Mistä olemme onnellisia?

Ylen Aamu-tv:ssä puhuttiin tänään siitä, tekeekö esimerkiksi Suomen hyvä talouskasvu ihmiset onnellisiksi.

Tutkija kertoi, että merkittävä löytö on se, että vaikka talous merkittävästi paranee ja tulonsiirtoja tehdään, ei-onnellisten ihmisten määrä pysyy vuosikymmenestä toiseen samana. Syytä siihen kuullut.

Tatu Pekkarinen (nimeä en tarkistanut) on kirjoittanut kirjan "Miksi kolmas hampurilainen ei tee onnelliseksi". Siis vaikka hyvinvointi lisääntyy, onnellisuus ei keskimäärin lisäänny.

Hetken pohdin, mistä minä olen onnellinen. Ainakin siitä, ettemme ole pitkään aikaan kokeneet sotaa.

(Porista pyydän lukemaan kirjoitukseni otsikon huolella.)

Juhani

Aluksi siitä, millaiset asiat voivat vähentää yksilön onnellisuutta.

Olimmepa tässä päivänä eräänä toteuttamassa puoliskoni kanssa hetkellisen mielitekomme (ehkä tehdäksemme itsemme hetkeksi onnellisemmaksi); kävimme grillikioskilla. Teki mieli ns. roskaruokaa edellisenä iltana vietetystä "huonosta elämästä" syntyneen hiljaisen päivän piristeeksi.

Menimme läheiselle grillille (joka ei siis ole näitä kansainvälisiä tai kansallisia megaluokan hampurilaisketjuja, vaan hieman pienempi pääkaupunkiseudulla toimiva). Drive-in -luukut ovat molemmin puolin pömpeliä ja käytössä on vielä kolmaskin luukku sellaiseen pikku eteiseen.

Kun pääsimme grillille, huomasin että asiakkaita tuli jatkuvasti hieman enemmän kuin vuorossa (yksin) ollut neito ehti huolehtimaan, vaikka tämä todella piti kiirettä. Ruuhka kasvoi ja tilanne oli ilmeisesti ollut sama jo muutaman tunnin. Katselin tilanteen kehittymistä ja myyjän pinnan kiristymistä, kun autoa tuli molemmilta puolilta ja ihmisiä kertyi myös eteiseen.

Lopulta asiakaspalvelijan mitta täyttyi. Tämä itku kurkussa ilmaisi ääneen, ettei tahdo enää olla kyseissä paikassa, kun ei pysty hetken taukojakaan pitämään, kun joutuu olla yksin. Sitten yksi kaatunut take-away-boksikasa sai aikaan stressireaktion, jonka jälkeen tavarat alkoivat lentää seinille. Me olimme tässä vaiheessa saaneet jo ruokamme. Lopulta tyttö pisti putiikin (ainakin) toviksi kiinni tulossa olevien asiakkaiden nenän edestä.

Yrittäjä oli tässä sälyttänyt omaa liiketoiminnan riskiään työntekijän niskaan (mm.) siten, että mahdolliseen yleisöryntäykseen ei ollut varauduttu mitenkään, vaikka kyseessä oli kaunis ja lämmin sunnuntai-ilta, jolloin maalaisjärjelläkin voi päätellä, että ihmisiä on paljon liikkeellä.

Omistajan ja asiakaspalvelijan välissä on oletettavasti esimiesporras, jonka tehtävä on pitää huolta siitä, että yksittäisestä asiakaspalvelijasta otetaan optimaalinen teho irti. Tästä esimiesportaalla on myös kaiketi taloudellinen vastuu - tai sitten jonkinlainen kannustinjärjestelmä. Näin omistaja näppärästi ajaa esimiestasoa laatimaan työvuorolistat hieman turhan tiukoiksi. Asiakaspalvelijan kustannuksella.

Tarinan opetus yritäjälle: Todennäköisesti en käy vähään aikaan kyseisellä grillillä. En siksi, että olisin jotenkin suivaantunut asiakaspalvelijan käytöksestä, vaan siksi, että jouduin odottamaan jonossa mielestäni turhan kauan, kun kahta työntekijää ei oltu raaskittu pistää vuoroon. En myöskään hyväksy yrittäjän tapaa ajaa asiakaspalvelijansa hermoromahduksen partaalle, koska positiivinen kassavirta on ainoa arvo.

