Tunteet sekaisin

Hei! Ajattelin tulla purkamaan ahdistustani tänne, kun on niin outo olo enkä tiedä mitä tehdä.

Minulla on niin, että pystyn henkisellä tasolla rakastumaan sekä miehiin että naisiin. Kuitenkin tunnen seksuaalista vetoa vain naisia kohtaan, siksi koen olevani lesbo enkä bi. Viimeisten viiden vuoden aikana olen muutenkin ihastunut/rakastunut vain naisiin. Nyt minusta kuitenkin tuntuu siltä, että olen rakastunut mieheen, ja se hämmentää minua.

Hän on ollut hyvä ystäväni jo vuoden mutta viime viikkojen aikana olemme olleet erään yhteisen projektin takia tekemissä tiiviimmin kuin ennen, ja nyt olen hämmennyksekseni huomannut itsessäni rakastumisen merkkejä. Ajattelen häntä jatkuvasti. Ilahdun kovasti aina kun hän soittaa. Haluaisin vaan olla hänen kanssaan, nähdä joka päivä. Hän on vaan niin ihastuttava persoona, ymmärtää minua hyvin, minulla on aina hauskaa hänen seurassaan ja niin hyvä olla. Mutta en minä hänen kanssaan seksiä halua. Kun siihen ei yksinkertaisesti ole mitään halua, ei kenenkään miehen kanssa.

En tiedä, mitä minun pitäisi tehdä tämän tilanteen kanssa. En uskalla kertoakaan ystävälleni tunteistani. Pelkään, ettei hän ymmärtäisi tätä, kun en oikein ymmärrä itsekään. Pelkään, että hän alkaisi odottaa sellaista, mitä en kuitenkaan hänelle pysty antamaan, hetero kun on.

Miksi elämä on näin monimutkaista?

Mielestäni bi voidaan määritellä siten, että rakastuu ja tuntee seksuaalista vetoa naisiin että miehiin. Tuli mieleen kun kerroit että rakastut miehiin ja naisiin muttet koe seksuaalista viehtymystä miehiin se, että jotain traumaattista on ehkä tapahtunut lapsuudessasi tai nuoruudessasi miehen kanssa. Rakastumiseen kuuluu läheisyyden ja yhteyden tunteen kaipuu ja seksissähän sen varsinkin kokee rakastamansa henkilön kanssa. Jos kyse on vain "ystäväihastuminen" eli ihastumista toisen persoonaan täysin platonisella tasolla niin asia on tietysti aivan eri.

Ei siitä suhdetta voi kehittyä, jos et halua seksiä. Mitä se mieskin ajattelisi, jos alkaisi seurustelemaan naisen kanssa ja sitten suhde muuttuukin terapiasuhteeksi. Olkaa ystäviä kuten tähänkin asti. Kyllähän sitä tehdään kaikenlaista hullua, mutta täytyy muistaa, että tekojen seuraukset tulisi myös kantaa.

Voi olla, että olet luonteeltasi ailahtelevainen. Mieli muuttuu niin herkästi.

Chrissebisse: "Tuli mieleen kun kerroit että rakastut miehiin ja naisiin muttet koe seksuaalista viehtymystä miehiin se, että jotain traumaattista on ehkä tapahtunut lapsuudessasi tai nuoruudessasi miehen kanssa."

Ei minulle kyllä ole tapahtunut mitään traumaattista miehen kanssa. En vaan ole ikinä nauttinut seksistä miesten kanssa, vaikka nuorempana kovasti yritinkin. Ja tosiaan pitkän aikaa vain naiset ovat olleet kaikkien rakastumisten kohde, vaikka jollakin lailla olen tiennytkin, että voisin henkisellä tasolla edelleen rakastua myös mieheen, kuten pari kertaa nuorempana rakastuin.

Enter: "Ei siitä suhdetta voi kehittyä, jos et halua seksiä."

Juuri tämän takia en haluakaan suhdetta. Enkä usko miehenkään haluavan. Kerran hän sanoikin minulle näin: "Sun kanssas on niin helppo olla ystävä, kun tietää, ettet tunne vetoa miehiin, niin ei tuu mitään paineita seksistä/seurustelun aloittamisesta."

marianna kirjoitti: "Juuri tämän takia en haluakaan suhdetta. Enkä usko miehenkään haluavan."

