Aito avioliitto -kansalaisaloite perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi (juttukommentit)

Sama soutaminen ja huopaaminen vaan jatkuu...olisivat nyt vaan puhaltaneet ns. pelin poikki ja todenneet, että asia on jo kertaalleen päätetty ja sillä siisti.
  • 2 / 21
  • Public eye
  • 16.11.2016 14:39
Hyvä että asia saa perusteellisen käsittelyn. Perustuslakivaliokunta vahvistaa aloitteen ongelmat perustuslain kannalta ja näin se saa kunnialliset hautajaiset. Jälkipuheilta tuskin sittenkään vältytään, mutta ainakin ne jäävät pienemmän piirin valitusvirreksi kuin pikaisen hylkäyksen jälkeen olisi tapahtunut.
aa-porukka voisi unohtaa nuo vihanlietsontansa ja suuntautua ajamaan kansalaisaloitetta, jolla uskomusmaailma saatettaisiin aidommasti ja myös perinteisemmästi sekä naisjumalien että miesjumalien mukaiseksi, sillä tarvitsevathan uskomusten "lapsukaiset" myös äitijumalia, koska niin on perinteisesti Suomessakin uskomuksia harrastaneilla ollut ; )
Nuo kristinuskovaisethan ovat perustelleet tuon vastahanka-aloitteensa käsittelyläpivientiä eduskuntaa myöten sillä, ettei kansalaisaloitteiden yhteydessä voi antaa eriväää kannatusta. Mutta kun tuo vastahanka-aloite sai vain reilut 100 000 kannatusta ja kun Avioliittolakiesitys sai yli 150 000 kannatusta ja vieläpä paljon nopeammin kuin tuo vastahanka-aloite, niin kyllähän jo noilla kannatuseroäänisuhteilla Avioliittolaki oli kansan selvä tahto.

Kansalaisaloitteille kyllä-kannatuksen haku on myös linjassa sille, että kansaedustajienkin lakialoitteille haetaan vain kannattajat, eikä vastustajat, sitä ennen kun ne mahdolisesti siirtyvät valiokuntakäsittelyyn ja eduskuntaäänestykseen.

Tuon vastahanka-aloitteen eduskuntaan viennissä on toki se riski, että kun puoluesuhteet muuttuivat kepulaisemmiksi viime eduskuntavaaleissa, taannoisen Avioliittolaki-päätöksen selvän kannatuspäätöksen jälkeen, on siellä pienoinen riskikin. Mutta toisaalta lukuisat kansanedustajat, jotka Avioliittolakia vastustivat, ovat sittemmin ilmaisseet kantanaan, etteivät sitä hyväksymispäätöstä halua muutettavaksi ja sama näkyy myös vaaligallupien vastauksissakin.

Toivottavinta olisi ennen kaikkea että tuo aa-farssi saataisiin pois päiväjärjestyksestä, sillä sen tiimoilta nuo kristinuskoivaiset vain jeesustelevat ja tonttuilevat julkisuudessa turhanpäiten.

Tietenkin kansalaisloite-instituutiossa voi olla säätämisen varaa. Etenkin kun jos käynnissä olevia muita kansalaisaloitteita, laajavaikutteisempiakin, on mahdollisesti tulossa eduskuntakäsittelyyn ja jottei niissäkin sitten seuraisi päätöksiä jatkoehdotus-farssi. Kansalaisaloitteissa tosin nyt on tilanne tämä ja poliittisesti kimurantti voisi olla tuo EU-kansanäänestystä vaatia persujen aloite, mutta sillä näyttää onneksi kannatusvonkausaika käyvän jo kohta vähiin (tosin samasta asiasta oli jo aiemmin kepulaisen Paavo Väyrysen aloite, joka kait viime keväältä ollamöllöttää vielä valiokuntakäsittelyssä - ellei sitä sitten jo päätetty jotenkin):

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/hae?searchView=pub&orderBy=mostSupports&show=running&minSupportCount=50

Eutasia-kansalaisaloite on toki arvokkaampi ja kannatettavampi ja sille onkin lyhyehkössä ajassa jo singahtanut kannatusta hyvinkin, 2/3 vähimmäistarvittavasta.