Ja lopputulema: Ehkä jotkut Suomessa tulevat onnellisiksi, mutta ei "suuri enemmistö", koska hyvä talouskasvu ja kilpailukyky on perinteisesti revitty aika raa'asti "suuren enemmistön" selkänahasta. Mm. johtajien, ns. luovissa ammateissa tai muuten kohtuutuloisissa tehtävissä olevien määrä on kumminkin suhteellisen pieni. Suorittavassa työssä on valtaosa ihmisistä.

Muutaman sadan euron suuruinen vuosittainen lisä hyvätuloisilta pienituloisille ei riitä korvaamaan sitä, että oikeasti yhä nälkäpalkan suuruisella korvauksella tavallinen ihminen joutuu ottamaan yrittäjän riskin (epävarmuus ja palkkaan nähden melko kova stressi) harteilleen. Toki noita asioita voi aina pitää ammatinvalintakysymyksenä, mutta kuvittelisin onnellisen työntekijän tuovan onnellisuudellaan lisäarvoa yrittäjällekin.

Toki tämä meikäläinen keskustelemattomuus, synkät loppusyksyt ja muut sellaiset ajavat ihmisiä vähemmän onnellisiksi. Itseeni nuo ainakin vaikuttavat.

Miksi minä olen yleensä onnellinen? Esimerkiksi siksi, että mitään suuria kriisejä ei ainakaan juuri nyt ole henkilökohtaisesti tai lähiympäristössä. On ruokaa ja on lämpöä.

PS. Tämä hampurilaisgrilli-esimerkki tuli ehkä mieleeni tuon "kolmas hampurilainen" -ilmaisun herättämänä, vaikka ihan samoista kysymyksistä ei varmaan kirjassa suoraan kerrotakaan, ainakaan näin käytännön tasolla. En ole kirjaa lukenut.

"JuhaniV
24.08.2006, 08:35
Hetken pohdin, mistä minä olen onnellinen. Ainakin siitä, ettemme ole pitkään aikaan kokeneet sotaa.
(Porista pyydän lukemaan kirjoitukseni otsikon huolella.)"

Tehty, siinä lukee "me", mutta itse puhut omasta onnellisuudestasi.

Asia, jota pidän perin ihmeellisenä on se, että rakkaani Pieni Silkkinen II on ollut mallina Pariisissa ja saanut kaikkea sellaista elämässään mitä nainen voi vain uneksia ja minä en edes uskalla , mutta hän on siitä huolimatta kovin surumielinen.
Minä olen kokenut taas kaikenlaista kurjuutta ja huonoa kohtelua teollisuusmaassa, niin että olen ollu suoranaisen vainon kohteena joskus ja olen rutiköyhä, mutta minä olen siitä huolimatta onnellisempi kuin rakkaani Pieni Silkkinen II.

Elämässäni on haasteita, mikä tekee siitä mielenkiintoisen. Lisäksi osaan nauttia pienistä asioista. Pieni Silkkinen II voi karauttaa mökilleen ulkosaaristoon venellään kuuntelemaan laineen liplatusta, minä poljen pyörälläni maalle, pistän teltan pystyyn ja koen samat elämykset. Ehkä enemmänkin kun telttaa voi siirtää.

Mutta sitten, minulla oli sukulainen, kun olin lyhyen aikaa aviossa kerran, joka oli intiaani Nicaraguassa. Ja hän oli katsonut vierestä kun naiset raiskattiin hänen perhestään, miehet tapettiin. Itse hän lähti sotilaaksi ja jalka meni, kun hän astui miinaan. Hänen kotinsa näytti lähinnä halkoliiteriltä. Sitten oli käärmeet ja maanjäristykset ja taudit ja sensellaiset. Sitten hän lähti pakolaiseksi Yhdysvaltoihin. Luulisi, että elämänhalu katoaa moisesta. Oikeasti hän oli ehkä iloisin ihminen, jonka olen koskaan tavannut. Ja kun hän puhui perheensä kanssa niin kaikki muutkin kuulostivat tosi iloisilta. Hän näytti kuvaa, jossa koko kuva oli tungettu täyteen ihmisiä ja minä sanoin, että koko kylä on samassa kuvassa. "Ei ei, tämä on minun perheeni".

Siinäpä avain hänen onnellisuuteensa: perheen ja ympäristön sosiaalinen tuki.

