miten sinä selviät elämän vaikeuksista?

Niin, olen tässä kirjoittamassa postia, kun tuntuu että on niin kovin vaikea selvitä välillä elämässä.

Lopetin juuri opiskelun ammattikorkeassa, kun ei tullut toimeen opintotuilla. Hain töitä, ja aloitin tänään ensimmäisen työpäiväni vanginvartijana, ja myös lopetin tänään työt. Tuntuu kuin olisin täydellinen luuseri, kun tuntui vain, että ei saa elämällään mitään aikaan. Minulla on ainoastaan yksi todellinen ystävä, ja hän asuu sen verran kauempana, että tulee tavattua häntä kerran viikossa max. Muuten käytän aikani yrittäen epätoivoisesti vain saada jotain aikaan ja oppia. Kitaraa soittelen ja piirrän aina kun jaksaa, mutta tämän työkatastrofini jälkeen en vain taida vähään aikaan jaksaa mitään.

Niin, kysymykseni kuuluukin, miten te selviätte elämän ongelmista? Elämä tuntuu kaikilla muilla olevan niin paljon helpompaa, vai nko minun perspektiivini vain kadoksissa?

Ei vaikuta siltä, että perspektiivisi olisi hukassa, vaan oma paha olosi ihan todellinen. Noita alakuloja ja näköalattomuuden hetkiä on omaan elämäänikin joskus mahtunut. Yleensä ne ovat kohdallani olleet onneksi aika lyhytaikaisia ja ohimeneviä hetkiä. Syyksi on yleensä osoittautunut turhautuminen. Itselläni nimittäin alakulo loppuu siihen, että keksin jotain uutta, mihin tarttua. Jo vaikkapa lenkkeilyn aloittaminen tai jonkin muun harrastuksen aloittaminen voi auttaa irti huonosta olosta. Myös oman pahan olon "kirjoittaminen auki" paperille voi auttaa. Mikä mättää? Miten? Ja niin edelleen.

Zen boy!

Nyt lopetat heti puheet luuserinaolosta! Sinulla on yksi ystävä, soitat kitaraa, piirtelet.
Sinun ei ole pakko "jaksaa" mitään. Pidä kuitenkin huoli itsestäsi!

No kokeilin tänään käydä lenkillä koiran kanssa ja olihan se ihan hyvä vastapaino sille, että olin maannut aiemmin päivällä 4 tuntia punkan pohjalla. Arvelin kuitenkin että ei se pitkän päälle auta jäädä sänkyynkään makaamaan, mutta tuntuu vaan niin pahalta kun nyt on alkanut mietityttää että pystynkö edes tekemään töitä ollenkaan ja että mitä tästä tulee. Toki tiedostan, että ne ovat vain pettyneen ja masentuneen ajatuksia, mutta ei se tieto tee niistä kuitenkaan yhtään vähemmän satuttavia...

Noh, yritän löytää nyt edes jotain kesätöistä tai jotain ja toivottavasti ehkä uusia ystäviä, kun jo pari vuotta olen saanut kestää sitä yksinäisyyttä. Ei täällä todellakaan taida yksin pärjätä ellei ole täysin itsevarma ja terve, jos edes silloinkaan.

No mutta kai se on otettava vain hetki kerrallaan kun ei päivä kerrallaan vielä ainakaan suju

Olet luova ihminen, soitat kitaraa ja olet ilmeisesti myös kuvataiteellisesti lahjakas, sillä sanoit piirtäväsi. Ei luova ihminen pysty olemaan ihmisrobottina jossain pahasessa robottiluolassa. Kaikki tuntemani luovat ihmiset ovat hyvin herkkiä, ja kaikilla heillä, kuten myös itselläni, on ollut vähintäänkin jonkinasteisia vaikeuksia löytää paikka tästä yhteiskunnasta. Luovien ihmisten maailma on erilainen, ei sitä pysty sellainen ihminen ymmärtämään, jolle riittää, että saa sen palkkansa kuun viimeinen päivä ja pääsee kerran vuodessa Kanarian matkatkalle.

