eläimen yksin. Myöskään liikuntaa tai muita virikkeitä ei tarjota eläimille niiden tarvitsemaa määrää, vaan aivan liian vähän jos sitäkään. Sitten kun koira purkaa turhautumisensa ei-toivotulla tavalla, niin ei tajuta, että vika on itsessä ja omissa metodeissa. Sanotaan vaan, että koira on hullu.<<

Koiran koolla ja asunnon koolla voi olla toistensa kanssa tekemistä lähinnä silloin, kun vahtikoiraviettinen koira (ja kaikilla koirillahan on jossakin määrin vahtikoiraviettiä) hankitaan suureen asuntoon, jossa sen reviiriä on koko asunnon ala. Koiralle liian suuren reviirin vahtiminen voi olla stressaavaa (ja koirahan on töissä aina).
Missään tapauksessa ei pidä kuvitella, että koira (isokokoinenkaan) jollakin tapaa kärsisi pienestä reviiristä. Päin vastoin, se on sille usein jopa helpotus. Koiran voi mainiosti ottaa vaikka 20 neliön pikkuyksiöön, kunhan sille tarjoaa riittävästi ulkoilua ja aktivointia. Koiranomistajat tietävät, että kotona ollessaan tyytyväinen koira ei juuri liiku, vaikka tilaa olisi kuinka paljon - silloin sille tärkeintä on usein omistajan läheisyys.
Yhtä lailla siellä suuressa asunnossa asuva koira sitä ulkoilua ja aktivointia myös tarvitsee.

Alexis tuumi myös että:
>>Koiran paikka ei ole kaupungeissa, kerrostaloissa, eikä ihmisten luona joilla ei ole aikaa.<<

Yhtä väärin on kuvitella, että omakotitaloissa asustavat koirat olisivat kerrostalojen koiria onnellisempia tai paremmassa asemassa. Taas pikemminkin päin vastoin - usein kerrostalokoirat saavat liikuntaa ja huomiota huomattavasti omakotitalokoiria enemmän, sillä niitä ulkoilutetaan (lenkitetään) useita kertoja päivässä kun omakotitalokoirien ulkoilu rajoittuu helposti omaan pihaan.

Terve koira myös pärjää kotona yksin mainiosti normaalin työpäivän ajan ja ajoittain hiukan pidempäänkin. Edellyttäen että sen perusturvallisuus on kunnossa - esimerkiksi siinä pienessä asunnossa sen koiran on helpompaa viihtyä pidempi aika kuin isossa asunnossa. Koirat eivät ole ihmisiä, eivätkä kaipaa samoja asioita kuin ihmiset. Tietysti koira pitää huomioida sitten kun sen kanssa kotona on.

Koiran paikka on siis yhtä lailla kaupungeissa kuin kerrostaloissakin. Koiralle ei myöskään pidä omistaa koko elämäänsä, se on loistava ystävä ja mainio kumppani, mutta ihmissuhteita kannattaa myös pitää yllä...

Koirien "hulluus" on oman kokemukseni mukaan pääasiallisesti perua väärästä kasvatuksesta. Koira tarvitsee rajat ja sille täytyy olla selkeä ja johdonmukainen, mutta myös oikeudenmukainen. Luonnevikaisia koiria tuskin syntyy ihan hirveän paljoa, sen sijaan niitä kasvatetaan sitäkin enemmän - yleensä kyse on siitä, että pentuna niille annetaan liikaa periksi (siis kaikki), ja sitten kun vahinko on jo tapahtunut, niin niitä kielletään kaikesta - todella johdonmukaista.. Pahimmassa tapauksessa niitä rangaistaan jatkuvasti niin, ettei koira kykene yhdistämään rangaistusta ja tekoa - vähemmästäkin tulee hulluksi.
Yleensähän rangaistusta ei edes tarvita - kun säännöt ovat selvät, ei vahinkoja tule niin helposti - ja palkitsemalla pääsee huomattavasti pidemmälle kuin rankaisemalla.

Eläinten koulutuksesta kiinnostuneet, tutustukaapa Tuire Kaimion kirjoittamiin eläinoppaisiin, se nainen tietää mitä tekee.

Runsas viikko sitten kuljin eduskuntatalon takaista katua. Nuori nainen oli ulkoiluttamassa kolmea keskikokoista koiraa. Rotua en osaa sanoa. Yksi koirista alkoi hyppiä. Nainen kiskoi koiran luokseen ja antoi voimakkaita suoria potkuja koiran kylkeen. Koira ulisi tuskasta. En ihmettelisi vaikka potkut olisivat vahingoittaneet kylkiluita. Tuli niin paha olla, että minun oli pakko poistua. Toinen nainen osui samalla hetkellä paikalle ja jäi puhuttelemaan tuota koirien ulkoiluttajaa.

