Puolestarukoilijoiden omituinen etiikka

Mikaeli: "Jos tarinasi on totta, rukoilen mikäkin puolestasi, että käännyt äitisi kanssa ja pyydätte anteeksi."

Martin: "Kuinka tuskallista onkaan lukea rukouksen muuttuneen aseeksi. En voi kuitenkaan jättää rukoilematta"

Olen pohtinut veli Rogerin kohtalosta kertonutta uutista ja nimenomaan siitä seurannutta väittelyä. Minusta Mikaelin ja Martinin eettiset periaatteet ovat menneet vinoon pahemman kerran. Mitä enemmän heidän kannanottojaan mietin, sitä kiukkuisemmaksi tulen.

Selitän omaa näkemystäni.

Nico kertoi todentuntuisesti kovasta kohtalostaan jonkin seurakunnan piirissä. Se, että hän nosti asian esille toista seikkaa käsitelleessä sanomassa, ei tee asiaa yhtään vähäisemmäksi. Kyllä Ranneliikkeessä keskustellaan monestakin eri asiasta samassakin sanomassa. Minäkin osaan sen sujuvasti, vaikkakaan en sitä parhaana mahdollisena tyylinä pidä.

Mikaelin reaktio on mielestäni erityisen törkeä. Esittämättä mitään perusteluja tai ottamatta selvää yhtään enempää taustoista, hän julistaa Nicon valehtelijaksi. Kaiken tämän jälkeen hänellä on vielä otsaa kutsua korkeampia voimia mukaan kääntämään takaisin jotakin sellaista, joka on jo selkeästi kerrrottu vääräksi ja vahingolliseksi. Mikaeli, mitä Nicon ja hänen äitinsä tulisi pyytää anteeksi ja keneltä? Minä en tätä ainakaan ymmärrä.

Martin, olet aivan oikeassa. Rukous on muuttunut aseeksi, sinun ja Mikaelin aseeksi, jota te käytätte vahingoittamiseen. Perehtymättä asiaan te luulette tietävänne mikä on Nicolle ja hänen äidilleen oikein. Kuinka teillä on otsaa esittää mitään sellaista. Teiltä ei kukaan ole pyytänyt rukousta puolestaan. Te rukoilette nyt vain oman omituisen mielipiteenne puolesta. Täysin itsekästä toimintaa. Mielipiteenne ovat mielestäni kristillisen lähimmäisenrakkauden kääntöpuolta rumimmillaan.

Mikaeli ja Martin, jos te nyt toimisitte oikein ja kristillisen rakkauden linjalla, te ottaisitte tarkemmin selvää mitä pahaa Nicolle on tapahtunut, jos hän on sellaista halukas enää kertomaan. Miettisitte, millä tavalla Nicoa ja hänen äitiään voisitte tukea. Polvirukoukset voitte tässä kohden unohtaa. Kaiken tämän jälkeen pyytäisitte Nicolta syvästi anteeksi, pahoitettuanne hänen mielensä käsittämättömillä lausumillanne.

Juhani

Rukouksella on suurempi voima kuin millään. Rukous on hyvän puhumista toiselle. Rukouksen sinällään leimaaminen aseeksi surettaa minua suuresti, Juhani!
Näet itse Nicon "hyvän". Oletko ajatellut sen tulevan tyhjästä? Kaikki se - oli se mitä tahansa - tulee Isältämme.
Mielestäni olet sokea. Suren sitä todella - sinusta tarvitaan tietoa. Kristuksen ylösnousemus on kuitenkin uskon asia, ei tiedon. Olisi hienoa, että jättäisit epäilysi hyvän suhteen. Suurempaa osoitusta rakkaudesta ei olekaan kuin epäilyksetön, erottelematon hyvän toivominen rukouksessa lähimmäiselleen.
Pahinta on mustien silmälasien käyttösi. Nico on vapaa tällä palstalla kertomaan, mitä itse haluaa. En aio ryhtyä häntä enkä ketään muuta sellaiseen pyytämään tai painostamaan - varsinkaan hänen kauheiden kokemustensa jälkeen. Kuuntelen hänen viestejään niinkuin olen tähänkin asti tehnyt.
Suurin tuki on rukouksessa - se tuo Jumalan hyvän! Onko suurempaa lahjaa ihmisen antaa toiselle - rakkautta, kyselemätöntä. Rukouksen pitämistä mielipiteenä on osoitus perehtymättömyydestä rukoukseen. En aio koskaan lopettaa rukousta.
Käsittämättömintä minulle on rukouksen voiman vähättely ja siitä antamasi irvikuva. Varsinkin (tiettyihin) polvirukouksiin viittaaminen sai minut voimaan pahoin. Miksi, Juhani, teet tämän? Mitä yrität muuttaa?
Minä en hae muutosta Nicon suhteen kuin ainoastaan hyvässä ja sen antaa Jumala.