Ööh, mikä tässä se ongelma sitten on?

JohnnyFinland: Niin, ei kai tässä mitään todellista ongelmaa olekaan. Jotenkin vaan tuntuu niin hämmentäviltä nämä omat tunteet just nyt. Ajattelin kai laittaessani tuon aloitusviestini, että jos täältä vaikka löytyisi joku samassa tilanteessa oleva tai saman tilanteen joskus kokenut. Ja minua auttaa muutenkin yleensä aina mieltä askarruttavista asioista puhuminen/kirjoittaminen.

Tunteet ovat hämmentäviä. Joskus olisi helpompaa olla ilman.

Järki on hämmentävää. Joskus olisi helpompaa olla ilman.

Järkeilemällä sydän ei ole kovin looginen, vaikkei rytmihäiriöitä olisikaan.

Hei hoi, itse pitkän linjan lepakkona mutta viime aikoina miespuolisia (hetero-)ystäviä löytäneenä voin jollain tapaa ymmärtää hämmennystäsi. Kun oikeasti jakaa ajatuksia, toiveita ja pelkoja samanhenkisen ihmisen kanssa, sukupuoli muuttuu oudon näkymättömäksi ja joitakin asioita joutuu problematisoimaan. Itse ainakin menen ihmissuhteeseen kuin ihmissuhteeseen sellaisella intensiteetillä, että erilaisia tunteen muotoja on joskus vaikeaa tunnistaa toisistaan. Pari kaverisuhdetta on alkanut jonkinasteisesta ihastumisesta, miehen puolelta. Tällöin tosiaan olen itsekin ruvennut miettimään (varsinkin jos tyypin seurassa viihtyy ja vielä kaveritkin kommentoivat, että wau mikä mies) omia fiiliksiiäni kriittisesti... Olisiko samat tuntemukset tulkinnut jo ihastumiseksi, jos ne olisivat kohdentuneet naiseen? Toteuttaako jotain automaattista kognitiivisen dissonanssin aiheuttamaa mekanismia kieltäessään romanttiset tunteet suoralta kädeltä? ... jne.

Itse huomaan, että kun muutama vuosi sitten kaikki energia meni omiin touhuihin ja tyttöjen miettimiseen, en edes osannut tulkita miesten romanttis-/eroottishakuisia signaaleja ja ne menivät ohi (vielä enemmän kuin nykyään). Nyt olen herkistynyt niille huomattavasti. Olen oppinut nauttimaan pienestä viattomasta flirtistä miesten kanssa. Tietyt miehet nousevat kaikkien miesten massasta helpommin. Katselen miesten vartaloita, pukeutumista, kävelytyyliä. Useiden miesten kanssa olen kokenut jotain erilaista rentoutta kuin naisten kanssa. Johtuuko se siitä, että naisten hyväksyntää haen enemmän, koska se merkitsee minulle enemmän -> minulla on naisten kanssa enemmän pelissä ja jännitän? Vai olenko jollain tapaa maskuliininen/androgyyni ja heteronormatiiviset naiset aiheuttavat minulle suurempaa vieraantumista kuin avarakatseiset miehet? Vai olenko törmännyt miehiin, jotka ovat olleet tosiaan vain samanhenkisiä ja tästä jopa lievästi (omituista kyllä ja kyseenalaista myöntää) yllättyneenä antanut samanhenkisyydelle suuremman merkityksen? (Tyyliin "oho, synkkaapa meillä hyvin vaikka tuo on mies, tämän täytyy olla jotain suurta".)

Usein toisaalta tuntuu, että olen miesten kanssa henkisesti laiskempi. En jaksa antaa yhtä paljon itsestäni, siis ihan sanallisesti, enkä yhtä usein oma-aloitteisesti halua tavata näitä miespuolisia kavereita. Johtuuko se minun suhteestani miehiin ylipäätään vai minun suhteestani juuri näihin miehiin? Ja miten näitä kahta voi erottaa, kun tunnen vain nämä miehet? (Argh, sori jos spekulaatio käy tuskallisen jaarittelevaiseksi.)

