Hyviä tai huonoja kokemuksia terveydenhuollosta?

  • 1 / 29
  • TapaniV
  • 13.10.2006 18:16
Hei! Olen menossa luennoimaan turkulaisille lääkäreille marraskuun puolivälissä seksuaalisten vähemmistöjen (miten sitten määritelläänkään) kohtaamisesta vastaanotolla. Olisi hyödyllistä, jos voisin kertoa aidoista kohtaamisista (esim. että työterveyslääkärini kysyi minulta, että mitä vaimoni (?) on ajatellut työstressistäni). Kertokaa omista kokemuksistanne!
Olen useasti miettinyt nyt, kun en seurustele, että kuka on minun lähiomaiseni. Kenen nimen laitan virallisiin papereihin? Pieni asia, mutta joskus sitä miettii tällaisia seikkoja. Välttämättä ei ole hyviä suhteita vanhempiin tai sisaruksiin enää. Voisiko sellaisen kohdan jättää täyttämättä?

Onko turvaverkkoa, kun/ jos sairastuu tai vammautuu? Jos esimerkiksi saa urheiluvamman ja joutuu leikkaukseen, niin miten saa apua jokapäiväisiin asioihinsa. Se ei ole yksinkertaista. Tarvitaan paljon rahaa, jos joutuu hoitamaan asioita taksilla. Nykyään leikkauksestakin voidaan kotiuttaa jopa samana päivänä. Kuka seuraa, ettei mitään vahinkoa tapahdu, jos toipuu nukutuksesta kotona? Omaiset voivat asua satojen kilometrien päässä. Itse en ole saanut apua gay-ystäviltä, vaikka olen sitä pyytänyt, kun olen sitä tarvinnut.

Vastaanottotilanteessa voi suoraan kysyä, että onko homo. On kiusallista, jos itsestäänselvästä asiasta pitää vaieta ympäristön vuoksi. Yksinäinen yli kolmekymppinen naimaton mies mitä suuremmalla todennäköisyydellä on gay varsinkin, kun hän asuu suuremmassa kaupungissa. Monesti se näkyy siinä, miten pukeutuu.

Vastaanoton henkilökunnan ei kannattaisi näyttää omia kantojaan homokysymyksessä, jos ei sitä asiaa hyväksy uskonnollisen vakaumuksensa takia, koska tiedän, että moni terveydenhuollossa työskentelevä on uskovainen, mitä he eivät välttämättä kerro työkavereilleen. Homot huomaavat herkästi käytöksessä tapahtuvat reaktiot ja ilmeet, jos henkilö ei siedä homoja. Koko tilanteesta tulee vaivautunut.

Voi myös heti kysyä, että tarvitseeko erite tai veritartunnalta suojata itseään, jos tekee tutkimusta. Jotkut aloittavat heti massiiviset suojausoperaatiot, kun he epäilevät, että kysymyksessä on homomies, vaikka tämä olisi aivan terve. Voi olla, että käytäntö on yhtenäistynyt ja kaikille tehdään samalla tavalla.
Helsingissä niillä asutusalueilla, missä asuu homoja osataan suhtautua luonnollisesti.
  • 4 / 29
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 14.10.2006 21:55
TapaniV,
olisi kiinnostavaa tietää, missä roolissa sinä tuon luentosi pidät ja edustatko kenties joitakin muitakin tahoja kuin itseäsi.
  • 5 / 29
  • DraamaPsyko
  • 15.10.2006 5:18
TapaniV, muistathan korrektisti vastata JuhaniV:lle, joka on kuitenkin pitkän linjan ATK-ammattilainen ja opettaja ja huolehtii siitä että eettisesti toimitaan oikein homokoulutuksessa! JV:hän on luonut normistot psykodraamakouluttajien eettiseen käytökseen ja siellähän ei sallita valheellista esittäytymistä, ei esim saa esittäytyä opettajana, jos ei sitä ole!
Draamapyko voisi vähän hillitä katkeruuttaan tai sublimoida sitä jollekin muulle elämänalueelle. Näin toivon.