Eikä muitakaan Avioliittolain suosion vertaisia aloitteita ole näköpiirissä - sehän on ollut ylivoimaisesti eniten kannatusta saanut kansalaisaloite:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/hae?searchView=pub&orderBy=mostSupports&show=sentToParliament&minSupportCount=50

Kommenttia muokattu: 16.11.2016 klo 17:37
Ainakin itse luotan ensimmäisen liitännäislakipaketin äänestystulokseen.
  • 8 / 21
  • Someone
  • 18.11.2016 22:13
Mikko Kärnä paljasti kirjoituksessaan ansiokkaasti Aito avioliitto-aloitteen "virheelliset" perustelut, jotka käytännössä tarkoittaisivat sitä, että Aito avioliitto-aloitteen hyväksyminen johtaisi tilanteeseen, missä samaa sukupuolta olevien parien parisuhteen rekisteröinti ei olisi enää mahdollista.

Kärnä toteaa:

"Aloitteessa väitetään, että avioliittolain muutoksen kumoaminen ennen sen voimaantuloa merkitsisi tilanteen palautumista aikaan ennen tasa-arvioiden avioliittolain hyväksymistä. Perustelujen mukaan samaa sukupuolta olevien parien oikeudet olisi tällöin turvattu rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain mukaisesti.

Eduskunta on kuitenkin säätänyt jo lain rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain muuttamisesta (249/2016), joka tulee voimaan 1.3.2017, ja jonka mukaan jatkossa ei enää voitaisi rekisteröidä parisuhteita.

Tätä lakia ei kansalaisaloitteessa ehdoteta kumottavaksi.

Kansalaisaloitteen hyväksyminen sellaisenaan merkitsisi siis sitä, etteivät samaa sukupuolta olevat parit voisi 1.3.2017 jälkeen solmia avioliittoa, mutta eivät myöskään rekisteröidä parisuhdettaan."

Koivula vastasi vastakirjoituksessaan tähän odotetusti:

”Ja mitä tulee rekisteröityyn parisuhdelakiin, niin se on varmasti mahdollista palauttaa voimaan, jos avioliitto rajattaisiin jälleen koskemaan vain eri sukupuolta olevia pareja.”

Haluttaisi sanoa pari valikoitua sanaa koko Aito avioliitto-yhdistyksestä mutta olkoon ...

Tai kysyttäisiinkö sittenkin, että olisiko "virheellisille perusteluille" parempi termi "valheelliset perustelut"?
  • 9 / 21
  • Havainnoija
  • 20.11.2016 17:53
Perustuslakivaliokunta hyväksyi kokouksessaan 17.11. asiantuntijasuunnitelman, jonka mukaan kuultaviksi kutsutaan professori Juha Lavapuro, professori Tuomas Ojanen, apulaisprofessori Janne Salminen ja professori Veli-Pekka Viljanen.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KokousPoytakirja/Sivut/PeVP_97+2016.aspx
Ojanen on sanonut muun muassa, että Aa:n aloite veisi ihmisoikeuksia harppauksen taaksepäin.
------
Aa:n aloite kansalaisaloitelain vastainen?
Vesa-Matti Louekoski käsittelee puheenvuorossaan sitä, onko Aa-aloite kansalaisaloitelain vastainen.
http://vmlouek.puheenvuoro.uusisuomi.fi/226494-kansalaisaloite-ja-he-462011
Asia tuli esille, koska valtiotieteiden professori Outi Lepola on aiemmin kirjoittanut Helsingin Sanomissa, että Aa:n aloite ei täytä kansalaisaloitelain vaatimuksia.
http://www.hs.fi/mielipide/a1437965328404
------
Tässä vielä Antero Laukkasen (kd) käsityksiä heidän aloitteensa kohtalosta:
http://www.radiodei.fi/aito-avioliitto-ryn-kansalaisaloite-jatkaa-perustuslakivaliokuntaan/

