Mikä musa antaa väristyksiä niskaanne?

Olisin kysynyt musiikki-ihmisiltä, oletteko kokeneet samanlaisen omituisen ilmiön kuin minä. Jotkut musiikkikohdat antavat minulle lämpimiä väristyksiä niskavilloihin - vähän samanlaisia kuin jos rakas silittäisi tukkaa eroottisessa tilanteessa.

Olisiko mahdollista, että musiikilla on myös tuollaisia eroottisia vaikutuksia, tosin ehkä omien elämänkokemusten ja assosiaatioiden takia?

En tiedä kehtaako tätä kertoa julkisesti, mutta ilmiö minulla on hyvin mielenkiintoinen voimakkuudessaan ja pysyvyydessään.

Minulla Bachin musiikki on aina yhdistynyt syvällisimpiin fiiliksiin. Olen myös laulanut poikana sen ripienokuoroa. Ihmettelen, että jo monen vuosikymmenen aikana minulla on kulkenut lämpimät eroottiset väreet pitkin niskaa aina kun alun ripienokuoro ("All sünd hast Di getragen...") alkaa.

Toinen omituinen yhteys on Yhdysvaltain kansallislaulu ("Oh say can you see...?"). Se saa päässäni aikaan lämpimän väristyksen. Veikkaan syyksi sitä, että 17-vuotiaana poikana koin elämäni ensimmäisen rakkauden vaihto-oppilaana New Yorkissa John F. Kennedyn ja Martin Luther Kingin aikana.

Martin Luther Kingin ansiosta minä, kirkosta eronnut kriittinen agnostikko, kirjoitin ylioppilasaineeni aiheesta "Mitä odotan hyvältä saarnalta". Oma vastaukseni oli: yhteiskunnan muuttamista.

Edellisessä viestissä tulee olla: ..hast Du getragen...

Hej Olli!

Minulla on teoksia - useampiakin, jotka saavat väristysaaltoja kulkemaan koko kehossani. Mainitakseni yhden - Beethovenin viulukonserton hitaan osan "se sietämättömän herkkä kohta".

Liitän ne rakkauteen - kutsunkin tuollaisia kohtia "Michael-kohdiksi".

Tällaisia kohtia on minulla mm. myös seuraava kohta Beethovenin Leonore-oopperasta (Fidelion ensiversio vuodelta 1805):
Leonoren läpitunkevaa huutoa seuraa Leonoren tajunnan menetys - hiljaisuus (suurenmoisinta!) ja sen jälkeen vangittu Florestan jatkaa resitatiivilla "Ich kann mich noch nicht fassen, zu denken wag' ich's kaum, sie hat mich nicht verlassen - o, nein, es war kein Traum... ...seuraa Florestanin ja Leonoren duetto.
Harmonisesti aivan uskomaton kohta!
Fideliossa I näytöksen loppukuoron loppuosa (Leb wohl, du warmes Sonnenlicht...) saa myös väristykset kulkemaan.

tässä pari värisyttävää...

1) Bedrich Smetanan Moldaun ensitahdit.... johtunee assosiaatioista erääseen elokuvaan...
2) Bette Midlerin: Wind Beneath My Wings elokuvasta Beaches ( toimii ensimmäisellä kerralla vain elokuvassa... sen jälkeen sitten aina kun kuulee)

Martin, kiva kuulla etten ole ainoa musiikkipervo :) Onko rakkaasi siis Michael?

Mulla tuottaa melkein orkun Beethovenin Heroican surumarssin alku sekä Tsaikovskin kuudennen orgastiset nousut.

Olli!
Minulle Eroican surumarssin käänne syvällisempiin surusfääreihin on jotain aivan sanoinkuvaamatonta - en edes uskalla puhua väristyksistä.

Beethoven on kyllä yksi niistä klassisen musiikin säveltäjistä, joiden tuotokset ovat saaneet aikaan hienoja fiiliksiä ja viboja. Esimerkiksi Sonaatti n.14, in C Sharp Minor,Op.27, presto agitato (eli suomennettuna kuutamosonaatin kolmas osa, jota tuskin koskaan kuulee missään) ja myöskin esim. Pathetique on olleet sellaisia kestofiilistelybiisejä. Mutta... ehdottomasti Chopin on tunnetilojen kuningas; mm. Etydit, #4 in C sharp minor, op.10 (Torrent), Etude #12 in C minor, op.10 (Revolutionay), ovat niitä teoksia jotka innoittivat minut alun alkaen klassisen musiikin pariin. Minulle taas Antonio Vivaldin tiettyihin sävellyksiin liittyy outoa seksuaalista latausta... ;) Mutta kyllä esim. myös C.P.E.Bachin konsertto G mollissa, erityisesti allegro di molto on aika "eroottinen" soitinsävellys... tietyistä syistä :o Taas Bachin Airista tulee aina joulu mieleen.. eli luettoloa voisi jatkaa aika pitkään...

