Suomen kielen ongelmat
Suomen kieli on aika ongelmallinen kieli, ainakin minusta. Yritän opettaa kieltä yhdelle ulkomaalaiselle ystävälleni, asunut Suomessa reilun vuoden. Ongelmia tulee eteeni, kun tulee kysymyksiä, miksi noin ja miksi näin. Yritän selittää, että näin, mutta en osaa! Kauheaa! 20 vuotta on kulunut ylioppilaskirjoituksista ja luonnollisesti tietoni karisseet.
Löytyykö jostain apua? Hyviä
http://www.kielioppisivuja?
Löytyykö muitakin "opettajia?
Miten opetatte? Viikottain, montako tuntia? Paljonko tienaatte?
Minä opetan kerran vkossa/ noin 3 tuntia/ 15 e. (liian vähän? kohtuullisesti?)
Seuraavaksi minun pitäisi kertoa montako-paljonko -kysymyssanojen merkitykset. Milloin montako/ paljonko ja miksi? Nyt istun sormi suussa. Ainoat esimerkit: paljonko kello, paljonko maksaa? Montako kiloa, montako litraa?
Kukapa osaisi selittää minulle...?
Reetu mene itse suomen kielen kurssille ennenkuin alat opettaa ulkomaalaisia. Nyt ymmärrän miksi monet noista ulkomaalaisista puhuu huuono soomi kuin opettajat eivät itse osaa tarpeeksi äidinkieltään. 2) miksi et itse etsi webistä? Laiskat ja tyhmät eivät ymmärrä mitään!
Opetuksesi ei tunnu olevan edes viidentoista sentin arvoista. Antamasi esimerkit paljastavat kuinka huteralla pohjalla oma suomen kielen teoreettinen taitosi on. Älä opeta enää. Teet vain toisen ihmisen elämän entistä hankalammaksi.
kyllä te pojat olette typeriä, kun kritisoitte. ette edes tunne reettaa, vai? osaatteko suomea paremmin? ette edes vastanneet reetan kysymyksiin.
pari vuotta sitten tyttökaverini opetti yhdelle amerikkalaiselle suomea. 2xviikkoa, 2-3 tuntia, "palkan" jätän mainitsematta. paula on suomenkielen opettaja. samaan en olisi pystynyt. kannattaa kaivaa yläasteen ja lukion kirjat ja kerrata.
kysymyksiisi en voi vastata, omat tiedot pettävät.
yksi hyvä sivu löytyy ylen sivuistoilta:
http://www.yle.fi/opinportti/kieliportti/
ja suomea:
http://www.yle.fi/opinportti/supisuomea/
onnea vaan yrityksillesi.
terv. niina
Montako omenaa? Kahdeksankymmentäneljä. Paljonko omenaa? Kaksi muovikassillista. Montako kalaa? kolme särkeä, kuusi ahventa ja hauki. Paljonko kalaa? 8,7 kiloa.
Todellakin on vaikeaa opettaa ulkomaalaista, paitsi siis harjoitteluseurana, keskustelemalla jo vähän oppineen kanssa. Olen itse seurannut hieman vaihto-oppilaiden suomen opiskelua, ja heillä on kyllä aivan toisenlaisia kysymyksiä esillä kuin suomalaistan äidinkielen tunnilla. Jotain epäsäännöllisiä adjektiivin taivutuksia... eihän meillä ole niistä hajuakaan! Itse etsisin suomi vieraana kielenä -oppikirjoja ja etenisin niiden mukaan. Niitä löytyy joka tapauksessa ainakin ruotsinkielisille suunnattuina, joista voi ainakin päätellä, millaisia asioita voisi opettaa.
Nyt minun pitää hieman tarkentaa, muuten saan enemmän piiskaa.
En ole opettaja, enkä opeta päätyönäni. Ulkomaalainen ystäväni on suomenkielen kurssilla, jota vetää ammatti-ihminen. Mutta hän haluaa kerrata oppimaansa ja ennen kaikkea jutella suomeksi. Kurssilla tähän ei ole aikaa. Siksipä istumme yhdessä kerran viikossa ja yritän parhaani mukaan "opettaa", jos se on opettamista, enemmän harjoitusta ja keskustelua.
Kiitos teille muutamille vinkeistä ja vastauksista tähän saakka.
Ja ystävän auttamisesta veloitat 15 euroa kerta ja vielä olet huolestunut, veloitatko liian vähän. Taivahan vallat.
Kielkiäryleiden valmistusohjeita uusavuttomille!
Jokainen voi tästedes olla konsernitasoista jargonia suoltava tiedoittaja, peruskoulun yläasteen burnout tasoinen luokanope, turha mainosmaakari, Punavuoresta, päevöö! oleva wannabe kirjailija ja näsäviisas nettiknoppailija oikein kätevästi!
