Miksi Brokeback oli suosittu?

Homoelokuvia on ollut vaikka kuinka, mutta miksi juuri BBM voitti 3 oscaria?

Tietenkin elokuva on myös hyvin ohjattu, näytelty, käsikirjoitettu, kuvattu... mutta väittäisin, että olennainen osa, mikä tekee siitä suuren yleisön elokuvan, jossa heteromieskin itkee, on se, että Jack ja Ennis eivät ole neitimäisiä. Heitä on helpompi sympatiseerata, kun he ovat "tosimiehiä". Tätä teoriaani tukevat heterokriitikoiden lausunnot:

"Homoseksuaalisuuden kuvaamisessa tarinassa on kaunista se, että päähenkilöt ovat maskuliinisia tosimiehiä, jotka kykenevät syviin ja horjumattomiin tunteisiin." (Minna Karila, mtv3.fi)

"...jäyhyys, jolla on psykologinen motiivi, synnyttää ja sytyttää koko tragedian liekkiin." (nyt.fi:n kriitikko, Ennisistä)

Kautta linjan myös heterokriitikot ovat maininneet, että Jack ja Ennis ovat "tosimiehiä". Esimerkiksi:

"Tarina alkaa 1960-luvun maisemista, kun kaksi hiljaista ja hyvin korkean testosteronitason omaavaa nuortamiestä, Ennis Del Mar ja Jack Twist, kohtaavat työnhaussa lammasfarmilla."

Samantyylinen maininta on lähes jokaisen elokuvaa koskevan kritiikin johdannossa. Heteroilla on siis hyvin yhtenäinen selkeä käsitys siitä, mikä on tosimies, vaikka moni tällä palstalla koittaa esittää, että sellaista käsitettä ei enää olisi ja miehuus olisi jotenkin itse jokaisen määriteltävissä. Homoila nuo kirjoittamattomat miehekkyyden lait vaan tahtovat hämärtyä usein, kun asioita miettii paljon omalta kannaltaan.

Miehekkyys on vähän kuten kauneus - vaikka sanotaan, että se on katsojan silmässä, se kuitenkaan hyvin vähän on, loppujenlopuksi.

Selvästi siis maskuliininen olemus tekee homomiehestä uskottavamman, pidettävämmän, hänen kohtalonsa ja asiansa vetoavat enemmän ihmisten tunteisiin, herättävät empatiaa. Tämän elokuvan menstyts osoitti.

Asia, mikä ei itselleni tosin koskaan ole ollut mikään uutinen.

Ottamatta kantaa Seurailijan kiinnostavaan pohdintaan maskuliinisuudesta ja sen vaikutuksista, mietin asiaa hiukan toisin.

Kuinka paljon tässä tapauksessa on kuitenkin kysymys vain kriitikoiden omista asenteista ja kenties ennakkoluuloistakin heidän yrittäessään selittää yhden homoteemaisen elokuvan menestymistä?

Jos huomattavan monta ihmistä toteaa homot naismaisiksi, ei se vielä tarkoita sitä, että kaikki homot olisivat feminiinisiä. Kiinnostavampaa minulle on kysyä miksi noille lausujille on tärkeää tuoda julki tuollainen mielipide.

Juhani

Niin... varmastikin hyvin tunneperäisestä asiasta on kyse.

Kriitikko on koittanut kuvailla elokuvan herättämiä vilpittömiä tunteita, ja asia mikä on hänelle tullut mieleen, on, että elokuvan miehet olivat tosimiehiä, kovan elämän muokkaamia, ja silti homoja - se kosketti. Tällaisia elokuvia on arvioitana harvoin, joten kriitikonkin reaktio on tavallaan lapsenomainen, ensikertaa jotain löytävä. Kömpelö, mutta toisaalta aito.

