Neitimäinen vaihe kaapistatulon jälkeen?

Kävikö sinulle näin, joka kaapista tulit pitkän jahkailun jälkeen... että kun lopulta sait raskaan asian ulos systeemistä, vapauduit ja tulit hieman neitimäiseksi? Moni sanoo, että laajemman kaapistatulon jälkeen tulee usein sellainen neitimäinen siirtymävaihe vähintään, josta olemus ehkä tasaantuu hiljakseen takaisin miehisempään vuosien mittaan? Kauanko tähän "tasaantumiseen meni" jos sellaiseen oli tarvetta? Vai tasaannuitko koskaan ennallesi? :)

Terve... Itse astuin ulos kaapista 5,5 vuotta sitten eikä musta sen kummempaa neitiä ole tullut..... enkä kyllä tosin enempää miehistynytkään ;) Kannattaa muistaa, että vain murto-osa homoista on "kana" / "neiti" homoja... (taisin lukee kaverin cosmopolitanista että 90% homoista on "ei-neitejä") =)
Saatan olla myös väärässä.... niinkuin Cosmokin. =)

Kyllä, ainakin vähän aikaa. Eikä Absolutely Fabulous auttanut yhtään.

99% neitikanoista on ottanut AbFabist:stä vaikutteita, voin olla väärässäkin.

Puhun vain omasta kokemuksestani.

Kaapista ulostulon (niiden ensimmäisten) jälkeen olo tuntui aikaisempaa paljon rauhallisemmalta ja turvallisemmalta. Se vaihe jäi päälle, jatkuu ja tuntuu todella hyvältä. Jos joku kutsuu tätä vaihetta neitimäiseksi, niin hyvä näin. Pidän ehdottomasti siitä.

Muuten, kaapista ulostulo jatkuu sitten koko elämän. Aina tulee vastaan joku uusi ihminen, joka tekee sinusta hetero-olettamuksen. Miehenä sinulta ruvetaan kyselemään vaikkapa tyttöystävästä taikka vaimosta.

Juhani

Minä tunnistan tuon 'vaiheen'. Kun aloin miettiä mahdolisuutta että olisinkin lesbo (kai tähän nainenkin saa vastata...?) koin että minun täytyisi vastata paremmin sitä mielessäni ollutta lesbostereotypiaa. Ja tätä tunnetta vahvisti se että tuntemani/tapaamani lesbot kyseenalaistivat suuntautumistani kun "en vaikuttanut lesbolta". Ihan tietoisesti aloin korostaa pukeutumisessani ja käytöksessäni miehisyyttä. Nyt kun tuosta heräämisestäni on kolmisen vuotta olen taas alkanut mennä enemmän naisellisuuden suuntaan, olen esim. alkanut meikata taas silloin tällöin enemmän. Ja olen uskaltanut avoimemmin tiedostaa etten ole täysin lesbo vaan ehkä bi ennemminkin vaikka naisen kanssa nyt seurustelenkin.

No, Salatuissa elämissä Kalle muuttui kaapista ryntäyksen jälkeen neitimäisemmäksi.

Eilen olin baarissa heterokaverin kanssa kun meiltä kysyttiin että ollaanko me pari. Tiedä sitten onko farkut ja t-paita -linja yleisemminkin tulkittavissa lesboudeksi, epäilen mutta olihan tuo ihan hauskaa. Puhuttiin muuten hiuksista sen tavanomaisen maailmanparantamisen sijaan. Mulla tyyli ei ole hirveästi ulkoistumisen jälkeen muuttunut vaikka vaatteilla ja olemuksella leikkiminen on joskus hauskaa. Nyt on taas tukkakin kasvanut.

Kai se olemukseen jotenkin vaikuttaa kun tietää mitä on eikä sitä tarvitse/halua peitellä. Antaa monille rohkeutta kokeilla ja hakea tyyliään. Tuleeko kokeilut sitten sisältä vai ulkoisesta paineesta, tiedä häntä. Jossain suhteessa olen laput silmillä kun ei kiinnosta mitä mieltä ihmiset habituksesta on, pääasia että itse tykkää.

Pikkuisen ihmetyttää tuo "kanahomoihin" kohdistuva arvostelu ja vertaispaine tiettyyn tyyliin. Ihmisillä tuntuu olevan niin pieni erilaisuuden sietokyky seksuaalisesta suuntautumisesta rippumatta.