Koeta keskittää energiasi vaikka piirtämiseen/maalaamiseen - kirjastot tarjoavat kaikenlaisia maalausoppaita - ehkä sitä kautta aukeaa uusi elämä. Uskalla uskoa itseesi ja haaveisiisi, älä anna ihmisrobottien tappaa luovuuttasi herkkyyttäsi ja uskoa itseesi. Mutta päästäksesi eteenpäin, sinun täytyy myös tehdä jotain. Kirjastot tarjoavat myös hyvin nuotteja mihin musiikkityyliin tahansa, musiikin teoriasta lähtien. Ja mikset voisi laittaa jotain pientä bändi/jammailu ilmoitusta jollekin musiikkifoorumille. Sitä kautta voisi löytää uusia ystäviä. Työttömänä ollessaankin voi sivistää itseään monilla eri tavoin ja kuluttaa aikaansa muulla tavoin kuin vain "olemalla". Mutta pelkkä "oleminenkin" on välistä ihan hyväksi. Ei kantsi stressata, mutta tavotteita on hyvä olla. Kyllä elämä eteenpäin vien, joskus vaan hieman hankaa.

Vanginvartijan työ ei ole herkkua, vaan burn out paikka. Kumma juttu, että valtion ja kuntien duuneissa pakotetaan tekemään työtä huonoissa työ-oloissa ja pienellä palkalla, millä ei elä kunnolla. Työn ilosta puhumattakaan.

Hyvä valinta, että lopetit vanginvartijan työt. Kertoo, että sulla lanttu leikkaa.

Jos työttömyys kestää monta vuotta se alkaa syömään mielenterveyttä.

Ehdotan, että muutat Ruotsiin ja aloitat alusta. Saat 2 vuoden päästä skandinaavina Ruotsin kansalaisuuden.
Menet vaikka ensiksi kesätöihin sinne.

Nosta kytkintä. Et kadu.

Enterin ehdotus ei minusta tunnu oikein hyvältä.
Perustelen: Jos kotimaassa ei saa henkilökohtaisia asioita hallintaan, vielä vaikeampaa se on uudessa kieli- ja kulttuuriympäristössä. Ehdottamasi kaltaiset irtiotot ovat lähinnä pakoja, joihin on valmiiksi sisäänrakennettu epäonnistumisen ainekset.

Zen Boy, elämässäsi on mitä ilmeisimmin taitevaihe, joka voi olla alku jollekin merkittävälle tulevaisuudessa. Et kerro syytä, eikä liene julkisesti syytä kertoakaan, miksi vanginvartijan urasi jäi lyhyeksi. Siitä voi löytyä rakennusaineksia tulevaisuudellesi. Ainakin tiedät mikä ei sinulle sovi.

Itselleni ehkä rankin elämän taitevaihe oli joskus kun suuren työpaikan pomo tuli ja täräytti päin taulua "lähde helvettiin täältä". Meillä oli ollut linjakysymyksissä sukset ristissä jo pitkään. Seuraavan viikonlopun makailin selälläni ruutupaperin ja kynän kanssa. Kirjasin missä olen hyvä, mitä pitäisi kehittää ja erityisesti mitä haluan elämältä jatkossa. Kaiken pohdinnan jälkeen päätin hakea avoinna olevaa tehtävää samassa konsernissa. Sain paikan osattuani juuri tuon mietinnän perusteella laatia kunnollisen hakupaperin ja työhönottohaastattelukin sujui etukäteismietinnän vuoksi varsin hyvin.

Mitäpä jos kokeilisit ruutupaperia ja kynää?

Juhani

Minä sain elämäni järjestyksen ruokavaliolla. Ilmeisesti minulla oli paha kemiallinen aineenvaihdunnan häiriö joka korjautui ruokavaliota muuttamalla. Vielä nytkin olen hyvin herkkä ruoka-aineiden vaikutukselle minun terveyteeni.

Mutta kun yksi asia saatiin korjattua, sen mukana tuli sitten kaikki muu.

Pannaanpa sitten lusikka tähänkin soppaan: Psykoterapia auttoi/auttaa minua, mutta on välillä järkyttävän rankkaa. Hyvä terapeutti ei kylläkään puske potilastaan mihinkään, mihin tämä ei ole valmis joten tahdin voi hyvin pitkälle määrätä itse.

Zen boy! Minusta tuo kuullostaa masennukselta. Olen itse sairastanut masennuksen, ja olo oli ihan vetämätön. Pääsin lääkityksellä eteenpäin ja sillä, että halusin elämässäni tehdä vielä pari asiaa ja ne tehdäkseni minun piti saada itseni kuntoon. Tämä oli kai se tärkein huomio. Olen nyt työkseni taiteen kanssa tekemisissä, ja teen sitä myös itse. Halu saada keskeneräinen projekti loppuun sai minut selviämään.