Ainakaan koirien kouluttamiseksi en tuollaista sanoisi. Eläinrääkkäystä?

JuhaniV kirjoitti:"Yksi koirista alkoi hyppiä. Nainen kiskoi koiran luokseen ja antoi voimakkaita suoria potkuja koiran kylkeen. Koira ulisi tuskasta. En ihmettelisi vaikka potkut olisivat vahingoittaneet kylkiluita. Tuli niin paha olla, että minun oli pakko poistua. Toinen nainen osui samalla hetkellä paikalle ja jäi puhuttelemaan tuota koirien ulkoiluttajaa."

Tuollaisesta tulisi tehdä ilmoitus poliisille, kyllä tuo mielestäni täyttää eläinrääkkäyksen kriteerit.

Suomessahan ollaan nimenomaan koirien jalostuksessa ihan pihalla. Hyvä esimerkki on englanninmastiffi. Tänne tuotiin Englannista koiria, joilla oli perinnöllinen munuaissairaus ja eikun lisäännytettiin.

USA on malliesimerkki maasta, missä osataan koirien jalostaminen.

Luonnevikaisia koiria on ja nimenomaan se johtuu jalostuksen ja tutkimuksen puutteesta. Se ei ole aina koiran omistajan vika. Omistajat eivät edes tiedä koirien sukupuuta, koska sitä ei ole edes saatavilla. Kasvattajat lisäännyttävät koiriaan suunnittelemattomasti. Mitään kontrollia ei ole.

Lisäksi tänne tuodaan koiria virosta. Kamalaa.

Koiran hankinnassa tulisi olla eritäin tarkka nimenomaan keneltä sen ostaa.

"Enter" kirjoitti:
"USA on malliesimerkki maasta, missä osataan koirien jalostaminen."

Voi Entteri hyvä... Mistähän hitosta sinä oikein tietosi hankit? USA Today:stä? Tuskin ainakaan Kennelliiton "Koiramme-Våra Hundar" -lehdestä tai heidän nettisivuiltaan. USA on nimittäin malliesimerkki maasta, jossa astutetaan tarvittaessa vaikka saman pentueen sisaruksia keskenään, jotta vaan saataisiin riittävän paljon pentuja tyydyttämään markkinoiden kysyntää. Kaikkein hurjimmat muunkinlaisetkin "Koiratehtailujutut" ovat USA:ssa ikävä kyllä arkipäivää. Koko sikäläisen eläinsuojelun tila on kaikista "Animal Cops Houston" -tyyppisistä TV -sarjoista huolimatta täysin katastrofaalinen.

Mitä tulee tuohon Englanninmastiffiväitteeseesi, siitä en tiedä mitään. Jonkin verran olen kuullut esimerkiksi Collieista (yhä enenevässä määrin hermoheikkoja [fysiologinen, aivotoiminnan häiriöön liittyvä syy]), Sakemanneista (kaikki mahdolliset vaivat, erityisesti lonkkavika), Rottweilereista (perinnöllinen, vaikea vatsasairaus), Irlanninsetterit (yksinkertaisesti perinnöllisesti tyhmiä) jne.

Sen sijaan tiedän paljonkin meidän oman "pikkuisemme" sukujuurista ja jalostustaustasta (Jakke-poikamme kun on nyt itsekin jonossa päätyäkseen isiksi kunhan aikuistuu vuoden-parin päästä).
Jaken kaikki sukujuuret ovat myös Englannissa, tarkemmin sanoen Yorkshiren Aire-joen jokilaaksossa, missä jalostettiin paikallisia ärhäköitä pihaterriereitä ja suuria saukkokoiria risteyttämällä erittäin suurikokoinen terrieri. Airedalenterrieri.
Jaken äiti ja isoäiti ovat molemmat Englannista tuotettuja. Loppu suvusta on enemmän tai vähemmän suomalaista (Airiksia on ollut täällä viime vuosisadan alusta asti. M.m. venäläiset toivat santarmikoiriksi). Joitakin sukulaisia tosin löytyy Kanadaa ja USA:ta myöten. Rotuyhdistyksellä on erittäin tarkat säännöt ja taulukot kaikista koirista, jotka joskus geeninsä ovat eteenpäin vieneet.

Viittauksesi virolaisiin koiriin jotenkin toisarvoisina yksilöinä on mielestäni lähes rasistinen. Koirani kasvattaja ja muut Airedaleja kasvattavat kennelit pitävät yllä tiivistä yhteistyötä Viron kasvattajien kanssa. Ja usko pois, heitä löytyy, samoin kuin Venäjältä (missä Airiksia on kasvatettu kauemmin kuin Suomessa...).
Hyviä, vastuullisia sellaisia.