Kaikkien kielenviäintäjien katekismus on ilmestynyt. Oeva apu ploki, voorumi, sätti sunmuun nettinaputelijoiden oikaisuvälineeksi. Enää ei hävetä mennä lukukinkereille nettiin muiden
Täältä se Sokea Reettakin löytää oivat vinkit siihen miten ollaan nuttura kireällä kun verkkoon laittetuja tekstejä arvostellaan:
Kustantajan kirjaesittely:
KIELIPOLIISIN KÄSIKIRJA
Poliisi isolla P:llä Ennennäkemätön pilkkukuume ja possessiivisuffiksien epidemia leviävät kautta maan. Nyt on kielipoliisille töitä. Armoa ei, Siperiaan!
Innostu kielenhuollosta. Pilkuntarkkana lainvartijana tehtäväsi on suomen kielen väärinkäytösten estäminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen.
Testaa taitosi! Ilmianna kielirikolliset. Kielipoliisin käsikirja sisältää vihjenumeron, ohjesäännön ja kokoelman valmiita kuulustelukysymyksiä. Kunniakkaasti ristikuulustelunsa hoitanut voi saada teatteri-hotellipaketin poliisikoulun maisemiin Tampereelle.
Lokakuussa ilmestyvä uudenlainen kieliopas viihdyttää asiasisällöstä tinkimättä. Kirjassa kiinnitetään huomiota yleiskielen elävään käyttöön ja varoitetaan joka kirjoittajaa vaanivista virhemahdollisuuksista.
Kirjan intomielisinä konstaapeleina irrottelee pätevä karhuryhmä: Hannele Dufva, Riitta Eronen, Simo Hämäläinen, Lari Kotilainen, Pirkko Muikku-Werner, Tuomas Nevanlinna, Annukka Varteva ja Taina West.
Etsintäkuulutus!
Ilmianna havaitsemasi kielirikos tai -rikollinen kielipoliisille. Lähetä vihje mediassa tai jossain muualla havaitsemastasi törkeästä kielivirheestä yrityksestä, mainostajasta tai viranomaisesta, joka käyttää huonoa kieltä julkisuuden henkilöstä, jonka kielenkäyttö ei ole mielestäsi kelvollista suomea.
Huom.! Yksilöi lähde tarkasti. Kerro esimerkiksi lehden nimi ja julkaisupäivä. Liitä mukaan mahdollinen todistusaineisto. Jos ilmianto perustuu mielipiteeseen, osoita oma näkemyksesi asiasta oikeaksi.
Kielipoliisin sähköpostiosoite on kielipoliisi@tammi.net
Postia (esimerkiksi lehtileikkeitä ja kopioita) voi lähettää myös kustantajan osoitteeseen.
"Ja ystävän auttamisesta veloitat 15 euroa kerta ja vielä olet huolestunut, veloitatko liian vähän. Taivahan vallat."
Tiedän useamman tiotokeneiden päälle ymmärtävän, jotka ovat lopen kyllästyneitä tekemään ilmaiseksi työtä kavereilleen. Olisitko itsekään siihen valmis? Toistuvasti tai jopa säännöllisesti? Milloin tulisi mieleen, että uhratusta vapaa-ajasta olisi hyvä saada korvaus.
No jopas täällä ollaan negatiivisia. Itse olisin ainakin valmis maksamaan jollekin ystävälle, joka vieraassa maassa uhraisi aikaa kielitaitoni kehittämiseen. Vielä kun siitä saisi eniten sitä käytännön kielen osaamista. (Ja maksaisin nytkin, kun olen jälleen alkanut opiskelemaan uutta kieltä) Itsekin olen alkanut todella kypsymään siihen, kun kaiket viikonloput joudun ravaamaan ties kenen tuttavan luona asentamaan milloin nettiyhteyden ja milloin mitäkin. "Miten langaton verkkoyhteys suojattaan?", "Voi kun koneeseeni tuli joku virus ja nyt mikään ei toimi" - "No eipä ihme, kun ei ole virustorjuntaa eikä palomuuria", "Millainen sen pitää olla?", "Sinähän vrmaan asennat sen sitten"... Ja kaiken palkkana se, että tarjotaan kahvia, jota en edes juio - aivan niin kuin minulla ei olisi omaa elämää. Tuo teidän negatiivisuutenne tarttui!
Olen joskus antanut jonkinlaista "perusopetusta" Suomen kielestä yhdelle jenkkituttavalle. Eikä siinä ollut, eikä ole mitään ongelmaa, jos vastapuolella on kieliopin peruskäsitteet hallussa. Mutta jos kaikki on hakusessa, niin saa siinä ihmetellä miten asian ymmärrettävästi selittäisi. Tuossa jo jonkun kirjoittajan mainitsema "Suomi vieraana kielenä -oppikirjoja" on kaikista helpoin ja yksinkertaisinta käyttää apuna ja edetä sen mukaan. Ja niitä löytyy ihan kirjastoistakin.
...avuttomien?
Kannattakohan kutsua "ystäväkseen" sellaista ihmistä jota ei halua vilpittömästi ja epäitsekkäästi auttaa, neuvoa, opastaa ilman itselleen tulevaa hyötyä, korvausta, tarkoitusta? Jotenkin kuulosti pahalta että ns. "ystävyys" arvotetaan vain ja ainoastaan sillä miten vähän se vie minulta, aikaa, vaivaa, työtä. Tämänpäivän kylmien sekä itsekkäiden ihmisten arvottomassa arvomaailman kuvassa "ystävyys" näköjään mitataan vain noilla hyötyfunktion määreillä. Sitä saa näköjään millainen on. Ihmisenä toiselle. Ilmaan humaanisuutta ja inhimillisyyttä.
