Äidin merkitys

Neitsyt Maria on 'äidin' malli.

Äiti - voiko sitä sanoin ilmaista?
  • 4 / 33
  • Rokkihomo
  • 24.11.2005 1:41
Niitä on vain yksi. Eipä ole ota tai jätä -kysymys.
Tällainen tuli mieleen, -R
Muutama vuosi sitten kun olin kirjakaupassa, niin sattui käteen Juice Leskisen runokokoelma "Äeti". En pystynyt lukemaan ensimmäistä runoa pidemmälle kun tuli jo kyynel silmään.
  • 7 / 33
  • miesmies
  • 26.11.2005 13:19
mielisairas äiti. vasta nyt tajuan, miks mun äiti oli aina poissa-oleva, huonotuulinen, ilkeä, kova ja tunteeton ja se herätti vihaa meissä lapsissa.

oon tavannu homoja joiden äiti on selvästi mielenvikainen- useita.
  • 8 / 33
  • äiteen poika
  • 26.11.2005 13:21
Olen pistäyt merkille, että varsin usein homoilla tuntuu olevan erikoinen äitisuhde (tiedän, vaarallinen yleistys).

Kun ajattelen omaa tuttavapiiriäni, erittäin monella on niin kiinteä suhde äitiin, että se lähentelee jo epänormaalia. Toisaalta ainakin parilla gay-tutulla on äiti on psyykkisesti sairas, ja muutamalla alkoholisti.

Väkisinkin on käynyt mielessä, että voisiko joissain tapauksessa homoudella ja äitisuhteella olla jotain yhteyttä? Tiedän, että moisten kantojen esittäminen on kuin tökkisi muurahaiskekoa kepillä - kaikki eivät asiaa halua edes ajatella vaan hyökkäävät kysymyksen asettajaa vastaan.

Tuntuu vaan niin yleiseltä omassakin kaveripiirissä sekä itsenikin kohdalla tuo äitisuhteen erikoisuus, että pelkkä sattuma tuntuu epätodennäköiseltä.
  • 9 / 33
  • miesmies
  • 26.11.2005 18:07
must tuntuu et toi kiintee äitisuhde on klisee eikä se ehkä vastaa todellisuutta. ei mulla ainakaan ollu, vaan päinvastioin, mun äiti torju mut ja löi laimin.

voi olla et siks siitä äitisuhteessa tulee ongelma, kun ei ole normaalia suhdetta tai ei suhdetta ollenkaan. äidin mielisairaus saattaa olla piilossa parisuhteessa, koska aviomies saattaa auttaa aviovaimoaan olemaan sosiaalinen ja pärjäämään yhteiskunnassa sietämällä vaimonsa erikoisuuksia ja luonteenpiirteitä ja poikkeavaa käyttäytymistä. Tästä ei juuri koskaan kuule mitään ja tästä oli mun äidillä kyse: mun isä kesti sen akan hirvittävää käyttäytymistä just sillä avioliiton velvollisuudella et kun on menny tekemään pentuja kantakoon vastuun niistä ja sen hän tekikin suurin uhrauksin, jonka oon vasta nyt nähnyt silmästä silmään.

naiset osaa kyllä paasata omasta puolestaan ja häpäistä miehiään monin tavoin, mut sitä ei saa ikinä ottaa missään esille, koska nainen on se "heikompi" osapuoli ja on usein valittamassa ja vääristelemässä totuutta. mä oon tätä naisten epärehellisyyttä kohdannut monella forumilla.
"mun isä kesti sen akan hirvittävää käyttäytymistä just sillä avioliiton velvollisuudella et kun on menny tekemään pentuja kantakoon vastuun niistä ja.."

miesmies - ihan vain sellainen tarkentava kysymys: että sellanen neitseellinen syntyminen on teidän perheessä ollut toistuva tapahtuma - ettei isälläsi ole mitään tekemistä tuon lapsenteon kanssa ( edes alulle panossa)?