Mutta mitä tule talouskasvuun niin eihän Suomen talous kasva eikä suomalaiset rikastu vaan ovat köyhtyneet ja kurjistuneet viimeiset 15 vuotta korkeimpia tuloluokkia lukuunottamatta. Yhdysvallatkin on hyvin rikas maa ja ihmiset ovat tottuneet paljoon ja ovat kovin vaativia luonteeltaan ja sitten tietyt perusasiat kuten perhe eivät toimi kun sen taloudellinen pohja hajoaa. Ahneuden ilmapiiri on käsinkosketeltava. Mutta sitten kirkko on amerikkalaisille tärkeä ja tuntuu sitlä, että on opittu ainakin jonkinlaista lähimmäisen huomioonottamista.

Sen toin mukanani sieltä. Minä voin joko ympäröidä itseni onnettomilla ihmisillä tai onnellisilla ihmisillä. Onnelliseksi teen ihmiset auttamalla heitä.

Kun minulta on rahat varastettu, ensin murtauduttiin kotiin ja sitten rullattiin, minä olen ottanut sellaisen Katto-Kassisen -asenteen omistamiseen: "Se on vain maallista". Raamattu sanoo "elämäsi ei johdu siitä mitä sinä omistat". "Jumala rakastaa iloista antajaa". Ja näin se pitää olla, anna pois toisille kaikki mikä ei ole välttämätöntä itsellesi, niin huomaat, että saat sen kaiken takaisin ja lisääkin ja iloisia ihmisiä ympärillesi (heillä tosin pitää olla sama henki omistamisen suhteen). Jotain siis opin nicaragualaisilta. Kristityt sanovat usen "elämä kantaa".

Sitten se illuusio, että kaikilla menee tosi hyvin. Ei mene. Ihmisillä menee pääasiassa huonosti. Tuolla kun katson lesbopalstaa niin tulee "miten saan seuraa, olen niin yksin" jne. loputtomiin. ja sitten kuulen kuinka transvestiittiia on puukotettu Sörnäisissä. Nämä eivät pääse Z-lehteen vaan ovat arkea tässä yhteisössä. Ja sitten kuulen kuinka jotkut hyväksytään ja kuinka niillä mene taloudellisesti hyvin ja huomaan, että minä olen suunnilleen keskikastia. Keskellä on hyvä olla. Minä jotenkin ansaitsen sen, minun kohdallani on tapahtunut oikeus.

Pitihän se kirja käydä heti hankkimassa. Sillä on omaperäinen otsikko ja oli hyvä tv-puffi.

Kirjan tiedot:
Miksi kolmas hampurilainen ei tee onnelliseksi?
Kirjoittajat: Tatu Hirvonen ja Esa Mangeloja
ISBN 951-796-442-0
Hinta Akateemisessa kirjakaupassa 28,90 euroa

Lyhyt silmäily kirjaan antaa tulokseksi sen, ettei se anna reseptiä onnellisuuteen. Kirjassa tarkastellaan ihmisten onnellisuutta eri kriteerein. Jokainen voi niiden perusteella tehdä johtopäätöksensä omaan elämäänsä liittyen.

Muutamia poimintoja kirjasta.
- Rikkaus lisää onnellisuutta, mutta vain vähän.
Googlen kehittäjä Sergey Brin otaksui, että valtava rikastuminen tekisi hänet edes vähän onnellisemmaksi. Niin ei kuitenkaan käynyt.

Kirjassa vertailtiin Suomen bruttokansantuotetta ja onnellisuutta vuosina 1972-2003. BKT on kohonnut tuona aikana huomattavasti. Hämmästyttävää, että kansalaisten keskimääräinen onnellisuus on pysynyt lähes samassa tasossa koko tuon ajan.
- Ehkä hipit olivat sittenkin oikeassa ja poliitikot väärässä Andrew Oswald kirjoitti Financial Times -lehdessä tammikuussa 2006. Poliitikkojen paasatessa taloudellisen kasvun merkityksestä hyvinvoinnille, erilaiset tilastot ja tutkimukset osoittavat, ettemme ole taloudellisesta kasvusta huolimatta aiempaa onnellisempia.

EVA:n 2004-2005 tekemässä tutkimuksessa suomalaiset asettavat onnellisuuden osatekijät seuraavaan järjestykseen:
- Tärkeintä on "perhe-elämä, hyvän perhe-elämän ihmissuhteet". Toiseksi tulee "hyvä terveys". Kolmantena ovat "hyvät ystävyys- ja ihmissuhteet yleensä". Neljäntenä on "rakkauden kokemus, rakastaa / tuntea tulevansa rakastetuksi". Viidentenä on "turvattu perustoimeentulo". Vasta sijalta kaksitoista löytyvät "hyvät tulot, varakkuus ja korkea elintaso".

