Voisiko asioista vaikka puhua niiden omilla nimillä?

Minusta on jotenkin todella perseestä antaa tukahdutettujen biseksuaalien identiteettisekoiluja käsittelevälle kirjalle nimeksi "Entiset heterot". Siitähän ei tietenkään voi seurata mitään vinoilevaa vastavetoa homofoobikoilla, tyyliin "entiset homot", eihän? Kun tätä aihepiiriä lähdetään käsittelemään tällä tavalla, lopputuloksena on väistämättä eheytysretoriikan salonkikelpoistuminen ja heterosuhteiden tai "seksuaalisen joustavuuden" tuputtaminen homoille ja lesboille. Sateenkaarikulttuurissahan se on jo vuosi vuodelta yleistyvä trendi.

Noh, "Entiset heterot" kuvaa joidenkin maailmaa äärimmäisen osuvasti - tuntui se ulkopuolisen silmissä olevan perseestä tai ei.

Ehkä elämässä tapahtuu jotain sellaista, joka pysäyttää maailman ja murtaa rajat elämän ehyimmän romauttaen - ja sotkee palapelin, eivätkä palat enää sovi yhteen.

Joku ehkä löytää matkallaan biseksuaalisuutensa. Riippumatta muiden käsityksistä, voi joku löytää homoseksuaalisuutensa yhtä hyvin. Tai kenties transsukupuolisuutensa, muunsukupuolisuutensa - mahdollisesti jotain muutakin.

Kaikki tämä voi tapahtua hyvinkin kypsässä iässä. Eipä siinä tarvitse oikeastaan olla kuin vähän silleen vähään tyytyväinen ja joustavan mukautuvainen.

Ylen juttu tästä kirjasta oli otsikoitu muodikkaasti niin, että heterokin voi ihastua samaan sukupuokeen, eli tämä ajattelutapa, että seksuaalinen suuntautuminen voi tarkoittaa mitä vain ja mitään rajoja ei ole, se on yleistymässä myös meillä Suomessa. Useimmat ihmiset eivät näy ymmärtävän sitä, että juuri ne tunkkaiset sanakirjamääritelmät ja tylsät henkilökohtaiset rajat, joista pitää muka päästä eroon, ovat viime kädessä homojen ja lesbojen ainoa turva ideologisia voimia vastaan, jotka yrittävät uskotella, ettei homoseksuaalisuutta ole olemassakaan, joten mitään homoseksuaalisen suuntautumisen laillista suojaakaan ei pidä olla.

Veikkaan, että tulevaisuudessa, kun sukupuolen ja seksuaalisuuden "norminpurkutalkoiden" seuraukset alkavat valjeta laajemmalle yleisölle, homot ja lesbot tulevat eroamaan omaksi selvästi erilliseksi alakulttuurikseen ja jättämään liberaalin kulttuurin säätämään käsitteitään. Tulevaisuudessa homo- ja lesboaktivismi ei ole pelkästään suojautumista uskonnolliselta konservatismilta, vaan myös puolustautumista sitä porukkaa vastaan, jota vielä nykyään sanotaan LGBT-yhteisöksi.

Joo, luin tuon Ylen jutun ( https://yle.fi/uutiset/3-10781057 ) myös, mutta vasta luettuani tämän ketjun aloituksen. Kirjassa tai kirjan nimessä en näe ongelmaa, mutta Ylen otsikko on huono ja sisällössäkin oli muutamia outouksia.

Otsikossa olisi pitänyt viitata esim. "heterona eläneisiin" tai "heteronormatiivista elämää eläneisiin". Myöskään muutoksesta ei olisi pitänyt puhua, vaan "itsensä löytämisestä".

Biologiaa oleva seksuaalinen suuntautuneisuus ei muutu elämän varrella, mutta johonkin muottiin oppinut/kasvanut voi matkan varrellaan löytää itsestään uuden ulottuvuuden. Identiteetti on joustanut, mutta seksuaalinen suuntautuneisuus pohjalla ei.

Ylen jutun otsikko "Heterokin voi rakastua omaa sukupuolta olevaan – Seksuaalisten mieltymysten muuttuminen aikuisena on normaalia" oli joko tahallaan tehty "täräyttäväksi" tai sitten siinä oli vahingossa oiottu liikaa. Yhtä kaikki, pieleenhän se meni. Asia olisi ilmaistu oikeammin esim. näin: "Heterona elänytkin voi rakastua omaa sukupuolta olevaan – Todellisen seksuaalisuutensa löytäminen aikuisena on normaalia".

"-- seksuaalinen suuntautuminen voi tarkoittaa mitä vain ja mitään rajoja ei ole, se on yleistymässä myös meillä Suomessa"

Ei ollenkaan huono suuntaus, omat rajat nyt yleensä on pään sisällä - tai sitten vaikkapa jonkin "sateenkaariyhteisön" määrittelemiä (ja muodin mukaan vaihtuvia, eilen karhu, tänään queer). Ihmisillä nyt on kumma luontainen tarve määritellä itsensä sekä toisensa. Jos jotkut rajat voisi piirtää, ne ovat yksilöiden ja sukupuolten välisiä ja yleensä kulttuurisidonnaisia. Retoriikkaa: kuvittelin olevani homo, mutta huomasin että en edes pidä useimmista homoista tai tunne oloani mitenkään kotoisaksi "sateenkaarevissa" tai niille määritellyissä konteksteissa, joten aloin määritellä itseni sanalla queer - ihastukseni kohteiden sukupuoli ei ole muuttunut, ainostaan määritelmäni itsestäni. Kun lakkasin tunkemasta itseäni homomuottiin tai nurkkiin, aloin voimaan paremmin niin henkisesti kuin fyysisesti.

