- 1 / 14
- smo
- 5.5.2019 15:10
Toisinaan on uutisoitu (julkkishomo)miehistä, jotka ovat hankkineet lapsia sijaissynnytyksellä, mutta sijaissynnytys ei kuitenkaan koske erityisesti samaa sukupuolta olevia pareja, seksuaalivähemmistöjä tai laajemmin hlbti-vähemmistöjä. Yhtäläisesti asia liittyy heteropareihin ja vähemmistöihin kuulumattomiin, sukupuolesta riippumatta.
Suomessa ja monissa muissakin maissa kaikki sijaissynnytys on lailla kielletty. Suomen vuonna 2007 säädetyn hedelmöityshoitolain mukaan "hoitoja ei saa antaa jos on syytä olettaa että lapsi on aikomus antaa ottolapseksi". Joissain maissa sallitaan sijaissynnytys säännellysti siten, että sijaissynnyttäjälle ei saa maksaa korvausta. Nimitystä “kohdunvuokraus” käytetään joissain maissa sallitusta korvauksellisesta sijaissynnytysmallista. Yleensä sijaissynnyksessä käytetään joko kokonaan ulkopuolisten tai sijaissynnytyksellä vanhemmiksi haluavien sukusoluja, ei sijaissynnyttäjän sukusoluja.
Jotkut tahot ovat vaatineet sijaissynnytysmahdollisuuden säätämistä Suomeen sen perusteella, että suomalaisten ulkomailla tapahtuvat sijaissynnytykset saataisiin kotimaisen sääntelyn piiriin, ja että lähisukulainen voisi toimia laillisesti sijaissynnyttäjänä.
Sijaissynnytyksen myönteiseksi puoleksi katsotaan se, että sellaisetkin ihmiset voivat saada (oman biologisen) lapsen, joilla ei muuten olisi mahdollisuutta saada lasta. Jotkut näkevät tällaisen yhdenvertaisuuskysymyksenä. Korvauksellisen sijaissynnytyksen katsotaan mahdollistavan sijaissynnyttäjän muulle perheelle parempaa elämää; lapsen kantaminen nähdään työsuoritteena. Aikuisille myös nähdään kuuluvan vapaan oikeuden solmia itseään koskevia sopimuksia.
Usein etenkin korvauksellista sijaissynnytystä toisaalta kritisoidaan (taloudelliseen pakkotilanteeseen joutuneen) kantajan/synnyttäjän hyväksikäyttämisenä ja ollaan huolissaan siitä, että tämä alkaa kiintyä kantamaansa lapseen: jos kantaja ei halua luopua synnyttämästään lapsesta tai jos lasta haluava(t) eivät syystä tai toisesta haluakaan tai voikaan ottaa vastaan syntynyttä lasta. Usein esitetään ratkaisuksi tarkkoja sopimuksia (ja mahdollista yksiselitteistä lainsäädäntöä) tällaisten tilanteiden varalle.
Sanotaan, että sijaissynnytyksellä syntynyt lapsi jäisi syntymättä ilman sijaissynnytysjärjestelyä. Eivätkä syntyvät lapset muutenkaan saa valita, kenelle syntyvät.
Harvemmin sijaissynnytystä käsitellään syntyvän lapsen näkökulmasta.
On vaikea ihan periaatteellisesti hyväksyä, että sijaissynnytysjärjestelyistä sopivat tekevät ns. kolmatta osapuolta (syntyvää lasta) koskevan sopimuksen, omien halujensa ja tarpeidensa vuoksi.
Sijaissynnytystä verrataan toisinaan myös adoptioon: siinäkin lapselle vahvistetaan juridinen suhde huoltajaansa tai huoltajiinsa. Adoptioon sijaissynnytysjärjestelyä ei kuitenkaan voi verrata, sillä adoptiossa ratkaisut tehdään aina lapsen tarpeet ja paras edellä, lapsilähtöisesti. Taustalla on aina lapsilähtöinen tarve, eikä siinä muiden edun nimissä katkaista olemassaolevaa juridista sukulaisuussuhdetta.
Myös erilaiset apilaperhejärjestelyt ovat sijaissynnytyksestä erillinen asia, sillä apilaperhemallissakaan lapsen juridiseen siteeseen kantajaansa ei puututa. Hyväksyttävänä sijaissynnytyksen voisikin nähdä eräänlaisen apilaperheratkaisun kautta: kantaja/synnyttäjä jää aktiivisesti osaksi vastasyntyneen ja varttuvan lapsen elämää. Rinnakkaisen huoltajuussuhteen säilyttäminen on luontevaa, jos sijaissynnyttäjä on tulevan lapsen lähisukulainen.
Hedelmöityshoidoissa taas kyse on sukusoluista, joista vasta kohdussa alkaa kehittyä yksilö, elävä ihminen. Tämä on raskauden viime viikkoina jo valmis kohdun ulkopuoliseen maailmaan, vaikkakin avuttomana, muiden avun varassa.
Periaatteellisten syiden lisäksi asiaa on syytä tarkastella myös biologian ja psykologian kautta.
