Kysely: Sukututkimus

Hej!

Olen itse ollut tähän yhä laajemmalle leviävään sukututkimukseen koukussa lähes 7 vuotta. Joidenkin mielestä se on pahimpia epidemioita, joita on. Minusta tosi jännittävää salapoliisityötä, jossa samalla selviää paljon aikaisempien aikojen ihmisten historiasta (ainakin siitä, miten siitä kerrottiin). Olosuhteiden erilaisuus verrattuna OMAANI kiinnostaa. Samalla huomaa ihmisyyden pysyvän samanlaisena (tuskin suuri yllätys!?).
Olen miettinyt joitakin kertoja hlbt-ihmisten kiinnostusta tällaiseen harrastukseen. Tietyt ulkoiset seikat puhuisivat sen puolesta, että kiinnostus ei olisi niin laajaa kuin yleensä keskimäärin. Miten on? Kertokaa sekä harrastajat että ei-harrastajat. Perustelut olisivat vieläkin suurempi lahja.

Itse kävin jokunen vuosi takaperin muutaman sukututkimuksen kurssin kansalaisopistossa. Sukulaisten haastattelujen perusteella omaa pientä tutkimusta on tullut tehtyä, ja kurssien myötä käytyä mm. mormonikirkon sukututkimusarkistossa/-keskuksessa, mutta aiheeseen pitäisi sijoittaa enemmän aikaa kuin tällä hetkellä on varaa, valitettavasti. Tutkimustyö on usein hidasta, mutta kun jokin linkki esim. rippikirjoista selviää, on se aikamoisen sykähdyttävä tunne: tuossa se esi-isä on, ihan aikuisten oikeasti. ;)

Omaan pienimuotoiseen tietokantaan (ohjelmana Personal Ancestral File) on kertynyt vasta 203 kpl enemmän ja vähemmän varmennettuja tietoja, ajallisesti tutkimukset viilettävät 1700-luvun lopussa. Mielenkiintoista puuhaa kaikenkaikkiaan ja vie kyllä mukana kun vauhtiin pääsee.

>Olosuhteiden erilaisuus verrattuna OMAANI kiinnostaa. Samalla huomaa ihmisyyden pysyvän samanlaisena (tuskin suuri yllätys!?).
Olen miettinyt joitakin kertoja hlbt-ihmisten kiinnostusta tällaiseen harrastukseen. Tietyt ulkoiset seikat puhuisivat sen puolesta, että kiinnostus ei olisi niin laajaa kuin yleensä keskimäärin. Miten on? Kertokaa sekä harrastajat että ei-harrastajat. Perustelut olisivat vieläkin suurempi lahja.

Minusta asia on pikemminkin päinvastoin, ainakin tuntuu että oma suku kiinnostaa lesboja. Tavallaan nykyajan juurettomuus johtaa siihen, että ihmiset haluavat selvittää mistä he konkreettisesti ovat lähtöisin ja tehty. Samalla huomaa, ettei ole yksin: lähes jokainen Suomessa on jotain kautta minulle sukulainen.

Itseltäni valmistuu muutaman vuoden päästä reilun kymmenen vuoden projekti erään suvun vaiheista vuodesta 1560 n. vuoteen 1800 käsittäen kaikki löydettävissä
olevat jälkeläiset. Esivanhemmat olen selvittänyt niiltä osin kun ne on vain selvitettävissä aina vuoteen 1560, yhden haaran aina 900-luvulle Ranskaan.

Harrastus lähti käyntiin vain sattumalta kun aloin selvittämään esivanhempiani muussa tarkoituksessa ja se vei sitten koko käden ja mennessään.