Asia kun on niin, että useimmille ihmisille (heterot) maskuliinisuus on jotakin hyvin selkeää ja ihailtavaa, luottamusta herättävää, suuria tunteita nostattavaa. Ajatellaan, että ihminen on enemmän tosisaan, elää täydemmin, jos hän on maskuliininen. Pätee jopa naisiin jossakin määrin, monet nuoret tytöt haluaisivat olla Angelina Jolieita ja Eva Wahlströmejä, vahvoja naisia.

Esimerkki 1: Naisystäväni, naisellinen kaunis nainen, sanoi, että jos hänen täytyy olla vakuuttava esim. työelämässä, hän huomaa usein yrittävänsä puhua matallammalla äänellä. Sitten normaalisti kuulemma puhuu korkeammalta.

Eli voidakseen olla vakuuttava, pitää olla maskuliininen.

Esimerkki 2: Eräs miespuolinen heteroystäväni sanoi, kun oli puhetta hänen naismaustaan, että "Mä en pidä semmoisista kovin "tyttömäisistä" tytöistä." Sanan "tyttömäinen" hän sanoi korostetun halveksuvalla, irvailevalla äänellä. Tällä hän ei viitannut ulkonäköön, vaan tarkoitti naisen bimbomaisuutta, kanamaisuutta. "On kiva, jos naisessa on vähän munaa. Puhuu kiertelemättä, omaa mielipiteitä."

Tämä kaikki pohjaa faktaan, että maskuliinisuus on ihmiskunnassa monin tavoin arvostetumpaa kuin femiinisyys. En tarkoita sukupuolta tai ulkoisia tunnusmerkkejä (kuten lihaksia), vaan luonteenpiirteitä, käyttäytymismalleja. Maskuliinisuus luonteenpiirteenä edustaa rationaalisuutta, toiminnallista aikaansaavuutta, maanläheisyyttä "otaa asiat sellaisena kuin ne on", kun taas femiinisyys irrationalisuutta ja aihalahtelevaisuutta, ylitunteellisuutta ja passiivisuutta.

Ailahtelevat ihmiset, sukupuolesta riippumatta, kun ovat turvattomuutta ympärilleen luovia, eikä sellaisesta keskimäärin pidetä.

Mielenkiintoista, kun Suomessa heterot alkavat enemmän muistuttaa toisiaan, siis naiset miehiä ja miehet naisia. Meillä heterot ovat melko androgyynisiä ja monesti he valittavat itsekin, etteivät he saa tai uskalla korostaa omaa luonnollista miehekkyyttään tai naisellisuuttaan.

Osuvampi otsikko Seurailijan viestille olisi ollut "Machohomot on jees, neitihomot on plääh". Brokeback Mountain -elokuva on vain keppihevonen varsinaiseen aiheeseen.

Seurailija yhdistää "maskuliinisuuteen" pelkästään hyviä ominaisuuksia ja "feminiinisyyteen" pelkästään huonoja ominaisuuksia. Johtopäätöksenä hän voi sitten todeta, että "maskuliinisuus" on parempi juttu kuin "feminiinisyys". Hohhoijaa.

Seurailija kirjoitti: "Maskuliinisuus luonteenpiirteenä edustaa rationaalisuutta, toiminnallista aikaansaavuutta, maanläheisyyttä "otaa asiat sellaisena kuin ne on", kun taas femiinisyys irrationalisuutta ja aihalahtelevaisuutta, ylitunteellisuutta ja passiivisuutta."

Edustaa kenelle edustaa. Tämän määritelmän mukaan esimerkiksi Tony Halme ja monet muut machoikonit ovat mitä feminiinisimpiä tyyppejä, ja toisaalta noita "maskuliinisuuden" määritelmän täyttäviä naisia on maailma pullollaan, vaikka kenellekään (paitsi ehkä nimimerkki Seurailijalle) ei tulisi mieleen kieltää heidän naiseuttaan tai naisellisuuttaan.