Nykytiedon valossa näyttää selvältä, että sikiölle alkaa muodostua jo loppuraskauden aikana jonkinlainen side tai yhteys kantajaansa. Näistä havainnoista on olemassa P.G. Hepperin yhteenveto vuodelta 1996 ( http://www.cirp.org/library/psych/hepper1/ ) "Fetal memory: Does it exist? What does it do?".
Viime vuosisadan alkupuolelta lähtien on tutkittu sikiön aistien toimintaa ja muistamista. Erilaisten menetelmien avulla on päätelty ns. implisiittisen muistin toiminnan käynnistyneen ja ei-verbaalisten muistijälkien tallentuvan jo ennen syntymää.
Lisäksi yhteenvedossa esitellään toistaiseksi vähälle tutkimukselle jääneitä teorioita siitä, voivatko pitkäaikaismuistiin tallentuneet muistijäljet (esim. äänet ja maut) edesauttaa vauvan tutustumista ja kiintymistä juuri kantajaansa, edistää vastasyntyneen mielenkiintoa rintaruokintaa kohtaan ja mahdollisesti myöhemmässä elämässä jouduttaa kielen oppimista.
Toistaiseksi ei juuri tiedetä siitä, mikä sikiöaikaisten havaintojen ja muistijälkien vaikutus kiintymyssuhteen kehittymiseen ja muuhun myöhempään elämään on. Syntymän hetken ylittävästä tapahtumien ketjusta ja niiden pitkälti tutkimattomista mahdollisista vaikutuksista pitäisi saada selvempi kuva ennen kuin sijaissynnytyskysymystä edes alkaa puntaroida. Joka tapauksessa tutun ”ympäristön” katoamisen aiheuttamaa (lyhytaikaista) pahan olon lisääntymistä vastasyntyneelle voi pitää mahdollisena ja jopa todennäköisenä. Vastasyntyneen ja pienen vauvan tunnemaailma on "neutraali/hyvä olla" vs. "paha olla", ja yhdistettynä vaistomaiseen tuttuus/turvallisuushakuisuuteen sikiöajan jättämät muistijäljet vastetta saadessaan ehkä auttavat vähentämään ainakin hetkellisesti pahaa oloa ja ehkä toisaalta edistävät kiintymistä.
Edellisen valossa sijaissynnytys johtaisi vastasyntyneen tarpeiden ja oikeuksien polkemiseen lasta haluavien aikuisten tarpeiden kustannuksella. Siinä on lapsen esineellistämiseen ja hyödykkeellistämiseen viittaavia piirteitä. Mikäli prosessissa liikkuu rahaa, voidaan puhua suoranaisesta ihmiskaupasta - siinäkin tapauksessa, että raha olisi “kohtuajan” korvaamista.
Suomessa ja monissa muissakin maissa kaikki sijaissynnytys on lailla kielletty. Suomen vuonna 2007 säädetyn hedelmöityshoitolain mukaan "hoitoja ei saa antaa jos on syytä olettaa että lapsi on aikomus antaa ottolapseksi". Joissain maissa sallitaan sijaissynnytys säännellysti siten, että sijaissynnyttäjälle ei saa maksaa korvausta. Nimitystä “kohdunvuokraus” käytetään joissain maissa sallitusta korvauksellisesta sijaissynnytysmallista. Yleensä sijaissynnyksessä käytetään joko kokonaan ulkopuolisten tai sijaissynnytyksellä vanhemmiksi haluavien sukusoluja, ei sijaissynnyttäjän sukusoluja.
Jotkut tahot ovat vaatineet sijaissynnytysmahdollisuuden säätämistä Suomeen sen perusteella, että suomalaisten ulkomailla tapahtuvat sijaissynnytykset saataisiin kotimaisen sääntelyn piiriin, ja että lähisukulainen voisi toimia laillisesti sijaissynnyttäjänä.
Sijaissynnytyksen myönteiseksi puoleksi katsotaan se, että sellaisetkin ihmiset voivat saada (oman biologisen) lapsen, joilla ei muuten olisi mahdollisuutta saada lasta. Jotkut näkevät tällaisen yhdenvertaisuuskysymyksenä. Korvauksellisen sijaissynnytyksen katsotaan mahdollistavan sijaissynnyttäjän muulle perheelle parempaa elämää; lapsen kantaminen nähdään työsuoritteena. Aikuisille myös nähdään kuuluvan vapaan oikeuden solmia itseään koskevia sopimuksia.
Usein etenkin korvauksellista sijaissynnytystä toisaalta kritisoidaan (taloudelliseen pakkotilanteeseen joutuneen) kantajan/synnyttäjän hyväksikäyttämisenä ja ollaan huolissaan siitä, että tämä alkaa kiintyä kantamaansa lapseen: jos kantaja ei halua luopua synnyttämästään lapsesta tai jos lasta haluava(t) eivät syystä tai toisesta haluakaan tai voikaan ottaa vastaan syntynyttä lasta. Usein esitetään ratkaisuksi tarkkoja sopimuksia (ja mahdollista yksiselitteistä lainsäädäntöä) tällaisten tilanteiden varalle.
