Ruotsi ja Kanada Spartacus-matkaoppaan maavertailun kärjessä (juttukommentit)

  • 1 / 5
  • indexit sucks
  • 7.3.2018 12:48
Eihän tämä nykyluokittelu kuvasta enää mitenkään maita "lähinnä matkailevan homomiehen näkökulmasta." Kyllähän tämä selvästi kuvastaa vain maiden lainsäädännön vähemmistömyönteisyyttä. Matkailijaa toki kiinnostaa lain antama suoja, mutta yleinen asenne homoja kohtaan ja homoille suunnatut palvelut ovat kyllä tärkeämpiä matkapäätöksen tekokriteerejä kuin adoptio-oikeus! Tällainen luokittelu on ihan tärkeää sinänsä, mutta Spartcukselta olisi olettanut todellakin homomatkailijalle tärkeiden asioiden painotusta.

Esimerkiksi Gibraltar on saanut 2 kertaa niin paljon pisteitä kuin USA. Gibraltarilla, ainakin kun siellä viimeksi yövyin, oli vain 1 vähän-homo baari jossa olin ainut asiakas. Nykki tai San Francisco ovat sen sijaan suoranaisia homomekkoja, eikä muuallakaan USA:ssa ihan tylsää ja pelottavaa ole.
  • 2 / 5
  • Public eye
  • 7.3.2018 13:39
Ihmisillä (joihin homomiehetkin, kuten vaikkapa minä, kuuluvat) on erilaisia perusteita matkakohteidensa valinnoille, ja eri ihmiset kokevat tylsyyden eri asioista johtuvaksi. Käsittääkseni Spartacus luettelee ne homobaarit erikseen jossain muualla, ja tämä on indeksi kunkin maan yleisistä olosuhteista ja ilmapiiriin vaikuttavista tekijöistä, joita voidaan vertailla objektiivisesti keskenään. Vaikkapa minulle eivät erikseen "homoille suunnatut" palvelut ole mitenkään tärkeitä, sillä nautin suurin piirtein samoista asioista kuin kuka tahansa muukin. Sen sijaan maan virallinen suhtautuminen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kertoo varsin paljon siitä, millainen yleinen ilmapiiri siellä vallitsee.

Hieman tuossa luettelossa ihmetytti Ison-Britannian kärjestä pudottanut "Locals hostile" -miinuspiste - ainoana esimerkiksi keskisen Länsi-Euroopan maista. Useimmissa maissa esiintyy homovihamielisiä tyyppejä, jotka saattavat käyttäytyä uhkaavasti tai jopa väkivaltaisesti, joten en olisi ihan varma siitä, onko tämä niin silmiinpistävää juuri Britanniassa. Latvia, Liettua, Puola ja Slovakia kuuluvat samaan kastiin, mutta esimerkiksi Unkari ja Tsekki taas eivät.

Lienevät osin arvioitsijan hyvin subjektiivisia tuntemuksia parin yksittäistapauksen perusteella?
Minuakin mietitytti tuo Isoon-Brtianniaan liittyvä miinuspiste. Toisaalta Unkari ja Tsekki ovat eri maata kuin Latvia, Liettua, Puola ja Slovakia - mutta tosiaan... onko Iso-Britannia ryhmää jälkimmäisten kanssa. Minusta ei.

Laadullisuuteen perustuva asioiden selvittäminen on aina joukko (subjektiivisia) rajanvetoja.
  • 4 / 5
  • Anonyymi
  • 8.3.2018 12:09
Public eye, jos haluat virallista suhtautumista painottaa, silloin sinun ei ylipäätänsä kannata Spartacuksen luokitteluja ihmetellä. Spartacus on (ehkä) hyvä homomatkailuun liittyvissä asioissa (tosin käyttävät paljon vanhentuneita lähteitä), mutta kunnon maavertailu laajasti asiat huomioiden kannattaa jättää asiantuntijoiden tehtäväksi esim. http://www.ilga.org/maps-sexual-orientation-laws . Spartacus voisi vaikka lopettaa tällaisten luokittelujen tekemisen ja antaa tähän käyttämänsä vähätkin rahat vaikka ILGA:lle.
Näitä kyselyjä ja luokitteluja tekee moni muukin taho kuten esim. homodeittailuun ja escort-välitykseen erikoistunut PlanetRomeo ja ihan kivahan näitä vertailuja on katsella, mutta joskus asiat kannattaa jättää ammattilaisille. Ja en nyt tarkoita noita escortteja.... :-D
Mielestäni uudistus on hyvä. Translainsäädäntö kertoo paljon asenteista transihmisiin ja myös laajemmin HLBT-vähemmistöihin, mitkä puolestaan vaikuttavat homojen ja transihmisten matkustusoloihin paljon enemmän kuin "homomainonnan" määrä.

Samalla helpottaa myös transihmisiä, eikä pelkästään homoja, turvallisen matkakohteen löytämisessä.