Kommenttia muokattu: 20.11.2016 klo 18:04
En ny tiiä, et kuuluuko tää miten paljon aiheeseen..., mut ku nyt meni tänään viiminen satku päivissä rikki ennen tuon tasa-arvo lain voimaantuloa. Se on hiukka niinkuin aikoinaan intissä aamujen laskeminen...99 jäljellä...
  • 12 / 21
  • ihmettelijä
  • 25.11.2016 0:25
Istunnossaan 1.12 Perustuslakivaliokunta kuuntelee hankkeen puuhamiehiä Turusta ja Rahkosta sekä varatuomari Anttilaa. Propagandajunttaus senkun jatkuu..lausunnosta tullee mielenkiintoinen.
Väyrysen kansanäänestysaloite eurosta sai kylmää kyytiä perustuslakivaliokunnalta. Ei aloitteiden tie isoon saliin tai jatkokäsittelyyn siis ole mikään itsestäänselvyys.
Illan Uutiskauha-ohjelmassa lakivaliokunnan puheenjohtaja Kari Tolvanen sanoi, ettei tiedä astuuko tasa-arvoinen avioliittolaki voimaan 1.3.2017.
  • 16 / 21
  • ihmettelijä
  • 1.12.2016 15:26
Perustuslakivaliokunnassa on ollut kuultavana aloitteen tekijöiden lisäksi vain yksi perustuslakiasiantuntija. Ensi viikolla, jolloin lausunnon pitäisi valmistua, ei ole asiantuntijakuulemisia. Voiko olla niin, että perustuslakivaliokunta antaa lausuntonsa perustuen pelkästään aloitteen tekijöiden "asiantuntijalausuntoihin"? Yritetäänkö tällä estää se, että perustuslakivaliokunta lausuisi, että aloite on perustuslainvastainen? Helpoiten tämä käy, kun ei kuunnella asiantuntijoita lainkaan!
Tai sitten valiokunta on syystä tai toisesta vaan lykännyt muiden kolmen asiantuntijan kuulemista. Voi olla kyse aikatauluvaikeuksista tai sitten tuli muuta kiireellistä.

Vielä tänään alkuiltapäivästä muistaakseni valiokunnan kokoussuunnitelmassa tuleville viikoille luki, että muut asiantuntijakuulemiset sekä kuulemisten mahdollisesta jatkosta päättäminen olisivat tapahtuneet 7.12. Ehkä ne siirrettiin seuraavalle viikolle?

Alunperinhän perustuslakivaliokunnan oli tosiaan määrä antaa AA-aloitteesta lausunto itsenäisyyspäivän tienoilla, mutta sehän oli jo alkuunsa varsin likimääräinen arvio. Joka tapauksessa, ellei sitten tänään olla vaivihkaa jotain lausuntoa annettu, venyy asian käsittely perustuslakivaliokunnan oman kokoussuunnitelman mukaisesti ensi viikkoa seuraavalle viikolle.
Parasta olisi että aloite etenisi suuren salin äänestykseen niin hiljenisi AA:n valitus asiasta, jos se haudataan valiokunnissa itku miten heidän aloitettaan kohdeltiin erilailla kuin Tahdon-aloitetta ei lopu koskaan.
Mitähän perustuslakivaliokunnassa oikein mietitään kun aloite ei ole huomisen eikä ensi viikon kokouksissa käsittelyssä ollenkaan? Tuon jälkeenhän eduskunta jää lomalle ja palaa vasta helmikuun alussa, jos oikein muistan.
Perustuslakivaliokunta aikoo perjantaisen pöytäkirjan mukaan kutsua kuultavaksi professorit Hidenin ja Pohjolaisen. Mitäköhän tapahtui aikaisemille asiantuntijoille?
Aloitetta käsitellään perustuslakivaliokunnassa seuraavaksi vasta 7.2.2017

Tiistai 7.2.2017 klo 10.00
Kansalaisaloite avioliiton säilyttämisestä aidosti tasa-arvoisena, miehen ja naisen välisenä liittona ja sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamisesta

Kansalaisaloite KAA 2/2016 vp

Valiokunnassa ovat kuultavina:
professoriMikaelHidén
professoriJuhaLavapuro
professoriTuomasOjanen
professori (emeritus)TeuvoPohjolainen
professoriVeli-PekkaViljanen

Päätetään asiantuntijakuulemisen jatkamisesta tai lopettamisesta.
Käydään valmistava keskustelu.