Vaikuttaako seksuaalinen suuntautuneisuus kiinnostumiseen lapsena eri asioista?

Tuli tässä jokin aika sitten puheeksi erään tutun kanssa se, että (jo) lapsena mielenkiinnon kohteet saattavat olla sukupuolittuneita. Toinen kysymys on, että onko kyse synnynnäisestä vai opitusta. Ja jos opitusta, niin kuinka isosti on kyse sukupuolittuneista herkkyyksistä.

Aina joskus esiin nousee ajatus siitä, että homoseksuaalin henkilön kiinnostuksen kohteet olisivat lapsuudessa kohdistuneet sukupuolineutraalimmin ja/tai vähemmän omalle sukupuolelle "tyypillisesti" kuin heteron. Sukupuolittunutta kiinnostustahan on jossain määrin tutkittukin, ja havaintoja kiinnostuksen luontaisesta sukupuolittuneisuudesta on, mutta kuinka paljon se liittyy ehkä seksuaaliseen suuntautuneisuuteen?

Koko juttu tuli esiin sen pohtimiesta, tuntuivatko lapsena esimerkiksi paloautot ja roska-autot kiinnostavilta, kun läheisen paloaseman edustalla joku pikkulapsi hihkui innosta nähdessään palokunnan nostolava-auton.

Minusta paloautot ja roska-autot olivat mielenkiintoisia. Sen sijaan tämä tuttu (homomies) ei muistanut olleensa kiinnostunut niistä lainkaan. Itsehän olen ollut kovin kiinnostunut tekniikasta ja elektroniikasta niin kauan kuin muistan - ja sittemmin myös esimerkiksi tietotekniikkaan liittyvästä logiikasta.
  • 2 / 9
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 18.1.2022 10:44
Pohdit tuossa sitä, että ovatko lapsen mielenkiinnon kohteet sukupuolittuneita synnynnäisinä ominaisuuksina vaiko opittuina.

Näkemykseni täydellä asiantuntemattomuudella tähän aiheeseen on se, että emme voi asettaa tällaista kysymystä. Ominaisuus on yksilöllinen, eikä sitä pitäisi määritellä ollenkaan sukupuolittuneesti.

Kuka ja missä on määritellyt, mikä kohde on millekin sukupuolelle ominainen? No tietenkin heteromallin mukainen yhteiskunta. Teemme lähtökohtaisesti vääryyttä määrittelemällä vaikkapa autot poikasukupuolen ja nukkeleikit tyttösukupuolen ominaisuudeksi.

Lapsi on taaperoikäisenä kokemusimuri. Esimerkkinä vaikkapa kielen nopea oppiminen. Hän oppii tehokkaasti kaikesta ympärillään tapahtuvasta. Vanhemmilla on ollut tapana kohdella poikalasta eri tavalla kuin tyttölasta. Lapsi oppii mitättömistä, myös sanattomista vanhemman reaktioista mikä on suotavaa, mikä ei.

Tuntumani on se, että lapsen kiinnostuksen kohteet muovautuvat yksilöllisesti osin perimän, osin kasvatuksen tuloksena. Jos lapsi saa erilaisia myönteisiä vaihtoehtoja valittavakseen, kiinnostuksen kohteet voivat olla joidenkin kohdalla kaukana tyypillisestä heteromallista. Elämän aikana ne voivat myös vaihtua.

Jos olemme sallineet itsemme huomata, lesbonaisissa löytyy "jätkiä" ja heteromallin mukaisia, naisellisia naisia. Homomiesten kohdalla sama toisinpäin. Painotus syntymäominaisuuden ja opitun välillä vaihtelee paljon, jos sen sallitaan vaihtelevan.
Vältin nimenomaan käyttämästä sanaa "ominainen" tässä sukupuolittuneisuuden yhteydessä, juurikin edellä esiin tulleista syistä. Mitään ei tietenkään ole missään ennalta määritelty. Kuitenkin tietynlainen mielenkiinnon kohdistuminen näyttää korostuvan sukupuolittuneesti - josta voi tietysti ajatella syntyvän "määritelmän" siitä, mikä on jollekin sukupuolelle (enemmän/vähemmän) ominaisempaa kuin toiselle.

Puhuin sukupuolittuneesti korostuvista mielenkiinnon kohdistumiseen liittyvistä tyypillisyyksistä - ja tällaisia havaintoja on siis tehty lähes vastasyntyneistäkin. Itse pitäisin oikeastaan yllättävämpänä, jos vaistomaiseen kiinnostumiseen ei liittyisi jonkinlaista synnynnäistä sukupuolittumista. Lienee ilmiselvää, että vanhempien ja muidenkin reaktiot ohjaavat lasta monella tavalla. Mutta kuinka vahvasti vanhempien suhtautuminen vaikuttaa vaikkapa asioihin, joissa spontaani reaktio on suoranainen innostuminen.