Tuli vain tuosta kommentistasi mieleen, ettei tainnut oikein muutoinkaan olla tuo perhepiiri kovin eheä ja tasapainoinen - ihan vain tuosta kirjoittamastasi päättelin. Toisaalta mitäpä se minulle kuuluu...
totta, ei ollut. en tiedä, mitä sitä sitten vatvomaan, mutta niin vaan käy, että moni yrittää ehkä jollakin tasolla palata juurilleen ja tehdä sovinto menneisyyden kanssa. Sitä ehkä halusi yrittää toivoa, että olisi löytynyt jonkinlainen yhteys, mutta totuus on aina erilainen eikä se vastaa toiveitamme. kannattiko? tuli mieleeni, että olisiko sittenkin pitänyt vaan mennä pidemmäksi ja unohtaa omat juureni. ei ne niin hääppöisiä olleet! kotikaupunki löytyi kurjana paikkana elää ja tunnistin, ettei mikään ollutkaan muuttunut ja jos oli, niin huonompaan suuntaan. miten voi muutosvastarinta olla niin suuri, ettei yli 20 vuoteen muutu juurikaan mikään: ei kehity! jossakin mättää! syynä kuntien isot valtionosuudet ja niiden nostot....

silti köyhyyden näkeminen vanhojen valokuvien avulla on kiehtovaa ja etsii syy ja seuraussuhteita: miksi tuo sekosi? mikä on yhteinen tekijä? Mikä suvussamme "mättää" ja miksi tämä tapahtui? mihin ovat jotkut jäsenet kadonneet?

ennenkaikkea minua kiinnostaisi yhden suvussamme olleen ja jo nyt kuolleen lesbon jäämistö: mihin se joutui ja mihin hävisivät valokuvat? sitten pohdin yhden nuoren miehen tekemää itsemurhaa ja kun minua sukumme toisena julki homona on verrattu häneen, oliko hän sitten homoseksuaali? miten saisin hänen vaimoonsa yhteyden?
  • 12 / 33
  • äiteen poika
  • 27.11.2005 22:57
Minä ymmärsin kyllä tuon miesmiehen kommentin niin, että siinä todettiin juuri ISÄSTÄ että "kun on mennyt tekemään pentuja jne."

Perhepiirin epäeheys ja tasapainottomuus tuntuu kokemusteni perusteella olevan homoilla yllättävän yleinen ilmiö. Varsin monilla se epätasapainoisuus tosin ilmenee vasta perheidyllin pintaa raaputettaessa, eikä ulkopuolinen sitä helposti näe. Tarkoitan esim. edellä mainitsemiani äitisuhteen outouksia.

Tähän joku näsäviisas voisi todeta, että "niin, heteroillahan se perhepiiri on aina eheä ja tasapainoinen". Näin ei tietenkään ole, enkä niin väitäkään. Mutta empiiriseltä pohjalta uskallan väittää, että homoilla erikoiset suhteet vanhempiin ovat keskimääräistä selvästi yleisempää.
Enpä usko, vaikka itsellänikin ongelmainen isäsuhde. Jos katsotaan kaikkien ongelmaperheiden lapsia, niin kyllä siellä on heteroita enemmän aivan niinkuin muissakin perheissä niin ettei tuollaisilla "empiirisillä havainnoilla" ole tilastotieteellistä merkitystä. Asiaa voisi toki tutkia, jos on tutkittukin, mutta tosiaan en usko että ongelmalliset suhteet vanhempiin toimis minään selittävänä tekijänä.
  • 14 / 33
  • äiteen poika
  • 28.11.2005 8:02
Eikö kukaan muu siis ole tosiaan huomannut, että homoilla olisi äitisuhteessa omituisuuksia; epätavallisen symbioottinen suhde tms?
Sotatraumaa(* ikuisesti poteva äiti oli ja on edelleen kylmä. Äidinrakkaus on minulle tuntematon käsite. Koska ajattelen kylmäkisoisuuden olevan periytyvää, en ole hankkinut lapsia senkään takia.