Kannattaako sitten edes puhua "ystävistään" jos mittaa vain heitä sillä miten harmittomia, vaivattomia he ovat antessaan "ystävyyttään" ilman vastapalveluksien mahdollisuutta, pyyntöä jostain josta on jopa vaivaa minulle? Olisiko jokin muu käsite parempi sellaiselle ihmiselle jolta rajaa pois vaikkapa apunsa antamisen ammattialueensa puitteissa.
Omakohtaisesti minulle ei ole koskaan ollut mikään vaiva tai huoli, harmistus tehdä asioita Ystävilleni vapaa-ajallani. Niitä asioita sekä töitä joita ammatillisesti osaan ja kykenen tehdä, niin että myöskin niistä saan normaalin päivittäisen työsuhteeni sekä aineellisen korvauksen.Vasta vuoroisesti Ystäväni joille teen töitä ilman korvausta tekevät mielellään oman ammattipätevyytensä mahdollistamia suoritteita minulle samoilla periaatteilla.
Terveen itsetunnon ja omanarvon omaavana osaan myös sanoa löyhemmissä tuttavuus suhteissa tapahtuviin kyselelyihin ammattiavustani käyvän palkkioarvion siitä mitä ammattiapuni maksaa heille alallani käytettävävien keskimääräisten tuntihinta suositusten mukaan. Samalla olen myös osannut neuvoa heitä kääntymään sellaisen ammattiauttajien puoleen joka esim. yksityisyrittäjänä rakentaa toimeentulonsa sekalaisten asiakkakaiden tarpeiden tyydyttämisestä ja palvelelee heitä vaikkapa viikonloppuisin, iltaisin silloin kun itse olen omalla ajallani viettämässä vapaa-aikaani.
Ei kai se nyt aikuiselle, itsenäiselle ihmiselle ole niin vaikeaa sanoa: "Ei." Jos siitä joku loukkaantuu niin e ikai sellainen ihminen sitten sellainen ns. "ystävä" ole? Ainakaan omia Ystävyys-suhteitani tämä noudattamani pääperiaate ole vähentänyt vaan päinvastoin se rakentanut niistä toimia suhteita jotka elävät ja voivat hyvin eri elämäntilanteissa sellaisina kuin ne ovat.
Agricola ei pidä minusta? Miksi? Yksi homoystäväni oli oikeassa, kun sanoi minulle, mieti tarkkaan mitä kirjoitat ranneliikkeen sivulle, muuten saat heti piiskaa. Nyt uskon.
Minun pitää tarkentaa vielä tarkemmin. Ulkomaalainen ystävä, jota nyt "opetan" on enemmän tuttava, ei sydänystävä tai ystävä (joita minulla on vain muutama). Tutustuimme vuosi sitten yhden tuttavani välityksellä, joka etsi tälle ulkomaalaiselle ystävälleen suomen kielen “opettajaa” varsinaisen kielikurssin lisäksi. Tietty, en ole opettaja, en ole opiskellut suomen kieltä, vaikkakin olen akateemisella alalla.
Opetan tätä ulkomaalaista tuttavaani kerran viikossa, sovittuna iltana n. kolme tuntia, milloin 3,5 tuntia, milloin 4 tuntia. Valmistaudun iltaan mielestäni melko huolella. Kirjoitan pari liuskaa harjoituksia, jotka käymme yhdessä läpi, esimerkiksi ääntämisharjoituksia, kielioppiharjoituksia niin poispäin. Tarjoan mehua tai kahvia, keksejä, pullaa, ettei tarvitse istua suu kuivana.
Yritän harjoituttaa häntä parhaani mukaan. Joskus menee sormi suuhun, miten se nyt olikaan. Onneksi on 4-5 kielioppikirjaa, mutta aina ei löydy vastausta. Harjoitusten lisäksi kerron Suomesta, maamme kulttuurista, tavoista ja niin poispäin.
Keskityn häneen ja harjoituksiin, eli 3-4 tunnin jälkeen on ilma poissa.
Hän se on oli, joka kysyi minulta maksusta. Kyllä minä asiaa pitkään mietin, että voinko vaatia korvausta ja minkä suuruista. Hän ehdotti minulle 15 e. Aluksi minulla oli huono omatunto. Mutta ei enää. Hän tienaa hyvin (kertoi itse) ja 15 e tuntipalkkana on vain 5 e. Minulle 15 e on rahaa.
Kulutan omaa aikaani, valmistaudun iltaan huolella, käyn useasti myös kirjastossa etsimmässä hyviä kirjoja, kopioin sivuja, printtaan kirjoittamani harjoitukset ja niin poispäin. Vai pitäisikö minun olla Laupias Samarialainen ja lähimmäisenrakkauden vuoksi kieltäytyä 15 e korvauksesta.