Kysymyksiä on enemmän kuin jäsentyneitä vastauksia. Olen muutenkin miettinyt tuota seksuaalisuuskysymystä viime aikoina, kai mulla on joku varhaisaikuisuuden kriisi. Esimerkiksi ajatus seksistä miehen kanssa ei ole mitenkään vaikea, mutta en pystyisi kohdentamaan halua minulle tuttuun ja tärkeään mieheen. Se tuntuisi väärältä ja luonnottomalta, en "riittäisi" toiselle. Tämän vuoksi tunnen olevani lesbo. Pystyn rakastumaan kokonaisvaltaisesti saman naisen mieleen ja ruumiiseen. Toisaalta biseksuaaliksi itsensä määrittelevä ystävä ei pystynyt käsittämään lesbomääritelmääni. Jos kerran esim. fantasioin miehistä ja saatan ihastua miehen persoonaan, miksi en yhtä hyvin voisi olla bisse? Yritin selittää, että rakastumiseen tarvitaan jokin kolmas taso, jokin joka ei palaudu seksuaalisuuteen eikä henkisyyteen, ei mihinkään yksioikoisesti. Ehkä se on tahtoa, en tiedä.

Ystäväni sanoi vielä, että enhän voi tämänhetkisten kokemusteni perusteella tietää, ettenkö joskus rakastuisi mieheen. En tietenkään kiellä tätä - eihän ihminen päälle parikymppisenä kaikkea ole nähnyt. En kuitenkaan voi rakentaa identiteettiäni "mitä jos" -asian varaan. Enkä nyt tarkoita, että identiteetin pitäisi olla joku lopullisesti fiksattu pysyvä kokonaisuus jne. tai että en ollenkaan identifioituisi biseksuaaliksi - ehkä olenkin sitä, jos väljästi asiaa lähestyn. Silti lesbous on lähinnä minua. Sanoa "olen lesbo" on käytännöllinen fraasi monissa sosiaalisissa tilanteissa. Se antaa ihmisille jotain osviittaa. Ja jos se kerran on kokemukseni, niin mitä sitten vaikka se olisi tässä postmodernissa hajanaisten subjektien maailmassa taantumuksellinen...

En tiedä, nostinko esiin sellaisia asioita kuin ehkä olet itsekin joskus miettinyt. Hieman asian vierestä mutta kuitenkin. Palaan keskustelupalstalle uudella nimimerkillä parin vuoden tauon jälkeen ja tämä tuntui sopivalta ketjulta aloittaa.

Nyt on jo paljon helpompi olo. Kerroin ystävälleni tunteistani, kävimme pitkän keskustelun, ja hän tuntui ymmärtävän tunteeni juuri oikein. Ei pelästynyt muttei alkanut myöskään odottaa liikoja. Mikä parasta, hieno ystävyytemme näyttää olevan ennallaan.

Mitä enemmän olen tätä ihastustani ajatellut, sitä luonnollisemmalta se on alkanut tuntua. Ihmiseenhän sitä lopulta ihastuu (kamala klisee mutta totta), eri asia sit kenen kanssa haluaa harrastaa seksiä.

Mullakin on yksi naispuolinen uusi ystävä, jonka kanssa tunnen ihan erilaista yhteyttä ku muiden tuntemieni tyttöjen kanssa oon koskaan tuntenut. Ja jotenkin erilaista kiintymystä. Musta hän on myös kaunis, hänellä on nätit kasvot ja nätti vartalo. Mutta erona kundeihin, jotka musta näyttää hyvältä, niin hänen ulkonäkönsä ja olemuksensa jäävät vain kivaksi katsella herättämättä halua.

Mä mietin, että voisinko pystyä seksiin hänen kanssaan, ja päädyin siihen, että ehkä voisi olla mahdollista pystyä, mutta että jos voisinkin, se olisi nimenomaan pystymistä, ei halua. Ja ettei se riittäisi. Että mä ajattelisin kundeja taukoamatta. Vain kundeja. Enkä tiedä miten kauan voisin olla ilman, tuskin kovin pitkään. Joka tapauksessa se olisi valheellista olla tytön kanssa jos oma mieli on koko ajan levoton toisaalle.

Tavallan voisin kuvitella asuvani ja eläväni hänen kanssaan ja olevani onnellinen, mutta seksin takia se ei voisi toimia. En mä voisi tappaa niin isoa osaa itsestäni. Mulle seksi on vielä jotenkin ihan erityisen tärkeää.. Kun kerran olen jo miehelle varattu, niin kaikki pohdinta on muutenkin vain teoreettista. Olen jo valinnut sen, jonka kanssa haluan elää.

