Ihan homona, Intissä!

Suomen Puolustusvoimissa kohisee!

Tuoreen Ruotuväki -lehden mukana jaettiin kutsuntaliite, kutsuntojen avuksi ja ohjeeksi. Tänä vuonna mukana on myös artikkeli homoudesta!

Ensikuulemalta asia kuulostaa raflaavalta. Onko todellakin niin, että kirkon jälkeen toiseksi tiukkapipoisin ja kangistunein taho puolustusvoimat avautuu vihdoinkin näkemään maailman monimuotoisuuden? Toiveikkaana avasin liitteen ja aloin lukemaan...

Erään lukijan näkökulma ja pohdintoja aiheesta ja asioista sen ympärillä -> http://ranneliike.net/artikkelit.php?alue=nakokulmia&juttu=nak845902195

Miten Te koitte aikanne intissä? Ilman keuhkoamista ja ylenpalttista pätemistä vai täydellistä sekasortoa?

Eipä tuossa mitään. En kokenut homouden vaikuttavan asioihin mitenkään. Tokihan siellä elettiin hetero-olettamuksien maailmassa ja välillä lensi homovitsejäkin.
Ei minun tarvinnut heteroakaan alkaa esittämään. Sain itse asiassa vihamielisiä katseita, kun haukuin suoraan eräiden pornosivujen naisia rumiksi (mitä ne kyllä olivatkin... mitä lie maalattuja sirkuspellejä.) :D

Btw, katsastin juuri tuon liitteen (löytyy osoitteesta http://www.mil.fi/ruotuvaki/kutsuntaliite06/kutsuntaliite_06.pdf ) ja positiivinen kuvahan tuosta jäi - muistutetaan, että eivät kaikki homot mene sivariin.

Ruotuväki-lehden jutusta olen varsin pitkälle samaa mieltä kuin Hiiru mielenkiintoisessa Näkökulmia-kirjoituksessaan.

Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka juttu on paperilehdessä taitettu. Onko Antti Tuiskun juttu samalla aukeamalla kuin homojuttukin.
Joka tapauksessa jo jutun otsikko "En tehnyt homoudesta numeroa" vihjaisee mikä olisi oikea tapa armeijassa. Takaa päin kuvattu varusmies vihjaisee samaa. Näyttää siltä, ettei homolla edelleenkään ole kasvoja, vain selkä tai "rohkeasti" kaksi miehen kättä kuvattu yhdessä. Antti Tuiskun avoin ja sympaattinen kasvokuva on kuin huutomerkki homojutun vieressä. Minä koen tuollaisen jo lähes osoitteluksi.

En tunne Ruotuväki-lehden toimituspolitiikkaa. Toki ne muutamat lehdet, jotka olen lukenut ovat oman armeija-aikaani nähden nuorekkaan reippaita ja tiedottavia. Mistä asioista puhutaan ja miten, olisi kiinnostava vertailun paikka. Puhutaanko varusmiespalvelun keskeyttämisen syistä avoimesti: huumeet, henkisen keston romahtaminen, sopeutumattomuus, ylipaino ja huono fyysinen kunto jne.

Luultavasti Puolustusvoimissa on vielä näissä asiossa matkaa kuljettavana. Millä tavoin esimerkiksi suhtaudutaan kantahenkilökuntaan kuuluvaan, varusmiehiä kouluttavaan, avoimesti homona parisuhteessa elävään henkilöön? Virallisesti toki asia on kunnossa, mutta se onkin vasta pintaa.

Juhani

Luin Hiirun kirjoituksen ja jäin miettimään omaa inttiaikaani - josta tosin on jo 10 vuotta. :P
Se oli juurikin sitä aikaa (en nyt muista, oliko peräti ensimmäinen palveluserä), kun naiset saapuivat inttiin ja niistä oli siellä suurempi hälinä. En oikeastaan muista mitään erityisiä homojuttuja kantahenkilökunnan suunnalta, mutta sen sijaan muistan yhden kouluttajistamme todenneen, että "naisten paikka ei ole armeijassa, ne kun ovat pelkkiä vitunkantotelineitä".

Itse pysyttelin visusti kaappini syövereissä koko armeija-ajan, vasta reilut puoli vuotta sen jälkeen tulin kaapista inttikaverilleni, joka paljastui olemaan myös jotain muuta kuin hetero.. :D
Ehkä armeijan epäseksikkyydestä kertoo jotain myös se, että tämä kyseinen inttikaverini ja minä jäimme pitkän leirin (5vk) ajaksi päivystämään varuskuntasairaalaan, joten olimme yhdessä 24h vuorokaudessa. Ainoat tauot olivat ne, kun toinen käväisi sodessa tai meni kylpyyn tai saunaan. Ja silti - mitään ei tapahtunut! :D

Ainoa kerta, kun koin hienoista vaikeutta väistellessäni kysymyksiä oli se kerta, kun eräs sunnuntai-ilta saavuin takaisin lomilta kaula täysin syötynä. Ja kun ei ollut mitään kokemusta naisista, niin koeta siinä sitten selitellä jotain :P

"Joka tapauksessa jo jutun otsikko "En tehnyt homoudesta numeroa" vihjaisee mikä olisi oikea tapa armeijassa."

Saan kaiketi nyt porttikiellon palstalle, mutta sitten saan.

Minusta homojen syrjintäjutut menevät vielä enemmän yli kuin joidenkin naisten tasa-arvovaatimukset. Jotkut naiset ja homot eivät vaadi tasa-arvoa vaan erityiskohtelua. Jos maailmaa aina tuijottaa syrjinnän näkökulmasta, niin varmasti on helppo kokea itsensä syrjityksi. Se ei kuitenkaan koske ainoastaan homoja vaan ihmisiä yleensä.