Kuinkas olisi, Martin, jos rukoilisit sen eteen että saatte putsattua kristittyjen leirin näistä Saatanan kätyreistä jotka käyttävät hyväkseen ihmisten hätää ja halua uskoa. Voisi olla osuvampi maali kuin kertoa Nicolle, että hänen puolestaan kaikesta huolimatta rukoillaan. Se nimittäin todellakin kuulostaa vähän siltä kuin kaikki hänen kertomansa nollattaisiin saman tien.

Asiahan ei minulle kuulu, mutta tulipahan sanotuksi.

Kyllä kaikki ihmiset tarvitsevat rukousta. En koe lainkaan loukkaavaksi, kun pappi jumalanpalveluksen yhteydessä esim. pyytää Jumalalta helpotusta köyhien ja vähäosaisten ahdinkoon, armoa avionrikkomistragedioihin langenneille tms, joka koskettaa itseäni. Mikä tällaisessa hyvän tahtomisessa voisi olla minua nollaavaa tai miksi olisin niin kopea ja itseriittoinen, etten haluaisi ottaa vastaan Jumalan apua syntieni ja ongelmieni puristuksessa? Päinvastoin, minunhan tulee juuri astua kaikkine vaivoineni, taakkoineni, suruineni, pelkoineni, rikkomuksineni ja synteineni Jumalan eteen, pyytää Hänen apuaan helpotukseksi ahdinkooni sekä armoa vapahtajassamme Jeesuksessa Kristuksessa. Miksi Te homot ette voisi tehdä samoin, sillä juuri näinhän Jumala meidän haluaa tekevän? Hänen armonsa on kuitenkin suuri.

Tänäänkin miljoonat ihmiset ympäri maailmaa rukoilevat myös Teidän homoseksuaalien puolesta, jotta vapautuisitte häpeällisestä synnistänne ja voisitte alkaa elämään Jumalan tahdon mukaista elämää.

Kiitos vaan mutta kiitos ei, kenenkään fariseusten ylemmyydentuntoisia "esirukouksia" en kaipaa. Sillehän en mitään voi, jos joku uskovainen oman vakaumuksensa mukaisesti rukouksissaan minua tavalla tai toisella ajattelee, se olkoon hänen ja hänen jumalansa välinen asia.

Mutta se, että hän näkee oikeaksi ja asialliseksi minulle tästä kertoa haiskataa jo ties mille... Ikäänkuin hän haluaisi muistuttaa minua siitä, että jos minulle tästedes jotain (hänen mielestään) hyvää tapahtuu, se on itse asianssa hänen ansiotaan. Hänhän sitä on vaivojaan säästämättä ruikuttanut minulle Jumalalta, jonka hyvä kaveri hän sattumalta on. Eihän se Jumala muuten olisi koko asiaa edes tajunnut.

Jokin tässä rukoilijoiden ajatusmaailmassa mättää aika pahasti, aivan kuin he haluaisivat omia itselleen, omaan määräysvaltaansa toisen ihmisen elämän ja kohtalon ja kiillottaa näin omaa sädekehäänsä. Siihen en ainakaan minä hevillä alistu, lieneekö sitten sitä parjattua "ylpeyttä" omasta itsestäni.