Mikäli viittaat Viron "Löytökoiriin", niin mene heidän nettisivulleen ja katso kuinka paljon hyvää työtä tulee tehdyksi vuosittain noiden haukkujen hyväksi. Ja mikä niissä on muka vikana? Sekarotuisiako? Sehän olisi oman järkeilysi vastaista.

Airedalenterrieri on erittäin terve rotu. Juuri mitään perinnöllisiä sairauksia ei ole. Jakella on esimerkiksi A-lonkat (siis täysin virheettömät), mikä esimerkiksi Saksanpaimenkoirilla on nykyisin äärettömän harvinaista. Jonkinlainen silmäluomen sisäpinnan näppyisyys kait olisi ollut mahdollinen, mutta sitäkään ei ole kuulunut, ja nyt sen olisi jo pitänyt tulla, jos olisi ollut tullakseen.

Rotua ilmeisesti suunniteltiin aluksi yhdistelmäksi saukon- ja rotanpyytäjää, mutta hyvin pian havaittiin, että rodussa olivatkin yhdistyneet enemmänkin Saukkokoiran suuri koko ja lempeä luonne terrierin vilkkauteen ja energiaan. Terrierin ärhäkkyys ja metsästysvaisto olivat jääneet taustalle.
Yhdistelmä todettiin kuitenkin erinomaiseksi seura- ja perhekoiraksi, ja sen vielä jäljellä olevan (vaikka ei koskaan normaalitilanteessa) terrierin luonteen vuoksi loistavaksi poliisi- ja sotakoiraksi, jolla on saksanpaimenkoiran koko ja terrierin purentavoima ja ärhäkkyys (Koulutettuna ja silloinkin vain tarvittaessa. Tällaiseen työhön kouluttamatonta Airedalea on lähes mahdotonta "usuttaa" kenenkään kimppuun, ellei sen isäntä tai muu "lauma" ole sen mielestä vaarassa. Se on yksinkertaisesti niin peruskiltti ja -ihmisystävällinen).
Lisäksi Airedalen viiksekäs, partainen ja ikäänkuin luonnostaan hymyilevän näköinen naama antaa usein kiinniottotilanteessa olevalle koiralle ja sen ohjaajalle ne pari ylimääräistä sekuntia, jotka ovat tarpeen kiinnioton suorittamiseksi mahdollisimman vähin vahingoin kummallekaan osapuolelle.

Mahdollinen hulluna humalassa puukon tai aseen kanssa riehuva henkilö siis näkeee edessään partanaamaisen, viiksekkään, isoilla kulmakarvoilla ja hassun näköisellä isolla, mustalla nenällä varustetun luppakorvaisen otuksen, joka hymyilee kieli ulkona ja pää söötisti kallellaan. Kuka nyt Ewokin (tai tässä tapauksessa ehkä Chewbaccan?) tappaisi? Sitten onkin jo liian myöhäistä, kun koira on kiinni ranteessasi, ja terrierin purentavoima yhdistyneenä +/- 30 kg koiraan on kimpussa, vastustelu aika usein laantuu.

Että semmoista.

P.S. Airedalet muuten ihan oikeasti hymyilevät ollessaan iloisia, ja 95% prosenttia niistä ovat kotikoiria, joita ei ole koskaan koulutettu minkäänlaiseen väkivaltaiseen käyttäytymiseen.

P.P.S. Sori tästä jaarittelusta, mutta pitäähän omaa koiraa puolustaa...

Pete hyvä, muista unirytmi, nyt se on ihan sekaisin!

Kyllähän suomessa koirien terveyttä tutkitaan kiitettävästi ja jalostusta suunnitellaan sen mukaisesti. Tietysti on niitä 'kasvattajia' jotka piut paut välittävät moisista ja ainoa motiivi kasvattamiselle on raha. Eli siinä Enter on aivan oikeassa että tulee olla tarkkana keneltä sen hurttansa hankkii.

Kenneliitolla on hieno tietokanta KoiraNet, josta noita terveysasioita voi tutkailla ja saada siten faktatietoa. Esim. Peten mainitseman sakemannien lonkkatilanne on viideltä viime vuodelta sellainen että A-lonkkaisia 31% tutkituista ja esim. D-lonkkaisia 12,9% Kun taas airedalenterriereillä vastaavat luvut on A-lonkkien osalta 29,6% ja D-lonkkaisia 5,9%. Eli on se vähän niin että miten noita asioita haluaa tulkita :) Ja jos muistelee esim. pitkäkarvaisten collieiden heikkouksia 70 luvulla, jolloin Lassien myötä rodusta tuli muotirotu, niin juuri jalostuksen myötä monia ongelmia on rodussa saatu ratkottua. Uskon että collieilla on terveys- ja päänuppitilanne parempi kuin 30 vuotta sitten.