Armeijassa yleensäkin oikea tapa toimia on piilottaa omaa yksilöllisyyttä. Suurten joukkojen hallinta ei ole muuten mahdollista. Armeija ei ole sitä varten, että sinne mennään esittämään omaa ohjelmajulistusta, vaan sen tarkoitusperät ovat toisenlaiset. Jos ei siedä sitä, että ihmisiä kohdellaan pääsääntöisesti joukkona eikä yksilöinä, niin sitten ei kannata mennä armeijaankaan - ei sen enempää heterojen kuin homojenkaan. Se ei ole kenenkään etu.

"Jos ei siedä sitä, että ihmisiä kohdellaan pääsääntöisesti joukkona eikä yksilöinä, niin sitten ei kannata mennä armeijaankaan - ei sen enempää heterojen kuin homojenkaan. Se ei ole kenenkään etu."

Kunpa maailma olisikin näin selkeä, mutta kun ei.

a) Armeijaan ei mennä, sinne joudutaan

b) Nuorelle ei anneta tasavertaisia mahdollisuuksia valita palvelustapaa - pääsääntöisesti "intti" on se minne joudutaan, muihin anotaan pääsyä hakemalla, kuin kouluihin.

Valinnan vapaus ja kaikkien toiveiden kunnioitus toteutuu vain ja ainoastaan palkka-armeijan kohdalla, sinne mennään - ei jouduta ja sinne menevät _haluavat_ sinne.

Nyky-yhteiskunnassa myös armeijalla on merkittävä rooli asennekasvatuksessa, silti se ei itse ole halukas mukautumaan nykypäivään ja tarjoa omalla toiminnallaan tasavertaisia oikeuksia kaikille kansalaisille.

Näyttäkää minulle se kutsuntatilaisuus, jossa aseettoman-, aseellisen- ja siviilipalveluksen, sekä kaikkien niiden välimuotojen edustajat ovat tasavertaisesti kertomassa palvelusmahdollisuuksista ja joihin hakeminen on prosessiltaan tasavertainen!

"pääsääntöisesti "intti" on se minne joudutaan"

Joutuminen on osa tätä järjestelmää, joka demokraattisesti on valittu.

Saako intistä vapautuksen, jos kertoo, että olen homo ja epäilen, etten kestä sitä? Tätä asiaa en tiedä.

Tietääkseni puolustusvoimien sairausluokituksessa on vielä määrittely "itseään häiritsevä homoseksuaalisuus". Ainuttakaan vapautusta tuon luokittelun perusteella en tiedä. Sen perusteella pitäisi saada vapautus armeijasta, mutta ei pelkästään siksi, että sattuu olemaan homppeli. Siviilipuolen sairausluokittelussa homoseksuaalisuutta ei ole 1981 jälkeen määritelty sairaudeksi Suomessa.

Juhani

Tasa-arvoisuus ei tarkoita suinkaan erityiskohtelua. Sen sijaan homon tulisi voida olla osa homoja kuten heterot ovat osa heteroita puolustusvoimissa. Minusta joukko-osaston toiminnassa ei ole tarve lähteä eriyttämään hetero-olettamukseen sen enempää kuin homo-olettamukseen. Molemmat ovat yhtä typeriä ja turhia!

Mitä tulee artikkeliin, niin kyseessähän on yksittäistapauksen ratkaisu. Tällaisen julkistaminen vain antaa puolustusvoimista kuvan, jossa hetero-olettamus on "parasta alokkaan ymmärtää tehdä". Puolustusvoimat ei ole ideologisesti mikään umpio, kannattaa muistaa.

"Sen sijaan homon tulisi voida olla osa homoja kuten heterot ovat osa heteroita puolustusvoimissa."

Minua hämää se, miksi homot haluavat redusoitua homoiksi. Miksi he näyttävät haluavan, että heidät nähdään ennen kaikkea homoina? Eiväthän pyörätuolipotilaatkaan toivo tulevansa nähdyksin pyörätuolipotilaina vaan kokonaisina ihmisinä (tällä en tarkoita, että homous olisi vamma tai jotenkin negatiivinen asia). Tuskin homotkaan haluavat joka paikassa ja aina olla ennen kaikkea homoja? Vai haluavatko? Kai jokaisessa ihmisessä on kuitenkin paljon muutakin kuin seksuaalinen identiteetti?

Minusta lehtiartikkeli oli laadittu siihen sävyyn, että ongelmia on turha kerätä, vaan kannattaa mennä reippaasti muiden mukana. Mm. Kadettikoulussa on aivan varmasti homojakin, mutta heidän elämänsä keskipiste ei ole korostaa omaa seksuaalista identiteettiä, vaikka siitä varmasti monet tietävät.

Jos joku heti tuttavuutemme aluksi kertoo minulle olevansa homo, niin miten minun pitäisi ilmoitukseen suhtautua? Pitääkö minun kohdella häntä jotenkin poikkeuksellisesti vai tuleeko minun kohdella häntä niin kuin muitakin ihmisiä? Aika arka olo alkaa tällaisella tavallisella heteromiehellä olla homouden suhteen. Siitä on tullut niin latautunut, herkkä ja voimakas aihe, että en ENÄÄ osaa suhtautua homoihin luontevasti. Olen mielestäni aikaisemmin osannut, mutta enää en osaa, koska tuntuu siltä, että homot eivät halua tulla kohdelluiksi ihmisinä vaan homoina, enkä tiedä, miten homoja kohdellaan.