Hei tämähän on upeaa. Pitkään luulin olevani ainoa tällainen maailmassa. Martin: Eroica - tietysti :)

Tuolle ilmiölle on nimikin, jonka luin Rondon kolumnista joku aika sitten. Valitettavasti se ei muistu millään mieleen. Eilen illalla koin sen itse jälleen kerran ja monta kertaa ollessani kuuntelemassa Sibelius viulukilpailun alkuerää. Kiinalaisten soittajien (2) taito ja tulkinta olivat hyytäviä, itselläni väreet ovat nimittäin kylmiä...

G

Joskus käy konsertissakin niin - tosiaan. Muistan elävästi Helsingin juhlaviikoilta 1990 Guarneri-kvartetin konsertin Johanneksen kirkossa, Fidelion Olavinlinnassa vuonna 1992 sekä Würzburgin tuomiokirkossa kuultu Brucknerin seitsemäs sinfonia Bambergin sinfoniaorkesterin soittamana.

Pet Shop Boys-It's A Sin:in alku saa edelleen niskavillat pystyyn ja muutenkin koko kappale kertoo olennaisen. Todellinen evergreen minulle.

Igor Stravinski-Rite of Spring/Kevätuhri...peittoaa monet muka rankat heviyhtyeiden tuotannon ahdistavuudellaan ja uhkaavuudellaan.
(pieni trivia tieto Cradle of Filthi:in Satyriasis lainaa Kevätuhria plagiointisyytteisiin saakka, Eli ei Madonna ole ainut plagioija)

Kun erilaisesta musiikista joka antaa väristyksiä niskaan tykkää nii on pakko kai sit kysyä et onks tää ns. "keskustelu" avattu ja sensuroitu niinku vain ja ainoastaan sellaiset korkeakylttyyri mussiikkista käytäväks mitä pitää kuunnella pikkurilli ojossa ja olla niin olevinaan saaden samalla niitä väristyksiä jäykkään niskaansa?

Ei! Kun heittäytyä valtoimenaan kaikkinensa mukaan tuohon huumaan. Siitähän on kyse, eikö totta, Olli?!

Myös istuessaan kuin naulittuna voi sielu olla sellaisessa roihussa, että siihen ei ole sanoja kuvaamaan. Tämä on sitä antoisinta hurmaa - minun kokemukseni mukaan.

Aika monikin biisi saa minulla aikaan väristyksiä selkäpiissä. Mutta en koe sitä tunnetta eroottisena.

En minäkään sanoisi, että eroottista, mutta samaa (samankaltaista). Jotenkin ryhdyn sitten miettimään ruumillisia mielihyvän kokemuksia ja niiden määrittelyä. Vaikea sanoa, miten määritellä (rajata).....

Hienohelma: minä en ainakaan kuuntele pikkurilli pystyssä kylttyyrisen marmoritolpan päässä muiden yläpuolella istuen. Omaan elämänfilosofiaani kuuluu ehdottomasti kieltäytyä asettumasta fariseukseksi muiden yläpuolelle. Arvostan enemmän ihmisiä jotka seurustelevat sorrettujen ja syntisten kanssa ja pesevät toisten jalat.

Enkö kirjoittanut ekassa viestissä, että livahdan ulos kirkon ovesta just ennen kuin hienohelma yleisö alkaa kehua omia pieniä enkelikasvoisia laulajiaan ja ruotia sopraanon tukkalaitetta.

Itse toivoisin ravintoloihin tupakointikieltoa ja konsertteihin taputuskieltoa. Minä haluan heittäytyä tunteella mukaan - kuten vastarintaliikkeeseen kuuluvan eksistentiaalifilosofin kuuluukin. [Jos joku luulee, että Jean-Paul Sartre oli nuoruuteni ihanne, hän on aivan oikeassa :) ]

Vielä eräs kappale, joka tuottaa mulle kokonaisvaltaisen tilanteeseen heittäytymisen. Sekin liittyy omaan elämänhistoriaani. Isäni oli Helsingin kaupunginorkestein viulisti ja siinä ominaisuudessa soitti usein myös Oopperan orkesterissa. Lapsesta saakka pääsin osallistumaan oopperoihin ja baletteihin tunteella osallistuvana katsojana.