Minua paljon kiinnostanut tieto on erittäin onnellisiksi ilmottautuneiden ihmisten puoluetaustat.
SDP:n, keskustapuolueen ja vihreiden kannattajista noin 22% ilmoittaa olevansa erittäin onnellisia. Vasemmistoliiton kannattajista heitä on 26%, kristillisdemokraateista 38% ja kokoomuksen kannattajista peräti 40 prosenttia ilmoittaa itsensä erittäin onnelliseksi.

Siis konservatiivisiksi luonnehdittavien puolueiden kannattajat ovat selvästi muita onnellisempia.

Paljon muitakin tutkimustuloksia siteerataan, mm. uskonnon myönteinen merkitys onnellisuudelle. Kanadalainen tutkija löysi merkittävän yhteyden uskonnon ja hyvinvoinnin välillä. Hän oli tutkinut aineistoa 57 maasta. Tutkija: "Uskovat elävät elämänsä onnellisempina ja tekevät merkittävästi muuta väestöä vähemmän itsemurhia."

Tästä kaikesta tuli ainakin minulle hiukan lisää pohdittavaa.

Juhani

Jänskää. Kunhan onnellisuudestakin nyt ei tulisi suoriutumislaji.

Hyvä huomio.

Epäilen kuitenkin, että silloin ei puhuttaisi enää onnellisuudesta sen oleellisessa merkityksessä. Se onnellisuus olisi ehkä joku kapeutettu ("raiskattu") versio.

Juhani

Oho, kommenttini valkosuomalaisista oli poistettu tästä!

Luokkasota häiritsee onnellisuutta.

Pora-liike kirjoitti: Mutta mitä tule talouskasvuun niin eihän Suomen talous kasva eikä suomalaiset rikastu vaan ovat köyhtyneet ja kurjistuneet viimeiset 15 vuotta korkeimpia tuloluokkia lukuunottamatta.

Miten ihmeessä voit mennä väittämään tällaista?
Kyllä Suomen talous kasvaa, ja ihan konkreettisesti ilman tilastojen apua käsitteellistääksemme kysymystä: millä muuten selität sen, että työpaikat ovat lisääntyneet ja ihmisillä on varaa ostaa dvd-soittimia ja levyjä yhä enemmän ja enemmän? Toki tietenkin Kiina-ilmiö selittää aika paljonkin kulutusvoimamme kasvusta kuluneen vuosikymmenen aikana, mutta joka tapauksessa. Talous kasvaa; tulonjako on hieman epätasaistunut. Jo oli aikakin.

No eikö onnellisuuden määrittäminen ole vähän sama asia kuin määrittäisi sanaa rakkaus? Jokaisella on se oma tapa nähdä tämä asia.

Superdietka 8 / 9
25.08.2006, 11:42 Pora-liike kirjoitti: Mutta mitä tule talouskasvuun niin eihän Suomen talous kasva eikä suomalaiset rikastu vaan ovat köyhtyneet ja kurjistuneet viimeiset 15 vuotta korkeimpia tuloluokkia lukuunottamatta.

Miten ihmeessä voit mennä väittämään tällaista?
Kyllä Suomen talous kasvaa, ja ihan konkreettisesti ilman tilastojen apua käsitteellistääksemme kysymystä: millä muuten selität sen, että työpaikat ovat lisääntyneet ja ihmisillä on varaa ostaa dvd-soittimia ja levyjä yhä enemmän ja enemmän?"

Minua lapsena juksattiin sillä, että kun oli ehjä omena ja halkaistu omena, niin minä valitsin halkaistun omenan kun minä luulin, että kaksi puolikasta oli enemmän kuin yksi, mutta en minä nyt uskonut että aikuiset enää menisivät samaan lankaan!
Siis työpaikkojen lukumäärä on kasvanut, mutta työt ovat muuttuneet silpputöiksi. Palkkasumma, se, millä ostetaan niitä dvd-soittimia, ei ole kasvanut. DVD-soittimia ja levyjä ostetaan siksi, ettei muuta ole tarjolla. Kyllä minulle totta puhuen kelpaisi vinyylilevy ja VHS-kasetti, mutta kun niitä ei oikein ole.