Agricola mitä sinä tekisit? Agricola, näköjään viisaana ihmisenä voisit vaikka neuvoa minua tyhmää kysyksessäni, milloin ja miksi paljonko-montako.
Pitänee vielä minunkin tarkentaa. Ehkä "ystävä" on liian voimakas ilmaisu omallakin kohdallani, sillä en todellakaan hengaa ko. ihmisten kanssa sen enempää kuin mitä pistäydyn heidän luonaan kun he tarvitsevat apua.
Mutta, millainen suhtautuminen on tiettyihin ihmisiin, lähtee myös siitä millä tavalla he suhtautuvat minuun. Jos esim. en ole pyydettäessä saanut vastapalvelua joltain ihmiseltä, niin kyllä se laittaa hatuttaan ihan kympillä.
Ja mitä tuohon "rahan ahneuteen" tulee, niin tiedän sellaisiakin tapauksia missä minimituloinen ihminen on se joka tekee ilmaista työtä "n. 4000€ kuukausipalkkaa vetävälle ihmiselle, ja vielä sellaiselle perheelle, jossa molemmat saavat huippu liksaa. Kyllä minusta silloin olisi ystävällekin kohteliasta heittää auttamisesta vaikka parikymppiä. Eiköhän se ole niin, että ne ovat niitä rahan ahneita, joilla sitä rahaa on päässyt jo jonkin verran kertymään.
Hei, täällä David. Minä olen itse ulkomaalainen ja minä en osaa auttaa.
Mutta minulla on oma kysymys ja kuka voi selitää?
"Kuinka monta autoa on parkkipaikalla?"
Miksi se minä en voi sanoa: "kuinka monta autoja ovat parkkipaikalla?"
Minun ystävä sanoo, että se on partitivi, mutta hän ei tiedä kysymys mukana.
Kiitos. David.
Kielessä on vaikea sorvata sääntöä joka asialle, ne vain sanotaan jollain tavalla, ja sillä siisti.
Koska sanotaan 2 autoa, 3 autoa, 4 autoa jne., pitää myös kysyä, "kuinka monta (montako) autoa", sillä vastaukseksi odotetaan tiettyä tarkkaa lukumäärää.
Jos sanotaan vain, että autoja on epämääräinen joukko, lukumäärä ei ole tiedossa. Silloin sanotaan paljon autoja, vähän autoja. Kysymyksenä sen voisi esittää sanomalla "Onko siellä paljon (vai vähän) autoja?
ParEn osaa tätä selittää sataprosenttisen oikealla tavalla, mutta lähtisin siitä, että sana "monta" on yksikön partitiivi, jolloin sana, jota se määrittää on myöskin yksikön partitiivissa. Tällöin sanan auto on oltava muodossa "autoa" eikä "autoja". Lisäksi eksistentiaalilauseiden eli olemassaoloa ilmaisevien lauseiden predikaatti on päässääntöisesti yksikössä.
.. eksistentiaalilauseiden eli olemassaoloa ilmaisevien lauseiden predikaatti on päässääntöisesti yksikössä.
Onks Suomen kieli noin vaikeeta, en olis luullut. Enkä edes ymmärrä mitä tuo eksententaali tarkottaa. Tähän päivään asti oon pärjännyt (oon suomalainen).Onneks en opeta.
Suomalaisen ei näitä käsitteitä tarvitse tietääkään, koska hän yleensä sanoo automaattisesti oikein. Ja se eksistentiaalilause oli kyllä selitetty jo alkuperäisessä yhteydessään, siis lause joka kertoo jotain olevan olemassa, jossain tietyssä paikassa tms.
Pöydällä on kukka/kukkia/ruokaa/kuusi lautasta jne; verbi aina yksikössä riippumatta siitä, onko kysymys yhdestä vai useammasta esineestä.
Siinähän se lukee sun lainauksessakin, "olemassaoloa tarkoittava" :) Partitiivisäännöt kaikkine poikkeuksineen, etenkin subjektin osalta, ovat kuulemma ulkomaalaisille erityisen vaikeita, suomalaisten taas tarvitsee niitä harvoin miettiä, koska ne on meillä selkärangassa. Siksi niitä on niin hiton vaikea selittää kieliopillisesti. Kielioppi taas on ulkomaalaiselle tärkeä kielen oppimisen kannalta. Yksi tapa helpottaa sijamuotojen omaksumista on Public Eyen viestissään käyttämä kysymysmetodi. Eli mietitään, mihin kysymykseen lause voisi olla vastaus ja sen kautta miettiä, mitä sijamuotoja tarvitaan.
Hei täällä David
Minulla on yksi kysymys taas. Minä olen tuskainen jo pari paivä tämä asia. En ymmärrä mitään! Yksi päivä minä ajattelin minä en osaa mitään suomen kielen kanssa!
.
Minun kysymys: milloin, miksi sana mitä-mikä? Sana on sama sana? Mutta milloin minä sanon mitä ja mikä? Onko siellä sääntö ? Minun kirja ei sano mitään.