Hemingway, kun heteroseksuaalinen, urospuolinen kadettioppilas tulee lomiltaan, hän melkoisella varmuudella leveilee tuvassaan kavereilleen tyttöystävästään ja mahdollisesti intiimeistä yksityiskohdista tapaamiseen liittyen. Se on sen ikäisten tapa. Monesti jopa reippaasti liiotellen. Arvelen sitä pidettävän täysin sopivana. Oletko kanssani samaa mieltä?

Entäpä kun homoseksuaalinen kadettioppilas kertoo tuvassaan lomansa jälkeen poikaystävänsä tapaamisesta ja kenties värittäisi mukaan joitakin intiimejä yksityiskohtia täsmälleen samoin kuin heteroseksuaalinen tupakaverinsa. Mikä mielestäsi tässä on erilaista ja kenties ei suotavaa tämän toisen ihmisen kohdalla? Eikö siinä ole kuitenkin kysymys täysin samasta asiasta?

Juhani

On ihan hienoa, jos homot nähdään sinä, minä he ovat silloin kun heterot nähdään sinä, minä he ovat. Toivon itsekin, että homoutta ei käsiteltäisi minään vammana tai esteenä. Minua ei toki tarvitse nähdä ensisijaisesti homona (sitä en edes toivo), mutta homous on toki mukana yhtenä kaikkeen ulottuvana ulottuvuutena koko persoonassani. Minun on luontevaa toimia sen mukaan ja esimerkiksi kertoa poikaystäväni tekemisistä ja kuulumisista. Minusta ei ole oikein, että kertomaani suhtaudutaan kiusaantuneesti ja kiinnittämällä huomiota ainoastaan homouteeni KUN kerron poikaystäväni kuulumisia. En osaa nähdä tässä mitään erityistä!
Mikäli heteromies kertoo tyttöystävästään, niin tuskin asia vaietaan tai alkaa keskustelu heteroudesta. ...

"Entäpä kun homoseksuaalinen kadettioppilas kertoo tuvassaan lomansa jälkeen poikaystävänsä tapaamisesta ja kenties värittäisi mukaan joitakin intiimejä yksityiskohtia täsmälleen samoin kuin heteroseksuaalinen tupakaverinsa. Mikä mielestäsi tässä on erilaista ja kenties ei suotavaa tämän toisen ihmisen kohdalla?"

Minun mielestäni tuollaiset homon kertomat jutut ovat täysin hyväksyttäviä, mutta on ymmärrettävä, että poikkeuksellinen ja vieras jollain tavoin uhkaa tai hämmentää ihmisiä. Jos kadetti kertoilee tyttöystävän kanssa harrastetuista piiska- ja pissaleikeistä, niin ei siihenkään suhtauduta luontevasti, koska se on poikkeuksellista. Ihminen asennoituu sosiaalisen luonteensa mukaisesti oletusarvoisesti enemmistön mukaan, mikä vähemmistön on huomioitava. Asenteita ei voi juurikaan tietoisesti muuttaa, minkä vuoksi tietynlaisten asenteiden vaatiminen on turhaa. Sen sijaan niiden muuttamiseen voi tarjota välineitä.

Minulla on ollut mielenterveysongelmia, mutta en hortoile työpaikallani niistä hoilotellen. Ne ovat osa minua, mutta en näe mitään syytä tuoda niitä esiin ilman selvää asiayhteyttä. Sitä nyt vain joskus on mentävä enemmistön ehdoin, tahtoi tai ei. Kiivaasti ja epäviisaasti vaatimalla ei ainakaan saa aikaiseksi kuin lisää ennakkoluuloja.

"Minusta ei ole oikein, että kertomaani suhtaudutaan kiusaantuneesti"

Kiusaantunut suhtautuminen on useimmille täysin luonteva reaktio. Minä suhtaudun kiusaantuneesti moniin baari-ilmiöihin, koska ne ovat minulle vieraita. Ei baariaktiivien pitäisi siitä kuitenkaan loukkaantua. Ei "kritiikkini" kohdistu heidän persooniinsa vaan se on uudenlaisen tilanteen esiin työntämä tunne.

Asetat heterolle niin ison vaatimuksen, että kohtelias ja toiset huomioiva hetero ei ehkä uskalla sinua edes kohdata. Inhimillisyys pitäisi sallia puolin ja toisin.

Toki, Hemingway, on niin, että heterot voivat kiusaantua ja toki minä suhtaudun tilanteeseen tilanteena. Henkilöt ovat tilanteessa mukana, mutta henkilökohtaisuuksiin on turha mennä. Niinpä en pidä oikeana sitä, että minun homouttani ryhdytään ruotimaan. Katson, että tällainen korrektius on ihan odotettavaa. Itse kohtasin hyvin luontevaa käytöstä puolustusvoimissa ja siinä joukossa oli enemmistö kuitenkin varmasti heteroja (tämäkin sen jälkeen, kun olin osoittanut hetero-oletuksen ei-ainoaksi-mahdollisuudeksi).
Kiusaantuminen on - kuten annat ymmärtää - osoitus vieraudesta. Vierauden syitä on se, että lähimmäistä ei nähdä, vaikka hän on siinä. En ole vain tilanteeseen rajoittuva henkilö vaan luuta ja lihaa oleva ihminen, joka pyrkii kommunikaatioon (eikä siihen mitenkään erityisesti ehkä homona) aivan kuten kuka tahansa voisi.

Joo, menin nyt vähän sekaisin ja oon tosi väsynyt, mutta luulen että olemme asiasta hyvin samaa mieltä. Minulla on ilmiömäinen kyky olla eri mieltä samaa mieltä ollessani...

