Hän toimi syrjintää vastaan ja yhdenvertaisuuden puolesta - Martin Schreck on kuollut 73-vuotiaana (juttukommentit)

  • 1 / 2
  • oscari
  • oscari
  • 6.6.2021 20:36
Otan osaa hänen läheisilleen. Martin oli minulle eräänlainen johdattelija itseni hyväksymiseen. Olkoot mulla keveät hänelle.
Martin Schreck oli varsinainen Setan perustajahahmo ja minun opiskelukaverini Helsingin Teknillisen Korkeakoulun teoreettisen fysiikan osastolta. Ihailin suuresti Martinin rohkeutta asettua julkisesti eturintamaan. Hän oli rohkea uudistaja ja esikuva puolustaessaan avopuolisoaan Seppo Kivistöä, joka oli joutunut erotetuksi Helsingin Vanhan kirkon seurakunnan nuorisotyöntekijän tehtävästä kun kirkkoherra oli saanut selville hänen salaamansa homouden. Minusta on jopa liikuttava pieni historiallinen detalji, että Setan ensimmäisessä varsinaisessa hallituksessa syksystä 1974 oli kolme HTKK:n teoreettisen fysiikan tai sähköosaston diplomi-insinööriä tai juuri sellaiseksi valmistuvaa (Martin Schreck, Olli Stålström ja Juha Leppänen). Me kaikki toimme omat resurssimme Setan palvelukseen. Olin itse juuri tullut kiinnitetyksi Nokia Elektroniikan Länsiviennin palvelukseen, jossa ominaisuudessa pystyin matkustamaan Afrikkaan ja Lähi-Itään hyvin monen vaihtokentän kautta (Lontoo, Frankfurt, Kööpenhamina, Wien, Pariisi, Geneve), joten pystyin viemään sanomia ja pitämään yhteyksiä muiden maiden vastaavien järjestöjen aktivistien kanssa. Koska siinä vaiheessa olin vielä hyvin palkattu toimihenkilö, pystyin rahoittamaan syntymisen tilassa olevia kansainvälisiä järjestöjä. Wienissä käydessäni annoin taloudellista tukea Kurt Kricklerin kautta (HOSI-Wien) juuri ensiaskeleitaan ottavalle IGA:lle (josta sittemmin kehittyi ILGA). Vuonna 1977 pystyin lentämään Nokian työmatkojen yhteydessä Geneveen, jossa kävin YK:n Ihmisoikeuskomiteassa selostamassa Setan tekemää kantelua psykiatrisen sensuurilain johdosta. Olen itse arvioinut, että pystyin henkilökohtaisesti rahoittamaan syntyvän ILGA:n kaksi ensimmäistä toimintavuotta. Ne olivat vauhdikkaita ja tuotteliaita vuosia ja olin aivan yli-innostunut tasavertaisuus-taistelusta.

Olen juuri lähettänyt 14 sivua muistelutekstiä Martin Schreckistä muistiorganisaatio Werstaalle. Tekstini on saatavissa luvanvaraisesti tutkimuskäyttöön. Muisteluni perustuvat sähköpostiviesteihin, jotka olen lähettänyt Martinin siskolle, kirjailija Merete Mazzarellalle, joka on itsekin kirjoittamassa muisteluita Martin Schreckistä ja hänen avopuolisostaan Seppo Kivistöstä. Näissä yksityisissä sähköposteissa yritän parhaani mukaan pohtia niitä historiallisia, yhteiskunnallisia, poliittisia, feministisiä ja aatteellisia virtauksia, joiden ansiosta Seta on saanut paljon aikaiseksi, mutta joiden vuoksi alkuvaiheessa esiintyi myös kovia järjestön sisäisiä ristiriitoja. Meretelle lähettämäni aineiston mukaan pystyin kuitenkin onneksi pääsemään sovintoon Martin Schreckin kanssa ennen hänen kuolemaansa Setan historioitsijan Anssi Pirttijärven tekemässä haastattelussa:

http://www.finnqueer.net/etusivu.cgi?o=6_1

siis tässä on se varsinainen Martin Schreckin haastattelu:

http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=313_6_1