Musta seksuaalinen rakkaus on myös haluamista ja sitä että toinen vetää puoleensa, ei pelkästään sitä, että yhdessä on hyvä ja lämmin olla. Musta seksi on erottamaton osa parisuhdetta. Seksuaalinen rakkaus on sitä, että toinen on paitsi rakas, myös panettava ja haluttava, ja että suhteessa on yhdessä pitävänä voimana oman omistautumisen lisäksi se jokin toisessa oleva magneetti, josta ei pääse irti, vaikka välillä menisikin huonosti ja tapeltaisiin ja kaikki toisessa tuntuisi ärsyttävältä. Se on sitä, että kun ollaan erossa, toisesta ei silti pääse irti.

En tiedä onko liian "kundinäkökulma" naiselle ajatukseksi, että ei voi olla rakkaussuhdetta ilman seksuaalista vetovoimaa, kun naiset on siinä asiassa niin monimutkaisia.. ainakin mun näkökulmasta. Putkiaivoilla ajatellen on selvää, ettei rakkaus oo seksuaalista ts. parisuhderakkautta, jos ei siihen liity seksi. :) Mutta että tunteita ei voi jakaa pelkästään niin, että on parisuhde ja ystävyysrakkaus, kun jokainen ihmissuhde on tietenkin erityinen ja omanlainen..

Minustakin tuntuu, että naiset ja miehet saattavat olla näissä asioissa hieman erilaisia. Minä ainakin (homomiehenä) määrittelisin seksuaalista suuntautuneisuutta sen mukaan minkälaisiin ihmisiin henkilö tuntee ns. "kiimaa", alkukantaista vetovoimaa, tykytystä jalkovälissä ja vatsanpohjassa. Seksuaalista halukkuutta ja halua.

Lämminhenkinen yhdessäolo, paijailu ja tunteilu, henkisen läheisyyden tunne ja toverillisuus ovat kaikki kauniita asioita ja kuuluvat myös hyvään parisuhteeseen siinä missä puhdas kiima ja seksuaalinen halukkuuskin, mutta ne voivat esiintyä myös sellaisenaan, nimittäin ystävien tai perheenjäsenten kesken. Seksuaalinen haluaminen nimenomaan mielestäni määrittää seksuaalista suuntautuneisuutta. Mieti minkälaisten ihmisten kanssa haluaisit mennä sänkyyn, mikä sinua kiihottaa, ja tiedät mikä suuntautuneisuutesi on. Itse ainakin koen olevani näin yksioikoinen. :)

Missä ihmeessä te noita tyyppejä tapaatte? Olen tällä vuosituhannella tavannut yhden (1) ihmisen, josta olin sen verran kiinnostunut että aloin tehdä tuttavuutta.

G

:O Maailma on täynnä ihania ihmisiä. Kun on itse avoin ja antaa itsensä toisille juuri sellaisena kuin on, saa paljon takaisin. :) Tunteissaan kannattaa olla rehellinen.. jos tykkää jostakin, ni se pitää vaan sanoa ääneen. :) Musta meidän kulttuurissa tykätään ihmisistä ääneen tunnustaen ihan liian vähän. Mutta sitten toisaalta, kun ei itse häpeä tykätä, niin kyllä sitä vastakaikuakin saa tosi paljon. :) Ehkä se tuntuu vielä erityisen hyvältä, kun sellanen ei oo kaikkien yleinen tapa.

Harvat ihmiset on ajattelultaan jotenkin niin puhtaan negatiivisia, etteivät muka olisi tutustumisen arvoisia. Monesti toisen koko arvoa ei vain voi nähdä, ennen kuin on rohkea ja päästää lähelle. Eristäytyminen on syntiä..

kesäpoika kirjoitti:" Eristäytyminen on syntiä.."