Mukavaa illanjatkoa, menen pehkuihin! ;)

Selvä! Tiedän tunteen, jossa selkeä käsittäminen alkaa kärsiä pahasti. Toivotan Hyvää Yötä!

Oi, pidän siitä, että tämä aihe nostattaa pohdintoja tunteella esiin!

Itseäni, no sanotaan nyt, "häiritsee" juuri se, mikä tuli tässäkin esiin - Homon olisi kaikesta suvaitsevuuden ilmapiiristä parempi olla hiljaa perheestään, koska se koetaan liian erilaisena, liian raflaavana ja liian outona asiana.

Kuten aikaisemmissa viesteissa osuvasti verrattiinkin siihen, että iltalomilta palatessa kerrotaan juttuja tyttöystävistä - miksi homon pitäisi olla aina se, joka on hiljaa, peittele ja alistuu. Miksi hän ei voisi kertoa poikaystävästään. Miksi aina on niin, että homo on se joka joustaa?

Se, että homon odotetaan olevan hiljaa yksityiselämästään koska se koetaan niin erilaiseksi, että se häiritsee vastaa tilannetta, että pyörätuolipotilasta pyydetään olemaan liikkumatta, sillä pyörätuolin rapina häiritsee, tai jalattomalle sanotaan, että voisi oikeastaan vaan istua, kun "on niin erilaista ja hämmentävää kuulla tekoniveliesi natina" - okei, nämä esimerkit kärjistävät liikaa, olemmehan kuitenkin sitä mieltä, että homous ei ole vamma, vammaisiakaan silti väheksymättä!

En halua millään tavoin nostaa homoutta framille tai en halua, että siitä tulee millään tavalla pakkotuputusta kenellekään, mutta en vain hyväksy sitä, että ainoa mitä homo voi tehdä on hiljentyä, kaarrella aiheissa tai valehdella päin näköä välttyäkseen "häiritsemästä heteron herkkää ja haavoittuvaa minäkuvaa".

"Itseäni, no sanotaan nyt, "häiritsee" juuri se, mikä tuli tässäkin esiin - Homon olisi kaikesta suvaitsevuuden ilmapiiristä parempi olla hiljaa perheestään, koska se koetaan liian erilaisena, liian raflaavana ja liian outona asiana."

Voihan siitä puhua, mutta ei pidä olettaa, että ihmiset osaisivat suhtautua siihen luontevasti tai että he suvaitsisivat sitä. Kuten jo aikaisemmin totesin, suvaitsemisen vaatiminen on turhaa, koska asenteet eivät ole tietoisia. Asiaa pitäisi lähestyä toisesta näkökulmasta.

Lähestytäänpä asiaa hieman toisesta näkökulmasta, kuten toivot. Hemingway kirjoitti: "Kiusaantunut suhtautuminen on useimmille täysin luonteva reaktio."

Varusmiehissä on tänä päivänä myös tummaihoisia. Kävin itse asian tarkistamassa äskettäin valatilaisuudessa. Tiedän, että jotkut yksilöt Suomessa kiusaantuvat tummaihoisista. Pitäisikö tummaihoisilta ihmisiltä estää varusmiespalvelus, koska he eivät yhtä ominaispiirrettään, ihonväriään pysty piilottamaan? Tämä siksi, että jotkut heidän läsnäolostaan kiusaantuvat, joka on näille "täysin luonteva reaktio"? Näinkö?

Juhani

"Tiedän, että jotkut yksilöt Suomessa kiusaantuvat tummaihoisista. Pitäisikö tummaihoisilta ihmisiltä estää varusmiespalvelus"

Ei, enkä minä halua sitä homoiltakaan kieltää. Miksi haluaisin? Sen sijaan on perusteetonta olettaa, että ihmiset pystyisivät suhtautumaan tilanteeseen luontevasti, koska se on heille vieras ja tulee marginaalisuutensa vuoksi olemaan vieras. Tämä koskee ihan kaikkia asioita kuten esimerkiksi työhaastatteluita. Ei ihminen niissäkään ole oma itsensä tai ainakin hyvin harvat ovat.

Yllätyin ilosesti aiheesta, koska juuri kolme viikkoo sitten alotin asepalvelukseni Upinniemessä ja kyseiset jutut on ollu myöskin ajatuksissa.

Itse lähdin armeijaan noudattaen samaa periaatetta kuin muulloinkin: jos joku kysyy nii kerron ja otan kyllä kantaa, jos tulee homovastaista settii. Ei oo ollu viel mitään ongelmii, kukaan ei oo kysyny suuntautumisistani. Homoläppää siedän hyvin muutenki, itelleen ku on hyvä pystyy nauraa.

Skappareilla ei oo ollu mitään asenteita oikeestaan. Aika usein puhutaan vaan, että "tyttöystävä siellä kotona", jota en kovin syrjiväks tunnista, sillä eihän monilla hetskuillakaan oo tyttöystävää.

Ilonen yllätys oli eräs oppitunti, jolla miesluutnantti puhu "jokaisen tyttö- tai poikaystävästä" salille, jossa oli vain miehiä, minkä luutnantti myös oli varmasti huomannu.

No mut tänäiltana taas takas ja katotaan mitä naisseikkailusettii sit tuleekaan. Ei oo viel kovasti ahdistanu ja vuoden aion olla, nii pitää tottuu.

TErov

P.S. Osaan myös kirjoittaa kirjakieltä ja hallitsen yhdyssanat. Puhekielen käyttö viestissäni on puhtaasti tyylillinen valinta.