Joskus nuorempana tein isän suvusta sukututkimuksen isän pyynnöstä, mutta vailla suurempaa omaa kiinnostusta. Osasin toki lukea vanhat käsialat ja luulen, että tekemäni sukupuu oli/ on ihan faktapohjalla. Mutta kiinnostus muuten selvittää ihmisten vaiheita ei ollut suuri, joten enpä juuri hakenut tietoa tuomiokirjoista, pitäjänkokousten pöytäkirjoista yms muista asiakirjalähteistä. Kovin paljon yksittäisen tavallisen talonpojan elämästä ei ole varmaa tietoa esim. 1600-luvulta. Tietysti voi päätellä paljon siitä, mitä tiedetään jostain tietyistä tapauksista.

Sinänsä sukututkimus olisi ihan kiinnostavaa, mutta tosiaan tämä on valintakysymys: en ole toistaiseksi halunnut panostaa aikaa siihen. En oikein tiedä vaikuttaako homous mitenkään kiinnostukseen tai ei? Omat sisarukset ja serkut eivät ole olleet sitä vähääkään kiinnostuneita. Itse olen kiinnostunut historiasta, joten ajattelen, että sukututkimus on yksi sivupolku siinä.
Sinänsä en ole saanut hirveitä kicksejä siitä, että tiedän että Varsinais-Suomessa saattaa olla useampia kivijalkoja joiden päällä olleissa taloissa on esi-isät asusteelleet. Sen sijaan, että vanhemmat asuvat noin kilometrin sääteellä isän esi-isen asuinpaikoista oli yllättävä tieto, kun ei olla kuitenkaan muutamaan sukupolveen viljelty maata eikä ole olemassa mitään sukutilaa tms. Tosin olen huomannut, että vanhempieni sukupolvessa eräänalainen, minusta väärä historiatietoisuus, on syntynyt sukututkimuksen lieveilmiönä. Tuntuu, että fakatietoja täydennetään sopivasti mielikuvituksella. Eikä siinä mitään, se ei vaan ole oma juttuni

Wait for more...

Meidän suvussa on tehty.

Älkää tehkö.

Isäni isoisä salakuljetti pirtua Pietariin höyrylaivansa ontoiksi porattujen lämmityspöllien sisällä. (Näin siis nykyinen itärikollisuus on saanut ideanasa. Sata vuotta vanhemmasta "Länsirikollisuudesta"). Jäi kiinni ajettuaan laivansa kaurapeltoon Iijoessa (rantaniitty/pelto) nautittuaan liian paljon omia vientituotteitaan.
Suvun tunnuslause: "No voe tokkiinsa! Koskahan se jok on ruvenna kaaraa kasvammaann?" Hänen herättyään ruorista...

Mummoni oli venäläisten (Neuvostoliittolaisten) vakoilija. Vanha komukka. Istui Hämeenlinnan naisvankilassa.

Vaarini (jota en tietenkään koskaan ole nähnyt) kieltäytyi ylittämästä vanhaa rajaa jatkosodassa (Oli mummoni kanssa samassa kommariuskossa, mutta silti halusi puolustaa Suomea. Oli alikersantti ja ryhmänjohtaja.) ja joutui siksi ensin Pärmin pataljoonaan ja sittemmin "Leirille", jossa kuoli "keuhkotautiin". Lääkärit olivat kuulemma mutisseet jotakin aliravitsemuksesta ja pieksämisestä johtuneista ruhjeista, mutta eivät uskaltaneet kirjoittaa mitään paperille silloin kun mummoni (juuri vankilasta vapautunut) häntä haki haudattavaksi...

Hullua kyllä, minä olen muuten itse koulutukseltani upseeri...

Isänäitini isosetä oli viimeinen Suomessa hirtetty maantierosvo "Latja" Kumpulainen.
Yritti ryöstää yksikseen, kotitekoisella haulikolla varustettuna, postivankkurit joilla oli kahdentoista kasakan saattue. Tyhmä, mutta yksinkertainen. Todellinen savolainen.