Kukapa meistä synnitön olisi? ;)
*keräilee jo kiviä lumen alta heiteltäväksi*

Arvasin, että joku tahtoo vielä tarttua synti-sanaan, varsinkin kun sen sanon minä. :) Mutta kun mulle synti ei edelleenkään ole tuomitseva sana, vaan tarkoittaa ihan samaa kuin jos sanoo, että jokin on väärin, joko itsen kannalta tai muiden tai siitä voi seurata jotain negatiivista.. Niin että ei kiitos kiviä, mutta lumisotaa voitais kyllä pelata.. :)

Ilopilleri kirjoitti, että hän määrittelee seksuaalisen suuntautuneisuuden sen mukaan, minkälaisiin ihmisiin henkilö tuntee ns. kiimaa. Tämä onkin mielenkiintoista. Entä jos vaikkapa fantasioi enimmäkseen miehistä mutta tekojen tasolla tosielämässä haluaa vain naisia? Mikä on fantasioiden rooli seksuaalisen suuntatuneisuuden kannalta? Ehkäpä tämäkin on henkilökohtaista. Itse fantasioin miehistä (ja olen aina fantasioinut) mutta en erityisemmin muuten tunne heihin seksuaalista vetoa joitakin poikkeuksia lukuunottamatta, niin omituista kuin se ehkä onkin. Ehkä sisältäni on hitaasti mutta varmasti kuoriutumassa hetero!

Mielenkiintoinen keskustelu! Olen usein miettinyt mikä erottaa ystävyyden ja rakkauden toisistaan, sillä minä en mitenkään voi olla kutsumatta oikein läheistä, mutta seksitöntä ihmissuhdetta rakkaudeksi. Rakkaus, johon liittyy seksi, sisältää parhaimmillaan tietysti myös sielujen sympatian, mutta ystävyys sisältää sitä aina! Muutenhan ei ystäviä oltaisikaan.

Olen nainen, jolla on on rakas, rakas homoystävä. Hänen kanssaan voin puhua kaikesta maan ja taivaan välillä, hänelle haluan ensimmäisenä kertoa elämäni uutiset, niin hyvät kuin huonotkin ja jonka kanssa tunnen oloni kotoisaksi, vapaaksi ja hyväksytyksi. Tiedän, että hän kokee minut samalla tavalla, kyseessä on siis yksi elämäni tärkeimpiin kuuluva ihmissuhde.

Minusta kaikki tosi tärkeät ihmiset ovat tavallaan rakastettuja - vain joihinkin sitten kuuluu se seksi. Seksittömyyshän voi johtua monestakin asiasta: iästä, sukupuolesta, sukulaisuussuhteesta.
En kylläkään usko, että heteronaisen ja heteromiehen välillä voisi koskaan olla näin syvällistä ystävyyttä ilman, että siihen jommankumman puolelta liittyisi ennemmin tai myöhemmin seksuaalisia tunteita.

Minusta on pelkästään ihanaa, että voi kokea tällaisenkin ihmissuhteen, kohdata ihmisen ihmisenä ilman mitään ennakkoluuloja tai ennakko-odotuksia. Rakkaita ihmisiä ei koskaan ole liikaa!

Venny kirjoitti: "Yritin selittää, että rakastumiseen tarvitaan jokin kolmas taso, jokin joka ei palaudu seksuaalisuuteen eikä henkisyyteen, ei mihinkään yksioikoisesti."

Hieman samalla tavalla koen itsekin. Se jokin "kolmas taso" on täysin käsittämätön ja määrittelemätön asia. Mutta se on se, joka aikaansaa ihastumisen ja joskus sitten rakastumisenkin tunteen. Sillä ei periaatteessa ole mitään tekemistä seksuaalisuuden tai henkisyyden kanssa, vaikka seksuaalis-romanttiseen rakastumiseen em. asioita tarvitaankin. Se on joku mysteeri, joku jota on mahdoton selittää. Pitää vain olla tyytyväinen,että se on olemassa. Omassa mielessäni juuri tuo "kolmas taso" määrittää oman seksuaalisen suuntautumiseni, ei niinkään esim. satunnaiset seksuaaliset tuntemukset.

No, tämä meni nyt melkein metafysiikan puolelle ;) Mutta eihän rakkautta oikeasti voi edes ymmärtää...se täytyy vain kokea.

Tähän tapaan voisin itsekin asian muotoilla. Ehkä se kolmas taso tosiaan on jo ihastumisessa mukana. Ei musta tunnu siltä, että varsinaisesti ihastuisinkaan ihmisiin ilman tuota mysteeriota. En siis voi jakaa ihastuksiani (kovin helposti ainakaan) henkisiin ja eroottis-romanttisiin tms. Persoonasta hurmaantuminen on vähän erityyppinen asia.