Jos sukupuoleen sidoksissa oleva kiinnostuminen ajateltaisiin pelkästään kokemusmaailman kautta omaksutuksi, niin se väistämättä herättäisi pohtimaan myös seksuaalisen suuntautuneisuuden olemusta (esimerkiksi ympäristön usein vähemmästä rohkaisusta huolimatta jotkut ovat homoja).

Itse liitän mielenkiinnon sukupuolittumisen evoluutioon: metsästävän on ollut hyvä kiinnostua vaistomaisesti tarvittavista välineistä ja keinoista tai jälkikasvusta huolehtivan on ollut hyvä vaistomaisesti kiinnostua tällaisessa tarpeellisista taidoista ja keinoista. Vielä sata vuotta sitten Suomessakin pienet asiat vaikuttivat siihen, pääsivätkö lapset ylipäänsä lisääntymisikään asti. Ja silloin oltiin sentään jo päästy kehityksen hyvään imuun, ihmissuvun mittakaavassa.

Toki yksilöt ovat yksilöitä ja tilastot tilastoja. Silti näitä tiettyjä stereotypiota ja niiden taustalla olevia havaintoja tulee mietittyä. Nykypäivänähän tuntuu olevan jopa vähän sopimatonta tuoda esiin ajatus, että sukupuoli olisi muuta kuin opittua. Minusta näistä asioista ei kuitenkaan pitäisi tehdä tabua.
Oma käsitykseni on, että mielenkiinnon kohteet ovat tilastollisesti tarkasteltuna sekä jossain määrin sukupuolittuneita, että jossain määrin myös seksuaalisesta suuntauksesta riippuvia. Yksittäisten ihmisten välillä on kuitenkin aika paljon eroja, mutta tarkastellessa suurempaa joukkoa ihmisiä, alkaa näkyä eroa keskimääräisissä kiinnostuksen kohteissa.

Esimerkiksi minä myönnän jomomiehenä olevani monista miehiin liitetyistä asioista kiinnostunut, kuten vaikkapa tekniikasta, eikä simerkiksi naistenlehdet, rastaminen, meikkaaminen yms kiinnosta. Kuitenkin ainakin yksi asia tulee mieleen, missä eroan miehille yleisistä kiinnostuksen kohteista - minua ei kiinnosta tippaakaan urheilukilpailujen katsominen TV:stä.
  • 5 / 9
  • Viljami
  • 28.1.2022 15:55
Huomaan vähän ärsyyntyväni pienten lasten stereotyyppisesti sukupuolittuneista kiinnostuksen kohteista. Kuitenkin lähes kaikilla lähipiirin pojilla ne autot ym. vekottimet kiinnostavat ja on tyttöjä, joille puolestaan glitterunelmat kimmeltävät jo taaperoina silmissä, jopa tilanteessa, jossa vanhemmat tietoisesti välttäneet selvästi sukupuolisidonnaisten vaatteiden tai yhtään minkään pinkin hörselön antamista.
Mutta itsekin pikkupoikana kiinnostuin homomiehiin liitettävistä stereotyyppisista asioista: esim. kampaukset ja historialliset tyylisuunnat kiinnostivat, kun taas urheilu, autot ym. ei olisi vähempää voinut kiinnostaa.
Jotain vastaansanomattoman sisäsyntyistä näissä on, ja olisi hyvä antaa kaikkien varsinkin pieninä ja kaikenlaisille uusille asiolle avoimina toteuttaa itseään siten kuin parhaaksi näkee.
Itellä sama toi urheilun katsominen tv:stä ei kiinnosta pätkääkään ja siks vastasin tähän. Poikkeuksena vedonlyönti :)
Ite äitin kertomana halusin leluksi nuken(joka oli pojalle outoa siihen aikaan), mutta sain nuken ja vaunut myös, niitä sitten ylpeänä työntelin meidän asuinalueella.
Koulussa olin hyvä sekä teknisessä työssä(metalli ja puu) sekä käsitöissä(ompelu yms.)
Kukaan ei mua koskaan ole homoksi epäilly vaikka sitä olenkin, ei edes lapsena ihmetelty. Onneksi on ollut vanhemmat jotka antaa lapsen itse kasvaa eikä kouli sitä liikaa.
Tänä päivänä voisin luokitella itseni kunnon konevelhoksi ja rasvariksi tulee sen verran noitten moottoreiden parissa puuhasteltua. Ompelen myös verhot ja lyhennän omat omat housut. Jokainen tekee mielenkiinnon mukaan asioita thats it.
  • 7 / 9
  • JudyJudyJudy
  • 14.2.2022 20:14
Mielenkiinnon kohteiden korjaaminen on sukupuolittunutta, valitettavasti tätä "korjusliikettä" tapahtuu läpi koko elämän. Sisäistetty homofobia on tästä hyvä esimerkki, mitä pidetään homolle naisellisina tai miehisinä piirteinä. Mietin puolestani, että voisiko homojen alakulttuureille tyypillisillä maskuliinisuden ylikorostamisella olla juuret lapsuuden kokemuksissa ja näistä syntynyt problematiikka homomieheksi kasvamisessa. Homomiesten mieskuva usein on melkoisen toksinen.