Minä unohdin minun viimeinen kysymys ja teidän vastaus, auto ja parkkipaikka. Monet kiitosket te auttoite minua! Minä haluan sanoa minä opin täälla paljon. Todella. Kiitos ystävät.
Ihan tuollainen yleinen muistinvirkiste:
mitä - sanaa käytetään kun puhutaan esimerkiksi abstrakteista asioista: "Mitä tämä tarkoittaa?", "Mitä mieltä Sinä olet?" tai materiaaleista: "Mitä puuta tämä tuoli on?", "Mitä rakennusainetta tuohon taloon on käytetty?"
mikä - sanaa käytetään esimerkiksi konkreettisista asioista: "Mikä tuo esine on?", "Mikä tuon esineen merkitys on?", "Mikä sinulla on?"
Tuohon parkkipaikkaan pieni korjaus: Yleiskielessä (puhekielessä) käytetään sanaa parkkipaikka, mutta kysymyksessä on kuitenkin pysäsköintipaikka/pysäköintialue. (Älä kysy miksi? ;) )
Nuo viisaammat sanantaitajat voivat kertoa enemmän...
Kiitos !
Minä unohtaa sanon: mikä ja mitä se kysymyssanassa. Esimerkkissä: mikä tämä on? mitä tämä on. Se on sama asia?
David.
Moi DavidK!!
Jos osoitat tuolia ja kysyt "Mikä tämä on?" vastaisin sinulle, että se on tuoli. Jos kysyt "Mitä tämä on?" vastaisin, että se on puuta/mäntyä... (eli mitä materiaalia se on).
Noin äkkiseltään minulle tulee mieleen, että sanaan "mikä" annetaan vastaukseksi taivuttamaton substantiivi (tuoli, Tuomiokirkko, purkka...) kun taas kysymykseen "mitä" annetaan vastaukseksi partitiivi- eli objektimuodossa oleva substantiivi (puuta, kiveä, purkkaa...).
Tsemppiä suomen kielen opiskeluun!! Itse asun englanninkielisessä maassa ja yritän oppia englannin kielen nyansseja. Vaikeaa on!!
Tuosta mikä vs. mitä -kysymyksestä. Mikä on kysymyspronomini, joka taipuu suhteellisen normaalisti sijoissa. Mitä on mikä-pronominin partitiiv. Näin ollen on luontevaa ajatella, että mitä-kysymyksillä kysytään asioita, joissa ounastellaan partitiivia vaativia vastaukisa: mitä tuo tuoli on - puuta; mitä teet - vastausta osaobjekti/kokonaisobjektikysymykseen.
Riippuu tilanteesta. Näitä kysymyksiä voi käyttää niin monessa yhteydessä. Ehkä Davidia hämää englannin yleisluontoinen kysymys "what's this?", joka voi tosiaan tarkoittaa sekä "mikä tämä on?" että "mitä tämä on?". Suomessa kysymys ei vain ole samanmuotoinen. Tuossa edellä on jo kerrottu muutamia eroja. Jos jotain kummallista tapahtuu tai on tekeillä ja kysytään, että "mitä tämä on?", englanniksi voisi kysyä vaikka että "what's going on?". Tässä yhteydessä taas ei voi missään nimessä kysyä, että "mikä tämä on?" Selvensikö tämä yhtään?
Minä ymmärran vhän jo. Kiitos paljon! Minun täytyy opiskella ja täytyy lukea paljomin. Minä sanoin aamulla että yksi päivä tai joskun minä en ymmärrä mitään. Se kaikki on väärin. Mutta minä yritän. Kiitos että te autatette!
Seppo, onnea maassa!
En ole kieliasiantuntija, mutta luulen Davidin kielipähkinän koskevan lähinnä olla-verbiä käyttäviä kysymyslauseita. Muiden verbien kanssa asia on selvempi: what on mikä, jos se on lauseen subjekti, ja mitä, jos se on objekti. Englannissakin on vastaavasti who ja whom, tosin whom taitaa olla kuoleva muoto.
Esimerkkejä, joissa subjekti _alleviivattuna_ ja objekti *korostettuna*:
_What_ is burning here? _Mikä_ täällä palaa?
_What_ is missing? _Mikä_ puuttuu?
_Who_ is talking? _Kuka_ puhuu?
*What* does _it_ mean? *Mitä* _se_ tarkoittaa?
*What* did _you_ see? *Mitä* _sinä_ näit?
*What* can _I_ do? *Mitä* (_minä_) voin tehdä?
*Whom*/*Who* are _you_ staring at? *Ketä* (_sinä_) tuijotat?
Olla-sanalla on suuri määrä merkityksiä (sijaita, edustaa yleisempää käsitettä, omistaa asia tai ominaisuus...), joten mikä-sana voi myös saada useita eri taivutusmuotoja riippuen minkälaisesta olemisesta on kyse:
Missä Helsinki on? Suomessa.
Mikä Helsinki on? Suomen pääkaupunki.
Mitä Helsinki on? Maata, merta, taloja, ihmisiä, lokkeja...