Nämä ovat vaikeita kysymyksiä, kun eri ihmiset nimittävät eri tunnetiloja eri sanoin ja vielä jo lähtökohtaisesti tuntevat eri tavoin... eikä itsekään osaa olla johdonmukainen.

Minusta on selvää, että joissakin harvoissa ihmisissä tuntuu olevan sitä jotakin, mitä suurimmassa osassa ei ole. Muutenhan puolison hakeminen olisi helppoa ja sen voisi hoitaa yksinkertaisella tietokonehaulla. Se jokin on mielestäni reagoimista toiseen ihmiseen, on se sitten kuuntelevaa keskustelua tai sanatonta ja tiedostamatonta ilmeisiin ja eleisiin vastaamista. En siten pidä rakastumista ensi silmäyksellä lainkaan mahdottomana ajatuksena.

Koska ihmisestä pitäminen on näin vaikeasti määriteltävää, kuulostaa aivan mahdolliselta, että kahden henkilön välille voi syntyä kiintymys yli seksuaalisen suuntautumisen. Hieno juttu marianna, ja hyvä ettei enää ahdista. :-)

Voi olla, että kaikilla tunteet eivät pelaa näin monimutkaisesti. Heille pariutuminen on varmaan hyvin helppo, mekaaninen suoritus.

Meillä ihmisillä on tarve kategorisoida ja määritellä. Kategoriat ja määritelmät helpottavat käsittelyä kirkastamalla ajatusten muodot. Ne ovat siis apuvälineitä, MUTTA eivät tarkoitettu esteiksi tai rajaamaan jotain, mitä ei ole. Hämmennys voi johtua rajanpinnassa olemisen kokemisesta. Riippuu paljon siitä, miten katselet rajaa (jos sellainen on olemassa) - oletko valmis rakastamaan vai oletko tietoinen enemmän rajasta.
Rakkaus ei rajaudu, vaan rikkoo kaikki rajat. Se ei rajaudu sukupuoleen, ystävyyteen, seksuaaliseen vetoon tai parisuhteeseen. Se voi myös rikkoa näiden väliset rajat sen lisäksi, että ei rajaudu näihin. Ehkä muutakin... .
Jumalan rakkaus.

clarebelle: "Minusta kaikki tosi tärkeät ihmiset ovat tavallaan rakastettuja - vain joihinkin sitten kuuluu se seksi."

martin: "Rakkaus ei rajaudu, vaan rikkoo kaikki rajat. Se ei rajaudu sukupuoleen, ystävyyteen, seksuaaliseen vetoon tai parisuhteeseen."

Viisaasti sanottu! Näinhän se on, että rakkautta on niin monenlaista. Heteronormatiivisessa yhteiskunnassamme rakkaudesta puhuminen rajataan aivan liian usein seksuaaliseen parisuhderakkauteen.

Tai sitten vieraiden kielten esikuvien mukaan "rakkauden" pelikenttää ollaan laajentamassa sinne, missä perinteisesti on puhuttu ystävyydestä, välittämisestä tai pitämisestä. Jopa elottomista asioista pitämisestä.

Niin, smo, ymmärrän pointin. Se on järkevä. Tietysti rakastan ystäviäni ja perhettäni, ja olenpa rakastanut varmaan ainakin yhtä koiraa, mutta se ns. eroottis-romanttinen (itseni tapauksessa myös muut seksikumppanit poissulkeva) rakkaus, jota joitakin ihmisiä kohtaan olen tuntenut, on erilaista. Siitähän tämä keskustelu tavallaan lähtikin.

Rakkaus on rajatonta, juu... Mutta, itse taidan olla sellainen märehtijä (kontrollifriikki?), että yleensä haluan laittaa ihmiset johonkin tiettyyn paikkaan sydämessäni :o ... Siinä tietenkään aina onnistumatta. Ehkä sen on tarkoitus antaa turvaa. Kokemukseni ovat osoittaneet, että tunteitteni rajat ovat hämäriä ja liukuvia, ja ehkäpä sen vuoksi niitä rajoja olenkin yrittänyt määrittää. Parhaimmillaan kategorisointi ohjaa toimintaa sellaiseksi, että ihmissuhteet sujuvat ilman loukkauksia itseä tai toisia kohtaan, pahimmillaan se taas jumahduttaa eikä näytä metsää puilta. Sori kielikuva. Voisin havainnollistaa asiaa vaikka niin, että läheiset ystävät kirvoittavat mussa välillä sellaisia hellyyden tunteita, että jos noudattaisin puhtaasti mielitekojani, seuraukset saattaisivat olla omituisia. Enkä tarkoita, että näihin ihmisiin olisin 24/h ihastunut tai mitään... tajuaakohan kukaan, mitä selitän.