Superdietka kirjoitti: "Kyllä Suomen talous kasvaa, ja ihan konkreettisesti ilman tilastojen apua käsitteellistääksemme kysymystä: millä muuten selität sen, että työpaikat ovat lisääntyneet ja ihmisillä on varaa ostaa dvd-soittimia ja levyjä yhä enemmän ja enemmän? Toki tietenkin Kiina-ilmiö selittää aika paljonkin kulutusvoimamme kasvusta kuluneen vuosikymmenen aikana, mutta joka tapauksessa. Talous kasvaa; tulonjako on hieman epätasaistunut. Jo oli aikakin."

Talous kyllä kasvaa. Mutta siitä huolimatta vain toisilla on varaa ostaa dvd-soittimia ja toisilla sitten taas ei. Köyhät köyhtyy ja rikkaat rikastuu. Itse en näe siinä mitään hyvää. Mutta siihen suuntaan ollaan yhä kiihtyvää vauhtia menossa. Taloudellisen epätasa-arvon lisääntyminen vaan aiheuttaa lisää sosiaalisia ongelmia. Ja siitä kärsivät lopulta niin köyhät kuin rikkkaatkin. Rikkaalla ja rakkaalla Suomenmaallamme on kyllä varaa hössöttää digitalisoimisesta, mutta esim. mielenterveystyön kehittämiseen, vanhusten hoitoon jne. ei sitten millään löydy rahaa. Mutta mitäpä väliä sillä sitten on jos jollain Tuupovaaran mummelilla ei ole varaa hankkia digiboxia tai jos joku nuori mies heiluu kirveen kanssa metrossa, kun ei ole päässyt hoitoon. Kunhan vaan Suomen talouskasvu kiihtyy, kiihtyy ja kiihtyy....On se niin kivaa olla rikkaan maan kansalainen.

Ei Suomen talouskasvulla ole mitään tekemistä kansan hyvinvoinnin tai onnellisuuden kanssa. Suomi on kuitenkin henkisessä mielessä valitettavan köyhä maa.

Talouskasvua tai ei - varaa ostaa DVD-soitin tai ei. Kumma juttu, aina kun onnellisuudesta puhutaan, tuo raha otetaan esille onnellisuuden tekijänä. Tottakai olen samaa mieltä, etteivät taloudelliset huolet ainakaan lisää onnellisuutta, mutta eipä sitä tee kyllä mitkään maailman rahatkaan.

Jos Sinulla on vaikkapa 20 000 € ylimääräistä joka kuukausi tuhlattavaksi ajattelematta, olisitko onnellinen? Hukuttaisit ehkä masennuksen shoppailuun, tai yksinäisyyden - ostaisit ystäviä, maksaisit heille ravintolakäynnit, joita haluat tehdä - näyttäytyä jne... Mutta olisitko kuitenkaan onnellisempi?

Eiköhän se onnellisuus kuitenkin lähde ihan omien korvien välistä, oli sitä rahaa tai ei. Se miten elämän haasteet ja vastoinkäymiset priorisoi, suhteutettuna kokonaisuuteen, vaikuttaa tietysti eniten. Sopiva annos optimismia, itseluottamusta ja eteenkin rohkeutta (tarttua ongelmiin) helpottavat tilannetta. Jos joka asiaan ottaa valmiiksi negatiivisen kannan (kuten ystävämme Poris, joka ei ole löytänyt viime viikkojen kirjoituksiensa mukaan yhtään positiivista asiaa ympäriltään) ei se onnellisuus mistään muropaketista kylkiäislahjanakaan tule. Saati satunnaisella ja varsin epätodennäköisellä lottovoitollakaan.

Oma onnellisuuteni lienee lähtee pienistä asioista, työssä onnistumisesta (kiitoksista asiakkailta), ystävien ja puolisoni tuesta ja välittämisestä (he jaksavat nauraa huonoillekin vitseilleni) ja omasta pienestä "pikkupojan" mielestä - uteliaisuus, uskallus ja ennenkaikkea usko siihen, että asioita voi muuttaa.

arkadas kirjoitti: "ystävämme Poris, joka ei ole löytänyt viime viikkojen kirjoituksiensa mukaan yhtään positiivista asiaa ympäriltään".

Luet aika valikoiden minun viestejäni, viimeksi eilen kirjoitin onnellisuudesta tähän samaan viestiketjuun.
Tässä maassa itsekehu luonnistuu, siksi näin ajattelijana (en "toisinajattelijana", koska sehän tarkoittaisi, että myös valkosuomalaiset ajattelisivat), tuon esille lähes ainoastaan epäkohtia säilyttääkseeni jonkinlaisen otteen todellisuuteen.