Jep jep: AbFab ja hiusten varjays seka ranneliike. Myohemmin sinkkuelamaa.
Ja ohessa miesmaisyydella leikkimista.

"Tasaantunut" en missaan nimessa ole kaapin posauttamisen jalkeen ollut.
Eika se niin vakavaa ole, se tasautumattomuus.

Joo, vähän ihmetyttää tää asenne johon törmää et saa kyllä olla homo niin kauan kuin ei ole "neitimäinen", eli saa olla erilainen niin kauan kuin se ei näy?!

Mielestäni keskustelun aloittaja ei (ainakaan tahallisesti) halunnut sinänsä arvostella kanahomoja tai kieltää ketään olemasta neitimäinen vaan kysyi, kuinka monella on olllut sellainen vaihe kaapistatulon jälkeen. Kyse on silloin hieman eri asiasta kuin jatkuvasta ja koko elämän jatkuvasta, sanotaanko nyt vaikka, luontaisesta kanamaisuudesta (anteeksi vain sanavalinta).

Miksipä sitä aina olla "normaali", kun voi olla täysin oma itsensä;)

Mikä ihmeen neitimäinen vaihe? *reps*

Mä olen normaalisti oma itseni.

Joo en halunnut mitenkään dissata ketään.

Niin siis:
omasta puolestani vastasin alkuperaiseen kysymykseen, eli etta
kylla vaan, kun kaappi posahti, leikin "neitimaisyydella" - osana
yleista kuviota silloisessa uudessa kaveripiirissa itselleni uutena asiana, tarkemmin sanoen.

Ja nykyaan yksi kasi hamuaa kasilaukkua, toinen pesee nahkahousuja
ja kolmas teki juuri kummipojan kanssa matikanlaksyja.

Minulla taas kävi niin, että myönnettyäni olevani lesbo tunsin itseni sisäisesti naisellisemmaksi kuin ennen. Nuorempana pidin itseäni jotenkin epäseksuaalisena olentona, kun ei seksi miehen kanssa innostanut sitten millään, vaikka oli ihana poikaystävä. Kun sitten eräs nainen herätti suurempia tunteita kuin kukaan mies ikinä, tajusin, että enhän minä mitenkään epäseksuaalinen ole, miehet eivät vain ole minun juttuni. Se oivallus sai minut tuntemaan itseni naisellisemmaksi (vaikka kyllä minä hetero-oletusaikananikin itseäni ihan naisena pidin).

Mitä taas ulkoiseen tyyliini tulee, se on pysynyt suunnilleen samanlaisena vuodesta toiseen riippumatta siitä, mitä elämässäni on muuten tapahtunut.

Ehkä hieman offtopicia mutta missä kulkee neitimäisen homon (jollaiseksi riemumielin tunnustaudun) ja kanahomon välinen raja? Koko käsite kanahomo tuo mieleeni lähinnä stadin lihamarkkinatiskien pöyhistelevät tyrkyt ja elvistelijät mutta kuka oikeasti olisi sellaisesta kiinnostunut...

En kanniskele mukanani käsilaukkuja tms enkä meikkaa- olisiko sellainen kanamaista? Pukeutumiskoodini on "mahdollisimman mukavasti" trendejä jos nyt ei suorastaan väistellen niin ei ainakaan niitä seuraten. Seuraako kanahomo trendejä omassa elämässään ja höösää ja huolehtii myös kavereiden habituksesta?

Neitimäisyydeksi tulkitsisin omassa olemuksessani mm seuraavaa: viihdyn naisten seurassa ilman minkäänlaista seksuaalista vetoa, tunneälyä ja kauneutta arvostan .... Akkamaista menoa sanoi opiskelukaverini ja oli siis aivan oikeassa vaikka taisi tarkoittaa sen muuksi kuin kehuiksi.

Ja ulostulon jälkeen olen pysynyt tylsästi samanlaisena neitimäisenä homona kuin muinaisina kaappiaikoina. Bf kettuilee olevansa meistä se miehekkäämpi mutta yhtä neitimäisiä ollaan, joskus ihan rasittavuuteen asti ;))

En tiedä missä määrin ulostuleminen tai silloinen ystäväpiiri vaikutti asiaan ja miten niidne vaikutusta voisi erotella. Mutta tavallaan juu kuten moni totesi ABFab oli muotia ja kyllä siitä tarttui maneereja. Samoin radiomafian leila&annukka. Siis ei niinkään pukeutumiseen, mutta puheeseen. Sitten tuli tiukemmat vaatteet, vaikka vartaloa ei nyt hriveetsi ole ollut mitä esitellä. ja tukka tietysti aina hyvin.