Mulla itselläni on tarve tuntea juuri sitä kokonaisvaltaista ja sitoutuvaa rakkautta jotakin yhtä ihmistä kohtaan. Huomautan vielä, että eri ihmiset etsivät parisuhteelta eri asioita. Kuka esim. käskee, että parisuhteeseen on kuuluttava seksi tai eroottinen kiintymys? Tai sama fyysinen sijainti tai samanlaiset arvot tai sitoutuminen tai yhtään mitään. Näistähän täällä on keskusteltu paljon. On kuitenkin joitakin ominaisuuksia, joita parisuhteissa useimmiten on.

Tietenkään tämä eroottis-romanttinen rakkaus, jonka yhteydessä puhuin mystisestä kolmannesta ulottuvuudesta, ei saisi olla niin ylivoimainen ja glorifioitu osa-alue kaikkiin muihin rakkauden ja kiintymyksen muotoihin nähden, että sen puuttuessa ei pysty nauttimaan mistään. Rakkauttaan ja välittämistään ei kannata pihdata. Ihan niin kuin tätini kliseisesti kertoi esikoiselleen, kun pikkusisko syntyi: "Ihmisen sydän on sellainen juttu, että se kasvaa sitä mukaa, kun sinne tulee lisää ihmisiä." Rakentava tapa ajatella, vaikkei aina totta olisikaan.

Lisään tuohon edelliseen, että oon sellainen seksuaalisesti aika impulsiivinen ja viriili ihminen (mikä ei huom. tarkoita sitä, että noudattaisin impulsioitani!), enkä tarvitse aina mitään elämää suurempaa romantiikkaa tunteakseni puhtaasti seksuaalista värinää jotakuta kohtaan... ja se selittää sen, miksi parisuhteeltani edellytänkin jotain ihan muuta vielä. Eikä se mun mielestä oo se pelkkä luja ystävyys tai kumppanuus. Eli mitäpäs tässä, metafysiikaksi menee.

Venny sanoi:
Huomautan vielä, että eri ihmiset etsivät parisuhteelta eri asioita. Kuka esim. käskee, että parisuhteeseen on kuuluttava seksi tai eroottinen kiintymys? Tai sama fyysinen sijainti tai samanlaiset arvot tai sitoutuminen tai yhtään mitään.

Juuri näin minäkin ajattelen. Kukaan ei käske yhtään mitään, täytyy itse ajatella mitä haluaa ja miten asiat kokee. Minä ainakin tunnen enemmän yhteenkuuluvuutta, välittämistä, samanhenkisyyttä, sielunveljeyttä - mitä se ikinä onkaan - homoystäväni kanssa kuin koskaan poikaystävieni (joita on ollut muutamia). Voi olla 'A couple of friends' sen sijaan että olisi pari seksuaalisessa mielessä. Tietysti tämä on helpompaa vanhempana, kun ei ole enää tarvetta perheen perustamiseen.

Ja vielä:

tiedostan kyllä tämän termonologisen jutun, kun esim. englannin kielessä love on paljon yleisluontoisemmin käytetty sana kuin meillä rakkaus.
Toisaalta minusta on tosiaan niin, että pitäminen ja välittäminen tuntuvat liian laimeilta kuvaamaan tunteitani rakkaimpia ihmisiä kohtaan. Ja kyllähän yleisesti puhutaanlasten ja vanhempien välisestä rakkaudesta.

Minusta on ystävyyden väheksyntää, jos sama sana ei käy siihen. Minä ainakin sanon, että rakastan, vaikka suhteeseen ei liity seksi eikä tule koskaan liittymään.

Kirjoitin tuolla aikaisemmassa tekstissä parisuhteesta seksuaalisena rakkautena, koska musta se on parhaiten kuvaava termi sellaselle rakkaudelle, jollaista itse suhteelta tarvin ja haluan.. Tietenkin parisuhteitakin on erilaisia, kumppanuuteen tai järkisyihin perustuvia, mutta mä puhun nyt siitä, millasta suhdetta itse elän, kun en muusta niin kauheesti voi edes tietää.