*) aika monella sotalapsella ja evakkolapsella vaikuttaisi kuuppa himmenevän jollain tapaa aikuisena. Sodan syttyessä Karjalassa oli hirveän suuri syntyvyys ja lapsia oli paljon. Monilla karjalaissuvuilla oli lisäksi jotenkin kylmäkiskoinen suhtautuminen näihin lapsiin.
  • 16 / 33
  • mamman poikia
  • 28.11.2005 10:43
hmm. Mä tunnen pari heteroa, joilla on käsittämättömän tiivis suhde äitiinsä. Toiselle tutulle, kolmekymppiselle, äiti toi vielä pari vuotta sitten aamiaisen vuoteeseen. Nyt se jäbä asuu tyttöystävänsä kanssa, joka repii hiuksia päästään yrittäessään tulla toimeen mokoman kanssa. Toinen viettää lähes jokaisen vapaahetkensä (käy lisäksi töissä ja koulussa) työskentelemällä vanhemmilleen ilman korvausta. Sitten kun ne jotain haluis tälle antaa, ei kehtoo mitään ottaa. Tämä tapaus saattaa pyytää vaikka kahville tai kaljalle, mutta jos äiti sitten soittaa ja kertoo olevansa kaupungilla, tyyppi lähtee saman tien katsomaan äitiä. Vaikka hänen paikalle pyytämänsä kaveri olisi just saanut tuopin eteensä. Ja käytös jatkuvasti tällasta. Ja ihan hetero tämäkin, joskaan naiset ei yleensä hirveen pitkään jaksa äidin kanssa kilpailla. Eihän tää sulje pois homojen tiiviitä suhteita, mut tekipä vaan mieli kertoa tässä yhteydessä.
Itsekin olen nähnyt erinäisiä heteroja miehenalkuja, jotka eivät äidin helmoista pääse pois sitten millään ilveellä. Yksi näistä on oikein hyvä tuttu. Kaveri asuu kyllä nyt ihan omillaan, mutta äidin luokse matka taitaa viedä harva se viikonloppu. Tällä tutulla on tapana seurustella aina muutamia aikoja löytämänsä naispuolisen ihastuksen kanssa. Lopulta homma kuivuu aina kokoon. Itse olen tulkinnut (voin olla väärässäkin), että ongelma #1 on tiivis suhde äitiin.

Omien havaintojeni mukaan tämä ei ole mitenkään korostunut ilmiö homoilla. Itse asiassa olen havainnut jopa päinvastaista.

Toki on hyvä, että välit vanhempiin ja muihin sukulaisiin on kunnossa. Sehän on selvä. Kuitenkin toisin kuin jotkut ajattelevat, on ihmisellä mielestäni kapasiteettia pitää vahvoja ihmissuhteita vain rajallinen määrä. Mitä useamman kesken itseään "jakaa", sen pinnallisemmaksi suhteet väkisinkin jäävät.
toi iloisen karjalaisuuden myytti on meillä kovasti tapetilla ihan kliseeseen asti: elokuvissa ja kuunnelmissa jne on aina se karjalaistyyppi, mutta totuus on kyllä toinen. sydäntauteja ja itä-suomalaisia tutkittaessa onkin käynyt selville, että päinvastoin siellä on enemmän negatiivisuutta ja yhteisöllisyyden puutetta. sama juttu tuosta lasten asemasta: nyt on paljastunut, että suomalaiset lapset ovat skandinaavien masentuneimpia, mikä korreloi itsemurhiin yks yhteen ja se taas on tuonut esille, että vanhemmat eivät jaksa olla kiinnostuneita työn jälkeen omista lapsistaan. tämä on meillä ollut sukupolvesta toiseen.
Martin otti esille yhden syvimmässä istuneista ennakkoluuloista: homojen ja lesbojen isä/äiti-suhteet.

Niistä on tosiaan vallinnut lähes kaikkialle länsimaihin ulottunut ennakkoluulojen peitto. Se oli aikoinaan niin kaikkialle ulottuva, että monet eivät edes kyenneet tunnistamaan sitä ennakkoluuloksi. Ihmiset olivat kuin kala vedessä: eivät pystyneet tunnistamaan sitä ympäristöä, jossa ne uivat. Samalla tavoin meidän on usein vaikeaa tulla tietoisiksi niistä ennakkoluuloisista uskomuksista, joiden keskellä me olemme kasvaneet.

