Uusi vastaussysteemi

Miltä teistä tuntuu? Itsestäni lähinnä näyttää siltä että ollaan palattu ikivanhaan. Valvonta-rangaistus-poistaminen-systeemiin.
Kuka tänne kohta mitään kirjoittaa? Juurihan tästä päästiin..vuosia sitten..muissa foruimeissa. Vai onko sittenkin syy ihmisissä itsessään?
Toisaalta näin jonkun maksunkin tuolla tunnistamiseen. Rahaa mulle??? Money makes the world go...
Valvontaa foorumissa on ollut koko ajan - ja sopimattomia viestejä poisteltu. Lopuksi tilanne vaan alkoi olla ylläpidon kannalta niin vaikea, että aamuisin sai poistaa kymmenittäin yön aikana jätettyjä asiattomia viestejä, ilman että ilmiselviin ilkivallantekijöihin olisi voinut puuttua mitenkään. Useimmissa muissa foorumeissa valvontaa on ihan samalla tavalla, ja samalla tavalla valvontaa on muuallakin kiristetty juuri häiriköiden vuoksi.

Kirjoitusaktiivisuus ymmärrettävästi putosi uudistuksen myötä jonkin verran, mutta piristymisen merkkejä on ilmassa. Pidempien, perusteltujen mielipiteiden määrä ei ole muuttunut miksikään, joskin rivin-parin mittaisia heittoja nähdään niukemmin.

Rekisteröitymättömän käyttäjän lähettämän viestin vahvistaminen onnistuu sähköpostilla ja tekstiviestillä. Sähköpostilla vahvistaminen on täysin ilmaista, ja tekstarin hinta käytännössä kattaa tekstarilla tunnistautumisen kulun. Lisäksi käyttäjäksi rekisteröityminen on ilmaista. Tällä sivustolla ei muutenkaan kerätä "käyttäjämaksuja", vaan pääsääntöisesti sivuston pyörittämiseen tarvittavat varat löytyvät ylläpitäjien omasta rahapussista.

Jos haluaa osallistua keskusteluun, niin parin minuutin uhraaminen rekisteröitymiseen ei ole kenellekään mikään ylivoimainen tehtävä. Nimimerkki ja toimiva sähköposti ovat ainoat kerättävät tiedot, eli mitään "homorekisteriä" ei kerätä, jos joku sitä pelkää.


Ystävällisin terveisin,


Sami Mollgren
Yksi ylläpitäjistä
  • 3 / 3
  • HomoSapiens
  • 21.1.2006 12:11
Itselleni on tullut sellainen olo että tässä on nyt käynnyt niin kun eräässä Todella Upeaa tv sarjan jaksossa kun Saffy meni koulun kahvilaan nörtti ystäviensä kera ja alkoivat heti vaatimaan tupakoinnin lopettamista kun yksi nörteistä oli astmaattinen, niin hetken päästä koko paika tyhjeni jättäen nörtit istumaan keskenään pöytäänsä......
Mutta tämä oli vaan minun olettamukseni.
Toisaalta vaikka muut ovat ilmeisesti jättäneet foorumin niin "ylläpito" pitää asiaa positiivisena.....