Jo ihan pienestä minua kiihotti Tannhäuserin ylidramaattinen musa ja juoni, jonka sisältöä en pitkään ymmärtänyt. Sen jotenkin ymmärsin, että rohkea ritari Tannhäuser oli tehnyt jonkin hirvittävän kauhistuttavan synnin Venusbergissä, jota hänen piti matkustaa aina paavin luo pyytämään anteeksi. Anteeksipyyntömatkaltaan takaisin raahauduttuaan viattoman suloisen neidon (Anita Välkki, he-he) syliin ritarin kädessä ollut matkasauva puhkeaa kukkimaan, ritari saa hirveät syntinsä anteeksi vaikka kuoleekin - Pyhiinvaeltajien kuoro kajahtaa maestoso...

Pitkään koin, että Wagner tarkoitti juuri minun omaa Venusbergiäni, Laakson kenttää, jossa aloin harjoittaa nuoruuden syntejä jo 15-vuotiaasta alkaen ja kärsin hirveitä tunnontuskia. Laakson metsiköstä kotiin rämpessäni löin kivitalojen seiniä nyrkeillä ja kotona soitinTannhäuseria, joka lohdutti, rauhoitti ja antoi lämpimiä eroottisia väristyksiä.

No sitten kai... mistä tahansa musiikista voi kokea että se "antaa väristyksiää niskaan"? Eikös nii?

Oletko kokenut?

Noo... ei tässä enää olla Like a Virgin. Sellainen Market-Madonna lähinnä.

Real Heavymanille voisi sanoa, että metallimusiikin alueella on miltei käytäntö, että klassisia biisejä sovitetaan uuteen uskoon tai niitä lainataan. Mielenkiintoisimpia mitä itse olen kuullut ovat esim. At Vance -yhtyeen kitarasovitukset Chopinin etydeille, Beethovenin sinfonia No.5:lle ja Antonio Vivaldin kaikille neljälle vuodenajalle. Yngwie Malmsteenin tuotannosta löytyy niin Albinonia, Paganinia ja varsinkin Bachia. Dark Moore on taas tehnyt aivan käsittämättömän loistavan version Mozartin Dies Iraesta. Se toimii metalliveisuuna aivan loistavasti. Jo Rainbow viritti Beethovenin 9. uudelleen Difficult to cure -biisissään vuonna -81. Rhapsody on sovittanut ainakin Prokofieviä. Sitten on nämä neoklassiset kitarasankarit erikseen, Vinnie Mooret, Tony MacAlpinet jne. jotka ovat vääntäneet vaikka mitä. Powermetal jutuista löytyy myös hauskoja juttuja, kuten Dragonforcen versio Rhondo A'la Turcasta... Norjalainen TNT ainakin Intuition-levyllä lainaa jossain biisin soolossa Griegin Solveigin laulua, Straton Timo Tolkkin jostain soolosta olen löytänyt Bachia. Ja jos kiinnostaa, niin Paul Gilbert (Racer X, Mr.Big) on tehnyt todella hienoja juttuja sekä akustisella että sähkökitaralla, siis omia ja sitten ihan lainattua. :o

Ei varmaan pitäisi jaksaa kommentoida tänne, mut pakkohan se on.

Otetaan yksi kappale Iggy Popin LP:tä Lust for Live.
Asetetaan kappale The Passenger.
Kuunnellaan. Lämmetään hiljakseen.
Ja kun Iggy-setä kappaleen kliimaksin puolella laulaa että:
"Let's take a ride and see what's mine -!"

...Niin nousee karvat pystyyn siellä sun täällä.

Gibb-veljesten musiikki

Kylmiäväreitä minulle antaa kaupoissa soitettava taustamuzak. Siinä jos missä kohtaa täydellisesti puhdistettu musiikkinautinto toisen, elikkä ostamisen ilon ja viihtymisen kaupoissa sekä kauppakeskuksissa. Tuplanautintona koen joskus hikikarpalon noruessa paidan sisällä pitkin selkärankaa kohden karvaista persvakoani kuin Hämähäkkimies konsanaan hiipimässä pilvenpiirtäjän seinällä, samalla kuin tajuntaan jysähtää vaikkapa Henry Mancinin säveltämä Baby Elephant Walk Don Carollin esittämänä Stockmannin Hullujen Päivien ruuhkassa nostattaen samalla ns. kananlihan pintaan luolamies saalistajani perimän ansiosta ja johtuen puhtaasta hedonistisesta nautinnostani. Hhhrrrhhh, what a feeling!