Englanniksi kaksi viimeistä kysymystä ovat samat (What is Helsinki?), mutta molemmat vastaukset ovat mahdollisia. Suomi on tässä kohtaa eksaktimpi kuin englanti.
Lueskelin eilen Hesarin Nyt-liitettä ja totesin jälleen kerran, että nykytoimittajien (nyttoimittajien?) suomen kielen taidossa on luvattoman paljon toivomisen varaa.
Esimerkiksi näin joulun alla lahjateemaan liittyvässä suurta perheyhteisöä kuvaavassa jutussa tuntuivat menneen sedät ja enot iloisesti sekaisin. Vai tiedätkö sinä, mikä on sedän ja enon ero?
Muuten, jos sinulla ei ole mahdollisuutta lukea koko Nyt-liitettä paperisena tai maksullisena verkossa, kannattaa kuitenkin lukea kyseisen läpyskän erinomainen viikon juttu Lars Svartströmistä:
http://www.hs.fi/juttusarja/viikonjuttu/artikkeli/Alaston+mies/1135251200643Juttu on saanut kovasti kehuja myös lukijapalautteissa.
Svartström on pitänyt vuosikymmenet tiukasti kiinni oikeudestaan pukeutua haluamallaan tavalla. Pitkään häntä etäältä seuranneena ja muutaman kerran kohdanneenakin arvostan hänen tapaansa pitää noita tv-asioita esillä myös julkisuudessa. Hän on tehnyt hyvää työtä kaltaistensa puolesta.
Joko jutun kirjoittajalla on mukaan lipsahtanut eräs epätarkkuus tai Lassella muisti pätkii tai sitten minulla. Yhden seikan muistan tapahtuneen eri tavalla kuin jutussa kerrotaan. Se on kuitenkin mitätöntä hyvän kokonaisuuden rinnalla. Erinomainen henkilöjuttu Hesarilta.
Laitanpa nyt tähän viestiketjuun, vaikka ketju ei ihan tarkalleen ottaen ole kielenhuoltoa, seuraavaa.
Kirjalliset epämuodot "..., että kun", "..., että jos" tai "..., että koska" jne eivät ole kirjakielen muotoja. "Että" on aivan turha. Sitä ei tule käyttää kirjoitetussa kielessä.
Toinen huomio: Sana "koska" ilmaisee syytä, ei aikaa. Voi sanoa ja kirjoittaa "Voimme syödä nyt, koska olen käynyt kaupassa". Sivulause vastaa kysymykseen "miksi?", ei "milloin". Kun kysymme aikaan liittyvää kysymystä, kysymme "milloin?", ei "koska". Koska ei edes ole kysymyssana.
Montako-kysymyssana kysyy kappalemäärää, paljonko kysyy määrää ylipäätään, sen tarkemmin erittelemättä miten vastauksensa rajata.
Koska ON myös kysymyssana ja voi korvata sanan milloin.
Koska täällä keskustellaan erilaisista kieliongelmista ja -erikoisuuksista, laitan tähän vielä yhden asian, joka tuntuu olevan vaikea.
Kimmoliisan uusimmassa ohjelmassa kerrottiin tulevista tapahtumista. Yhtäkkiä DTM olikin "diitiiem". Hetken päästä se oli "deeteeäm". Ei siinä mitään. Kaikki kai tunnemme diitiiemmän. Mutta samana päivänä oli Ylen ohjelmassa puhetta kuunnelmasta. Orson Welles oli kuuluisa kuunnelmien tekijä. Hän toimi 1940-luvulla "möökörithiötössä". Anteeksi missä? Onneksi olen lukenut Orson Wellesistä, ja tunsin hänen vaiheitaan. Hetken päästä se oli muuttunut "möököri-teatteriksi".
Yhden alan spesialistit usein ajattelemattomasti käyttävät vieraskielisiä termejä juuri näin. Jos homoaktivisti kertoisi homoista ja lesboista ja kutsuisi heitä "eldsiibiitiiai-ihmisiksi", kuulijat varmaan pyörittelisivät ihmeissään päitään. Harva hetero tietää edes HLBTI-lyhennyksen merkitystä.
Eräs ulkomaalainen oli "erehtynyt" tulemaan ja asumaan tänne Savoon. Hänen puhettaan Savon murteella oli todella mielenkiintoista kuunnella (jopa hauskaa). Jos hän muuttaa esim. toiselle murrealueelle, niin... kaipa hän saa asianmukaista opetusta.
Martinin sanoma ei oikein avautunut noista virkkeenpätkistä.
Vaikkapa "..., että kun..." on kyllä ihan oikeaa suomea, jos että-lause sisältää kun-lauseen.
Esimerkiksi "Olen varma, että kun kirjoitan jyrkkiä mielipiteitä ranneliikkeeseen, joudun puolustamaan kantaani." Tässä on siis sisäkkäin kaksi sivulausetta: "että joudun puolustamaan kantaani" ja "kun kirjoitan ranneliikkeeseen". Ei kai kyseistä rakennetta muulloin kukaan edes käytä? Ja että-sanan pois jättäminen tuosta rakenteesta muuttaa virkkeen merkityksen. Vastaavasti voidaan että-lauseeseen sisällyttää jos-lause tai koska-lause.