Omalääkärini on vanhempi, "tiukan" tuntuinen, vähäpuheinen, melkein umpimielisen tuntuinen mies. Hänelle olisi varmaan hyvin vaikea kertoa, että meidän perhe onkin vain miehiä. Tilannehan voi tulla esiin, jos esim. loukkaantuisin niin, että tarvitaan kotona erityistä huolenpitoa, ja hän kysyisi: "Onko perhettä".

Enterin huomiot ylempänä ovat hyviä ja tärkeitä.
  • 7 / 29
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 15.10.2006 10:14
Näitä erilaisia tutkimuksia ja tiedusteluja sateenkaari-ihmisiin kohderyhmänä on ollut pilvin pimein. Osa niistä on hyvin suunniteltuja, tieteelliset ja eettiset periaatteet täyttäviä, osa ei lähellekään.

Tärkeä seikka on se, että kuinka haastatellun antamaa tietoa, joskus hyvinkin henkilökohtaista, käytetään tutkimuksessa. Mitä yhtä henkilöä koskevalle tiedolle tapahtuu tutkimuksen päätyttyä? Turvataanko haastatellun yksityisyys?

Tutkimusta tai haastattelua voidaan käyttää yleisen tietämyksen lisäämiseksi jostakin seikasta, kuten vaikuttaa olevan laita tämän ketjun aloittajalla. Tietoa voidaan käyttää myös haastateltavaa ryhmää vastaan vaikkapa ottamalla kielteinen tai väärin rajattu näkökulma. Nämä nk. eheyttäjät ovat erinomainen esimerkki tiedon vääristelijöistä. He ovat jääneet kiinni useasti epätieteellisten, homoille epäedullisten tutkimusten rakentamisesta, omia tavoitteitaan ajaessaan.

Jos joku pyytää tietoa ja on oikealla asialla, olisi vähimmäisedellytys, että hän kertoo itsestään jotakin ja myös mahdollisesta taustayhteisöstään.

Lähetin TapaniV:lle yksityisviestin, kysyen hänen taustojaan. Joko hän ensikertalaisena (vain yksi viesti Ranneliikkeessä) ei ymmärrä, mitä tarkoittaa näytön oikean yläkulman kirjekuoren päällä vilkkuva punainen huutomerkki taikka ei halua vastata.

Itselläni on luentoon kyselyyn sopivaa tietoa. Haluan kuitenkin tietää ensin lähtökohdista lisää.

***************

Tähän nyt koomiselta tuntuva esimerkki nuoruudestani. Olin ihotautiklinikalla tutkittavana laajan nivustaiveihottuman vuoksi. Sehän on urheilijoilla tyypillinen. Lääkäri kehotti minua nousemaan alasti tutkimuspöydälle, jossa oli jalkatuet, eli jalat olivat levällään. Asento, jollaisessa gynekologi tutkii naisia. Hetken kuluttua minulta lupaa pyytämättä paikalle marssi iso lauma lääketieteen opiskelijoita. Heille lääkärini selitti, mistä oli kysymys. Sen jälkeen opiskelijoita vuoron perään tarrasi palleihini ja käänteli puolelta toiselle.

Tuossa iässä viisari kääntyi sataan lähes mistä syystä tahansa. Olin täydessä paniikissa, koettaen miettiä kaikkein kamalimpia mieleen tulevia asioita.

Kyllä tuossa tilanteessa rikottiin eettisiä periaatteita.
Tuo on yksi asia, mikä mietityttää, että miten joiltakin suomalaisilta lääkäreiltä puuttuu tarve olla kohtelias ja hienotunteinen. Potilaan tulisi olla vaiti ja kestää kaikenlainen v-mäisyys ja nöyryyttäminen. Tilanne muuttuu, kun menee yksityisvastaanotolle. Sitten löytyy yritystä tsempata. Miksi kohtelu on erilaista, kun on asiakkaana kunnallisessa sairaalassa/terveysasemalla tai yksityisessä sairaalassa/lääkärasemalla?