Joskus, aina silloin tällöin tuon ihanan tunteen kokee myös hisseissä. Tosin meillä Suomessa jopa puhuva hissi on harvainen kokemus, puhumattakoon puhumattomista kanssamatkustajista noissa puhurin tavoin kulkevissa siirrännäiskoneissa. Nämä täydellisen musiikkinautinnon ilot hissimusiikin keinoin siksi yleensä tulee koettua muillamailla, maailman turhilla Turuilla.
Kauneimmillaan tämä musiikkinautintoni on suuren kansainvälisen hotellin aulatiloissa, nautittuna oikein tehdyn cocktail-juoman parissa samalla viihtyen hyvässä seurassa keskustellen ystävien kanssa, mukavalla sohvalla rentoutuen, vaikkapa päivän kulusta metropolin ostoparatiiseissa. Lounge on lokoisaa kuunneltavaa.

Joulun odotusta voi itse kukin nautiskella munatoti kädessään kuunnellen vaikkapa Paul Ankan "Rock Swings" kokoelmaa jossa on mainiosti suodatutettu pois turhat alkuperäisten esiintyjien pinnallisuudet ja kliseet puhtaan nautinnon kunniaksi. Jo vuosikymmeniä huipulla ollut Paul Anka yllättää. Isolle bändille sovitetut pop/rock-klassikot saavat paatuneimankin rock-vihaajan jalan vipattamaan. Nyt voi todellakin sanoa, että svengaa kuin elisa-hirvi. Uusien sovitusten kohteena ovat mm. ”It’s My life” (Bon Jovi), ”Eye of The Tiger” (Survivor), ”Jump” (Van Halen), ”Smells Like Teen Spirit” (Nirvana), ”Hello” (Lionel Richie), ”Black Hole Sun” (Soundgarden) ja ”Wonderwall” (Oasis).

Tuon luettelon viimeinen kappale ”Wonderwall” minua on värisytti kuin paremmankin laatuluokan dildo Helsingin Juhlaviikoilla vuonna ’95 jolloin sen esitti The Mike Flowers Pops konsertissaan Huvilateltassa laulaa lurittaessaan sen ja monta muuta ihQ kappaletta. Oasis ei koskaan saanut noita liplatuksia aikaan sieluni kesäisellä järvellä.

Hilpeissä pikkujoulutunnelmissa voi myös kuunnella hip&cool-tunteella kapellimestari Riku Niemen johtaman Riku Niemi Orchestran (RNO) "Swing&Hits"-kokoelmaa jossa on huippusoittajista koostuvan suuren viihdebändin instrumentaaliversiot Suomen populaarimusiikin lähihistorian merkkiteoksista. Aistikkaat näkemykset löytyvät vaikkapa Himin "Heartache Every Momentista" tai Zen Cafén "Aamuisin" -kappaleesta saavat hymyn kareen paatuneimmankin kuulijan (lue: elitistisimmän musiikinkuluttajan) huulille. Lyriikoistaan riisutut laulut paljastavat kätketyn alastoman kauneutensa sävellyksinään ja siksi monen kohdalla voi todetakin: "Ei ihme, että tuo on hitti!".
Riku Niemi on Sibelius Akatemiassa kouluttautunut kapellimestari, joka on viime vuosina löytänyt varsinaisen työsarkansa kevyen musiikin moniosaajana. Hän on vastannut lukemattomien levytysten jousisovituksista ja kapellimestaroinnista iskelmästä kansainvälisiin hevihitteihin. Swing & Hits - taivaallista hissimusiikkia paternoster hengessä.

nyt mä haluisin Ari Goldin cd:n kun mul ei oo sitä applen i-boksia vai mikä se nyt sit on jolle niit i-tuneja voi ladata.

mut kyl mä liikutuin sen Saariahon Kaukainen Rakkaus oopperassa. tosi hyvä.( et kuuntelen joskus klassistakin, mut harvoin)

Ai jaa että piloerektio (ei, ei ole kirjoitusvirhe) tahi le frisson. Tunnistan ilmiön, eikä rajoitu minulla mihinkään musiikkityyliin. Tulee kausina ja mukaan mahtuu rokkia, soulia, klassista. Pari vuotta sitten soitatin Mariah Careyn joulurenkutusta All I want for Christmas is You vuorokauden ympäriinsä. Ihan hölmö biisi mutta saa minut vieläkin hymyilemään ja niskakarvoissakin tuntuu. Oopperassa on todennäköisintä saada väristyksiä, ja ainakin murrosiässä mukana oli jotain määrittelemättömän eroottista.