Äitini puolelta esi-isäni Isak Behm oli alunperin Saksanjuutalainen (sittemmin kristinuskoon kääntynyt) palkkasoturi, josta tuli sittemmin Ruotsin Pohjanlahden Laivaston Amiraali, ja joka oli vastuussa muunmuassa Kajaanin ja Oulun linnojen rakennuttamisesta.
Myöhemmin hän kunnostautui rakennuttamansa Kajaanin linnan tyrmän ensimmäisenä "asiakkaana", syynä linnan rakentamisen verotuksen tilitykseen kruunulle liittyvät pienehköt (nykyrahassa noin puolen miljoonan Euron) epäselvyydet... Hänet tosin palautettiin myöhemmin arvoonsa ja hän sai myös kunnon eläkkeen...

Joten:
Harkitkaa ystävät, ennenkuin annatte sukujanne tonkia. Voitte joutua maksamaan sukututkijalle ensin tonnin duunista ja sitten kaksi tonnia jotta hän pitää turpansa kiinni...

Voi Pete, aika hulvaton suku sinulla! Minä ainakin haluan kuulla kaikki sukuni synkät salaisuudet.

Isäni harrasti muutaman vuoden sukututkimusta ahkerasti. Sitten hän sai selville, että isoisäni isoisä oli saarnaaja, joka toi lestadiolaisuuden Nivalaan ja käännytti koko Nivalan ko. uskoon. Sukututkimus loppui siihen. Nykyään hän harrastaa lintuja.

Hulvaton tuo Peten tarina. Meillä nauraa kiherrettiin ainakin viisi minuuttia. Oliko siellä suvussa myös merirosvoja? Tällainen juttu oli saksalaisessa lehdessä eilen

Monet merirosvot olivat homoja

Monelle kunnon western-fanille oli Brokeback Mountain –elokuva järkytys. Kunnon cowboyiden joukossa osa on homoja. Nyt uusi skandaali. Düsseldorfilainen kirjailija Klaus Hympendahl väittää kirjassaan „Sünde auf See“, että monet merirosvot olivat homoja. Hän tutki tarkasti arkistoja, ja löysi uuden puolen tästä ns.kristillisestä merenkulusta. Seksiä harjoitettiin satamissa naisten ja huorien kanssa, mutta myös seksi miesten kesken oli sallittua. Harrastettiin sekä anaaliaa että keskinäisstä masturbaatiota.

Elokuvassa Fluch der Karibik (pako karibialta???) on häivähdys homoeroottisuudesta.

Samalla kirjailija ravistelee vanhoja uskomuksia siitä, ettei laivoilla ollut naisia, koska he toisivat onnettomuuksia. Laivoilla oli myös naisia, matkustajina, huorina, rakastajattarina, jopa merirosvoina. Olipa 200 vuotta sitten kiinalainen ex-huora, joka komensi suurta piraattilaivastoa.

Rheinische Post eilen

Minun kaukainen esi-isäni lynkkasi porukan kanssa kylän nimismiehen kun tämä kaateli jauhetta kylän kaivoihin. Jauhe oli tarkoitettu estämään veden käyttö ja hillitsemään koleraepidemiaa. Nimismieheltä meni jauhot suuhun sillä hänet pakotettiin syömään ne jauhot ja kaikki muukin mitä talosta löytyi. Rikkihappoa myöten.

Kapinalliset lähettivät vielä delegaation tsaarin luokse kertomaan myrkyttäjänimismiehen surmaamisesta. Delegaatio ei koskaan palannut. Sen sijaan Nikolai I lähetti härkävankkurillisen käsirautoja ja pian pitäjän kaikki miehet kulkivat raudoissa niin ettei töistä tullut mitään. Osa pukareista lähti Siperiaan.

On pitempään jo tehnyt mieli tutustua äidin puolen sukuun lähemmin. Isän puolta on tehty jonkin sortin kirja. Paljon mielenkiintoisia factoja on paljastunut. Itse olen vielä jättänyt kirkon kirjat rauhaan..ehkä se koittaa sitten kun on muilta harrastuksilta enemmän aikaa. Eläkepäivät kenties?