Lupaan lopettaa päivänä jolloin tapaan yhteiskuntakriittisen suomalaisen (käsitteellinen ristiriita, ihan kuin Radio Jerevanin keksintö).

Teenpäs nyt Radio Jerevan -vitsin:
Työtön suomalainen (omasta tahdostaan työtön, tietysti), matkusti kaljabaariin.
- olisiko teillä sitä maailman toiseksi parasta olutta, kas kun ei aina rahat riitä kun täällä kaikki on maailman parasta.
- ei, meillä on vain maailman parasta olutta.
- taidankin sitten lähteä Ruotsiin.

Pora-liike kirjoitti: "tuon esille lähes ainoastaan epäkohtia säilyttääkseeni jonkinlaisen otteen todellisuuteen. "

Anteeksi, en osannut ajatella, että tuolla menetelmällä voi pitää jalat maassa, samalla kuin pää on pilvissä (onnellisuudesta). Täytyypä kokeilla joskus. En tosin ole suorittanut (yhtään) akateemista tutkintoa, enkä omaa edes ylioppilaslakkia, saati -todistusta. Tosin olen syntyperältäni savolais-hämäläistä yhteistyötä (annettakoon se vanhemmilleni anteeksi - eivät he voineet ennakoida mitä sen seurauksena tuli), ulkonäöltäni ja -muodoltani niitä, joita menee 14 tusinaan... Kuitenkin olen positiivinen ihminen (kaikessa muussa paitsi veriryhmässä ja HIV-testissä).

Ehkä sen takia en ymmärrä kaikkea purnausta yhteiskuntakritiikin nimissä...

Ehkäpä minunkin täytyy täyttää yhteiskuntakriittinen/ Radio Jerevan tyh- j/m- iö:

Tarinan mukaan Suuressa Sosialistisessa Naapuri Maassa (lue CCCP) järjestelmää saivat arvostella vain keskuskomitea ja Radio Jerevan. Kun sitten radiolta kysyttiin, mitä mieltä se on DDR:stä, vastaus kuului: samaa mieltä kuin kysyjä. Ja voiko Suomesta tulla sosialistinen valtio? Radio vastasi, ettei niin suuri onnettomuus voi kohdata niin pientä maata.

Minä en ole onnellinen siitä, että valtiovalta ei auttanut riittävästi heikompiosaisia. He laittoivat armopaloja köyhille ja työnsivät miljardeja rahaa maatalouteen, joka on tehoton ja loputon rahasyöppö ja täysin turhaa. Tällaisia päätöksiä tekevät sellaiset puolueet kuin SDP ja Keskusta...ei Kokoomuskaan ole yhtään parempi. Valtion kassaa rahastavat ihmisryhmät, jotka eivät rahaa tarvitse!

Miten muuttotukea saa Metalliliiton tai Paperiliiton jo ennestään kovatuloiset perheet, joilla on jo kaikki autoista ja omakotitaloista lähtien, koska tukihan oli räätälöity heille?! Valtiolla oli varaa nostaa summa 700 euroon. Käsittämätöntä! Nämä kulut katetaan verorahoilla!

Mitä sai esimerkiksi vaikeasti vammautunut henkilö, jonka koko elämä on taistelua hengissäpysymiseksi? Ei hänen puolestaan ollut puheita.

En ole onnellinen, kun katson sellaisen poliitikon edesottamuksia kuin Vanhanen tai ennen vanhaan oli Väyrynen. Kuin pilakuvia!

On oltava vähään tyytyväinen, jotta olisi onnellinen ja laitettava TV kiinni.

Suomalainen sosiaalipolitiikka on muuttunut Kelan tutkijoiden mukaan perusteellisesti. Suomesta on tullut aiempaa rikkaampi ja julmempi maa. Toimeentuloturvaa ja sosiaalipalveluja heikennettiin laman aikana eli juuri silloin, kun olisi tarvittu enemmän tukea. Nyt lama on kaukana takana ja Suomi kilpailee kansainvälisissä kilpailuvertailussa ykkössijasta.Hyvinvoiva kansantalous tuottaa silti heikosti hyvinvointia kansalaisille. Kelan tutkijat TUULA HELNE ja MARKKU LAATU ihmettelevät,

miksi monien mielestä epätyydyttävä nykymeno ei herätä kansaa, poliitikkoja ja yhteiskuntatieteilijöitä voimakkaampiin mielenilmauksiin.