"Tänäänkin miljoonat ihmiset ympäri maailmaa rukoilevat myös Teidän homoseksuaalien puolesta, jotta vapautuisitte häpeällisestä synnistänne ja voisitte alkaa elämään Jumalan tahdon mukaista elämää."


Joopa... se siitä rukouksen voimasta. Minua saa ihan vapaasti muistaa loitsuin tai manauksin, jos kokee tarvetta. Mutta onko se nyt sitten kristillistä, jos joku pyytää, ettei hänen puolestaan rukoiltaisi ja sitten väen vängällä niin tehdään?

Peter hyvä!
Ihmettelen suuresti sitä, mitä sinä hyvän puhumisella mahdat tarkoittaa. Eikö se olekin samalla pahan toivomista pois?
Minua hämmästyttää rukouksen ahdas näkemisenne. Eikö rukouksessa toisen hätä tulekin meitä ihmisiä enemmän nähdyksi ja toivottavasti autetuksi. Ei tässä mistään nollauksesta kyse ole.
Hei siis, HALOO!!!???

Public eye!

Rukous on hyvän puhumista. En usko, että Jumalaa - mikäli näkee hänet kaikkitietävänä - tarvitsee mitenkään muistuttaa hyvästä. Sen sijaan Hän uskoo ja toivoo meidän vastaavan Hänen kutsuunsa. Pahinta farisealaisuutta olisi uskovalta uskoa, että hän itse on jotenkin aikaansaanut hyvää.
Kirjoituksesi on siis täyttä asiaa.

Asenteet muuttuvat - hiljallensa.

Australiassa asuva sisareni perheineen kuuluu tiukkapipoiseen lahkoon, joka on selkeästi vastustaa homoja. Sisareni, ilmeisesti elämän realiteettien vuoksi on ottanut lusikan kauniiseen käteen ja meidän suhteemme on OK.

Perheen pojista kaksi on parhaillaan luonamme lomalla. Kaikki lapset ottavat uskonnon hyvin vakavasti. Tänään vaelsimme Nuuksion korvessa. Toinen pojista pudotti yllättäen: "Muuten, mun paras kaverini on homo ja se on aivan hyvä tyyppi." Hetken hämmennykseni jälkeen kysyin hänen uskontonsa suhdetta homoseksuaalisuuteen. Kerroin kuulleeni kirkon johdon tuomitsevan homot selvin sanoin. Hän tokaisi, että niin ne sanovat, mutta ne ovat ihan kaheleita, eikä niistä tarvitse välittää.

Poika luetteli minulle asiantuntevasti kaikki homouden syyteoriat ja totesi, etteivät ne mikään yksiselitteisesti kerro homoseksuaalisuuden syytä. Olivat niitä kaverinsa kanssa opiskelleet.

Tässä kohden minä tietenkin heitin kysymyksen: "Mikä sinun kohdallasi on mennyt vikaan, kun sinulla on siniset silmät?" Ajatukseni siitä, että homouden syiden tutkimisessa koko kysymys on asetettu väärin, siis että heteroseksuaalisuus on oikein ja homoseksuaalisuus virheellistä. Se meni heti jakeluun. Kaverukset saivat uutta pohdittavaa, otaksun.

Juhani

Nimimerkki gayfin kommentoi mielenkiintoisesti ja vakuuttavasti näitä keskustelussa olevia asioista, kuten puolestarukoilua.

Huomaan, että osa keskustelun ongelmista tai RISTIriidoista syntyy siitä, että on olemassa jonkinlainen kulttuuriero. On niitä, jotka hallitsevat kirkkoslangin, esimerkkinä "rukous-manipulaatiota shibboletheineen", joka ei minulle noin vain aukea tai vaikkapa käsite "armo".

Kirkkoslangilla voidaan simputtaa meitä yksinkertaisia ja pitää meidät jopa ulkona keskustelusta. Sillä voidaan myös synnyttää vastakkainasetteluja. Martin ja gayfin ymmärsivät oikopäätä toisiaan. Minä tuppaan putoamaan kärryiltä.