Suvuista kerrottavan aineiston painottuminen usein ikäviin kertomuksiin johtuu siitä, että "lihaa luiden päälle" eli tarinoita saadaan lähinnä tuomiokirjoista (kihlakunnittain). Niissä ovat olleet esillä erityisesti kihlakunnan alueella olleet ongelmat.

Näitä tarinoita on joka ainoasta suvusta. Itse en osaa ottaa niitä henkilökohtaisesti tai jotenkin nykyisyyttä koskevana painolastina.

Martin.

Enpä minäkään. Hauskoja ne mielestäni itse asiassa ovat...

Oletko tullut muuten miettineeksi, miltä esim. Room Barissa kuulostaisi iskurepliikki: "Tiesitkö muuten, että isoäitini isosetä oli viimeinen suomessa hirtetty maantierosvo?" :D

Pete!

Hymiö: hymyilevä aurinko.

Itse olen tehnyt - enemmän ja vähemmän vaihtelevalla menestyksellä - sukututkimusta nyt useamman kymmenen vuotta ja aika pitkälle selvittänyt myös isovanhempieni suvut. 13-vuotiaana menin ensimmäisen kerran kirkkoherranvirastoon ja joutuivat minut sieltä poistamaan, kun se sitten meni kiinni. Petyin kun eivät lainanneet niitä kirjoja. Sen jälkeen olen kyllä löytänyt useampiakin ihme juttuja, mutta on ollut aika tavanomaista. Ei saksalaisia hienoja sukujuuria tai glamouria, eikä oikeastaan ankeuttakaan vaan varmaankin ihan sitä tavallista elämää.
Itselleni olen tehnyt sankarin siirtolaisena kadonneesta isoisän sedästä, joka pakeni jotakin ulkomaille; työskenteli kai sitten bartenderinä risteilyaluksella Amerikoissa ennenkuin jäljet katoavat 20-luvun melskeessä. Seikkailija mikä seikkailija. Ja elää mielessäni edelleen.

Sukututkimus ei kiinnosta minua pätkääkään. Suvun menneisyyden kaivelusta erittäin innostunut enoni jankuttaa tosin, että "kyllä juuret alkavat kiinnostaa viimeistään sitten, kun alat olla 50-vuotias". Miksi alkaisivat? Enhän voi sitä varmaksi tietää, mutta epäilen kiinnostuksen heräämisen todennäköisyyttä, koska sukulaisuus itsessään ei vielä takaa (ainakaan minulle) minkäänlaista yhteydentunnetta eri ihmisten välille. Se syntyy aivan muista asioista.

Karina77!

Ei minullekaan "pelkkä" sukulaisuus takaa yhteydentunnetta juuri kenenkään kanssa. Olen tosin sukututkimuksen kautta löytänyt kaksi erittäin mukavaa sukulaistani (ja heidän perheensä).
Toivottavasti arvostat kuitenkin sen verran esim. enosi tekemää tutkimusta, että et tuhoa hänen tekojaan. Ehkä joku muu suvussasi saattaa aikojen kuluessa olla kiinnostunut...?
Järkyttäviä kertomuksia sukututkimusten tuhoamisesta kuulee aika ajoin - monesti korvaamatonta kertomusta häviää sen sileän tien. Itse sukututkimuksesta kiinnostuneena suren niitä ihmisiä, joita tällainen menetys koskettaa - monille juuristaan tiedon saaminen on suorastaan elintärkeää. Toki ajan hammas syö aina paljon menneestä, mutta eihän se oikeuta tietoista tuhoamista.
Yllämainittu ei tietenkään suoranaisesti liity Sinuun, Karina77, vaan oli pontimena jatkoajatuksilleni.

Ainahan ajatella saa, ja muuten tutkimuksesta kiinnostuneena ihmisenä voin taata enolle sen, etten tuhoa mitään olemassa olevaa sukututkimusta. Maailmaan mahtuu paperia ;)

Niinpä mahtuu maailmaan paperia.