Voin vaan kuvitella miten sietämättömiä olemme ystäväni kanssa ollut.

Tasaantuminen liittyy sitten uuteen elämänvaiheeseen - ihan klassiseen-ikää tuli lisää- löytyi sellainen mies, jonka kanssa sitten rekisteröidyin - muutettiin lähiöön - haaveet ja unelmat menivät uusiksi. Abfab ja sinkkuelämää edelleen kivoja katsella, mutta eivät ne enää vaikuta sen enemmän.

Ai niin kauanko sitä kesti? - liiaan kauan, mutta toisaalta nautin joka hetkestä :)

no jaa, tää on vähän vaikea. Kaapista tulo mulla tuli sillon kun ihan penskana ulkomailla tuli harrastettuun niin h******in hyvää seksii miesten kanssa. Sitten ulostauduinkin kaapista hiljalleen, en oo neitimäistyny, mutta sanotaan, että paljon uusia asioita on löytäny itsestänsä. Tajunnut, miten homo sitä oikestaan on ;)

Puhuin juuri hiljattain jostain vastaavasta ilmiöstä. Olen huomannut, että pian sen jälkeen (ei ihan heti) kun nuoret homot ovat astuneet "piireihin", nämä debytantit ovat ehkä sen alussa saamansa kiinnostuksen (heissä kun vielä uutuuden viehätystä, ja tuore liha kiinnostaa monia) ansiosta sen verran päästä pyörällään että haluavat olla vielä kiinnostavampia, ja alkavat tehdä itsestään "kiinnostavampia" meikkaamalla, värjäämällä tukkaansa, ostamalla niukkoja ja tiukkoja vaatteita sekä kaakattammalla ja vispaamalla käsiään. Kun he huomaavat, että tuo käytös on syynä siihen, miksi kiinnostus heihin vähenee, he yleensä pikkuhiljaa tiputtavat nuo elkeet pois. Itse kävin tuollaisen vaiheen läpi joskus kymmenisen vuotta sitten, ehkä tosin hiukan laimeampana kuin jotkut toiset, en esimerkiksi värjännyt hiuksiani. Vaihe kesti ehkä 2-3 vuotta.

Ja vaihe oli muistaakseni ennen AbFabia, päättyi siis joskus kymmenisen vuotta sitten, joten en ole saanut heistä vaikutteita. Uusi sukupolvi taas ei ehkä edes muista AbFabia. Se oli hyvä sarja, joka parodioi juuri sellaista kanailua. Jatko-osatkin olivat upeita, mieleen jäi erityisesti se, kun Edina suhtautui hyvin nuivasti Saffyn raskauteen, kunnes hänelle selvisi, että lapsen isä on musta, sillä monikulttuurinen vauva on paras "fashion accessory" jonka voi saada. :-D

Mitään neiti-vaihetta ole ollut, mutta olen kyllä selvästi jättänyt jotain maskuliisina pidettyjä elkeitä vähemmälle. Ainakin puhun nykyään vähän korkeammalta kuin joskus ennen. Turha pingotus ja esittäminen ovat jääneet pois kun ei enää tarvitse niin välittää mitä mielikuvia muille tulee.

Mutta mieluummin aidosti neiti kuin väkisin macho

Aidosti neiti. Jos joku on opiskellut itsensä lääkäriksi, niin onko se aidosti lääkäri? Joidenkin on vaikea tajuta, että neitimäisten maneerien hylkiminen itsessä liittyy kunnianhimoon.

Se on siis o-p-e-t-e-l-t-u-a ja valinta. Aivan kuten se lääkärin ammatti.

Jos ette ole sattunut huomaamaan, niin femiinisyyttä ei arvosteta yhteiskunnassa yhtä paljon kuin maskuliinisuutta.

Hyvä, Tokka voi sitten keskittyä seurustelemaan niiden 100% maskuliinisten yli-ihmisten kansssa ja jättää meidät ali-ihmiset, joissa on myös feminiinisiä piirteitä, omaan rauhaamme.