Puolestarukoilulla näyttää olevan vaikkapa Martinille aivan eri sisältö ja merkitys kuin minulle. Olen kokenut nämä ilmoitukset puolestarukoiluista minun vuokseni jotenkin kiusallisina. Miettimättä sen enempiä olen tavallisesti kiittänyt. Nyt kun asiaa on tullut pohtineeksi hivenen pitemmälle, huomaan tuntevani nuo ilmoitukset tunkeilevina silloin kun en ole tuollaista palvelua pyytänyt. Samaan aikaan koen puolestarukoilijan asettuvan minun yläpuolelleni, jotenkin paremmaksi ihmiseksi. Sellainen on kiukuttavaa.

Tämä vaatii vielä lisää pohdintaa. Asia on varsin monisyinen, jota kirkkoslangi vielä sotkee.

Juhani

Missä on minun oikeuteni kieltäytyä tästä kollektiiviseena kohteena olemisesta?

Minä olen oman elämäni, asioideni ja tekosieni herra, minä vastaan teoistani niin valtiolle kuin valitsemalleni uskolle (ja joka ei ole perinteinen kristinusko).

Minulla lienee oikeus kieltää minua kohtaan osoitetut ja minun elämääni vaikuttavat toimet niin fyysisesti kuin henkisesti - minulla on oikeus vaalia omia arvojani ja omaa arvomaailmaani - ilman muiden painostusta.

Eikö olekkin?

Minulla on kaikki valta ja oikeus toimia parhaaksi katsomallani tavalla niin kauan, kun se ei vahingoita lähimmäisiäni fyysisesti, eikä henkisesti?

Nyt kysyn, toteuttaako puolestarukoilijat ja oman arvomaailmansa pakkotuputtajat tätä samaa kaikkia ja kaikkea hyväksyvää maailmankatsomusta ja antavat muille mahdollisuuden elää olla ja tehdä elämästään oman, vakaan, rauhallisen ja parhaan paikan elää omana itsenään?

Mitä on tapahtunut arvolle "kunnioita lähimmäistäsi"?

Juhani!

Kuinka hienoa olikaan lukea sisarenpoikiesi käynnistä ja heille antamastasi myös mielestäni todella tärkeästä ajattelemisen aiheesta!

...

Alexis, sinä kirjoitit väärin: "herra" kirjoitetaan Herra! Opi kirjoittamaan oikein, muuten saat salamaniskun taivaasta tai puolestarukoilijoilta.

Minäkään en ymmärrä hallelujaihmisiä. Rukoillaan polvillaan, huudetaan jopa täysillä armoa ja pelastusta itselle tai muille. Enempi ehkä uskonlahkoissa kuin tavallisen seurakunnan piireissä?

Hyva Alexis! veit sanat suustani.

...

Nicon epäoikeudenmukaisen rusikoinnin jälkeen ehdotin Mikaelille ja Martinille, että he voisivat jotenkin ilmaista, ettei heidän käytöksensä ollut sopivaa. Sen suhteen ei mitään uutta ole kuulunut, joten otaksun heidän kantojensa pysyneen muuttumattomana. Se siitä kristillisestä lähimmäisenrakkaudesta. Surullista.

Pyysin myös Mikaelia perustelemaan vaatimustaan Nicon ja hänen äitinsä kääntymisestä ja joltakulta anteeksi pyytämisestä. Mikaeli näyttää sulkeneen suunsa. Josko Martin osaisi tulkita, mitä Mikaeli kirkasotsaisessa ja puhdassydämisessä uskossaan kenties mahtoi ajatella.