Ylilyöntejä sattuu kaikilla elämänalueilla, niiin myös näissä koira-asioissa. Se että olen ollut mukana tyhjentämässä erästä pentutehdasta, jossa oli asuintiloissa reilusti yli 100 koiraa ja hoito huonoa, ei horjuta uskoani siihen että koiraharrastus ja kenneltoiminta on kuitenkin hyvällä tolalla täällä kotisuomessa. Kanssaihmisten piittaamattomuus tietysti lisääntyy ja se tietysti heijastuu myös niihin tapauksiin kun koiria kohdellaan huonosti... ja se vähän huolestuttaa.

Joskus tullee kuitenkin aika jolloin geenipoolit on liian kapeita pitääkseen rotukoirat elinvoimaisina ja joidenkin rotujen kasvattajat joutuvat miettimään millä sitä jalostuspohjaa laajentaa. Kaikki rodut on kuitenkin sekarotuisuuteen / risteyttämiseen pohjautuvia ja onkin mielenkiintoista seurata kuinka kasvattajat onnistuvat säilyttämään rotunsa puhtaina vai tarvitseeko niihin risteyttää muita rotuja... ja mitä siitä sitten seuraakaan.

Aha. Siteerasin vaan hieman yhden biologin mielipidettä, joka on perehtynyt tähän asiaan. Sori.

Muistutan, ettei kaikilla ole mahdollisuutta saada lapsia. Ja toisaalta moni mies tahtoo olla osa lapsen elämää, ei mikään hyväksikäytetty siemennestekone.

Kannattaa tutustua Jan Fennellin kirjoihin, jonka sanoma on pähkinänkuoressa: otetaan koiralta johtajuus pois ilman väkivaltaa.

-Arto- kirjoitti:
"Joskus tullee kuitenkin aika jolloin geenipoolit on liian kapeita pitääkseen rotukoirat elinvoimaisina ja joidenkin rotujen kasvattajat joutuvat miettimään millä sitä jalostuspohjaa laajentaa. Kaikki rodut on kuitenkin sekarotuisuuteen / risteyttämiseen pohjautuvia ja onkin mielenkiintoista seurata kuinka kasvattajat onnistuvat säilyttämään rotunsa puhtaina vai tarvitseeko niihin risteyttää muita rotuja... ja mitä siitä sitten seuraakaan."

On tullut jo aikoja sitten. Esim. Irlanninsusikoira oli joitakin kymmeniä vuosia (Vai olisiko ollut jo paljon aiemmin? Ei saata muistaa...) sitten kuolemassa sukupuuttoon koska rotu oli niin sisäsiittoinen, että kaikenlaiset periytyvät ongelmat niittivät niitä kuin heinää. Ratkaisuksi löytyi nimenomaan toisten rotujen käyttö jalostuksen apuna. Irkkujen tapauksessa Skotlanninhirvikoira ja (Hih!) Airedalenterrieri. Skotlanninhirvikoira piti yllä valtavan koon (korkeuden) ja Airis rotevuuden ja parran (sekä satunnaisissa yksilöissä hieman black and tan -väriä.)

Aiheestapa juolahti mieleeni...

Ovatkohan muut koiranomistajat huomanneet samaa, mutta ainakin Airedalenterrierit ovat ilmiselviä rasisteja!
Meillä täällä Tapiolan ympäristössä on yhteensä parikymmentä Airista, joista suurin osa käy Tapiolan koirapuistossa, ja aika usein kaksi, jopa kolmekin on siellä samaan aikaan meidän Jaken kanssa.
Kun puistoon tulee kaksi Airista samaan aikaan, molemmat lakkaavat kiinnostumasta muunrotuisista kavereista sillä siunaamalla, ja alkavat peuhata keskenään. Jos rotukumppaneita tulee vielä lisää, meno vaan yltyy.

Asia tuli mieleeni siksi, että täällä on myös pari Irkkua, joista Jakke tykkää myös yli kaiken. Onkohan kyseessä jonkinlainen tietoisuus siitä, että kyseiset tyypit ovat sukulaisia?

Vastatkaa, jos tiedätte ;-D

Itse olen myös huomannut oman koirani (parsonrussellinterrieri) olevan myös jonkin asteen rasisti. Kyllä muut kelpaavat leikkikavereiksi paremman puutteessa, mutta omanrotuisen kaverin kanssa tulevat aina paremmin juttuun (tykkäävät kovasti "halia" toisiaan nuo parsonit, ovatko ehkä muut huomanneet samaa?) ja riehuvat paljon vapautuneemmin :) Eivät todellakaan ole mitään tyhmiä elikoita, tajuavat suunnattoman paljon enemmän kuin me ihmispoloiset kehtaamme edes yrittää kuvitella - viitaten mahdolliseen sukulaisuuden tajuamiseen.