En ala muistelemaan kappaleita, mutta ainakin tumma goottilainen musiikki tekee tuollaista vaikutusta. Esim. Inkubus Sukkubus. Joskus sitten joku "laadukas" popmusiikki, kuten esim. Pet Shop Boys.

yazoo: don't go
Se melodia tuo aina mieleen nuoruusmuistoja ja ihan hieno melodia.

Lea Laven: Niin.

- Meni konsertissa todella konkreettisesti väreet pitkin selkärankaa, se oli niin lähellä orgasmia kuin musiikin kuuntelussa voi olla.

Rachmaninoff,pianoconsertto Fantaisia, mista Hollywood teki " All By My Self".
Glinka:Ivan Susani's aria act 4.by Boris Shtokolov.

piloerektio ;)

Tuo ilmiö kuuluu monin tavoin minun elämänpiiriini. Rakastan musiikkia, miehiä ja muitakin eläimiä ja tällä hetkellä olen erikoistunut lääkkeiden sivuvaikutusten kritisoimiseen ( ks. http://www.mielenterveyshelmi.fi/?netti-helmi_46 ).

Piloerektio on tärkeä ilmiö hevosten lääketieteellisessä hoidossa, kun niitä lääkitään esim. kengittämistä tai leikkaushoitoja varten. Hevoslääketieteessä detomidiini on keskeinen lääkeaine. Sen ominaisuudet on tarkemmin kuvattu lääkelaitoksen verkkosivuilla:

" Detomidiini on kemialliselta rakenteeltaan 4-(2,3-dimetyylibentsyyli)imidatsolihydrokloridi. Detomidiini on α2-agonisti, joka vaikuttaa keskushermostossa estämällä noradrenaliini-välitteisten hermoimpulssien kulkua. Eläimen tietoisuuden taso laskee ja kipukynnys nousee.

Detomidiinin vaikutuksesta sydämen syke pienenee ja johtokatkoksia voi esiintyä. Elimistö vastaa pulssin laskuun kohottamalla verenpainetta, joka palautuu 15 minuutissa lähtötasolle tai hiukan sen alapuolelle. Hengitystiheys pienenee. Erityisesti suurilla annoksilla hevoset hikoilevat ja joidenkin yksilöiden karva nousee pystyyn (piloerektio). Oriilla ja ruunilla tapahtuu osittainen, ohimenevä penisprolapsi. Naudoilla havaitaan itsestään ohimenevä, lievä puhaltuminen ja lisääntynyttä syljen erittymistä. Veren sokeripitoisuus nousee molemmilla eläinlajeilla. "

(ks. http://spc.nam.fi/vetspc/d/224498.xml?Template=/html/vetspctemplate.html)

Kuten nimimerkki otso varoittelee, piloerektiossa kyseessä ei ole se, mikä ensiksi juolahtaa mieleen.

Oheisen kuvauksen mukaan detominiidia käytettäessä hevosilla niskakarvat nousevat pystyyn (piloerektio) mutta kalu luiskahtaa esiin löysänä (penisprolapsi).

Kun kuuntelen kuulokkeilla uuden Solaris-elokuvan soundtrackia. Se antaa väristyksiä. :) Eritoten Don't blow it. Koko levy on muutenkin...ihan eteerinen.

Tällasista saanut väristyksiä tällä viikolla:

Sister Flo: White noise
Dandy Warhols: You were the last high
Antony & the Johnsons: Hope there´s someone
Sweatmaster: Hold it
Ark: Disease
Wojciech: Älä itke meteoriparvi
Sigur ros: Hoppipolla

Duurimolli: Tarkoitat varmaankin yhtyettä The Ark, sillä Ark ei ainakaan ole tehnyt kyseistä kappaletta. Tässä on Arkin kotisivu: http://www.arksite.com/ että muistat vastaisuudessa erottaa kyseiset yhtyeet toisistaan.

Väreitä aiheuttavaa musaa on tällaiselle musadiggarille niin paljon...mutta lähiaikoina on meitsin jalat saanut tutisemaan ainakin Depeche Moden "Precious" ja Rufys Weinwrightin versio kibaleesta "Hallelujah". Good Bye Leninin soundtrack on myös melkoisen hyvä värisyttäjä. Ja keväisin kun tulee ensimmäiset siniset illat, niin stereoissa raikaa repeatilla Sueden "So young". Semmottiis!

mulle aineskin aiheuttaa ihan parhaat väreet niskavilloihini se kun ei soiteta mitään musiikkia jolloin se onkin parasta musiikkia sielulle. vois niinku josku kokeilla nää musadiggaritkin ja löytää kaikkenlaista kivaa muutakin ääntä, sielustaan ja luonnosta. miks aina pitää musan pauhata ja sen täyttää jokainen tila ja paikka, luonto ja mikätahansa olo missä nyt joku ihminen on? tyhmistä on se kun viereen tulee joku pässinpökkimä pönöömään ja sit sillä on jotku luurit korvilla ja ne falskaa vain jonkun biitin läpi.tosi karseeta kuunella vaikka pari tuntii junassa sellasta.