Minusta muuten maskuliinisuus ja feminiinisyys ovat luontaisia, eivät opittuja. Joitain maneereja saattaa oppia tai niistä saattaa opetella pois. Näin esimerkiksi jonkin lehden kannessa Jaakko Selinin kertovan, että hän opetteli miehen elkeet. Mutta todellinen feminiinisyys tai maskuliinisuus on jossain paljon syvemmällä kuin ulkoisissa elkeissä, ja se säteilee kyllä läpi. Minua säälittävät ne "machot" joita näkee esimerkiksi Hercussa. Ovat ajelleet päänsä kaljuksi, kasvattaneet parran, käyneet salilla, ja istuvat jäykkinä naama peruslukemilla, jottei vain tulisi tehtyä mitään feminiinistä elettä tai ilmettä. Noista wanna-be-miehistä oikein näkee että he pelkäävät koko ajan tekevänsä jonkin feminiinisen eleen, kun kävelevät hymyttä selkä suorana kuin rautakangen nielleet. Ja siksi he todella näyttävätkin neideiltä, vaikka eivät sitä itse ymmärrä. Todelliset miehet ovat rentoja ja itsevarmoja, eikä heidän tarvitse joka hetki vahdata itseään, vaan he voivat nauraa ja joskus jopa pilailla sukupuolirooleilla.

Kaikki ovat nähneet kiinalaisen Yin ja Yang -symbolin http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Yin_yang.png . Musta, Yin, symboloi feminiinisyyttä, valkoinen, Yang, maskuliinisuutta. Mutta huomaatte, että kummankin värin keskellä on pieni alue toista väriä. Tämä mielestäni hienosti kuvaa sitä, miten tasapainoisessa ihmisessä on aina ainakin vähän sekä feminiinisyyttä että maskuliinisuutta. Ne, jotka menevät äärimmäisyyksin, eivät ole enää kiinnostavia, ja uhkaavat jollain tavalla valahtaa toiseen äärimmäisyyteen.

Mielestäni hyviä maskuliinisia ominaisuuksia on esimerkiksi tietynlainen järkevyys, johon ei kuulu turhaa hössöttämistä, ja huonoja maskuliinisia ominaisuuksia tietty tunnekylmyys ja itsekkyys. Hyviä feminiinisiä ominaisuuksia taas on välittäminen ja toisten huomioon ottaminen, huonoja hysteerisyys ja epärationaalisuus. Kiinnostavassa ihmisessä yhdistyy mielestäni sekä parhaat maskuliiniset että feminiiniset ominaisuudet, sellaisesta en ole kiinnostunut jossa on pelkästään maskuliinisia tai feminiinisiä ominaisuuksia, sillä silloin tulevat myös ne huonoimmat puolet mukana.

Olen ali-upseeri

mitä tekemistä sillä on tän kanssa

cautious: Minulle kävi samoin! Piti ulostulon jälkeen (vuosi sitten) jotenkin korostaa sitä, etten halua tyttömäisiä värejä/vaatemalleja. Eikä tuo kyllä vielä mihinkään ole tasaantunut :D Mekkoa en pidä ja inhoan paljon meikin käyttämistä, "koska silloin ihmiset luulevat (ja tietenkin olettavat) minun olevan hetero". Haluan korostaa, että minulta löytyy ominaisuuksia, jotka tekevät minusta lesbon. Kaipa se tästä jossain vaiheessa :D

Nyt vuosien vierittyä voin sanoa: myönnän.

Esimerkiksi värjättyjä hiuksia, stereotypioilla leikittelyä ja kaikenlaista sellaista. Ehkäpä se teki hyvää toistakymmentä vuotta jatkuneen piilottelun päätteeksi.

Tiedän yhden miehen, joka kaapista tultuaan (n. 35-vuotiaana, joskus 80-luvun alussa) ryhtyi puhumaan määkivällä naisen äänellä, sekä kokeilemaan monet naisellisen pukeutumisen kotkotukset, hurjia piikkikorkoisia naisten saappaita myöten. Olivat muuten ihan karsean näköiset.

Myöhemmin esimerkkitapaukseni mies muuttui innokkaaksi bodariksi, eli kotkotukset vaihtuivat miehekkäämpään elämäntyyliin, möreää puheääntä, pukeutumista ja kävelytyyliä myöten, koska homon naisellisuus ei ollut enää muotia maailman metropoleissa. Piti olla bootsit ja lihaksikas kroppa, eli näyttää rennosti miehekkäältä (hän näyttikin paljon paremmalta). Hän matkusteli paljon, ja vaikutteita ja trendejä haettiin mm. New Yorkista.