Oletko puhunut lääkärin kanssa? Ei ne ihmeitä osaa tehdä, mutta ehkä jotain.

En kyllä oikein usko tuohon Chironin jakoon: ihmisrobotit - luovat ihmiset. En itse ole pätkääkään taiteellinen, vaan jalat kyynärpäitä myöten maassa -empiristi. Siitä huolimatta rutiinityö ei kiinnosta, eikä sitä ole onneksi tarvinnut paljon tehdäkään. Rutiini ja näköalattomuus työssä vie - ainakin minulla - mielialaa alaspäin.

Voimia sulle, Zen boy!

G

Kiitos kaikista viesteistä. Ne ovat antaneet ideoita.

Olen käynyt aiemmin elämässäni puhumassa psykologien kanssa, koska lapsuudessani sattui jotain varsin ikävää, minkä kanssa sain tehdä kauan töitä, ja pääsinkin lopulta sellaiseen tilanteeseen, että olen pystynyt aika lailla menneisyyteni hyväksymään ja jättämään taakseni. Varmastikin tosin vielä reagoin epäonnistumisiin ja vaikeisiin tapahtumiin paljon pahemmin kuin normaali 'terve' ihminen, mutta vuosien myötä terveyteni on kuitenkin muuten tasaantunut.

'Ongelma minulla varmasti työn kanssa on se, että en oikeasti pysty tekemään ihan mitä vain, sen työn pitäisi olla jotakin kuitenkin mistä pystyisin nauttimaan, vaikka tietenkin kaikissa ammateissa on huonojakin puolia, mutta jos ne hyvät puolet loistavat, niin ehkä silloin tietää että on löytänyt sen 'kutsumuksensa'.

Mietinkin tässä mitä haluaisin tehdä, niin matematiikka on aina kiinnostanut, ja olenkin lukenut viimeisen vuoden ajan aina kun jaksanut pääsykökeisiin yliopistoon, mutta en haluaisi joutua heti samaan ongelmaan taloudellisesti kuin juuri lopettamani koulun kanssa - olettaen että pääsisin opiskelemaan - joten jotain väliaikaistyötä pitäisi joka tapauksessa löytää.

Noh, eipä sitä kai aina pitäisi kaikkea ottaa negatiivisimmalla mahdollisella tavalla. Välillä tosin tulee elämässäni sattumuksia, jotka laukaisevat masennuksen, mutta, onneksi nykyään se alkaa olla enimmäkseen vain sitä yksinäisyyttä, jonka aina pystyy selvittämään kun saa muita asioita kuntoon.

Kiitos vielä kerran vastauksistanne, ja toki kuulisin mielelläni lisää.

Nykymaailmassa tuntuu usein siltä, että tärkeintä elämässä on se, että pitää saada aikaan jotain aivan ylimaallisen ihmeellistä ja erikoista. Kyllä siinä syntyy suorituspaineita itse kullekin. Sitten joskus kun elämä tuntuu jumittavan paikallaan, kokee helposti olevansa täysin epäonnistunut yksilö. Kuitenkaan niin ei ole. Kaikilla meillä toki on heikkoutemme, mutta myös vahvuutemme. Näitä vahvuuksia on vain vaikea nähdä silloin, kun on masentunut.

Elämän tarkoitus on olla onnellinen. Eikä siihen pyrkiminen ole mitenkään itsekästä. Ei kuitenkaan ole yhtä ja ainoaa tapaa olla onnellinen. Mieti mikä sinut tekisi onnelliseksi? Mitä haluaisit tehdä esimerkiksi viiden vuoden kuluttua? Millainen ihminen haluaisit silloin olla ja millaisin keinoin sellainen elämä olisi saavutettavissa? Mitä konkreettisia toimenpiteitä asian eteen voisi tehdä juuri nyt?

Olet kuitenkin kiinnostunut monista asioista ja se on hienoa. On monia ihmisä, joita ei kiinnosta oikeastaan yhtään mikään. Ja rutiinityökin saattaa tuntua mielekkäältä, kun sille antaa ns. tarkoituksen, eikä ajattele sitä minään lopullisena ratkaisuna. Voi esimerkiksi ajatella, että olen puoli vuotta ihmisrobottina, kun sen ansioista saan viettää seuraavat puoli vuotta reissaten ympäri maailmaa( tai mikä nyt kenellekin tavoittelemisen arvoista on).