Vielä kannanotto ketjun alkuperäiseen aiheeseen: Nykyihminen kaipaa läheisyyttä ja varauksetonta rakkautta ja sitähän lemmikeillä on antaa. Itsekään aina tiedä mihin aikaan yöstä, missä kunnossa ja kenen kanssa on kotiin tulossa, mutta aina siellä on joku valveilla, häntä heiluen ja riemusta pomppien ottamassa vastaan. Se on enemmän mitä kukaan ihminen voi täysin tarjota. Ihmislapsista en piittaa, tulen koirien kanssa paremmin juttuun ja hyvä niin. Lemmikit ovat paikkansa anseinneet elämäntapana eivätkä ne ole mielisairaus tai rasite, minkä kuvan alkuperäisestä kirjoituksesta sai. Ei koira ole mikään sohva mitä vaihdetaan aina seuraavaan asuntoon sopivaksi tai hankkiudutaan siitä eroon ampumalla kun alkaa kyllästyttää tai ei viitsi nähdä vaivaa sen onnellisen elämän jatkumisen eteen. Oma koirani jäi pikkukaupunkiin vanhemmilleni, siellä sillä on iso omakotitalon piha missä temmeltää ja sitä käyvät isovanhemmat vuorotellen lenkittämässä päivällä eikä sen tarvitse tylsistellä yksin 10 tuntia päivässä helsinkiläisessä vuokrakaksiossa. Eläinruokakaupan laajennukseen kommentti: koiratkin tarvitsevat ravintoa, siis ruokaa, siis safkaa, eli niille täytyy sitä käydä ostamassa. Yks plus yks nykyihmisillä on enemmän koiria, jotka nekin tarvitsevat ruokaa ja safkaa ja kaikkea. Lisäksi koiria ei tietääkseni tuoteta teollisesti vaan ihan luonnon menetelmin:)

Omistajat luovat niitä luonnehäiriöisiä koiria, ja olen edellisten kirjoittajien kanssa samoilla linjoilla, että melkoisen harvoin on tullut vastaan aivan synnynnäisesti tai muista syistä johtuen mielisairasta koiraa, vaan omistajat käyttäytymisellään/vaatimuksillaan ovat luoneet koiralle mahdottoman ympäristön käyttäytyä luontevasti ja vapautuneesti. Nykymaailma on koiran luonteelle hankala paikka, ellei se tiedä tasan tarkkaan mitä siltä odotetaan ja mikä on sallittua. Ennen kaikkea mikä on sallittua ja mistä saa kehuja, ei ainoastaan että tietää mitkä asiat ovat kiellettyjä ja mistä saa sen potkun kylkeen tai muuta yhtä fiksua. Tässä "älynväläysten" joukossa mm. kuristuspannat, sähköpannat ja naruvaljaat, jotka pureutuvat koiran kainaloihin silloin kun hihna kiristyy.

Jenkkilästä mainittakoon, että siellä näin erään perheen koiraa käytettävän kerran viikossa koirapuistossa, muuten sitä ei lenkitetty lainkaan vaan se sai käyskennellä ainoastaan pihamaalla. Mitään virikkeitä koiralla ei ollut ja sillä oli jatkuvasti päällä kuristuspanta, jossa oli metalliulokkeita jotka painuivat koiran kaulanahkaan silloin kun hihnasta kiskaisi. Terveitä ihmisiä siis, ja koira oli rodultaan shetlanninlammaskoira, pirteä ja puuhakas perusluonteeltaan, kaikkea muuta kuin tämä apaattinen yksilö, jonka ainoa liikunta oli vaivautua pihamaalle pissille. Jenkeissä omistajat ja heidän tarpeensa ovat sangen eriävät Suomen tilanteeseen, ja jos saan sanoa niin tehtaillaan hulluja koiria hulluille omistajille:) entiset taistelurodut - sinänsä aivan mahtavia perhekoiria oikein koulutettuina - ovat siellä alamaailman suosiossa ja myös puhtaasti munanjatkeina sekä suojelemassa omaisuutta. Koirien tarpeet vain joskus unohtuvat ja pääsevät hunningolle, joissain kokonaisissa kaupunginosissa ei ole edes jalkakäytäviä missä voisi lenkkeillä! Puhumattakaan että eräissä kaupunginosissa Uskaltaisi lenkkeillä ilman sitä isoa ja ilkeän näköistä hurttaa, vaikka aivan kiltti otus olisikin.

Oma koirani on, vaikka itse sanonkin, sangen perinpohjaisen hyvin peruskoulutettu kotikoira - vanhempani maksoivat mieluummin 500€ koulutetulle koirapsykologille, jotta kuulivat häneltä samat asiat mitä itse olen jankuttanut 3 vuotta. He omalla käyttäytymisellään tukivat koiran dominanssiongelmia (kun se koira ei ikinä pyydä, se Käskee isolla koolla vaikka onkin niin fiksu että peittää sen sangen lahjakkaasti), ja lopputuloksena yllätin koiran keittiön pöydältä seisomasta ja syömästä maksalaatikon jämiä äitini lautaselta. Minun lautaseeni sillä ei ollut kanttia koskea. Siitä lähtivät Piski ja vanhemmat elämäntaparemonttiin ja nyt kaikki ovat jälleen onnellisia.