Mielestäni Seurailija ei ihan selkeästi ota kantaa siihen, onko itse samaa mieltä vai ei. Hän vain esittää ajatuksen, että tässä maailmassa jostain syystä positiiviset luonteenpiirteet yhdistetään helposti maskuliinisuuteen kun taas negatiiviset luonteenpiirteet yhdistetään feminiinisyyteen. Ei siis vielä naulita häntä ristiin, eihän? :)

Ja oikeassahan hän tavallaan on. Heteropatriarkkaattisessa maailmassa vallitsevat heteropatriarkkaattiset arvot. Poikamaiset tytöt ovat kaikkien mielestä mukavia, meneviä ja reippaita. Tyttömäiset pojat puolestaan ovat kaikkien mielestä ällöttäviä. Heikkoja ja selkärangattomia. Muistan pienenä poikana katselleeni piirrosohjelmaa, jonka päähenkilölle (tyttö) sanottiin, että "olet iloinen ja reipas kuin poika".

Eilen tuli televisiosta dokumenttiohjelma, jossa kerrottiin, että Kiinassakin alkaa olla pula naisista, kun tyttölapsia on järjestelmällisesti estetty syntymästä. Melkeinpä kulttuurissa kuin kulttuurissa miehiä arvostetaan enemmän. On sitten täysin eri asia, että onko tämä kaikki oikein. Omasta mielestäni ei ole. Mielestäni "rehtiys", "suoraselkäisyys", "luotettavuus", "maanläheisyys" ja "turvallisuus" eivät ole yhtään sen enempää maskuliinisia kuin feminiinisiäkään ominaisuuksia. Niillä ei itse asiassa ole mitään tekemistä sukupuolitetun maailman kanssa. Heteropatriarkkaatti on vain jostain syystä onnistunut omimaan ko. ominaisuudet maskuliinisuuden piiriin.

Keppihevonen... no, Brokeback on varmasti merkittävin homoista kertova elokuva. Ainoa homoleffa, mikä on saavuttanut suuren yleisön suosion. Philadelphiakin oli aika onneton räpellys, jonka ainoa ansio taisi olla aihevalinta.
Joten BBM:n herättämät reaktiot heteropopulaatiossa kertovat aika yksiselitteisesti, missä tänä päivänä mennään asenneilmaston puolella. Siis minäkään en pidä siitä... että naiseus ei ole yhtä arvostetavaa, naiselliset homot eivät ole yhtä arvostettavia. Ollisi REILUMPAA, jos näin ei olisi, ja kaikki ihmiset olisivat yhtä arvostettavia, luonteesta riippumatta.

Mutta sillä tavalla se vain on.

En pidä monesta muustakaan asiasta, siitä, että elämä on epäoikeudenmukaista ja naapurin 6-vuotias Jarkko jäi auton alle, mutta en minä sitä(kään) voinut estää. Tai siitä, että Kiinassa tapetaan tyttövauvoja. Mutta... Mieheys on arvostetumpaa. En ottanut kantaa, pidänkö siitä, sanoin vain, että näin on. Ja BBM:n hetskukriiitikoista kirvoittamat kommentit sen osoittavat.

Itse olen homo, jolla on latentteja naisellisia ominaisuuksia, mutta valehtelisin, jos väittäisin että en kärsisi niistä joskus ja pyrkisi tukahduttamaan niitä jossakin määrin, saavuttakseni uskottavuutta. Samoin kuin se naisystäväni teki, madalsi ääntään työhaastattelussa. Ei se sillekään mikään identiteettikriisi ollut, oli vain pistänyt itsessään merkille. Ihan tasapainossa oleva, hyvän itsetunnon omaava naisellinen nainen. Pääsi sinne töihinkin ;)

Mutta joo... on se silti niin, että jalo ihminen vaatii itseltään asioita, yksinkertainen toisilta. Siksi en tosielämässä kenenkään homon neitimäisyydestä ala kuittailemaan. Jokainen tyylillään... mutta ihan vaan tällainen huomio, pohdittavaksi.