Tiedosta kiitollinen
Juhani

Musta mä vaatisin uskiksilta enemmän tekoja kuin sanoja tai saarnoja. Uskikset väittävät aina rakastavansa, mutta se ei pidä paikkansa ollenkaan. Milloin yksikin kirkko tai seurakunta on oikeesti halunnu panostaa homojen jne sosiaalisen aseman ja olosuhteiden parantamiseen esim. muualla maailmassa on alkanut olla kova ongelma Chrystalin kanssa ( amfetamiini) ja etenkin homomiesten piirissä?

Just nuo puolestarukoilijat ovat varmaan pelkkää lässyttävää sakkia.

Yksikään uskova ei ikinä jalkaudu ja tutustu hinntien arkeen.

Avuliaisuus ei ole ainakaan uskovaisten hyve! Rakastaminen näkyy juuri auttamisena, jossa lievitetään hätää ja kärsimystä. Suomalaiset uskikset ovat vielä siitä pahimmasta päästä, mitä tulee passiivisuuteen. Ne ei koskaan tee oikeita ja oleellisia asioita, koska niille riittää oikeassa oleminen (oppi). Se näkyy. Jos ne auttaa, niin se on ehdollista ja alistavaa, ei koskaan pyyteetöntä. Tämä pätee puljuun kuin puljuun: luthersäätiöstä hihhulihellareihin, koko viuhkan leveydeltä.

Kuulin tänään yhden jutun yhdeltä tutultani, joka kertoo minkälaisia ovat uskikset: naimisissa ollut pappia epäiltiin homoksi...no, nyt nämä uskovaiset "pyhät" levittävät juorua, jossa hänen selibaattiaan epäillään ja sen tähden hänen pitämilleen tilaisuuksiin ei haluta mennä. Papin rehellisyys kyseenalaistetaan. Minä kysyin, että, mistä pappi tiedetään homoksi, johon ei tullut selvää vastausta, vaan se paljastui juoruksi. Sitten minä sanoin, entä, jos se mies onkin bi, mikä tuli yllätyksenä, johon ei oikein osattu kommentoida mitään, koska sitä ei oltu osattu ajatellakaan. Ainoa, mikä oli tärkeätä oli tämän häpeällisen piirteen vatvominen ja siitä eteenpäin kertominen ( mustamaalaaminen siis!).

Naiset tekevät tällaista!

Miesmies, tuota noin, yleistäminen on ei ole mielestäni oikein reilua. Samalla lailla kuin sinä yleistät uskiksien piirteitä, samoin tapahtuu päinvastoin, yhtä perusteettomasti. Minä ainakin pillastun homoihin kohdistuneista yleistyksistä. Tiedät tasan tarkkaan millaisia asioita meistä väitetään.

Väitteesi koskevat joitakin uskiksia, mutta ehdottomasti ei läheskään kaikkia. Tunnen useita täyspäisiä uskiksia, joilla eettiset arvot ja toiminta ovat täysin kohdallaan. He eivät välttämättä tee itsestään numeroa. Tunnen uskiksia, jotka ovat suuna päänä, ja joille kunnon potku takalistoon olisi parasta, mitä heille voisi tapahtua. Täsmälleen tämä sama pätee homoihin.

Juhani

En ota kantaa oliko juttusi, miesmies, tosi vaan tyydyn kommentoimaan että se on kuvaava esimerkki siitä miten me ihmist toimimme. Kun emme voi omaa peremmuutta kehua niin voimme moittia toisia ja täten olla suhteessa parempia. Myös tietynlaista voimaa (valtaa)antaa kun muka johonkin suurempaan voi vedota kuten uskoon ja jumalaan. Näin me usei käyytäydymme vaikka ehkä ei näin räikeasti. Tämä on helppo havaita muissa kun itsessään.
Mielestäni kristuksen sanoma on tarkoitettu oman elämän ohjenuorksi ei aseeksi lähimmäisiäni kohtaan. Näin olen raamatun ymmärtänyt vaikka en kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön.

Ja naisiin, prkl.