Tystamari: Katsos kun on musikaalisia ihmisiä ja ei-musikaalisia ihmisiä. Ei voi mitään, jos et tajua musikista mitään, mutta anna niiden kuunnella rauhassa jotka sitä rakastavat. Mullekin Pet Shop Boysien It's a sin oli tosi kova juttu aikonaan, ja kyllä se on vieläkin saanut kylmät väreet kulkemaan. Toinen biisi joskus kauan sitten oli myös Madonnan La isla bonita. A-han Hunting high ans low on vieläkin tosi ihana. Alphavillen Big in Japan, Sashin Equador ja Stay. Trance-versio Eeaglesien Hotel Californiasta on tosi jees. Onhan noita... Harmi kun ei ole nykyään mitään kunnon paikkaa missä sois oikeaa tanssikamaa, meinaan trance tyylistä melodista meininkiä.

Se kauhia 'Mörkö se lähtee piiriin' jota lastentarhassa laulettiin ja sain pakokauhukohtauksen ensimmäisellä kerralla kun 'Mörkö se tahtoi Soilan'. Tinttantanttantallalleit eivät paljoa auttaneet enkä palannut enää lastentarhaan.

Pilkunnussijalle: :) Jep, ihan laiskuuttani jätän yleensä etuliitteet pois. Jos huomaat, niin dandytkin on kirjoitettu ilman. Ajattelen, että kaltaisillesi (siis ihmisille, jotka tuntee samantapasta musakkia, kuten noin jotakuinkin laajasti ymmärrettynä oletan sinun tekevän), asia olis selevä. Näin siis enempi tunteella kuin hartaudella. :)

Muhun vaikuttaa voimakkaasti jotkut tietyt joululaulut.. Jos on muuten hiljaista, pari kynttilää palaa pöydällä, ulkona sataa lunta ja on pimeää ja samaan aikaan soi " O Holy Night", se herkistää ihan kummasti. Sinänsä kumma juttu, koska muuten en tunne olevani kovinkaan uskonnollinen.

Tystamari: Niin, se on niin ihmisestä kiinni, mistä tykkää...itse en voisi elää ilman musiikkia. Mulla soi musiikki aina kun olen kotona ja taukoamatta, jopa öisin kun nukun (en pysty nukahtamaan jos ei levy soi). Että näin.

Hih, en ole aikaisemmin törmännyt samanlaiseen ihmiseen. :) Itsekin aikoinaan kuuntelin koko ajan musiikkia öisin, kunnes tuli sitten toinen nukkumaan siihen viereen. Ei edes ambienttia saanut laittaa yöksi höh. =)

Yes,vahva aani kuin Mahalia Jackson,O Holy Night...

Billy MacKenzien versio "Wild is the wind" KUKAAN ei laula tuota niin.
"Don´t you know you´re life itseeeeeeeeelf..." edes Bowie

ja nuo kuiskaukset Antony and the Johnsonin ekalla levyllä.

duurimolli! Sä siis olet olemassa! Itse olen jo kauan sitten luopunut toivosta, että näissä piireissä törmäis meikäläisiin. No, the arkin ja antonyn keikat ehkä poislukien. Ehkä jopa tunnetaan, mikäli olet kiertänyt kys. pumppujen keikoilla hki-tku-tre -akselilla. Nyt mä joudun nyrjäyttämään silmäni etsiessäni sitä yhtä, joka saattaisi katsoa sillä silmällä ;) .....tai siis oletko sä kundi?

Mun tarvi heti kuunnella poimintoja sun listalta, oli sen verran mukavia värisyttäjiä. Antonyn You are my sister, Sister Flo:n Guillotine ja Wojciechin Kylmäkäynnistys tuntuivat mahan pohjassa myös.

Tässä mun lista viime päiviltä:

The Weakerthans: left and leaving
Interpol: take you on a cruise
The Magnetic fields: papa was a rodeo
Sparklehorse: it's a wonderful life

Sori, jos muiden mielestä menee aiheen vierestä. Tämä on vaan niin harvinaista mukavaa.