Oma inttiaika osui tammikuuhun 1997. Ei kyllä käynyt mielessä, että kannattaisi tulla kaapista ulos. Kyllähän siellä selvisi, mutta aika selvää olisi ollut, mitä olisi tapahtunut, jos olisi alkanut kertoilemaan ihmisille. Naapurijoukkueesta kiusattiin yksi kundi sieltä pihalle sen takia, että sitä pidettiin yleisesti homona (komppaniassa tunnettiin yleisesti "Hintti-XXXXXsena"). Se sitten jätti koko jutun kesken varmaan joku 3-4 kk palvelukseenastumisen jälkeen. Skappareita ei tuntunut haittaavan ollenkaan, että se lähti menemään.

Enemmän tosin tuntui, että skappareiden ja muiden varusmiesten inho kohdistui komppaniaan ensi kertaa tulleisiin naisvarusmiehiin ja etnistaustaisiin varusmiehiin. Homot pääsivät siinä hässäkässä vähällä...

Itse kävin intin "alta pois" syksystä 2005 alkaen. Se oli minulle myös tavallaan jonkinlainen näytön paikka siitä että pystyy samaan mihin heteromieskin.

En kertonut homoudestani palvelusaikana, vaikka muutamat tupakaverit epäilivätkin seksuaalista suuntautumistani. Heidän kysymyksistään sai kuvan myönteisestä suhtautumisesta mutta kielsin silti asian.

Ihastuin inttiaikana yhteen jätkään joka oli toisessa joukkueessa. Meillä oli alokaskaudella jotain silmäpeliä, mutta tutustuminen jäi aika vähiin sillä tupaporukkani oli melko kuppikuntainen.

Vaikka seksuaalisuuteni on luontainen osa minua, tuntuu että Puolustusvoimissa ollaan asian käsittelemisen suhteen 10 vuotta muuta yhteiskuntaa jäljessä. Kantahenkilökunnalla oli kalsea suhtautuminen asiaan, eivätkä he asiasta puhuneet. Tupakaverien asennoituminen seksuaalivähemmistöihin vaikutti suvaitsevaisemmalta.

Ruotsin puolustusvoimistakin olemme vielä paljon jäljessä, Ruotuväen alokasliitekin sen antaa ymmärtää: homoseksuaali saa olla mutta siitä ei saa puhua.

Ainiin ja kyllä meilläkin alkuaikoina olleeseen tutustumistilaisuuteen toivotettiin tyttö- ja poikakaverit tervetulleeksi, kommentin jälkeen muutama tyyppi hihitteli, jolloin luutnantti totesi : "No voi jollain tietysti olla poikaystäväkin"
Sen jälkeen tuvassa oli kyl monil sitä läppää et :"hei aiotko sä tuoda poikaystävän?" ja ":Minkäköhä mä niistä toisin ku niit on nii monta?"
Lähinnä homovitsit oli kuitenkin jotenkin hyväntahtosia, ei mitään herjaavaa sinänsä.

RANNELIIKKEEN UUTISJUTTUUN LIITTYEN:
Mistä inttiä käsittelevän uutisjutun kuvan "Poikakaverin kuva kaapin ovessa" löytää alkuperäisestä yhteydestään? Onko kyseessä joku kampanja ja viitataanko kuvalla seksuaalivähemmistöön?

meclibre:

Kyseinen kuva on jonnin aikaa sitten Ruotsissa julkaistu - sitä käytettiin puolustusvoimien mainoksessa ja oli esillä ruotsalaisissa HLBT lehdissä.

Kuvan viesti on: "Miesalokkaan kaapin ovessa on poikaystävän kuva, kuvassa on kynällä kirjoitettuna teksti (vapaasti suomennettuna), 'Kaipaan sinua <3 / Johan' "

Joo toi kuva on kyllä ylisiisti! Kertoo taas jotain Ruotsalaisesta tasa-arvosta!

Mieleeni juolahti, että johtuisiko Puolustusvoimien kalsea suhtautuminen homoihin siitä, että Suomessa on yleinen asevelvollisuus.
Tuntuu kuin meitä ei erityisemmin inttiin haluttaisikaan ja kun inttiin on asevelvollisuudesta johtuen muutenkin niin paljon tulijoita että sieltä voidaan karsia pois "ei toivotut henkilöt".

Jos asia on näin tuntuu se todella pahalta.

Onko niin että Ruotsissa on käytössä sattumanvarainen seulonta ja/tai jonkinlainen testi inttiin valitsemisessa? Jos tulee valituksi, ei siitä noin vain voi kieltäytyä. Ruotsin puolustusvoimat on kuitenkin käsittänyt että yhteisen puolustuksen nimissä kaikki ovat tervetulleita omana itsenään.

Jälkeenpäin ajatellen Suomen malli tuntuu todella pahalta, vaikka suorittaa kansalaisvelvollisuutensa kaikkien muiden tavoin, ei silti ole oikeutettu edes yhteiskunnassa samanarvoiseen kohteluun. Kyllä, velvollisuuteni minun on hoidettava, mutta eikö tällöin valtionkin olisi hoidettava velvollisuutensa. Se olisi tasa-arvoisen palveluksen varmistaminen ja myöskin se, että minulla olisi yhdenvertaiset oikeudet avioliittoon ja adoptioon kuten kaikilla muillakin ihmisillä!

Hiirun avausviestistä: "Onko todellakin niin, että kirkon jälkeen toiseksi tiukkapipoisin ja kangistunein taho puolustusvoimat avautuu vihdoinkin näkemään maailman monimuotoisuuden?"