Minusta tuntuu, että moni meikäläinen käyttää enemmän yksityisiä palveluja kuin kunnallisia, jos vaan on rahaa siihen.
  • 9 / 29
  • Tapani_V
  • 16.10.2006 16:39
Kiitos tähänastisista kommenteista. En tiennytkään, että täällä kirjoitellaan näin aktiivisesti/nopeasti. Vilkkuvia huutomerkkejä tai kirjekuoria tms. en näe, mutta muutenkin onnistuin jotenkin tumpeloimaan rekisteröitymisen (siis tähän saittiin). Siksi nimimerkki on hiukan erilainen (alaviiva).

Lisäkysymykset ovat aiheellisia, joten tässä vastaus: olen (virkatyön ohessa) osa-aikainen yksityispsykiatri, koulutukseltani psykiatrian erikoislääkäri ja seksuaaliterapeutti. Nimimerkistäni voinee (ehkä) päätellä, että olen mies.

Minua aina silloin tällöin kysytään kouluttajaksi näistä aiheista "sattuneesta syystä", tällä kertaa siis aiheena "seksuaalivähemmistöt vastaanotolla". Marraskuisen luennon, joka kestää 45 min, järjestäjänä on Nuorten Lääkärien yhdistyksen Turun osasto.

Tarkoituksenani ei ole tehdä mitään tutkimusta, vaan kuulla, minkälaisia kokemuksia muilla on, ja mahdollisesti käyttää joitakin kokemuksia yleisluonteisesti (omieni lisäksi) ajatusten/tunteiden herättäjänä, koska luento on aika kuivakka ja luultavasti pahimmillaan aika vähän vaikuttava opetusmuoto. Samoin kommenttinne voivat vielä muokata luentoni suuntaa. Kysykää lisää, jos on tarvis.
Enter: suuri osa yksityislääkäreistä on töissä myös julkisella puolella. Eli ei kannattane yleistää. Huonoja lääkäreitä löytyy molemmista, kuten myös hyviä.
Keskustelu työterveyshuollon tarkastuksessa viitisen vuotta sitten.

Lääkäri: Sitten tähän pitäisi merkitä omaisia. Että mitä laitetaan.
Minä: Niinku missä mielessä?
Lääkäri: Että keneen otetaan yhteyttä jos vaikka jotakin sattuu.
Minä: Ai jaa. Laita siihen että N.N. Osoite sama.
Lääkäri: Sukua?
Minä: Poikaystävä.
Lääkäri: Minä laitan tähän että lähin omainen on isä.

Mikäs siinä sinänsä, koska minulla on oikein hyvät välit isääni. Silti, mikäli jotakin minulle sattuisi, toivoisin poikaystäväni saavan siitä tiedon ennen kuin 800 km etäämmällä asuvan isäni. Ja entä jos suhteet kotiin eivät olisi kunnossa? Saisiko poikaystävä vaikkapa onnettomuustapauksessa koskaan tietää toisen tekevän kuolemaa läheisessä sairaalassa?
  • 12 / 29
  • JohnnyFinland
  • 17.10.2006 20:40
Voisiko poikaystävän vieroksuminen lähimpänä omaisena johtua siitä, ettei poikaystävällä ole lain edessä samanlaisia oikeuksia kuin sukulaisella tai rekisteröidyllä kumppanilla? Ehkäpä on olemassa tilanteita, joissa pitäisi tehdä hoitoon liittyviä päätöksiä, mutta potilaalta itseltään ei voida tajuttomuuden vuoksi kysyä. Tämä on pelkkä arvaus, ehkäpä jollakin on tietoa.

Sukulaiset ja rekisteröidyt kumppanit tosin eivät jää saavuttamatta vaikkei heitä olisikaan terveydenhuollon rekistereihin merkitty: viranomaiset voivat tarvittaessa selvittää heidät väestörekisteristä.
Hä? Ihanko tosissaan noin on tapahtunut? Siis, että lääkäri ei pistä poikaystävää lähiomaiseksi? Aika outoa...