Stringfellow: :) Uh, joo. Huippu lista sullakin. Ja poika olen, kyllä vaan. Mut hei, lohdutukseks voin sanoa, ettei me ainoita olla. Katselet vaan rohkeasti ympärilles. Meidän etuna on viel se, että tässä jengissä toista poikaa voi lähestyä vähän helpommin ku keskiverto heterobaarissa, turpaan ei tu kovin helposti, monet on vaan imarreltuja kiinnostuksesta. Mutta ainakin kotikaupungissa melkein kaikki on vähän liian tuttuja. Ehkä nähdään joskus jossain "talvipuutarhan kookapensaan alla" ;) , tällä erää pitää varmaan lopettaa tämä aiheen vierestä menevä keskustelu..

muuten: Viittaakohan sun nimes posies:iin vai itseesi? ;) En vaan voinut olla kommentoimatta.

Päivän pari:
Iggy and the stooges: Search and destroy
The Cure: Closedown

mulla menee väristyket joka paikassa kun hevy-sähkökitara soi, iron maiden on yks paras tässä kohtaa. hevyä parempaa ei ole. jotain klassista musaa en jaksa kuunnella. heti alkaa päässä kivistää. joku viulun vingitys melkein tappaa aivosolut. hevy on the best!

Stringfellow! Oivalsin, että viestini voi ymmärtää väärin. EN siis vihjaa, että sun pitäisi etsiä jotain narkkareita! Se on musta vaan romanttinen visio romanttisessa biisissä. Nyt lopetan rautalangasta vääntämisen.

Heidän korkeutensa, Rautaneito kiittää Heavymies sanoistasi.

@duumrolli The Cure:Entreat(live levy)Closedown on uskomattoman koskettava

@Heavymies Noh, parempaa ei olekkaan kuin heavy.Parasta tällä hetkellä Gamma Ray/Fairytale. 40 sekunnissa 1 säkeistö skittasoolo 2 säkeistö...saavutus johon ei edes Madoona pysty Gamma ray:n Fairytale on loistokappale

@Jamie:Toivottavasti tarkoitit yhtyettä, etkä sitä kissan hiekkalaatikkoa.

Tämän päivän Hesarissa (HS sivu C1) on upea juttu minun kaltaiselle, aikuiseksi venähtäneelle Pikku Prinssille, joka vierastaa kaikkea kaksinaamaisuutta ja tekopyhyyttä sekä itsensä muiden yläpuolelle kohottamista, jota usein liittyy klassisen musan kuluttamiseen. Minusta on masentavaa nähdä, että suuri osa konsertti- ja oopperayleisöstä tulee lähinnä näyttämään itseään ja iltapukujaan. Pinnallisuus, kaupallistuminen ja teennäisyys ovat mielestäni uhka niin klassiselle musalle kuin seksuaalipoliittisille liikkeille.

Olen itse pyrkinyt löytämään aitoa, sydämellä tehtyä musiikkia, jossa esittäjä on täysillä mukana. Historiallisen sattuman, rakkaustarinan ja työni ansiosta minulla on ollut mahdollisuus käydä Pariisissa yhteensä ehkä kolmisenkymmentä kertaa jo 1960-luvun alusta lähtien. Samojen sattumien johdosta olen voinut asua vasemmalla rannalla Latinalaiskorttelissa, opiskelijoiden, intellektuellien, kirjailijoiden, taiteilijoiden, eksistentialistien ja vastarintaliikkeen muistojen joukossa. Tähän maailmaan minulla liittyy Edith Piaf, joka laulaa koskettavasti rakastamisen vaikeudesta, elämän ihanuudesta ja vaikeudesta ja erilaisista sirkkeliin kompastuneista ihmisistä.

Kiersin kaukaa oikean rannan, jossa sijaitsevat mm. Ooppera minkkimuureinen, suuret muotitalot ja bulevardit, jotka on tehty leveiksi sen takia, että jos täytyy taas ampua vallankumouksellisia, sen voi tehdä suorasuuntauksella koko kadun leveydeltä.

Latinalaiskorttelissa samoilin päiväkausia pikkukatuja kuuntelemassa nuoria musiikinopiskelijoita, jotka elättivät itsensä laulamalla ja soittamalla kaduiila ja metrossa. Yksi läheisistä opiskelutovereistani sosiologian laitoksella, Markku Lonkila, on tehnyt mielestäni kauneimman sosiologisen tutkimuksen osallistuvalla havainnoinnilla soitamalla itse Pariisin kaduilla ja metrossa vuonna 1986 ja lisäksi haastattelemalla kahtatoista katusoittajaa. Laitoksella ollessaan Markku soitti meille joskus kitaran säestyksellä Jacques Brelin lauluja.