Sanotaan, että sijaissynnytyksellä syntynyt lapsi jäisi syntymättä ilman sijaissynnytysjärjestelyä. Eivätkä syntyvät lapset muutenkaan saa valita, kenelle syntyvät.
Harvemmin sijaissynnytystä käsitellään syntyvän lapsen näkökulmasta.
On vaikea ihan periaatteellisesti hyväksyä, että sijaissynnytysjärjestelyistä sopivat tekevät ns. kolmatta osapuolta (syntyvää lasta) koskevan sopimuksen, omien halujensa ja tarpeidensa vuoksi.
Sijaissynnytystä verrataan toisinaan myös adoptioon: siinäkin lapselle vahvistetaan juridinen suhde huoltajaansa tai huoltajiinsa. Adoptioon sijaissynnytysjärjestelyä ei kuitenkaan voi verrata, sillä adoptiossa ratkaisut tehdään aina lapsen tarpeet ja paras edellä, lapsilähtöisesti. Taustalla on aina lapsilähtöinen tarve, eikä siinä muiden edun nimissä katkaista olemassaolevaa juridista sukulaisuussuhdetta.
Myös erilaiset apilaperhejärjestelyt ovat sijaissynnytyksestä erillinen asia, sillä apilaperhemallissakaan lapsen juridiseen siteeseen kantajaansa ei puututa. Hyväksyttävänä sijaissynnytyksen voisikin nähdä eräänlaisen apilaperheratkaisun kautta: kantaja/synnyttäjä jää aktiivisesti osaksi vastasyntyneen ja varttuvan lapsen elämää. Rinnakkaisen huoltajuussuhteen säilyttäminen on luontevaa, jos sijaissynnyttäjä on tulevan lapsen lähisukulainen.
Hedelmöityshoidoissa taas kyse on sukusoluista, joista vasta kohdussa alkaa kehittyä yksilö, elävä ihminen. Tämä on raskauden viime viikkoina jo valmis kohdun ulkopuoliseen maailmaan, vaikkakin avuttomana, muiden avun varassa.
Periaatteellisten syiden lisäksi asiaa on syytä tarkastella myös biologian ja psykologian kautta.
Nykytiedon valossa näyttää selvältä, että sikiölle alkaa muodostua jo loppuraskauden aikana jonkinlainen side tai yhteys kantajaansa. Näistä havainnoista on olemassa P.G. Hepperin yhteenveto vuodelta 1996 ( http://www.cirp.org/library/psych/hepper1/ ) "Fetal memory: Does it exist? What does it do?".
Viime vuosisadan alkupuolelta lähtien on tutkittu sikiön aistien toimintaa ja muistamista. Erilaisten menetelmien avulla on päätelty ns. implisiittisen muistin toiminnan käynnistyneen ja ei-verbaalisten muistijälkien tallentuvan jo ennen syntymää.
Lisäksi yhteenvedossa esitellään toistaiseksi vähälle tutkimukselle jääneitä teorioita siitä, voivatko pitkäaikaismuistiin tallentuneet muistijäljet (esim. äänet ja maut) edesauttaa vauvan tutustumista ja kiintymistä juuri kantajaansa, edistää vastasyntyneen mielenkiintoa rintaruokintaa kohtaan ja mahdollisesti myöhemmässä elämässä jouduttaa kielen oppimista.
Toistaiseksi ei juuri tiedetä siitä, mikä sikiöaikaisten havaintojen ja muistijälkien vaikutus kiintymyssuhteen kehittymiseen ja muuhun myöhempään elämään on. Syntymän hetken ylittävästä tapahtumien ketjusta ja niiden pitkälti tutkimattomista mahdollisista vaikutuksista pitäisi saada selvempi kuva ennen kuin sijaissynnytyskysymystä edes alkaa puntaroida. Joka tapauksessa tutun ”ympäristön” katoamisen aiheuttamaa (lyhytaikaista) pahan olon lisääntymistä vastasyntyneelle voi pitää mahdollisena ja jopa todennäköisenä. Vastasyntyneen ja pienen vauvan tunnemaailma on "neutraali/hyvä olla" vs. "paha olla", ja yhdistettynä vaistomaiseen tuttuus/turvallisuushakuisuuteen sikiöajan jättämät muistijäljet vastetta saadessaan ehkä auttavat vähentämään ainakin hetkellisesti pahaa oloa ja ehkä toisaalta edistävät kiintymistä.
Edellisen valossa sijaissynnytys johtaisi vastasyntyneen tarpeiden ja oikeuksien polkemiseen lasta haluavien aikuisten tarpeiden kustannuksella. Siinä on lapsen esineellistämiseen ja hyödykkeellistämiseen viittaavia piirteitä. Mikäli prosessissa liikkuu rahaa, voidaan puhua suoranaisesta ihmiskaupasta - siinäkin tapauksessa, että raha olisi “kohtuajan” korvaamista.