Minä ainakin toivoisin, että Kulti sais ihan ekana tiedon, jos minulle jotain sattuu tapahtumaan. Kyllä sen mielestäni pitäisi onnistua, vaikka ei olisikaan suhde vielä rekisteröity. Kyllä se vain niin on, että jos on huonot välit, ei vanhemmat välttämättä ilmoita esimerkiksi onnettomuustilanteessa mitään. Tai sitten voi luulla, että on jo poikaystävällekin ilmoitettu, sitä paitsi, vanhemmillani ei taida olla edes kultin puhelinnumeroa.
Terveydenhuollon (esim sairaalan tai terveyskeskuksen) henkilötietoihin voi itse nimetä yhteyshenkilön ja se voi olla aivan hyvin bf tai kihlattu. Yhteyshenkilön osalta ei tarvita mitään tarkempaa tietoa siitä onko tämä henkilö sukua tai muuta (eikä tarvitse sanoa vaikka kysytään). Tällöin lähiomaisen voi jättää vaikka ilmoittamatta jos haluaa, jolloin henkilötiedoissa on maininta vain yhteyshenkilöstä. Näin ne soittavat sille yhteyshenkilölle jos hätä sattuu. It´s as simple as that!
Poikaystäväni / avokumppanini joutui parikymmentä vuotta sitten sairaalaan tilassa, jossa ei kyennyt antamaan tietoja lähiomaisestaan. Minua ei olisi laskettu katsomaan vierailutunnilla, kun en ollut lähiomainen. Kohtuullisen tiukkasävyisen keskustelun jälkeen, jonka aikana taisin laskea suustani muutaman kirosanankin, minut kuitenkin kirjattiin lähiomaiseksi ja laskettiin vierailulle. Myöhemmillä kerroilla henkilökunta jo kiiteli, kun jaksoin käydä sairaalassa niin usein ja ilmoittivat, että voin käydä siellä myös vierailuaikojen ulkopuolella, jos ajat eivät sovi yhteen töideni kanssa.

Tänä päivänä en viitsisi vastaavassa tilanteessa kuunnella yhtään vastaan urputtamista. Hyväksytäänhän toistasukupuolta olevat avokumppanitkin lähiomaisiksi. Toisaalta muistan tapauksen, jossa virallinen aviopuoliso esti todellisen elämänkumppanin / heteroavovaimon vierailut sairaan (käytännössä ex) miehensä luona.
Mitä vanhemmaksi tulee, sitä ohuemmaksi sosiaaliset turvaverkot kehittyvät.

En tiedä pidetäänkö sitä ongelmana, että homojen sosiaalinen elämä on monesti ravitola ja baarikeskeistä.

Homojen alkoholin käyttö voi olla suurempaa kuin heterojen. Näkeehän sen ranneliikepalstaltakin: ruikutetaan bileitä ja niiden järjestämistä. Elämästään voi bilettää 20 tai 30 vuotta, mutta entä sen jälkeen? Tuleeko niiden tilalle Vogue tai Keltainen ruusu?

Kuinka paljon valehdellaan omasta alkoholin käytöstä, jos sitä kysytään vastaanotolla?

Voiko lääkärille kertoa rehellisesti omasta elämästään? Pitääkö vastaanotolle mennessä olla todistus siitä, että on hiv-negatiivinen?

Tatuoinneista oli varoitus. Entä, jos lääkäri katsoo tatuointien paljoudesta, että kuuluu veritartuntavaarallisten joukkoon?

Minusta tuntuu, että pidetäänkö seksuaalivähemmistöihin kuuluvia "ongelmana" vastaanottotilanteissa ja jos niin miksi? Tähän voisi Tapani V vastata?
En tiedä kuuluuko tämä nyt tänne, mutta olin tuossa taannoin hakenut erästä hyvin mielenkiintoista kansainvälistä tehtävää Kanadassa. Pääsin paperikierrokselta haastatteluun ja edelleen psykologiseen testaukseen. Testaus suoritettiin Työterveyslaitoksella Vantaalla. Palikka-, piirustus-, arvaus- ynnä muut raksi ruttuun -tehtävät menivät ihan ok (en ollut ensimmäistä kertaa testattavana ja koin prestaationi olleen omalla tasollani).