Kirjassa nostetaan esiin mm. syrjivä sosiaalityö, päihdehuollon ja alkoholipolitiikan "ilkeät" ongelmat, kotinsa vankeina asuvat vanhukset sekä vankien ja heidän läheistensä elämään liittyvät vaikeudet. Myös kotiäitiyden ongelmat, kiistanalaiset huostaanottopäätökset ja maatalouden rakennemuutoksen unohdetut sosiaaliset seuraukset nousevat esiin. Eriarvoisuudesta on tullut hyväksytympää Politiikka lupaa kansalaisille vauraampaa ja kilpailukykyisempää elämää. Vastineeksi ihmisiltä odotetaan yhä suurempia henkilökohtaisia ja sosiaalisia uhrauksia. Suomesta on tullut tutkijoiden mukaan rikkaampi ja julmempi maa, jossa ihmisistä otetaan enemmän irti ja jossa väestöryhmien välisestä eriarvoisuudesta on tullut aiempaa hyväksytympi, jopa tavoiteltava asia.



Tuottamattomista huono-osaisista on tullut entistä niukemman tuen ja tiukemman kontrollin kohteita.

Hyvinvointivaltion katsotaan aiheuttavan kannustinloukkuja, riippuvuutta, tehottomuutta ja liikaa kuluja. Akatemiatutkija RAIJA JULKUNEN toteaa universaalin sosiaalipolitiikan murentuneen ja muuttuneen hiipien köyhyyspolitiikaksi, jossa jaetaan niukkoja köyhyyspaketteja. Hänen mielestään köyhyyden vastaista politiikkaa tarvitaan, mutta se ei voi olla vain tarveharkintaista tukea, vaan sen ytimenä on oltava perusturvaetuuksien riittävä taso. Syrjäytyneimpien vaikeinta saada palveluja Professori MIKKO MÄNTYSAARI on havainnut, että suomalaisessa yhteiskunnassa syrjäytyneimpien ihmisten on kaikkein vaikeinta saada sosiaalipalveluita. Sosiaalityöntekijät ovat saaneet paljon uudenlaisia, hyvää palvelua vaativia keskiluokkaisia asiakkaita, joilla on tukenaan juristeja ja muita asiantuntijoita. Samalla köyhät asiakkaat jäävät vähemmälle huomiolle. Sosiaalityön professori LEENA ERÄSAARI pohtii, miten julkinen valta saataisiin vastuuseen palvelujen puuttumisesta. Kunnat eivät välitä häpeästä, jota eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnot niille tuottavat. Merkittävin julkisia palveluja koskeva vaatimus on oikeuksien valvominen. Jos palveluja ei saa, pitää kunnan ja valtion joutua vastuuseen. Sosiaalipolitiikan professori J. P. ROOSIN mielestä

eduskunnan oikeusasiamiehelle tai oikeuskanslerille valittaminenkin on hyödytöntä.

Virkamiesten toimet on hyvin suojattu ja väärän kohtelun oikaisu on hidasta ja hankalaa. Kun asiat menevät Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, ne tulevat ainakin näkyviksi.

Siis tuo oli Suomen Tietotoimiston uutinen.

Niukalti on tässä keskustelussa ollut noita onnellisuuden aiheita. Osaammeko enää nauttia edes pienistä hyvistä asioista?

Minulle pieniä suuria asioita ovat esimerkiksi keväällä pihasireenien kukintojen avautuminen ja niiden miellyttävä tuoksu. Syksymmällä kuulas syysilma. Myös hetket lasten kanssa. Heidän kauttaan näen uudelleen joitakin oman lapsuuteni kivoja asioita, jotka ovat jo päässeet unohtumaan.

Lauantain (nyt on jo sunnuntai!) hyvä hetki oli pitkä rupattelu naapurin emännän kanssa. Miehensä oli lapsen kanssa menossa. Saimme juoruta kahdestaan oikein sydämen pohjasta ja parantaa maailmaa. Sen jälkeen maailma tuntui taas hivenen paremmalta paikalta elää.

Juhani

Itse osaan olla pienistäkin asioista onnellinen .

- Sateesta pitkän kuivan kauden jälkeen.
- Mukavasta ja onnellisesta ihmissuhteesta .
- Pääsystä toivomaani koulutukseen Sos- ja Terveysalalle .

Minua ei maallinen mammona ja raha tee onnelliseksi , vaan nautin mielelläni elämän tuomista pienistä jokapäiväisistä onnnen hetkistä .