No, sanat ovat sanoja. Mutta muista kuitenkin, että muillakin on samanlaisia kokemuksia ja hekin ovat niistä selvinneet. Joten ihan varmasti myös sinä selviät. Ja jos ei ole koskaan ollut onneton, masentunut tai turhautunut...ei osaa arvostaa onnellisuuttakaan sitten kun se "kohdalle osuu." Näin ainakin itse luulen. Masentuneena on tietysti vaikea nähdä asioiden positiivisia puolia, mutta myöhemmin saatat jopa olla onnellinen siitä, että olit joskus onneton.

Ruotsalaiset saavat älyttömän hyvin opintotukeakin.

Ongelmista on selvitty, vaikka rankkaa se välillä on.Yleensä asiat tuppaa menemään eteenpäin ajan kanssa,ei pitäisi hätiköidä ja panikoida.Se on vaan helpommin sanottu kun tehty.Varsinkin jos on tunne siitä, että pitäisi olla suorittamassa koko ajan jotain/tehdä jotain hyödyllistä, ja asiat ei kuitenkaan etene.Pitäisi ehkä pyrkiä tekemään asioita silloin kun niiden tekeminen tuntuu hyvältä ja unohtaa paineet suorittamisesta....ensin oma hyvinvointi ja sitten muut asiat.

Pääongelma oli ettei ollut rahaa opiskella. Yksi ratkaisu on selvä, menee Ruotsiin ja tekee työtä 2 vuotta, jonka jälkeen voi hakea kansalaisuutta ja opiskella tuntuvasti paremilla edellytyksillä.

Zen Boy kirjoitti: "... työn pitäisi olla jotakin kuitenkin mistä pystyisin nauttimaan..."
Motivaation syntyminen työhön voi tarvita aikaa. Kun motivaatio löytyy, niin hommasta voi pitää lopulta paljonkin.

Ehkä alkuun sinun kohdallasi voisi olla hyvä antaa aikaa myös ihmisenä kasvamiseen. Mainio ja virkistävän erilainen on psykologi Tuija Matikan laatima Elämäsi Värityskirja, josta saat monta vinkkiä oman elämäsi miettimiseen. Sen löydät osoitteesta:
http://www.kehityslinjat.com/_mgxroot/page_10730.html

Työministeriön A-URA -palvelussa voit omatoimisesti tutkia mahdollisuuksia eri tehtäviin.
http://www.avosto.net/a-ura/

Huomaa aloitussivun alareunan linkki muihin vastaaviin palveluihin.

Juhani

En voi olla lisäämättä tähän keskusteluun äskettäin saamaani tekstiä:


"Puilla ei ole ollut vaihtoehtoa valita kasvupaikkaa.
Niiden on ollut käytettävä tarjoutunut tilaisuus,
usein vaatimatokin, hyväkseen tai annettava periksi.

Puut käyttävät kasvuunsa kaiken sen mitä niille on
tarjolla. Vai oletko koskaan kuullut puusta, joka olisi
kasvanut vain puoliväliin siitä mikä olisi ollut
mahdollista?

Kun sinusta seuraavan kerran tuntuu siltä, että sinun
olisi ensin päästävä johonkin ... tai ensin saatava
jotakin jotta voisit olla tyytyväinen, onnellinen ja
menestyvä, palauta mieleesi puu.

Me voimme liikkua minne haluamme. Meidän ei
tarvitse hyväksyä olosuhteita. Me voimme hakea
haluamaamme kasvualustaa vaikka maailman ääristä,
mutta mitä hyötyä on saada lisää ellemme ensin opi
käyttämään hyväksemme kaikkea sitä mitä meillä jo
nyt on? "

Ehkä, mutta tosiasia on vain, että Ruotsissa on moni asia paremmin kuin meillä. Siellä on enemmän rahaa ja hyvätasoista koulutusta ja paremmat opettajat. Ruotsalaiset menestyvät.

Kyllä tuo sveska folkhemmet kärsii ihan niistä samoista ongelmista kuin mekin. Ehkä vähän toisella lailla vain. Syrjäytymisongelma, työttömyys, hyvinvointipalvelujen rahoituskriisi ja vastaavat ovat arkea Ruotsissakin. Painolastina on myös siirtolaisongelmia. En tiedä Ruotsin opintotukijärjestelmästä, mutta itse kyllä ajattelen niin, että ei tuilla opiskella, vaan opiskelemalla. Muutenkin itselleni on vähän vieras ajatus jättäytyä vapaaehtoisesti tukiverkostojen varaan.