Testin viimeinen osuus oli psykologin haastattelu. Minua haastatteli keski-ikäinen tantta, jonka olemus uhkui heteronormiutta. Kun hän kysyi, kuinka perheeni, puolisoni ja lapseni suhtautuisivat ulkomaille muuttoon, vastasin, ettei minulla ollut perhettä ja että olin homo eikä minulla siksi ollut myöskään imminenttiä vaaraa lapsien hankinnasta. Ja vot! Näin, kun tätirassu kalpeni, alkoi nikotella ja äityi lähes halvauksen partaalle. Samalla tiesin, ettei psykologinen lausunto minun kelpoisuudestani tuohon tehtävään tulisi olemaan myönteinen.

Näinhän sitten kävikin. En saanut tuota paikkaa. Soitin sitten tutkimuslaitokseen ja vaadin saada nähdäkseni lausunnon. Eivät antaneet kopiota mutta lukivat (käsittääkseni kokonaan) puhelimessa ja lausunnon mukaan olin ihmissuhteissa epävakaa ja kehittymätön tai jotakin vastaavaa.

Annoin asian mennä, mutta näin jälkeenpäin ajatellen olen sitä mieltä, ettei perhesuhteiden kysely käsittääkseni ainakaan nykynormiston mukaan ole ainakaan yksiselitteisesti suotavaa, joten koko kysymystä ei olisi pitänyt olla ainakaan tuossa muodossa. Toisekseen, jos koulutettu ammattihaastattelija ei pysty kohtaamaan omia pelkojaan ja nähdä yhteiskunnan monimuotoisuutta, kuinka hän voisi sitä edistää yrityksen rekrytoinnissa?

(Onnekseni olen sittemmin tehnyt tosi kivoja hommia eri puolilla maailmaa :)
Resander, aivan uskomaton tuo kertomasi työhaastattelutilanne *puhisee myötätuntokiukusta*! Sitä paitsi sinun olisi kuulunut pyytäessäsi saada kopio psykologin lausunnosta. Olen itse psykologi koulutukseltani (en kylläkään ole tehnyt rekrytointihommia), ja tiedän, että asiakkaalla on oikeus halutessaan saada nähdä kaikki hänestä tehdyt asiakirjat.

Ehkä oli kuitenkin parempi, ettet sitä paikkaa saanut. Jos koko firman asenneilmapiiri on samanlainen kuin haastattelijan ja psykologin asenteet, tuskinpa sellaisessa työyhteisössä olisi ollut hyvä olla.
  • 19 / 29
  • Tonttumaakari
  • 19.10.2006 19:15
Minäkin haluaisin siihen koulutukseen osallistua. Mikä ja missä?
terveisin terkkarilääkäri
Marianna

Hassuinta siinä hommassa olikin, etten minä vieläkään tiedä, vastasiko sen pimeää keskiaikaa edustaneen tantan käsitys homomiehen tasapainottomuudesta itse palkkaamassa olleen yrityksen käsitystä ja toivomuksia. Työterveyslaitos oli ulkomaisen organisaation alihankkija, joten saattaa hyvinkin olla, että tanttamme torpedoi tuolloisen urasuunnitelmani puhtaasti henkilökohtaisilla peloillaan. Toisaalta, eihän sitä voi tietää. Ehkä tuo kansainvälinen järjestö oli antanut ymmärtää, ettei suomalaisilla hintellektuelleilla olisi ollut mitään asiaa Kanadaan ja tätsy siksi vain järjesti teatraalisen kohtauksensa, jotta minulla olisi syntipukki :D
  • 21 / 29
  • Tonttumaakari
  • 19.10.2006 22:36
Tämmöstä vaan kommentoisin, että näin heteronormatiivisuuteen kasvaneena on joteskin hirmu vaikeaa olla ei-heteronormatiivinen vastaanottotyössä. Yritän aina silloin tällöin palauttaa mieleen, että enemmän kuin joka 20. potilaani eli keskimäärin vähintään yksi päivässä edustaa jotain muuta kuin valtaväestöä tässä suhteessa. Enkä muista kohdanneeni ainuttakaan, koska eihän se päällepäin näy.