Seurailija!

On hyvä, että määrittelet 'mieheyden' kertoessasi sen arvostetummasta asemasta yhteiskunnassamme. Tämän aseman toteamiseen ei tarvitse suurtakaan huomiokykyä.
Pohdinnastasi jäin kaipaamaan syitä asioiden olemisesta näin. Ei riitä vain, että sanot "asioiden nyt vain olevan näin". Mikään ei vain ole tietyllä tavalla. Kaikkia käsityksiämme uusinnamme ja muokkaamme jatkuvasti. Onkin sen takia arveluttavaa, että kirjoitat näistä sangen "miehisyyttä suosivista" käsityksistä "niiden nyt vain olevan". Vaikka et itse pidäkään asiantilasta, toteat - ristiriitaisesti - (toistan itseäni ja tekstiäsi) "näin vain olevan". Onko käsitykselläsi siis mitään merkitystä?

Hmm. On sillä merkitystä. Onhan maailmassa selittämättömiä ilmiöitä, mitkä kuitenkin ovat selkeitä faktoja. Kuten miehisyyden korkea arvostus, tai se, että meret jäätyvät pinnasta, eivät pohjalta, mikä on mahdollistanut elämän synnyn.

Sanotaan sitten, että "se nyt vain on niin", mutta minä EN pidä siitä että se on niin. En yhtään. Mutta se on. Silti.
Se kai homon elämästä kovan tekeekin, ristiriitaiset vaatimukset ja odotukset.

Jos nyt jotenkin pitäisi tuolle asialle löytää järkevä perustelu, niin kaippa se lähtee siitä, että miehellä on lihasvoimaa, mikä on tehnyt miehistä muinoin sotureita. Miesten verellä on maa kasteltu, ja näin ollen he sen jakoivat, säätivät lait. Päättivät sodasta ja rauhasta. Mies laitetaan yhteiskunnassa aina helpommin vastaamaan teoistaan väkivaltaisin rangaistuksin. Näin ollen katsotaan, että mies yleensä miettii sanomisensa paremmin, koska hän elää väkivallan uhan alla, enemmän kuin nainen. Hän on kouliintunut punnitsemaan mielipiteensä, kunnioittamaan hierarkioita ja toimimaan niiden ehdoilla, saatuaan lapsena sakinhivutusta toisilta pojilta. Mies on siis tavallaan toimivampi koneiston ratas, tästä syystä. Miettii tekemisensä ja sanomisensa tarkemmin, näin ollen niitä myös kunnioitetaan enemmän.

Heteromiehillähän on tietynlainen kunnioitus toisiaan kohtaan, mikä lähtee pelonsekaisesta kunnioituksesta. Kukaan mies ei ole yhtä häikäilemätön toisiaan kohtaan, kuin naiset toisilleen. Tämä johtuu mielestäni siitä, että naiset eivät ole lyöneet toisiaan lapsina, he eivät ole oppineet keskinäistä kunnioitusta. Opetuksen muistaa aina paremmin, jos se tulee nyrkiniskun saattelemana, tämä on valitettava totuus. Kivun muistaa pitempään kuin sanat.

Tässä perusperiaate, miksi miehuutta arvostetaan enemmän. Aina löytyy poikkeuksia, diiiba daaba, mutta tämä on se perusydin, mikä ei luultavasti koskaan muutu. Kyse on fysiologisista eroista. Miehillä on lihakset, naisilla ei ole juuri mitään, mikä kompensoisi tätä. Karusti sanottu, mutta valitettavasti aika totta. Mies on siis yhä luomakunnan kruunu, tulee aina olemaan. En pidä siitä. En pidä siitä. En pidä siitä. Mutta niin se on.

Siis homon elämähän on perusollemukseltaan ristiriitaista. Ellet ole sattunut huomaamaan.

Entä onko heteron elämä perusolemukseltaan ristiriidatonta?

Kyselee

Juhani