Itse asiassa taitaa todellakin olla niin. Puolustusvoimien nettisivulta löytyy tietoa puolustusvoimien kattavasta monimuotoisuuden edistämishankkeesta http://www.mil.fi/tyojakoulutus/tyoskentely/edistamishanke.dsp

Juu, ei siellä sateenkaarilippu vielä liehu ja tekstikin on vähän varovaista ja virkamiesmäistä, mutta mielestäni hieno veto puolustusvoimilta.

Tätä monimuotoisuuden edistämishanketta käsiteltiin alkukesästä myös Ruotuväki-lehdessä, kun aiheesta tehdyt julisteet levisivät varuskuntiin.

En ymmärrä tätä:

"Onko niin että Ruotsissa on käytössä sattumanvarainen seulonta ja/tai jonkinlainen testi inttiin valitsemisessa? Jos tulee valituksi, ei siitä noin vain voi kieltäytyä. Ruotsin puolustusvoimat on kuitenkin käsittänyt että yhteisen puolustuksen nimissä kaikki ovat tervetulleita omana itsenään."

Tuo viittaa pikemminkin Suomen puolustusvoimiin.

Kuten jo niin monta kertaa asiasta kommentoineena: 13 vuotta intissä duunissa (upseeri, KadK). Ei ongelmia vaikka viimeiset ajat olin ulkona kaapista...

Peten kommentista ulkona kaapissa olemisesta teen sen johtopäätöksen, että muiden asennoitumiseen vaikuttaa joskus myös se kuinka itse käyttäydyt. Luimuilu ja "seinänvieriä kulkeminen" kyllä herättää huomiota ja eräiden yksilöiden kiusaamisvietin.

Kävin oman varusmiespalveluni kieltolain aikaan, eli ennen vuotta 1971. Kutsuntoihin menenin psykiatrin lausunto taskussa, jossa hienoin sanakääntein todettiin seksuaalisen identiteetin olevan kehitysvaiheessa. En uskaltanut paperia esittää. Se olisi melko varmasti merkinnyt homo-sairausluokituskoodin käyttöä ja vapautusta. Se taas olisi herättänyt siviilissä kummeksuntaa. (Kyllä sitä kummeksuntaa muuten on tänäkin päivänä. Yhdellä kasvattipojistamme olisi selkeä terveydellinen syy olla menemättä varusmiespalvelukseen. Hän halusi ehdottomasti kuitenkin mennä, koska kaikki kaveritkin menevät.)

Alitin kutsunnoissa jonkin fyysisen normiston merkittävän alipainoni vuoksi. Komensivat kolmeksi vuodeksi lihomaan. Pelkäsin armeijan aikana saavani homouden vuoksi turpiini. Siksi harjoittelin ahkerasti judoa. Tarvitsin sitä vain yhden ainoan kerran. Uusintakutsunnoissa minulta tiukattiin miksi paino ei ollut noussut. Aikoivat tehdä B-miehen. Kun kerroin harjoitelleeni ahkerasti judoa ilman ongelmia, merkinnäksi tuli A-mies. Judosta sain itsevarmuutta, joka luultavasti toimi siihen tapaan mitä Pete on kokenut.

Hyvästä peruskunnosta palvelukseen astuessani oli selvää etua. Loppupuolella kunto alkoi selvästi rapistua. Lähdin yksikseni lenkkeilemään, mitä tupakaverit pitivät kummallisena, koska siihen ei ollut pakkoa.

Juhani

"Peten kommentista ulkona kaapissa olemisesta teen sen johtopäätöksen, että muiden asennoitumiseen vaikuttaa joskus myös se kuinka itse käyttäydyt."

Totta. Lisäksi on hyvä muistaa, että yhteisöt, joilta voisi odottaa suvaitsevaisuutta ja laajaa inhimillistä ymmärrystä, ovat usein julmia, kun taas suoraviivaisemmilla insinöörityyppisillä työpaikoilla vallankäyttö on avoimempaa ja hyväksynnän saavuttaminen kenties helpompaa. Eniten kiusaamista ja syrjintää esiintyy seurakunnissa ja humanistisissa aatteellisissa yhteisöissä.

Käväisin kääntymässä intissä siinä 19 ikävuoden tienoilla, mutta huomasin ettei koko touhussa ole oikein mitään järkeä ja päätin vaihtaa sivariin. Sivaria sitten lykkäsinkin useamman vuoden, ja ennen kuin aloitin sen leikittelin ajatuksella että menisinkin takaisin inttiin ja olisin siellä järjestelmällisesti oma itseni. 26-vuotiaan minun ylitsekäveleminen olisi kuitenkin huomattavasti vaikeampaa kuin 19-vuotiaan minun...päätin kuitenkin jättää väliin, kun minut olisi kuitenkin potkittu pihalle sieltä kahdessa viikossa, asennevammaisuuden vuoksi :)

Hemingway kirjoitti: " Sen sijaan on perusteetonta olettaa, että ihmiset pystyisivät suhtautumaan tilanteeseen luontevasti, koska se on heille vieras..."

Luepa vielä uudelleen mitä Pete kertoi. Pitäydytkö senkin jälkeen tuossa väitteessäsi?

Juhani

"Pitäydytkö senkin jälkeen tuossa väitteessäsi?"

Pitäydyn. Vieras on vierasta. Toiset osaavat käsitellä sen paremmin kuin toiset, mutta eroon siitä ei pääse. Lisäksi suhtautuminen riippuu iästä, omista kokemuksista, asenteista, arvomaailmasta ja persoonallisuudesta.

Yläasteen pihalla ei tarvitse olla kummoisesti erilainen, kun joutuu helposti nälvinnän kohteeksi. 5-kymppinen vaikeuksia kokenut ja omat karikkonsa läpi käynyt ihminen sen sijaan on todennäköisesti kasvanut näkemään inhimillisyyden ilmenemisen paljon laajemmin.