Miten parhaiten osoittaisin, että ainakin periaatteessa itse haluaisin, että potilaani voisivat tuoda tämänkin puolen elämästään luonani esiin, ja jos olen heteronormatiivinen tomppeli, en tarkoita sitä pahalla?
Kyllä se voi päällepäin näkyä, kannattaa välillä vaihtaa stetoskooppi tutkaan. Parhaiten osoitat asiakkaillesi - että voivat tuoda esiin ”tämänkin puolen elämästään" - ihan vain olemalla oma itsesi. Tutka kyllä toimii tälläkin puolella tiskiä… ja hyvin :D
  • 23 / 29
  • Kilttipoika
  • 20.10.2006 11:17
Lääkäri: "Onko sinulla poikaystävää?"
Miespotilas: "Ei, minulla on tyttöystävä."
Lääkäri: "Ajattelin vaan kun näytät niin homolta."

Eli ei nyt ainakaan ulkonäön perusteella kannata alkaa tekemään arvailuja. Minä käytän yleensä aina sukupuolineutraalia "kumppani" termiä. Vaikka kuinka tutkani sanoisi, että homohan se on.
Enter kysyi, että ovatko seksuaalivähemmistö ongelma vastaanottotilanteissa, mutta sitähän oikeastaan minäkin tässä kysyn. Ehkä aiheesta tulee keskustelua tilaisuudessa (tosin luentoni on vain yksi monien joukossa).

Tonttumaakari: kysy Nuorten Lääkärien yhdistyksestä. Minulla viimeinen tieto on paikasta, että se on TYKS tai jossakin yliopiston alueella, aika on kuitenkin 12.30 keskiviikkona 15.11. (ja niin kuin huomasitte, osaan taas kirjautua oikein tälle saitille). Viikonloppuja!
Käväisin tänään julkisen terveydenhuollon pakeilla. Luukulla tarkistettiin ensin henkilörekisterin tietojen oikeellisuus. Kohdassa, jossa todennäköisesti luki "lähiomainen", syntyi pitkähkö tauko. Oletan hänen etsineen soveliasta ilmaisua. Lopulta hän kysyi, että onko "yhdyshenkilö" oikein ja luki mieheni nimen. Ihan hyvin se meni. Joku toinen homppeli minun tilallani ei edes olisi rekisteröinyt tuota pitkähköä taukoa.

Kyllä huolenpitoa saa. Kipsaukseen odotteli kolmekymppinen varsinainen silmänruoka. Oli ressuka tainnut murtaa sormensa. Kolme (!) eri sairaanhoitajaa kävi lyhyenä aikana kertomassa hänelle, että kyllä hän pääsee kipsaukseen aivan tuossa tuokiossa. Alkoi tilanne huvittaa. Olisikohan pitänyt minun käydä puhaltamassa hänen sormeensa?