Kaikkien kaapin ovet ei aukene samalla tavalla. Onkohan joillakin homomiehillä oikeasti viehtymystä olla enemmän nainen kuin mies, vai mistä tuo ilmiö johtuu?

Olisiko siinä sitten jonkinlaista ryhmäytymispyrkimystä?

Ryhmäytymispyrkimystä mihin? Suurin osa homoista on kuitenkin ihan tavallisen oloisia.

Oma neitimäinen vaiheeni alkoi syntyessäni. Olen vaan kerta kaikkiaan aina ollut niin sanotusti feminiininen tai ainakin luonteessani, maneereissani ja nyttemmin, teiniangstin ja lapsuuden yleisen ulkonäköhuolettomuuden jälkeen, myös ulkonäössäni ja pukeutumisessani on monia naisellisuuteen yleisesti liitettyjä ja/tai androgyynisiä piirteitä. Toisaalta en kyllä koe sopivani kovin hyvin karkeasti ilmaistuna "kanahomon" muottiinkaan, sillä en ole laiha, en biletä enkä käytä päihteitä, enkä seuraa mitään trendejä tai "määi" puhuessani.

Suoraan sanottuna olen aina vieroksunut esimerkiksi ulkonäössäni ja käyttäytymisessäni sellaisen huomioimista, että onhan tämä nyt miehelle oikein sopivaa tai luontevaa. Se kuulostaa aivan yhtä hassulta kuin väite siitä, että homon tulisi olla mahdollisimman naisellinen. Olen sellainen kuin olen, haluan olla ja koen mukavaksi ja luontevaksi itselleni. Se ei ole keneltäkään pois, paitsi tietysti varmaan joidenkin suuruudenhullujen maailmanjärjestyksestä. Sellaisille onneksi harvinaisille tapauksille näyttäydyn jotenkin provokatiivisena tai jopa egoistisena, kun en vastaa enkä halua mukautua heidän käsityksiinsä. Ikäväähän sellainen ahdasmielisyys on, muttei mitenkään moraalisesti tai edes loogisesti perusteltavissa.

En koe, että minun tulisi miehenä tai ikään kuin sellaisena pysyäkseni olla mahdollisimman yhdenmukainen sukupuoleni edustajien enemmistön kanssa, jonka en edes usko olevan niin homogeeninen kuin miltä saattaa näyttää. En tuomitse, jos mies haluaa näyttää "miehekkäältä". Itse asiassa tuppaan viehättymään tällaisista miehistä, etenkin jos he ovat avarakatseisia ja siksi olenkin parisuhteessa itseäni "butchimman" miehen kanssa. Joillekin tämä on tietenkin oleva merkki siitä, että olenkin transsukupuolinen ja täytyy kyllä myöntää kokevani jonkinasteista huvittuneisuutta sellaisille todetessani kokevani itseni 100 % mieheksi ja haluavani olla sellainen myös jatkossa - juuri niin neitimäisenä kuin olen.

Kaapista ulostuloja on tietenkin kaikilla seksuaalisilla suuntautumislla ts identiteeteillä ja neitimäisyyshän on ihan asiaan kuuluvaa trans- tai bisessuaallisilla suuntautumislla, joten ei sitä varmaasti kannata heidän itsessään kummastella, eikä se heillä ole tietenkään mitään ohimenevääkää, vaan kuuluu heillä toki suuntautumiseensa, 2naiseen seksuaalisuuteensa.

Kyselin homo-tuttavapiiriltäni eikä heillä ainakaan kenelläkään ole ollut, eivätkä tienneet mitään neitimäistä vaihettaa homona kaapista ulostuloissaan. Eikä se ihmekään, kun homo-identiteettiinhän sellainen ei toki kuulukaan.

Joten tsemppiä vaan bi-kaapista ulostuloon ja siihen neitimäiseen vaiheeseen siinä sitten- Tulkkaa ihan Vappuna:kin sieltä umbinaisestakin kaapistanne ulos vaan : )

Onkohan human viettänyt elämässään edes yhtä ainutta päivää kertomatta jollekulle, mitä tämä on tai ei ole siitä ja siitä syystä? Ihan kuin oma identiteetti perustuisi koettuun välttämättömyyteen, etten sanoisi jopa pakonomaiseen haluun?