Se, että jokin asia on vielä monille vieras, ei merkitse että sen pitää pysyäkin vieraana. Siksi on hyvä että on olemassa entistä enemmän ihmisiä, jotka uskaltavat olla rohkeasti oma itsensä myös mahdollisesti vihamielisessä tai syrjivässä ympäristössä. Näin vieraasta tulee jokapäiväistä, johon ennen pitkää kukaan ei enää jaksa kiinnittää sen enempää huomiota.

Vasenkätisiäkin pidettiin jonain maailmanaikana paholaisen lähettiläinä, ja ihmisiä pakotettiin oikeakätisiksi vain siksi, että se oli ainoa oikea tapa olla enemmistön hyväksymä ihminen ja täsivaltainen kansalainen. Kumpi on pahempi: se, että tietämättömät ja ennakkoluuloiset ihmiset kauhistuvat nähdessään heille outoja asioita vai se, että osa meistä joutuu vaikenemaan tai valehtelemaan terveeseen persoonaansa kuuluvista ominaisuuksista, jotka sattuvat poikkeamaan enemmistön välittömästä kokemusmaailmasta?

Syyllistyn nyt mitä pahimpaan mahdolliseen ei-toivottuun tapaan kommunikoida tällaisilla foorumeilla, mutta koin niin suurta tunnevirtausta Public:n edelliseen viestiin, että minun on pakko todeta:

Olen täsmälleen samaa mieltä!

Hemingway on kyllä tuonut monta pohdintaa esille tässä keskustelussa, niistä kiitos - mutta on hieman karvas maku suussa silti kommenteista joissa kehoitetaan pysymään taka-alalla, poissa silmistä, hiljaa ja piiloksissa vain siksi, että homous on ja/tai saattaa olla liian vieras käsite vielä niin monelle ihmiselle, että sen vuoksi konfliktit mm. armeijassa saattavat olla hyvinkin mahdollisia.

Eikös tässä nyt kuitenkin olla juurikin siksi kirjoittelemassa täälläkin ja ylipäätään osallistumassa ranneliike.net:n kaltaisen tahon toimintaan, että nykyisinkin liian vieraasta ja hieman pelottavastakin homosta saataisiin ihan se tavallinen tavis, jästi, matti meikäläinen joka on yhteiskunnan kaikilla arvoasteikoilla ja portailla tasavertainen tallustaja muidenkin kanssa - ja jonka seurassa armeijassakin voi täysin luontevasti elää, vaikka siellä jos missä mennään 'tappituntumalla' enemmän kuin tarpeeksi?

"Hemingway on kyllä tuonut monta pohdintaa esille tässä keskustelussa, niistä kiitos - mutta on hieman karvas maku suussa silti kommenteista joissa kehoitetaan pysymään taka-alalla, poissa silmistä, hiljaa ja piiloksissa vain siksi, että homous on ja/tai saattaa olla liian vieras käsite vielä niin monelle ihmiselle"

Minä en usko, että homot saavuttavat mitään sillä, että he "markkinoivat" itseään aggressiivisesti ihmisille, jotka eivät kuulu markkinoinnin kohderyhmään. Jos yritän tähän jonkinlaisen vertauksen rakentaa, niin lääkityksellä hallintaan saadusta bipolaarisesta masennuksesta ei kannata julistaa suureen ääneen työhaastattelussa. Jos saa työpaikan ja tutustuu siellä ihmisiin ja kerää luottamusta, niin sen jälkeen asian voi tuoda vähitellen ja varovaisesti julki. Tällöin kaikki voittavat. Masentunut saa työpaikan ja muille työntekijöille selviää, että lääkityksessä oleva bipolaarinen ihminen voi tehdä työnsä täysipainoisesti ja on muutenkin ihan tavallinen ihminen. Näin asenteet bipolaarista masennusta kohtaan konkretisoituvat ja karisevat turhista ennakkoluuloista.

Ei minunkaan mielestäni omaa homoutta tarvitse peitellä, mutta sen esiin tuomisen tapa on eri asia. Myöskään kristityn ei tarvitse peitellä uskoaan, mutta hänenkään ei ole mielestäni viisasta lausua homovastaisia ja mahdollisesti loukkaavia mielipiteitään homojen läsnäollessa. Siis tottahan homoilla on oikeus olla homoja, mutta reaaliteetit pitää huomioida.

Hemingway kirjoitti: " Siis tottahan homoilla on oikeus olla homoja, mutta reaaliteetit pitää huomioida."

Eli että heteroille pitää taata oikeus syrjiä vaikkapa seksuaalisen identiteetin, tai henkilön jonkin muun ominaisuuden vuoksi? Se on muuten laissa kielletty!

Näyttää nyt siltä, että on kovin vaikeaa saavuttaa yhteisymmärrys tässä kysymyksessä.

Juhani

Mielestäni tässä ketjussa käydään yhtä aikaa kahta keskustelua.

1) Omakohtaisista kokemuksista Intissä

2) Onko homolla lupa olla oma itsensä armeijassa

Voisivat olla kahdessa eri ketjussa.

Juhani

"Eli että heteroille pitää taata oikeus syrjiä vaikkapa seksuaalisen identiteetin, tai henkilön jonkin muun ominaisuuden vuoksi?"

Jos pidät syrjimisenä sitä, että ihminen ei osaa suhtautua luontevasti johonkin asiaan tai se pelottaa häntä, niin sitten se on syrjimistä. Siinä tapauksessa minäkin syrjin vaikka ketä, mm. monenlaisia vammaisia. Tosin olen sitä mieltä, että itseilmaisun hillitseminen ja asioiden valikoiva kertominen on lähimmäisten huomioon ottamista eikä syrjimistä.