Gradussaan "Kadonnutta aitoutta etsimässä. Tutkielma Pariisin katusoittajista" (1989) Markku Lonkila tiivistää minunkin kokeman ristiriidan seuraavasti:

"Haastattelemani katusoittajat kokivat voimakkaan ristiriidan katusoiton aidon ja rehellisen luonteen sekä toisaalta valheelliseksi kokemansa viihdeteollisuuden välillä. Katusoittajat pyrkivät kuitenkin osaksi juuri kritisoimaansa viihdekoneistoa ja soiittivat pääasiassa juuri parhaiten kaupaksi käyviä kappaleita. Ammattinsa boheemiutta ja vapautta korostavat soittajat olivat myös usein kehittäneet voimakkaan työetiikka" (Lonkila 1989, tiivistelmä).

Päivän Hesarissa on koko sivun juttu otsikolla "Katusoittaja nousi Sibelius-voittajaksi". Siinä kerrotaan 22-vuotiaan Alina Pogotskinin tarina pietarilaisesta katusoittajasta maailmankuuluksi viulistiksi. Alinan isä oli vilunsoiton professori ja äiti siperialainen orkesterimuusikko. Alina osoittautui musikaaliseksi ihmelapseksi jo 5-vuotiaana. Vuonna 1992 Neuvostoliiton romahdettua viulupedagogit eivät saaneet kuukausiin palkkojaan. Pogotskinien perhe joutui lähtemään Saksaan kolmen viulun ja kahden matkalaukun kanssa.

Sana katusoittajalapsesta levisi ja Alina alkoi saada ystävällisiä kuulijoita ja tukijoita. Alina Pogotskin soitti voittokappaleenaan Sibeliuksen viulukonserttoa, jota hän kertoo rakastaneensa jo lapsesta. Finlandia-talossa saavutettu voitto tuotti palkintoina 22000 euroa ja avasi tiet kansainvälisiin konserttiesityksiin.

Toivottavasti Alina Pogostkin pitää aina mielessään mitä oli olla köyhä katusoittaja Heidelbergin kaduilla.

Olli S. kirjoitti:Toivottavasti Alina Pogostkin pitää aina mielessään mitä oli olla köyhä katusoittaja Heidelbergin kaduilla."

Höh miksi?

Koska menestyksellä, asemalla, rikkaudella ja iällä on ikävä taipumus nousta päähän. Se voi tehdä ihmisestä ylimielisen, kyynisen ja tunteettoman. Se ei ole eduksi Sibeliuksen viulukonserttoa soitettaessa.

Minua värisyttää eurooppalainen trance, vokaali sekä instrumentaali.

Entä musiikin kuuntelemistilanteet? Mitkä kuunteluolosuhteet ovat olleet koskettavimpia / seksikkäimpiä? Minulle musiikin kuuntelu on kokonaisvaltainen kokemus, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kuten olen kertonut täällä, pyntätyt ja minkkiturkkiset hienostodaamit vieraannuttavat minua. Harmittaa että usein kuulijat taitavat vain tulla näyttämään itseään tai juhlapukuaan konsertteihin. Inhoan tekopyhyyttä ja ulkoisiin muotoihin takertumista.

Parhaiten olen viihtynyt harjoitustilanteissa, jotka ovat samalla opettavia. Minua kiinnostaa myös seurata läheltä nuoria musiikinopiskelijoita, jotka soittavat jossakin romanttisessa paikassa, vaikkapa opintorahoja ansaitakseen Pariisin kaduilla tai metrossa. Siinä on nostalgista paikallistunnelmaa. Romanttisin seikkailuni on ollut Amsterdamin Vondelparkissa, jossa aikoinaan yhdistyivät kaksi lempiharrastustani: nuorten muusikkojen kuunteleminen ja kruisailu. Vondelpark oli aikoinaan jonkinlainen Laakson kenttä ja joskus bongasin sieltä jonkun nuoren viulunsoittajan.

Voisivatkohan Helsingin turismivastaavat kiinnittää nuoria söpöjä homppeleita ja lesbiaaneja viulua vinguttamaan sinne entisen kesäteatterin raunioille niiden kahden polun risteykseen Laakson metsässä?

Aika moni Earth,Wind and Fire:n klassikko biisi, In The Stone, Star, Rock That, Turn It Something Good, Fantasy.... aiheuttavat vielläkin näin monen vuoden jälkeen väristyksiä.
Upeita sovituksia, uskomatonta voimaa.

Ylläpito on hyvä ja poistaa sitten tuon yllä olevankin viestin pois, jos kaikki muutkin kirjoittukseni poistetaan. Uskomatonta!