Miksi haalia omaisuutta ja rahaa , kun jälkipolvet niistä kuitenkin jossain vaiheessa joutuu perinnön muodossa tappelemaan , etkä niitä itse kuitenkaan hautaan mukaasi saa .

"JuhaniV kirjoitti: "Niukalti on tässä keskustelussa ollut noita onnellisuuden aiheita. Osaammeko enää nauttia edes pienistä hyvistä asioista? "

Rautalankaa. Ihminen joka tavoittelee kuuta taivaalta on varmasti onneton. Se, että niin Z-lehti kuin heteromediakin esittelee muut ihmiset onnellisina ja vailla huolen häivää taatusti saa kaikki loput tuntemaan itsensä jotain vaille jääneeksi.
Kuva on väärä.
Minun onnettomuuteni keskeisin tekijä on se, että minua on kohdeltu jotenkin väärin, elämä ei olekaan ihanaa niin kuin minulle luvattiin ja kaikilla muilla menee hyvin, minä olen ainoa joka kärsii. Mutta kun juttelee ihmisten kanssa ja ummistaa silmänsä medialta, huomaa että kärsitykseni on väärä. Kuulun ansaintamielessä Suomen kurjinpaan ikäluokkaan ja sukupuoleen ja ihmisiä edelleen vainotaan seksuaalisen -ja sukupuolisen suuntautumisen perusteella Suomessa. Minua ovatkin kohdanneet ihan tavanomaiset asiat. Siitä seuraa:
---> en ole sössinyt elämääni. Turhaan häpeän. Pää pystyyn!
---> en olekaan paha ihminen. Minua ei jostain syystä kohdella väärin, vaan kaikkia kohdellaan väärin.

Näiden asioiden tajuaminen tuo minulle loputtomasti onnellisuutta. Sen ansiosta minulla oli kanttia sanoa homofobiselle äidilleni, että kuule, minä olen tehnyt elämässäni oikeat valinnat ja elänyt oikein ja kunnollisesti ja kun olen tehnyt virheitä, olen tehnyt ne nuoruuttani ja kokemattomuuttani ja että nuorella on oikeus kokeiluihin.

Varpu Tavi kysyi siellä Akateemisessa "kuka hyötyy?". Kuka hyötyy onnellisuusilluusiosta. Heh, vallassaolijat tietysti. Vallassaolijoita hyödyttää se, että Suomi on maailman paras ja onnellisin maa asiassa kuin asiassa ja jos kuka ei ole ulkomailla koskaan käynyt niin vielä uskookin sen. Kuka hyötyy siitä, että pinkkimediassa luodaan kuva onnellisista, pitkäkestoisista parisuhteista kun lesbopalstoilla moni taas kiljuu yksinäisyyttään ja lopuilla nuo parisuhteet muistuttavat heteroteinien kokeiluja? Heteroille annetaan myönteinen kuva. Enhän minäkään esittelisi omia parisuhteitani heteroille, koska heidän kriteereillään nuo parisuhteet ovat perin kurjia. Siksi pitää esitellä sellaisia, mitkä heteroillekin kelpaavat.

Unelmia. Nuorena minä unelmoin paremmasta maailmasta. Nuorena niin pitääkin olla. Mutta minä liityin sitä toteuttamaan Jehovan todistajiin. Sen jälkeen minä opin, että on väärin unelmoida. Pilvilinnasta tullaan alas nopeasti eikä aina yhtenä kappaleena. Ihmiset kunnioittavat minua siitä, että lähdin pois. En rakenna maailmaani pilvilinnojen päälle enää, enkä harrasta toiveajattelua, vaan etsin taskulampun ja koirien kanssa niitä asioita jotka voisivat tuhota onnellisuuteni.

Olen optimisti sittenkin, kun ajattelen että perusoletus on se, että ihmiset ovat onnellisia ja sitten on seikkoja jotka voivat tuhota sen.

Kell onni on, se onnen kätkekööt. Onni ei ole varastoitavissa ellet satu omistamaan yksityistä armeijaa joka vahtii sinun onnellisuuttasi. Siksi pitää tajuta, että onni on nyt ja tässä, tässä hetkessä. Siksi onneen sisältyy aina haikeus. Onni on ikuinen kesä 1939.

"Seksuaali -ja sukupuolivähemmistöt Suomen kunnissa" Jukka Lehtonen:

"Ihmeellistä kyllä, useimmat seksuaali -ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat tuntuvat elävän onnellisina huolimatta siitä, että usein elinehdot ovat heillä muuta väestöä huonommat ja epäoikeudenmukaisemmat"