En sano, että 100% kaikki käytösongelmat johtuvat omistajasta/aiemmista omistajista, mutta valtaosa kyllä ja siinä on turha itkeä että kun on niin pieni geenipooli että pitää risteyttää samoja linjoja keskenään ja pennuista tulee hulluja.

Koirapsykologeilla on edessään lihavat kissanpäivät tätä menoa. Ihmisiähän he lähinnä kouluttavat.

Suklaakeksi puhuu asiaa, meistä ihmisistähän se lähtee, kuka on isäntä/emäntä talossa.
Aikanaan otin kaltoin kohdellun saksanpaimenkoiran pennun (7 kk) tuttavapariskunnaltani - tuolle sympaattiselle, mutta ah, niin alistetulle ja pelokkaalle otukselle olisi ollut toinen vaihtoehto lopettaminen. Puoli vuotta meni, että sain koiran luottamaan ihmisiin - jos nyt ei 1oo %sesti, niin ainakin 75 prosenttisesti. Vuoden jälkeen sakemanni alkoi sietää jo alkoholin tuoksuakin purematta.
Koiran kanssa tuli opeteltua agility, maastoetsintä, sekä suunnattomasti kärsivällisyyä.

Vielä 14 vuotiaana tuo koira liikkui agilityradan suvereenisti läpi ilman ohjausta, pysähtyi juuri oikeaan kohtaan jalan viereen, katsoi suurilla tummilla silmillään, ikään kuin hymyillen " eikös mennytkin nappiin taas..."

Koira (kissakin) voi olla dominoiva, jos sille annetaan periksi kaikessa sellaisessa mihin ei viitsitä/haluta/jakseta puuttua. Kaikenkokoiset koirat tarvitsevat peruskäyttäytymiskoulutuksen, eikä tokokaan (tottelevaisuuskoulutus) ole pahasta. Omistajan aktiivisen otteen koiran kasvatuksessa näkee helposti. Koiralla on edelleenkin sille tyypillinen tarkkaavaisuus, huomiointikyky ja aktiivisuus tallella, mutta se kulkee (vaikka ilman talutinta) koko ajan isäntänsä / emäntänsä vieressä / lähettyvillä. Taluttimessa se ei vedä tai riuhdo, eikä myöskään ärähtele vastaantuleville (koirille). Sillä ei ole mitään syytä äänellä tai voimalla saati koollaan uhota muille - itsevarmuus ja tasapainoisuus näkyy samalla niin omistajasta kuin koirastakin.
-arkadas- entinen koiraihminen, nykyinen kissanomistaja

Mitenkäs muuten teillä muilla, kun meidän Jack 2v 4kk. edelleen kasvava ja muuten reipas nuorimies antaa niin hirveästi tassua!

Jakke oli 12 -kukautinen, kun hänet saimme, ja kai siinä emon tissin pyytämisessäkin on jotain peruja siitä.

Nykyisin Jakke vaan antaa tassua aina ja kaikkialla. En kerta kaikkiaan ymmärrä miksi... Se tulee viereen, istahtaa, katsoo hetken mietteliään näköisenä suoraan silmiin ja sitten antaa tassua!
Miksi? Ei ole mitään tarjolla. Koira vaan tekee sitä.

Aina kun sitten on tassua "otettu" koira on ollut tyytyväinen, ja onnellisena hörähtäen mennyt nukkumaan tai touhuamaan lelujensa kanssa omiaan.

Saman se hitto vie tekee aina kun sitä torutaan jos on ollut tuhma. Kovaääninen "No", "Ei" tai "Bad" laukaisee aina tassunannon ja pään alaspainamisen, "anteeksipyyntönä" olettaisin... Koska ikinä ei ole tuollaista tälle ötökälle edes koulutettu, se on näköjään oppinut koko homman ihan issekseen...

P.s. Chococookie:
Airikset tekevät ihan samaa, siis halivat ihan älyttömästi toisiaan plus pureskelevat toistensa korvia painiessaan ihan huvikseen (hellästi, ei haavoja)...

P.p.s. Arkadas:
Vain äärimmäisen pieni murto-osa koirista on niin koulutettuja, että kykenisivät tuohon, siis kulkisivat omistajansa vierellä ilman hihnaa esim. silloin kun on kevät rinnassa ja nartut kiimassa...
Tuollaiset koirat ovat tietenkin erityisesti koulutettuja, mutta milloinkaan Poliisi-, Sotilaspoliisi-, Raunio-, Ruumis-, Huume-, Opas- jne -koiria ei ole käsittääkseni laskettu tähän yhtälöön.
Kotikoirat saakoon peuhata rauhassa.