Kai sitten sallit kristityillekin sen, että he tuvassa kertovat mielipiteenään homouden olevan kauhistuttava synti ja että homot menevät helvettiin. Samanlainen oikeus heillä on olla uskovaisia ja uskoa tavallaan kuin homoilla on oikeus olla homoja. Minusta viisainta on sovitella asioita yhteen, kun sinun mielestäsi yksilöllisyys menee kaikissa tapauksissa sovinnon ja kunnioittavan asennoitumisen yläpuolelle.

Tätä juuri tarkoitin, kun aikaisemmin kerroin, ettei tällainen perushetero uskalla enää oikein homoja lähestyäkään. Heteroilta kielletään omat asenteet, omat mielipiteet ja oma luontainen suhtautumistapa ja oletetaan, että heidän pitäisi sopeutua homojen oletuksiin, jotka nekin vaihtelevat yksilöllisesti. Näin sitten syntyy sellainen tilanne, että heterot alkavat karttaa homoja ja kasvattavat heistä keskuudessaan ennakkoluuloja. Epäluulot piilotetaan, stereotypiat vahvistuvat ja aito kohtaaminen ja tutustuminen erilaisuuteen jää tapahtumatta.

"JuhaniV 30 / 40
31.07.2006, 10:53 Peten kommentista ulkona kaapissa olemisesta teen sen johtopäätöksen, että muiden asennoitumiseen vaikuttaa joskus myös se kuinka itse käyttäydyt. Luimuilu ja "seinänvieriä kulkeminen" kyllä herättää huomiota ja eräiden yksilöiden kiusaamisvietin."

No siinäpä syy, miksi minä olen saanut niin paljon paskaa niskaani.
Ja yritin olla sanomatta itsestäni mitään ennenaikaisesti. En halunnut tulla ulos kaapista ennen kuin olin varma ja vakaalla parisuhdeuralla.
Mutta koska heterot (?!) näkivät, että minulla oli Salaisuus, he väkisin halusivat repiä minut kaapista ulos.
Nytpä minulla on hyvä syy luimuilla ja kulkea pitkin seinänvieriä.

Eli kerro avoimesti, tulet ulos kaapista niin olet jokin ihme homoseksuaalisuuden evankelista ja miksi pitää kertoa jos ei kuitenkaan ole esittää huomattavaa parannusta. Jos taas haluat olla hiljaa ja pitää asian yksityisenä niin olet niin pirun paljon parempi kuin muut, että sinut pitää nolata kaapista ulos väkisin vänkäämällä.

Heteroiden kanssa ei voi voittaa.

Ja jos asia tulee koskaan puheeksi, tuskin tulee, sanon: "te heterot haluatte aina riidellä" johon hetero vastaa, että "miten niin" ja minä: "Siinäs näet! Heti kiistämässä!".

Minulla ei ollut vaikeaa armeijassa. Olin tuohon aikaan kyllä kaapissa varmaan itsellenikin mutta käyttäydyin varsin avoimesti hellyyttä ja läheisyyttä hyville tyypeille osoittaen! :-)

Metsäleirien tauoilla kun pistettiin puiden juureen pitkäksi heittäydyin usein kavereiden viereen ja laitoin pääni hein vatsalle tai reidelle. Jos kaveri oli selällään, pakarat olivat paras niskatuki mulle! Sotkussa, päivystäjän pöydällä tai milloin missäkin kokoonnuttiin, notkuimme toistemme niskassa haliotteessa. RUKin metsäleirillä vartiossa kirjoitin paljastuskirjeen ihastukselleni (alkoi ekana päivänä alokkaana varusvarastoilla!) ja annoin luettavaksi discossa iltavapaalla. Samana iltana kun tulimme kassulle ja kävimme nukkumaan, nousin 12 hengen tuvassa (toki pimeässä) ja marssin antamaan hyvän yön suukon suoraan kundin suulle. Palvelusajan viimeisen yön nukuimme koksutuvassa samassa sängyssä vierekkäin, hän teki pyynnöstäni viereensä tilaa. En tiedä pitikö mielessään tosi kaunista tyttökaveriaan, Jumalaa vai mitä sen jälkeen... Mutta en ollut röyhkeä enkä tahditon vaikka jälkikäteen harmitti hiukan etten paljoa enempää kokeillut luontoaan...

Meillä oli silloin kouluttaja jonka saattoi arvata homoksi, samoin yksikön hallintovääpeli. Nykyään tiedän komeita homokapiaisia jotka ovat kynnyksellä olla avoimesti homoseksuaaleja vaikka Puolustusvoimien leivissä.

Paljon varmasti tehtävää asenteiden vapauttamiseksi armeijassa työskenteleviä ja palvelustaan suorittavia kohtaan. Minun mielestäni kansalaisvelvoite suorittaa varusmiespalvelus (vältän silti sanan asepalvelus) on perusteltu. Minua harmittaa monissa nykynuorissa kyvyttömyys sopeutua tiukkoihin sääntöihin ja pyrkiä toimimaan erilaisten ihmisten kanssa tiimissä yhteistyössä. Tiedän minäkin että armeijan aateympäristö on jonkun verran rauhanajan arjen ulkopuolella mutta siitä onkin kyse: valmistamisesta poikkeusoloihin! Minä olen ostanut ajatuksen että pienen maan on syytä omata uskottava ja vahva maavoima jotta hyökkäyksen uhka voidaan torjua etukäteen.