Empiirinen tutkimus on kuitenkin haastanut tämän kivettyneen stereotypian. Mainitut uskomukset isä/äiti -suhteista ovat olleet hyvin vahingollisia. Ne ovat turhaan syyllistäneet isät ja äidit ja aiheuttaneet katkeruutta ja kaunaa vanhempien ja heidän hlbtq-lastensa valille.

Tämän keskustelunavauksen innoittamana julkaisin FinnQueerissa alunperin Malla Parkkisen teoksessa Ulos Kaapista (2003) julkaistun artikkelin Malla Parkkisen ja Like Kustannuksen luvalla:

http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=299_10_1

Ehdotan, että vapautamme itsemme ja lähimmäisemme vanhoista ennakkoluuloista ja virheellisistä yleistyksistä.
Kaikista vaikeinta on myöntää lapsena, etteivät vanhemmat ole välittäneet: siinä mielessä siihen kytkeytyy paljon puolustusmekanismeja eli torjuntaa. Vasta, kun sukulaiset kertoivat minulle äitini laiminlyönneistä lapsiaan kohtaan ja vielä edelleen ihmettelivät hänen käytöstään, niin voi myöntää itselleen, että se kaikki oli totta eikä kuvitelmaa.

Minä otan nuo "empiiriset" tutkimukset hiukan varauksella juuri näiden torjuntojen vuoksi: lapsi saattaa selitellä parempaan päin vanhempiensa käytöstä, jotta hän itse voi elää siinä kuvitelmassa "hyvästä lapsuudesta" tai että se oli kutakuinkin samanlainen kuin hänen ikätovereillaan. Nyt vasta on herätty huomaamaan, että suomalaisten lasten kasvyu-ympäristö synnyttää masennusta ja siihen liittyy oleellisesti vanhempien huonotuulisuus töiden vuoksi. Mistä muualta tulevat ne korkeat itsemurhatilastot: ei ne itsestään synny tai ole sisäsyntyistä, vaan ne johtuvat lasten huonosta kasvu-ympäristöstä ja ennenkaikkea vanhempien välisestä suhteesta. Ne tilastot vain hyväksyttiin itsestäänselvyytenä enkä tiedä vieläkään varsinaista projektia, joka pyrkisi siihen vaikuttamaan. Vaikuttamisen kohteena tulisi olla vanhemmat eikä lapsi: jos vanhemmat voivat hyvin, niin lapsikin voi hyvin, mutta tässä nimenomaisessa järjestyksessä.
miesmies!

Oletko lukenut kirjan Martti Paloheimo: "Kotivammaisuuden synty" (1999)?
Maman!!!

Rakas - suunnittelin Sinun 70-vuotisjuhlaasi suurella innolla. Et ollut viettänyt syntymäpäiviäsi aiemmin mitenkään suurimuotoisesti. Nyt innostin Sinua siihen ja näin ilmeestäsi suuren ilon. Tarkoitukseni oli yllättää Sinut: kirjoitin Sinulle mm. juhlarunoa, jonka olisin resitoinut vieraiden läsnäollessa - se olisi ollut ylistyslaulu Sinulle; Sinulle, joka rakastit minua niin paljon, että se tekee aivan kipeää. Ajattelin sitä, kuinka Sinä 100-vuotiaana ja minä 70-vuotiaana yhdessä käymme ostoksilla niinkuin aina, yhdessä... Sinä nauroit aina ajatuksilleni ja toivoit minun vihdoinkin itsenäistyvän.
Sinulla oli ongelmia jalkojen turpoamisen takia - lopulta suostuit menemään sairaalaan. Sanoit minulle, että siirtäisimme syntymäpäiväsi kolme päivää eteenpäin maanantaiksi, jolloin tulisin käymään ja viettäisimme niitä kaksistaan. Sinä tulisit kotiin maanantaina, sanoit. Ajattelin aikaa, jonka viettäisin kanssasi. Pyytäisin Sinua seuraavina iltoina lukemaan minulle iltasadun ja Sinä kieltäytyisit - kuitenkin lukisit ja minä kuuntelisin - ei niinkään satua, vaan Sinun ihanaa ääntäsi. Minulla olisi aivan taivaallisen rauhallinen olo. Asettaisin pääni syliisi. Kaikkein parasta olisi kuitenkin kätesi, jotka hyväilisivät hiuksiani ja kasvojani. Sinun käsissäsi oli jotain maagista energiaa. Saattaisin jossain vaiheessa puhua jotain "tuhmia" ja Sinä ajaisit minua leikkisästi takaa.
Mutta Sinä et tullut maalliseen kotiisi enää koskaan. Syntymäpäivääsi seuranneena aamuna siirryit hiljaa taivaalliseen kotiisi - jotenkin niin kirkastuneesti. En saata kuvitella sitä rauhaa, joka Sinulla nyt on. Mutta se on HYVÄÄ, tunnen sen.
Äiti! Kuinka jaksan elää ilman Sinua? Yritän joka päivä niin urheasti ...
ÄITIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
MM:"mielisairas äiti. vasta nyt tajuan, miks mun äiti oli aina poissa-oleva, huonotuulinen, ilkeä, kova ja tunteeton ja se herätti vihaa meissä lapsissa."

