Jotta tämä asia (rikosoikeudellisessa mielessä) voisi menestyä, pitäisi pystyä jotenkin yksilöidysti osoittamaan, että mihin konkreettiseen ihmisryhmään esitetty loukkaus kohdistuu, ja silloin loukkauksen kohteena olevat yksityishenkilöt voisivat vaatia asian tutkimista. Ymmärtääkseni yhdistystä ei voi loukata siten kuin yksityishenkilöä (kunnian loukkaaminen). Yhdistys ei siis varsinaisesti ole suojassa oikein miltään sen toimintaan kohdistuvalta osoittelulta. Kantelu yhdenvertaisuusvaltuutetulle voi ehkä menestyä paremmin, koska kyse on viranomaisen tekemisistä, joskin yksityishenkilönä ja kaiketi vapaa-ajallaan.
Sen verran on jatkettava tähän, etten oikein pidä näistä yhä lisääntyvistä cancel-kulttuurin ilmentymistä, joissa ongelmalliseksi koettuja puheenvuoroja pyritään uhkaa synnyttämällä vaientamaan. Tällaiseen toimintaan kuuluvat oikeusprosesseilla uhkailu, maalittamispyrkimykset ja vastaava.
Näyttää kadonneen ymmärrys siitä, mitä perustelluilla vastapuheenvuoroilla voisi olla saavutettavissa.
Viime vuosina hlbti-aktivismiin monen muun aktivismin muassa näyttää pesiytyneen ajatus siitä, että suut tukkimalla voitaisiin oikeasti ja kestävästi edistää yhdenvertaisuutta. Se on kuitenkin väärä olettamus. Todellisuudessa tällainen vain syventää kuilua eri tavoin ajattelevien välillä ja työntää synkkää ajattelua kuplimaan paikkoihin, joissa sitä ei voi mitenkään hallita. Hallitseminen onnistuisi parhaiten silloin kun oikeasti käydään keskustelua ja vuoropuhelua.
- Ei onnistu, eivät ne halua keskustella.
Höpö höpö. Ei ole tarpeeksi yritetty. Eikä kyse ole siitä, haluavatko "ne" vai eivät. Keskustelu syntyy kyllä ihan itsekseen, kun vain tuo ne omat perustellut vastapuheenvuoronsa julki, tarvittaessa yhä uudelleen. Se ei synny siitä, että sytytetään punainen vilkkuvalo ja pistetään sireeni huutamaan. Kyse on siitä, että tuodaan parempi näkemys esiin.
- Ei vaan enää jaksa, kun ei ne tajua.
Sellaista se joskus on. Jos haluaa muutosta, pitäisi jaksaa. On olemassa hyvää ja perusteltua argumentaatiota koottuna. Sitä voi käyttää. Jos jokin argumentti ei kestä tai riitä, sitä pitää vahvistaa. Entä onko yritetty ymmärtää, mistä ongelmalliseksi koettu ajattelu kumpuaa? Onko yritetty ymmärtää toisenlaisen ajattelun taustoja? Onko koetettu kysyä vastakysymyksiä?
Kun tutustuu samaa sukupuolta olevien intiimien suhteiden hyväksyttävyyden paranemisen suomalaiseen historiaan, niin viime vuosiin asti tarinassa on punainen lanka: väsymätön pyrkimys vuoropuheluun ja valistaminen. Mielenosoituksissa (vapautuspäivät, pridet ja muut vastaavat) on kyllä esitetty (niin lakiin kuin yleisiin asenteisiin liittyviä) vaatimuksia muutoksesta, mutta eri mieltä olevia ei pyritty aggressiivisesti vaientamaan. Sellaiseen ei ehkä olisi ollut vääntövoimaakaan samalla lailla kuin nykyisessä herkistyneessä ilmapiirissä. Ja tarinan tästä päästä tarkastellen voi nähdä, että hyvä niin.
Prosessi voi joskus tuntua turhauttavalta ja hitaalta, mutta lopputulos on huomattavasti kestävämpi kuin toisinajattelijat likvidoimalla, sillä loppuunkaluamattomille asioille tuppaa aina tulemaan uusia väärin ajattelevia, kunnes se on puhuttu pois päiväjärjestyksestä. Suomalaisessa yhteiskunnassa on viimeiset sata vuotta asioita pyritty viemään asioita eteenpäin konsensusta synnyttämällä - ja nyt tänne näyttää pesiytyneen erityisesti Yhdysvalloista tuttu vastakkainasetteluun perustuva köydenveto. Ja se ei ole hyvä.
Henkilökohtaisesti en voi tukea sellaista hlbti-aktivismia, jossa pyritään tukahduttamaan "väärät" mielipiteet.
Jatkan SMO:n kirjoituksesta muistuttamalla vuosikymmeniä kestäneestä keskustelusta ja väännöstä rekisteröidystä parisuhteesta, sekä sen jälkeen tasa-arvoisesta avioliittolaista. Se oli todella uuvuttavaa vääntöä ja asioiden jatkuvaa toistamista ja perustelemista. Välillä tunnelma oli epätoivoinen. Kuitenkin tuo tapa tuotti lopulta tulosta.
Olin mukana toiminnassa keskusteltaessa laista rekisteröidyksi parisuhteeksi. Pidin mm. eduskunnassa auditoriossa luennon kansanedustajille kahden muun lain puolustajan kanssa. Päivi Räsäsen kanssa kävin ajatusten vaihtoa ilman isoja kirjaimia. Seikka, joka minut jotenkin yllätti. Olin varautunut mahdollisesti yhteenottoon.
En voi muuta kuin täysin yhtyä smo:n ajatuksiin. Missään käytännön elämässä uhkailu ja kiellot eivät ole viime kädessä rakentamassa mitään homofobisen kirjoittelun, tekojen puhumattakaan niiden pohjaaman ajattelun vastineena.