"Veikkaan, että tulevaisuudessa, kun sukupuolen ja seksuaalisuuden "norminpurkutalkoiden" seuraukset alkavat valjeta laajemmalle yleisölle, homot ja lesbot tulevat eroamaan omaksi selvästi erilliseksi alakulttuurikseen ja jättämään liberaalin kulttuurin säätämään käsitteitään"

Toivottavasti ei, itse toivoisin ns. "homososiaalisuuden" loppua. Ottakaa pää sieltä perseestä (omasta tai toisen) pois niin ajatuksetkin raikastuvat. Uskallanpa väittää, että vähemmistöasema on suojannut homojen alakulttuureita niin kulttuuriselta appropriaatiolta että toksiselta maskuliinisuudelta - mutta tämä voisi olla jokin toinen keskustelu...

Niin, tuo Ylen jutun otsikointihan "Heterokin voi rakastua omaa sukupuolta olevaan – Seksuaalisten mieltymysten muuttuminen aikuisena on normaalia" on alkuosaltaan ihan silkkaa puppua.

Kukaan hetero ei rakastu seksuaalistunnetasolla samaan sukupuoleen.

Varsin yleistähän ovat ne tekstikömmähdykset biseksuaaleista "heteroina", vaikka heistä kukaan ei toki hetero olekaan. Heistä kannattaisi puhua esim. kaappi-biseksuaaleina tai "heteromaisesti biseksuaalisuuttaan toteuttavina". Heistähän ei myökään koskaan tule homoja, vaan he voivat vain enemmän tai vähemmän toteuttaa sitäkin kiinnostupuoltaan, vaikkapa sitten vasta myöhemmällä iällä - mutta ei se silloinkaan muuksi muuta heidän biseksuaali-identiteettiään, jota he ovat syntymästään, eikä se muutu heteroksi, eikä homoksi.
Toki biseksuaaleilla on yleistä, erityisen tunnusomaista se wannabi-heterous.

Tuohan että muka muuttuu heteroksi tai homoksi, liittyy keskeisesti biseksuaalisuuteen, biseksuaaleihin ja siinä noin sekoitetetaan se, kun he toteuttelevat noita kahta kiinnostuspuoltaan - mutta eivät siltikään ole hetereoita, eivätkä homoja, vaan biseksuaaleja. Eli kiinnostus on kiinnostus-identiteetti ja toteutus sitten menee sen kiinnostuksen kontekstimahdollisuuksissa.

Vrt. siihen että hetero on kyllä ihan täysin jo silloinkin, vaikkei kiinnostus-identiteetti heterouttaan ole vielä varsinaisesti kenenkään kanssa toteuttanutkaan. Ja samoin homoillakin.

Kyllä kaikki ihmiset tunnistavat itsestään sen kiinnostus-lajinsa teini-iässä, kun seksuaalisuustunnehormonitoiminta on ihmisellä suurimmillaan.

Human, kaikki ihmiset eivät välttämättä tunnista itsestään sitä kiinnostus-lajiaan teini-iässä. Suurin osa varmaan tunnistaa, mutta "kaikki" on aika uskallettu väite.

"... ihastukseni kohteiden sukupuoli ei ole muuttunut, ainostaan määritelmäni itsestäni."

Määritelmä itsestä ei ole siis muuttunut miksikään, henkilö oli homo ja on edelleen homo. Ainoa asia mikä on muuttunut on se, että nyt homoseksuaalisuus piilotetaan muodikkaan identiteettileiman taakse.

Homoseksuaalisuus on objektiivisesti havaittava seksuaalinen suuntautuminen, joka ei itsessään kerro mitään yksilön minäkuvasta tai identiteetistä. Queerius sen sijaan on poliittinen identiteetti, joka ei kerro mitään yksilön seksuaalisuudesta, mutta kertoo yleensä jonkinlaisesta ynseydestä tai vastenmielisyydestä "tavallisia" homomiehiä ja lesboja kohtaan.

Omilla nimillään asioista puhuminen on aina tärkeää. Mutta etenkin sukupuoli- ja seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa, koska tuo sisältö on ainakin tietyssä ikävaiheessa elämän keskiössä. On järkevää yrittää erotella erikseen vaikkapa seksuaalin suuntautuneisuuden päälle kertynyt sosio-psykologinen sedimentti.

Sannikka & Ukkolassa haastateltavana oli lesbo, joka on nyt takaisinkorjauksen tiellä (ftm -> mtf). https://areena.yle.fi/1-50088643

Kun hänen puhettaan kuuntelee, on melko selvää, että kyseinen henkilö (edelleen) ui syvällä ulkoisten ja sisäisten vaikuttimien mössössä ja ominaisuuksistaan hämmentyneenä. On tärkeää, että transpkl:lle kertyy tietoa tunnistaa oikein aivojen todellinen sukupuolimosaikismi. Tähän auttaa ainoastaan tutkimustieto.

Tässä ketjussa St. Judyn kommentti vastaa lähimmin tuota sekametelisoppaa. Se, kuinka kaukana toistemme käsityksistä olemme sukupuolisuuden ilmiön edessä, antanee vihiä seuraava.

St. Judyn tekstin kanssa analogisena pitäisin tätä: "kuvittelin olevani vasenkätinen, mutta huomasin, että en edes pidä useimmista vasenkätisistä tai tunne oloani mitenkään kotoisaksi "käsitöihin keskittyvissä" tai niille määritellyissä konteksteissa, joten aloin määritellä itseni sanalla "vapaakätinen" - käyttämäni käsi ei ole muuttunut, ainoastaan määritelmä itsestäni. Kun lakkasin tunkemasta itseäni vasenkätismuottiin tai nurkkiin, aloin voimaan paremmin niin henkisesti kuin fyysisesti."