Mun äiti on rakas, mutta kuvauksesi sopii paremmin kuin hyvin isääni. Kunpa minulla olisi ollut kiva isä, en olisi nyt homo :(
Hej Alexis!

Johtuvatko huonot perhesuhteet mm. yhteiskunnan huonosta tilasta vai yhteiskunnan huono tila mm. huonoista perhesuhteista? Itse näkisin ne niin toisiinsa yhteenkietoutuneina, että ei voida luoda yhdestä syy-seuraussuhdetta toiseen.
En ole lukenut: paloheimo sekaantui asiakkaaseensa, joten hänen uskottavuutensa on nolla.
Miesmies!

Eiköhän asiateksti vakuuta. Paloheimo on tuskin kirjassaan toiminut mainitsemallasi tavoin, vai onko?
Minusta argumenttisi on kovin fasadinomainen.
Hej Alexis!

Kiitos vastauksestasi. Olen kanssasi hyvin paljon samoilla linjoilla esimerkiksi, mitä tulee perheiden pahoinvoinnin yhteiskunnallisiin ratkaisuihin. On varmaa, että esim. jatkuva taloudellinen ahdinko näkyy ihmisten jaksamisessa.
On kuitenkin myös huomattava, että sekä hyvä- että huonotuloisissa perheissä on myös esimerkiksi välinpitämättömyyttä lapsia kohtaan. Kyseessä on yhteiskunnallinen ongelma tuolloinkin siltä osin, että jokin arvomaailman muotoutumisessa on mennyt "pieleen". Toisaalta usein miettii, miten niin "pieleen". Monet yhteiskunnan prosessit ohjaavat itsekkyyteen.
Alexis!

Joissakin suhteissa on tosiaan havaittavissa kasvatustehtävien epämääräistymistä. Kouluissa ja nuorisotoimessa on - minun mielestäni - pidettävä kiinni kasvattamisesta myös muilla kuin esim. tiedollisella tasolla. Sen sijaan ne eivät ole lähtökohtaisesti ja periaatteellisesti paikkoja, joissa vanhempien kasvatustehtävää paikkaillaan. Päävastuu lasten kasvatuksesta on vanhemmilla.


Opettajana(, jona olen myös toiminut,) olen itse ajatellut tehtävääni laaja-alaisesti. Olisi kummallista käsittää lasten kouluajan jotenkin esim. käyttäytymisen suhteen oppimisen ulkopuoliseksi ajaksi. Vanhemmat eivät ole tuolloin paikalla - aikana, jolloin lapsi saattaa oppia jotain uutta. On kuitenkin sekä tuskastuttavaa että ongelmallista ryhtyä kertomaan lapselle perustavanlaatuisia asioita. Vanhemmilla saattaa olla mitä erilaisimpia kasvatusideaaleja. Erilaiset kasvatusideaalit saattavat vaikeuttaa kasvatusta käytännössä. Vanhemmat saattavat kieltää opettajaa puuttumasta tiettyihin asioihin - olen itse katsonut tuolloin, että minulta on samalla poistettu vastuuta. Mitä teet useamman lapsen konfliktitilanteissa?
Tämä opettajana toimineen näkökulmasta.