Aiemmalla viittauksellani ryhmäytymiseen tarkoitin sitä, että kaapista tulon jälkeen omien kulissien sortuessa ehkä näkee muista avoimesti elävistä korostuneesti juuri ne, jotka rikkovat aiempaa kaappiin kuulunutta järjestystä, ja sitten samastaa itsensä rajojen rikkojiin. Pyrkii ehkä ottamaan kontaktia juuri heihin, varsinkin jos rakentaa vapautuneeseen maailman liittyvää uutta ystäväpiiriä/verkostoa.

Tavallaan humania pitää oppia lukemaan. Esimerkiksi pakolaiskysymyksiin liittyen tulee ihan asiaa ja teräviä huomioita. Mutta sitten on nämä sukupuoli-identiteettiin ja seksuaaliseen suuntautuneisuuteen liittyvät kysymykset: ihan kuin human pelkäisi jotenkin oman korttitalonsa sortumista, ja jonkinlaisena omatekoisena liimana on vahva ja yksiulotteinen luokittelu, jossa taas taustalla näyttää olevan hurja määrä omatekoista teoriaa, vastakkainasetteluja ja ennakkoluuloja. Ja sitten toinen on tunnetusti uskonnot. Retoriikasta kyllä tunnistaa, milloin ollaan kierroksilla. Humanin "gallupiin" viitaten; ehkä homo-tuttavapiiri on sattuneesta syystä jotenkin valikoitunut? Eihän missään esitetty, että se kaikkia koskettaisi. Tai ehkä tällaisia asioita ei ole jälkikäteen mietitty tai tällainen asia on jäänyt tiedostamatta/tunnistamatta, kun ei ole vaikkapa tullut mietittyä asioita.

Muuten, jokuhan voisi pitää esimerkiksi mansikoiden syöttämistä toiselle nurdella tosi neitimäisenä juttuna, mutta minä en sitäkään näe sukupuolisuuteen tai seksuaaliseen suuntautuneisuuteen liittyvänä kysymyksenä. Tiedätkö human, on ohuesti paukapäistä ulkopuolelta tehdä oletuksia siitä, mitä joku on.

smo: ”Aiemmalla viittauksellani ryhmäytymiseen tarkoitin sitä, että kaapista tulon jälkeen omien kulissien sortuessa ehkä näkee muista avoimesti elävistä korostuneesti juuri ne, jotka rikkovat aiempaa kaappiin kuulunutta järjestystä, ja sitten samastaa itsensä rajojen rikkojiin. Pyrkii ehkä ottamaan kontaktia juuri heihin, varsinkin jos rakentaa vapautuneeseen maailman liittyvää uutta ystäväpiiriä/verkostoa.”

Ymmärrän mitä tarkoitat. Siihen aikaan kun itse uskaltauduin ensimmäisiä kertoja gay-diskoon, joka oli Lönnrotinkadulla, en kokenut tulevani kaapista ulos, vaan astuvani sisään johonkin uuteen. Se oli hieno fiilis, tuntui siltä että olin ollut hullu, kun en ollut aikaisemmin uskaltanut mennä gay-diskoon. Pidemmälle menevä avautuminen oli haavekuva, koska työpaikkani oli aika lähellä tuota mestaa, ja olin varovainen, ettei kukaan tuttu näe. En siis ole tullut kaapista muille kuin lähimmille kavereilleni, vaikka homouteni oli varmaan työpaikoilla aavistettu jo kauan. Ryhmäytymisen tarvetta en niissä kuvioissa kaivannut, paitsi että värjäsin tukkani kirkuvan punaiseksi, kun vaihdoin työpaikkaa samoihin aikoihin. uudessa duunimestassa sekin herätti hämminkiä, mikä johti myös työpaikkakiusaamiseen. En kauaa jaksanut punaista tukkaa pitää, vaan värjäsin sen pois.

Mietin... nyt kun olot ovat vapaammat Suomessa esimerkiksi Helsingissä sekä muissa suurissa kaupungeissa ja julkisuuden "homokuvastokin" on moninaisempi kuin ne pari muinaista stereotyyppiä, niin... kuinka paljon se on vaikuttanut kaapistatulon helppouteen ja tämän vapautumisen jälkeiseen "vaiheeseen"? Pitäisikö tuosta vaiheesta ehkä puhua alkuinnostuksena?