Viestit näyttäytyvät lukijoille yksilöllisesti eri valossa. En ole edes vastakommenteissa nähnyt syitä, jotka selkeästi osoittaisivat, että Nicon teksti ei ollut provokatiivinen. Jo lähtökohta-asetelma oli ongelmallinen - kirkosta eronnut, joka näki yksinäiset erityisenä toiminnan kohteena.
En ymmärrä logiikkaa, jossa aihe - veli Rogerin kuolema - asetetaan sivuun ja vaaditaan ymmärtämystä sille, että joku näkee sen provokaationa. Olen vain todennut asian - en ole ryhtynyt tulikiveä ja tulta syöksemään. Lisäksi Nicon uudet viestit ovat tulleet asiallisesti käsitellyiksi. Kristilliseen lähimmäisenrakkauteen luulin kuuluvan aidon välittämisen ilman ennakkoasenteita - niitä luen kuitenkin Nicon viestissä. Mitä välittämiseen tulee, niin olen sitä täällä osoittanut ja osoitan edelleenkin. Kantani on muuttumaton - pitäydyn lähimmäisenrakkaudessa. Surullista?

Minusta tuntuu siltä että käsitteellä lähimmäisenrakkaus on erilaisia sisältöjä lausujasta riippuen. Kielemme on moniselitteinen ;-)

Juhani

Näinhän juuri on LÄHIMMÄISENrakkaudessa. Lähimmäinen voi olla kuka tahansa ja milloin tahansa TIETYSSÄ tilanteessa.

Mitä tulee puolestarukoilijoihin - niin käyttäisin mieluummin käsitettä esirukous. Esirukouksessa ei ole kyse rukoilijan joistakin shamaanin kyvyistä, joissa rukoilija taivuttelee Jumalaa omaan tahtoonsa. Jumala näkee hyvän ja on hyvyys esirukouksesta riippumatta.
Esirukouksessa tuodaan aktiivisesti jokin henkilö Jumalan eteen - esitetään toive hyvästä. Ei tuota hyvää tarvitse erikseen määritellä. Pääasiana on toive hyvästä - oli se MITÄ TAHANSA!
Manipulaatio ja aseena käyttö ovat jotain aivan muuta kuin rukousta!

Mutta mikä on esirukouksen sisältönä? Jos sen sisältönä ei ole se, että miten esim. homoseksuaaleille voisi osoittaa paremmin rakkautta eli pyritään muuttamaan omia asenteita, niin mitä hyötyä siitä on? Ei esirukouksen sisältönä voi olla aina se, että rukouksen kohde muuttuisi joksikin, mitä hän ei voi olla?

Mitä tarkoittaa, jos sanoo: rukoilen homoseksuaalien puolesta, että he tekisivät sitä ja tätä? Mitä hyötyä siitä kenellekään on?

Jeesuksen oma esimerkki kertoo aivan muuta: hän tuli taivaasta alas ja hän meni sinne minne kukaan ei mennyt. Hän kierteli maata ristiin rastiin. Hän oli aktiivinen. Hän teki ja toteutti ihanteitaan käytännön elämässä. Tämä unohdetaan liian usein.

Voihan sitä löpistä ihan mitä vaan ja väittää sitä joksikin rukoukseksi, mitä se ei ole koskaan ollut, koska sillä usein korostetaan omaa egoa.

Miesmies!
Harvoin olen lukenut mitään päättömämpää - anteeksi, mutta MITÄ???
Eiköhän esirukouksen ajatuksena ole se, että hyvä toteutuisi Jumalan sallimuksena. En ymmärrä alkuunkaan ajatusta muuttumisesta joksikin, mitä ei ole? Mitähän, miesmies, mahdat tarkoittaa???
Vielä hullunkurisempaa on ajatuksesi - vastineena minun (???) - asenteiden muuttamisesta. Onko minun aloitettava rukoukset toivomalla meidän homojen joutumisesta helvettiin hyvänä ratkaisuna asennemuutokseen???
Kyse on manipulaatiosta - kirjoitin siitä JO yllä - jos rukoillaan, että me homot teemme sitä tai tätä. Eikö riitä, että toivoo hyvää?
Olen järkyttynyt!
Teot ovat eri asia kuin rukoukset. Jokaisen teot puhukoot puolestaan.