Mielenkiinnon kohteita voi tarkastella miksi ne kiinnostavat: onko poika kiinnostunut paloautoleikeissä autojen sijaan miehistä, jotka niitä ajavat. Samalla tapaa en nähnyt moottoripyöräkerhossa yhtaan moottoripyörää...
Niin, voihan siinä olla perääkin, että ajajillakin on vaikutuksensa. Toisaalta itse esineidenkin vaikutuksesta on tehty havaintoja.

Joissain koulukunnissahan tätä sukupuolittuneisuuden representaation teemaa tosiaan lähestytään varhempaa elämää tavalla ja/tai toisella problematisoimalla, etenkin silloin jos miehen arvioidaan vievän maskuliinisuuttaan "yli" (ymmärtääkseni samoissa koulukunnissa harvemmin, jos vienti on ns. toiseen suuntaan). Toisinaan samassa yhteydessä suhtaudutaan suorastaan karsaasti ajatukseen mielenkiinnon kohteiden biologistaustaisuudesta.
  • 9 / 9
  • Juke-hm
  • Juke-hm
  • 16.2.2022 20:30
Aivan selvästi ainakin osalla pojista on havaittavissa jo lapsena sellaisia piirteitä, usein muista pojista(heteroseksuaaleista) poikkeavia seikkoja jotka - osittain, eivät aina eivätkä jokaisella- tavallaan vihjaavat siitä että poika on homoseksuaali, tai siis tulee olemaan. Aivoiltaan tietenkin jo on syntymästään saakka. Ainakin seuraavia piirteitä on osalla pojista joista sen voi huomata: mahdollisesti muihin poikiin verrattuna rauhallisempi käytös, mahdollisesti kiinnostus värikkäämpiin vaatteisiin, kiinnostus rauhallisempiin leikkeihin kuin muilla pojilla. Ehkä myös leikkikavereina saattaa olla useammin tyttöjä koska tyttöjen leikit ovat rauhallisempia kuin hetero-poikien leikit. Ehkä jokin piirre voi olla musikaalisuus, taiteellisuus tms.
Mutta tietenkään nämä piirteet eivät päde kaikkiin missään tapauksessa.
Voisin vielä ajatella että mahdollisesti homo-poikalapsi saattaa pitää makeammista karkeista kuin hetero-pojat? Ja ehkäpä hän voi olla muutenkin herkempi kuin muut pojat, ehkä herkemmin itkee tms?
Tällaiset ovat tietenkin karkeita yleistyksiä ja lapsena hyvinkin "tyttömäinen"poika saattaa myöhemmällä iällä olla täysin heteroseksuaalikin. Ja päinvastaisiakin tapauksia tietenkin on. Mutta jos otetaan 10 000 esimerkkiä niin jotain suuntaa varmasti saadaan.
Jos vain itseäni ajattelen, niin lapsenakaan en pitänyt rajuista leikeistä vaan enemmän rauhallisista, tykkäsin makeammista karkeista kuin toiset pojat, ja värikkäämmistä vaatteista. Muutenkin olen ollut toisiin poikiin verrattuna kiltempi ja rauhallisempi, ja tästä nyt voi sitten sivustaseuraaja tehdä vaikkapa hieman ikävänkuuloisen arvion pikkupojasta että hän on "tyttömäinen". Tytöillehän poikamaisuus ei ole häpeä vaan kai aivan sallittua. Ehkäpä lesbot ovat jo lapsena jotenkin enemmän poikien kaltaisia? Ainakin Elina Gustafssonin elämänkerrasta voi näin päätellä.