Samoin "koska" on kaksimerkityksinen. Toisaalta se on konjunktio merkityksessä "sen tähden että" tai "siksi että". Lisäksi se on aikaa määräävä adverbi, milloin-sanan synonyymi. "Tiedätkö, koska pääset lähtemään lomalle?" Koska _on_ myös kysymyssana, jos sitä sellaisena haluaa käyttää.
Suomenkielessä on tavallaan kaksi oikeakielisyyden tasoa: Virallinen kielenhuollollinen taso ja sitten se taso miten sitä käytetään. Esimerkiksi virallinen vertailu "hyvä, parempi ja paras" on nykyään puhekielessä hyvin yleisesti "hyvä, hyvempi ja paras". Ja kas, Firefoxin oikoluku suosittaakin punaisella alleviivauksella "hyveimpi" i-kirjaimen kanssa. Taitaa meillä olla kohta myös kolmas yleinen taso. Tietokoneen oikolukukirjaston taso ;-)
Joka tapauksessa kieli elää käyttäjiensä mukana jopa sukupolvittain. Jos kuuntelee sota-ajan televisioselostuksia, voi tämän huomata nykyihmiselle varsin koomisista sanavalinnoista ja lauserakenteista. Mahtaakohan tuosta hyvempi-sanasta tulla elinikäni aikana ihan virallisesti hyväksytty vertailun muoto?
Öööh... itse en ainakaan ole kuullut kenenkään tosissaan käyttävän komparatiivimuotoa "hyvempi", ainoastaan leikkimielessä. Missä päin Suomea niin sanotaan?
Statisti kirjoitti: "...Firefoxin oikoluku suosittaakin punaisella alleviivauksella "hyveimpi" i-kirjaimen kanssa."
Oikolukuohjelmat eivät ota kantaa siihen, onko kirjoituksessa mitään järkeä, ne toimivat mekaanisesti tunnistamalla kirjainjonoja.
Koska 'hyve" ja "impi" ovat molemmat kelvollisia suomen sanoja, silloin niistä on tietysti mahdollista muodostaa myös hyväksyttävä yhdyssana. Ja kukapa meistä ei mielellään käyttäisi itsestään tuollaista määrettä ;))
Statisti kirjoitti: "Suomenkielessä on tavallaan kaksi oikeakielisyyden tasoa: Virallinen kielenhuollollinen taso ja sitten se taso miten sitä käytetään. Esimerkiksi virallinen vertailu "hyvä, parempi ja paras" on nykyään puhekielessä hyvin yleisesti "hyvä, hyvempi ja paras". Ja kas, Firefoxin oikoluku suosittaakin punaisella alleviivauksella "hyveimpi" i-kirjaimen kanssa. Taitaa meillä olla kohta myös kolmas yleinen taso. Tietokoneen oikolukukirjaston taso ;-)"
"Hyvempi" on omassa sanavarastossani lokerossa lasten puhetapa ja siksi pidän "hyvemmästä" puhuvaa aikuista (kielellisesti) hieman kehittymättömänä. Huumorijutut sitten tietysti erikseen.
Noista oikolukuohjelmista en paljon perusta, sen verran outoja ja asiayhteyteen sopimattomia sanoja ne yleensä tarjoavat tai herjaavat jotain täysin oikein kirjoitettua tekstiä virheelliseksi. Joskus 90-luvulla kerrottiin oikoluvun ehdottavan ministeri Hookana-Asunmaan nimeksi Homokanaa. Ovatkohan ohjelmien suomentajat päättäneet tehdä pari käytännön pilaa niille onnettomille, jotka sokeasti "oikoluku"ohjelmiin luottavat? ;)
"Joka tapauksessa kieli elää käyttäjiensä mukana jopa sukupolvittain. Jos kuuntelee sota-ajan televisioselostuksia, voi tämän huomata nykyihmiselle varsin koomisista sanavalinnoista ja lauserakenteista. Mahtaakohan tuosta hyvempi-sanasta tulla elinikäni aikana ihan virallisesti hyväksytty vertailun muoto?"
Veikkaisin, että "sota-ajan televisioselostukset" (tarkoittanet radioselostuksia?; tv aloitti Suomessa vasta 50-luvulla) kuulostavat nykyään koomisilta siksi, että monen selostajan äidinkieli taisi olla ruotsi, selostukset kirjoitettiin paperille ennen äänitystä ja äänitys tapahtui ns. pikalevylle, josta virheitä ei pystynyt poistamaan. Varmaan myös puhekielen käyttöä vältettiin, joten silläkin lienee oma vaikutuksensa. Ja lopusta ovat huolehtineet kuluneet vuodet eli juuri ne sukupolvet. Kieli on sidoksissa aikaansa.
Jos veikkauksen hyvempi-sanan virallisesta hyväksynnästä saa esittää, luulen (ja toivon) ettei se muutamaan vuosikymmeneen tapahdu. Eihän viralliseen kieleen ole onneksi vieläkään hyväksytty muotoa "alkaa tulemaan", vaikka se yleisessä käytössä niin puhekielessä kuin lehtien sivuillakin on.