Kuten meidän Jakkekin...

Pete, olen samaa mieltä osittain kanssasi. Kyllähän koiran luonteeseen kuulu se peuhaaminenkin. Sillekin pitää olla aikansa ja paikkansa. Mutta ne jalkakäytävillä liikkuvat örrinpurrit, jotka poukkoilevat miten sattuu jopa pyöräilijöiden edessä. Tosin sellaisten ulkoiluttajat tuntuvat olevan usein yhtä sekavassa mielentilassa.

Mieleeni tulee muun muassa edesmenneen naapurin Airis: Ukko (n.45v) hipsutti kännissä tuohon metsän reunaan airis hihnassa. Koira sinkoili flexin päässä, kuin keväällä laitumelle päässyt vasikka. Ja sitten kun koira oli jossain vaiheessa tarpeensa saanut energiapurkausten välissä tehtyä, äijä ärähti koiralle (1,5v) ja sitten mentiinkin taas himaan. Sääliksi kävi molempia, onneksi koira sai uuden elämän ihan muualla, missä sai toteuttaa airismaisia taipumuksiaan - maalla, toisten koirien kanssa.

Tai sitten tuo naapuriportaan nistihörhöpariskunta, joilla on Seropi ja joku pikkukoira. Seinän takaa kuuluu "normaalikeskustelu", kun pariskunta ottaa yhteen pettämisistä. Koirat ulvoo taustalla huutamisesta. Ja sitten kun koirat pääsevät ulos, niitä lyödään taluttimella, heitellään kengällä tai muuta vastaavaa, vaikka ne vain yrittävät purkaa turhautumistaan ja energiaansa pitämällä vauhtia yllä ja nauttimalla ulospääsystä.

Tiedän tiedän, ilmoitus pitää tehdä... Mutta eipä mitään ole tapahtunut, vaikka poliisit ovat nähneet täsmälleen saman kuin minäkin. Vierestä.

Pariskunnalle on näinä päiviän mennyt se kolmas varotus häiritsevästä käytöksestä, joten säälinsekaisin tuntein mietin mihin
koirat päätyvät. Laillahan tuollaisilta pitäisi eläimet kieltää...

Pete, käpälän nostaminen on alistumisele. Samoin kun pää alas painaminen ja katseen välttäminen. Silloin kun koira nostaa tassun syliin, se voi olla joko miellyttämishalua, eli alistumisele siinäkin, opittu tapa kerjätä huomiota tai dominoiva ele. Sen näkee muusta elekielestä. Jos korvat ovat pitkin niskaa ja suupielet pitkinä, se näyttää alamaisuuttaan, jos katse on kirkas ja korvat eteenpäin suuntautuneet, se komentaa sinua saadakseen huomionsa.

Kesis:

Jotenkin, nyt jo kolmannen Airedaleni onnellisena omistajana voinen sanoa, ettei ystävällisessä selvityksessäsi ollut mitään uutta. Lienet lukenut Tuire Kaimiosi vähän turhan tarkkaan. Ei kannata uskoa kaikkea mitä se nainen kirjoittaa...
Paikkansa perheessä tietävä koira ei "komenna" ketään antamaan huomiota. Se pyytää sitä. Tassun anto on (kait) yksi tapa. Kirkas katse ja eteenpäin suuntautuneet korvat ovat taas terveen, iloisen koiran tuntomerkki. Ei mitään tekemistä koiran "komentelun" kanssa.

Pete, sun kirjoituksen muotoilu jokseenkin siihen tapaan, että "mistähän lienee oppinut" ei antanut sellaista kuvaa, että tiesit käytöksen kuuluvan normaaliin elekieleen, siksi vastasin. Eri yksilöillä vain on erilainen tapa "keskustella". Jatkuvassa kontaktinpitämisessä omistajaan ja laumatunteen ja -suhteiden vahvistamisessa ei ole mitään ihmeellistä.

Mitä passiiviseen dominanssiin tulee, niin sellaista on kyllä olemassa. En ole väittänytkään, että paikkansa laumassa tietävä koira sitä käyttää. Se voi kyllä yrittää. Kaikki koirat eivät ole yhtä hallitsevia, mutta on niitäkin, joiden kanssa eläminen vaatii dominanssin tunnistamista jo siinä vaiheessa, kun se vielä on passiivista. Missä oman koiran kanssa mennään on helppo testata, kun jättää koiran ilman sen pyytämää huomiota. Alkaako se vinkua, raapia, haukkua tai muilla tavoin vaatia, vai tietääkö se, että johtaja päättää ja jäätyään huomiotta poistuu paikalta.