Muutenkaan en oikein usko, että henkilökohtaiset ongelmat ratkeavat niitä pakoon lähtemällä. Niin alkua ei olekaan, että täysin alusta voisi aloittaa. Samat ongelmat kyllä kummittelevat muuallakin. Oma tilanne pitäisi saada otettua haltuun ensin - ja ihan ensin hyväksyä vahvuutensa ja heikkoutensa. Sen jälkeen maiseman vaihdos (niin tilapäinen kuin pysyväisempikin) voi tehdä hyvää. Jo yksistään parantuva kielitaito on aina plussaa.

Hyvä Zenboy

Kymmenet tuhannet muutkin opiskelijat selviävät opiskelusta taloudellisesti. Mene siis takaisin ammattikorkeaan ja mene iltatöihin. Ota vaikka opintolainaa.

Usko minua, se kannattaa. Sitten sinulla on ainakin yksi tutkinto ja töitä tarjolla huomattavasti paremmin kuin ilman mitään tutkintoa. Itse motivoin itseni aikoinaan iltatöihin ajattelemalla, että olen opiskelija, joka vain rahoittaa opintojaan (tylsällä) työllä. Ilman mitään tutkintoa olet loppuikäsi (taloudellisissa) ongelmissa. Tutkinto ei missään nimessä tarkoita, että tekisit opiskelemaasi työtä loppuikäsi, mutta se kertoo työantajalle, että sinä saat jotain aikaiseksi. Kaverini on metallikoruartesaani ja tekee toimittajan töitä...

Koulussa sinulla on myös tarjolla opinto-ohjaajia, terveydenhuoltoa, edullista ruokaa ja ennenkaikkea seuraa. Yksin ei ole hyvä olla!

Kun opiskelin ensimmäisiä kertoja työn ohessa 80-luvun alulla, kuulin jo silloin, että tulevaisuudessa tulee olemaan aika, jolloin pelkästään yhdellä ammatillisella koulutuksella ei pärjää työelämässä. Hieman tietysti silloin alle kolmekymppistä nauratti... Tosin hymy hyytyi 90-luvun loppupuolella. Ja nyt- pian viisikymppisenä - suoritin jo viidennen ammattitutkinnon.

Itselläni tärkein ja suurin motivaatio uuden oppimiseen on ollut tietystikin taloudellinen turva. Pienempinä syinä ovat olleet sitten halu kehittyä niin ihmisenä kuin ammatissa, sekä koko ajan tietysti halu päästä vähemmän fyysisiin työtehtäviin. Edellisen koulutuksen aikaan (2002) pitkä parisuhde kariutui, mutta en antanut sen haitata valmistumistani. Vaikka vastoinkäymisiä on ollut, eikä toimeentulokaan (opiskelun aikana) ylittänyt juurikaan opintotuella ja -lainalla elävän tuloja, olen kuitenkin onnistunut säilyttämään mielenterveyteni ja jossakin määrin myös piristää itseäni niilllä lukuisilla kontakteilla, joita koulutusten kautta olen saanut. Yhdellä laillahan tuo on oman navan tuijottamista, mutta parempi sekin, kuin murehtia sängynpohjalla saamatta aikaan muuta kuin pahenevan masennuksen.

Meillä ihmisillä on usein tapana kysyä, kun ikävyyden ja masennus tavoittavat meidät, miksi juuri minä? Kysymmekö sitä samaa silloin kun elämä yllättää iloisesti?

Jaa itsellä vähän sama tilanne omaan yhden tutkinnon ja ammatin. Mutta koska ikää on vasta lähempänä 40 ajattelin lähteä kouluttautumaan vielä vallan toiselle alalle. Alalla jolla tällä hetkellä olen periaatteessa töitä riittää niin pitkään kuin on ihmisiä jotka tarvitsevat apua. Mutta aina kun yhteiskunnan on säästöjä tehtävä se kohdistuu osittain alaani ja kas ajattelin hankkia toisen koulutuksen varmuuden vuoksi ettei sitten "vanhempana" joudu katumaan kun en moista tehnyt.
Ok tässä vaiheessa kun lainaa ja muuta on muutenkin takana ei makaroni ja ketsuppi linja ehkä niin houkuttelevalta tunnu. Mutta toisaalta en halua myöskään huomata vähän yli viiskymppisenä etten osaa kuin yhden ammatin :D