No mutta eikö Jumala sitten osaa tehdä hyvää, jos ei erikseen pyydetä? Entäs ne, joiden puolesta kukaan ei älyä esirukoilla. Rampa pikku Ngrog sademetsän siimeksessä?

Mikä vitsi on siinä, että Jumalalle osoitellaan: tolle huomiota ja sitten tolle kanssa? Vaikuttaako se siihen, kelle Kaikkivaltias suosiotansa jakaa (ja kuka jää vähemmälle)? Jos ei vaikuta, miksi rukoilla - varsinkaan esirukoilla?

Hyvä köh!
Kuten armon kohdalla on kyse vuorovaikutuksesta, on myös rukouksen kohdalla kyse vuoropuhelusta. Rukoilija ilmaisee itseään - se on merkki elävästä uskosta ja toiveesta hyvään sekä lähimmäisenrakkaudesta - ja oivaltaa (ehkä) Jumalan vastaavan. Vastaus on jo olemassa - toki.
Rukous on lahja, joka auttaa ja tukee meitä. Emme ole vastauksettomassa maailmassa.

Ei Jumalalle tarvitse rukoilla, mutta meillä ihmisillä on tarve ja "hätä" rukoilla.

En malta olla kommentoimatta edellistä viestiä siltä osin, mitä tulee armon käsitteeseen. En näe sitä vuorovaikutuksellisena. Armo on ansiotonta ja ansaitsematonta hyvää. Sen saadakseen ei armon kohteen tarvitse tehdä niin yhtikäs mitään! Kieltäytyäkin saa.
Esirukous on kuin ateria joka sinulle tarjotaan. Sinulle, tai sitten koko ihmiskunnalle. Senkin puolesta voi rukoilla. Silloin rukous pitää sisällään myös sen viidakossa asuvan.
Esirukous ei sisällä pyyntöä jonkun henkilön muuttumiseksi suuntaan tai toiseen. Lyhyimmillään ja silti kaiken kattavasti se kuuluu: Herra, armahda meitä.
Ja miksi tämä muoto? Miksi ei tuo viimeinen sana ole minua? Siksi, että aito usko pitää sisällään pyyteettömän lähimmäisenrakkauden. Vahinko vain, että se niin monta kertaa on meiltä hukassa.

Armo jos mikä on ansiotonta ja ansaitsematonta. Armo on juuri kohteensa vastaanotettavissa tai ei-vastaanotettavissa mielensä mukaan. Tässä on vuorovaikutus. Jumala armahtaa ja ihminen vastaa. Ei enempää eikä vähempää.

Tuo vuorovaikutus - kuten kaikki vuorovaikutus, jos se on hyvää - on rakkauden tahto ja vaikuttaa rakkauden tekoja.

Onko puolestarukoiljan pakko ilmoittaa rukouksistaan henkilökohtaisesti henkilölle jonka puolesta rukoilee? Kuka siitä hyötyy? Tuleeko siitä rukoilijalle jotenkin parempi mieli kun saa kertoa rukouksistaan henkilön hyväksi? Eikö rukouksen kohteena oleva henkilö voisi ystävällisesti ilmoittaa että rukoilkaa vaan, mutta pitäkää se omana tietonanne? Sen jälkeen varmaan jokainen fiksu puolestarukoilija jatkaa rukoilemista ahkerasti, mutta pitää rukoukset itsensä ja Jumalan välisenä asiana, eikä kerro niistä koko maailmalle?

Voimmehan kaikki toki ryhtyä mykiksi - silloinkin, kun haluamme osoittaa hyvää.
Minua niin ärsyttää uskon privatisoitumis-valhe. Kristinusko on mitä suurimassa määrin MYÖS yhteisöllisyyttä - eikä vain omassa piirissä (mitä se nyt olisi, että vain toisille tunnustaville kristityille?! - Ei se ole MITÄÄN!).

Pitää lukea lopussa "MITÄÄN ERITYISTÄ".