Siitä mä olen eri mieltä, ettäkö koiran pitäisi olla johonkin kilpailulajiin tai viranomaiskäyttöön koulutettu pysyäkseen omistajan hallinnassa. Toki monesti on niin, että juuri ne aktiivisesti harrastavat tai työkseen koirien koirien kanssa toimivat osaavat luoda suhteen koiraan sellaiseksi, että se pysyy hallinnassa ja keskiverto koiranomistaja taas ei ymmärrä sen käyttäytymisestä riittävästi, ja roduissa on tietenkin isoja eroja. Hallinnassa oleminen on koiran ja omistajan suhteesta riippuva asia. Sillä, osaako koira sen lisäksi jäljestää tai etsiä kadonneita ihmisiä metsästä ei ole hallittavuuteen suoraa yhteyttä.

Tuire Kaimio ei liittynyt tähän kirjoitukseen mitenkään. Siitä, etteikö hän tietäisi mitään, en silti oo samaa mieltä. Kyllä ihmisen pitää pystyä tekemään konkreettisia tuloksia metodeillaan elättääkseen itsensä eläintenkouluttajana. Meidän koiralle on Tuikun menetelmin opetettu ovikelloon reagointi kerrostalokelpoiseksi. Kellon soidessa se on hiljaa ja menee omaan koriinsa odottamaan, onko ovelle tulija laumanjohtajan hyväksymä vai ei. Tämä ihan vaan mun henkilökohtaisen mieltymyksen takia. En oo koskaan tykännyt siitä, että kaverin luo mennessä oven takana ensimmäisenä on hyppivä ja haukkuva koira. Sen vuoro tervehtiä ja päästä syliin on sitten vasta, kun ihmiset on saaneet rauhassa riisua vaatteensa ja ehtineet sisälle.

Koira-asioissa mun ensisijaiset lähteeni ovat alakerrassa asuvat koirankasvattajat, joilta meidänkin otus on meille tullut ja mun serkkuni, joka on koira-alan ammattilainen. Hyvin on ohjeet toimineet käytännössä aina, kun on tullut kysyttävää. Omat koulutusohjaajat on olleet sitten ne henkilöt, jotka on eri lajien erityisyyksiä opettaneet.. Koiran kanssa on harrastettu tokoa, raunioita ja kokeiltu verijälkeä (ja näyttelyitä), lähinnä mun miehen omaksi iloksi, kun kyseessä on ihan puhdas seurakoirarotu.

Tuosta taluttajan vieressä kävelemisestä: Mielestäni koiran ei tarvitse olla 10 sentin päässä omistajan polvesta ja tuijottaa palvovasti silmiin ollakseen hallittavissa. Meidän Piski saa esim. mökkisaaressa juoksennella vapaana, pentuna sille jo opetettiin että on sen tehtävä katsoa mihin lauma menee ja seurata ettei perheen tarvi juoksennella pitkin metsiä koiraa etsimässä. Vaikka se möyrisikin parinsadan metrin päässä jossain mehevässä mutakuopassa niin aika vikkelään se sieltä ilmestyy kun kutsuu. Kontrollia on se että koira malttaa jättää jonkun mielenkiintoisemman tekemisen käydäkseen kuuntelemassa mitä omistajalla on sanottavaa.

Mua ennemminkin häiritsee nykyään se kun koirapsykologin/-kouluttajan neuvojen mukaan meidän Piski kävelee nyt remmissä (flexiä ei saa enää käyttääkään) siinä vasemman polven vieressä (tietysti muulle perheelle tarpeellista kun oli dominanssiongelmia ja ennen Piski alkoi rähisemään muille koirille kun ei luottanut että lenkittäjä pystyy suojelemaan mahdolliselta hyökkäykseltä - pentuajan huonojen kokemusten peruja). Pitää oikein käskeä koiraa että se malttaa mennä ojaan pissille eikä jatkuvasti kyttää sitä namia, onneksi tuli opetettua tuo käskystä pissaaminenkin sille pentuna. Toisaalta minun ei tarvitse sitä namipussia jatkuvasti kantaa mukana, Piskille kun riittää useimmiten palkkioksi sen että saa emännän tehtyä iloiseksi :) Mutta loppujen lopuksi on ihan omistajien mieltymyksistä ja kouluttajan-/koiranlukutaidosta kiinni että kuinka kireällä se hihna tarvitsee pitää, tai kuka tervehtii ketäkin ja missä järjestyksessä.

Saisi vielä koulutettua nuo isovanhemmat siihen että se ei ole mikään namin arvoinen temppu, että koira istuu, menee makuulle, hyppää ja antaa tassua käskemättä kun haluaa niin kovasti sen herkun... Ehdotuksia? :D

Hih!
Meidänpä Jakke sai eilen Sertin ja VSP:n näyttelyssä, eikä yhtään kotikonsteja kummempia temppuja/seuraamisia ole opeteltu. Kiltti mikä kiltti...