Olen ihmetellyt pitkään rutinaa sairaanhoidon laadusta. Olen ollut keskimäärin erittäin tyytyväinen. Tänäänkin koin tulleeni erityisen hyvin huomioiduksi, vaikka lääkäri oli hieman myöhässä ja vaikutti kiireiseltä. Kuinka vaan todistellaan tasapuolisesta kohtelusta, epäilen tittelin vaikuttavan. Jos tittelini olisi eläkeläinen tai työtön, otaksun kohtelun laadun olevan erilaisen. Mittaaminen voi olla hankalaa. Toivon olevani väärässä.
Minulla ainakaan ei ole ollut vaikeuksia terveydenhuollossa homouteni takia. Taannoin jouduin todella isoon leikkaukseen. Sitä valmisteltiin puoli vuotta, eli aika minkä laki sallii. Tosin minunkin oli pakko tehdä osuuteni eli pitää kuntoni huipussa. En edes muista niitä kymmeniä sairaalareissuja ennen leikkausta. Joka kerta ilmoitin lähiomaiseksi poikaystäväni. Samaa lappua ne siellä kierrätti. Joka kerralla jouduin kuitenkin sen uudelleen allekirjoittamaan. Kertaakaan ei tullut epäileviä katseita saatika kysymyksiä muista omaisista. Muutamaa tuntia ennen operaatiota jouduin kuitenkin lisäämään toiseksi lähiomaiseksi äitini. Se johtui kuitenkin vain siitä, että äitini itki puhelimessa ja rukoili saada tietoja minusta seuraavana päivänä. Pakkohan se lupa oli antaa.
Kun minut operaation jälkeen kotiutettiin, oli siellä puolenkymmentä lääkäriä pohtimassa mihin kuntoutuslaitokseen menisin. Sanoin meneväni kotiin. Lääkärit hieman epäilivät, mutta kun minua koko ajan hoitanut hoitaja sanoi, että kyllä ne pojat pärjäävät, oli kaikki OK.
Eli: Ei ongelmia terveydenhuollossa homoudesta.
Jatkoksi vielä. Ainoa mikä siltä sairaalareissulta jäi harmittamaan on veri. Leikkauksen aikana minulle jouduttiin antamaan lisäverta. Leikkauksen jälkeen sitä jouduttiin antamaan vielä neljä pussia lisää. Kun sitä verta minuun toipilassängyssä työnnettiin, ajattelin, voiko tämä olla totta. Otan tässä nyt verta vastaan mutta itse en sitä pysty koskaan luovuttamaan. Olen erehtynyt rakastelemaan poikaystäväni kanssa. Mietityttää...
Tuo verenluovutuskieltohan ei ole mitenkään sinun päätäntävallassasi. Muut ovat ne kriteerit määritelleet. Älä tuon asian murehtimiseen energiaasi tuhlaa. Sinä elät omaa elämääsi ja sillä sipuli.

Jos jotenkin haluaisit tasata yhteiskunnallisia velvollisuuksiasi, voisit vaikkapa ryhtyä kaveriksi jollekin lapselle tai nuorelle, jolta puuttuu läheisiä, huolehtivia ihmisiä. Sellaisia lapsia ja nuoria on paljon, joilla ei ole ainuttakaan ihmistä, joka heistä välittäisi. Viralliset tukivanhemmuudetkin ovat tänään mahdollisia ainakin muutamissa kunnissa. Tuollainen vanhemmuus antaa oppia myös itsellesi itsestäsi. Nuori mitä todennäköisimmin nostaa sinussa esiin piirteitä, joita et koskaan olettanut itselläsi olevan. Jotkut niistä hyviä ja hienoja, toiset sellaisia, joita ei olisi koskaan toivonutkaan esiin nousevan. Puhun kokemuksesta.
Kiva vinkki, Juhani. Olen kuitenkin juuri tullut enoksi. Sisarenpojalla ja minulla on kuitenkin muutama maa välissä, joten harvoin näen. Onneksi lentäminen on nykyisin halpaa jos vain jaksaa pyörittää matkustuspäiviä ja on siihen mahdollisuus. Onneksi on skype. Minun tehtäväni on puhua siskoni kanssa suomea, jotta toukka kuulisi suomenkielistä keskustelua edes joskus ja oppisi kaksikieliseksi. Lisäksi tilasin Aku Ankan heti kun poika syntyi. Itsekkäistä syistä lehti tulee kuitenkin minulle. Lähettelen niitä paketteina sitten sisarenpojalleni. Eihän se vielä niistä mitään ymmärrä. Kieli Akussa on kuitenkin loistavaa, joten se on satsaus kaksikielisyyteen.
Tämä keskustelu nyt näyttää menevän kaukaa ohi otsikon. Ehkä sijaisvanhemmuudesta, monikielisyydestä sun muista voisi aloittaa oman ketjun?