Meillä ainakin suurin yhdessä pitävä voima on jokin vahva kemia. Mä en tiedä onko se jotain feromonitason yhteensopivuutta vai mitä, mutta koska lähekkäin, oma nenä toisen ihoa vasten on niin hyvä ja "täydellinen" olo, niin jotenkin ajattelen, että se voisi olla juuri sitä. Sitä on kamalan vaikea selittää.

Mä voisin luetella mun miehestä monia hyviä puolia ja asioita, joita rakastan, mutta musta ne eivät ole todellinen syy sille, miksi me ollaan yhdessä. Aivan kuten mä voisin kertoa monia hyviä puolia homona elämisestä ja miksi kundin kannataa olla juuri toisen kundin kanssa, mutta eivät ne silti selitä sitä, miksi olen homo. Seksuaalisuus vain on. Seksuaalinen rakkaus vain on.

Kun kemia on vahva, niin se vie niin kovaa, ettei sitä voi itse oikein hallita. Toisen kanssa on vaan syttyy, ja siitä tulee riippuvaiseksi. Mekin ollaan erottu kahdesti, mutta ei se vaan toiminut. Kun toisen kohtasi kadulla tai kaverien luona, "se jokin" oli vaan liian voimakas vastuttevaksi. Ja sitäpaitsi tuli ikävä.

Musta täydellinen sielujen sympatia ei ole mikään edellytys rakkaudelle, eikä edes realistinen odotus. Tärkeämpää on osata antaa toiselle tilaa olla itsensä. Ja oppia joustamaan. Jos arvomaailmat on kovin erilaiset tai persoonallisuudet ei täysin kohtaa, voi suhteesta tulla todella repivä. Jokainen tietää varmasti niitä pareja, joilla on päättymätön viha-rakkaus -suhde, jatkuvia riitoja ja vaikea elämä, mutta jotka silti vaan pysyy yhdessä. "Koska minä rakastan häntä." Mä uskon että kemia ja seksuaalisuus on voimakkain pareja yhdessä pitävä voima. Se pitää yhdessä silloinkin, kun kasvetaan eri suuntiin.. tai antaa riittävän suuren motivaation kasvaa yhdessä.

Mä ajattelin aikaisemmin, että kun puhutaan siitä miten rakkaus satuttaa, sillä tarkoitetaan pettämistä ja eroja. Mutta kyllä rakastaa voi niin kovaa, että se tekee kipeää sellaisenaan. Se on pakahduttavan voimakas tunne rinnassa. Oikeastaan se tuntuu pahalta. Ja kuitenkin on onnellinen olla. :)

Jossain toisessa keskustelussa yritin joskus selittää, ettei täydellistä yhteensopivuutta ole, mutta että kuitenkin voi olla "se oikea". Ja että kun rakastaa, yhteensopivuuksilla, toisen hyvien ja huonojen puolien määrällä, ei ole suurta merkitystä. Niiden kanssa vain elää vertailematta muihin. Silloin en osannut sitä oikein selittää niin että vastapuoli olisi ymmärtänyt.. Tätä minä tarkoitin. :)

Yhdessä ja samassa rakkaussuhteessakin on päällekkäin monenlaista rakkautta. Yhteistä kemiaa, mutta myös yhdessä eletyn elämän aikaan saamaa kiintymystä, sitä että toisen eleet, tavat ja tuoksu tuntuvat tutuilta ja rakkailta. Sekä toisen fyysisyyden luomaa halua, joka on mun mielestäni rakkautta sekin.. Fyysistä rakkautta. :)

Helena Lindgren kertoo viikonlopun Iltalehdessä jo päättyneestä, 18 vuotta kestäneestä suhteestaan Jorma Uotiseen. Helena uskoi, että syvä rakkaus voi muuttaa kaiken, jopa seksuaalisen suuntautumisen.

http://www.iltalehti.fi/viihde/200703305909654_vi.shtml

P.S. Iltalehdellä on vekkuli 13 kategorian jaottelu kirjoituksille. Tämä Helena Lindgrenin juttu päätyi viihteeseen. :-o