Kättely, halaukset ja poskisuudelmat

Korona-aika on nostanut esiin fyysisen läheisyyden välttelyn keinona rajoittaa viruksen leviämistä.

Netin meenejä myöten on tullut esiin se, että suomalaiselle tällainen on jo aiemminkin ollut suhteellisen tyypillistä käytöstä, eikä muiden kiertäminen metrien päästä tai hakeutuminen ihmisoukoissa etäälle toisista ole täkäläisessä kulttuurissa mitenkään silmiinpistävää. Toisin on vaikkapa eteläisemmässä Euroopassa, jossa tuttavien kesken halailu ja poskisuudelmat kuuluvat asiaan, samoin tungos kuin sardiinipurkissa ei oletettavasti aiheuta samanlaista ahdistuksen tunnetta kuin keskivertosuomalaiselle.

Opin tietysti aikanani kättelemään. Kovan työn jälkeen opin myös jotenkin sietämään halaamista muidenkin kuin aivan läheisimpien kohdalla. Noh, siltä osin hivenen introverttiyteen taipuvaiselle minulle tässä korona-asiassa on jotain "myönteistä". Vieraiden fyysinen välttely on nyt ihan ok.

Fyysiseen läheisyyteen liittyen aikanaan huvituin suuresti, kun eräs uraputkessa ollut esimiesasemaan ensimmäistä kertaa päässyt työyhteisön jäsen kaiketi opiskeli esimiestaitoja (kenties amerikkalaistaustaisista) kirjoista - ja huomasin, kun tämä oli opintiellään päässyt kohtaan, jossa vinkattiin alaiselle viestiessä olevan hyvä ajatus koskettaa kädellä tämän olkapäätä, "jotta tämä saa kokemuksen läsnäolosta". Noh, suomalaisessa ympäristössä tällainen on usein aivan liian räikeää toisen reviirille astumista.

Parhaillaan pohditaan, miten tervehdittäisiin kohteliaasti, kättelyn asemesta. Halaamisen ja poskisuudelmien tavoin se kun levittää koronavirusta ja muita tartuntatauteja. Kohtelias nyökkäys silmiin katsoen on yksi kättelyn korvaajaksi esitelty.

Toisinaan on esitetty, että tämä korona-aika olisi kättelyiden ja muiden fyysiseen kontaktiin perustuvien tervehtimisten loppu. Vaan mitenköhän mahtaa olla? Minulle sellainen kyllä sopisi, oikein hyvin. Itse olen suosinut jo aiemminkin kohteliasta nyökkäystä - vaikka ilmeisesti suurieleisempään sosiaalisuuteen tottuneille tällainen ei kuitenkaan ole oikein aina riittänyt.
Eräässä yhteydessä tuli mieleen tätä sivuava asia: melko suomalainen tapa puhua vähän "jupisten" sisäänpäin. Suomalaiset puhuvat suomea usein energiaa melkoisesti säästellen. Luonteenomaisestihan meidän kielestä puuttuvat ponnekkaasti äännetyt konsonantit. Toisin on vaikkapa hollannissa ja ranskassa, joissa on kurkkuäänteitä ja sorahtavaa ärrää. Kyllähän meilläkin osataan puhua ponnekkaasti, tulla liki, halailla ja pussatakin, esimerkiksi yön tunteina baarissa "pikkupäissään".

Onkohan tehty mitään akateemista tutkimusta siitä, miten eri kielille tyypillinen puhetapa lähettää ympäröivään ilmaan (koronaakin levittävää) pisaraa ja aerosoleja?