Kielen "kehittäminen" vähän kieli (sic!) poskessa ei ole pelkästään suomeen liittyvä ilmiö. Myös englannin kielessä yleistyvät taivutusmuodot "good, gooder , goodest"
Tekstinkäsittelyohjelmien oikoluku on siitä erityisen harmillinen, että moni tuudittautuu sen ihmeitä tekevään voimaan - ja jättää lukematta tekstinsä kaikeksi lopuksi vielä kerran kokonaan. Tuloksena näennäisesti virheettömään tekstiin jää riemastuttaviakin lapsuksia.
1. JK. Noilla "sota-ajan televisioselostuksilla" todennäköisesti tarkoitetaan elokuvateattereissa esitettyjä uutisfilmikatsauksia.
2. JK. Googlen kuvahaulla sana "LOLcat" tuo söpöjen kisumirrien lisäksi hauskaksi kehittynyttä englantia.
Toisaalta oikoluku löytää lyöntivirheitä tms. teksistä, jonka olen saattanut lukea parikin kertaa läpi ja todennut virheettömäksi.
Tuo alkaa -verbin jälkeinen virheellinen taivuttelu on tosiaan se toinen kielellinen asia, joka varmaankin kuitenkin lyö itsensä läpi. Ja joo, sota-ajan selostettuja filmatisointeja kyllä tarkoitin. Niitä on esitetty vain televisiossa meikäläisen eliniän aikana. Siitä pieni aikajanakömmähdys ajatuksissani. No, ei tarvitse mennä edes sota-aikaan. Jo 50- ja jopa 60-lukujen suomalaisista elokuvistakin löytyy sanakäänteitä, joita ei nykyisin enää käytettäisi. Ai niin! Ja sitten on vielä tämä "Enää" vs. "enään". Siinäpä teille se kolmas yleinen ajan myötä muuttuva ilmaisu.
Alkaa tehdä / ruveta tekemään on keinotekoinen normi, eikä sille ole varsinaisia kielihistoriallisia perusteita. Isommille ja pienemmille koulukkaille on karttakeppi kädessä vuosikymmenet opettajan arvovallalla paasattu, että näin vain on. Alkaa tehdä / ruveta tekemään on kasvanut merkitystään suuremmaksi monumentiksi oikeakielisyyden vaalijoille. Itselleni sanoa "alkaa tehdä" on luontevaa, mutta toisenlaisista murretaustoista tuleville niin ei välttämättä ole.
Joidenkin näkökulmien mukaan noilla ilmauksilla on myös sävyeroja, mutta kukaan ei oikein ole osannut tyhjentävästi selittää.
Luin kirjaa, jossa oli kokoelma kirjoituksia eri vuosikymmeniltä. 1960-luvun teksti tuntui ikävältä lukea, se oli holhoavalta tuntuvaan tapaan kirjoitettu. Holhoava sävy syntyi pienistä asioista, lähinnä -pas ja -päs sekä -hän/-han -päätteiden runsaasta käytöstä.
Ja sepäs kuulosti oudolle. Eipähän tuntunut mukavalle lueskella, sillä kielihän muuttuu ajan saatossa.
Ovatko molemmat oikein: Aloin laulamaan./Aloin laulaa.
Sikäli kuin itse osaan kielioppia, alkaa-verbi muodostaa poikkeuksen ja sen jälkeen tuleva toinen verbi on aina perusmuodossa. Eli: "Alan laulaa", "alat laulaa", "alkaa laulaa", "alamme laulaa", "alatte laulaa" ja "alkavat laulaa". Tästä voi huomata myös sen, että ei tarvitse sanoa "minä alan laulaa", "sinä alat laulaa", jne.
Tuohon aikaisemmin viittaamaani "enää" ja "enään" -parivaljakkoon liittyy hyvä muistisääntö, jonka edesmennyt äidinkielen opettajani antoi: "Se, joka sanoo enään, sitä lyödään nenään"
Osaako joku kertoa, onko kielenhuollollisesti oikein sanoa "suklaa maistuu hyvälle"? Minun kielikorvani mukaan pitäisi sanoa "hyvältä".
Olen huomannut tuota LLE-päätteen käyttöä varsinkin pääkaupunkiseudulta kotoisin olevien puheessa, joten se voi olla murteellista ja itselleni vieraampaa...
Minun kielikorvani (karjalais-länsisuomalainen) sanoo kummankin muodon olevan yhtä oikein. Samaa todistaa myös Kotuksen Kieli-ikkuna
http://www.kotus.fi/index.phtml?s=3074 :
"Ablatiivin (hyvältä) tai allatiivin (hyvälle) paremmuutta ei suotta kannata jäädä puntaroimaan; ne ovat nykykäsityksen mukaan keskenään yhtä hyviä vaihtoehtoja. Näin siis silloinkin, kun allatiivi tarjoaa mahdollisuuden kahteen eri tulkintaan. Esimerkiksi lauseessa soija maistuu possulle jää tulkinnan varaan, onko soija possun makuista vai pitääkö possu siitä."
